Pasi: Tässä viikkoraportti Samuilta. Kyseessä on miesnäkökulma tapahtumista johtuen naisväen kiireistä. ( Todellisuudessa ryhmän vanhin tarvitsee myös vähiten unta ja näin on jäänyt aikaa kirjoitteluun)
Albumissa kuvia ja kolme videota. Pahoittelen taas näiden videoiden laatua ja odottelen että joku kertoisi hyvän konstin julkaista niitä hieman laadukkaampina. Kuvauksen laatuun ei voi enää vaikuttaa.
Perjantai 18.4.
Ajoimme kymmenisen kilometriä takaisin pohjoiseen ja kirjauduimme Chumphon Cabana Diving Centeriin. Paikka oli erittäin kaunis. Aivan meren rannassa ja palmupuiden katveessa. Reception ja ravintola miellyttivät silmää ja ennakkotuntemukset paikasta tuntuivat hyviltä.
Hotelli olikin sitten hirveä murju. Home haisi ja huone näytti juuri niin pahalta kuin vain voi. Itse hotellirakennus oli arkkitehtuuriltaan kuin 60-luvun kansalaisopisto jossain korvessa. Ja alkuperäisessä kunnossaan. Eli minkäänlaista remonttia ei ole tehty vuosikymmeniin, jos koskaan.
Suihkun vedenlämmitin oli rikki mutta upea lokki-suihkuverho paikkasi kyllä tämän puutteen. Ei se täällä ole kylmäkään vesi niin kovin kylmää.
Uima-allas ympäristöineen sitten taas oli todella hieno. Suuri allas ja toisesta päästä
Söimme illallisen hotellin rantaravintolassa eikä ruuassa ollut mitään moitittavaa. Aika suuret annokset kuitenkin ja olosuhteet olivat hienot. Paulan syliin tipahti katosta gekko kesken ruokailun ja taisi siinä vähän olla ääntäkin ilmassa. Emma sitä kuitenkin enemmän pelästyi.
Lauantai 19.4.
Yö meni vähän levottomasti mutta nukuttiin kuitenkin aika hyvin, vaikka se homeen tuoksu pistikin läähättämään.
Aamiainen tarjoiltiin samassa paikassa kuin illallinenkin ja se oli sitten taas ihan persiistä. Mitään muuta juotavaa ei ollut tarjolla kuin vettä, ja sitä oli tarjolla kahta sorttia, kylmää ja kuumaa. Teepusseja ei ollut. Kaakaopurkki oli, mutta koska en ymmärtänyt ottaa rälläkkää mukaan, en saanut sitä auki. Kahvia tuli sitten onneksi vähän myöhemmin. Mehua tilattiin Emmalle ja maksettiin se kiltisti käteisellä.
Ituja, salaatteja, heiniä, riisiä, nuudeleita, kaikki kylmiä. Paistettuja kananmunia jotka oli ilmeisesti paistettu aikaisemmin keväällä, siis kylmiä ja nihkeitä. Vain paahtoleipä edes muistutti etäisesti normaalia aamiaista. Mehän olimme ainoat valkonaamat kaikkien muiden ollessa thaimaalaisia ja hyvin ne rehut ja kylmä vesi niille kyllä maittoivat.
Kahdeksan huiteissa starttasimme taas kohti etelää ja nyt sitten kävi ensimmäisen kerran koko kevään autoilujen kanssa että eksyimme. Ajoin jotenkin ohi päätielle vievästä liittymästä ja ajauduimme Chumphoniin. Siellä sitten pyörimme 15 minuuttia kunnes löysimme tutun näköisen risteyksen ja osasimme takaisin päätielle.
Matkavauhti vähän himmeni eilisestä kun liikennettä oli aika paljon. Heti päätielle päästyämme osui iso, punanokkainen lintu suoraan tuulilasin yläosaan kovassa vauhdissa. Kopsahti ja lensi tien poskeen. Emme ehtineet oikein edes pelästyä kunnolla.
Vain yhden kerran aikaisemmin olemme saaneet jotain ylimääräistä syliimme tämän kevään aikana, vaikka nämä tiellä liikkuvat kuljetusvälineet on kuormattu kukkuroilleen ja kiinnitykset ovat vähän sinne päin. Hua Hinin päätiellä hajosi muutama viikko sitten edessämme ajavasta Pick-Upista kattorakennelmat ihan päreiksi. Lastulevyn kappaleita kolisi meidänkin katollemme ja pitkä metallinen kaarirauta lensi puolen metrin päästä etuikkunaamme keskikaistalle. Todellinen ”läheltä piti”-tilanne. Toistaiseksi kuitenkin olosuhteet huomioon ottaen hyvin on mennyt, kun olemme kuitenkin jo noin
Olimme siellä Surat Thanin lähistöllä noin kolmessa tunnissa ja päätimme kiertää koko kaupungin koska se vaikuttaa aika isolta emmekä muutenkaan ihan täysin tiedä mistä ne lautat Samuille lähtevät.
Ajoimme siis kylmästi ohi ja jatkoimme kohti etelää. Ohitimme Surat Thanin eteläpuolelta ja olisimme varmasti voittaneet ajassa puoli tuntia ellei taivaalta olisi pudonnut vettä ihan sumeana. Ajovauhti tipahti neljäänkymppiin ja näkyvyys nollaan.
Löysimme kuitenkin Don Sakin ja lauttasataman. Seuraava lautta lähtee kahden tunnin kuluttua ja ajoimme jonoon jännittämään mahtuisimmeko mukaan.
Tunnin kuluttua se jono nytkähti ja hetkessä olimme jollain kassalla tunkemassa niitä aiemmin ostettuja kortteja virkailijalle. Joka sitten komensi Paulan ja Emman pois autosta ja kuvasi tämän operaation yhdellä sanalla: ”walking”. Flikat pomppasivat ulos ja minä ajoin auton yksinäni suoraan lautalle. Tämä emäntien ulosheitto tuli niin puun takaa että Paulalta jäi kännykkäkin autoon. Siellä minä sitten huokailin lautan kannella ja yritin katsella mistä ja josko ne sieltä tulisivat perästä.
Huolet pois, havaitsin loput seurueestani kävelemässä laivaa kohti.
Koostelin tulomatkasta ”Teuvo”-henkisen videon albumiin lukijoitamme ilahduttamaan. Eläimellistä menoa Etelä-Thaimaassa Hondalla.
Lauttamatka Samuille kesti noin puolitoista tuntia ja meni aika helpon tuntuisesti. Yksi paikallinen vanha ukko ryysti olutta ja poltteli sisätiloissa tupakkia tai jotain vastaavaa mutta helvetin pahan hajuista heinää, joten vaihdoimme toiselle puolelle lauttaa jossa pystyi sentään hengittämään.
Ajoimme lautalta ulos hieman sateiselle Samuille ja ilman karttaa pyyhälsimme saaren kehätietä kohti etelää ja Lamai Beachia jossa hotellimme sijaitsee. Yritin ostaa karttaa huoltoasemalta ja 7Elevenistä. Huoltoasemalla myytiin vain öljyä ja 7Elevenin tytöt eivät tienneet mikä on ”map”. Kiitin yrityksestä ja jatkoimme ilman karttaa. Sain sellaisen sitten kun huomasimme yhden matkatoimiston ja sieltä lahjoitettiin meille saaren opaskartta.
Olimmekin jo muutaman sadan metrin päässä Aloha Resortista ja tuota pikaa kurvasin hotellin pihaan.
Ehdimme vain heittämään kamat huoneeseen ja selvittämään huoneiden buukkauksessa tapahtuneet sekaannukset, jonka ansiosta osa meistä olisi joutunut telttamajoitukseen.
Ajoimme pikavauhtia Samuin lentokentälle, jota on myös kehuttu erittäin kauniiksi.
Auto parkkiin ja tarkistamaan Pekun ja Kaijan lento saapuvien taululta. Aikaa olisi vielä 15 minuuttia ja ryntäsimme jonkinlaisen baarin tiskistä tarkistamaan saisiko sieltä jotain syötävää. Olimme liikkeellä aivan naurettavalla aamupalalla ja kello oli jo melkein 5 iltapäivällä. Jouduimme tyytymään jäätelöön, joka ei juurikaan auttanut.
Peku ja Kaija laskeutuivat ja tulivat lähes välittömästi laukkujensa kanssa ulos terminaalista. Ainakin tämä logistiikka näytti toimivan moitteettomasti.
Ajelimme samaa tietä takaisin hotellille ja eksyimme vain kahdesti. Ettei vaan olisi käynyt niin että kun eksymisputki nyt saatiin auki niin se alkaa ihan tosissaan kiusamaan.
Koko porukkaa vaivasi se Emman lanseeraama ”kiljunälkä” joten lähdimme välittömästi illastamaan. Jälleennäkemisen iloa yrittivät viranomaiset vaimentaa jollain käsittämättömällä kahden päivän kieltolailla, jota sitten ravintoloitsijat kiertävät minkä ehtivät. Tällä kertaa oluet tarjoiltiin kahvimukeissa. Koska otimme isot (0,6l) oluet, joutui tyttö juoksemaan meidän mukit kädessä yhtenään keittiössä kaatamassa niihin lisää. Piruuttamme ostimme vielä toiset isot, ettei tytöllä tulisi aika pitkäksi. Tulinen chilillä maustettu kala-ateriakin tosin vaati kostuketta.
Pidimme vielä illan päätteeksi jo aikaisemmiltakin yhteisiltä matkoiltamme perinteiseksi muodostuneen iltapalaverin meidän parvekkeella. Siinä taisi vuorokausikin vaihtua sitten kuulumisia vaihdellessa. Harvinaisen kostea kieltolaki, sanoisin.
Sunnuntai 20.4.
Koska kyseessä on Pekun ja Kaijan ensimmäinen täysi lomapäivä Thaimaassa yli vuoteen, se on pyhitetty auringolle. Nahkan kärventäminen aloitettiin heti aamiaisen jälkeen. Aamiainen jäi muutamalta meistä aika vaatimattomaksi johtuen eilisen palautetilaisuuden aiheuttamista rasituksista.
Miehitimme hotellin edustalta aurinkotuolit. Uima-altaan etupuolelta ja läheltä merta. Pakko tunnustaa että tämä Lamai Beachin ranta on törkyisin mitä olen koskaan Thaimaassa nähnyt. Siellä kelluu jätettä jos minkälaista. Eväspaketteja, vaippoja, loisteputkia, pulloja jne. Kaiken kruunaa jokin ruskea kasvi joka ristittiin rakkoleväksi kun ei paremminkaan tiedetty. Ja sitä on paljon. Ei juurikaan tee mieli mennä sekaan.
Siinä rannassa on lisäksi kaksi vesiskootterivuokraamoa jotka huudattavat niitä vesiruiskuja kuin kiusallaan. Ja ne vehkeet kelluvat siellä styroksipakettien ja muiden laivoista dumpattujen eväiden seassa. Voi helvetti.
Hotellissa on melko hiljaista sillä onhan kiivain sesonki jo kaukana takanapäin. Olemme käsittääksemme ainoat suomalaiset mutta naapurimaistamme on vahva edustus. Itä- ja länsipuoleltamme. Ja itäpuolelta erikoisesti, sillä näitä venäläisiä on paljon. Muutama ranskalaispariskunta ja yksi seurue Israelista.
Hotelli itse on vähän vanhempi ja paikoin vähän kulahtaneen oloinen mutta siisti ja ihan mukavan tuntuinen. Allas on iso ja hyvin hoidettu. (Näissä jutuissa sitä alamme jo olemaan vähän asiantuntijoita)
Aamiainen oli vähintäänkin tyydyttävä ja hotellin rantaravintola on aika laadukas. Emma on varsinkin ahkerasti vieraillut siellä ja hihkuu innosta kun saa erään tarjoilijan hymyilemään ja heiluttelemaan itselleen.
Illalla kävelimme rantaa pitkin läheiselle hotellille ja sen ravintolaan illalliselle. Hyvät ja kalliit sapuskat. Musiikki vähän turhan kovalla ja henkilökunta sekoili tilauksien kanssa. Se on aivan yleistä hyvissäkin ravintoloissa. Usein on niin että koko henkilökunnassa on vain yksi kielitaitoisempi tarjoilija ja jos hän sattuu olemaan poissa menee koko touhu ihan käteen. Ruokaa kyllä tulee mutta harvemmin sitä mitä tilasit.
Tähän aikaan vuodesta on henkilökunta muutenkin ihan lopussa ja jonkun verran näkee kauppoja ja ravintoloita suljettuina lomien ajaksi. Niitä availlaan lähiviikkoina uudelleen vaikka asiakkaat sen kun vähenee kunnes uusi sesonki alkaa marras-joulukuussa.
Pidimme illan päätteeksi taas palautetilaisuuden mutta vähän rauhallisemman kuin eilen. Ei oikein jaksanut innostua kun edellinen palaveri painoi vielä vartalolla.
Maanantai 21.4.
Lähdimme aamulla ajelemaan saaren pohjoisosiin katsomaan olisiko siellä siistimpää rantaa tarjolla. Kävimme ensin ihailemassa Big Buddhaa, joka istuu jollain temppelikukkulalla rannalla jonka nimi on yllättäen Big Buddha Beach.
Olihan se iso ja komea mutta keli oli tappavan kuuma emmekä jaksaneet kiivetä sinne ylös asti. Peku kiteytti sen loistavasti: ”Paremminhan sen täältä alhaalta näkee”
Ajelimme sitten Bophut beachin kautta Mae Nam beachille. Nämä pohjoisen rannat ovat erittäin rauhallisia ja ainakin silmämääräisesti paljon siistimpiä kuin Lamai Beach.
Auto pistettiin parkkiin Mae Namille ja kävelimme rantaa pitkin etsien sopivaa paikkaa leirin pystyttämiseen. Ohitimme Jamaikalaisen rantabaarin jossa henkilökunta hillui reggae-musiikin tahdissa vähän humalaisen oloisesti. Vilkuttelivat ja huutelivat meille sellaisia baari-kutsuhuutoja mutta jatkoimme matkaa sillä musiikki oli todella kovalla.
Emme oikein löytäneet sopivaa mestaa ja koska ilman lämpötila oli hirveä eikä tuullut juuri lainkaan päätimme palata takaisinpäin, sillä voimat alkoivat ehtyä nopeasti.
Siinä reggae-baarin kohdalla sieltä singahti yksi rasta (ainakin henkisesti) houkuttelemaan meitä siihen heidän tuoleihinsa. Nuori poika eikä mikään hampputukka. Valitin musiikista (en siis reggaesta vaan sen voimakkuudesta) ja tämä nuori rasta lupasi hiljentää sitä. Emme tarttuneet tarjoukseen, sillä vaikka musiikkia olisikin voinut vaimentaa niin henkilökuntaa ei olisi saanut selviämään sitten mitenkään. Nämä baarimikot olivat ihan perseet olalla heti aamusta.
Myöhemmin meille selvisi että edellisenä iltana oli ollut kuuluisat Full Moon Partyt vastakkaisella Phang Nan saarella ja nämä isännät olivat varmaan vielä niiltä jäljiltä meno päällä.
Makailimme rannalla ja uimme aika paljon, sillä aurinko kävi nyt niin kuumana ettei mitään rajaa.
Seurailin sen nuoren rastan sekoilua aikani kuluksi, eikä siltä kyllä olisi oikein voinut välttyäkään. Varastettuaan läheisen bungalowin edustalta uimapatjan hän retkotti sen kanssa rantaviivassa. Kävi välillä hakemassa drinksun omasta baaristaan ja palasi uimapatjalle. Tanssi aina hetkisen kun jaksoi ja kaatui sitten taas patjalle.
Lopulta havaitsin ettei tämä riekkuja ollut liikahtanutkaan pitkään aikaan.
Siihen sammui täydenkuun rasta varastamalleen uimapatjalle, jalat rantavedessä ja ylävartalo patjalla. Onneksi kääntyi hetken kuluttua nenä ylöspäin, ettei huku ihan ensimmäiseen aaltoon.
Välillä joku käkkäräpää kävi sieltä baarista katsomassa hengittääkö tämä rantalelu ja sitten palasi takaisin ja näytti peukalot ylös merkkiä kavereilleen.
Muuten ranta oli kuitenkin rauhallinen ja siisti.
Emma tanssi rumbitaa siinä sammuneen rastan lähimaastossa ja vanhemmat travellerit vain makailivat auringon uuvuttamina.
Kaverit kävivät kerran herättämässä hänet kun patja karkasi alta, ja sen omistaja haki sen äkkiä talteen mutta väsynyt juhlija valahti kasvoilleen mereen. Avuliaat ystävät jättivät hänet sitten selälleen rantaveteen nukkumaan. Siihen se jäi röhnöttämään vielä kun mekin lähdimme hotellille päin.
Tästä rantapäivästä on videogalleriassa Reggae-henkinen video-kuva-kooste.
Illallisella vahvistui tunne siitä että sesonki on takanapäin. Kävelimme Lamai Beachin ”pääkatua” ja yritimme löytää avoimen ja asiallisen näköisen ruokapaikan. Löysimmekin siistin ravintolan, jossa ei ollut ainuttakaan asiakasta meidän lisäksi. Paitsi eräs nuoripari joka alkoi samanaikaisesti katsomaan ravintolan isoilta screeneiltä Blood Diamond leffaa. Onneksi ymmärsivät alkuammuntojen jälkeen laittaa ääniä vähän hiljaisemmalle.
Ruoka oli jotakuinkin loistavaa. On varmaan turhauttavaa pitää tyhjää ravintolaa pyörimässä parin pihin farangin takia.
Kävimme paluumatkalla kaupassa hakemassa eväitä iltapalaveriin ja tullessani ulos 7Elevenistä meinasin saada halvauksen. Iso, vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutunut Tommi Korpelan näköinen Lady-Boy tervehti minua Harri Marstion käheällä äänellä ”HELLO”. Minulta taisi päästä ihan oikeasti ”apua” ja kirmaisin turvaan seurueemme luo kadun toiselle puolelle. Kävi vaan mielessä että kuka tai mikä olisi oikeasti kiinnostunut tuosta otuksesta?
Iltapalaverit ja nukkumaan. Onneksi en uneksinut Tommista enkä Harrista.
Tiistai 22.4.
Minä ja Peku käytiin kokeilemassa snorklausta vaikka aallokko olikin aika kova.
Kävelimme jonkun matkaa Lamain eteläpäätä kohti jossa on isoja kallioita.
Pienen matkaa snorkimme siellä ja vesi oli yllättävänkin kirkasta. Ei tietenkään samaa luokkaa kuin Andamanin puolella. Tämä Siaminlahden vesi nyt kun vaan on sameampaa.
Siinä mistä mereen laskeuduimme ei ollut juurikaan roskia, mitä nyt vähän sitä rakkolevää. Yhden uuden kalan näin, jota en ollut koskaan ennen nähnyt.
Keskikokoinen, kirkkaan oranssi ja sillä oli kolme paksua selkäevää, ikään kuin sormet. Ja sehän sitten lähemmin tarkasteltuna osoittautui tiskihansikkaaksi.
Rantauduimme kallioiden toiselle puolelle keskelle jonkun entisiä eväitä ja styroxlaatikoita. Perkele mikä roskaranta. Tähän sotkuun en toista kertaa itseäni enää laita.
Paula ja Kaija kävivät siinä hotellin vieressä olevassa hierontakojussa ottamassa kokovartalo-oil-massagen. Vaikuttivat tyytyväisiltä ja hintakin oli kohtuullinen, 300 bahtia/tunti. Hotellissakin on erillinen Spa-osasto jossa sama hoito maksaa 1000 bahtia ja on luultavasti täsmälleen samantasoinen.
Illaksi ajelimme saaren suurimmalle rannalle Chaweng Beachille syömään ja vähän katsastamaan muuta tarjontaa. Kävimme illallisella isossa Seafood-ravintolassa ja vaikka hinnat olivatkin aavistuksen yläkantissa oli sapuska kyllä hyvää.
Kiertelimme kauppoja ja kojuja ja tuli vähän semmoinen tunne että kun sesonki on ohi niin myyjät eivät ala edes kunnolla tinkimään. Suutahtavat ja laittavat tavarat takaisin naulakkoon. Taitaa olla leipä vähän tiukemmassa kuin talvella. Eräskin intialainen poltti päreensä kun tylytin sitä yhdestä hihattomasta paidasta ja sanoin että kyllä tässä on meikäläinen neljässä kuukaudessa jo oppinut mitä näistä kannattaa maksaa. Sälli alkoi nimittelemään ja nälvimään ja huuteli perään vielä ”last price” hintojaan kun lähdin kävelemään. Kauppa jäi kiinni 50 bahtista eli ei yhtään mistään. Mutta oppia ikä kaikki, vittuile vähemmän niin myyt enemmän.
Räätäleitä on todella paljon. Ei edes ”kotona” Hua Hinissä ole näin paljon vaikka siellä pitäisi olla Thaimaan räätäleiden kokoontumisajot. Nämä intialaiset sisäänheittäjät tiedustelevat aina mistä ollaan kotoisin, ja yleensä arvuuttelevat että saksasta. Olen muutaman kerran vastannut että ”lapland”. Muutama on tietysti väittänyt tietävänsä missä tämä maa sijaitsee ja että hänellä on siellä tyytyväisiä asiakkaita.
Olemme törmänneet myös todella kuuluisiin räätäleihin. Peku on tavannut Giorgio Armanin ja minulle antoi käyntikorttinsa itse Hugo Boss.
Kovasti on kaverit menneet kasaan ja hyvin ovat ruskettuneet, vaikka Hugo on kuollut jo 1948 ja Giorgio on jotakuinkin 73-vuotias.
Kaiken krääsän lisäksi täällä ”isolla” rannalla oli tarjolla myös ..ööö.. sanoisinko vähän erikoisempaa tavaraa. Näitä isoja möreä-äänisiä ihan naisen näköisiä Lady-boyta vilisi yhdessä risteyksessä esillä oikea lauma. Siis sonnilauma, sanoisin.
Tällä kertaa meidät pelasti Honda Jazz jolla karautimme läpi siitä testosterooni-pilvestä.
Honda-mies pelasti koko porukan joltain mitä en uskalla edes ajatella.
Lyhyehkö iltapalaveri hotellihuoneen partsilla ja unta palloon.
Yleensä suhtaudun jostain syystä vähän ennakkoluuloisesti näihin turistipyydyksiin mutta onhan niitä olemassa todella hienojakin paikkoja joten lähdin ilman isompia rutinoita muiden matkassa katsomaan merenalaisia eläviä ja Bengalin tiikereitä.
Paikka löytyi nopeasti sillä se sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä etelään meidän hotelliltamme. Pääsymaksu siihen systeemiin oli 450 Bahtia/hlö eli noin 9 €.
Ensin pujoteltiin puolipimeässä akvaariossa pitkin ja poikin. Siellä oli kyllä tosi hienoja kaloja ja muitakin meren eläviä. Isoja haikaloja, rauskuja ja merikilpikonnia ja vaikka mitä. Tunnistaminen oli vähän vaikeaa kun opasteet joko puuttuivat tai sitten niiden kohdalla olevat valot olivat palaneet. Koko paikka oli vähän huonokuntoisen oloinen mutta kalat olivat komeita. Ehdoton suosikkini oli Nemo, se elokuvakala, joka täälläkin asuu merivuokossa.
Kaija ja Emma syöttivät salaattia isoille merikilpikonnille. Tai oikeastaan Kaija syötti. Emmakin yritti mutta kun hän hieman empi lähestyä allasta niin yksi kilppari nousi siihen reunalle salaattia pummaamaan ja Emmalta lensi pihdit ja salaatit kädestä ja yritys epäonnistui kun ruokkija singahti takavasemmalle.
Sieltä siirryttiin sitten katsomaan Bengalin tiikereitä. Toivoin hiljaa itsekseni että niiden häkit ovat edes vähän paremmassa kunnossa kuin akvaario.
Komeita eläimiä. Ja isoja. Yksi orpo leopardi makaili häkissään ja viereisissä häkeissä useita isoja Bengalin tiikereitä. Vaikka niitä häkkejä oli kaksikin siinä välissä tunsin kuinka muutuin sen ison eläimen silmissä paistiksi. Tukala tunne ja poistuimmekin sitten jatkamaan matkaa.
Valokuvia siellä akvaariossa oli vähän vaikea saada onnistumaan ja tiikerihäkkien takana oli niin kirkas aurinko että sekin vähän hankaloitti hommaa. Joitakin otoksia on kuitenkin albumissa ja videokin on toteutettu laulu- ja soitinyhtye The Beatlesin avustuksella.
Tiikeriosaston jälkeen oli vielä jatkoa akvaario-osastolla ja pääsimme tarkkailemaan joidenkin altaiden elämää veden alta.
Kaikkiaan ihan positiivinen paikka ja jopa suosittelun arvoinen, esimerkiksi sadepäivän ratoksi. Poistuessamme sieltä myymälän läpi ravintolaan oli ulkona alkanut taas sataa.
Torstai 24.4.08
Monsuunisateet jatkuivat tauotta koko yön. Vettä tuli vaakasuorassa ja parvekkeen ovesta sitä pääsi sisälle asti. Oven edessä oli kunnon lätäkkö aamulla. Parvekkeella oli nilkkoihin asti vettä sillä lattiakaivo oli tukossa lehdistä. Potkin se auki ja vapautin joitain satoja litroja vettä suoraan alapuolella olevaan aamiaisravintolaan.
Vietimme sadepäivää tutustumalla suureen Lotus Tesco tavaratalokompleksiin. Peku ja Kaija ostelivat lastenlapsilleen tuliaisia. Nämä ostokset menevätkin heti käyttöön sillä kaikki em. kolme tyttöä viettävät parhaillaan lomaa vanhempineen Krabilla jonne Peku ja Kaija suuntaavat lauantaina.
Ilma vain synkkeni ja merellä oli jo sellaiset aallot että alkoi vähän hirvittää huomisaamun lauttamatka mantereelle. Onkohan täällä jotain sään aiheuttamia rajoituksia vai toimivatko nämä lauttayhtiöt ihan vaan perstuntumalla?
Illalla kävimme syömässä viimeisen aterian tällä saarella. Ravintolan nimi oli Bauhaus mutta ruoka oli ihan hyvää.
Koh Samui tuli sitten pikaisesti nähtyä. Melkein viikko saarella jätti vaikutelman että kyseessä on turistisesongin aikana varmasti vilkas paikka. Luultavasti meidän makuumme liian vilkas. Muistuttaa paljon Phuketia mutta on jotenkin ahtaampi. Rantakadut ovat kapeampia ja pidempiä. Phuket on ehkä muutenkin selkeämpi.
Samuin pohjoiset rannat olivat rauhallisia, ehkä jopa hieman liiankin rauhallisia. Palveluiden tasosta siellä emme saaneet oikein käsitystä.
Saarella on paljon näkemistä ja tekemistä, jos on tarpeeksi aktiivinen itse selvittämään missä ne sijaitsevat. Itseäni jäi kaivelemaan kun en ajoissa havainnut, että täällä on aasian ainoa Jalkapallo-Golf-rata. Siis fudiksella potkitaan 18-reikäinen rata läpi golf-säännöillä. Reiät ovat luonnollisesti suuremmat…
Kysyttäessä, tulisinko tänne uudestaan, vastaisin että tuskin, mutta ihan varmuudella en kuitenkaan antaisi kieltävääkään vastausta. Puolensa tälläkin paikalla on mutta parempiakin lomanviettokohteita Thaimaasta löytyy. Kyseessä on kuitenkin puhdas makuasia joten en ala tämän enempää haukkumaan/puolustelemaan Samuita.
Perjantai 25.4.
Kotona ollaan Hua Hinissä. Paluumatka Samuilta alkoi varhaisella herätyksellä klo 5:45. Hotellin pihasta lähdimme lauttarantaa kohti 6:15. Ilma oli yhtä kauhea kuin edellisenäkin iltana ja vähän jännitti minkälainen lauttamatka olisi tulossa.
Samuilta mantereelle kulkevat lautat nauttivat kuitenkin saaren suojasta ja parin tunnin matka meni erittäin siististi.
Ajomatkaa Don Sakin lauttasatamasta Hua Hiniin tuli suunnilleen
Nyt olemme siis kämpillä takki tyhjänä ja aamulla lähdemme klo 6:00 noutamaan lisää ystäviä Bangkokin lentoasemalta. Rankkaa puuhaa tämä vapaalla oleminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.