Poika

Keskiviikko 12.3.

Paula: Kännykkä herätti meidät 6.15. Väsytti, mutta kun muistin miksi näin aikaisin, väsymys hävisi saman tien. Emmakin heräsi ihan itse. Tarkistimme ikkunasta mikä on pyykkitelineen tilanne: oli pysynyt nurmikolla, mutta peitto oli pudonnut nurmikolle ja kävin sen puistelemassa ja siirsin telineen oikealle paikalleen kun tuulestakin oli suurin terä hävinnyt.
Olimme sovitusti 8 maissa taksifirman pihalla. Lähdimme sellaisella isolla autolla, en tiedä merkkiä, mutta väri vivahti vaaleansiniseen. Hyvä. Menimme Emman kanssa takapenkille: turvavöitä ei ollut kuin vain edessä. Penkit olivat aika matalalla: epämukavat istua. Jalkatilaa oli kyllä todella paljon: ihan turhaan.

Yksi pysähdys matkalla kun kuski kävi tankkaamassa ja me Emman kanssa tyhjentämässä. Pasi kävi ostamassa muutaman pullon vettä kahviosta.
Pasi oli tarkkana etupenkillä ja seurasi karttaa ja teki muistiinpanoja. On siis sitä mieltä että mennään omalla autolla sinne Changille ja matka sinne menee tätä samaa reittiä, erkanee vasta ihan lentokentän huiteissa. Karmeet ruuhkat lentokentän tiellä ja mietittiin että myöhästytään ihan varmasti ja paljon. Ihmeteltiin kun Santtu ei ollut vielä soittanut. Onneksi ruuhka hellitti ja syyksi paljastui tietyö sekä sillan maalaus, joka vei yhden kaistan kokonaan. Loppumatka päästeltiin aikamoista vauhtia ja ehdimme ihan nappa sinne Santtua vastaan. Santtu oli myöhässä kun oli auttanut yhtä tyttöä (myös ensikertalaista) lentokentällä, maahantulolomakkeen täyttämisessä sekä oli odottanut että tyttö saa laukkunsa ja pääsee jatkamaan matkaa kavereidensa luo. Tämän takia ehdimme siis odotushalliin ”Mr Makinen –kyltteineen”. Emma tuijotti tarkkana tulijoita ja kun näki Santun juoksi häntä vastaan eikä meinannut päästää irti ollenkaan. On ollut niin kova ikävä, niin kyllä minullakin. Mietin myös, että oltiinko me yhtä valkoisia kuin Santtu kun me tänne tultiin. Kyllä varmaan.

Paluumatka meni ilman pysähdyksiä. Päiviteltiin kuulumiset puolin ja toisin ja kerrottiin Santulle Thaimaasta ja näkymistä ja tavoista ja mitä sattui mieleen tulemaan. Santtu ei ollut nukkunut koneessa kuin pienen jakson ja nyt tasainen kyyti autossa uuvutti hänet. Lupasin herättää hänet kun ollaan Cha-Amin kohdalla josta on enää Hua Hiniin n. 20 minuutin matka.
Santtu katseli liikennettä ihan ihmeissään ja varsinkin sen jälkeen kun siirtyi katselemaan sitä meidän Hondan etupenkille.

Siivooja oli hommissa meillä kun tulimme, tikku-ukot siis toimivat. Jees! Jan tuli samaan aikaan puhtaiden petivaatteiden kanssa skootterilla pihaan. Kun esiteltiin Santtua Janille, sanoi vain että ooh, good lucking. Santtu antoi tuliaiset (kirjat, lehdet, kahvia, hapankorppuja, näkkäriä, ruisleipää, lenkkiä, salmiakkia) ja Jania nauratti kun Pasi teki heti lenkkimakkaralla päällystetyn ruisleivän. Hän kertoi että hänen poikaystävä on ihan samanlainen kun saa ruokapaketin Skotlannista.

Tarjottiin Santulle hedelmiä ja vesimelonia ”aamupalaksi”. Näistä täydet pisteet Thaimaalle. Uitiin altaalla pari tuntia ja lähdimme syömään keskustaan meidän vakipaikkaan eli kalaravintolaan. Santtu valitsi listalta miedon riisi-kanajutun ja Emma taas ”viimeisen” hampurilaisen. Minä ja Pasi syötiin kala-annokset, Pasi chilillä ja minä ilman. Tosin ne tarjoiltiin toisinpäin, mutta vaihdettiin jossain välissä.

Käytiin paluumatkalla Market Villagessa ja etsittiin Santulle sandaaleita ja ne myös löydettiin. Tosin hinta oli mielestäni kallis, mutta kun poika maksoi ne itse ja piti hintaa ihan sopivana, niin en viitsinyt alkaa tinkimään (vaikka olisin saanut kyllä hintaa alemmas).
Illalla kotona pelattiin vielä Uno-peli, jonka Santtu voitti matkaväsymyksestä huolimatta. Vietiin Santun huoneesta yksi gekko ulos, mutta todennäköisesti se tulee kyllä takaisin ja niin oli tullutkin. Santtu oli herännyt aamuyöstä sen kirkumiseen. Ja oli sen jälkeen nukahdellut vain puolen tunnin pätkissä. Kerrottiin, että meilläkin kesti muutama päivä tottua näihin ääniin.

Pasi: Aamulla kännykkäherätys ja valmistautuminen Bangkokiin lähtöön. Yöllä tuli Santulta tekstari jossa poika omaleimaiseen tyyliinsä ilmoitti koneen olevan lähdössä Helsingistä aikataulussa: ”Koneessa. Ajoissa. You do the math.”

Ajoimme Hondan keskustaan parkkiin lähelle sitä taksipalvelua jonka kyydillä olimme lähdössä noutokeikalle. Siinä kadulla on haissut viemärit aika pahalle jo pitkään joten niissä ravintoloissa emme ole käyneet lainkaan aivan alkumatkan jälkeen. Nyt siellä oli iso ryhmä ”viemärisukeltajia” nostelemassa jotain säkkejä ylös niistä viemäreiden aukoista ja lemu oli melkoinen. Parkkeerasin auton sellaiseen kohtaan jossa ei ollut ihan kohdalla niitä aukkoja, etteivät sijoita niitä paskanhajuisia säkkejä meidän autoa vasten.
Kävelimme taksipalvelulle jossa yrittäjäpariskunta oli juuri heräilemässä. He nimittäin asuvat siinä kopin takaosassa. Sen kioskin taakse on levitetty ikään kuin teltanpuolikas johon on pääsy suoraan sieltä tiskin takaa. Siinä on työ- ja asuinpaikka kytketty kompaktisti toisiinsa. Ja työmatkakuluissa syntyy valtava säästö.

Lähdimme aika tarkkaan kahdeksalta sellaisella Isuzun jatketulla farmarilla kohti lentokenttää. Kuski oli taas eri kuin aikaisemmilla kerroilla. Olenkin päätynyt siihen että täällä on iso joukko näitä taksipalvelua myyviä pikkufirmoja ja todella iso joukko taksiautoilijoita. Näillä myyjillä on vain pari omaa autoa ja omiensa lisäksi he myyvät kaikki näiden autoilijoiden palveluita. Nämä samat kauppiaat yleensä ovat myös vuokraamoita ja jos heillä ei ole omia vuokrattavia he vuokraavat toistensa ajopelejä.

Matkalla lentokentälle istuin etupenkillä kartta ja muistiinpanovälineet sylissäni. Tein tarkat merkinnät siitä kuinka kentälle ajetaan. Jos nimittäin päätämme lähteä omalla autolla sinne Koh Chagille se reitti menee melkein Bangkokin lentokentälle asti samaa kautta. Sainkin kaikki tärkeät risteys- ja liittymätiedot ja uskallan väittää että osaisin ajaa sinne nyt itsekin. Uskottavuuteni joutuu kuitenkin puntariin kunhan saamme keskusteluun mukaan tämän pojan, jota myös kutsutaan kaikkien kriitikoiden kriitikoksi.

Matkalla jumahdimme pariinkin kertaan pahaan ruuhkaan Bangkokin kehätiellä mutta olimme kentällä juuri ja juuri ajoissa. Jopa niinkin tarkasti että kun kalpea ja väsynyt poikamme valui ulos tullista olimme olleet odottamassa vasta noin yhden minuutin. Lupasimme olla siellä odottamassa ja pidimme lupauksemme.
Emma oli koko menomatkan (ja oikeastaan jo muutaman viikon) aivan täpinöissään Santun tulosta eikä meinannut pysyä siellä lentoasemalla yhtään paikoillaan. Sen verran sain tuon pysähtymään että sain yhden kuvan Emmasta ”Mr. Makinen” kyltti kädessään.
Kun Santtu tuli odotusalueelle ryntäsi Emma kimppuun alta sekunnin murto-osan. Voi sitä jälleennäkemisen riemua!

Lento oli mennyt hyvin vaikka unta ei ollut tainnut poika saada juuri lainkaan. Koneessa oli ollut taas se yksi vakiohörhö joka oli jotenkin tainnutettu. Tällä kertaa joku ruotsalainen sekakäyttäjä.
Santtu on nyt ensimmäistä kertaa täällä aasian suunnalla ja ensimmäinen kosketus tähän ilmastoon viileältä lentoasemalta poistuttaessa on mielenkiintoinen kokemus. Kuumuus pöllähtää ja varsinkin farkut rupeaa ahdistamaan.
Kuski odotteli parkkihallissa ja lähdimme välittömästi paluumatkalle. Matkan aikana päivitettiin vähän kuulumisia ja näyteltiin pojalle kaikkia paikallisilmiöitä joita satuttiin näkemään.

Perillä Hua Hinissä vaihdoimme taksista omaan autoon ja ajoimme ”kotiin”. Oli helppo havaita että poika nautti isukin kyytiin pääsemisestä. Siellä perillä olikin sitten ovet selällään auki. Siivooja oli kuitenkin päättänyt tulla sovitusti ja oli sisällä hommissa. Jan kaartoi myös skootterilla pihaan ja toi uusia puhtaita petivaatteita Santulle. En kehdannut kertoa miksi ne vanhat olivat pyykkitelineellä. Lapsi asettui taloksi ja kävi tietysti heti uimassa altaalla. Välipalaksi tarjotut hedelmät saivat riemukkaan vastaanoton mikä ei meitä yllättänyt, sillä vesimelooneja menee kyllä siihen tahtiin kotonakin.
Saatiin myös suomen tuliaisia. Tilatut kirjat ja vähän muutakin luettavaa ja ruokaa.
Tähän fiilikseen ei oikein meinaa löytyä oikeita sanoja näppäimistöltä. Sain tuoretta Vaasan ruisleipää, HK:n sinisen lenkin ja Halvan salmiakkia. Onkohan ruisleipä koskaan maistunut näin hyvältä. Jumankauta kun tuossa olisi vielä iso lasillinen kylmää piimää niin taju lähtisi!

Illalla käytiin kaupungissa syömässä ja sen päälle vähän kaupassakin. Ei oikein jaksettu olla pitkään kun pojassa alkoi olla matkaväsymyksen oireita.
Pelattiin yksi perinteinen perhe-Uno ja sitten vaan unta palloon. Ennen sitä vähän jahtailtiin hyttysiä ja häädettiin yksi gekko Santun sängyn alta harjalla ulos asti. Luultavasti turhaan, sillä se on varmaan ennen pitkää takaisin siellä mistä se äsken löytyi. Nämä gekkot kulkee täällä täysin vapaasti vaikka kuinka sulkisit ovet ja ikkunat.
Tervetuloa Thaimaahan, Poika!

Santtu: Kahden kuukauden vapaus päättyi ja jouduin taas kohtaamaan perheeni. Toisaalta, olen elänyt kaksi kuukautta mikroruoan ja Mummon pakastimesta saatujen herkkujen armolla. Lähin kokemukseni ruoanlaiton kohdalla oli kun paistoin kerran ranskalaiset uunissa. Kebakkojen kanssa.
Silti, 11. päivä pistelin enoni avustuksella lentokentälle. Vietettyäni kolme laadukasta tuntia kävellen ympyrää ja lukemalla Sven Hasselia, pääsin koneeseen joka yllätyksekseni lähtikin ajoissa.
Rivilläni ei istunut kukaan muu, ja koska kyseessä on kuitenkin yölento, käytin tätä hyväkseni. Nukuin siis leveästi kaikilla kolmella paikalla.
Paitsi aamuyöstä, kun Katja koneen etupäästä siirtyi käytäväpaikalle. Sen vieressä oli joku Ruotsalainen kaveri ollu hieman lääkkeiden avustamassa kännissä ja oli tökkinyt Katjaa ja huudellut saatanaa.
Juttelin sitten loppumatkan Katjan kanssa ja yritin jotenkin auttaa sitä löytämään matkalaukut tms. kun kone saapui kello 11 Bangkokiin.

Perhe odotteli asemalla kyltin Mr. Makinen kanssa. Olin pyytänyt että kirjoittaisivat siihen "Fabio Cockrockintong", mutta niillä ei ole huumorintajua.

Emma hyppäsi syliin eikä suostunut irrottamaan. Ei silti suostunut myöntämään ikävää.

Sitten tuli eteen raikastava kolmen tunnin helvetti taksimatkan merkeissä ja farkuissa. Perse hikoili. Yritin silti pitää pinnani, sillä vanhempien valitus olisi ollut ikuinen jos alle tunti saapumisesta olisin jo kironnut Thaimaan syvimpään helvettiin. Pinna on pitänyt vielä ainakin tähän kirjoitushetkeen asti, mutta yöllä kävi lähellä kun kuului semmonen ihana KRIIK-KRIIK-KRI-KRI-KRIIK. Gekko perkele.

Mutta takaisin siihen taksimatkaan. Se oli perseestä.

Pasi selitteli kaikkea käytännön juttuja maasta. Pitää juoda paljon. Yllätys. Ulkona oli niinku vaan pilvistä ja 35 astetta lämmintä. Ihan normaalia.

Pasi siirtyi auton rattiin Hua Hinissä. Olin varma että kuolen. Istuin siinä paikalla missä Suomessa ajaja istuisi, ja pelkästään se oli jo paskamainen tunne.

Talo oli ihan upea. Uima-allas meni heti testiin. Söin myös vesimelonia ja muita hedelmiä. Ruoka onkin ainoa asia josta en täällä viitsi varmaan yhtään valittaa.

Uiskenneltiin ja otettiin aurinkoa. Sitten pisteltiin kaupungille syömään. Pasi ajoi, olin varma että kuolen.

Kaduilla kävely on verrattavissa yllätyksenä tehtävään amputaatioon. On ihme jos palaan täältä kaikkien raajojen kera takaisin. Parhaimmassa tilanteessa yhden auton ajettavalla kujalla oli vierekkäin minä, kamikaze-skootteri ja sokea Hyndaikuski. Ainoa vaihtoehto olikin vain, että joku näistä kolmesta kuolee nyt, ja kaksi muuta voi vielä jatkaa kulkuaan.

Ruokapaikka oli kalaravintola laiturin päässä. Hyvää ruokaa, Fried Rice with Chicken. Kattelin kun meduusat pörräili meressä. Ilkeän näkösiä.

Takastulomatkalla käytiin vielä Market Villagessa, paikallisessa Kampin ja Jumbon yhdistelmälaitoksessa. Ostin kännykkäliittymän ja sandaalit. Tai siis, pistin Pasin maksamaan liittymän. Ja sen aikaisemman ruoan. Minä olen vieras täällä, ja minua hemmotellaan.

Takaisin ajettaessa epäilin että nyt viimeistään kuolen.

Illalla pelattiin vielä Uno, jonka tietysti voitin.

Yö olikin sitten hieman… tukala. Koitappa joskus mennä lämmitettyyn saunaan ja yritä nukkua. Itte asiassa, pistä saunan kattoon kattotuuletin ja yritä sitten nukkua. Ei mikään maailman helpoin juttu. Lisää hyttyset ja öiset äänet joita lähtee sammakoista, koirista, gekoista ja pörriäisistä. Hyttyset eivät tietenkään pidä ääntä, koska muutenhan ne olisi helppo pistää kylmäksi. Torakoitakin kuulemma on, mutta en vielä ole niitä nähnyt. Toivottavasti suunta pysyy samana.

Emma: Heräsin aikaisin. Syötiin aampupalat, isin tekemään puuroa. Lähdettiin hakemaan Santtua lentoasemalta. Näytin Santulle paikkoja. Mentiin illalla kalaravintolaan. Ostetiin Santulle kengät. Illalla mentiin uimaan.