Poika kotimatkalle Bangkokin kautta

Pasi: Bangkokin keikka tuli sitten taas tehtyä. Lähdimme reissuun lauantaina aamupäivällä ja menimme taksilla, tai oikeastaan minibussilla. Mukavaa matkantekoa kun oli jokaisella tilaa jossa loikoilla. Olimme varanneet hotellin ihan keskeltä Siamin aluetta. Hotelli Pathumwan Princess on kiinni siinä hillittömässä ostoskeskuksessa, MBK-centerissä, ja sinne on käynti suoraan hotellin toisesta kerroksesta. Hotelli on suomalaisen mittapuun mukaan 5-7 tähden hotelli ja sen huomaa myös hinnoista, jotka ovat kovat jopa täkäläisellä asteikolla.

Santtu sai odotetusti sen ”shoppaa sumeana” -kohtauksen kun pääsi sinne MBK-centeriin ja onhan se ihan ymmärrettävää. Siellä oli jonkinlainen sesongin jälkeinen alennusmyynti kun esim. t-paidat olivat kaikki 99 batia (n. 2 €). Toisaalta, viimeksi ne oli 199, mutta hinnan sai tingattua 100 batiin joten se ja sama.

Tarpeeksi kun raahustaa siellä ostoshelvetissä syntyy terveeseenkin mieleen halu ryhtyä designeriksi. Päätettiin pojan kanssa muiden tarveostosten ohessa teettää itsellemme tyylikkäät paidat. Mietittiin lauantai-iltana että kuinkahan kornin paidan sitä pystyisi tekemään ja sovittiin että paidan aihepiiri tulee perustua suomalaiseen korkealuokkaiseen tv-draamasarjaan. Sarjaan, jossa ihmissuhteet, aidot henkilöhahmot ja suomalaisen yhteiskunnan varjopuoletkin korostuivat tavalla joka ei jättänyt ketään kylmäksi.
Kyse on siis Kummelista.
Pojan punaisessa paidassa lukee ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantaisen kuolematon slogan: ”Autot tykkää siitä että niillä ajetaan”.
Itse lähdin enempi liikeyrityslinjalle ja teetin paidan jossa on rinnassa erään hieman kehnommin menestyneen Kummeli-yrityksen logo: ”Jankon Betoni”.
Sunnuntaina lähdimme taksilla kohti Pantip Plazaa, joka on valtava IT-tavaratalo. Jotakuinkin samanlainen kuin siellä Singaporessa oli se yksi jossa kävin kuolaamassa. Tarkoitus oli ostaa yksi uusi digikamera, koska Santtu halusi viedä jonkun perheen kameroista mukanaan suomeen, kun on lähdössä Lontooseen keväämmällä. Taksikuski aloitti heti sen vakioesittelynsä nähtävyyksistä ja ostospaikoista, ja kun sanoin että mennään nyt vaan sinne Pantipille, hän kääntyi vastakkaiseen suuntaan ja kertoi että se IT-taivas aukeaa vasta kello 12 joten mennään nyt tänne, hän saa hyvät bonukset ja jotain leimoja. Ja ajoi meidät väkisin siinä lähellä olevan jalokiviliikkeen pihaan.
Teimme pienen pakollisen kierroksen sisällä ja Paula osti jääkaappimagneetin, jota nyt ei voi ihan jalokiveksi kutsua. Kuski oli onnesta kippurassa kun sai käyttää meidät siellä ja vei sitten meidät kiltisti sinne minne halusimmekin. Pantip olikin, yllätys yllätys, auki vaikka kello oli vasta vähän yli kymmenen…
Ostimme Paulalle uuden kameran. Hinta verrattuna verkkokauppa.comin vastaavaan n. 100 € halvempi. Takuu lienee mallia ”perävalot”. Ja verkkovirtalaturi mallia Thai, joten se vaatii kotiin palattuamme pientä fiksausta.

Lähdettiin Paulan kanssa sunnuntai-iltana yömarkkinoille. Pienokaiset jäivät kiltisti hotelliin ja suuntasimme Patpongin suuntaan. Aikaisemmin emme ole siellä käyneet ja luin jostain oppaasta että ”it´s always a party in patpong”. Ajattelin että siellä voi olla tiedossa vähän vauhdikkaammat markkinat kuin noin yleisesti ottaen Thaimaassa olemme tottuneet.
Huitaisimme muutaman pysäkinvälin SkyTrainilla ja laskeuduimme Sala Daengin asemalta suoraan Patpongin vilinään.
Herraisä, Mooses ja Apua!!
Hillitön vilinä, erittäin agressisiivisia myyjiä roikkumassa hihassa, tummakulmaisia nuorukaisia tyrkyttämässä suttuisia pahvikylttejä joissa teksti ”DVD SEX”. Ahdasta ja pelottavaa. (Enkä edes tiedä millaista on dvd-seksi, kuulostaa aika tekniseltä)
Poikkesimme sivukaduille joiden myötä meno vain tiivistyi. Kauheat määrät baareja joiden kalusto on varmaan ostettu palokunnan jäämistöistä, kun siellä oli niitä kiiltäviä tankoja.
Katselin niitä baarien sisäänheittäjiä ja vaistomaisesti käteni hakeutuivat shortsien taskuihin. Siis takataskuihin, en tohtinut jättää kalleimpaani ilman vartiointia.
Sitten todella hämmästyin: näillä sisäänheittäjillä oli jonkinlainen hinnasto esiteltävänä (=tyrkytettävänä) ohikulkijoille. Ja siinä oli aika monta sellaista kissojen sirkusnumeroa tarjolla. Melkein kaikki baarit esittivät jotain suosittua ”Pussy Ping-Pong” –showta. Se olisi ollut varmaan kiva esitys mutta yhteinen negatiivinen ennakkoasenteemme esti tarkistamasta kuinka ne mirrit pingistä pelaavat. Paikka alkoi tosissaan ahdistamaan ja singahdimme täyttä vauhtia takaisin hotellille lasten luokse.

Bangkokissa jos missä hinnat vaihtelevat huimasti. Otetaanpa pikku esimerkki. Nelihenkinen perhe söi Food Avenuella illallisen. Kolme näistä henkilöistä käytti tämän 13 kansainvälisen keittiön anteja hyväkseen syömällä vähintään kaksi pääruokaa. Muutama olut ja limu ja jälkiruoat kaikille. Hinta yhteensä n. 1600 Bahtia (n. 35 €). Eli todella kallis illallinen Thaimaan olosuhteissa, mutta olihan siinä kyllä sitten tavaraakin. Toinen esimerkki: nelihenkinen perhe huomasi että hotellin hintaan ei sisältynytkään aamupalaa, koska hotelli oli tilattu netistä ja siinä yhteydessä ei voinut vaikuttaa asiaan. Aamiaiselle mennessään perheen isä sitten kuittasi sen huoneen laskuun. Ihan vakio hotelliaamiainen. Hyvä sellainen tosin. Ja hintaa yhteensä neljältä hengeltä 2200 Bahtia.
Jumalauta, sillähän syö nelihenkinen perhe Hua Hinissä kolme täyttä illallista !!

Maanantaina illastaessamme sain myös muistutuksen tyttäreni aikuistumisesta. Menimme Emman kanssa yhdessä käymään Toiletissa ja havaitsin että tyttö otti uuden käsilaukkunsa mukaan. Nämä buduaarit olivat todella kaukana siellä orkesterikorokkeen takana. (urut, klarinetti ja rummut: besame mucho, .. apua…) Käytyäni omilla asioillani jäin siihen käytävälle odottelemaan Emmaa.
Kun tätä ei kuulunut niin päätin vähän kurkistaa siihen pesuhuoneeseen kun siinä ei ollut edes ovea. Siellä se isin pikku tyttö peilaili muiden alle puolitoistametristen aasialaisten naisten joukossa. Lisäili luomiväriä ja tarkisti peilistä tuloksen, laittoi meikkipaletin laukkuun, napsautti laukun kiinni ja tuli hymyillen käytävään. Jossa isukki tuijotti suu auki. ”Tsekkasin meikit, mennään” totesi tämä neitokainen ja lähti peppu heiluen kohti ravintolaa. Isi tuli perästä ja nieleskeli.

Kävimme myös jokiristeilyllä joka oli aika samankaltainen kuin edelliselläkin kerralla. Nousimme pois siitä vesibussista Phra Arthitin laiturilla, joka on numero 13. Tarkoitus oli kävellä läheiselle kaaoskadulle eli Khaosan Roadille, joka on Bangkokissa se paikka jossa reppumatkaajat kohtaavat. Siellä on matkatoimistoja, baareja, budjettimajoitusta jne. Heti kadun varressa luoksemme pyyhälsi joku tuk tuk-kuski kun räpläsin karttaa. Ja väitti että Khaosan Road on suljettu, kun on joku kansallinen juhlapyhä. Kuulosti jotenkin tutulta ja lähdimme itsepäisesti painamaan sinnepäin. Kävellen. Alle kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme perille ja pakko tunnustaa että olihan siellä hiljaista mutta eihän se nyt kiinni ollut. Ilmeisesti siinä keskellä katua on normaalisti markkinat jotka tänään siis puuttuivat. Hyvä näin, oli paljon rauhallisempaa. Juotiin yhdet virvokkeet ja kun paikat oli katsastettu palasimme taksilla hotellille. Nyt estin määrätietoisesti kaikkien ”nähtävyyksien” esittelyt ja ilmoitin että suoraan hotellille, kiitos.

Paulan ja Santun riekkuessa siellä ostoksilla vielä maanantai-iltapäivänäkin vietimme Emman kanssa aikaa hotellin uima-altaalla. Näissä Bangkokin keskustahotelleissa se allas on aina jossain puolen välin korkeudella tai katolla. Tässä meidän hotellissa se sijaitsi 8. kerroksessa. Emma ui komeasti koko 50 metrin altaan päästä päähän ja oli aika pollea suorituksestaan.
Onneksi se sarjamurhaajan näköinen ukko ei ollut tänään uimassa. Katselimme nimittäin sunnuntai-iltapäivällä kun hän valmistautui uintisuoritukseen. Kyseessä on noin 50-55 vuotias valkoihoinen sänkitukkainen mieshenkilö. Uimalasit ja mustat uimahousut. Kasvoilla ilme oli kuin suoraan elokuvasta ( Åke Lindman konekiväärin takana: ”osasin, perkele”) ja kaiken kruunasi isot mustat hansikkaat, joita hän muutaman minuutin sovitteli käsiinsä altaan reunalla ennen suoritusta. Ja sitten vaan kroolaamaan, hanskat kädessä. Karmiva äijä, oikea sarjakuristajan prototyyppi.

Niin monia tuhansia kuin Bangkokissa taksinkuljettajia onkin, aina uuteen taksiin nouseminen on kokemus. Tavalla tai sitten sillä toisella. Lähtiessämme kohti ”Southern Buss Terminalia” otimme siitä hotellin ovimiesten avustuksella taksin ja jo ensi silmäys tähän autoilijaan ja hänen työvälineeseensä teki vaikutuksen. Auton ikkunat oli lähes kokonaan peitetty kuninkaallisten tarroilla ja muilla mainoksilla. Nostaessamme laukkuja takaluukkuun Paula huomasi että siellä oli viritettynä pyykkinaru jossa kuskin alushousuja kuivumassa. Onneksi en itse huomannut niitä.
Istuin kuljettajan viereen ja kiinnitin turvavyön. Takana näissä takseissa ei ole koskaan turvavöitä joten jotain hyötyä on siitäkin, että on ainoa joka uskaltaa istua edessä.
Yleensä aina, poikkeuksetta, on taksissa tai tuktukissa kojelaudalla vähintään yksi buddha. Joskus roikkuu peilistä joku kolikko tai sellainen hapsu tuomassa lisäturvaa kuljettajalle liikenteessä ja elämässä. Tässä autossa niitä erilaisia killuttimia ja kuvia ja patsaita oli 27 kappaletta. Lisäksi yksi lentokoneen pienoismalli ja jotain pehmoeläimiä narussa peilistä roikkumassa. Kuski ei nähnyt kunnolla eteensä niiden ripustusten takaa. Hän oli myös rakentanut revitystä lakanasta aurinkosuojan sivuikkunan eteen joka esti häntä näkemästä oikealle, mutta senhän ei ole havaittu merkitsevän täällä liikenteessä muutenkaan yhtään mitään.. Aloin tosissani tarkkailemaan tätä harvinaista autoilijaa. Hän ei nimittäin puhua pukahtanut sanaakaan. Yleensä näiden kanssa saa olla melkein huutamalla vaatimassa että ne veisivät sinne minne sovittiin, eikä esimerkiksi jalokiviliikkeeseen tai silkkiostoksille. Tämä ei edes yrittänyt. Kädessään hänellä oli sormikkaat eli hanskat joista puuttuu sormen päät. Ja näissä rallihanskoissa teksti ”Speed”. Ja kaiken kruunasi vakiomallisen sinisen taksarin kauluspaidan kauluksen päälle kiinnitetty vaaleanpunainen kuvioitu kangas. Joka oli kiinnitetty paperiliittimien avulla.
Tämä taksari oli niin erikoisen oloinen ilmestys että tajusin että onhan tämä ikuistettava ja ensin pyysin Paulaa ottamaan valokuvan, mutta kun takapenkiltä eivät kaikki ihmeet tulleet kuvaan, otin kameran itselleni ja surautin pienen videoklipin. (katso videogalleria)
Heti sen kuvauksen jälkeen putosi kojelaudalta syliini se lentokoneen pienoismalli ohittaessamme jotain autoa jalkakäytävän kautta pienen pompun kanssa. Kuski hymyili vaivautuneesti kun kiinnitin sen takaisin ja kohta se tipahti uudelleen. Hän sijoitti sen keskikonsoliin odottamaan uutta liimausta.
Ajosuoritus oli kuitenkin vain sellaista keskiluokkaista ”Auta ja varjele olen bangkokissa taksissa”-tasoa, kovaa mentiin ja röyhkeästi. Ainoastaan yksi skootteri oli tulla ovesta sisään, muuten menimme ilman isompia rytinöitä. Jälkianalyysinä arvioisin että kaverilla on ollut aikojen saatossa ”huonoa tuuria” liikenteessä ja hän on rakentanut autoonsa alttarin suojaamaan tulevilta onnettomuuksilta. Rohkenen epäillä että vaikutus on päinvastainen. Ehkä ainoa konsti säästyä uusilta kolareilta olisi pakata ne alushousut ja talismaanit ja palata takaisin pohjoiseen mistä nämä Bangkokin taksarit pääosin kuulemma ovat kotoisin.
Aiheeseen liittyen, löysin hienon blogin jossa Bangkokissa asuva vanha lehtikuvaaja esittelee kaupunkia taksin takapenkiltä otetuilla valokuvilla. Osoite: www.bangkoktaxi.blogspot.com

Poika sitten lähti takaisin räntäsateeseen. Nopeasti meni kuukausi ja nyt tulee varmasti hiljaista, sillä aina kun meillä on koko perhe koossa, on ilmassa ääntä ja tilanteita syntyy, myös pikku törmäyksiä. Santulla oli alkumatkasta vähän huonoa tuuria mutta sitten kun terveystilanne parani niin tunnelmakin koheni.
Hyvää matkaa, muista tehdä lumityöt tai leikata nurmikko, tai mitä niitä hommia nyt siellä sitten onkin odottamassa.

Paula: Lauantaina lähdettiin saattamaan Santtua kotimatkalle, mutta ensin vietettäisiin muutama päivä vielä yhdessä Bangkokissa. Hotelli johon tällä kertaa majoituimme on yhteydessä suoraan siihen suurimpaan ja edullisimpaan ostoskeskukseen, MBK-Centeriin. Huoneemme olivat 21. kerroksessa ja sieltä oli upeat näköalat Bangkokiin, varsinkin pimeällä näköala oli ihan uskomaton kun huoneen 1,5 seinää olivat ikkunaa. Se puolikas oli kaari-ikkuna. Meiltä oli näkymä 8. kerroksessa olevaan uima-altaaseen sekä tietenkin kaupunkiin. Santun huoneesta oli näkymä Siamin alueen keskustaan ja varsinkin sen liikenteen seuraaminen oli mielenkiintoista.

Päätettiin käyttää sunnuntai ihan shoppaamiseen. Santtu osti itselleen parit farkut n. 10 euroa kappale, joka sisälsi myös housujen lyhennyksen. Lyhennys kesti puoli tuntia ja lopputulos oli kuin tehdassauma. Lisäksi mukaan lähtivät lenkkarit ja useita paitoja. Ostimme Santulle etukäteen synttärilahjaksi silkkikimonon, jota oli toivonut. Kävin varmaan joka kerroksessa, jokaisessa niitä myyvässä butiikissa ja palasin aina 6. kerrokseen saman kauppiaan puheille kysymään päivän uusinta tarjousta. Hänellä oli myynnissä juuri sellainen kimono kuin halusin. Hinta oli aluksi 1900 bahtia ja lopulta sain sen 1600:lla. Olisin halunnut myös itselle mutta en halunnut maksaa siitä niin paljon, ajattelin että hintaa putoaa vielä ennen kuin me täältä kotiin lähdetään.

Emman kanssa löydettiin Hello Kitty –liike ja sieltä pisti silmiimme kaunis laukku, jonka pienen tinkimisen jälkeen ostimme. Mummo lähetti Santun mukana Emmalle nimipäivälahjaksi vähän rahaa, joista nyt osa käytettiin. Emma oli naama näkkärillä koko päivän ja pakkasi omaan laukkuunsa kaikki tarpeelliset tavarat heti hotellihuoneessaan: meikit, pari Mialta saamaa Idols-korttia, paperia + kynä, kamera ja päiväkirja. Se laukku kulki sitten koko loppumatkan Emman kainalossa ja oli niin isoa tyttöä että….

Myöhemmin löysin kauppakeskuksesta ihan hotellimme lähellä olevasta matkamuistomyymälästä samanlaisen silkkikimonon, jonka halusin. Kimono oli punakuviollinen, kaksipuolinen, ihanan painavaa, pehmeää thaisilkkiä ja sain hyvän tarjouksen eli puoleen hintaan, 850 bahtia.

Kävimme syömässä Food Avenuella illallisen. Kävimme syömässä siellä viimeksikin kun olimme Bangkokissa. Silloin emme vaan tienneet miten siellä pitää toimia. Nyt osasimme. Itse valitsin tällä kertaa intialaista ruokaa ja ihanaa Naan leipää, kanaa Masala-kastikkeessa, joka oli juuri sopivan tulista, hmmmm, taas yksi gourmet –elämys ja mieleen elävästi Intian matka joka tehtiin ystävien kanssa 8 vuotta sitten.

Sunnuntaina oli tarkoitus kiertää nähtävyyksiä, mutta olikin sadepäivä. Käytiin katsomassa hotellissa myytäviä sightseeing paketteja, mutta ne olivat joko puolipäivä tai kokopäiväretkiä ja tietenkin ihan sairaan kalliita. Päätettiin mennä käymään tänään IT-tavaratalossa. Taksi väitti sen olevan tänään kiinni koska tänään on thaimaalainen juhlapäivä. Tiesimme, että meitä yritetään vedättää ja Pasi sanoi että mennään vaan sinne kauppaan, käymme tsekkaamassa yhden hotellin siitä läheltä. Seuraavaksi kuski väitti että kauppa aukeaa tänään vasta klo 12 sen juhlapyhän vuoksi. Lopulta vetosi meihin että hän saisi hyvät bonukset jos suostuisimme käymään jossain jalokivikaupassa. Sieltä ei tarvitse ostaa mitään kunhan vaan käymme siellä. Rehellisyys palkitaan ja suostuimme lopulta ja kuski sanoi vielä lopuksi että muistakaa tinkiä hyvin…

Kävimme vaan sen tavaratalon matkamuistomyymälässä, josta ostin jääkaappimagneetin ja yhden pienen ”ruokakellon”. Ne eivät paljon maksaneet ja emmekä tällä kertaa halunneet yläkertaan jalokiviostoksille, vaikka meitä pyydettiin sinne moneen otteeseen. Tämän jälkeen kuski vei meidät sinne tavarataloon ja kuinka ollakaan se oli auki…

Ostin sieltä itselle uuden kameran koska sain sen aika paljon edullisemmin kuin Suomesta. Tosin joudun lainaamaan sen heti Santulle koska hän tarvitsee sitä ensi kuussa Lontoossa. Pasi etsi sieltä vielä jotain johtoa ja kun lopulta sen löysi, ei kuitenkaan ostanut sitä koska ei sitä kuitenkaan tarvitse. En ymmärrä, jotain miesten logiikkaa….

Lähdimme Pasin kanssa käymään vielä illalla yömarkkinoilla Pat Pong –alueella. Pasi ei olisi oikein halunnut, mutta minä suorastaan vaadin päästä. Vetosin siihen että nyt olisi Santtu Emmaa vahtimassa niin mennään nyt, kerrankin päästään kahdestaan jonnekin, pliis….ja niin vastahakoinen mies suostui lopulta. Menimme skytrainilla pari pysäkinväliä ja kun tulimme alas kadulle niin näimme jo viitteitä siitä minkälaiset markkinat olivat. Kapealla jalkakäytävällä oli kojuja molemminpuolin ja joka puolelta tyrkytettiin lappuja esiin että osta seksivideoita, joissakin lapuissa oli esillä millaista ”ohjelmaa” niissä esitettiin. Ei kiinnosta. Kojuihin ei edes uskaltanut juuri katsoa tai edes pysähtyä koska heti joku iilimadon tavalla kiinni iholla. Ihan hirvee paikka. Käännyttiin sivukadullekin että jos siellä olisi edes vähän rauhallisempaa, mutta ei. Pysähdyttiin miettimään että mitä tehdään, jatketaanko eteenpäin, mennäänkö istumaan jonnekin tai palataanko hotelliin takaisin. Yksimielinen päätös oli lähteä heti takaisin. Luulen, että olen nyt markkinoita nähnyt ihan tarpeekseni ja täytyy sanoa että meidän kotinurkissa Hua Hinissa on se paras markkina-alue, vaikkei siellä pelatakaan mitään Pussycat ping pongia.. .Käytiin vielä 7 Eleven kaupassa ostamassa Santulle pyynnöstä pari tupakka-askia, joissa oli ihan järkyttävät kuvat mitä tupakka aiheuttaa hampaille ja huulille. Vähän myyjä ihmetteli kun Pasi pyysi että: ”kaksi punaista LM:ää, ei se, vaan rivi neljä ja toinen oikealta ja toinen aski riviltä kaksi ja ensimmäinen vasemmalta”. Santun pari tupakoivaa kaveria saa mukavat tuliaiset ja kannustaa samalla tupakoinnin lopettamiseen (eikö niin?) Toivoisin samanlaisia kuvia myös Suomessa myytäviin askeihin. En usko että kukaan (ainakaan nuoret naiset) haluaisi muistuttaa ulkonäöltään näitä malleja.

Maanantaina mentiin skytrainilla neljä vyöhykettä eteenpäin ja siitä jatkettiin matkaa pienellä veneellä Chao Phraya joella ja jäätiin pois 13. asemalla, josta käveltiin Khaosan Roadille. Tosin yksi taksikuski sanoi että Khaosan Road on tänään suljettu, koska on ”taas” joku kansallinen juhlapäivä. Päätettiin kävellä kuitenkin katsomaan sitä, taksikuskit valehtelevat ihan sumeena jos haluavat saada kyydin tai haluavat viedä jonnekin muualle mistä saavat hyvät bonukset. Saattoi se katu olla suljettukin tai sitten ei. Ainakin siellä oli kaikki kadun varrella olevat liikkeet auki ja pysähdyttiin nauttimaan limpparit yhteen baariin. Liikkeellä oli paljon länkkäri-turisteja tai pitäisi varmaan sanoa että budjettimatkaajia, joilla oli isot rinkat selässään. Vähän kävi heitä sääliksi, kun lämpötila oli varmaan yli 50 ja reput näyttivät painavilta.

Tulimme taksilla takaisin hotelliin ja tämäkin kuski olisi halunnut viedä meidät jonnekin silkkikauppaan. Mutta nyt etupenkiltä sanottiin tiukasti että ei kiitos, vain hotelliin. On kiire kun lähdemme tänään kotimatkalle. Kyseli vielä että mihin aikaan koneemme lähtee, mutta ajoi kuitenkin meidät perille hotelliin.

Hotellissa pakattiin vähän Santun matkalaukkua ja punnittiin alustavasti hotellista löytämällä vaakalla, mutta ei varmaa tietoa voiko siihen luottaa. Painoa oli kuitenkin n. 20 kg.

Lähdettiin koko porukka vielä jalkahierontaan Relaxation Massageen joka oli 6. kerroksessa. Se näytti rauhalliselta ja levolliselta paikalta ja sitä se olikin. Kaunis klassinen musiikki soi taustalla. Hieronta oli sopivan ”lujaa” ja välillä teki niin kipeää ja välillä taas hyvää, jing jangit olivat ihan tasapainossa.

Mentiin vielä hieronnan päätteeksi syömään Food Avenuelle. Tästähän on muodostumassa meille ihan suosikkipaikka täällä. Otin taas intialaista ja jälkiruuaksi valitsin kahvin ja juustokakkuviipaleen.

Illan päätteeksi pelattiin vielä Uno-peli ja tällä kertaa oli kyseessä Bangkokin mestaruus, jonka voitin ihan odotetusti.

Tiistai-aamuna meillä oli kello soimassa, mutta heräsin jo ennen sitä ja varmistin että Santtukin oli herännyt. Oli herännyt ja oli saanut matkalaukun kiinni, tosin olin joutunut ottamaan eilen pois osan omista tavaroistani jotka olin ajatellut lähettää kotiin Santun mukana. Laukku oli Santun mielestä liian painava. Minun mielestäni ei ollut, mutta annoin periksi. Lähetän ne sitten postissa myöhemmin.

Saatettiin Santtu hotellin eteen taksiin, josta lähti kentälle ja hän lupasi ilmoitella kun on päässyt kentälle. Vilkutettiin hyvästit ja pyydettiin lähettämään terveiset kaikille tutuille ja sukulaisille.

Me kävimme syömässä bisness aamupalan joka sisälsi kahvin/teen, mehun, kroissantin ja kaksi pientä sämpylää hillon/voin kera.

Kävimme pakkaamassa vielä reppumme ja lähdimme taksilla bussiasemalle, jossa jouduimme odottamaan puolisen tuntia ennen seuraavan bussin lähtöä. Bussimatka kesti melkein 4 tuntia eikä yhtään pitempää pysähdystä sisältynyt tällä kertaa matkaan. Hua Hinista tultiin tuk-tukilla kotiin ja Emma viittoi kädellään rouva Sukseelle mihin suuntaan ajetaan. Tämä samainen rouva on meitä ennenkin kuskannut, joten matka oli tuttu.

Kotona oli kaikki kunnossa. Kävimme pikaisesti uimassa ja lähdimme kauppaan. Ostin myös vahingossa munkkeja Santtua varten, jotka olivat yksi hänen herkuistaan täällä. Nyt on siis jo ikävä…

Valvottiin ja odoteltiin Santun ilmoitusta siitä että on perillä Helsingissä, jossa kummisetä on häntä vastassa. Viimein soitto tulikin, oli saanut laukkunsa viimeisenä….Unohdin kertoa Santulle, että se mun ”vanha” kamera hajosi. Sain Emmasta otettua yhden kuvan bussissa ja sen jälkeen pimeni eli taas pitäisi mennä kamerakaupoille.

Santtu: Hyvästelin Hua Hinin ja lähdettiin aamutuimaan Bangkokiin minibussilla. Kuuntelin musiikkia ja nukuin. Syntyi syystä tai toisesta syntyi syvä vitutus jonka onnistuneesti purin Pasiin.

Huoneeni oli 21 kerroksessa. Sieltä oli loistava näkymä slummeihin ja SkyTrain –asemiin. Vanhempien huoneesta oli suora näkymä ydinkeskustaan. Toisaalta, heidän huoneensa seinän takana porattiin päivät yöt, joten en valita huonevalinnasta.

Lähdettiin hotellin yhteydessä olevaan MBK-center –kauppakeskukseen, joka on niin iso että sitä ei pysty käsittämään. Wikipedia heittää että Aasian suurin kauppakeskus jossa on 2500 liikettä. Itse veikkaan että tuo tieto on vanhentunut, ja että liikkeiden määrä heiluu 3000 paikkeilla.

Kauppoja oli siis jokaiselle. Joten shoppailtua tuli. Kolmen päivän aikana tulin hankkineeksi viiden kilon edestä tavaraa. Seitsemän T-paitaa , kahdet farkut, tuliaiset, kimono, Thaiboxingshortsit, kellon (Debor), lenkkarit ja paljon muuta. Rahaa meni n. 5000 bahtia eli sata euroa.

MBK-Centerin ehkä suosituimpiin myyntituotteisiin kuuluivat ”huumoripaidat” joita myytiin euron kappale. Paitoja oli tietysti jokaiseen lähtöön: Perinteisille humoristeille (Johnny Walked ja kuva kaverista pyörätuolissa), Amiksille (Find it, Fuck it, Forget it), Homoille (I love Bangcock), meille lievästi oudon huumorintajun omaaville (Puman paita mutta sillä kierteellä että sen sijaan siinä lukee Coma ja puuma-logo on täynnä laastareita) ja nörteille (Intel Outside). Ikävä kyllä en koskaan löytänyt uudelleen erästä paitaa jonka olisin mielelläni ostanut. Kyseinen paita oli hyvin yksinkertainen. Siinä jänis pani oravaa ja alla luki Wrong!

Ensimmäinen päivä kului shoppailun merkeissä. Illalla käytiin syömässä ravintolassa jossa itse piti hakea ruoka eri maiden tarjoamista keittiöistä.

Suht aikasin nukkumaan. Oli jalat ihan paskana.

Seuraavana aamuna kävimme hotellin aamupalalla, joka oli niin kallis että luulin olevani taas Sveitsissä. Hyvä Jumala!

Sunnuntaina oli päivä sen verran pilvinen että päätettiin shoppailla hieman lisää. Otettiin taksi kadulta. Tästä alkaa sarjamme kusettavista taksikuskeista. Munapää ei suostunut viemään meitä haluamaamme tekniikkakauppaan, vaan vei meidät jonkun saatanan korumyyjän luo. En erityisemmin välittänyt kaverin tempusta. Sanoi meille että se paikka mihin me oikeasti haluttiin oli kiinni. Kiroilin suomeksi ja toivoin että paskiainen tajusi mitä puhuin. Kun se lopulta vei meidät minne haluttiin, oli kauppa ainakin ihan täynnä ihmisiä. Liikkeitä oli ehkä tuhat ja paikalla oli n. 10 000 ihmistä. Kuten isäni sen hyvin sanoi, olisi mielenkiintoista nähdä millainen se kauppakeskus olisi ollut avoimena.

Kyseinen mesta oli elektroniikkamyymälä jossa oli kuusi kerrosta. Muuten se olisi ollut ihan hyvä paikka, mutta ne myyjät repi hihoista ja huus perään. Yks juoksi vierellä ja kiersi minut neljä vitun kertaa. Oli kai jotain perkeleen tärkeetä sanottavaa. Ensalkuun sanoin aina että ”No Thank You”, mutta lopulta menin siihen ”NO! Fuck off!” linjalle. Pahimpia olivat elokuvamyyjät ja ne slouganit joita ne heitteli. ”Buy Two, get Four more for Free”. ”Take home with you, return tomorrow if you want sir”. Omat suosikkini olivat ilman muuta “All Free. Everything. Take all you want sir. No money” ja “Hey sexy man”. Tuo viimeinen olisi ollut paljon mielenkiintoisempi heitto jos se ei olisi tullut miehen suusta.

Lähdettiin takaisin hotellia kohti. Ensimmäinen taksikuski ei suostunut avaamaan silmiään ja myöntämään että olimme siellä. Toinen ei tiennyt missä Aasian suurin ostoskeskus oli, vaikka matkaa oli jopa puolitoistakilometriä. Kolmas tiesi paikan kun rahaa näytettiin.

Lepoa jota seurasi shoppailu. Shoppailua seurasi lepo ja matka hotellin ravintolaan. Ravintola oli sijoitettu uima-altaan äärelle jossa värikästä porukkaa riehui. Esim. eräs kaveri joka seisoi kymmenen minuuttia tuijottaen vain eteensä, laittoi sitten hitaasti nahkahanskat käteensä ja lähti uimaan. Hän oli… mielenkiintoinen. Kyseinen sarjamurhaaja ui siellä vielä tuntia myöhemminkin kun katsoin vanhempieni ikkunasta altaalle päin.

Katteltiin Formuloita ja pelailtiin uunoa. Hamilton oli taas maailman napa. Vitutti niin paljon että ei pysty edes ymmärtämään. Räikkönen nähtiin kerran lähdön aikana, kerran nopeana vilkaisuna varikolla ja kerran palkintopallilla. Loppuaika seurattiin Hamiltonin poikaa sijalla 14 taistelemassa 50-vuotiaan Jarno Trullin kanssa. Mielenkiintoinen näkökulma ainakin. Eikä se tainnu päästä edes ohi siitä.

Maanantaiaamuna kävimme taas Maailman Kalleimmalla Aamupalalla®, josta lähdimme SkyTrainin avulla kohti keskustaa halkovaa jokea. Joella odottelimme hetken että isäni paljon kehuma suuri turistilaiva tulee ja pääsen näkemään nähtävyyksiä, kuten Kuninkaan palatsin.

Paikalle saapui 20 metrinen soutuvene. Ja sen päässä oli pieni moottori.

Ja sinne änkeytyi 300 ihmistä. Penkkejä oli ehkä sadalle. Tykkäsin ihan vitusti.

Ja kyyti oli aika rankka. Näin kyllä sen palatsinkin, mutta aika nopealla vilkaisulla.

Jäätiin pois Khaosan Roadin lähettyvillä. Joku kävi sanomassa että se on tänään kiinni. Kuulosti ihan meidän eiliseltä taksikuskilta. Katu oli tietysti ihan täynnä ihmisiä, ja kaikki kaupat olivat auki, joten jäi mysteeriksi miksi tää kaveri kusetti meitä.

Käppäiltiin siellä ehkä puolituntia. Kävin yhdessä kamalimmista vessoista ikinä, jossa sai ihan oikeasti pelätä ettei mun kusen massapaino vaan tiputtais sitä kusilaaria mun jaloille. Heilu aika uhkaavasti.

Otettiin taksikuski hotellille, vaikka kaveri ei halunnut viedä meitä taaskaan sinne. Valehdeltiin että ollaan lähdössä lentokentälle pian, ja silti se vaan yritti viedä meitä jonnekkin muualle. Suomalaiset voittivat kuitenkin tämän erän, ja kaveri vei meidät oikeaan paikkaan. Liikenneruuhkan kautta, tietysti.

Mentiin shoppailemaan,. Etsin kelloa, josta tuli lopulta Kello numero 4.

Illalla otettiin vielä pari peliä Uunoa, jossa ratkaistiin Bangkokin mestaruus.

Seuraavana aamuna lähdin sitten kotia kohti. Laukku oli ylipainoinen, reppuun ei mahtunut edes purkka-askia ja päälläni oli niin paljon vaatetta kuin vain mahdollista. Ja päivä oli lämmin. Fleece ja Farkut on huonoja ideoita tropiikissa.

Perhe hyvästeli hotellin ulkopuolella ja taksikuski lähti viemään mua kentälle. Hinta oli tietysti sovittu etukäteen, mutta perille päästyäni se nousi satasella. En jaksanut tapella, mulkaisin ikävästi ja heitin sille rahat ohimennen.

Lentokentällä oli täyttä kaaosta, joten sain etsiä Finnairin tiskejä aika kauan. Kun ne lopulta löysin, oli siellä jo kaksi kännistä Suomalaista haastamassa riitaa Ruotsalaisen eläkeläispariskunnan kanssa. ”PIDÄ SINÄ TURPA KIINNI, SAATANAN VITTU!”

Paluu arkeen oli julma.

Kävelin kehää kentällä kunnes löysin oikean terminaalin. Turvatarkastuksessa minua tanssitettiin jollain korokkeella ja lippalakkiani tutkittiin puoli minuuttia metallintunnistuskepillä.

Koneeseen, josta oli myyty lähes kaikki paikat. Itse istuin Ruotsalaisen vieressä joka tykkäsi omia itselleen tilaa niin paljon kuin mahdollista. Luonnollisesti kostin ja varastin kaverin vesipullon ja tyynyn sillä aikaa kun se kävi kusella.

Kapteeni heitti kuulutuksen Helsingin edustalla.

”Suomessa pilvistä, tuulista, sateista ja kylmää. Lämpötila 7 astetta.”

Jipii…

Emma:

Lauantai-aamuna lähdettiin Bangkokiin. Otin mukaan Salatut Elämät kirjan, MP3 soittimen, meikit, kameran, neljä barbia ja vaatteita. Mentiin tavarataloon shoppaamaan. Äiti osti vaatteita ja vihon minulle. Kävin isin kanssa jäätelöllä.

Sunnuntaina söin hotellissa aamupalaksi kroissantin ja paistettuja perunoita ja yhden nakin. Sain mummolta nimipäivälahjaksi rahaa ja ostin tänään uuden laukun. On hieno.

Maanantaina matkustettiin ensin skytrainilla ja sitten veneellä. Meidän piti kävellä, minä olisin halunnut mennä tuktukilla. Kävin päivällä isin kanssa uimassa hotellin uima-altaassa. Uin tosi paljon. Oli kivaa. Illalla käytiin jalkahieronnassa. Kikatin kun kutitti jalkaa.

Tiistaina pakattiin reput ja Santtu pakkasi matkalaukun ja me saatettiin Santtu taksiin. Santtu meni takaisin Suomeen. Me mentiin bussilla Hua Hiniin.