The Monkey Hole

Torstai 3.4.

Pasi: Aloittelijoiden Kolopallokiertueen toinen osakilpailu pelattiin torstaina Royal Hua Hin Golf Clubilla. Täydet 18 reikää paahtavassa helteessä eivät tuoneet ratkaisua vaan molemmat räpeltäjät päätyivät samaan tulokseen. Tulos on suuruudeltaan häpeällisissä lukemissa eikä näin ollen ole julkaistavissa. Kenttä on Thaimaan vanhimpia ja on ollut olemassa jo vuodesta 1924. Siihen aikaan pelurit ovat olleet himppusen verran tarkempia sillä rata on kapea ja siten melko vaativa eikä oikein sovellu esimerkiksi vasta-alkajan toiseksi pelipaikaksi. Monet suurista puista ovat 20-luvulla olleet varmaan mukavan näköisiä, nyt ne ovat vain suuria ja niihin on helppo osua. Siitä pallo saattaa sitten singahtaa joko sivulle, taaksepäin tai jopa kokonaan kadoksiin. Radan ehdoton suosikkini oli reikä 13, ”The Monkey Hole”, jossa jouduimme lähestymään korkealle sijoitettua greeniä jossa kisaili valtoimenaan apinalauma. Toisaalta mukavaa vaihtelua kilpailuun toi myös caddieni Iinggg, joka yritti kusettaa Santtua joka käänteessä. ( jopa niin että lopputuloksia laskiessaan teki yhden lyönnin laskuvirheen edukseni, joten hetkisen luulin voittaneeni). Ja aina kun lyöntini jäi vajaaksi tai muuten vaan lyhyeksi, hän kuittasi heti ”good for me”.
Tasatulos oli oikeudenmukainen mutta rankat olosuhteet vetivät iäkkäämmän pelureista lähes tiputuskuntoon joten tunnen olevani enemmän voittaja kuin jaettu voittaja.

Päivän, ellei koko kevään, omituisin tilanne: golf-kenkien ansiosta jouduin pistämään sukat jalkaani. Viimeksi minulla oli sukat jalassani tammikuun 7. päivä. Seuraavan kerran sitten luultavasti juuri ennen juhannusta.

Tajusin tuossa aikaisin perjantaiaamuna katsellessani Shell Openia Houstonista miksi golfia kutsutaan herrasmiesten peliksi. Katsellessani mitä tahansa joukkueurheilua, esim. lätkää, fudista, hevospooloa, vesipalloa ( huom! kahta viimeistä aika harvoin), tai vaikka kyykkää, asetun alitajuisesti aina jommankumman joukkueen puolelle, ja hiljaa riemuitsen sen toisen joukkueen epäonnistumisista. Samoin kahdenvälisissä lajeissa, nyrkkeilyssä, tenniksessä tai vaikka painissa (jota en seuraa), aina sitä kannustaa toista ja toivoo että se toinen töppäilisi. Yksilölajeissa sama juttu. Sitä kannustaa Kuitusta hiihdossa jos siinä edessä sutii joku norjalainen, ja kyllä sitä toivoo että kenialainen juoksija tekee ME:n ja pieksee takanaan kompuroivan jenkin.
Mutta kun katselen golfia kannustan kaikkia. (hmm.. ehkä nyt kuitenkaan en ruotsalaisia). Aina kun joku puttaa niin jännitän mukana ja toivon että uppoaa. Koskaan en ole huomannut että golfia seuratessani olisin toivonut jonkun epäonnistuvan suorituksessaan ja tästä johtuu mielestäni se herrasmieslajin leima. Havaitsin tämän myös pelatessamme Santun kanssa. Meillähän nämä leikkimieliset isä-poika kisailut ovat totista leikkiä. Veren maku suussa taistellaan ja Paulan analyysin mukaan se johtuu siitä että olemme pojan kanssa molemmat erittäin huonoja häviäjiä. Golfissa kuitenkin huomasin että olin tyytyväinen kun (jos) poika sai kelvollisen lyönnin aikaiseksi.

Näistä isän ja pojan välisistä kisoista tuli mieleeni se meidän vesipallo-kehitelmä. Se kuution muotoinen vesilelu joka ostettiin palloksi, on maailmanhistorian kettumaisin kapine. Sillä on täysin mahdoton tehdä yhtään mitään satuttamatta itseään. Sisällään kilisee kolme pientä helistintä ja päällä hymyilee Nalle Puh. Miehekästä urheilua. Ja mustelmia leuassa.

Santtu: Aamulla herätys oli harvinaisen vittumainen. Pitää muistaa kostaa.

Kentällä tutkittiin hetki ihan golf-lakeja, jotka olivat jotenkin aika löyhät täällä. Ei green gardia, maksa meille vähän ja saat pelata. Käytiin hakemassa kengät, mailat ja caddyt ja paineltiin rangelle. Taas Pasi pisti loistavia lyöntejä ja minä ihan vituralleen meneviä. Paras oli vajaat 100. Huonoin alle metri.

Itse peli oli suht tasainen. Vähän väliä Pasi johti ja minä tasoitin, ja kerran, menin jopa johtoon. Vesiesteitä ei ollut ainuttakaan, joka saattoi olla vain hyvä juttu meidän kannalta. Sen sijaan reikä numero 13 toi oman lisänsä golfkenttien vaaroihin. Siellä oli ns. apinaeste. Apinalaumat varastavat nimittäin pelaajien palloja. Tällä kertaa ne eivät niitä kuitenkaan huolineet, vaikka kuinka tyrkytettiin. Pistin metrin päähän yhestä eikä silmäkään räpsähtänyt. Loppua kohti Pasi sai kunnollisen johtoaseman, ja viimeiset reiät yritinkin vain tasoittaa peliä. Jonka tietysti tein. Koska olen niin hyvä golffaamaan. Ainakin paljon parempi kuin Pasi, jos edellistä golf-koitosta muistelen.

Kuitenkin, lopputulos oli tasuri. Peli kesti yli neljä tuntia ja kotiin päästyämme pulahdimme altaaseen, kaverini soitti ja olin sammua uupumuksesta. On aika rasittavaa kävellä trooppisessa ilmassa useita kilometrejä hakkaamassa pientä valkoista palloa.

Illalla luin, lepäilin, voitin uunon ja katsoin loppuun Atonementin, joka oli kyllä helvetin hyvä leffa.

Emma: Aamulla heräsin ja isi ja Santtu lähtivät pelaamaan kolfia. Olin äidin kanssa kotona. Tietokone sammui. Niko soitti ja puhui Santun kanssa. Tehin läksyjä. Laitettiin viesti Jalavan koululle.