Kolopalloa

Santtu: Aurinko oli vasta nousemassa horisontin ylle kun heräsin kelloradiooni. Join kolme kananmunankeltuaista ja puin ylleni harmaan urheilupuvun. Huokaisin syvään ja astuin ulos aamuviileään ilmaan. Aloitin kevyellä juoksulla läpi Philadelphian sivukaupunkien. Pikkuhiljaa juoksuni koveni ja koveni. Hetkessä olin kuin salama. Pian kohtasinkin Philadelphian kaupungin museon portaat jotka juoksin ennennäkemättömän vauhdikkaasti ylös jossa hyppäsin voitonriemuissani ilmaan ja iskin oikeaa kättäni ylös ja ylös, kohti taivasta. Oli päivä jolloin elämäni muuttuu täysin. Oli päivä… jolloin voitan Pasin lajissa, joka on elämää suurempi. Tänään pelataan golffia.

Heitettiin naiset kaupungille turvaan ja ajoimme ensin driving rangelle, jossa lämmittelimme 45 minuuttia hakaten palloja taivaalle. Tilanne näytti pahalta. Omat palloni lensivät lähes yksinomaan alle 50 metrin, kun taas vastustajani pallot olivat helposti yli 100 metrissä. Tuutorini Nil yritti parhaansa mukaan avustaa minua, mutta jotain puuttui… jotain tärkeätä… Nil pyrki kommunikoimaan kanssani, hän halusi saada minut ymmärtämään. Mutta mitä? Esteenämme toimi kuitenkin hänen Englantinsa, se… se ei ole niin selvää. ”Mool sholtel”, ”Hän uupen”, ”Foloo Te lain”.

Ajoimme vartin matkan päässä sijaitsevalle Golf-kentälle, josta nappasimme mukaamme kaksi nuorta naista, joita myös Caddyiksi voisi kutsua. Hetken aikaa vielä lämmittelimme puttausalueella, jossa vastustajani tuntui jälleen dominoivan tilannetta. Ei hän voi olla noin taitava, mietin. Hän on niin vanhakin. Ja ylimielinen.

Oli aika aloittaa pelimme. Toivon löytäväni sen puuttuvan elementin. Sen voittoon tarvittavan.

Ensimmäinen reikä oli siedettävä esitys sekä minulta että vastustajaltani. Par 4:n radalle meni kummaltakin 7 lyöntiä. Suurimmat virheet teimme kumpikin puttauksen kohdalla. Nil pyrki jälleen kommunikoimaan kanssani, mutta en täysin ymmärtänyt mitä hän halusi. Luultavasti hän pyrki sanomaan, että puttauksessa ei saisi käyttää paljon voimaa. Mutta olen niin voimakas! En minä mahda mitään mahtavalle kunnolleni!

Toinen reikä alkoi minun kannalta loistavasti. Pasin kaksi ensimmäistä aloitusta menivät suoraan veteen. Nauroin räkäisesti. En koskaan tunne vastustajaani kohtaan myötätuntoa. Tämä tosin kostautui kun oma lyöntini lähti tangentin suuntaisesti keskelle läheistä lampea. Pudotimme pallot ja aloitimme uusiksi vesiesteen toiselta puolelta. Hävisin yhden lyönnin johtoasemani puttauksen munimisella, mutta peli oli silti tasan.

Seuraavat kaksi reikää olivat ikävä kyllä heikkoja minun kannaltani. Se puuttuvan elementin tuoma tyhjyys vaivasi minua. Hävisin kummallakin reiällä yhden lyönnin. Pääosin erään hiekkaesteen ja huonojen puttausten vuoksi. Tunnelmaa latisti myös se, että tulisimme pelaamaan vain 9 reikää normaalin 18 lisäksi, eräiden budjettivajeista johtuvien ulkopuolisten tekijöiden vuoksi. Lisäksi taivaanrantaan oli noussut tummia pilviä. Ei. Tämä ei ole ollut minulle hyvä päivä.

Viides reikä oli kääntöpiste. Vastustajani tuntui henkisesti romahtavan. Ehkäpä hänen satakiloinen olemuksensa ei kestänyt tropiikin tuottamaa kuumuutta. Ehkäpä minä vain pelasin normaalia loistavaa tyyliäni loistavammin. Joka tapauksessa, viidennen reiän jälkeen olin pisteen johdossa. Kuudennen jälkeen kaksi.

Tunsin olevani jo lähellä tuon puuttuvan tekijän löytämistä. Mikä se oikein oli? Se oli aivan kielen päällä mutta en millään saanut sitä mieleeni…

Nil pyrki auttamaan minua kaikin tavoin. ”Hit the glass, hit the glass”.

”Wheres the glass”.

”Glass, glass”.

“…oh… right… the grass”

“Jaa the glass”

Tuo neuvo, vaikkakin hyvää tarkoittava, johti siihen että vastustajani sai minusta niskalenkin. Seitsemännen reiän aikana hän ottikin minua yhden kiinni, ja kahdeksannen kohdalla peli muuttui tasaiseksi. Selvästikin kyseessä oli kahden hyvin taitavan ja nerokkaan miehen välinen taistelu. Kahden tasaväkisen miehen välinen kamppailu… RAHASTA! Se se oli! Raha. Ja raha oli motivaationi. Ja minulta puuttui motivaatio. Koko tämän ajan, kaikki kahdeksan reikää, olin miettinyt vain peliä, kun minun olisi pitänyt miettiä panoksena olevaa 20 euron seteliä. Tuo seteli oli kaiken kokemani tarkoitus.

Ja tuo parikymppinen, tiesin, lähtisi täältä vain minun lompakossani!

Viimeinen reikä, Par 4, pitkä suora väylä jonka päässä pieni vasemmalle kaartuva mutka. Tuon mutkan päässä sijaitsi green. Ja tuolla greenillä, ratkaistaisiin kahden titaanin välinen kamppailu.

Selvästikin vastustajani oli henkisesti heikoilla jäillä, sillä hänen ensimmäinen lyöntinsä kaarsi oikealle reunalle kookospuun alle. Mutta Nil, hyvässä hyvyydessään, päätti antaa hänelle uuden yrityksen. Paineet olivat kovat. Kuinka Apollo Creed Pasi toimisi nyt. Kolmatta yritystä ei annettaisi.

Lyönti lähti kovaa, mutta minun onnekseni, vasemmalle. Se jäi vielä lyötäväksi, mutta paikka olisi voinut olla hieman lähempänä itse väylää. Itse löin varmuutta uhkuen lyöntini keskelle väylää. Tavoitteeni oli tällä reiällä pelata varman päälle, ja antaa vastustajan ampua itseään paniikissa jalkaan.

Joka oli juuri se mitä hän teki. Lähestymislyönti suoraan puun juurelle. Drop. Seuraava läheiseen puskaan. Drop. Seuraava hiekkaesteeseen.

Enää olisi kyse siitä miten minä pelaisin. Joutuisinko paniikkiin vai osaisinko pitää pääni kylmällä.

Mietin, Santtu, lähestymislyönti. Älä edes yritä vielä greenille.

Lyöntini lähti ja jäi n. 50 metrin päähän reiästä. Seuraavana olisi vuorossa chippaus itse greenille. POKS. Palloni lähti oikeaoppisesti suoraan greenin vasempaan reunaan. Ja sitten se alkoi kaartaa. Se pyöri ja pyöri, suoraan Pasin viereen hiekkaesteeseen.

Damn! Pasilla oli yhä kolme lyöntiä enemmän, mutta jos nyt munisin, ei minulle jäisi enää paljoa puttausvaraa. Paineet olivat kovat.

Mutta onneksi Pasi tunaroi tyylilleen ominaisesti pallon kymmenen metrin päähän reiästä, kun minä taas pistin omani lähes metrin etäisyydelle, josta sisään reikään.

Voitin.

VOITIN!

MINÄ, SANTERI MÄKINEN, VOITIN VASTUSTAJANI, PASI MÄKISEN, HUA HININ PALM HILLS GOLF RESORT AND COUNTRY CLUBIN KENTÄLLÄ 31. MAALISKUUTA 2008! HURAA! HURAA! HURAA! ADRIAN! HURAA!

Pasi: Käytiin sitten pojan kanssa pelaamassa 9 reikää golfia. Pukeuduimme etiketin mukaisesti sandaaleihin, shortseihin ja Bangkokissa teetettyihin Dharma-paitoihin.

Enpä olis uskonut millaisen riemun siitä voi saada, jos sattuu vielä voittamaan. Siis tarkoitan sitä, että Santtu melkein sekosi onnesta kun satuin töpeksimään viimeisen reiän niin että hävisin koko kisan.

Siinä riekkuessaan se unohti että kouluttaja olisi antanut sille yhden lyönnin/reikä tasoitusta, koska katsoi että olen niin paljon edellä tässä lajissa. Ja senkin se unohti että olin 2 cm:n päässä birdiestä reiällä 8, josta sitten kuittasin parin.

Olihan se varmaan kauheata katseltavaa mutta hyvin niillä caddie-tytöillä piti pokka. Nurmen paloja ja hiekkaa ilmassa, palloa lyönyt pelaaja melkein polvillaan, katse kohdistettuna kaukaisuuteen.
Ja pallo siinä maassa missä se oli ennen lyöntiäkin.

Ohilyönnin jälkeen: kokoa itsesi ja lyö se saatanan pallo suoraan lampeen. Kahdesti peräkkäin.

Hauskaa oli ja lämmin tuli. Muuta sanottavaa tästä ei tällä kertaa ole. Muutama nolo kuva albumissa. Älkää suotta kommentoiko. En ole sitäkään ansainnut. Ehkäpä sitten ensi kerralla…