Ympäristöoppia ja ystävänpäivä

Maanantai 11.2.

Paula: Kuukauden päästä Santtu lähtee tänne Suomesta. Ihana nähdä poikaa taas pitkästä aikaa. Mielenkiintoista nähdä mitä Santtu tykkää tästä paikasta ja yleensäkin Thaimaasta. Santtu on kyllä enemmäkin ”kaupunkiloma-ihminen”, joten nähtäväksi jää tuleeko tänne enää toista kertaa. Uskon kuitenkin että Santtu tykkää Bangkokista.
Herättiin yöllä taas pari kertaa ja kuunneltiin yrittääkö joku sisään, kun kuultiin ylimääräisiä kolinoita. Varmaan tapahtunut varkaus vaikuttaa aika kauan, ennen kuin pystyy täysin rentona yön täällä nukkumaan.
Aamupäivä meni kun lähetettiin Emman läksyt ja valokuvia koululle netin kautta sekä päivitettiin blogia viikonlopun osalta ja valittiin kuvat sinne tai itse asiassa Pasi oli ne jo valinnut, minä vain hyväksyin ne.
Pasi soitti ”Hua-Hinin Antille” ja varasi matkan Kwai-joelle. Saatiin matka juuri siihen ajankohtaan, mihin haluttiinkin.
Lähdettiin päivällä autolla kaupunkiin. Yritettiin etsiä Market Villagen kohdalta tietä rantaan. Löydettiin yksi tie, joka vei sinne rantaan, mutta tie päättyi portaisiin, joten autolle ei ollut parkkitilaa. Ajettiin siis kaupunkiin ja käveltiin rannalle. Pasi kävi siellä yksin kuvaamassa, kun Emma ei suostunut tulemaan portaita alas. Portaiden alapäässä oli iso lauma hevosta odottamassa pieniä ratsastajia. Käveltiin sieltä hissun kissun takaisin auton lähelle olevaan ranskalaiseen ruokapaikkaan. Paikka vaikutti ihan siistiltä ja jotenkin kalliimman oloiselta. Tosin se ei takaa mitään ruoan suhteen, siitä on kokemusta.
Emma söi ranskalaiset ja hampurilaisen, joka tarjoiltiin tällä kertaa ilman sämpylää. Emma kuitenkin söi lautasensa tyhjäksi. Minä söin kalaa kermakastikkeessa ja riisi-vihannes paistoksen. Lisäksi grillattuja vihanneksia, jotka olivatkin yllättävän maukkaita. Pasi söi jonkin riisi-kana-pähkinä-jutun ja oli kuulema ihan jees. Alkupalaksi saatiin muutama paahdettu patonginpala ja jotain ihme maksa-mössöpasteijaa, johon ei koskettu lainkaan. Tilattiin ruoan kanssa Singa vettä, mutta saatiin kaksi Singhaa ja kaksi pulloa vettä ja Cokis. Juotiin kiltisti kaikki.
Käytiin ostamassa vielä kodinkoneliikkeestä meidän ”tietokonehuoneeseen” uusi pöytävalaisin.
Kotiin kun päästiin, niin Emma meni ensin sisään ja rupesi kiljumaan, näki joko ötökän = torakan tai gekkon. Oli mikä oli, ötökkä pakeni saman tien kaapin alle ja siitä ties minne.
Pasi kokeili heti lamppua, ei toiminut, katkaisija rikki. Eli käydään huomenna vaihtamassa toiseen.
Illalla katseltiin DVD:ltä Jack Nicolssonin uusin leffa, The Bucket List, joka kertoi kahdesta syöpäsairaasta miehestä jotka tutustuivat sairaalassa ja päättivät tehdä viimeisinä elinkuukausinaan asioita joita eivät ole ehtineet tehdä elämänsä aikana. Ihan kiva, mutta tekstitys suomeksi puuttui ja yritin seurata englanninkielisiä tekstejä, jotka menivät liian nopeasti ohitseni ja kun Pasi haukkui koko ajan niitä käännöksiä, eli lopetin lukemisen ja yritin keskittyä kuuntelemaan.

Emma: Uin ja sukelsin altaalla. Opettaja kirjoitti sähköpostia, on tänään koulutuksessa, joten laittaa uudet läksyt vasta huomenna. Kehui kuitenkin miten hyvin olin läksyn viime viikolla tehnyt ja sitä miten paljon näin perjantaina eläimiä, eli miljoona ja 82 kappaletta, joista rapuja siis se miljoona.
Mentiin autolla keskustaan. Käytiin rannalla. Näin siellä paljon erivärisiä hevosia enkä uskaltanut mennä meren rannalle. Sitten mentiin ravintolaan syömään, söin pihvin ja ranskalaisia, söin ihan kaikki. Mentiin kauppaan, äiti osti minulle uudet vaaleanpunaiset kengät. Ne on ihanat, niitä voi pitää kun esiintyy. Illalla pelattiin Uno, jonka isi voitti.

Pasi: Tästä päivästä ei minulla muuta sanottavaa kuin että kukahan se idiootti on ollut joka keksi että viedään 50 hevosta rannalle ja annetaan turistien ratsastaa niillä. V…u mikä idea, juopuneet turistit tai kuka vaan maksukykyinen hevosen selkään ja rannalle auringonottajien sekaan. Aaarghhh… että ottaa pattiin tämä eläintarha jossa nyt asumme.

Tiistai 12.2.

Paula: Onko tänään laskiais-tiistai? No, täällä ainakin aurinko paistaa lämpimästi eikä lumesta tietoakaan. Yöllä tuuli jonkun verran, kävimme taas kerran yön aikana tarkastamassa taloa kun kolinoita kuului ulkoapäin. Aamulla huomattiin, että ”tuuli” oli kuljettanut meidän pyykinkuivaustelineen aivan terassin oven eteen. Ihan itsestään?

Siivooja tuli juuri kun Pasi oli lähdössä palauttamaan kävellen sitä lamppua takaisin sinne kodinkoneliikkeeseen. No annettiin tulla. Kirjoitin päiväkirjaa, lähetin ystäville sähköposteja ja surffailin netissä.
Pasi tuli takaisin kävelyreissultaan tuk-tukilla. Emma katsoi telkkarista Idols-DVD:tä.
Pasi sai lampun vaihdettua liikkeessä ja muisti tuoda jopa aurinkovoidettakin. Kävi myös ostamassa postista pakkauslaatikoita, lähetetään kokeiluluonteisesti postipaketti kotiin, josko tulisi joskus perille ja mitä maksaa…
Tilattiin tänään nettikirjakaupasta kotiin kirjoja; Jouni Hynysen kirjoittama kirja, Maosta kertova kirja sekä minulle kirjat Vadelmavenepakolainen ja Keltaisten sitruunoiden ravintola. Piti tilata vielä Liza Marklundin Elinkautinen, mutta se unohtui, täytyy pyytää Santtua ostamaan se.
Emma esitti meille Idols-loppukilpailun v. 2007, jossa oli enää kaksi parasta jäljellä Emma Mäkinen ja Mia Permanto, kumpi voittaa. ”Popmusiikkia” kaikui niin lujaa, että naapurin koirakin alkoi haukkumaan…Kisan voitti yllätys, yllätys Emma Mäkinen..

Pasi: Kävin tänään kävellen Market Villagella vaihtamassa eilen ostamani pöytälampun sellaiseen versioon johon tulee sähkö kun painaa katkaisijasta. Tästä ensimmäisestä se ominaisuus puuttui. Matkaa tuli n. 6 km ja pistelin puolijuoksua tässä helteessä. Kävi hyvästä lenkistä. Olin aivan märkänä kun menin sinne Home Pron valituspisteeseen vaihtamaan lamppua. Hikeä lensi niin että siihen tiskin eteen muodostui minun ansiostani pieni lammikko. Paluumatkalla sain vähän tuuletusta Tuk Tukin lavalla. Ja kämpille päästyäni pomppasin suoraan uima-altaaseen ja uin muutaman sata metriä.
Tilasin tänään suomesta pari kirjaa jotka Santtu saa raahata tänne sitten maaliskuulla. Taitavat olla jotenkin samansukuisia teoksia. Toinen on Jouni Hynysen: Rakkaudella Hynynen ja toinen 800 sivuinen kirja Mao Tse Tungista. Jos huomaatte mitä yhteistä näillä on, olette saman lääkityksen tarpeessa kuin minäkin. Olen viime kesästä lähtien lueskellut näitä diktaattoriteoksia, mm. Idi Aminista, Stalinista, Nicolai Ceausescusta ja henkilökohtaisesta suosikistani Enver Hoxhasta. Nämä hirmuvaltiaat kiinnostavat ja vaikka niiden jäljiltä on maaperä täynnä syyttömien hautoja, on näissä tyypeissä jotain hypnoottista ja kiinnostavaa. Lähinnä tietenkin se, miten on ollut mahdollista saavuttaa sellainen asema, että kukaan ei asetu poikittain, vaikka keksisit tehdä minkälaisia lakeja, puhdistuksia ja kepposia omalle kansallesi. Setä Enver varsinkin oli takinkäännön maailmanmestari jolla oli myös hieman korostunut Albanialainen itsetunto. Hän totesi mm. kerran Kiinan vierailullaan että: ”Kiina ja Albania ovat erittäin merkittäviä maita. Yhdessä ne muodostavat lähes kolmanneksen koko maailman väestöstä”. Heh, laittamattomasti sanottu.
Hynynen nyt ei taida kuulua tähän sakkiin mutta onhan silläkin itseluottamus kohdallaan ja mielenkiinnolla luen tämänkin opuksen.
Paula tilasi myös pari kirjaa joista toinen on Vadelmavenepakolainen. Se on pakko lukea, sillä se kertoo suomalaisesta joka haluaa olla ruotsalainen millä hinnalla hyvänsä. Tuollainen kirja olisi helppo kirjoittaa itsekin. Ensin vaan kertoisi mikä tällä tyypillä on vikana ja sitten veisi sen lobotomiaan. Sillä siitä ruotsalaisuuden kaipuusta pääsisi eroon. Ohut kirjahan siitä tulisi mutta pelkkää asiaa.

Emma: Kotipäivä. Autoin isiä ruuanlaitossa, syötiin nuudeleita ja grillattua kanaa. Opettaja lähetti läksyt, matematiikan tehtävä laskea montako sinistä autoa näin joka päivä ja kuinka paljon yhteensä. Äidinkielentehtävässä pitää kertoa ympäristöstä, missä asumme, asummeko kaupungissa vai maalla.

Keskiviikko 13.2.

Pasi: Aamu valkeni pilvisenä ja tarkastin netistä säätiedotukset. Kaksi kolmesta käyttämästäni sivustosta lupaili puolipilvistä ja yksi sadetta. Nämä säätiedotukset tuntuvat noudattavan samaa kaavaa kuin suomessakin. Osumatarkkuus n. 30 % ja allekin kun eivät vaivaudu edes vilkaisemaan ikkunasta ulos. Näistä säätiedotuksista kuitenkin se thaimaalainen tuntuu olevan useimmin oikeassa joten sadetta lienee siis tulossa.
Pakkasimme reput ja suuntasimme kohti Dolphin Bayta ja lähdimme etsimään sitä taloa jonka ensimmäiseksi vuokrasimme jo viime keväänä, ja jonka vuokraamisen peruutin kun huomasin sen olevan myytävänä. Paikka sijaitsee n. 40 kilometrin päässä Hua Hinistä etelään, Pranburin ja Khao Sam Roi Yodin luonnonpuiston läheisyydessä. Tämän luonnonpuiston nimi kääntyy jotenkin ”300 huipun puistoksi” johtuen siitä vuoristosta joka kohoaa terävinä huippuina ympäriinsä. Siellä on kyllä merellistäkin ympäristöä ja sinne mennään vielä erikseen tutustumaan myöhemmin.
Ajoimme heti alkumatkasta taas lehmälaumaan ja niiden mullikoiden laahustaessa kohti meitä huomasin siinä edellä maassa käärmeen kiemurtelemassa karkuun niitä lehmiä.
Olen nähnyt muutaman kuolleen tässä samalla alueella mutta tämä oli ensimmäinen elävä. Otin nopeasti valokuvan siitä lierosta ja päätin että taidan vaihtaa lenkkipolkua, sillä olen kävellyt tähän asti juuri tätä kautta lähes päivittäin.

Ajelimme kohti luonnonpuiston vuoristoa ja taivas pimeni aivan mustaksi. Ja pian sen jälkeen saimme luvattua sadetta.
Löysimme noin puolen tunnin haahuilun jälkeen Dolphin Bayn rantatien ja pian sen jälkeen myös sen huvilan. Kävi kyllä mielessä että kuinkahan olisimme jaksaneet olla täällä korvessa koko puoli vuotta jos tämän olisimme vuokranneet. Huvila oli komea ja paikka kaunis mutta todella kaukana kaikesta. Panin kyllä merkille miten siistiä siellä oli, ei roskia teiden varsilla kuten meillä kotona.
Ulkona vihmoi vettä ihan tosissaan joten valokuvailut jäivät vähän roiskimiseksi. Täytynee tulla uudestaan joku kaunis päivä. Rantatien varrella oli useita mukavan näköisiä ravintoloita joita se ensimmäinen vuokraemäntäehdokas oli minulle myös mainostanut. Siellä oli myös pari komeaa hotellia joissa tiedän maailman rocktähtien ja muiden julkkujen viettävän laatuaikaa rakkaidensa kanssa. Hotelleita, joihin ei esim. saa tuoda lainkaan lapsia, etteivät nämä maksavat asiakkaat vaan häiriinny.
Sam Roi Yodin vuoristo kohoaa lahden takana komean näköisenä ja tiet ovat hyvässä kunnossa. Temppeleitä ja patsaita, paikallisia kalassa makean veden altaissa. Kivan näköistä seutua.

Pois ajellessamme ajoin valtavaan kuoppaan tiellä ja auton iskarit löivät häntäluun kitalakeen asti, ja kipeästi.
Tämän jälkeen opin ennakoimaan nämä montut asfaltissa ja niitä olikin paljon. Niin että se niistä hyväkuntoisista teistä. Muistuttavat takavuosien Tallinna – Tarto maantietä josta katosi aina yön aikana satoja neliöitä asfalttia tärkeämpään käyttöön. Nekin ”aukot” pääsivät joskus yllättämään.

Palasimme kotikylille pitkin päätietä ja tällä kertaa osasin tulla takaisin samaa reittiä kuin olimme etelään menneetkin. Paluu päätielle tosin alkoi vähän onnahdellen kun havaitsin ajavani kaksikaistaista moottoritietä väärään suuntaan. Vähän siinä valot vilkkuivat ja taisi joku torvikin soida. En kyllä ymmärrä miksi moinen metakka, kun nämä paikalliset harrastavat väärää kaistaa pitkin ajamista ihan alituiseen. Ja kun Fallelta vähän lipsahtaa niin heti ollaan vilkuttelemassa. Epäoikeudenmukaista, sanon minä.
Jos ihmettelette miten me jatkuvasti eksyillään, niin tunnustan kyllä että meillä on karttoja. Thaimaalaiset kartat tosin poikkeavat suomalaisista mm. siten, että niissä ei ole kaikkia teitä ja nekin jotka kartalta löytyvät ovat eri paikoissa kuin todellisuudessa.
Kaikkien paikkojen nimet kirjoitetaan monella eri tavalla jos ne näillä meidän kirjaimillamme yleensä esitetään. Lisäksi mittakaavat ovat pielessä. eli etäisyydet vaihtelevat melkoisesti oikeista. Joten kokeilemalla ja kysymällä löytää perille, tai sitten ei löydä. Molemmista on jo kokemusta.

Käväisimme kaupoilla ja Paula haki passinsa pois narikasta sieltä sairaalalta. Tässä vaiheessa joudun siis nielemään epäluuloni vakuutusyhtiöitä kohtaan sillä sairaalalaskut on maksettu ja olemme saaneet kaikki passimme takaisin sieltä kassalta.
Ja saman tien joudun tunnustamaan että olin väärässä myös niiden kaivonkansien suhteen. Ne neljä varastettua on nyt korvattu uusilla kansilla. Nämä uudet on pultattu betoniin ja pulttien kannat hitsattu avaamiskelvottomiksi. Eli näitä ei helpolla enää irrotetakaan. Sikäli vähän tyhmää, että kaikki ne muut kannet noin kahden kilometrin matkalla ovat edelleen irrotettavissa, joten ei näiden neljän hitsaamisesta varmaan pitkäaikaista lohtua synny.

Paula: Tänään on Sulon päivä, joten laitettiin tekstari-onnittelut Suomeen isälle/ ukille/ appiukolle.
Kummityttö (kummityttö, joka poikkesi meillä kylässä) Outilta tuli piiitkä viesti. Tytöt olivat päässeet kuukaudenThaimaan-turneelta takaisin kotiin. Oli kuulemma pieni shokki palata. Matka oli sujunut hyvin ilman pahempia kommelluksia ja Outi kertoi ihanasti kaikista paikoista, joissa olivat käyneet ja minkälaista porukkaa niissä oli. Outi kehui kovin Ko Phagnaa ja sen rantoja ja tunnelmaa myös Koh Lanta sai myös kehuja, ei paljon kulkukoiria eikä –kissoja mutta ruotsalaisia oli kuulemma paljon (ei haittaa, minä pidän ruotsalaisista ja niin Outikin…). Uutta reissua tytöt jo suunnittelevat että jaksavat taas opiskella innokkaasti. Ihan tiedoksi, kun näitä kummityttöjä- ja poikia vilisee teksteissämme, niin minulla on yhteensä 9 kummilasta, joista Pasin kanssa yhteisiä 5 ja he kaikki ovat meille tosi läheisiä ja ikäänkuin ylimääräisenä lahjaksi saatuja lapsia…

Pakattiin reput ja lähdettiin katsomaan sitä meidän ”ensimmäistä” vuokrattua asuntoa Pranburissa. Heti alkumatkasta törmättiin taas lehmälaumaan, ovat aina 10 pintaan aamusta liikkeellä kuten mekin. Näimme myös käärmeen, joka mateli tien yli, loppumatkan pää ylhäällä. Pasi aikoi vaihtaa kävelyreittiä käärmeiden vuoksi, aikaisemmin on törmännyt vain pariin kuolleeseen. Ihmettelin että miksi ihmeessä, käärmeethän ovat hyödyllisiä, syövät hiiriäkin…
Matka meni ihan ilman kommelluksia sinne suuntaan, mitä nyt vettä alkoi sataa aika reippaasti kun olimme Pranburin rantakadulla. Wendin kämppä löydettiin ja otettiin siinä sateessa muutama valokuvakin, vaikka joku siellä katselikin telkkaria sisällä. Asunto oli hieno ja ihan ihanalla paikalla, mutta olisi se ollut kyllä syrjässä….toisaalta meri ihan rantatien toisella puolella ja oma allaskin siinä pihalla oli.

Paluumatkalla kävin lunastamassa passini sairaalasta. Odottelin hetken aikaa kun oli puhelinneuvottelu menossa. No, aika pian sain asian kuitenkin hoidettua ja passin mukaani.
Ruoaksi tein tänään jauhelihapihvejä ja lohkoperunoita ja Emmakin veti lautasensa tyhjäksi hiljaisuuden vallitessa. (minulla on vaikea tottua että Emma on nyt terve ja ruokahalu normaali, tarkkailen silti koko ajan Emman syömisiä ja juomisia, ehkä olette huomanneet).
Santtu soitti ja muistutti Pasia kysymään golf-kursseista.
Illalla katseltiin Pasin kanssa elokuva Koirankynnenleikkaaja. Päänäyttelijänä Peter Franzèn. Oli ihan katsottava, mutta erilainen kun luulin sen olevan.

Emma: Lähdettiin autoajelulle Pranburiin. Lauloin koko matkan. Käytiin katsomassa yhtä taloa meren rannalla. Vettä satoi. Sitten ajettiin takaisin Hua Hiniin. Käytiin Market Villagessa kaupassa. Autoin isiä ja äitiä ruoanlaitossa; kuorin perunat, viipaloin kurkun ja katoin pöydän. Syötiin lohkoperunoita ja jauhelihapihvejä. Oli niin hyvää.
Äiti tiskasi ja minä moppasin taas koko talon lattiat, olen siinä hyvä ja se on kivaa.
Näin tänään 18 sinistä autoa.

Torstai 14.2.

Pasi: Tänään Hat Sai Noi Beachillä ystävänpäivän kunniaksi valtavat aallot !! Siellä kun seisoi kainaloitaan myöden ja käänsi selkänsä päälle kaatuvalle aallolle niin munuaiset helähtivät ja vaatimaton sadan kilon vastapainoni oli aivan liian vähän riittääkseen vastustamaan meren raivoa. Täydellistä !! Aikani kun pompin siellä innoissani ja yritin lopulta päästä rannalle niin pitihän se arvata: yksi aalto iski takaapäin ja osuin rantaviivassa isoon kiveen. Oikean jalan isovapaasta kynsi halki ja pari vertavuotavaa ruhjetta jalassa. Hirmuinen on luonnon voima ja kivaa oli mutta ensi kerralla täytyy yrittää rantautumista paremmalla onnella.
Naisväkeä ei saanut tänään uimaan johtuen kovasta kelistä, mutta Emma seisoi rannassa ja otti pari sataa valokuvaa siitä minun pyörimisestäni. Pari asiallisinta olen laittanut albumiin.
Tänään rannalla olimme ihan helisemässä näiden kulkukoirien ja –kissojen kanssa.
Paula tilasi rantaravintolasta kalaa joka osoittautui aivan syömäkelvottomaksi.
Erään vaalean kissan mielestä kyseessä oli kuitenkin herkkuannos ja tämä änkesi väkisin pöytään. Ei juurikaan haitannut vaikka nostelin sitä pois ja heittelin hiekkaa perään, se tuli maukuen takaisin. Paula jätti loput kuivasta kalastaan syömättä ja minäkin kyllästyin vahtimaan sitä kissaa, joten Bon Appetit vaan Karvinen.

Paulan matkapuhelinliittymäkin vaikeni tänään vaikka saldoa oli vielä jäljellä. Näissä liittymissä on myös ”parasta ennen”-päiväys ja jos se päivä tulee ennen kuin saldo on nollilla, loppuu käyttö siihen paikkaan. Kävin ostamassa Paulalle 300 bahtin latauslipukkeen ja kun sen aktivoin, palasivat ne käyttämättä jääneetkin saldot takaisin.

Paula: Äitii, äitii, kuulin jostain kaukaa. Emman ääni. Heräsin ja huomasin Emman seisovan sänkyni vieressä. Nouse jo ylös. Nousin, vilkaisin kelloa puoli kymmenen. Oho, niin paljon. Näin jotain unta töistä, tein Marketan 8-metristä työlistaa, älkää kysykö että mitä listaa. Se oli jotain taiteellista unta, nappeja, naruja ja valokuvia päivän työlistan kuvitteeksi, jotka olivat meidän avustajien hommia….

Luin sähköpostin ja saatiin Mialta valokuvia viestin liitteenä. Matti ja Mikko olivat askarrelleet Emmalle ihanan ystävänpäiväkortin. Kortissa oli kuvia Idolseista (Antti Tuisku, Hanna Pakarinen yms.) Lisäksi Mika oli minua ja Pasia varten skannannut Hesarin kuukausiliitteestä jutun Madventures-kavereista. Luin sen heti ja oli niin kiinnostava juttu kuin olin arvellut sen olevankin. Kiitos Mia ja Mika!

Lisättiin reppuihin vain pyyhkeet ja kamerat, ne olivat eilisen jäljiltä muuten valmiina ja eikun menoksi Lähdettiin matkaan siinä 11 maissa. Ajeltiin Hat Sai Noi –rantaan. Tänään siellä oli aika rauhallista. Rannalla oli isot aallot, niin isot ettei me Emman kanssa niihin uskallettu mennä. Pasi kylläkin nautti niistä moneen otteeseen päivän aikana, kunnes löi isovarpaansa rantavedessä olleeseen kiveen ja sai haavan jalkaansa + iso pala irtosi kynnestä.
Emma kuvaili Pasia ensimmäisen uintisession ajan varmaan ainakin sadan kuvan edestä. Emma ja Pasi kävivät kävelyllä patsaiden lähellä olevassa kallion välissä. Löysivät sieltä upeita simpukoita. Emma halusi myöhemmin että minäkin lähden sinne kävelemään. Käveltiin siis sinne ja etsittiin hienoja simpukoita siihen asti kunnes näin siellä rotan juoksevan n. metri meidän edessä. Emma ei sitä onneksi huomannut ja minä sanoin että nyt mennään ja mentiin nopeasti sieltä kolosta ihmisten ilmoille. Yök, että ne on inhottavan näköisiä….

Käytiin syömässä siinä samassa ravintolassa kuin viimeksikin. Pasi tilasi jotain riisi-hässäkkää kanalla, itselle ison annoksen ja Emmalle pienen. Minä tilasin jotain uppopaistettua kalaa riisin kanssa. Sain kaksi kokonaisena uppopaistettua lituskaa kalaa, ilman minkäänlaisella kastikkeella tosin kuivaa riisiä päälle ja ketsuppia???? Niin mautonta ja kuivaa eikä kalaa edes oltu perattu millään lailla. En siis syönyt kuin riisistä muutaman lusikallisen ja vihannekset sekä räävin kalaa, sieltä täältä joitain paloja. Vieressä kihnäsi kissoja ja koiria, joten Emma seisoi suurimmaksi osaksi pöydän vieressä ja kiersi pöytää ympäri. Lopulta vein Emman istumaan aurinkotuoleille ja kannoin Emman ruoka-annoksen siellä olevalle pöydälle (joilla suurin osa rannalla olijoista ruokaili) ja Emma vetikin siellä annoksensa ihan kokonaan.

Ympärillä pyöri kauppiaita myymässä vaatteita, sängynpeittoja, puisia tuoleja, aurinkolaseja, käsihoidonkin olisi saanut. Myyjät olivat siitä kivoja, että kun sanoi No, thank you, ymmärsivät sen eivätkä jääneet odottamaan että muuttaisit mieltäsi. Pasi sanoi minulle jo menomatkalla, että tänään ei sitten osteta vaatteita….No, ei ollut tänään ylimääräistä rahaakaan mukana, joten ei shoppailua …(tänään).
Yritin laittaa ystävälleni synttärionnittelut ja ystävänpäiväonnittelut kännykällä, mutta minult loppui eilen sim-kortin voimassaolo. Käytiin paluumatkalla ostamassa 300 bathin edestä saldoa ja voimassaoloaikaa parilla kuukaudella eteenpäin. Lähetin onnittelut ”pelikaveri” Hilkalle heti kun tultiin kotiin. Uitiin Emman kanssa hetki altaalla, Pasi ei pystynyt uimaan kun varvasta kirveli.

Emma: Tänään mentiin Hat Sai Noin rantaan. Keräsin simpukoita. Oli niin isot aallot että vain isi uskalsi mennä uimaan. Isi löi varpaan kiveen, siihen tuli haava ja tuli verta. Pelkäsin rannalla vähän koiria ja kissoja kun olin syömässä.
Opettaja soitti koulusta ja puhuin kaikkien oppilaiden kanssa. Sain koulusta myös ystävänpäiväkortin tai valokuvan, jossa oppilaat pitivät sydäntä jossa oli teksti Hyvää Ystävänpäivää! Sai myös Matilta ja Mikolta ystävänpäiväonnittelut. Pojat olivat askarrelleet minulle kortin, josta oli otettu sitten valokuva. Siinä kuvassa oli Antti Tuiskun ja Hanna Pakarisen kuvia. Se oli ihana. Lähetettiin ystävänpäiväterveiset myös kouluun, Mian perheelle, Santulle ja mun parhaalle kaverille Satulle.