Hiiret, kissat ja travellerin huuto yössä

Pasi: Jaahas, huomenna sitten lähdetään. Lopultakin. On ollut sen sortin paniikkiviikko tämä viimeinen että näin jos yritän sitä objektiivisesti tarkastella ei tule muuta vertausta mieleen kuin se vanha puujalkavitsi. Että mikä on musta ja törmäilee puihin?
No sehän oli tietysti Stevie Wonder Jukolan viestissä…
Meillä on juuri nyt ollut ihan sama meininki. Molemmat vanhemmat hengailijat on niin sekaisin että heikompaa saattaa huimata. Koko ajan on jotain hukassa ja sitten kun sen löytää ei enää muista että miksi sitä etsii. Paula kirjoittelee koko ajan muistilappuja jotka säännöllisesti unohtaa kotiin. Tai muistaa kirjoittaneensa mutta ei löydä mistään. Ja jos muistaa ja löytää niin ne tiedot ei ole enää ajan tasalla. Eli kyseessä on joku vanha aikaisemmin kadonnut lappu.

Pakataan laukkuja, punnitaan, puretaan ja karsitaan ja pakataan uudelleen. Ja punnitaan, puretaan, karsitaan jne.jne. Tätä on jatkunut nyt muutaman päivän. Tänään on pakko vaan vetää nippusiteillä laukut kiinni ja lopettaa.
Onneksi oli uudenvuodenaattona pienimuotoiset juhlat ystävien kanssa niin että sai vähän nollattua kupoliansa.
Iltaisin ollaan Paulan kanssa katseltu pukinkontista tullutta Madventures-sarjaa kun se sopii niin loistavasti tähän tunnelmaan. Oliskohan tullut pieni yliannostus. Yhtenä iltana katsottiin n. 5 tuntia yhteen soittoon ja heräsin aamuyöllä kun rouva kiljuu täyttä kurkkua että ”ÄÄÄÄOOUUUAAA NIITÄ ON JO TÄÄLLÄ SÄNGYSSÄKIN”. Siis hiiriä ja kissoja ja ties mitä elukoita. Onneksi ei ollut totta. Olisin vielä joutunut syömään ne kuten Riku ja Tunna em. traveller-sarjassa aina välillä. Nuku tässä melskeessä nyt sitten…
Vuoden vaihteessa alkoi sitten joku ihme kirous. Kaikki mihin koskee, hajoaa.
Ensin meni ylpeyteni aihe, taulu-tv. (Takuuhuoltoon!)
Sitten alkoi autosta kuulua kummallisia ääniä niin jarruista kuin koneestakin. (Ei huoltoon, hajotkoon perkele.)
Sitten meni vaarin digiboksi kesken asennuksen. ( Takuuhuoltoon!)
Sitten lohkesi etuhampaasta pala. (Ei ehdi huoltamaan, sen kanssa vaan pitää pärjäillä.) Sitten meni yksi CD-soitin. (Takuu ummessa 4 päivää sitten, ei huoltoa, roskiin)
Kännykkä alkoi pätkimään. ( Pätkiköön, kohta sitä ei tarvita muutenkaan.)
Että tämmöset fiilikset näin aattoiltana.
Oman pikku jännitysmomenttinsa tuo tilanteeseen se, ettemme ole saaneet Thaimaan vuokraisäntään mitään kontaktia pariin viikkoon. Ei sähköpostilla eikä puhelimella. Joten mitenkään varmaa ei siis ole edes majoituksen olemassaolo. Jotain vaikutusta tähän saattaa olla myös Thaimaan kuninkaan siskon keskiviikkoisella poismenolla josta päsähti koko maahan 100 päivän suruaika, josta ensimmäiset 15 vuorokautta kaikki juhliminen on kielletty. ( Näillä tahtoo välillä vähän lähteä kintaasta tämä kuninkaallisten kohtelu. )
Mutta huomenna lähdetään joka tapauksessa. Joskin viime aikoina on Finnairilla ollut jotain pieniä vaikeuksia kalustonsa kanssa niin että ei sitä tarkkaa lähtöaikaa varsinaisesti kukaan vielä tiedä.
Itse yritän olla sorkkimatta sitä konetta ettei em. kirous vaan jatkuisi.
Päivittelen kuulumisia menomatkan varrella jos jostain löydän nettiyhteydet. Perillä meidän pitäisi olla tämänhetkisen suunnitelman mukaan tiistaina. Matkaa tehdään siis suorinta tietä Helsinki – Frankfurt - Abu Dhabi – Bangkok - Hua Hin.
Herkistäkää respiraattorinne ja pysykää kanavalla, sillä tärkeintä ei ole päämäärä vaan lähteminen !!

Paula: Viimeinen viikko on siis ollut aikamoista kaaosta kaikkien asioiden muistamisen ja hoitamisen vuoksi, mutta eivät ne kirjoittamani muistilaput ole auttaneet yhtään kun ei niitä lappuja löydä tarvittaessa koskaan. Minulla on ollut yöpöydällä kynä ja muistilehtiö, johon olen öisin kirjoitellut mieleen tulleita asioita (mutta olen siis ne päivien aikana aina hukannut jonnekin…). Yöunet ovat jääneet todella vähiin; välillä herään jo neljän aikaan ja välillä saan vasta neljän jälkeen nukahdettua, yleensä vuoropäivin, joten varmaan tämä ”unohtelu” johtuu aika lailla unenpuutteestakin. Vuorotteluvapaalta odotankin sitä että saisin taas unirytmistä kiinni ja pääsisin normaaliin olotilaan. Osan tästä valvomisesta on ”aiheuttanut” vakuutusyhtiömme kohtelu. Kävimme jo heinäkuussa (hyvissä ajoin) ensimmäisen kerran hoitamassa vakuutusyhtiössä matkavakuutusasioita. Perheellämme on ollut jatkuva matkavakuutus voimassa, joka korvaa sairaudet 45 päivän ajalta, joten jouduimme ottamaan siihen lisäkuukausia että vakuutus olisi voimassa koko matkan. Tämä taas vaati terveysselvitykset myös Emmalta, joka täyttäisi joulukuussa 17 vuotta eikä enää kuuluisi meidän vakuutuksen piiriin. Hankimme siis omalääkäriltä (joka tuntenut Emman lähes syntymästään saakka) lausunnon ja toimitimme sen yhtiöön. Lausunto tuli bumerangina takaisin kommentilla ”että tyttärenne heikentyneen terveydentilan” vuoksi matkavakuutusta ei myönnetä. Soittelimme ja yritimme saada selvyyttä, että onko Emman ainoa sairaus eli kilpirauhasen vajaatoiminta niin vakava sairaus ettei yhtiö vakuutusta myönnä. No ei ole. Syynä on tyttäremme Downin oireyhtymä. Yhtiö ei halua asiakkaiksi kehitysvammaisia henkilöitä tai kuten he asian ilmaisivat: ”meillä ei ole vakuutuksia ihan kaikille”. Tästä varmaan heidän imagonsa kärsisi, vaikka yhtiön eettiset arvot mainoksissaan muuta lupaavatkin. Pasi otti selvää lakimiehen kautta asiasta ja lakimies suositteli tekemään asiasta julkisen. Päätimme kuitenkin jättää asian toteuttamisen vasta matkan jälkeen tehtäväksi, siihen ei energia nyt vaan riitä. Sen verran kuitenkin teimme, että asiasta on tehty vetoomus Euroopan parlamentille, että täyttääkö tämä syrjinnän tunnusmerkit ja tietenkin julkisuutta tulee nyt tämän blogin välityksellä.
Vaihdoimme perheemme vakuutukset toiseen firmaan, koska emme halua olla jatkossa asiakasomistajana tässä syrjintää harjoittavassa yhtiössä. Kotivakuutuksemme oikeusturvineen ovat toistaiseksi vielä ”yhtiössä” ihan siitä syystä, että jos oikeutta myöhemmin käydään, käydään se sitten tämän ”yhtiön” omilla rahoilla…
Asioilla on tapana kuitenkin järjestyä, niin nytkin eli saimme toisesta vakuutusyhtiöstä kaikille matkavakuutukset koko matkan ajaksi. Vakuutusyhtiön vaihtaminen, uusien lausuntojen hankkiminen ja päätös odotteluineen kesti kuitenkin melkein puoli vuotta, onneksi oltiin ajoissa liikkeellä. Minulle tämä on ollut varmaan kaikkein vaikeinta, koska inhoan eniten kaikenlaista epäoikeudenmukaista kohtelua, valehtelua sekä …hiiriä…..
Pääsettekin nyt seuraamaan meidän ”heikentyneen terveydentilan” omaavan pienen energiapakkauksemme seikkailuja myös näin blogin välityksellä, sillä Emma aloittaa tänään oman kirjoittelunsa näillä sivuilla.

Emma: Minulla oli eilen viimeinen koulupäivä. Kavereita, Santtua, mummoa ja ukkia ja Miaa (tukihenkilö) tulee varmaan ikävä. Ihanaa lähteä thaimaaseen. Opettaja lähettää läksyt aina sähköpostilla. Käyn keskuspuiston ammattiopistoa. Thaimaassa aijon uida paljon ja ottaa aurinkoa. Harrastan uimista, valokuvausta, tanssia ja laulamista. Uutenavuotena aikuiset miettivät onko mädventures tunna sama kuin käenpesän pete. Tarkistin tietokoneelta että ei ole. Ovat veljet. Lähteminen ei jännitä yhtään.