Singapore, keskiviikko

Paula: Pasi valvoi koko yön vatsakivun takia. Minäkin heräsin moneen kertaan ja kyselin että pärjääkö aamuun asti, jolloin lähdemme lääkäriin. Sanoi pärjäävänsä.

Aamulla Pasi soitti sairaalaan ja pyysivät tulemaan heti. Sairaala sijaisi kerroksessa 17, eli aika alhaalla. Onneksi hissi toimi, nimittäin Pasi ei olisi pystynyt kävelemään. Ilmoittautuminen samaan malliin kuin Thaimaassakin, mutta lomake oli suomenkielinen. Katselin sitä vastaanottoapulaisten toimintaa, aikamoista sutinaa ja juoksua sinne tänne. (Jotenkin niin tutun näköistä, mutta ei tullut ikävä töihin). Toimisto tuntui olevan täälläkin kaiken keskipiste, johon tuotiin ja josta haettiin papereita yms. taukoamatta. Lisäksi puhelin soi vähän väliä. Lääkäreitä oli ainakin 7:ssä eri huoneessa. He soittivat vastaanottoon aina kun ottivat uuden potilaan vastaan, josta avustajat ohjasivat potilaita oikeaan paikkaan. Aulassa oli ovi laboratorioon, jonne huudeltiin nimellä sisään. Laboratoriota vastapäätä sijaitsi apteekki ja sieltä sai lääkkeet mukaansa samalla käynnillä. Tämä tapa saisi tulla myös Suomeen. Varsinaiset apteekit ovat täällä sitä varten, että niistä haetaan reseptivapaita lääkkeitä ja ihonhoitotuotteita.
Pasi ei viipynyt vastaanotolla kauaa ja sai kolmenlaisia pillereitä mukaan apteekista. Lääkäri oli kirjoittanut myös ylös ravintolan nimen jossa eilen söimme. Mahtaakohan siellä käydä joku tarkastaja jos lääkäri pyytää?
Otimme taksin ja ajoimme hotelliin. Pasi otti jokaista pilleriä yhden kerrallaan ja sai niin kovan hiki-kuumotus-kipukohtauksen, että ajattelin että mitäs nyt tehdään. Kipu kesti vain hetken ja kun loppui, hävisi myös koko vatsakipu ja olo oli lähes normaali.

Pasi suorastaan ajoi minut kaupungille että pääsisi rauhassa nukkumaan. Emma ei halunnut lähteä mukaani, vaan halusi jäädä leikkimään ja vahtimaan isiä. Lupasivat soittaa minulle heti, jos kipu alkaisi uudelleen niin tulisin heti takaisin. Tosin minun piti mennä etsimään vaan ne kengät, joita en eilen löytänyt, joten en viipyisi kauaa. Nyt minulla on tiedossa ostoskeskuksen nimikin. Löysin sen kuitista, koska ostin sieltä Emmalle yhden vihon.

Tuota pikaa olin jo oikeassa kaupassa, mutta muistin liikkeen olleen alakerrassa, joten kiersin koko kauppakeskuksen alakerran kahteen kertaankin löytämättä sitä. Lopulta päätin luovuttaa. Kiersin kuitenkin koko shopping centerin katsellen ”näyteikkunoita”. Ihan vahingossa löysin sitten 3. kerroksesta sen liikkeen ja lopulta yhden kengänkin. Toista kenkää ei sitten löytynyt mistään. Hain myyjän avuksi ja yhdessä pengoimme niitä laatikkopinoja. Sinisenä sitä olisi ollut muutama pari jäljellä, mutta halusin puna-mustat. Lopulta löysin sieltä yhdestä pinosta saman tuotenumerokoodin ja vedin laatikon sieltä esiin ja siellähän se kadonnut kenkä oli. Eli oli viimeinen pari ja juuri minun kokoani. Oli siis ihan pakko ne ostaa, koska kenkäpari suorastaan odotti vain minua.
Kävelin hotellille katsomaan potilasta, joka heräsi vasta kun huutelin salasanaa oven takana.
Pasin olo oli jo lähes normaali kun oli saanut vielä nukuttuakin.

Päätimme lähteä kävellen Marina Bayn alueelle, jossa syyskuussa ajettaisiin Formula I yökisa. Hotellin aulassa katselimme ulos, jossa satoi aika lailla. Odottelimme hetken sateen loppumista, mutta taivas näytti siltä ettei se sade ihan heti lopu, joten kun se vähän hiljeni lähdimme matkaan. Olimme yhden suuren tavaratalon (Raffles City) kohdalla, kun alkoi taas sataa rankasti. Kävimme syömässä ravintolassa, joka sijaitsi upeiden suihkulähteiden ympäröimänä. Kallis ja kaunis ja viileä (lue: kylmä) paikka.

Sade oli taas hivenen rauhoittunut, joten kävelimme Marina Bayn alueelle ja kiertelimme siellä täällä ja päädyimme taas Marina Squaren kauppakeskukseen. Siellä näin yhden liikkeen näyteikkunassa kauniin paidan ja päätin uskaltautua sitä sovittamaan. Tuttu kaava: asiakas sovituskoppiin ja myyjä raahasi kasapäin vaatteita sovitettavaksi. Suostuin lopulta kokeilemaan kolmet housut ja viittä erilaista paitaa. Kaikkia en suostunut myyjän kehotuksista huolimatta edes pistämään päälleni. Hänen mielestä minun olisi pitänyt ostaa kaikki ne vaatteet joita kokeilin. Taisi siis vähän suuttua kun en ostanut muuta kuin sen yhden paidan, jonka itse valitsin. Myyjä ei tullut edes kassalle rahastamaan, vaan lopulta toinen myyjä tuli kassalle. Mietin siinä kassalla seistessä että heitänkö paidan tiskiin ja poistun ulos liikkeestä mitään ostamatta. Päätin kuitenkin nöyrtyä, koska halusin sen paidan. Täytyy kyllä myöntää, että pidin sen myyjän valitsemista ruskeista capri-housuista. Mutta ärsyttävän myyntityylin vuoksi jätin ne ostamatta. Sain paidan hienoon kangaspussiin ja siinä sattui olemaan sen liikkeen logo nettiosoitteineen, joten katson myöhemmin netistä ja jos niillä sattuu olemaan liike Bangkokissa, niin käyn ostamassa ne caprit sieltä.

Pasi alkoi olla jo aika poikki, joten kävelimme sieltä hotellille hiljalleen. Yritin ehdotella että mitä jos mentäisiin kuitenkin taksilla Little Indiaan ja tulisimme sieltä sitten kävellen hotelliin. Tämä ehdotus ei saanut kannatusta, vaikka yritin vielä sanoa, että teitä kaduttaa tämä päätös myöhemmin. Ei auttanut, nukkumaan oli lähdettävä äänin 2-1.

Pasi: Keskiviikkona aamulla ei auttanut kuin ryömiä kumarassa YMCA:n nettikahvilaan ja tarkistaa vakuutusyhtiömme sopimuslääkärit Singaporessa. Soitin sinne klinikalle ja sieltä kehotettiin tulemaan välittömästi lääkärille, ajanvarausta ei tarvita.
Ajoimme taksilla Shaw Centeriin jossa tämän Drs. Horne & Chinin klinikan oli määrä sijaita.
Tämä Shaw Center sijaitsee Orchard Roadilla eikä siis kovinkaan kaukana hotelliltamme. Valtavan kokoinen liikerakennus ja taksikuski lohdutti kertomalla että siellä ei ole mitään pääaulaa vaan useita portaikkoja joten sinne vaan etsimään sitä klinikkaa. Törmäsin heti ensimmäisellä ovella vartijaan joka opasti meidät toiselle puolelle taloa jossa oli hissien edustalla iso taulu josta ei kuitenkaan sitä klinikkaa löytynyt. Vartija kuitenkin sanoi että 17. kerros joten hissiin vaan katsomaan löytyykö se sieltä. Ja löytyihän se. Kompuroin kumarassa ilmoittautumaan ja aivan kuten Thaimaassakin ensin pitää rekisteröityä mutta täällä sen sai tehdä suomenkielisellä lomakkeella, jonka vakuutusyhtiömme oli sinne toimittanut. Siellä klinikalla oli täysi ralli päällä. Paljon potilaita ja avustajat ohjailivat näitä lääkäreiden vastaanotoille päät yhteen kolisten. Tai oikeastaan siniset huivit suhisten, joihin nämä virkailijat olivat verhoutuneet. Ne olivat enempi jotain uskonnollisia kaapuja kuin uniformuja. En tunnistanut heimoa.

Hetken odottelun jälkeen pääsin vanhan kiinalaisen lääkärin puheille ja aivan yhtä nopeasti ulos sieltä. Tämä oli taas niitä hetkiä jolloin ajattelin että mitenkähän käy, kun pitää selittää jotain vatsakipuja vanhalle kiinalaiselle joka puhuu ihan käsittämätöntä englannin sukuista kieltä. Pappa oli kuitenkin ammattimies ja vaikka ei ehkä ihan täysin ymmärtänyt solkkaustani jota sävytin vahvalla elekielellä hän heitti minut tutkimuspöydälle mumisi hetken ja päästi minut sitten lähtemään tokaisten jotenkin näin: ”oudountsujuworrijangmänviiaaregounnagettögaasoutofjuu”.

Täälläkin oli oma apteekki ja sain siitä kolmenlaisia lääkkeitä mukaani.
Hotellilla tempaisin jokaista saamaani lääkettä yhden pillerin ja muutaman minuutin kuluttua lähes pyörryin hirveään kuumotukseen. Hiki lensi päästä ja vatsa oli kuin tulessa.
Ja sitten, noin minuutin kuluttua, ei kipuja!.

Hetken makailin siinä ja ihmettelin ja sitten sanoin Paulalle että ota sieltä lompakostani rahaa ja mene ostamaan itsellesi jotain kivaa. Minä alan nyt nukkumaan. Emma jäi vahtimaan minua ja Paula lähti takaisin kaupungille.

Parin kolmen tunnin päiväunien jälkeen olin jo sen verran hyvässä kunnossa että lähdimme taapertamaan kohti Marina Bayn aluetta. Tämä seutu kiinnostaa jo senkin vuoksi että siellä ajetaan Singaporen ensimmäinen F1 kisa syyskuussa. Ja kyseessä on vielä yökilpailu! Komeat on olosuhteet, sanon vaan. Yhtään ei häpeä tämä kisa Monacolle. Uskon että se tulee olemaan poikkeuksellisen hieno kisa jo yksistään ympäristön ansiosta.

Rankkasade hieman haittasi matkaamme satamaa kohti mutta pysähdyimme pitämään sadetta valtavaan tavaratalokompleksiin Raffles Cityyn. Vieressä kohoaa yli 70 kerroksinen luksushotelli Swissotel, joka on kuulemma jo kauan sitten buukattu täyteen F1-kisojen ajaksi.. Kävimme lounaalla ja taisi mennä tämän matkan ennätys rikki kun kolmen hengen ateria maksoi yli 70S$ ja minäkin otin vain tomaattikeiton ja vettä.
Sade hellitti ja suuntasimme Marina Squaren keskukseen. Näitä megalomaanisia ostoskeskuksia vaan riittää ja toinen toistaan isompia ja komeampia.
Ostin paikallislehden ja havaitsin että täällä maailman metropoleissakaan ei ole luovuttu vanhoista tyttöjen leikeistä. Siinä oli heti etusivulla ihan perinteinen leikattava paperinukke. Ihan tosi, katso vaikka kuva albumista. Kotiuduimme taksilla YMCA:lle ja painuttiin pehkuihin vaikka Paula olisikin halunnut vielä lähteä tutustumaan Little Indiaan, toiseen suureen etniseen kaupunginosaan. Minä en vaan jaksanut, kun oli jäänyt se viime yökin väliin.

Emma: Mentiin äidin kanssa syömään aamupalaa. Isi on kipeä. Voi raukkaa.
Isi kävi lääkärissä. Rauhallinen päivä.
Mentiin syömään. Söin kalaa ja ranskalaiset. Isi söi tomaattikeiton.