Welcome to Koh Chang

Maanantai 17.3.

Pasi: Alustavan aikataulun mukaan meidän oli määrä lähteä kohti Koh Changia tasan kello kuusi aamulla. Herätys oli siten asetettu kello 5:15 ja aika pian herättyämme olimme siinä tilanteessa että Santtu olisi käytettävä lääkärissä. Kurkku oli tosi pahasti tulehtuneen näköinen ja niin kipeä ettei nielemisestä tullut mitään. Ja korvaakin särki vaikka siihen oli jo suomessa aloitettu antibioottikuuri. Puhumattakaan pahasti palaneista olkapäistä.

Pyyhkäisimme kahdestaan pojan kanssa San Paulon sairaalalle ja siellä luki käytävän ovessa että poliklinikka aukeaa kello 6. Kello oli jo viisi yli mutta ovi lukossa. Siellä sisällä hortoili joku unisen näköinen äijä jolle viittilöin että ovi auki ja sassiin ja tämä hävisi välittömästi näkyvistä. Ja tuli jostain toisesta ovesta ja näytti että täältä pääsee.

Poika pikaisesti rekisteröintiin, passi kaniin ja lääkärille. Nielutulehdus, korvakäytävän tulehdus ja palovammoja. Lääkkeet mukaan ja takaisin kämpille jossa naisväki jo kärsimättömänä odotteli. Pääsimme lähtemään matkaan noin puoli kahdeksalta.

Matkaan lähdimme siis ”omalla” autolla ja reitti kulki väistämättä Bangkokin kautta. Sieltä sitten etelään ohi Chonburin, Klaengin ja Cahntanaburin lähelle Kambotsan rajaa kaupunkiin nimeltä Trat.

Itse matkasta voisi helposti kirjoittaa kallepäätalomaisesti vaikka kuusiosaisen romaanin, mutta totean kuitenkin lyhyesti että että matka oli ajallisesti pitkä ja rasittava. Kilometrejä kertyi jonkin verran yli 500 mutta Bangkokin läpäisy oli yhtä helvettiä. Ja yleishuomiona matkan varrelta voin todeta, että kun Thaimaassa on noin 65 miljoonaa asukasta, niin heistä vähintään 1/3 on kuorma-auton tai rekan kuljettajia. Uskokaa minua, tiedän mistä puhun, olen nähnyt heidät melkein kaikki työnsä ääressä.

Santtu oli niin kanttu vei koko matkan että ei varmaan muista mitään.
Lähellä Tratia oli jonkinlainen henkilöetsintä menossa ja poliisien ja sotilaiden yhteisratsia seisautti meidätkin hetkeksi. Ensimmäinen Thaimaalainen liikennepoliisi jonka siis nyt kohtasin, kysyi minulta kohteliaasti englanniksi ”Do you speak Thai?”
Vastasin vähintäänkin yhtä kohteliaasti että valitettavasti en puhu Thaimaata. Autossa olijat tarkastettiin silmämääräisesti ja pääsimme sitten jatkamaan matkaa.

Ajoimme Tratin kaupungin kohdalla rannikolle josta löysimme melko helposti lauttasataman josta pääsee Changille. Tähän asti meillä oli jonkinlainen karttakin apunamme, jossa tosin mittasuhteet heittivät volttia mutta teiden numerot olivat jotakuinkin oikein. Ajaessamme lautasta ulos Changilla ainoa karttamme oli kuljettajan korvien välissä ja sekin internetistä katsottuna noin 24 tuntia sitten. Mutta ilman epäilyn häivääkään luotsasin Honda Jazzin suoraan rantaviivaa ja vuorien yli Hotellin pihaan.

Hotellimme Koh Chang Cliff Beach Resort sijaitsee Kai Bae Beachilla ja nimestäkin voi jo päätellä että osa rakennuksista sijaitsee korkealla kalliolla.
Jonkinlainen kirjanpitovirhe receptionissa aiheutti sen että meille varattuna olleet kaksi kahden hengen huonetta Pool Side Villasta päivittyivät kalliimmaksi Thai Houseksi.
Eikä kyllä yhtään harmita. Todella upeat huoneistot siellä korkealla josta näköala suoraan merelle ja alas rantaan. Yläkerta meni lapsille ja alakerta vanhuksille. Joskin Emma evakuoitiin sairaan velipojan tieltä ainakin ensimmäiseksi yöksi alakertaan.
Uima-allas sijaitsee kaikkein korkeimmalla kohdalla aika lähellä meidän majoitustamme. Allasalue veti ainakin meikäläisen vähän hiljaiseksi. Ei nyt ihan äkkiä tule mieleen että olisin koskaan uinut näin hienossa ympäristössä. Altaan sijainnista johtuen näköala merelle on hieno.

Itse Koh Changin saari on suoraan kuin tv-sarjasta LOST. Keskellä korkea vuoristo ja upeita rantoja ympärillä. Vihreää ja kaunista. Tiet ovat kapeita ja jyrkkiä mäkiä on paljon joten autoilu on tarkkaa puuhaa kun täällä on matkailijoiden ikä aika paljon alhaisempi kuin siellä eläkeläisten Hua Hinissä ja siten moottoripyöriä on liikenteessä paljon ja ne tulevat vastaan aika kovaa. Reppumatkaajia on paljon. Varsinainen samsonite-turismin kasvu täällä onkin alkanut vasta tsunamin jälkeen kun tämä sattuu sijaitsemaan siellä ns. ”turvallisella” puolella eli Siamin lahdella, lähellä Kambotshan rajaa. Ja nyt täällä rakennetaan rajusti eli kasvu jatkuu. Hiukan tämän saaren matkailua on hillinnyt lentokentän puute ja pitkä matka Bangkokista. Tratissa on kuitenkin lentokenttä ja hotellit noutavat asiakkaitaan mantereelta minibusseilla.

Nyt kun tätä kirjoittelen tiistai-iltana näyttää siltä että joudumme käyttämään Santun vielä uudelleen lääkärissä täällä Changilla. Korva on todella kipeä ja kurkkukin on vielä pahana. Poika on maannut taju kankaalla upeassa huoneistossaan eikä ole käsittääkseni edes vilkaissut ikkunasta ulos tähän mennessä. Mikäli huomisaamuna ei tilanne ole alkanut parantumaan käymme testaamassa nämä viidakkolääkärit. Seurueen kesken on väläytelty myös sellaista että jos Santtu nyt alkaa tokenemaan niin viettäisimme muutaman päivän lisää aikaa täällä kun hän on jäänyt täällä kaikesta hauskasta paitsi.

Tänään olemme chillanneet Paulan kanssa meren rannalla hotellin privaattirannalla Emman pitäessä seuraa pojalle. Emman kanssa käytiin uimassa pariinkin otteeseen ja syömässä molempina iltoina. Santtu on syönyt viimeksi sunnuntaina jos jäätelöä ei lasketa, joten huomenna siihen on pakko työntää jotain ravintoa vaikka väkisin. Paulan kanssa teimme myös pienen tutkimusmatkan autolla etsiessämme apteekkia ja kauppoja. Täydellisempi Koh Chang-raportti pudotellaan blogiin sitten myöhemmin kun siihen on saatu muitakin näkökulmia kuin tämä ylle kirjoittaneen ja jotain tapahtumia myös. Laitoin muutaman kuvan maistiaiseksi albumiin.