Varkaita talossa, Sherlock ja CSI

Pasi: Bangkokin reissusta rähjääntyneenä vetäydyimme levolle keskiviikkoiltana
hyvissä ajoin. Paulalla nousi kuume ja yskä paheni yön mittaan. Jossain vaiheessa hän
heräsi ja näki Emman seisomassa eteisessä. Paula kehotti Emmaa menemään takaisin nukkumaan, kun tällä neidillä on tapana kuhkia joskus koko yökin omissa hommissaan.
Paula nousi ja meni katsomaan onnistuiko palauttamaan Emman nukkumaan ja siellähän
tuo oli täydessä unessa. Paula ajatteli että näki varmaan unta että siinä joku olisi ollut seisomassa.
Itse heräsin jo ennen kahdeksaa ja aamupalaa väsäillessäni ihmettelin kun keittiön ikkuna oli auki. Puinen säleverho oli siinä edessä mutta itse ikkuna auki. Tulin heti ajatelleeksi että olisiko meillä käynyt joku vähän ”asioimassa” ja tarkistin nopeasti tilanteen. Kamerat ja läppäri paikoillaan ja oma rahapussini siellä missä sitä öisin yleensäkin säilytän. Tässä vaiheessa jatkoin rauhallisesti aamiaistuotantoa.
Pari tuntia myöhemmin Paula pakeni siivoojaa ulos istuskelemaan ja kysyi minulta että miksi minun reppuni on keittiön ikkunan alla? Menin katsomaan ja siellä se tosiaan oli. Ja siellä sisällä Paulan käsilaukku, ja muutakin sinne kuulumatonta tavaraa. Tarkistimme heti sisällön ja havaitsimme että Paulan lompakosta oli rahat hävinneet, mutta luottokortit kaikki tallella.
Niin se hiljalleen valkeni meille että yöllä oli käynyt kutsumattomia vieraita. Mutta mikään muu ei ollut kelvannut kuin käteinen raha.
Soitin heti kiinteistöyhtiöön ja sieltä tuli ensimmäisenä Jan ja Jenniferkin soitti melko pian. Sitten alkoi helvetinmoinen ralli. Päivän mittaan meillä kävi vartiointiliikkeen päällikkö monta kertaa, henkilökunta mukanaan. Poliisit tulivat yksi kerrallaan ja lopulta sellainenkin poliisi joka osasi pari sanaa englantia.

Keittiön ikkuna oli väännetty auki väkivalloin. Murtojäljet olivat selvästi näkyvissä. Ja tajusimme myös että Paula oli itse asiassa nähnytkin varkaan. Pienen itsesuggestion jälkeen hän oli sitä mieltä että kyseessä oli pienikokoinen, eli Emman kokoinen nuorukainen, luultavasti poika.
Poliisit raahasivat koko puutarhahenkilöstön pienikokoisimman tytön sinne ikkunan taakse ja yrittivät tuijottaa siitä tunnustusta ulos. Ja kyselivät minulta elekielellä että näyttääkö tutulta. Onneksi tämä konstaapeli ei osannut englantia joten kohauttelin vain olkapäitäni. Muuten olisin kyllä sanonut että käsittääkseni olin nukkumassa joten on vähän vaikea tunnistaa varasta jota ei ole nähnyt.
Myös kaikkein korkea-arvoisin poliisi oli Sherlock Holmesinsa lukenut. Hän kysyi minulta ovelan näköisenä että ” Who do you suspect?” Jos minua ei olisi niin lujaa hatuttanut koko tilanne, olisin varmasti vastannut että ”I´m sure it´s the butler”.

Ikkunan pieli oli täynnä pieniä, mielestäni lapsen sormenjälkiä. Tämä ensimmäinen virkapukuinen, joka tuli pihaan aika roheella prätkällä (kuva albumissa), oli ilmeisesti katsellut CSI:tä enemmänkin. Hän mittaili niitä jälkiä silmämääräisesti, katsoi minua, ja näytti että lapsen jäljet. pituutta 135 cm, ontuu ja kärsii Geliakiasta. No, ei vaiskaan. Mutta siihen se tarkempi analyysi jäi. Ja ne sormenjäljet ovat siellä vieläkin, ikään kuin matkamuistona. Tämä paikallinen CSI ei ole ennättänyt vielä rikospaikalle.

Päivän mittaan selkisi että toiseenkin huvilaan oli tehty aivan samanlainen keikka siinä samalla alueella, alle sadan metrin päässä meiltä. Ja sieltäkin lähti ”only cash”. Tällainen samantapainen murtoaalto oli iskenyt lähistölle joulukuussa ja silloin oli keikattu pitkälti toistakymmentä huvilaa. Ja kaikki silloin kun asukkaat ovat kotosalla. Kylmiä jätkiä, mutta niinhän se tietysti on että ei kukaan tyhjään huvilaan rahaa jätä.

Kyllähän se hieman tietysti nosti verenpainetta kun ajatellaan, että Paula sen kaverin heräteostokset luultavasti keskeytti. Olisihan siinä voinut käydä pahastikin.
Meidän kiinteistöyhtiömme otti tämän härdellin keskellä ihan hyvän asenteen ja ilmoitti että vielä tänään asennetaan kaikkiin avattaviin ikkunoihin lisälukitus, jota ei saa ulkopuolelta väännettyä auki. Asentaja ilmestyikin siinä viiden jälkeen ja poraili toista tuntia ja saikin kaikki takapihan eli pimeän puolen ikkunat kuntoon. Kaverin on määrä tulla tänään jatkamaan viimeiset viisi kappaletta.
Tässä talossa on yli kaksikymmentä ikkunaa, ja melkein kaikki ovat näitä samanlaisia, jotka saa liukumaan sivuun ja siinä on sellainen hyttysverkko-kehikko sitten jonka saa avoimen ikkunan eteen. Se varsinainen lukkomekanismi on melko heppoinen ja heti ensimmäisenä päivänä ajattelin että ei olisi kovinkaan vaikeata vääntää niitä auki. En tosin uskonut että nämä ovat niin röyhkeitä että tulevat kun ollaan paikalla. Enempi odotin jotain tapahtuvaksi kun olemme jossain reissussa.
Jennifer kävi myös myöhemmin iltapäivällä, ja kertoi että aikoo ottaa yhteyttä asuntomme omistajaan, jos saisi luvan asentaa liikeilmaisimilla toimivia valoja takapihalle. Jotkut ovat kuulemma näin jo tehneetkin. Itse ajattelin että olisi vaan pitänyt luottaa vaistoonsa, ja ostaa se valvontakamerasysteemi sieltä Bangkokista. Olisin kuitenkin virittänyt sen heti käyttöön ja nyt meillä olisi näille dekkareille näyttää video syyllisestä. Ehkä.
Rahalliset tappiomme jäivät vaatimattomiksi, vähän yli sata €, mutta se on iso raha jollekin paikalliselle pikkurosmolle. Yleensä meillä ei ole edes noinkaan paljon käteistä, mutta nyt oli jäänyt Paulan kukkaroon Bangkokin varmuuskassa. Paula tuossa murehtiikin, että silläkin rahalla olisi saanut sieltä MBK:sta aika paljon kivoja vaatteita, että olisi pitänyt vaan ihan sumussa shoppailla kaikki tyynni. Itse näen että tähän episodiin sisältyy vaarallinen ennakkotapaus joka voi tulla myöhemmin vielä hintoihinsa.
Vartiointiliike on nyt vähän helisemässä, kun heidän ”vastuullaan” on tämä 24h Security. Joka ei oikein tunnu toimivan. Jäämme odottelemaan lisäselvityksiä. Jotainhan näistä tappioista aina oppii, ja tällä kertaa se on se että edes yöksi ei voi jättää mitään lojumaan, vaan kaikki on oltava vähän paremmassa tallessa. Poistuessamme yli yön mittaisiin reissuihin, joudumme ottamaan kaiken vähänkin arvokkaamman mukaan. Joka ei ole sinänsä ongelma, niinhän me tehtäisiin joka tapauksessa.
Jatkamme seikkailua. Nyt kun tätä kirjoittelua lopettelen, on kello täällä yli kymmenen eikä ikkunamiestä näy. Ja minä lähden viemään emännät lääkäriin, kun ei tuo tauti näytä menevän itsestään ohi ja nyt Emmallakin on jo kuumetta ja yskää.
Päätän tänään täältä tähän. Hyvin menee mutta menköön.