Prachuap Khiri Khan

Keskiviikko 2.4.

Pasi: Thaimaan valtiomuoto on perustuslaillinen kuningaskunta. Mitähän sekin oikeastaan tarkoittaa? Oma veikkaukseni on että kunhan pidetty kuningas siirtyy valoisampaan paikkaan unohdetaan tuosta valtiomuodosta se loppuosa. Ja uudeksi valtiomuodoksi julistetaan luultavasti Perustuslaillinen Taikauskoinen Buddhismiin perustuva Sotilasvalta jonka ylintä valtaa käyttää petoksella valittu päämies jonka henki on siirtynyt kulkukoiraan.
Sekin olisi yksinkertaisempi kuin nykyisin vallassa oleva järjestelmä.
Thaimaa, siis toistaiseksi perustuslaillinen kuningaskunta, jakautuu 76 provinssiin jotka on luokiteltu 5 provinssiryhmäksi. Kunkin provinssin nimi on johdettu sen pääkaupungista. Jotta tämä paikallishallinto ei vain vahingossakaan vaikuttaisi selkeältä eikä hyvin organisoidulta tässä vielä pieni lisäys: Provinssit on jaettu 795 alueeseen, 81 osa-alueeseen ja 50 Bangkokin alueeseen ja lisäksi 7 236 kuntaan, 55 746 kylään, 123 kaupunkiin ja 729 terveydenhoitopiiriin. (Ja suomessa suunnitellaan viiden läänin lakkauttamista monikerroksisena järjestelmänä??)
Ei juurikaan kannata ihmetellä että vaaliviikoilla täällä ei myydä alkoholia. Kaikki luottamushenkilöt valitaan vaaleilla ja jos porukka saisi käteensä kaikkien noiden elimien ehdokaslistat, ei siitä kyllä Mekong-päissään tulisi mitään.
( Kuten ei tule muutenkaan, mutta eipähän johdu ainakaan alkoholista)

Tänään teimme ensimmäisen päiväretken oman ”kotiprovinssimme” pääkaupunkiin, Prachuap Khiri Khaniin. (Lyhennän tämän nimen jatkossa PKK:ksi ja siitä hyvästä edellytän että te tätä lukevat lausutte tuon nimen neljästi peräkkäin ennen aamiaista. Helppoa?)
Pakkohan sinne oli lähteä kun provinssin matkailunedistämistoimistolla on menossa kampanja jossa se mainostaa katujen varsilla suurilla kylteillä:

”Amazing Prachuap Khiri Khan 2008”

Kävimme tankkaamassa ennen lähtöä. Ajoin samalle huoltamolle josta ennenkin olemme polttoainetta ostelleet. Mittareiden edessä makasi koira ja tuijotti meitä välinpitämättömästi. Kolme polttoaineen jakelijaa istui siinä pumpun vieressä ja tuijotti meitä välinpitämättömästi. Ajoin aivan kiinni koiraan mutta tämä ei hievahtanutkaan.
Letku-tytöt siinä penkillä eivät hievahtaneetkaan.
Mutta näyttivät käsimerkein että kiertäkää se koira, ja peruuttakaa sitten toista kautta mittarin eteen.
Ok, kiersin koiran, katsoin henkilökuntaa välinpitämättömästi ja ajoin ulos huoltamolta. Tankatkaa vaikka sitä koiraa minun puolestani, ostan tästedes bensat jostain muualta.
Jos siinä kirppuisessa rakissa nyt sitten vaikutti bensanmyyjän isoisän henki tai joku muu sukulainen, joka estää siirtämästä sitä mittarin edestä, niin pahoittelen mutta joudun vaihtamaan vähän maanläheisempään huoltamoon.

Matkaa PKK:iin Hua Hinistä on noin 100 kilometriä suoraan etelään. Menomatka sujui pienessä ruuhkassa suurimman osan matkaa, mutta selkeni sitten lähempänä aika kivuttomaksi etenemiseksi.
Ajelimme ensin kaupungin laitamilla olevan temppelivuoren ympäri. Sinne ylös ei meillä ollut mitään asiaa, sillä siellä on laumoittain apinoita joita vartioi suuri määrä saksanpaimenkoiria estäen niiden pääsyn temppelille. (tieto on peräisin Lonely Planetista, emme tarkistaneet, mutta siellä alhaalla tien varressa näimme paljon tappelevia apinoita joten lienee totta.) Vuori on nimeltään Chong Khra Chok ja siinä on reikä josta näkyy taivas. Tämä on luonnollisesti villinnyt hivenen taikauskoiset PKK:laiset uskomaan että vuori on jotenkin pyhä ja siksi sinne niitä temppleitä on väsätty.
Kaupungin rantatie oli kaunis ja siellä oli kellumassa oikea armada kalastusaluksia.

Ajelimme sitten Thaimaan ilmavoimien vartioimaan Ao Manaon kylään johon päästäksemme kävimme ilmoittautumassa jossain kopissa. Jouduin tunnustamaan että Suomen kansalainen, Makinen, on mennyt portista alueelle klo 10:25 mukanaan 3 muuta saman maan kansalaista.
Siellä oli todella hyvän näköinen ranta-alue. Manao Bay kaartui kauniina saarineen siihen ympärille. Saatamme joskus tulla vähän pidemmäksikin aikaa, mutta nyt vain tsekkasimme paikat. Pistin kyllä merkille ilmavoimien kasarmit, lentokentän ja hallintorakennuksia. Ja joudun kyllä toteamaan että ilmavoimat ovat tehneet olonsa varsin mukavaksi tässä tukikohdassa.
Ilmoittautumisen kautta ulos ja kohti etelää.
Tällä kohdalla Thaimaa on kaikkein ohuimmillaan ja Burman rajalle on vain hiukan yli kymmenen kilometriä. Siellä sijaitsee rajakylä nimeltään Singkhon jonne me suuntasimme. Eikä pienintäkään aikomusta ylittää raja, vaan tarkistaaksemme mitä tarkoittaa kartassa sillä kohtaa oleva silmä jonka pitäisi olla ”Interesting place”.

Sieltä löytyi n. 1 km ennen rajanylityspaikkaa pieni kylä jossa oli muutama mielenkiintoinen myymälä. Kauniita puisia huonekaluja ja muitakin muistoesineitä. Ostettiin taas tarpeellisia asioita. Kuinka olenkaan pärjännyt tähän asti ilman Burmalaista kävelykeppiä ja Thaimaan armeijan hellehattua.
Siellä oli myös iso korumyymälä jossa aiheutin huolimattomuudellani jo päivän toisen koirakonfliktin. Astuin epähuomiossa koiran jalalle. Tämä hyökkäykseni kohteeksi joutunut eläin oli nukkumassa osittain erään myyntipöydän alla enkä tullut siinä korujen häikäisemänä katsoneeksi jalkoihini. Sorry, onneksi et kuitenkaan kostoksi purrut ajattelematonta farangia. Lajitoverisi viereisen pöydän alta tuli vähän näyttelemään hampaitaan mutta henkilökunta hääti sen kauemmaksi. Ei tainnut olla kyseessä läheisen sukulaisen henki siinä koirassa tällä kertaa.

Yksi syy miksi yleensä lähdimme ajelemaan etelää kohti oli se, että halusimme tarkistaa mikä olisi matkavauhti täälläpäin, kun lähdemme ajelemaan Koh Samuille parin viikon kuluttua. Päädyimme niin pahaan matka-aika-arvioon että päätimme jakaa matkan kahdelle päivälle ja yöpyä Chumphonissa suunnilleen puolivälissä.

Illalla pelattiin pojan kanssa taas itse kehitettyä vesipalloa johon kehitimme vähän vaikeusastetta. Ostimme neliskulmaisen (?) pallon ja pelasimme pimeässä.

Paula: Lähdimme aamulla provinssin pääkaupunkiin Prachuap Khiri Khaniin. Se on täältä Hua Hinista etelän suuntaan n. 80 km. Aikaa matkaan meni ainakin 1.5 tuntia sillä liikennettä oli aika lailla. Kaupungin näyttävin nähtävyys on vuori, jossa on valtava reikä ja sieltä on kuulemma upeat näköalat. Sinne veivät aika jyrkät rappuset ja niitä rappusia oli varmaan tuhansia. Siellä on kuulemma apinoita runsaasti joita saksanpaimenkoirat vartioivat tai lähinnä ne valvovat sitä etteivät apinat pääse vuoren päällä olevaan temppeliin. Apinoita oli siellä alhaalla vuoren juurellakin kymmeniä joista saimme muutamia kuvia otettua. Kävimme ensin Ao Manaon kylässä, joka oli kaunis paikka ihan meren rannalla. Kylässä oli myös upea kalasatama. Mietimme että voisimme tehdä sinne myöhemmin päiväretken, koska tällä kertaa uikkarit unohtuivat kotiin. Turisteja nähtiin tasan yksi, pitkätukkainen n. 60-kymppinen mies. Seuraavaksi ajoimme Burman rajalle, jossa oli tarkoitus käydä kahvilassa limpparilla, mutta ostimmekin paluumatkaa varten vain kylmät Cocis-tölkit autoon, kun se kahvila oli vähän ankean näköinen ja kissoja ja koiria lymyili pöytien alla.

Löysimme sieltä rajalta aivan ihana kaupan, jossa myytiin kauniita puutuotteita. Olisin halunnut ostaa sieltä kotiin pihalle kahden istuttavan keinun. Pasi olisi halunnut ostaa pihalle pöytä-tuolisetin, jonka istuimet olivat puunorsuja. Mutta oletettavien kuljetusongelmien vuoksi ostimme lopulta puisen korurasian, avaintelineen ja 50-kymppiselle oman kävelykepin. Sain sieltä myös hyvän idean meidän olohuoneen pöytää ajatellen (Pertti, otan yhteyttä kesällä kun tulemme kotiin). Emma löysi sieltä 4 euron ”aidon” barbin. Santtukin teki jotain lahjahankintoja naispuolisille ystävilleen, koska siellä oli kymmeniä tiskejä joissa myytiin koruja laidasta laitaan.

Paluumatka meni vähän nopeammin kun liikennettä oli vähän vähemmän eikä tietyömaata ollut tällä kaistalla. Oli kuitenkin ihan hyvä että kävimme vähän jo tsekkaamassa tätä etelän tietä, koska reilun viikon päästä ajamme samaa tietä Samuille ja totesimme että matka on liian pitkä ajettavaksi yhteen putkeen eli yövymme jossain matkan varrella. Emme varaa hotellia etukäteen koska turistikausi on täällä jo hiipumassa ja sen näkee jo täällä Hua Hinin keskustassakin. Niin, sen verran vielä eilisestä hieronnasta että yhtään mustelmaa ei hieronnasta tullut.

Santtu: Aamulla herätys oli jo yhdeksältä. Tavallaan heräsin kuitenkin vasta aamupalapöydästä puoli kymmeneltä. En voi käsittää miksi lomalla pitää olla aamuherätys.

Lähdettiin kaupunkiin joka oli nimeltään suurin piirtein Pratsukiribori. Siellä ihailimme merta ja käytiin ilmavoimien alueella katsomassa rantoja.

Siirryimme täältä Burman rajalle. Tätä lähempänä en ole vielä sotaa käynytkään. Ostin myös tuliaisena erään jumalallisen hienon Thaimaan armeijan käytössä olevan, USA:n armeijalta nyysityn hellehatun. Lisäksi ihmettelin papukaijaa joka puhui sujuvaa Thaimaata. Kai.

Pasi osti kävelykepin. Seuraava aste on sitten rollaattori.

Takaisin Hua Hiniin jossa allas jo odotteli. Lueskelin ja lepäilin.

Illalla käytiin ulkona syömässä. Tilasin ananaksen puolikkaan täynnä paistettua riisiä. Pöydässä selvisi että se oli myös täynnä katkarapuja. Herää kysymys, että miksi nyt, kun en tilannut katkarapuja, sain niitä enemmän kuin silloin, kun tilasin katkarapuja...

Vitut. Söin ravut. Nautin.

Kaupan kautta kotio

Illalla meni hermot kun Emma ei osaa pelata uunoa, vaan pelasi sitä koko ajan juuri Pasin pussiin. Ei silti tarkoittanut sitä ettenkö olisi voittanut, peace of cake, mutta itse neitokaisen arvaamaton pelityyli ei erityisemmin lämmittänyt.

Illalla katoin vielä Atonementia tunnin verran. Piti mennä ajoissa nukkumaan kun huomenna on uusi koitos kuninkaallisessa lajissa.

Emma: Kävimme päivän retken provinssin pääkaupungissa. Kuuntelin koko ajan musiikkia ja lauloin. Kävimme Burman rajalla. Isi astui koiran jalan päälle.