Paula: Kotiuduimme eilen Bangkokista iltapäivällä. Illalla minulla alkoi pikkuhiljaa kova yskä ja tuntui että kurkku pienenee koko ajan. Tosin kuumekin nousi vielä illalla ja yö oli siis levotonta pyörimistä ja yskimistä, tuskin Pasikaan paljon sai nukuttua. Tarkoituksena oli kirjoittaa Bangkokista ”naisnäkökulma” lähinnä näihin shoppailupaikkoihin liittyen. Mutta nyt kuumeen ja flunssan vuoksi en jaksa olla pystyasennossa, joten mainitsen vain että mietin useaan otteeseen niissä vaatekerroksissa pyöriessä, että mitenköhän paljon tänne maksais pikalähtö Finnairilla. Vois tulla tyhjän matkalaukun kanssa pariksi päiväksi vaikka jouluostoksille tai aikaisin keväällä ostamaan uudet kesähepeneet täältä. Varmaan en lähtisi tyhjien laukkujen kanssa kotimatkalle. Tosin löysin kyllä aivan ihania huonekaluja myös ja suunnittelin koko bussimatkan meille kotiin uutta sisustusta, tosin tämä vaatii siis kaikkien huoneiden uudelleen tapetoinnin ja maalaukset ja tietenkin ne ihanat huonekalut. Mitäköhän kokonainen kontti maksaisi vaatteita ja huonekaluja?
Pasi: Startattiin ennen kahdeksaa aamulla kohti Bangkokia. Soitin Mr. Monille kun en halunnut jättää vuokra-autoa kolmeksi päiväksi kaupunkiin johonkin kadunvarteen. Taksiyrittäjä oli umpiunessa ja kun lopulta heräsi ei tuntunut reagoivan puheeseen lainkaan. Lupasi kuitenkin sitten lähettää taksin meitä hakemaan. Auto tuli, joku ihan uusi kaveri, mutta pääasia että tuli. Olimme linja-autoasemalla noin 8:10 ja tarkoituksena oli lähteä 8:40 bussilla Bangkokiin. Pieni viivästys tuli heti lipputiskillä, sillä sielläkin piti herättää ensin lipunmyyjä. Hänet sai näppärästi hereille ryskyttämällä rystysillä sitä pleksiä jonka takana olevalle tiskille tämä rouva oli kallistanut päänsä. Hänellä sen sijaan ei ollut mitään ymmärrysvaikeuksia vaikka herätettiinkin töihin kesken unien, vaan tämä ilmoitti saman tien että seuraavat vapaat paikat ovat klo 10:n bussiin. Ok, otettiin ne sitten. Hintaa päätä huimaavat kolmisen euroa/henkilö ja matkan kesto noin 4 tuntia. Menimme pariksi tunniksi lorvailemaan lähistöllä olevaan saksalaiseen kahvilaan ja sitten vaan odoteltiin.
Matka meni yllättävänkin hyvin vaikka minkäänlaista pisutaukoa ei ohjelmaan kuulunutkaan.
Saavuimme ”Southern Bus Terminaaliin” noin 3 ja puolen tunnin ravistelun jälkeen. Matkalla oli melko paljon tietöitä, joten esim. lukeminen oli käytännössä mahdotonta. Musiikit päälle ja luurit päähän ja taisin nukahtaakin hetkiseksi.
Bussiterminaalista otimme taksin keskustaan. Matkaa oli vielä melkein
Hotell Asia Bangkok, varmuudella tehty aasialaisille. Kylpyhuoneen suihku on suunnilleen olkapääni korkeudella. Paikallisessa luokittelussa neljän tähden hotelli, mutta ainakin huoneen perusteella ne tähdet ovat vähän nuhjuisia. Keskustahotelli kuitenkin ja kaksi ulkona olevaa uima-allasta, kerroksissa 2 ja 12. Aulan ja yleisten tilojen perusteella voisi olla neljä tähteä euroopassakin mutta hiujan kulahtaneen oloinen huone verottaa pisteitä. Illalla ravintolassa sitten tilanne muuttui mutta siitä vähän myöhemmin.
Käveltiin hotellilta läheiselle Siamin alueelle joka on kuuluisa suurista kauppakeskuksistaan. Mentiin ensimmäiseksi siihen kaikkein kuuluisimpaan eli MBK-centeriin. Tämä MBK jos mikä on varsinainen ”Shop ´til you drop”-mesta. 8-kerrosta,
Kolme alinta kerrosta pääasiassa vaatteita mutta paljon toki muutakin. Neljäs kerros melkein pelkästään matkapuhelinkauppoja, kamerakauppoja ja leffa- ja musiikkikauppoja.
Yläkerroksissa elokuvateattereita ja keilahalleja ja ravintoloita. Minä, joka en pienestä pelästy, olin saada hepulin kun tajusin minkälaiseen paikkaan olin vaimoni tuonut. Paula ei enää tässä vaiheessa ymmärtänyt puhetta ja katseensa oli jotenkin utuinen, joten kaikki yritykset keskeyttää ja lähteä vaikka kiertoajelulle, olivat turhia. Tilannetta toki helpotti ajatus siitä että hinnat olivat edulliset, ja niistä voi vielä tinkiäkin, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Itse en joka asiasta oikein kehdannut, kun vain parilla kolmella eurolla saa tinkimättäkin laadukkaan Versacen t-paidan. ( epäilen kyllä että se saattaa olla kopio..)
Paikka on siis painajainen, joskin vaimo on varmasti eri mieltä.
Rahan mahti, ihmisen raadollisuus, turistin tyhmyys ja ilmaston lämpeneminen ja mitä lie pyörinyt sumuisessa pääkopassani kun vaelsin siellä satojen matkapuhelinmyymälöiden joukossa. Olin vähällä ostaa langattoman vakoilukameran ja vastaanottimen 15 €:lla kunnes tajusin ettei minulla ole sille mitään käyttöä. Oma shoppailuni sai kuitenkin arvoisensa lopun, kun ostin t-paidan jossa edessä keskellä on maastokuvio ja ympärillä lukee että OPERATING. Särmä paita, ajattelin ja pistin kassiini. Hotellilla tarkistin ja havaitsin että siinä lukeekin APEBATHING ja selässä ”Ape Bathing, The Circle is now complete.” Ansaitusti tunsin itseni apinaksi ja menin suihkuun kyyristelemään.
Olimme juuri ruokailemassa hotellin ravintolassa kun havaitsin että lavalle asteli illan orkesteri. Yksi mies urkujen taakse ja taustanauhat soimaan. Ja heti perään lavalle asteli.. kukas muukaan kuin ELVIS.
Eikä mikään kopio vaan kaikista kuulemistani ja näkemistäni Elviksistä se ylivoimaisesti kornein ja överein Elvis. Aivan käsittämättömän karmean ihana, aasialainen ELVIS!!!! Siis niin järkyttävä esitys, että se oli jo viihdyttävä.
Emma ihastui siinä paikassa. Elvis otti yleisönsä. Kävin siinä lähempänä kuvaamassa ja sain Thumbs Up-merkin Elvikseltä ja sellaisen hymyn, että ne pulisongit näyttivät hetken olevan vaakasuorassa. Emma heitteli lentosuukkoja ja heilutteli, mikä olikin kokonaisuuden kannalta hyvä, sillä siihen mennessä Elvis oli jo karkottanut kaikki lavan edessä istuneet ruokailijat. Kuninkaan koreografiaan tuli sellainen hieman alistunut sävy. Poistuimme ruokailtuamme huoneeseemme ja huomasin että olin helpottunut kun pääsin pois. Olin jotenkin ahdistunut siitä huonon maun ja hyvän musiikin yhdistelmästä. Olen kuitenkin pohjimmiltani rankka Elvis-fani.
Oli tämä Aasian-Elvis kuitenkin niin kova kokemus, että siitä hyvästä kiillotan ne Asia Hotellin neljä tähteä. (katso kuva ja video albumista, etkä ole koskaan enää entisesi)
Tämä Bangkokin Sky Train on kulkuväline minun makuuni. Se liikkuu nimensä mukaisesti maanpinnan yläpuolella ja on tunteeton alapuolella alituisesti vallitsevaan kaaoksen suhteen.
Nopea, edullinen ja helppo käyttää. Kaikkea mitä sujuvalta joukkoliikenteeltä vaaditaan.
Harmi vain, kun se ei yllä vielä kuin osaan kaupunkia.
Tämä automaattinen, ilman kuljettajaa toimiva laitos muistuttaa välinettä jolla singahtelin Lontoossa muutama vuosi sitten. Siellä sitä kutsuttiin DLR:ksi. Suomessa ainoa vastaava taitaa olla Linnanmäellä, joka kuvastaa hyvin Helsingin asemaa maailman metropolien joukossa.
Kävimme jokiristeilyllä. Ajoimme Sky Trainilla linjan päähän asti Saphan Taksiniin ja sieltä hyppäsimme jokilaivaan. Siinä mennessämme laiturialueelle Emma kiinnitti katseensa yhteen nukkuvaan koiraan ja unohti katsoa mihin astuu. Ja nyrjäytti nilkkansa portaissa.
Älämölöä ja itkua ja ennen kuin ehdin tekemään yhtään mitään jostain oli ilmestynyt tuoli Emmalle, pieni lasipullo jotain Vapex-nimistä linimenttiä ja putkilo jotain salvaa hierottavaksi nilkan ympärille. Taitavat kuljettaa apteekkia taskuissaan nämä paikalliset..
Nilkan kanssa selvittiin säikähdyksellä tai sitten niissä salvoissa on todella tehot kohdallaan.
Se ystävällinen vanhempi mies joka antoi sen Vapexin jätti sen meille omaksi, joten tarkistin netistä mitä se mahtaa oikeasti olla. Kyseessä on linimentti jota käytetään pääasiassa tukkoisen nenän avaamiseen mutta voidaan käyttää myös lihaskipuihin. Oikea taikalääke, pitäisköhän kokeilla Paulan keuhkoputkentulehdukseen?
Otimme liput seuraavaan laivaan kohti pohjoista ja hämmästelimme suurkaupungin jokimiljöötä.
Ristiriitaisia näkymiä. Palatsien ja temppelien välissä kurjia röttelöitä ja tavallisia hökkeleitä.
Liikennesäännöt joelle oli kopioitu suoraan Bangkokin kaduilta, joten aika sekavaa touhua se oli.
Jäimme siitä purtilosta pois laiturilla 13. Phra Artit. Siellä ulkopuolella ei ollut edes takseja mutta saimme tuurilla otettua lennosta Tuk Tukin. Itse en ollut kovin innoissani tästä käänteestä, sillä mielestäni Tuk Tuk on vähän hepponen kulkuväline täällä Bangkokissa, missä on niin paljon autoja.
Kuski oli jossain määrin ärsyttävä, sillä hänelle ei mennyt millään perille että emme halua kultasepälle, baariin emmekä edes silkkikauppiaalle, vaan hotelliin. Aikansa pommitettuaan hän tunnusti että sovittu kyytimaksu on hänelle lähinnä kosmeettinen ja että hän tienaisi bensakuponkeja jos saisi viedä meidät johonkin kauppaan. Ja ehdotti vielä että jos voisin ostaa hänelle jonkun verran bensaa niin saisin alennusta matkasta. Ilmoitin jo kahdeksannen kerran että tyttäreni nilkka on kipeä ja haluamme nyt sinne hotellille, ASAP, please. Lopulta tämä meni jakeluun ja yhtäkkiä mopoon tuli vauhtia niin että meinasin pyytää visiittiä johonkin baariin jos se vaikka vähän hillitsisi menoa.
No, sitä saa mitä tilaa. Lopulta tulimme niin ruuhkaiseen paikkaan siellä Siamin alueen lähistöllä että kuljettaja päätti käyttää oikotietä. Joka olikin hyvä ja nopea reitti, mitä oikotiet yleensä eivät ole.
Kävin apteekista ostamassa Emmalle siteen nilkkaan ja särkylääkettä. Apteekkari suositteli kipuun jotain ruskeita pieniä pillereitä mutta kun kerroin että tulee lapselle, niin hän kauhistui ja sanoi: ”no clidlen, no no”. Jälkeenpäin ajattelin että niitä olisi tietysti voinut ostaa itselle pussillisen ihan vain kaamosmasennuksen hoitoon.
Kävimme vielä muutaman tunnin kierroksen niissä Siam Squaren kortteleissa ja isoissa kauppkeskusksissa ja päädyimme nälissämme sinne MBK:n 5. kerrokseen jossa oli sellainen ravintolakeksintö nimeltään 5th Food Avenue. Sinne mennään portista sisään ja jokainen henkilö
saa oman ”luottokortin”. Näillä korteilla sitten ostellaan sapuskaa erilaisista keittiöistä. Siellä on Thaimaalaisia, Intialaisia, Kiinalaisia, Vietnamilaisia, Välimeren herkkuja, Pihviosasto, Italialaisia jne. Aina kun tilaat jostain jotain, vilautat sitä luottokorttia ja poistuessasi kassan kautta maksat kortille kertyneen saldon. Nerokas, ja yllättäen myös nopea systeemi. Nyt kun ymmärrämme järjestelmän idean, saatamme mennä toistekin ja nauttia tarjonnasta vähän laajemmin. Nyt vedimme nälissämme thaimaalaisen menun ja oluet päälle. Emmalle tietty limpparia ja kanaa ja riisiä.
Tiistai-iltana kotiuduimme rättiväsyneinä hotellille. Itselläni oli pahoja allergiaoireita sen hotellin kokolattiamaton ansiosta ja päästyämme takaisin huoneeseen makasin neliraajalepotilassa selälläni ja ajattelin että nyt on tunnelma kuin siinä yhdessä laulussa. Siinä, jonka teki alun perin savolainen, sittemmin tamperelaistunut, nyttemmin edesmennyt runoilija, jossa sanottiin että ”Jano vaivas ja jalkoja särki niin, ja nenämme olivat räässä”. Koko orkesterimme oli erittäin hiljainen ja siirryimme nopeasti levolle.
Keskiviikkona aamulla pistettiin leiri kasaan ja suunnattiin taksilla takaisin kohti bussiterminaalia.
Tämä Southern Bus Terminal on melko uusi ja siellä on vaikka minkälaisia kauppojakin. Ja 22 kpl matkapuhelinmyymälöitä. En lakkaa ihmettelemästä miten nämä kaikki voivat tulla toimeen, mutta ehkä niitä kännyköitä sitten vaan menee niin hyvin kaupaksi.
Siellä menin vähän vipuun kun ostin liput seuraavaan bussiin jolla pääsee takaisin Hua Hiniin. Olisi ehkä kannattanut tarkistaa tilanne eikä lähteä sillä julkisella versiolla. Matka kesti nelisen tuntia, bussi oli vähän ehtoopuolen versio siitä yksityisestä jolla tulimme, ja se pysähtyi aina kun joku seisoi riittävän lähellä tien vartta. Petchaburissa kyytiin tuli koulutyttöjä jotka jäivät pois kolmen kilometrin päässä. Myöhemmin mukaan tuli yksi munkki ja muutama sotilaspoikakin.
Yhdellä pysäkillä näin kun munkki istui katoksessa ja puhui kännykkään. Joten ehkä ne myymälät sitten pärjäävätkin, jos valaistunein kansan osakin käyttää matkaviestimiä.
Paluumatkalla nukahdin ja heräsin kuin suoraan satuun. Muutama kilometri ennen kotikyläämme bussi oli pysähtynyt ja kuski soitteli torvea jollekin esteelle. Säpsähdin hereille ja ulkona kohdallamme oli maisema kuin sadusta Iso Paha Susi ja kolme pientä porsasta. Muistattehan, se satu jossa ne kaksi nuorempaa possua rakensivat oljista ja risuista talon mutta vanhin veli teki tiilestä. Siinä ne nyt olivat kasvojeni edessä, ne talot. Ja vaikka bussi lähtikin liikkeelle, ehdin havaitsemaan että Iso Paha Susi oli puhkunut ja puhaltanut ne kaksi heppoisempaa jo tyhjäksi.
Eli todennäköisesti (ja toivottavasti) possut olivat siinä tiilisessä talossa turvassa.
Lupaan käydä heti huomenna kuvaamassa sen, jos kyseessä oli todellinen näkymä,
eikä esim. uni tai harhakuva.
Bangkokista yhteenvetona voisin sanoa sen verran että ei vajaan kolmen päivän vierailusta voi edes tehdä yhteenvetoa. Kolme viikkoa jos jaksaisi siellä pyöriä niin saattaisi jotain saada sanotuksikin.
Menemme sinne vielä uudelleen muutaman kerran ja ehkä ehdimme käydä vähän katselemassa paikkojakin..
Albumissa muutama uusi kuva ja pari videota. Videot on otettu digikamerlla ja alun perinkin huono laatu kärsii rajusti kun niitä pudottaa tuonne albumiin mutta eiköhän niistä kuitenkin tunnelma välity.
Emma: Kävimme Bangkokissa. Illalla käytiin syömässä. Näin Elviksen. Minä ihastuin häneen. Sääli että se ei ollut Antti Tuisku.
Aamupalalla söin kroisantteja ja nakkeja. Junalla oli kiva mennä kun ei tarvitse kävellä kadulla. Katsoin koiraa ja nilkka nyrjähti ja on kipeä. Kävimme jokiajelulla. Otin paljon valokuvia. Tulimme Tuk Tukilla pois. Ostin ihania mekkoja ja paitoja. Äiti laittoi jalkaan siteen hotellissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.