Pasi: Torstai-aamuna olin suhteellisen hyvässä kunnossa ja aamiainenkin maittoi. Olimme suunnitelleet taas halkeavamme ryhmiin ja ottavan aamupäivällä kohteiksi pari museota jotka sijaitsevat siinä lähistöllä. Ulkona satoi vettä aivan kaatamalla ja Paula ja Emma päättivät että he ovat sen verran sokerista että pysyttelevät sisätiloissa. Itse suuntasin säästä huolimatta kohti hotellimme takana nousevaa Fort Canning Parkia ja toisen maailmansodan aikaista Brittien armeijan johtokeskusta, jota kutsutaan nimellä ”The Battle Box”. Täällä Brittiarmeijan komentaja Kenraaliluutnantti A. Percival teki helmikuussa 1942 kohtalokkaan päätöksen antautua japanilaisille ja luovutti Singaporen nousevan auringon armeijalle. Tämä lienee edelleen brittiarmeijan suurin tappio ja häpeäpilkku. Olosuhteet olivat kuitenkin jo sellaiset että taisi olla kysymys vain parista päivästä ennen kuin homma olisi kuitenkin tullut päätepisteeseensä.
Bunkkeri on kunnostettu ja siellä on pysyvä näyttely näistä viimeisten päivien tapahtumista ennen Singaporen kaatumista. Olin siellä ovella minuutin yli kymmenen ja myöhästyin ensimmäisestä ryhmästä. Virkailija kehoitti minua menemään vaikka kahville lähistöllä olevalle Country Clubille.
Sinne kipaisin rankkasateessa ja kun pääsin sisään tunsin olevani kuin Homer Simpson posliinikaupassa. Jumalattoman komea pytinki, oikea kunnon klubirakennus. Tilasin kahvin ja tarjoilija toi kahvin kylkiäisenä pakan paperipyyhkeitä ja kehotti minua hieman kuivailemaan itseäni. Luultavasti vain siksi etteivät klubin vuosisataiset tammiparketit kärsisi tökerön turistin ansiosta.
Palasin lipputoimistolle ja pääsin mukaan puoli yhdentoista ryhmään. Jonka muodostin siis yksikseni.(taas) Opas näytti ensin 10 minuutin videon näistä tapahtumista ja sitten mentiin Battle Boxiin. Valokuvaaminen digitaalisilla kameroilla oli kielletty. Perinteisillä filmikameroilla olisi saanut kuvata. Outo juttu mutta minkäs teet.
Sain langattomat kuulokkeet päähäni ja huone huoneelta sain korviini englanninkielisen selostuksen. Eritystä huomiota kiinnitin tietysti viestiupseerien toimintaan ja varsinkin salausten purkuhuone ( Cipher office) saisi muutamat työtoverini kotisuomessa kiihottumaan. Muutamassa huoneessa oli erinomaisen aidon tuntuisia vahanukkeja ja näillä jopa silmät ja suut liikkuivat puheen tahdissa. Hiukan jopa säikähdin kun kenraali A. Percival otti yhtäkkiä puhelimen käteensä ja kutsui konferenssin koolle jossa hän lopulta päätti antautua. Tätä konferenssia olin sitten katsomassa ja kuuntelemassa korealaisen ryhmän mukana. Tästä Battle Boxista on hyvin toteutetut joskin aika suppeat nettisivut osoitteessa:
http://www.legendsfortcanning.com/fortcanning/battlebox.htm
Juoksin takaisin hotellille siinä samassa sateessa. Sitten olikin aika lähteä luovuttamaan huone ja siirtyä lentokentälle. Kotimatka alkaa.
Tilasimme taksin ja lähdimme kohti lentokenttää. Pyysin taksikuskilta että voisiko hän näyttää meille hieman Little Indiaa kun se jäi näkemättä muiden kiireiden vuoksi. Tämähän innostui ja vei meidät kiertoajelulle. Tämä Eric oli niin hyvä matkaopas että moni ammattilainen jäisi toiseksi.
Keskustelimme paljon ruokakulttuureista ja Singaporen muista näkemättä jääneistä nähtävyyksistä.
Kun puhe ajautui F1-kisoihin, varoitin häntä siitä että syyskuussa tänne ilmestyy kaksikin suomalaista ja nämä ovatkin sitten nopeita poikia. Hetken hän tuijotti minua ja sitten hän hoksasi: Raikkonen!. Lupasin Ericille että jos vaan Singaporelaiset onnistuvat kisajärjestelyissään niin suomalaiset hoitavat voiton kotiin.
Changin lentokentällä jouduimme odottelemaan noin tunnin ennen kuin pääsimme chekkaukseen. Mielenkiintoinen ilmiö muuten, nimetä nyt lentokenttä sotavankileirin mukaan. Miltähän se tuntuisi lentää vaikka saksaan ja kuunnella lentoemännän kuulutusta: Tervetuloa Lufthansan lennolle Müncheniin Dachaun lentokentälle??
Kävimme kevyellä lounaalla joka varsinkin Paulalle osoittautui erikoiseksi kokemukseksi. Maapähkinäpaahtoleivät olivat liian imeliä mutta kahvi hyvää. Ja settiin kuului myös kaksi keitettyä munaa. Jotka sitten olivatkin vain lämmitettyjä, eivät siis kypsiä. Yäk.
Turvatarkastukset olivat odotuksen mukaiset. Reppuni meni läpivalaisuun kolmasti ja jouduin avaamaan jopa silmälasikotelot. Kaikki kaapelit ja tavarat pengottiin käsin ja tarkastettiin.
Air Asia oli kuitenkin melkein ajassa ja tästä halpalentoyhtiöstä on pakko sanoa että niillä on homma hanskassa. Koneet ovat uusia, henkilökunta ystävällistä ja homma toimii. Ilmaiseksi ei saa kuitenkaan edes vettä ja alkoholia ei myydä lainkaan. Hyvä kokemus kuitenkin ja jatkossakin varmasti käytämme tätä yhtiötä varsinkin kun hinnat ovat edulliset.
Laskeuduimme Bangkokiin aikataulussa ja Immigrationissa ei tullut mitään ongelmia. Mitä nyt tyttö löi väärän päivän leiman passiini. Edelläni mennyt englantilaismies palasi tiskille ja näytti virkailijalle passiaan. Maahantuloleima FEB6 eli helmikuun 6. Tänään on maaliskuun 6. Huomasin että minulla oli sama vika ja tyttö korjasi ne käsin passeihimme. Sitten oli Emman vuoro ja Emman passissa oli jo oikea leima. Tyttö lienee hakannut useita satoja vääriä leimoja päivän mittaan ihmisten passeihin. Itse tarkistin vain että saimme taas 60 päivää oleskeluaikaa enkä olisi huomannut tuota FEB6 leimaa ellei tämä englantilaiskaveri olisi ollut tarkkana. Hän kertoi myös että ei ollut ensimmäinen kerta ja että viimeksi oli ollut vaikeuksia maasta poistumisen yhteydessä kun tulopäivä oli ollut passissa väärin.
Tilaamamme taksi oli odottamassa ja matkasimme Volvolla Hua Hiniin ennätysajassa 2 tuntia 50 minuuttia. Auto oli vanha mutta kaksineuvoinen eli kulkee sekä bensalla että maakaasulla. Kävimme myös kaasusäiliöllä kerran tankkaamassa. Kaasulitra maksaa n. 11 bahtia (n. 24 senttiä) ja 95 bensa täällä maksaa noin 33 bahtia (n. 71 senttiä). Tämä taksipalvelu on kuitenkin hävyttömän halpaa. Kaverilla menee siihen noutoon Bangkokista vähintään 7 tuntia ja matkaa tulee edestakaisin n.
Kotiuduimme vähän ennen iltayhdeksää ja oli mukava havaita että kaikki paikat olivat kunnossa eikä ylimääräisiä jälkiä vierailuista ollut havaittavissa. Mitä nyt uima-altaan puhdistusjärjestelmässä on vieläkin jotain ongelmia, vesi on aika sameata.
Paula: Olimme päättäneet illalla että käymme aamulla ennen paluuta vielä museossa, Pasi halusi sotamuseoon ja minä ja Emma menisimme Kansallismuseoon, jossa on nyt Ranskan Louvresta lainassa tauluja ja patsaita.
Avasimme aamulla verhot ja totesimme vettä tulevan ihan kaatamalla. Kävimme ensin kuitenkin aamupalalla ja toivoimme sateen loppuvan. Näin ei käynyt, joten päätimme lopulta Emman kanssa jäädä hotellille, koska meillä ei olisi aikaa kuitenkaan kuin 1.5 tuntia, mikä on lyhyt aika kun museo on todella suuri ja nähtävää paljon. Pasi lähti kuitenkin sinne sotamuseoon. Pakattiin Emman kanssa reput valmiiksi ja Emma ryhtyi leikkimään ja minä luin hetken Hjallis Harkimon elämänkertaa kunnes uni alkoi painamaan silmiä ja nukahdin vielä hetkeksi.
Parin tunnin kuluttua Pasi saapui vaatteet märkänä, nimittäin vieläkin satoi aika lailla. Kuivat vaatteet vaan päälle ja menoksi. Tilasimme taksin ja Pasi pyysi kuskia näyttämään meille sen Little India –alueen, joka jäi eilen näkemättä. Kuski selitti meille ihan innoissaan aluetta ja kertoi käyvänsä täällä aina sunnuntaisin syömässä, koska tällä alueella on paras ruoka mikä Singaporesta löytyy. Hän kertoi myös Mustafan tavaratalosta, joka on auki 24 h/vrk. Little India on pieni ja intiimi kaupunginosa ja erilainen kuin Chinatown
Kun puhe kääntyi uuteen lempiruokaamme laksaan, johon ihastuimme. Niin kuski ei meinannut pysyä penkillä kun silmät loistaen alkoi kertomaan mitä se sisältää. Olemme nyt siis syöneet ostereitakin…Tässä vaiheessa kuski esitteli myös itsensä Ericiksi.
Aika meni niin joutuin että olimme lentokentällä ihan huomaamatta. Eric sanoi meille että kun tulemme Singaporeen seuraavan kerran niin soittakaa hänelle. Hän lähtee meille oppaaksi ja näyttää meille hyviä ruokapaikkoja ja esittelee kaupunkia. Hän antoi Pasille käyntikorttinsa ja lupasimme ottaa yhteyttä.
Kävimme kentällä syömässä, koska lentomme tsekkaus ei ollut vielä alkanut. Pasi otti kana-riisiannoksen, Emma ranskalaiset toastit ja minä jonkun pähkinäleipäsetin. Settiin kuului maapähkinävoilla siveltyjä leipiä, ainakin 4 leipää ja kahvia. Söin yhden leipäpalan, olivat liian makeita. Hetken päästä myyjä tuli sanomaan että minun annoksesta puuttuu munat. Ajattelin että ne ovat keitettyjä munia. Kun kuorin sitä munaa, niin raaka sisältö valahti lautaselle, johon ne myös jäivät koskematta. Jotain positiivista: kahvi oli ihan hyvää.
Turvatarkastuksessa oli todella tarkkaa. Minä ja Emma päästiin siitä ihan ongelmitta, mutta Pasilla oli niin paljon elektroniikkaa repussa, että joutui ottamaan kaikki pois ja avaamaan eri koteloita. Meillä oli mukana myös tuliaiseksi ostetut taulut, niitäkin tutkittiin, mutta onneksi ei tarvinnut avata pakkausta.
Lento lähti ajallaan ja matka sujui nopeasti. Emmakin pärjäsi ensimmäistä kertaa nousut ja laskut ilman että olisi roikkunut Pasin hihassa. Hän kuulemma matkustaa seuraavan kerran yksin Portugaliin.
Bangkokissa passitarkastuksessa Pasi meni ensin ja Emma menisi hänen jälkeensä ja minä viimeisenä. Juuri kun Emma oli siinä luukulla, niin siihen tuli takaisin Pasin edellä mennyt mies vihaisena näyttämään passia naisvirkailijalle. Nainen otti miehen passin käteensä ja sanoi sen olevan oikein. Mies sanoi siinä olevan väärän päiväyksen ja tässä vaiheessa Pasikin palasi tiskille sanoi että nyt on maaliskuun 6. päivä ei helmikuun 6. päivä, kuten hänenkin passiin on merkitty ja varmaan muutaman muunkin, oli nimittäin jo oli iltapäivä. Sitten vasta virkailija huomasi virheensä ja korjasi kynällä oikean kuukauden. Saa nähdä mitä ongelmia tästä merkinnästä tulee myöhemmin, nimittäin se englantilainen mies oli kertonut Pasille että hänelle on ennenkin käynyt näin ja aiheutti hankaluuksia paluumatkalla. Emma oli tässä tiskillä koko tämän sähläyksen ajan ja hymyili täysillä koko ajan sinne kameraan.
Taksi oli odottamassa meitä ihan sovitusti ja kuuntelimme matkalla MP3-soittimista musiikkia, joten liki 3 tunnin matka Hua Hiniin meni joutuin.
Emma: Aamulla satoi vettä. Isi kävi sotamuseossa. Minä ja äiti jäätiin hotelliin.
Pakattiin laukut ja mentiin lentokentälle. Lennettiin takaisin Thaimaaseen.
Taksi tuli hakemaan. Mentiin suoraan Hua Hiniin. Oli pimeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.