Lisää vieraita, suunnitelmia ja Vapun odotusta

Lauantai 26.4.

Pasi: Antti oli meitä jo odottelemassa kun unelias kolmikkomme raahusti portille aamulla 5:50.
Eilinen ajomatka painoi vielä ja olin valmiiksi aika väsyksissä. Aamiaisenkin söin vasta matkalla autossa. Antin kanssa jutustellessa matka meni kuitenkin ihan kuin itsestään. Pysähdyimme kerran pisutauolle ja ostimme vähän juotavia ja syötäviä.

Bangkokin sisääntuloväylällä auto alkoi kuitenkin kiemurrella ja pysähdyimme tarkistamaan tilanteen. Yhden pysähdyksen taktiikkamme muuttui kahden stopin taktiikaksi ylimääräisen renkaanvaihdon johdosta. Kuljettajan puoleinen takarengas oli tyhjänä.
Ja liikenteen ja varsinkin renkaanvaihtajan kannalta erittäin vilkkaassa kohdassa.
Onneksi hieman edempänä oli jonkinlainen levike ja Antti ajoi varovasti sinne.
Renkaat tässä Antin työkalussa olivat hyväkuntoiset joten jokin vieras esine lienee aiheuttanut tämän pysähdyksen. Bangkokin helteessä rengasremontti kesti noin parikymmentä minuuttia ja pääsimme taas jatkamaan matkaa.

Olimme kuitenkin etuajassa Suvarnabhumilla ja ehdimme nauttimaan pullakahvit ennen kuin oli aika siirtyä sinne tullin ulkopuolelle odottelemaan.
Aika nopeasti sieltä Seija, Ralle ja Kimi sitten tulivatkin laukkuineen. Lento oli ollut aika raskas kun uni ei ollut tullut silmään joten lähdimme saman tien ajelemaan kohti Hua Hiniä.
Kolmisen tuntia siinä sitten palailimme kotia kohti vierainemme joilla silmämunat nuljahtelivat välillä väsymyksestä ja välillä ihmetyksestä kun Thaimaan liikennekulttuuri esittäytyi koko kirjossaan.
Kävimme jollain rengasliikkeellä lisäämässä painetta alla olevaan vararenkaaseen ja siellä Antti sai huseerata ihan omaan tahtiinsa henkilökunnan vain nyökytellessä.

Bangkokin helle vaihtui etelään laskeutuessamme hieman synkemmäksi pilvipoudaksi ja perillä Hua Hinissä oli jo sateen tuntua ilmassa.
Vieraat asettuivat taloksi ja vesisade vihmoi maisemaa. Matkalaiset ja isäntäväki olivat yhtälailla uuvuksissa joten otimme teknisen aikalisän ja siirryimme pariksi tunniksi nirvanaan.

Illalla kävimme kaupungilla syömässä ja koska sateen uhka oli koko ajan olemassa valitsimme yhden suosikkiravintoloistamme, Jasminen. Hyvää ruokaa kuten aina.

Illalla vetäydyimme yöpuulle varsin hyvissä ajoin siinä uskossa että huomenna kaikki olisi paremmin. Siis ilmojen osalta, muuten ei tunnelmissa ollut mitään vikaa.

Paula: Herätyskello oli soimassa 5.15, mutta se soi vasta puolelta, joten 15 minuuttia vähemmän aikaa aamutoimiin aiheutti vähän kiireen tuntua. Sovittuun aikaan oltiin kuitenkin portilla, jossa matkaisäntämme Antti oli meitä odottamassa. Pasi siirtyi Antin viereen eteen, minä ja Emma heidän taakseen. Yritin aluksi kuunnella miesten jutustelua, mutta se oli aika hankalaa joten totesin parhaaksi vaihtoehdoksi laittaa silmät kiinni ja vaipua omiin ajatuksiin.

Lähellä Bangkokia Antti pysäytti auton ja ulkoa tultua totesi auton takarenkaan puhjenneen. Hän ajoi hitaasti lähellä olevalle levennykselle ja alkoi vaihtamaan rengasta. Menin ulos katsomaan toimenpidettä ja niin tuli muitakin. Yksi mopotaksi tuli kyselemään josko tarvitaan kyytiä ja yksi auto pysähtyi myös apua tarjoten, mutta siinä vaiheessa rengas oli jo vaihdettu. Avuliasta väkeä tai todennäköisesti pysähtyivät siksi, että toivoivat saavansa rahaa ylimääräisestä taksikyydityksestä.

Antti teki autollaan lentokentällä kunniakierroksen että saimme oikeanlaisen kuvan koko lentokenttäkompleksista. Onhan se aikamoinen, suurin tähän asti näkemäni.

Oltiin siis ajoissa kentällä ja käytiin ostamassa pullakahvit, jotka juotiin ulkona. Siirryimme siitä tuloaulaan odottamaan vieraitamme ja aika pian he sieltä saapuivatkin kuumissaan ja janoisina. Myös univelat painoivat aika lailla kun kukaan ei ollut nukkunut koneessa. Käytiin ostamassa vettä ja limua ja lähdettiin kohti Hua Hinia.

Matkalla Antti kävi jonkinlaisella korjaamolla jossa itse laittoi lisää ilmaa renkaaseen. Henkilökuntaa en itse nähnyt missään, olivat ehkä päiväunilla, mutta ei se Anttia estänyt hoitamasta hommiaan.
Vieraat vähän ihmettelivät että kun oli jo tunti tultu kotimatkaa, oltiin edelleen Bangkokissa, eli se vähän antaa viitettä Bangkokin koosta.

Kotiin päästyämme keitimme kahvit ja söimme välipalaa ja siirryimme koko porukka Emmaa lukuun ottamatta päiväunille. Pari tuntia meni kevyesti unten mailla ja herättyämme kävimme uimassa ja lähdimme syömään kaupunkiin. Tarkoituksena oli mennä tänään syömään kalaravintolaan, mutta sateen vuoksi vaihdoimme suunnitelman ja menimme Jasmineen, jossa on myös joka kerta ollut hyvä ruoka. Tällä kertaa ja itse asiassa ensimmäistä kertaa täällä oloaikana laskussamme oli virhe, minä nimittäin söin laskun mukaan melkein 700 bahtin kalaruoan, joka todellisuudessa oli alle 300. Virheestä huomautettiin ja se korjattiin anteeksipyyntöjen kera.

Emma: Antti tuli hakemaan meidät. Ajettiin Bangkokin lentokentälle Seijaa Rallea ja Kimiä vastaan. Sain lahjaksi Keisarikunta leffan ja lisää Idols-kortteja. Illalla mentiin syömään jasmineen. Me syötiin Kimin kanssa kanakorit.

Sunnuntai 27.4.

Paula: Nousin ylös 9 pintaan kuten Seijakin. Miehet ja Emma olivat heränneet jo monta tuntia aikaisemmin kuten yleensäkin. Kim nukkui varmaan 11 asti. Aamupalan jälkeen siirryttiin altaalle ja siinä se päivä vierähtikin mukavasti jutustellen kuulumisia.

Kävimme Market Villagessa ostoksilla päivällä ja ostettiin Kimille shortsit ja etsittiin myös aurinkolaseja ja kenkiä joita ei tällä kertaa löydetty. Pasi ja Ralle menivät etsimään yhtä matkatoimistoa joka myy matkoja Koh Talulle jonne vieraamme lähtevät tiistai-aamuna snorklaamaan.

Illalla menimme syömään kalaravintolaan, jouduimme vaihtamaan pöydän katoksen alle kun vettä alkoi vähän ripsimään. Ralle ja Kim tilasivat rapuja, jotka olivat lievästi pettymys. Olen myös itse todennut, että isot ravut ovat mauttomia täällä, pitäisi osata maustaa niitä jotenkin jollain….

Miehet ja Emma lähtivät kotiin formuloita katsomaan. Minä ja Seija jäätiin Hua Hinin keskustaan shoppaileen. Kierrettiin keskustan kaupat, pikku markkinatori ja kierroksen päätteeksi vielä isolle markkinakujalle. Siellä käytiin ottamassa yhdet neuvoa antavat ja seurattiin menoa kadulla. Turisteja oli enää vähän liikkeellä, paikallisia sitäkin enemmän. Kävimme yhdessä kojussa ja näin siellä kivan paidan ja pyysin että saisin nähdä sen. Paita roikkui henkarissa ihan takarivissä ja ylimpänä. Myyjätär kiipesi muovituoliin, josta katkesi jalka ja myyjä putosi tuolilta suoraan asfaltille. Autoimme Seijan kanssa hänet toiseen tuoliin istumaan ja katseltiin ruhjetta joka tuli polveen. Mietin että olisiko käsidesinfiointiaine ruhjeen puhdistamiseen liian vahva, mutta ennen kuin ehdin mitään tehdä joku oli tunkenut myyjän nenään nenäsniiffarin. En tiedä mikä sen oikea nimi on, mutta täällä sitä käytetään kaikkeen; kuumuuteen, kipuun, virkistymiseen, väsymykseen yms. Olemme ostaneet itsekin samanlaisen ja kokeilleet sitä ja todenneet sen olevan samantyyppistä kuin Vick Suomessa jota levitetään rintakehälle ja selkään flunssan aikana, täällä se vaan sniiffataan sieraimesta sisään.

Kotoa tuli tekstari että miehillä on vähän nälkä ja lupasimme ostaa kadulta ruokaa tuliaiseksi. Ostettiin banaanipannukakkuja, pariisinperunoita (sen näköisiä mutta paljon, paljon pienempiä), etsittiin myös kanavartaita, mutta ne olivat loppuneet, mutta porsaanlihasta löytyi vastaavia joita ostettiin myös. Tahmariisiä eli sticky ricea ei myöskään löydetty.

Odottelimme tuk-tukia hetken aikaa ja aika pian sellainen siihen kadunvarteen tulikin. Sovimme hinnasta ja lähdimme matkaan. Poika pisti stereot päälle ja väänsi hanat kaakkoon ja pisti vielä vilkkuvalotkin päälle. Näin me tultiin kotipihaan asti, miehet kuulivat varmaan kaukaa että nyt emännät tulee.

Syötiin tuliaiset ja todettiin vartaat maukkaiksi ja perunat makeiksi. Banaanipannukakut hävisivät nopeasti nälkäisiin suihin. Tulimme kuulemma juuri sopivaan aikaan, formulat olivat juuri päättyneet ja Kovalainen joutunut sairaalaan. Kerrankin kuulemma sai seurata kisoja ilman häiriöitä. Totesin Seijalle että Pasi katsoo formuloista aina ensimmäisen kierroksen jonka jälkeen nukahtaa ja yleensä herää siinä vaiheessa kun ensimmäinen tulee maaliin. Niin kuulemma Rallekin joten todennäköisesti miehet ovat saaneet nukkua rauhassa ilman että joku kyselee koko ajan että miten Räikkösellä menee…

Pasi: Seurue heräili aamulla aika odotetussa järjestyksessä. Olemme parinkymmenen vuoden kuluessa viettäneet lukuisia erilaisia yhteisleirejä ja matkoja joten nämä rituaalit ovat melko vakiintuneita. Emma oli ensimmäisenä ylhäällä ennen kahdeksaa ja minä hyvänä kakkosena varttia myöhemmin. Ralle nousi aika pian jälkeeni ja emännät sitten melkein yhtä aikaa. Kimi herätettiin sitten melkein pari tuntia myöhemmin. Jos perheidemme vanhemmat pojat Santtu ja Niko olisivat mukana heitä ei saisi hereille ennen puoltapäivää ja hyvä jos silloinkaan.

Aurinko paistoi ensin pilviharson takaa ja sitten ihan kunnolla. Uima-altaan vesi oli kylmempää kuin koko talvena tähän asti. Nämä koko Thaimaan yli kulkeneet sadealueet ovat raikastaneet ilmaa ja viilentäneet ainakin toistaiseksi myös öitä. Tuntuu ihan mukavalta kun ei ole niin tukahduttavan kuuma. Tämä raikas jakso ei kuitenkaan kestä kuin pari kolme päivää ja sitten taas puuskutetaan kuumuudessa.
Vieraat ottivat varovasti aurinkoa kovilla suojakertoimilla ja silti illalla laskettiin tappioita. Jalkateriä, yksi selkä, yhdet varpaanvälit (?), käsivarret.
Illallisella käytiin kalaravintolalla ja emännät jäivät vähän shoppailemaan kaupungille.
Me muut sitten palattiin kämpille ja kun muuta tekemistä ei ollut niin katseltiin sitten formulakisat.
Emma ja Kimi uivat ja sukelsivat koko kaksituntisen pimeällä altaalla.

Rouvat kotiutuivat pakaasiensa kanssa Tuk Tukilla juuri lehdistötilaisuuden aikoihin. Mahdottoman hyvä ajoitus ja kerrankin sai rauhassa katsella kisat. Vaikka ottaakin yhä pattiin näiden englantilaisselostajien lewishamilton-selostus. Toisaalta, mieluummin tätäkin kuuntelee kuin sitä yhtä Kyllöstä.

Emma: Uin ja sukelsin Kimin kanssa. Käytiin kaupassa Market Villagessa. Illalla mentiin kalaravintolaan syömään. Äiti ja Seija jäi shoppaamaan.

Maanantai 28.4.

Pasi: Keli oli niin heti aamusta niin kuuma että emme uskaltaneet päästää näitä kalpeanaamoja ottamaan lisää aurinkoa joten lähdimme pienelle kiertoajelulle punavalkoisten vieraidemme kanssa.
Pakolliset apinavuori ja rautatieasema nähtiin. Apinavuorella näin kuinka pieni thaimaalaispoika osti pähkinöitä apinoiden ruokintaa varten ja pystyi pitämään sen hallussaan vain parikymmentä sekuntia. Nämä on niin taitavia kaappareita että on turha nostella sitä pussia. Jos ne eivät ylety hyppäämällä sitä riistämään ne kiipeävät vartaloasi pitkin tai pudottautuvat puusta, mutta aina se niille päätyy ja yleensä melko nopeasti. Video edellisestä tapahtumasta galleriassa.

Kävimme myös näköalapaikalla josta on komea näkymä yli koko Hua Hinin ja sinne raahautuminen oli kovaa hommaa näillä lämpötiloilla. Niin autolle kuin ihmisillekin.
Emmakin punotti niin että oli pakko tunkea vettä ja limua kiivaasti suusta sisään ettei Jarru ihan vallan sippaa.
Kuningattaren puistolla ollessamme vuoristosta alkoi puskea todella mustia pilviä ja kiiruhdimme nopeasti takaisin kämpille.

Kotiuduimme kaupan kautta ja ”joku” sai Rallen yllytettyä ostamaan Duriania mikä olikin helppo juttu sillä taisin jossain vaiheessa luvata että jos kaikki muutkin sitä maistavat niin kyllä minäkin sitten. Lupaus meni lunastukseen. Tarkkailin tosin ensin miltä nämä esimaistajat vaikuttivat ja koska mitään kauhun kiljahduksia ei kuulunut niin otin lopulta haarukalla palan ja pistelin sen poskeeni. Ihan mukavan makuista. Ihan tosi. Hämmästyttävää, sillä se haisee kuin kassillinen mätiä kananmunia joka on ollut piilossa lantakasassa. Ei ihme että tätä hedelmää ei saa viedä hotelleihin, juniin eikä oikein mihinkään. Ei siis myöskään meille sisälle. Maistajaiset suoritettiin ulkona ja jätteet vietiin roskiin.

Rallen kanssa aloimme jo aamulla jäljittämään Koh Talun myyntikonttoria Hua Hinistä. Kyseessä on yksityinen saari parin sadan kilometrin päässä täältä ja sinne tehdään yleensä päivän matkoja, lähinnä snorklaamaan. Seija ja Ralle ja Kimi halusivat viettää siellä yhden yönkin ja sen järjestämiseksi täytyy saada kontakti saaren myyntikonttorille. Soitin kaksikin puhelua netistä löytämääni numeroon ja meillä oli sen tytön kanssa keskustelu vähän formula tyyliin. Sellainen ”team radio”-keskustelu. Yritin saada selville missä hänen toimistonsa sijaitsee ja hän yritti saada selville kuka olen ja mihin haluan matkustaa. Lopulta sain puristettua yhden hotellin ja yhden Condominiumin nimen joiden ”lähistöllä” tämä toimisto sijaitsee. Netistä kaivoin nämä esiin ja havaitsin että tämä office on jossain puolivälissä Hua Hiniä ja Cha Amia.
Aika hyvin se lopulta löytyi joskin paikka oli vähän erikoinen. Hylätty iso kerrostalo joka on luultavasti ollut joskus muinoin hotelli. Siinä alakerrassa iso avoin toimistotila jossa ei ollut mitään kylttejä eikä mainoksia. Ralle sai kuitenkin varattua perheelle parin päivän reissun joka alkaa tiistai-aamuna klo 7:00. Tietää autonkuljettajalle myös aikaista ylösnousua.

Peku ja Kaija, punaruskeat ystävämme Krabilta ilmoittautuivat myös ja kertoivat tulevansa keskiviikkona bussilla Hua Hiniin. Eli näillä näkymin juhlakokoonpano on kasassa sopivasti vappuaattona.

Kävimme koko porukka jalkahieronnassa. Kokeilimme tällä kertaa uutta paikkaa joka on hieman isompi kuin se meidän vakiolaitos. Ihan mukavat hieronnat. Yrittivät ottaa Kimin panttivangiksi mutta koska lasku oli jo maksettu niin joutuivat vapauttamaan kummipojan.

Emma: Aamulla mentiin kauppaan ja ostettiin Kimille shortsit. Käytiin jäätelöllä ja syömässä. Näytettiin vieraille apinoita ja käytiin näköalapaikalla ja meren rannalla. Illalla mentiin kaupunkiin syömään taksilla. Istuttiin Rallen kanssa takaluukussa. Oli kivaa. Käytiin koko porukka jalkahoidossa ja tultiin Tuktukilla kotiin.

Tiistai 29.4.08

Pasi: Könysin ylös 6:15 ja hammastahna-aamiaisen voimalla kuljetin Koh Talulle lähtijät Hua Hinin kellotornille.

Aamu valkeni aika kirkkaana ja otimme Paulan kanssa ensimmäiset lähtöaskeleet aloittamalla laukkujen pakkaamisen. Tarkoitus on lähettää laukku tai pari jo näiden ystäväperheiden mukana kotiin suomeen ensi viikolla. Kevennämme siten rajusti matkatavaroitamme omaa loppukiertuettamme varten. Kaappeja ja komeroita tyhjennellessämme alkoi koko totuus ilkeästi valjeta. Meille on kertynyt hervoton määrä tavaraa tänne kuluneen neljän kuukauden aikana. Olemme postittaneet kolme pakettiakin jo kotiin ja nyt tuntuu että se ei näy missään.
Pientä harmia aiheuttaa myös se, että lentelemme ympäriinsä Air Asian koneilla joissa on 15 kg:n matkatavararajoitus.

Kävimme punnitsemassa laukkuja siellä ”säästöpörssillä”, jossa on vaaka sopivasti takaoven vieressä ja siihen saa auton aika lähelle. Ja sitten takaisin kämpille purkamaan ja keventämään.
Käväisimme myös matkatoimistolla josta saimme aika hyvän tarjouksen Bangkokista lentokenttähotellista.

Ostin vähän lisää lukemista supermarketin kirjahyllystä joutohetkien ratoksi. Paula vinkkasi minut kylmäkaapille ja säikähdin niin että olin kaataa viereisen leipähyllyn. Nyt ovat kyllä menneet liian pitkälle näiden kevyt-tuotteiden kanssa.
Tätä se ruotsalaisturistien hyysääminen sitten aiheuttaa. Järkytykseni on sitä luokkaa että en kykene sitä sanoiksi pukemaan. Tarkista valokuva albumista.

Netistä varailin sitten iltapäivällä kaikki puuttuvat hotellit joten nyt on loppumatkan suunnitelma kasassa. Alkuperäinen suunnitelmahan oli tutustua Kambodzaan (kuinkahan se pitäisi oikein kirjoittaa?), Laosiin ja Vietnamiin. Näistä nyt olemme luopuneet. Osittain siksi että ensimmäinen viisumin uudistusreissu suuntautui Vietnamin asemesta Singaporeen, ja osittain siksi että emme usko Jarrun oikein pärjäävän niissä paikoissa joihin olisimme suunnanneet. Tämä Emman eläinpelko on aitoa ja meidän tulee ottaa se huomioon näitä suunnitelmia tehdessämme. Emma on kuitenkin pärjännyt täällä reissussa kaikin puolin hienosti.

Suuntaamme torstaina 8.5. kohti Malesiaa ja Kuala Lumpuria. Sieltä lennämme Langkawille pariksi viikoksi. Tämän jälkeen palaamme Kuala Lumpuriin muutamaksi päiväksi ja jatkamme sitten Borneolle Kota Kinabalun kaupunkiin noin viikoksi.
Palaamme toukokuun lopulla tänne Thaimaaseen ja vietämme pari viikkoa Koh Lantalla Krabin läheisyydessä ja palaamme Bangkokiin muutamaksi päiväksi ennen kotiin paluuta. Näillä näkymin kotimatka alkaa 16.6. joten ehdimme juuri sopivasti juhannussaunaan.

Loppumatka menee siis tutustuessa Malesiaan. Poimimme ikään kuin rusinat pullasta ja katsastamme Malesiasta ne kaikkein kuuluisimmat kohteet eli Langkawin, Kuala Lumpurin ja Borneon. Borneolla pyrimme välttelemään ihmissyöjiä, ainakin ruoka-aikoihin.
Koh Lanta oli luonteva valinta täältä Thaimaasta koska se on melkein viimeinen näistä lomakohteista joissa emme ole vielä koskaan käyneet. Näin saadaan Thaimaa aika hyvin pakettiin ja voimme sitten joskus jatkaa Vietnamin ja Kambodzan puolella kun taas alkaa reissujalkaa kutittamaan.

Emma: Seija, Kimi ja Ralle lähtivät aikaisin aamulla koh talulle snorklaamaan. Käytiin päivällä matkatoimistossa. Opettaja soitti. Syötiin uusia perunoita ja uunimakkaraa. Äiti ja isi söivät silliä, minä en halunnut maistaa niitä.

Keskiviikko 30.4.

Pasi: Vappuaatto. Eipä kyllä tunnu yhtään miltään. Ihan kuin en oikein ymmärtäisi mistä juhlasta on kysymys. (Ei kai sapattivapaalla oikein voi työväen juhlia muistaakaan.) Tältä näistä aasialaisista varmaan tuntuu kun suomalaiset hehkuttavat juhannusta ja muita pakanallisia juhlia joiden perusteet eivät ole buddhalaisia. Onneksi saamme kaikki thaimaassa oleskelevat ystävät kasaan illaksi. Eiköhän siitä pari punaista nenääkin synny ennen pitkää.

Kävin aamupäivällä maksamassa nettimaksut kun ei vieläkään ole tullut yhtään laskua. Tällä kertaa oli helppo asioida kun minulla oli nyt tiedossa se meidän puhelinnumero. Tai olisi ollut, mutta kun kaikki sisään liikkeeseen tulevat naishenkilöt keskeyttivät asioimiseni ja laittoivat kylmästi laskunsa siihen virkailijatytön nenän eteen. Joka kunnioituksesta vanhempia rouvia kohtaan keskeytti minun juttuni ja kävi kassakoneella hoitamassa tämän etuilijan asiat. Ensimmäisen näistä melkein hyväksyin, sillä tämä emäntä oli niin tukevasti raskaana, että sillä saattoi olla jo kiire synnytykseen. Mutta kun näitä etuilijoita tuli muutama lisää niin alkoi sitten sapettaan. Minut luokiteltiin lähinnä huonekaluksi eikä sellaisia tarvitse huomioida samoin kuin ihmisiä.

Jouduin kyllä muutenkin jättämään homman vähän vaiheeseen, kun tyttö alkoi penäämään minulta sitä puhelinkonetta joka kuulemma kuuluu liittymään. Tämä tuli eteen kun ilmoitin että palvelun saa katkaista ensi viikolla koska lähdemme pois paikkakunnalta. Kyseistä puhelinta minulla ei ole koska en suostunut sitä ostamaan niiltä asentajilta. Ostin kyllä sen reitittimen ja otin sen lankaliittymän koska ilman niitä asennus ei olisi onnistunut. Ensi viikoksi täytyy vissiin sitten hommata puhelinkone että pääsen irti tästä nettiliittymästä. Tai voihan tämä mennä niinkin, että ne ensin myy minulle sen koneen siellä myymälässä ja sitten vaativat minua palauttamaan sen.
Pakko kyllä vähän hämmästellä sekä sähköjen että internetin palveluiden hyvää laatua. Sähkökatkoksia en ole havainnut kuin pari pientä räpsyä ja netti on toiminut yllättävän hyvin.
Hämmästys niiden toimivuudesta johtuu siitä, että olen nähnyt millaisia naruja pitkin tämä paikallinen tietoyhteiskunta toimii. Katso kuva albumista.

Hauskaa Vappua !!

Samui-raportti

Pasi: Tässä viikkoraportti Samuilta. Kyseessä on miesnäkökulma tapahtumista johtuen naisväen kiireistä. ( Todellisuudessa ryhmän vanhin tarvitsee myös vähiten unta ja näin on jäänyt aikaa kirjoitteluun)
Albumissa kuvia ja kolme videota. Pahoittelen taas näiden videoiden laatua ja odottelen että joku kertoisi hyvän konstin julkaista niitä hieman laadukkaampina. Kuvauksen laatuun ei voi enää vaikuttaa.

Perjantai 18.4.

Starttasimme Hua Hinistä kohti Koh Samuita varhain aamulla. Varovaisen ja ehkä vähän pessimistisenkin matkasuunnittelun ansiosta päivämatkaa oli vain 260 km ja yöpyminen oli suunniteltu Chumphoniin. Liikennettä ei ollut edes tarpeeksi ja olimmekin Chumphonin kohdalla jo ennen puolta päivää. Kävimme nopeasti katsastamassa kaupungin ja havaitsimme sen matalaksi, hiukan suttuiseksi, tyypilliseksi thaimaalaiseksi pikkukaupungiksi. Aika sekavan näköinen mesta.

Ajoimme kymmenisen kilometriä takaisin pohjoiseen ja kirjauduimme Chumphon Cabana Diving Centeriin. Paikka oli erittäin kaunis. Aivan meren rannassa ja palmupuiden katveessa. Reception ja ravintola miellyttivät silmää ja ennakkotuntemukset paikasta tuntuivat hyviltä.

Hotelli olikin sitten hirveä murju. Home haisi ja huone näytti juuri niin pahalta kuin vain voi. Itse hotellirakennus oli arkkitehtuuriltaan kuin 60-luvun kansalaisopisto jossain korvessa. Ja alkuperäisessä kunnossaan. Eli minkäänlaista remonttia ei ole tehty vuosikymmeniin, jos koskaan.

Suihkun vedenlämmitin oli rikki mutta upea lokki-suihkuverho paikkasi kyllä tämän puutteen. Ei se täällä ole kylmäkään vesi niin kovin kylmää.
Uima-allas ympäristöineen sitten taas oli todella hieno. Suuri allas ja toisesta päästä 3 metriä syvä, johtuen varmaankin paikan sukelluskoulutuksesta.
Söimme illallisen hotellin rantaravintolassa eikä ruuassa ollut mitään moitittavaa. Aika suuret annokset kuitenkin ja olosuhteet olivat hienot. Paulan syliin tipahti katosta gekko kesken ruokailun ja taisi siinä vähän olla ääntäkin ilmassa. Emma sitä kuitenkin enemmän pelästyi.

Lauantai 19.4.

Yö meni vähän levottomasti mutta nukuttiin kuitenkin aika hyvin, vaikka se homeen tuoksu pistikin läähättämään.

Aamiainen tarjoiltiin samassa paikassa kuin illallinenkin ja se oli sitten taas ihan persiistä. Mitään muuta juotavaa ei ollut tarjolla kuin vettä, ja sitä oli tarjolla kahta sorttia, kylmää ja kuumaa. Teepusseja ei ollut. Kaakaopurkki oli, mutta koska en ymmärtänyt ottaa rälläkkää mukaan, en saanut sitä auki. Kahvia tuli sitten onneksi vähän myöhemmin. Mehua tilattiin Emmalle ja maksettiin se kiltisti käteisellä.

Ituja, salaatteja, heiniä, riisiä, nuudeleita, kaikki kylmiä. Paistettuja kananmunia jotka oli ilmeisesti paistettu aikaisemmin keväällä, siis kylmiä ja nihkeitä. Vain paahtoleipä edes muistutti etäisesti normaalia aamiaista. Mehän olimme ainoat valkonaamat kaikkien muiden ollessa thaimaalaisia ja hyvin ne rehut ja kylmä vesi niille kyllä maittoivat.

Kahdeksan huiteissa starttasimme taas kohti etelää ja nyt sitten kävi ensimmäisen kerran koko kevään autoilujen kanssa että eksyimme. Ajoin jotenkin ohi päätielle vievästä liittymästä ja ajauduimme Chumphoniin. Siellä sitten pyörimme 15 minuuttia kunnes löysimme tutun näköisen risteyksen ja osasimme takaisin päätielle.

Matkavauhti vähän himmeni eilisestä kun liikennettä oli aika paljon. Heti päätielle päästyämme osui iso, punanokkainen lintu suoraan tuulilasin yläosaan kovassa vauhdissa. Kopsahti ja lensi tien poskeen. Emme ehtineet oikein edes pelästyä kunnolla.
Vain yhden kerran aikaisemmin olemme saaneet jotain ylimääräistä syliimme tämän kevään aikana, vaikka nämä tiellä liikkuvat kuljetusvälineet on kuormattu kukkuroilleen ja kiinnitykset ovat vähän sinne päin. Hua Hinin päätiellä hajosi muutama viikko sitten edessämme ajavasta Pick-Upista kattorakennelmat ihan päreiksi. Lastulevyn kappaleita kolisi meidänkin katollemme ja pitkä metallinen kaarirauta lensi puolen metrin päästä etuikkunaamme keskikaistalle. Todellinen ”läheltä piti”-tilanne. Toistaiseksi kuitenkin olosuhteet huomioon ottaen hyvin on mennyt, kun olemme kuitenkin jo noin 4000 kilometriä ajelleet.

Olimme siellä Surat Thanin lähistöllä noin kolmessa tunnissa ja päätimme kiertää koko kaupungin koska se vaikuttaa aika isolta emmekä muutenkaan ihan täysin tiedä mistä ne lautat Samuille lähtevät.
Ajoimme siis kylmästi ohi ja jatkoimme kohti etelää. Ohitimme Surat Thanin eteläpuolelta ja olisimme varmasti voittaneet ajassa puoli tuntia ellei taivaalta olisi pudonnut vettä ihan sumeana. Ajovauhti tipahti neljäänkymppiin ja näkyvyys nollaan.

Löysimme kuitenkin Don Sakin ja lauttasataman. Seuraava lautta lähtee kahden tunnin kuluttua ja ajoimme jonoon jännittämään mahtuisimmeko mukaan.
Tunnin kuluttua se jono nytkähti ja hetkessä olimme jollain kassalla tunkemassa niitä aiemmin ostettuja kortteja virkailijalle. Joka sitten komensi Paulan ja Emman pois autosta ja kuvasi tämän operaation yhdellä sanalla: ”walking”. Flikat pomppasivat ulos ja minä ajoin auton yksinäni suoraan lautalle. Tämä emäntien ulosheitto tuli niin puun takaa että Paulalta jäi kännykkäkin autoon. Siellä minä sitten huokailin lautan kannella ja yritin katsella mistä ja josko ne sieltä tulisivat perästä.
Huolet pois, havaitsin loput seurueestani kävelemässä laivaa kohti.
Koostelin tulomatkasta ”Teuvo”-henkisen videon albumiin lukijoitamme ilahduttamaan. Eläimellistä menoa Etelä-Thaimaassa Hondalla.

Lauttamatka Samuille kesti noin puolitoista tuntia ja meni aika helpon tuntuisesti. Yksi paikallinen vanha ukko ryysti olutta ja poltteli sisätiloissa tupakkia tai jotain vastaavaa mutta helvetin pahan hajuista heinää, joten vaihdoimme toiselle puolelle lauttaa jossa pystyi sentään hengittämään.
Ajoimme lautalta ulos hieman sateiselle Samuille ja ilman karttaa pyyhälsimme saaren kehätietä kohti etelää ja Lamai Beachia jossa hotellimme sijaitsee. Yritin ostaa karttaa huoltoasemalta ja 7Elevenistä. Huoltoasemalla myytiin vain öljyä ja 7Elevenin tytöt eivät tienneet mikä on ”map”. Kiitin yrityksestä ja jatkoimme ilman karttaa. Sain sellaisen sitten kun huomasimme yhden matkatoimiston ja sieltä lahjoitettiin meille saaren opaskartta.
Olimmekin jo muutaman sadan metrin päässä Aloha Resortista ja tuota pikaa kurvasin hotellin pihaan.
Ehdimme vain heittämään kamat huoneeseen ja selvittämään huoneiden buukkauksessa tapahtuneet sekaannukset, jonka ansiosta osa meistä olisi joutunut telttamajoitukseen.
Ajoimme pikavauhtia Samuin lentokentälle, jota on myös kehuttu erittäin kauniiksi.

Auto parkkiin ja tarkistamaan Pekun ja Kaijan lento saapuvien taululta. Aikaa olisi vielä 15 minuuttia ja ryntäsimme jonkinlaisen baarin tiskistä tarkistamaan saisiko sieltä jotain syötävää. Olimme liikkeellä aivan naurettavalla aamupalalla ja kello oli jo melkein 5 iltapäivällä. Jouduimme tyytymään jäätelöön, joka ei juurikaan auttanut.

Peku ja Kaija laskeutuivat ja tulivat lähes välittömästi laukkujensa kanssa ulos terminaalista. Ainakin tämä logistiikka näytti toimivan moitteettomasti.
Ajelimme samaa tietä takaisin hotellille ja eksyimme vain kahdesti. Ettei vaan olisi käynyt niin että kun eksymisputki nyt saatiin auki niin se alkaa ihan tosissaan kiusamaan.

Koko porukkaa vaivasi se Emman lanseeraama ”kiljunälkä” joten lähdimme välittömästi illastamaan. Jälleennäkemisen iloa yrittivät viranomaiset vaimentaa jollain käsittämättömällä kahden päivän kieltolailla, jota sitten ravintoloitsijat kiertävät minkä ehtivät. Tällä kertaa oluet tarjoiltiin kahvimukeissa. Koska otimme isot (0,6l) oluet, joutui tyttö juoksemaan meidän mukit kädessä yhtenään keittiössä kaatamassa niihin lisää. Piruuttamme ostimme vielä toiset isot, ettei tytöllä tulisi aika pitkäksi. Tulinen chilillä maustettu kala-ateriakin tosin vaati kostuketta.

Pidimme vielä illan päätteeksi jo aikaisemmiltakin yhteisiltä matkoiltamme perinteiseksi muodostuneen iltapalaverin meidän parvekkeella. Siinä taisi vuorokausikin vaihtua sitten kuulumisia vaihdellessa. Harvinaisen kostea kieltolaki, sanoisin.

Sunnuntai 20.4.

Koska kyseessä on Pekun ja Kaijan ensimmäinen täysi lomapäivä Thaimaassa yli vuoteen, se on pyhitetty auringolle. Nahkan kärventäminen aloitettiin heti aamiaisen jälkeen. Aamiainen jäi muutamalta meistä aika vaatimattomaksi johtuen eilisen palautetilaisuuden aiheuttamista rasituksista.

Miehitimme hotellin edustalta aurinkotuolit. Uima-altaan etupuolelta ja läheltä merta. Pakko tunnustaa että tämä Lamai Beachin ranta on törkyisin mitä olen koskaan Thaimaassa nähnyt. Siellä kelluu jätettä jos minkälaista. Eväspaketteja, vaippoja, loisteputkia, pulloja jne. Kaiken kruunaa jokin ruskea kasvi joka ristittiin rakkoleväksi kun ei paremminkaan tiedetty. Ja sitä on paljon. Ei juurikaan tee mieli mennä sekaan.

Siinä rannassa on lisäksi kaksi vesiskootterivuokraamoa jotka huudattavat niitä vesiruiskuja kuin kiusallaan. Ja ne vehkeet kelluvat siellä styroksipakettien ja muiden laivoista dumpattujen eväiden seassa. Voi helvetti.

Hotellissa on melko hiljaista sillä onhan kiivain sesonki jo kaukana takanapäin. Olemme käsittääksemme ainoat suomalaiset mutta naapurimaistamme on vahva edustus. Itä- ja länsipuoleltamme. Ja itäpuolelta erikoisesti, sillä näitä venäläisiä on paljon. Muutama ranskalaispariskunta ja yksi seurue Israelista.
Hotelli itse on vähän vanhempi ja paikoin vähän kulahtaneen oloinen mutta siisti ja ihan mukavan tuntuinen. Allas on iso ja hyvin hoidettu. (Näissä jutuissa sitä alamme jo olemaan vähän asiantuntijoita)
Aamiainen oli vähintäänkin tyydyttävä ja hotellin rantaravintola on aika laadukas. Emma on varsinkin ahkerasti vieraillut siellä ja hihkuu innosta kun saa erään tarjoilijan hymyilemään ja heiluttelemaan itselleen.

Illalla kävelimme rantaa pitkin läheiselle hotellille ja sen ravintolaan illalliselle. Hyvät ja kalliit sapuskat. Musiikki vähän turhan kovalla ja henkilökunta sekoili tilauksien kanssa. Se on aivan yleistä hyvissäkin ravintoloissa. Usein on niin että koko henkilökunnassa on vain yksi kielitaitoisempi tarjoilija ja jos hän sattuu olemaan poissa menee koko touhu ihan käteen. Ruokaa kyllä tulee mutta harvemmin sitä mitä tilasit.

Tähän aikaan vuodesta on henkilökunta muutenkin ihan lopussa ja jonkun verran näkee kauppoja ja ravintoloita suljettuina lomien ajaksi. Niitä availlaan lähiviikkoina uudelleen vaikka asiakkaat sen kun vähenee kunnes uusi sesonki alkaa marras-joulukuussa.

Pidimme illan päätteeksi taas palautetilaisuuden mutta vähän rauhallisemman kuin eilen. Ei oikein jaksanut innostua kun edellinen palaveri painoi vielä vartalolla.

Maanantai 21.4.

Lähdimme aamulla ajelemaan saaren pohjoisosiin katsomaan olisiko siellä siistimpää rantaa tarjolla. Kävimme ensin ihailemassa Big Buddhaa, joka istuu jollain temppelikukkulalla rannalla jonka nimi on yllättäen Big Buddha Beach.

Olihan se iso ja komea mutta keli oli tappavan kuuma emmekä jaksaneet kiivetä sinne ylös asti. Peku kiteytti sen loistavasti: ”Paremminhan sen täältä alhaalta näkee”

Ajelimme sitten Bophut beachin kautta Mae Nam beachille. Nämä pohjoisen rannat ovat erittäin rauhallisia ja ainakin silmämääräisesti paljon siistimpiä kuin Lamai Beach.

Auto pistettiin parkkiin Mae Namille ja kävelimme rantaa pitkin etsien sopivaa paikkaa leirin pystyttämiseen. Ohitimme Jamaikalaisen rantabaarin jossa henkilökunta hillui reggae-musiikin tahdissa vähän humalaisen oloisesti. Vilkuttelivat ja huutelivat meille sellaisia baari-kutsuhuutoja mutta jatkoimme matkaa sillä musiikki oli todella kovalla.
Emme oikein löytäneet sopivaa mestaa ja koska ilman lämpötila oli hirveä eikä tuullut juuri lainkaan päätimme palata takaisinpäin, sillä voimat alkoivat ehtyä nopeasti.

Siinä reggae-baarin kohdalla sieltä singahti yksi rasta (ainakin henkisesti) houkuttelemaan meitä siihen heidän tuoleihinsa. Nuori poika eikä mikään hampputukka. Valitin musiikista (en siis reggaesta vaan sen voimakkuudesta) ja tämä nuori rasta lupasi hiljentää sitä. Emme tarttuneet tarjoukseen, sillä vaikka musiikkia olisikin voinut vaimentaa niin henkilökuntaa ei olisi saanut selviämään sitten mitenkään. Nämä baarimikot olivat ihan perseet olalla heti aamusta.
Myöhemmin meille selvisi että edellisenä iltana oli ollut kuuluisat Full Moon Partyt vastakkaisella Phang Nan saarella ja nämä isännät olivat varmaan vielä niiltä jäljiltä meno päällä.
Makailimme rannalla ja uimme aika paljon, sillä aurinko kävi nyt niin kuumana ettei mitään rajaa.

Seurailin sen nuoren rastan sekoilua aikani kuluksi, eikä siltä kyllä olisi oikein voinut välttyäkään. Varastettuaan läheisen bungalowin edustalta uimapatjan hän retkotti sen kanssa rantaviivassa. Kävi välillä hakemassa drinksun omasta baaristaan ja palasi uimapatjalle. Tanssi aina hetkisen kun jaksoi ja kaatui sitten taas patjalle.
Lopulta havaitsin ettei tämä riekkuja ollut liikahtanutkaan pitkään aikaan.
Siihen sammui täydenkuun rasta varastamalleen uimapatjalle, jalat rantavedessä ja ylävartalo patjalla. Onneksi kääntyi hetken kuluttua nenä ylöspäin, ettei huku ihan ensimmäiseen aaltoon.
Välillä joku käkkäräpää kävi sieltä baarista katsomassa hengittääkö tämä rantalelu ja sitten palasi takaisin ja näytti peukalot ylös merkkiä kavereilleen.

Muuten ranta oli kuitenkin rauhallinen ja siisti.

Emma tanssi rumbitaa siinä sammuneen rastan lähimaastossa ja vanhemmat travellerit vain makailivat auringon uuvuttamina.

Kaverit kävivät kerran herättämässä hänet kun patja karkasi alta, ja sen omistaja haki sen äkkiä talteen mutta väsynyt juhlija valahti kasvoilleen mereen. Avuliaat ystävät jättivät hänet sitten selälleen rantaveteen nukkumaan. Siihen se jäi röhnöttämään vielä kun mekin lähdimme hotellille päin.
Tästä rantapäivästä on videogalleriassa Reggae-henkinen video-kuva-kooste.

Illallisella vahvistui tunne siitä että sesonki on takanapäin. Kävelimme Lamai Beachin ”pääkatua” ja yritimme löytää avoimen ja asiallisen näköisen ruokapaikan. Löysimmekin siistin ravintolan, jossa ei ollut ainuttakaan asiakasta meidän lisäksi. Paitsi eräs nuoripari joka alkoi samanaikaisesti katsomaan ravintolan isoilta screeneiltä Blood Diamond leffaa. Onneksi ymmärsivät alkuammuntojen jälkeen laittaa ääniä vähän hiljaisemmalle.
Ruoka oli jotakuinkin loistavaa. On varmaan turhauttavaa pitää tyhjää ravintolaa pyörimässä parin pihin farangin takia.

Kävimme paluumatkalla kaupassa hakemassa eväitä iltapalaveriin ja tullessani ulos 7Elevenistä meinasin saada halvauksen. Iso, vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutunut Tommi Korpelan näköinen Lady-Boy tervehti minua Harri Marstion käheällä äänellä ”HELLO”. Minulta taisi päästä ihan oikeasti ”apua” ja kirmaisin turvaan seurueemme luo kadun toiselle puolelle. Kävi vaan mielessä että kuka tai mikä olisi oikeasti kiinnostunut tuosta otuksesta?

Iltapalaverit ja nukkumaan. Onneksi en uneksinut Tommista enkä Harrista.

Tiistai 22.4.

Hiukan pilvinen päivä. Mutta kuuma. Levyttelimme hotellin aurinkotuoleissa.

Minä ja Peku käytiin kokeilemassa snorklausta vaikka aallokko olikin aika kova.
Kävelimme jonkun matkaa Lamain eteläpäätä kohti jossa on isoja kallioita.
Pienen matkaa snorkimme siellä ja vesi oli yllättävänkin kirkasta. Ei tietenkään samaa luokkaa kuin Andamanin puolella. Tämä Siaminlahden vesi nyt kun vaan on sameampaa.
Siinä mistä mereen laskeuduimme ei ollut juurikaan roskia, mitä nyt vähän sitä rakkolevää. Yhden uuden kalan näin, jota en ollut koskaan ennen nähnyt.
Keskikokoinen, kirkkaan oranssi ja sillä oli kolme paksua selkäevää, ikään kuin sormet. Ja sehän sitten lähemmin tarkasteltuna osoittautui tiskihansikkaaksi.

Rantauduimme kallioiden toiselle puolelle keskelle jonkun entisiä eväitä ja styroxlaatikoita. Perkele mikä roskaranta. Tähän sotkuun en toista kertaa itseäni enää laita.

Paula ja Kaija kävivät siinä hotellin vieressä olevassa hierontakojussa ottamassa kokovartalo-oil-massagen. Vaikuttivat tyytyväisiltä ja hintakin oli kohtuullinen, 300 bahtia/tunti. Hotellissakin on erillinen Spa-osasto jossa sama hoito maksaa 1000 bahtia ja on luultavasti täsmälleen samantasoinen.

Illaksi ajelimme saaren suurimmalle rannalle Chaweng Beachille syömään ja vähän katsastamaan muuta tarjontaa. Kävimme illallisella isossa Seafood-ravintolassa ja vaikka hinnat olivatkin aavistuksen yläkantissa oli sapuska kyllä hyvää.

Kiertelimme kauppoja ja kojuja ja tuli vähän semmoinen tunne että kun sesonki on ohi niin myyjät eivät ala edes kunnolla tinkimään. Suutahtavat ja laittavat tavarat takaisin naulakkoon. Taitaa olla leipä vähän tiukemmassa kuin talvella. Eräskin intialainen poltti päreensä kun tylytin sitä yhdestä hihattomasta paidasta ja sanoin että kyllä tässä on meikäläinen neljässä kuukaudessa jo oppinut mitä näistä kannattaa maksaa. Sälli alkoi nimittelemään ja nälvimään ja huuteli perään vielä ”last price” hintojaan kun lähdin kävelemään. Kauppa jäi kiinni 50 bahtista eli ei yhtään mistään. Mutta oppia ikä kaikki, vittuile vähemmän niin myyt enemmän.

Räätäleitä on todella paljon. Ei edes ”kotona” Hua Hinissä ole näin paljon vaikka siellä pitäisi olla Thaimaan räätäleiden kokoontumisajot. Nämä intialaiset sisäänheittäjät tiedustelevat aina mistä ollaan kotoisin, ja yleensä arvuuttelevat että saksasta. Olen muutaman kerran vastannut että ”lapland”. Muutama on tietysti väittänyt tietävänsä missä tämä maa sijaitsee ja että hänellä on siellä tyytyväisiä asiakkaita.

Olemme törmänneet myös todella kuuluisiin räätäleihin. Peku on tavannut Giorgio Armanin ja minulle antoi käyntikorttinsa itse Hugo Boss.
Kovasti on kaverit menneet kasaan ja hyvin ovat ruskettuneet, vaikka Hugo on kuollut jo 1948 ja Giorgio on jotakuinkin 73-vuotias.

Kaiken krääsän lisäksi täällä ”isolla” rannalla oli tarjolla myös ..ööö.. sanoisinko vähän erikoisempaa tavaraa. Näitä isoja möreä-äänisiä ihan naisen näköisiä Lady-boyta vilisi yhdessä risteyksessä esillä oikea lauma. Siis sonnilauma, sanoisin.
Tällä kertaa meidät pelasti Honda Jazz jolla karautimme läpi siitä testosterooni-pilvestä.
Honda-mies pelasti koko porukan joltain mitä en uskalla edes ajatella.

Lyhyehkö iltapalaveri hotellihuoneen partsilla ja unta palloon.

Keskiviikko 23.4.

Yöllä ukkosti ja satoi aika lujaa ja samannäköinen sää vallitsi myös aamulla. Päätimme tehdä puolipäiväretken lähistöllä sijaitsevaan paikkaan nimeltään Aquarium & Tiger Zoo.
Yleensä suhtaudun jostain syystä vähän ennakkoluuloisesti näihin turistipyydyksiin mutta onhan niitä olemassa todella hienojakin paikkoja joten lähdin ilman isompia rutinoita muiden matkassa katsomaan merenalaisia eläviä ja Bengalin tiikereitä.

Paikka löytyi nopeasti sillä se sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä etelään meidän hotelliltamme. Pääsymaksu siihen systeemiin oli 450 Bahtia/hlö eli noin 9 €.

Ensin pujoteltiin puolipimeässä akvaariossa pitkin ja poikin. Siellä oli kyllä tosi hienoja kaloja ja muitakin meren eläviä. Isoja haikaloja, rauskuja ja merikilpikonnia ja vaikka mitä. Tunnistaminen oli vähän vaikeaa kun opasteet joko puuttuivat tai sitten niiden kohdalla olevat valot olivat palaneet. Koko paikka oli vähän huonokuntoisen oloinen mutta kalat olivat komeita. Ehdoton suosikkini oli Nemo, se elokuvakala, joka täälläkin asuu merivuokossa.

Kaija ja Emma syöttivät salaattia isoille merikilpikonnille. Tai oikeastaan Kaija syötti. Emmakin yritti mutta kun hän hieman empi lähestyä allasta niin yksi kilppari nousi siihen reunalle salaattia pummaamaan ja Emmalta lensi pihdit ja salaatit kädestä ja yritys epäonnistui kun ruokkija singahti takavasemmalle.

Sieltä siirryttiin sitten katsomaan Bengalin tiikereitä. Toivoin hiljaa itsekseni että niiden häkit ovat edes vähän paremmassa kunnossa kuin akvaario.

Komeita eläimiä. Ja isoja. Yksi orpo leopardi makaili häkissään ja viereisissä häkeissä useita isoja Bengalin tiikereitä. Vaikka niitä häkkejä oli kaksikin siinä välissä tunsin kuinka muutuin sen ison eläimen silmissä paistiksi. Tukala tunne ja poistuimmekin sitten jatkamaan matkaa.

Valokuvia siellä akvaariossa oli vähän vaikea saada onnistumaan ja tiikerihäkkien takana oli niin kirkas aurinko että sekin vähän hankaloitti hommaa. Joitakin otoksia on kuitenkin albumissa ja videokin on toteutettu laulu- ja soitinyhtye The Beatlesin avustuksella.
Tiikeriosaston jälkeen oli vielä jatkoa akvaario-osastolla ja pääsimme tarkkailemaan joidenkin altaiden elämää veden alta.

Kaikkiaan ihan positiivinen paikka ja jopa suosittelun arvoinen, esimerkiksi sadepäivän ratoksi. Poistuessamme sieltä myymälän läpi ravintolaan oli ulkona alkanut taas sataa.

Torstai 24.4.08

Monsuunisateet jatkuivat tauotta koko yön. Vettä tuli vaakasuorassa ja parvekkeen ovesta sitä pääsi sisälle asti. Oven edessä oli kunnon lätäkkö aamulla. Parvekkeella oli nilkkoihin asti vettä sillä lattiakaivo oli tukossa lehdistä. Potkin se auki ja vapautin joitain satoja litroja vettä suoraan alapuolella olevaan aamiaisravintolaan.

Vietimme sadepäivää tutustumalla suureen Lotus Tesco tavaratalokompleksiin. Peku ja Kaija ostelivat lastenlapsilleen tuliaisia. Nämä ostokset menevätkin heti käyttöön sillä kaikki em. kolme tyttöä viettävät parhaillaan lomaa vanhempineen Krabilla jonne Peku ja Kaija suuntaavat lauantaina.

Ilma vain synkkeni ja merellä oli jo sellaiset aallot että alkoi vähän hirvittää huomisaamun lauttamatka mantereelle. Onkohan täällä jotain sään aiheuttamia rajoituksia vai toimivatko nämä lauttayhtiöt ihan vaan perstuntumalla?

Illalla kävimme syömässä viimeisen aterian tällä saarella. Ravintolan nimi oli Bauhaus mutta ruoka oli ihan hyvää.

Koh Samui tuli sitten pikaisesti nähtyä. Melkein viikko saarella jätti vaikutelman että kyseessä on turistisesongin aikana varmasti vilkas paikka. Luultavasti meidän makuumme liian vilkas. Muistuttaa paljon Phuketia mutta on jotenkin ahtaampi. Rantakadut ovat kapeampia ja pidempiä. Phuket on ehkä muutenkin selkeämpi.
Samuin pohjoiset rannat olivat rauhallisia, ehkä jopa hieman liiankin rauhallisia. Palveluiden tasosta siellä emme saaneet oikein käsitystä.

Saarella on paljon näkemistä ja tekemistä, jos on tarpeeksi aktiivinen itse selvittämään missä ne sijaitsevat. Itseäni jäi kaivelemaan kun en ajoissa havainnut, että täällä on aasian ainoa Jalkapallo-Golf-rata. Siis fudiksella potkitaan 18-reikäinen rata läpi golf-säännöillä. Reiät ovat luonnollisesti suuremmat…

Kysyttäessä, tulisinko tänne uudestaan, vastaisin että tuskin, mutta ihan varmuudella en kuitenkaan antaisi kieltävääkään vastausta. Puolensa tälläkin paikalla on mutta parempiakin lomanviettokohteita Thaimaasta löytyy. Kyseessä on kuitenkin puhdas makuasia joten en ala tämän enempää haukkumaan/puolustelemaan Samuita.

Perjantai 25.4.

Kotona ollaan Hua Hinissä. Paluumatka Samuilta alkoi varhaisella herätyksellä klo 5:45. Hotellin pihasta lähdimme lauttarantaa kohti 6:15. Ilma oli yhtä kauhea kuin edellisenäkin iltana ja vähän jännitti minkälainen lauttamatka olisi tulossa.
Samuilta mantereelle kulkevat lautat nauttivat kuitenkin saaren suojasta ja parin tunnin matka meni erittäin siististi.

Ajomatkaa Don Sakin lauttasatamasta Hua Hiniin tuli suunnilleen 530 kilometriä ja olimme kotiovella tasan kello 16:00. Muutaman tunnin saimme nauttia tropiikin kaatosateista ja se pudotti hieman matkavauhtia. Ainakin meillä, ei niinkään muilta tien kulkijoilta. Tulomatkaa voisi verrata pariinkin elokuvaan. Liikenne oli kuin ”Kanuunankuularallista” ja Hondamme kuljettaja elokuvasta ”Anger Management”.

Nyt olemme siis kämpillä takki tyhjänä ja aamulla lähdemme klo 6:00 noutamaan lisää ystäviä Bangkokin lentoasemalta. Rankkaa puuhaa tämä vapaalla oleminen.

Koh Samui

Pasi: Koh Samuin viikko on alkanut mainiosti. Nyt kun tätä kirjoittelen maanantai-iltana olemme viettäneet täällä saarella pari vuorokautta. Tulomatkamme kesti kaksi päivää ja nyt on helppo olla jälkiviisas ja todeta että turhaan. Kyllä se matkan olisi yhdessäkin päivässä ajellut.
Ystävämme Lohjalta, Pekka ja Kaija saapuivat tänne lauantaina noin tuntia myöhemmin kuin me ja olemme asettuneet Aloha Resortiin Lamai Beachille ihan mukavasti. Peku ja Kaija lensivät Bangkokista Thai Airwaysillä ja me pyssyttelimme itsemme tänne autolla ja loppumatkan tietysti autolautalla. Kerkisimme aivan juuri ja juuri heitä vastaan Samuin lentokentälle.
Olemme keskittyneet chillailuun ja levyttämiseen nämä kaksi ensimmäistä päivää. Pientä jarrua hauskanpitoon aiheuttaa joku omituinen kahden päivän mittainen kieltolaki (taas!!) Ei alkoholia. Ravintoloissa olemme joutuneet juomaan olutta kahvimukeista tai piilossa ruokalistan takana. Hiukan tekopyhää toimintaa.
Emma on keskittynyt iskemään täysillä hotellin rantaravintolan tarjoilijapoikaa. Me vanhukset olemme pyrkineet kaikin käytettävissä olevin konstein estämään tämän. Loppuviikko näyttää kuka on taitavampi.
Tuossa kuvassa näkymä hotellihuoneen ikkunasta uima-altaalle ja merelle. Tietysti täyden kuun valaisemana.
Tarkempaa matkaraporttia pukkaa sitten vähän myöhemmin, nyt keskitymme lomailuun.

Vesisotaa, -juoksua ja viisumeita

Pasi: Songran on sitten juhlittu ja loppusaldo on synkkää luettavaa. Jos nämä thaimaalaiset eivät kykenekään hillitsemään itseään juhlimisen lomassa niin tilastointi näillä on hyvin hanskassa.
Kuuden päivän aikana 324 kuollutta, 4485 loukkaantunutta. Lukemat syntyivät noin 4000 onnettomuudessa. Neljän ensimmäisen päivän aikana pelastusviranomaiset joutuivat näiden onnettomuuksien lisäksi hoitamaan 4639 sairaskohtausta, ratkomaan 846 riitaa, ehkäisemään 73 itsemurhayritystä ja pelastamaan 48 henkilöä hukkumiselta.
Neljässä viidestä onnettomuudesta oli osallisena moottoripyörä tai skootteri.
The Department of Disaster Prevention and Mitigation (heh, täältä sitä löytyy virasto joka tarpeeseen!) aloitti hyvissä ajoin ennen juhlia kampanjan jossa pyrittiin ehkäisemään rattijuopumusta ja ilman kypärää ajelua ja muutenkin holtitonta liikennekäyttäytymistä. Poliisi velvoitettiin pystyttämään tuhansia tarkistuspisteitä pääteiden varsille. Turhaan, sillä 85 % kaikista onnettomuuksista tapahtui sivuteillä ja kylissä. Eräällä keskustelupalstalla yksikin matkailija kertoi joutuneensa sunnuntaina tällaiseen tarkastukseen, jossa kaikki paikalla olleet poliisitkin olivat olleet vähän ”maistissa”.
Pääministeri Samak moitti jo etukäteen juhlijoita huonosta käyttäytymisestä ja ehdotti että esim. skoottereiden päälle vettä heittäneitä ja onnettomuuden aiheuttaneita rangaistaisiin.
Kaikki tämä uhkailu, kampanjointi ja varautuminen meni siis hukkaan. Kansa juhli kuten ennekin.
Jep jep, toista se on kotisuomessa. Siellä jos hallitus uhkaisi että juhannuksena juovuksissa hukkuneita rangaistaan postuumisti tai kehottaisi kansalaisia välttelemään mökille menoa ja varsinkin järvelle tai merelle lähtemistä, niin kansahan tottelisi, eikös vaan?

Olemme olleet ihan lepoasennossa koko viikon. Johtuen osittain näistä luttajaisista mutta myös siitä että tämän viikon perjantaina suunnistamme viikoksi kohti Koh Samuita jonne ilmestyvät myös ystävämme lentäen ensin Helsingistä Bangkokiin ja heti suoraan Samuille. Me kuljetamme itsemme sinne Honda Jazz henkilöautolla iloisesti suristellen. Matkan keventämiseksi ja hermoja säästääksemme yövymme puolivälissä Chumphonin kaupungin lähistöllä.

Muutenkin nämä kiireettömät päivät täällä Hua Hinissä lähenevät loppuaan. Seuraavaksi viikoksi seurueemme kasvaa vielä yhdellä ystäväperheellä ja toukokuun ensimmäisellä viikolla karistamme näillä näkymin Thaimaan pölyt jaloistamme ainakin muutamaksi viikoksi. Rupeaa jo ihan ahdistamaan kun tuntuu että koko reissu lähenee loppuaan. No, onhan tässä vielä päivälleen kaksi kuukautta jäljellä joten turha on vielä purskahtaa itkuun. Paljon on vielä näkemättä ja kokematta.

Kävimme tiistaina eli viimeisenä virallisena pyhäpäivänä varovasti ajelemassa kylillä ja havaitsimme että koko Songkran oli ohitse. Kaupatkin olivat auki ja missään ei jälkeäkään siitä vedenpaisumuksesta.

Keskiviikkona 16.4. lähdimme käymään Hua Hinin Immigration Policen toimistolla tarkoituksenamme anoa viisumeihimme jatkoaikaa. Jostain syystä meidän viisumimme umpeutuu sopivasti juuri toukokuun 4. päivä. Joka sattuu olemaan allekirjoittaneen syntymäpäivä ja nämä ystävät suomesta ovat tulleet varta vasten niihin juhliin. Joten olisi aika kiva juttu jos saisimme pikku jatkoajan noihin viisumeihin.
Tämä Immigration Office sijaitsee kuulemma ihan keskustan välittömässä läheisyydessä. Itse kuvailisin sitä paikkaa lähinnä hevon perseeksi. Sinne on keskustasta matkaa vähintään 7 kilometriä ja viimeinen kolme kilometriä tiestä on törkeässä kunnossa. Kävimme katsastamassa tämän paikan jo pari kuukautta sitten ja sen löytäminen oli ihan onnenkauppaa. Olihan sinne toki opasteet mutta kun yhtä emme huomanneet tuli ajelusta aika pitkä. Nyt ajoimme sinne eksymättä. Mielessäni ajattelin, että olikohan tämä viisasta. Mennä nyt heti ensimmäisenä arkipäivänä viisipäiväisen juhlinnan jälkeen asioimaan poliisin kanssa. Huolet pois, ylempi poliisijohto oli ratkaissut asian hallintomenettelyllä.
Toimisto oli suljettu ja avataan torstaina 17.4. Jospa niillä oli koko henkilöstö partioimassa pääteiden varsilla. Tai sitten kyseessä on työsuhteen etuihin kuuluva virallinen toipumispäivä.

Torstaina pyyhkäisimme sitten uutta intoa täynnä sinne Immigrationiin heti aamusta. Nyt siellä olikin täysi meno päällä ja jouduimme sohvalle istumaan jonotusnumerolla 20. Ei siellä kyllä meitä ennen ollut asioimassa kuin kolme asiakasta/perhettä/pariskuntaa. Pääsimme nopeasti asiaan ja virkailija ymmärsi huolemme, ja lupasi lennossa 30 päivää lisää viisumeihin. Sitten ruvettiin täyttelemään kuponkeja. Jokaiseen paperiin ja valokopioon allekirjoituksia.
Passien kopiot ja kopiot lentolipuista meillä oli valmiiksi mukana ja Paula yllätti kaivamalla kaikkien passikuvat lompakostaan. Olimme siis poikkeuksellisen hyvin varustautuneet tähän operaatioon. Sitten virkailija pyysi valokopioita passin sivuista joissa viisumi on liimattuna ja departure cardista joka on naitettu passiin kiinni. Epäilen että jos nekin olisivat olleet valmiiksi mukana hän olisi pyytänyt ainakin ammattikoulun päästötodistusta ja omakotiyhdistyksen kokouspöytäkirjoja, tai jotain mitä ei olisi ollut mukana. Hän nimittäin ohjasi sulavasti minut viereiseen baariin ottamaan ne valokopiot. Siellä oli juuri joku farangi josta otettiin digikameralla valokuva ja tulostettiin se mustesuihkutulostimella. Loistavaa yhteistyötä maahanmuuttoviraston ja paikallisen baariyrittäjän välillä. Saimme kuitenkin viisumiasiat kuntoon ja hintaa tuli yhteensä 5700 bahtia, eli vähän yli 110 €.

Torstaipäivän ratoksi aloin sitten vielä iltapäivällä leikkimään matkatoimistoa ja rupesin lyömään kiinni touko-kesäkuun loppukiertuettamme. Matkatoimistolta hain muutaman lentolipun koska en halunnut käyttää kaikissa varauksissa luottokorttia. Itse varailin sitten lisää lentoja ja hotelleja netistä. Tämä sapattivapaan päätöskiertue kestää kuusi viikkoa ja vaatii kaikkiaan neljä menopaluulentoa ja seitsemän erillistä hotellitilausta. Sitä kun tarpeeksi on suhmuroinut näiden juttujen kanssa niin alkaa miettimään että miksiköhän sitä on aikaisemmin aina ostanut kaikki lomat seuramatkoina. Siis täällä kaukomailla, euroopassa me ollaan jo vuosia menty omatoimisesti.
Nytkin kävi niin että kun tarpeeksi jaksoi kaivella niin saimme yhden erittäin hyvätasoisen hotellin aamiaisineen kahdeksi viikoksi hintaan 35€/vuorokausi. Kolmelta hengeltä se ei ole todellakaan paljon. Valitettavasti emme tule toimimaan blogin etusivulla luvattujen suunnitelmiemme mukaisesti koskien kohdemaita, mutta palataan näihin ratkaisuihin sitten vähän myöhemmin.

Emma:

Maanantai 14.4.08:

Kotipäivä. Uin ja leikin. Syötiin kana-nuudeliwokkia. Illalla soitti Santtu skypellä.

Tiistai 15.4.08:

Käytiin kaupassa ja Koh Takiapissa katsomassa hotelleja. Äiti osti limua kioskista ja ne kaadettiin siellä muovipussiin kun pulloja ei voinut ostaa mukaan. Ei ollut enää yhtään jano. Uitiin ja söin perunoita ja jauhelihakastiketta. Peku ja Ralle soittivat skypellä. Katsoin Saippuaprinssin tietokoneelta.

Keskiviikko 16.4.08:

Käytiin poliisilaitoksella mutta se oli tänään kiinni. Yritetään huomenna uudestaan. Käytiin Market Villagessa isin kanssa jäätelöllä. Sen jälkeen käytiin vaakassa ja minä olen laihtunut 5 kiloa. Aika paljon. Opettaja soitti. Sain läksyt, tänään se oli ristikko jonka tein illalla. Oli aika vaikea. En tiennyt mikä on setä. Se on isin veli eikä isillä ole veljeä.

Torstai 17.4.08:

Aamulla käytiin poliisilaitoksella. Minun piti kirjoittaa nimi 7 kertaa eri paperiin. Aika rankkaa. Sitten käytiin postissa viemässä paketti kotiin ja käytiin kaupassa. Ostettiin tuoleja ja matkaevästä huomista varten. Illalla pakattiin reput. Aamulla lähdetään ajamaan Koh Samuille, mutta ollaan yksi yö Chumphonissa hotellissa. Sieltä lähdetään lauantai-aamuna ja ajetaan Surat thanin kaupunkiin, josta mennään lautalla Koh Samuille. Me mennään sinne Pekua ja Kaijaa vastaan lentokentälle.

Paula:

Viikko on mennyt leppoisasti lähinnä normaaleja kotitöitä tehden. Lisäksi päivässä menee varmaan useampi tunti altaassa uiden ja vesijuosten. Olen ihan hurahtanut vesijuoksuun, vaikka ei ole edes juoksuvyötä käytössä. Tästä taitaa tulla uusi harrastus sitten kotona ellen ole jo kyllästynyt kesään mennessä (niin kuin usein tapahtuu). Innostun aina uusista jutuista mutta en jaksa kauan samaa. Tennis taitaa olla minulle kaikkein rakkain ja vanhin laji johtuen varmaan siitä että sitä pelaan vain kesäisin eikä siihen ehdi muutamassa kuukaudessa kyllästymään.

Sain kivan sähköpostin Annelta, joka kertoi että Lohjan kehitysvammaisten lasten vanhempainryhmän tekemän kirjasen julkistamistilaisuus on tänään torstaina. Sain viestin mukana myös kirjan pdf-versiona luettavaksi ja kirjan saamme sitten myöhemmin. Meidän perheen osalta siinä ovat kirjailijoina olleet Emma itse ja Santeri. Kaikille ryhmän jäsenille vaan kovasti terveisiä meiltä ja nähdään syksyllä.

Emman kanssa olemme keskustelleet kuolemasta. Hän sattui vahingossa lukemaan Iltasanomien nettisivuja ja huomasi jutun, jossa kerrottiin Idos-finalisti Mia Permannon muistotilaisuudesta. Olimme silloin Koh Changilla kun tämä uutisoitiin, mutta ajattelimme ottaa sen puheeksi siinä vaiheessa kun Emma itse lukee tapahtuneesta. Keskustelun jälkeen Emma meni huoneeseensa leikkimään ja tuli hetken kuluttua sieltä ja istui ruokapöydän ääressä hiljaa, oli kuulemma kirkossa ja kertoi että Mia on mukana koska kirkosta aina kuolleet lähtee taivaaseen. Näin hän saattoi ”Idols”-ystävänsä matkaan omalla tavallaan.

Myöhemmin kun huusimme Emmaa iltauinnille hän huusi takaisin: ”Voi viiperi, just kun mä oon Radio Novassa haastattelussa kun meen laulamaan oopperaan”.

Songkran

Paula: Bangkokista palattua aika on mennyt lähinnä kotosalla ollessa. Keskiviikkona tehtiin kuitenkin poikkeus kun piti käyttää auto huollossa, lähinnä kai öljyt vaihdettiin. Vietiin auto vuokraamoon ja Pasi ja Emma menivät jätskille. Minä lähdin bikiniostoksille, koska joulukuussa ostetut bikinit alkavat tulla tiensä päähän. Myöhemmin Pasi vei meidät Market Villageen ja lähti itse rangelle lyömään golfpalloja. Minä ja Emma jatkettiin bikinien etsimistä ja löysinkin heti kahdet mieleiset ja ostettiin bikinit myös Emmalle. Täällä on nyt alennusmyynnit menossa, mutta aleen eivät kuulu vielä kaikki tuotteet. Käytiin myös kaupassa, jossa oli vaikka minkälaisia hiuskoristeita, laukkuja, koruja, hattuja, irtokiharoita. Emma ei olisi sieltä halunnut pois ollenkaan. Shoppailun lomassa poikettiin tietenkin myös jääkahville ja jäätelölle. Illalla käytiin syömässä Koh Takiapissa Papa John –ravintolassa, jota Jennifer meille suositteli. Söimme Pasin kanssa sellaisen thairuokasetin kahdelle hengelle joka sisälsi alku- pää ja jälkiruuan. Emma söi kanafilettä, jotka neiti pisteli menemään hyvällä ruokahalulla. Setti oli myös todella maukas, joten tänne poikkeamme varmaan uudelleen.

Sain luettua Madventures kirjan loppuun ja täytyy sanoa että siinä aikamoinen tietopaketti budjetti- ja omatoimimatkailijalle sekä tavalliselle turistille. Teos on hyvin ja selkeästi kirjoitettu ja mielestäni siinä on otettu huomioon kaikki tärkeät seikat mitä matkoilla voi sattua. Kirja sisältää myös ohjeita ja neuvoja ongelmatilanteisiin. Hyvä lahjaidea matkailuun hurahtaneille tai pitkää matkaa suunnitteleville henkilöille.

Seuraavaksi tartuin Kotiteollisuusyhtyeen Jouni Hynysen kirjoittamaan kirjaan Rakkaudella, Hynynen. Pasi on sen jo lukenut ja odottaa kuulemma mielenkiinnolla mielipidettäni siitä. Ei sitä voi nauramatta lukea, vaikka en olekaan kaikista sen naiskommenteista välttämättä samaa mieltä…Hän sanoo tuntevansa naiset, mutta on seurustellut yhden naisen kanssa vasta 17 vuotta, siis ihan pikkupojasta asti. Sinänsä harvinaista että keikkamuusikolla on noinkin pitkäaikainen suhde takana, joten todennäköisesti on aika pehmo mies siellä taustalla eikä äijäilystä tietoakaan kotioloissa. Mutta että puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä naisista.

Tällä viikolla on nauru raikannut meidän altaalta kun olemme harrastaneet vesijuoksua/voimistelua oikein urakalla päivittäin. Olemme kokeilleet eri tyylejä ja koko ajan uusia tyylejä keksien. Tähän mennessä paras tyyli on mielestäni se kun Pasi painaa altaassa lapinmummon kävelytyylillä (Ystävämme Kaijan näyttämä kävelytyyli kun oltiin Rukalla vaeltamassa).

Pitkästä aikaa olemme katsoneet myös videoita. Pasi sai etukäteen Santerilta synttärilahjaksi Michael Palinin matkailuvideosetin. Meillä on täällä mukana siitä yksi osa (12-tuntinen Full Circle), jossa Michael vierailee myös Kaakkois-Aasian eri maissa. Olemme tehneet tällä viikolla omia jatkosuunnitelmia ja miettineet maata minne lähtisimme, vertailleet hotellien hintoja, lentoaikatauluja sekä tehty alustavaa ”budjettia”. Joudumme hakemaan viisumeihin kuukauden pidennystä täältä paikallisesta Immigrationista, koska joutuisimme poistumaan muuten Thaimaasta Pasin synttäripäivänä ja se olisi muutamaa päivää liian aikaisin.

Sunnuntaina täällä alkoi 3-päiväiset Songkran festivaalit. (Joissakin paikoissa juhlat kestävät kuulemma yli viikonkin esim. Pattayalla). Kävimme katsomassa tätä villiä menoa kaupungilla. Ihan mieletöntä, mutta kaikki ihmiset naurussa suin vaikka vettä tulee ämpärikaupalla autojen lavoilta ja kaduilta suoraan letkusta. Autojen lavoilla on mukana jopa 200 litran tynnyreitä vesivarastoina. Market Villagen kohdalla oli kadulla tanssivia, sadeasuihin pukeutuneita henkilöitä, joilla oli uimarenkaat vyötäröllä. Marketin isolla pihalla oli tällä kertaa menossa vaahtobileet, jonka yhdestä nurkasta suihkusi vettä vesitykin täydeltä. Meillä oli auton ikkunat visusti kiinni, mutta sain kameralla kuvattua ikkunan läpi jotain ja vähän videoituakin, vaikka se olikin vaikeaa kun auton ikkunoihin lensi koko ajan puuterivettä. Tätä puuteria hierotaan ja heitellään myös kaikkialle mihin se suinkin on mahdollista, esim. ohiajavaan skootterikuskiin tai ruuhkaan pysähtyneeseen autoon. Liikennettä oli paljon, mutta onneksi autojen vauhdit olivat hiljaisia, koska autojen välissä seikkailivat nämä onnettomat skootterikuskit, jotka saivat joka puolelta vettä päällensä ja olivat sen vuoksi jatkuvassa kaatumisvaarassa. Pääsimme kaupungilta ehjin nahoin kotiin ja vietämmekin muutaman päivän täällä neljän seinän sisällä turvassa ja seurataan vain tv:n kautta menoa tässä maassa. Tällä hetkellä on kuolleita jo 104 ja loukkaantuneita yli tuhat eikä näissä luvuissa ole vielä yhtään virallista songkrat päivää sillä tänään on niistä vasta ensimmäinen. Meidän provinssin alueella kuolleita on tätä kirjoitettaessa 7.

Pasi: Laitoin albumiin muutaman kuvan näistä Hua Hinin Songkran-juhlista. Lisäksi koostin pienen videon ajelustamme siellä tukkoisessa ja kosteassa keskustassa. Meillä meni toista tuntia ajella pikku lenkki kaupungilla, johon normaalisti ei menisi kuin muutaman minuutti. Videolle ei tallentunut kovinkaan paljon sitä varsinaista luttaamista mutta valokuvissa lentää vettä ja puuteria senkin edestä. Videon taustamusiikiksi olin pakotettu laittamaan (taas ) paikallista rock-tähteä Rainya, sillä videon omalla alkuperäisellä ääniraidalla olisi muuten äänessä takapenkin oma Idols-tähtemme Emma ja siitä olisi voinut syntyä tekijänoikeus-ongelmia. Ja toisaalta, miksi ei, sillä jokaisessa vedenheittopisteessä raikaa taustalla juuri Thaimaalainen musiikki. Nämä lutraajat kun ovat pääosin nuorisoa. Videon lopussa mukana autenttista materiaalia Ban Hua Nan kodinturvajoukkojen commando-harjoituksista.

Emma: Tänään alkoi Songrad. Se on kiva. Käytiin kaupungilla. Siellä oli paljon ihmisijä jotka heittivät vettä ihmisten päälle. Meidän auto on likainen. Tein läksyt.

Vaari 80 vuotta!

Pasi: Tänään 12.4. isäni Yrjö täyttää kotonaan Lohjalla komeat 80 vuotta!
Lämpimät onnittelut vaarille merkkipäivän johdosta meiltä kaikilta.
Juodaan ne juhlakahvit sitten vaikka juhannuksena samalla kun juhlitaan muitakin,
paljon vaatimattomampia merkkipäiviä.

Olemme taas palailleet arkeen palattuamme Bangkokista Santun saattoreissulta. Kelit ovat koko ajan paranemaan/pahenemaan päin. Pitkä kylmä talvi on takana ja lämpötilat kasvavat ja Bangkokissa ei jääty kuin niukasti alle 40 lämpöasteen. Täällä Hua H:ssakin on juuri nyt polttavan kuumaa. Käräytin klyyvarini vaikka olin laittanut siihen suojakerrointa 50.

Emma on lopultakin uskaltautunut uimaan altaan syvässä päässä. Olemme toki tienneet että se onnistuu mutta uskallusta on puuttunut, kun siellä ei ole mitään mistä ottaa kiinni. Mutta nyt se sujuu ja vauhdilla sujuukin.

Arjesta huolimatta ilmassa on kuitenkin jonkinlaisen urheilujuhlan tuntua. Viikon päästä tulevat suomesta ensimmäiset ystävät joiden kanssa vietämme viikon Koh Samuilla ja viikko sen jälkeen saapuu toinen perhe tänne Hua Hiniin. Ennen näitä vieraita tulee kuitenkin sota.
Nimittäin vesisota.
Songkran, Thaimaalaisten uusivuosi eli yhdistetty vappu-juhannus ja kaikkien vesisotien äiti. Muinoin tämä juhla käsitti veden pirskottelua vanhempien käsille tai jotain vastaavaa vanhempien kunnioittamisjuttuja, mutta nykyään homma on lähtenyt pahasti lapasesta ja kyseessä on helvetillinen fiesta. (Laita Googleen hakusanaksi esim. ”songkran water festival” tai pelkkä songkran ja tee kuvahaku, niin näet mistä on kysymys.)
Viralliset juhlapäivät ovat 13.-15.4. mutta paikoin, varsinkin pohjoisessa, tämä puuterivesi-fiesta kestää jopa viikon. Täällä eläkeläisten ja perhelomailijoiden Hua Hinissä kesto jää muutamaan päivään mutta keskustassa on kyllä kuulemma kova meno päällä viikonloppuna. Olemme varautuneet eristäytymiseen täyttämällä pakastinta ja jääkaappia. Aikomus on kuitenkin sunnuntaina mennä katsomaan mitä siellä tapahtuu.
Aseistin koko perheen sotaa varten jo alkuviikosta. Olemme järjestäneet ylimääräiset kertausharjoitukset ja hyvin menneen taisteluharjoituksen jälkeen uskon että pystymme puolustamaan itseämme.

Sisälle lukkiutuminen saattaa kuulostaa naurettavalta mutta kun on tiedossa, että näiden muutaman päivän aikana kuolee tieliikenteessä useita satoja ihmisiä ja loukkaantuu tuhansia, uskon että on syytä vältellä liikkumista ainakin jossain määrin. ( 2007: 361 kuollutta ja 4805 loukkaantunutta) Uhrit syntyvät humalassa ajelusta ja yleisin onnettomuus on yllättäen moottoripyöräkolari. Silläkin on varmaan vaikutuksensa että sitä vettä tulee Pick-Upien lavoilta ja katujen varsilta skootterikuskin silmille jopa ämpäreillä heitettynä, joten siinä voi vähän tasapainon kanssa olla ongelmia. Uutisissa pyörii ns. ”Death Toll” eli laskuri joka kertoo aina senhetkisen uhrien määrän. Tämähän on meille villeille pohjolan kasvateille ihan tuttua, sillä näinhän meilläkin lasketaan juhannuksena hukkuneita ja liikenteessä menehtyneitä.
Paula kun aina kuuluttaa että ”maassa maan tavalla” niin ehdotin eiköhän mekin vietetä Songkrania kuten täkäläisetkin, että nuttu vaan himmeäksi. Eli perskännit. Ehdotukseni äänestettiin nurin äänin 3-0 sillä en uskaltanut äänestää vastoin emäntien tahtoa.

Paikallisuutisia:

-Kotikylämme huonokuntoiset tiet ovat olleet alusta asti haittana ja nyt, lopultakin joku on jossain osoittanut resursseja teiden kunnossapidolle. Ja olikin aika lähellä etteivät olisi vieläpä onnistuneet jotain korjaamaankin. Mutta ei, ei vielä tällä kertaa. Nämä asfaltit ja työvoima käytettiin nimittäin erittäin tarpeellisten hidastustöyssyjen rakentamiseen. Nämä hidasteet siis tehtiin niiden tiellä olevien helvetinmoisien reikien väliin, joten niiden hyödyllisyys on vähän niin ja näin. Olisihan se tietysti ollut tyhmää käyttää se asfaltti niiden reikien paikkaamiseenkin, sillä siinä tapauksessa täällä ajettaisiin liian kovaa, kun ei olisi enää niitä reikiä eikä hidasteita.
Jep, tee työtä jolla on rahoitus, .. eiku tarkoitus.

- Se betoninen kaivonkansi, joka aina välillä varastetaan, on nyt sitten hajoitettu. On vain ajan kysymys koska sen jäänteetkin pöllitään, sillä siitä on jäljellä vain betoniraudoitus, joka lienee kauppatavaraa sekin.

- Market Villagen pysäköintityttö on nyt istunut joutilaana jo kuukauden siellä kopissaan. Jos se on siellä vielä toukokuun puolivälissäkin, kun me näillä näkymin jatkamme matkaamme jonnekin vielä tuntemattomaan paikkaan, käyn viemässä sille vaikka kukkia palkinnoksi sitkeydestä.

-Jätehuollosta: Saapuessamme tänne tammikuussa kysyin kiinteistöyhtiön edustajalta että kuinka hoidamme jätteet. Ja että lajitellaanko niitä, sillä olenhan ympäristötietoinen nuori. Muistissa on vielä euroopan kiertueeltamme kolmen vuoden takaa saksalainen majatalon emäntä, joka piti meille puolen tunnin luennon käytössä olevasta lajittelujärjestelmästä. Siinä olikin oma paikkansa jokaisella pullonkorkilla ja muovilla jne. Pelonsekaisin tuntein veimme roskia niihin astioihin hänen pistävän katseensa saattelemana.
Täällä sain ohjeet sulloa kaiken mahdollisen muovipusseihin ja dumpata ne portin lähistöllä sijaitseviin roskiksiin. Kaikki vaan sekaisin, pullot mukaan lukien.
Tässä matkan varrella olemme havainneet että siivooja sitten purkaa kaikki ne muovikassit ja lajittelee ainakin osan roskista. Joten olemme jo pitkään toimittaneet mm. pullot ja tölkit eri kasseissa helpottaaksemme tätä puuhaa.
Suurempi jätemysteeri onkin ”Hua Hinin kierrättäjä”.
Olen muutaman kerran nähnyt tämän henkilön kierrättämässä. Kyseessä on jopa paikallisten standardien mukaan lyhyehkö keski-ikäinen tai vanhempi mieshenkilö (Paula väittää että kyseessä on naishenkilö), joka työntää liikenteen seassa suuria roskakärryjä varsin tuskainen ilme kasvoillaan. Nämä kaksipyöräiset kärryt ovat kukkuroillaan roskia. Aamulla hän työntää niitä pohjoiseen kohti kaupunkia. Ja illalla takaisin ulos kaupungista. Samaa roskakuormaa.
Siinä on todellinen kierrättäjä, kun malttaa kuskata samaa kuormaa aamusta iltaan ympäri kaupunkia. Yritän saada kuvan tästä kaverista, sillä noin ahkera kierrätys on todellinen ilmastoteko.

- Indonesiasta on löytynyt uusi eläinlaji, keuhkoton sammakko. Tupakoitsijat ovat varmasti onnesta sykkyrällä tästä uutisesta, sillä jos sen kloonaaminen onnistuu voidaan olettaa että risteyttämällä se ihmiseen päästään eroon tupakoinnin terveyshaitoista. Ja eihän sitä tiedä vaikka tällaisesta risteytetystä kessuttelijasta poksahtaisi esiin lumottu prinssi.
Sinänsä minua ei yllätä että aasiasta löytyy jokin keuhkoton lajike. Onhan täällä kymmeniä miljoonia aivottomia autoilijoitakin.

- Kotimaasta (siis Suomesta): HS 11.4. ”Uudellamaalla harjoitellaan vedenpaisumuksen varalta.” Olisikohan niin että tämän uutisotsikon taakse kätkeytyy jotain suurempaa. Joku suunnittelee varmaankin Songkranin ujuttamista suomalaiseksi juhlapyhäksi. Nyt pitäisi varmistaa että harjoitusta kutsuttaisiin seuraamaan sekä Thaimaan ex-pääministeri Thaksin Sinawatra että Noa, se arkkikaveri. Molemmilla kun olisi kokemusta näistä vesijutuista ennestäänkin.

Poika kotimatkalle Bangkokin kautta

Pasi: Bangkokin keikka tuli sitten taas tehtyä. Lähdimme reissuun lauantaina aamupäivällä ja menimme taksilla, tai oikeastaan minibussilla. Mukavaa matkantekoa kun oli jokaisella tilaa jossa loikoilla. Olimme varanneet hotellin ihan keskeltä Siamin aluetta. Hotelli Pathumwan Princess on kiinni siinä hillittömässä ostoskeskuksessa, MBK-centerissä, ja sinne on käynti suoraan hotellin toisesta kerroksesta. Hotelli on suomalaisen mittapuun mukaan 5-7 tähden hotelli ja sen huomaa myös hinnoista, jotka ovat kovat jopa täkäläisellä asteikolla.

Santtu sai odotetusti sen ”shoppaa sumeana” -kohtauksen kun pääsi sinne MBK-centeriin ja onhan se ihan ymmärrettävää. Siellä oli jonkinlainen sesongin jälkeinen alennusmyynti kun esim. t-paidat olivat kaikki 99 batia (n. 2 €). Toisaalta, viimeksi ne oli 199, mutta hinnan sai tingattua 100 batiin joten se ja sama.

Tarpeeksi kun raahustaa siellä ostoshelvetissä syntyy terveeseenkin mieleen halu ryhtyä designeriksi. Päätettiin pojan kanssa muiden tarveostosten ohessa teettää itsellemme tyylikkäät paidat. Mietittiin lauantai-iltana että kuinkahan kornin paidan sitä pystyisi tekemään ja sovittiin että paidan aihepiiri tulee perustua suomalaiseen korkealuokkaiseen tv-draamasarjaan. Sarjaan, jossa ihmissuhteet, aidot henkilöhahmot ja suomalaisen yhteiskunnan varjopuoletkin korostuivat tavalla joka ei jättänyt ketään kylmäksi.
Kyse on siis Kummelista.
Pojan punaisessa paidassa lukee ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantaisen kuolematon slogan: ”Autot tykkää siitä että niillä ajetaan”.
Itse lähdin enempi liikeyrityslinjalle ja teetin paidan jossa on rinnassa erään hieman kehnommin menestyneen Kummeli-yrityksen logo: ”Jankon Betoni”.
Sunnuntaina lähdimme taksilla kohti Pantip Plazaa, joka on valtava IT-tavaratalo. Jotakuinkin samanlainen kuin siellä Singaporessa oli se yksi jossa kävin kuolaamassa. Tarkoitus oli ostaa yksi uusi digikamera, koska Santtu halusi viedä jonkun perheen kameroista mukanaan suomeen, kun on lähdössä Lontooseen keväämmällä. Taksikuski aloitti heti sen vakioesittelynsä nähtävyyksistä ja ostospaikoista, ja kun sanoin että mennään nyt vaan sinne Pantipille, hän kääntyi vastakkaiseen suuntaan ja kertoi että se IT-taivas aukeaa vasta kello 12 joten mennään nyt tänne, hän saa hyvät bonukset ja jotain leimoja. Ja ajoi meidät väkisin siinä lähellä olevan jalokiviliikkeen pihaan.
Teimme pienen pakollisen kierroksen sisällä ja Paula osti jääkaappimagneetin, jota nyt ei voi ihan jalokiveksi kutsua. Kuski oli onnesta kippurassa kun sai käyttää meidät siellä ja vei sitten meidät kiltisti sinne minne halusimmekin. Pantip olikin, yllätys yllätys, auki vaikka kello oli vasta vähän yli kymmenen…
Ostimme Paulalle uuden kameran. Hinta verrattuna verkkokauppa.comin vastaavaan n. 100 € halvempi. Takuu lienee mallia ”perävalot”. Ja verkkovirtalaturi mallia Thai, joten se vaatii kotiin palattuamme pientä fiksausta.

Lähdettiin Paulan kanssa sunnuntai-iltana yömarkkinoille. Pienokaiset jäivät kiltisti hotelliin ja suuntasimme Patpongin suuntaan. Aikaisemmin emme ole siellä käyneet ja luin jostain oppaasta että ”it´s always a party in patpong”. Ajattelin että siellä voi olla tiedossa vähän vauhdikkaammat markkinat kuin noin yleisesti ottaen Thaimaassa olemme tottuneet.
Huitaisimme muutaman pysäkinvälin SkyTrainilla ja laskeuduimme Sala Daengin asemalta suoraan Patpongin vilinään.
Herraisä, Mooses ja Apua!!
Hillitön vilinä, erittäin agressisiivisia myyjiä roikkumassa hihassa, tummakulmaisia nuorukaisia tyrkyttämässä suttuisia pahvikylttejä joissa teksti ”DVD SEX”. Ahdasta ja pelottavaa. (Enkä edes tiedä millaista on dvd-seksi, kuulostaa aika tekniseltä)
Poikkesimme sivukaduille joiden myötä meno vain tiivistyi. Kauheat määrät baareja joiden kalusto on varmaan ostettu palokunnan jäämistöistä, kun siellä oli niitä kiiltäviä tankoja.
Katselin niitä baarien sisäänheittäjiä ja vaistomaisesti käteni hakeutuivat shortsien taskuihin. Siis takataskuihin, en tohtinut jättää kalleimpaani ilman vartiointia.
Sitten todella hämmästyin: näillä sisäänheittäjillä oli jonkinlainen hinnasto esiteltävänä (=tyrkytettävänä) ohikulkijoille. Ja siinä oli aika monta sellaista kissojen sirkusnumeroa tarjolla. Melkein kaikki baarit esittivät jotain suosittua ”Pussy Ping-Pong” –showta. Se olisi ollut varmaan kiva esitys mutta yhteinen negatiivinen ennakkoasenteemme esti tarkistamasta kuinka ne mirrit pingistä pelaavat. Paikka alkoi tosissaan ahdistamaan ja singahdimme täyttä vauhtia takaisin hotellille lasten luokse.

Bangkokissa jos missä hinnat vaihtelevat huimasti. Otetaanpa pikku esimerkki. Nelihenkinen perhe söi Food Avenuella illallisen. Kolme näistä henkilöistä käytti tämän 13 kansainvälisen keittiön anteja hyväkseen syömällä vähintään kaksi pääruokaa. Muutama olut ja limu ja jälkiruoat kaikille. Hinta yhteensä n. 1600 Bahtia (n. 35 €). Eli todella kallis illallinen Thaimaan olosuhteissa, mutta olihan siinä kyllä sitten tavaraakin. Toinen esimerkki: nelihenkinen perhe huomasi että hotellin hintaan ei sisältynytkään aamupalaa, koska hotelli oli tilattu netistä ja siinä yhteydessä ei voinut vaikuttaa asiaan. Aamiaiselle mennessään perheen isä sitten kuittasi sen huoneen laskuun. Ihan vakio hotelliaamiainen. Hyvä sellainen tosin. Ja hintaa yhteensä neljältä hengeltä 2200 Bahtia.
Jumalauta, sillähän syö nelihenkinen perhe Hua Hinissä kolme täyttä illallista !!

Maanantaina illastaessamme sain myös muistutuksen tyttäreni aikuistumisesta. Menimme Emman kanssa yhdessä käymään Toiletissa ja havaitsin että tyttö otti uuden käsilaukkunsa mukaan. Nämä buduaarit olivat todella kaukana siellä orkesterikorokkeen takana. (urut, klarinetti ja rummut: besame mucho, .. apua…) Käytyäni omilla asioillani jäin siihen käytävälle odottelemaan Emmaa.
Kun tätä ei kuulunut niin päätin vähän kurkistaa siihen pesuhuoneeseen kun siinä ei ollut edes ovea. Siellä se isin pikku tyttö peilaili muiden alle puolitoistametristen aasialaisten naisten joukossa. Lisäili luomiväriä ja tarkisti peilistä tuloksen, laittoi meikkipaletin laukkuun, napsautti laukun kiinni ja tuli hymyillen käytävään. Jossa isukki tuijotti suu auki. ”Tsekkasin meikit, mennään” totesi tämä neitokainen ja lähti peppu heiluen kohti ravintolaa. Isi tuli perästä ja nieleskeli.

Kävimme myös jokiristeilyllä joka oli aika samankaltainen kuin edelliselläkin kerralla. Nousimme pois siitä vesibussista Phra Arthitin laiturilla, joka on numero 13. Tarkoitus oli kävellä läheiselle kaaoskadulle eli Khaosan Roadille, joka on Bangkokissa se paikka jossa reppumatkaajat kohtaavat. Siellä on matkatoimistoja, baareja, budjettimajoitusta jne. Heti kadun varressa luoksemme pyyhälsi joku tuk tuk-kuski kun räpläsin karttaa. Ja väitti että Khaosan Road on suljettu, kun on joku kansallinen juhlapyhä. Kuulosti jotenkin tutulta ja lähdimme itsepäisesti painamaan sinnepäin. Kävellen. Alle kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme perille ja pakko tunnustaa että olihan siellä hiljaista mutta eihän se nyt kiinni ollut. Ilmeisesti siinä keskellä katua on normaalisti markkinat jotka tänään siis puuttuivat. Hyvä näin, oli paljon rauhallisempaa. Juotiin yhdet virvokkeet ja kun paikat oli katsastettu palasimme taksilla hotellille. Nyt estin määrätietoisesti kaikkien ”nähtävyyksien” esittelyt ja ilmoitin että suoraan hotellille, kiitos.

Paulan ja Santun riekkuessa siellä ostoksilla vielä maanantai-iltapäivänäkin vietimme Emman kanssa aikaa hotellin uima-altaalla. Näissä Bangkokin keskustahotelleissa se allas on aina jossain puolen välin korkeudella tai katolla. Tässä meidän hotellissa se sijaitsi 8. kerroksessa. Emma ui komeasti koko 50 metrin altaan päästä päähän ja oli aika pollea suorituksestaan.
Onneksi se sarjamurhaajan näköinen ukko ei ollut tänään uimassa. Katselimme nimittäin sunnuntai-iltapäivällä kun hän valmistautui uintisuoritukseen. Kyseessä on noin 50-55 vuotias valkoihoinen sänkitukkainen mieshenkilö. Uimalasit ja mustat uimahousut. Kasvoilla ilme oli kuin suoraan elokuvasta ( Åke Lindman konekiväärin takana: ”osasin, perkele”) ja kaiken kruunasi isot mustat hansikkaat, joita hän muutaman minuutin sovitteli käsiinsä altaan reunalla ennen suoritusta. Ja sitten vaan kroolaamaan, hanskat kädessä. Karmiva äijä, oikea sarjakuristajan prototyyppi.

Niin monia tuhansia kuin Bangkokissa taksinkuljettajia onkin, aina uuteen taksiin nouseminen on kokemus. Tavalla tai sitten sillä toisella. Lähtiessämme kohti ”Southern Buss Terminalia” otimme siitä hotellin ovimiesten avustuksella taksin ja jo ensi silmäys tähän autoilijaan ja hänen työvälineeseensä teki vaikutuksen. Auton ikkunat oli lähes kokonaan peitetty kuninkaallisten tarroilla ja muilla mainoksilla. Nostaessamme laukkuja takaluukkuun Paula huomasi että siellä oli viritettynä pyykkinaru jossa kuskin alushousuja kuivumassa. Onneksi en itse huomannut niitä.
Istuin kuljettajan viereen ja kiinnitin turvavyön. Takana näissä takseissa ei ole koskaan turvavöitä joten jotain hyötyä on siitäkin, että on ainoa joka uskaltaa istua edessä.
Yleensä aina, poikkeuksetta, on taksissa tai tuktukissa kojelaudalla vähintään yksi buddha. Joskus roikkuu peilistä joku kolikko tai sellainen hapsu tuomassa lisäturvaa kuljettajalle liikenteessä ja elämässä. Tässä autossa niitä erilaisia killuttimia ja kuvia ja patsaita oli 27 kappaletta. Lisäksi yksi lentokoneen pienoismalli ja jotain pehmoeläimiä narussa peilistä roikkumassa. Kuski ei nähnyt kunnolla eteensä niiden ripustusten takaa. Hän oli myös rakentanut revitystä lakanasta aurinkosuojan sivuikkunan eteen joka esti häntä näkemästä oikealle, mutta senhän ei ole havaittu merkitsevän täällä liikenteessä muutenkaan yhtään mitään.. Aloin tosissani tarkkailemaan tätä harvinaista autoilijaa. Hän ei nimittäin puhua pukahtanut sanaakaan. Yleensä näiden kanssa saa olla melkein huutamalla vaatimassa että ne veisivät sinne minne sovittiin, eikä esimerkiksi jalokiviliikkeeseen tai silkkiostoksille. Tämä ei edes yrittänyt. Kädessään hänellä oli sormikkaat eli hanskat joista puuttuu sormen päät. Ja näissä rallihanskoissa teksti ”Speed”. Ja kaiken kruunasi vakiomallisen sinisen taksarin kauluspaidan kauluksen päälle kiinnitetty vaaleanpunainen kuvioitu kangas. Joka oli kiinnitetty paperiliittimien avulla.
Tämä taksari oli niin erikoisen oloinen ilmestys että tajusin että onhan tämä ikuistettava ja ensin pyysin Paulaa ottamaan valokuvan, mutta kun takapenkiltä eivät kaikki ihmeet tulleet kuvaan, otin kameran itselleni ja surautin pienen videoklipin. (katso videogalleria)
Heti sen kuvauksen jälkeen putosi kojelaudalta syliini se lentokoneen pienoismalli ohittaessamme jotain autoa jalkakäytävän kautta pienen pompun kanssa. Kuski hymyili vaivautuneesti kun kiinnitin sen takaisin ja kohta se tipahti uudelleen. Hän sijoitti sen keskikonsoliin odottamaan uutta liimausta.
Ajosuoritus oli kuitenkin vain sellaista keskiluokkaista ”Auta ja varjele olen bangkokissa taksissa”-tasoa, kovaa mentiin ja röyhkeästi. Ainoastaan yksi skootteri oli tulla ovesta sisään, muuten menimme ilman isompia rytinöitä. Jälkianalyysinä arvioisin että kaverilla on ollut aikojen saatossa ”huonoa tuuria” liikenteessä ja hän on rakentanut autoonsa alttarin suojaamaan tulevilta onnettomuuksilta. Rohkenen epäillä että vaikutus on päinvastainen. Ehkä ainoa konsti säästyä uusilta kolareilta olisi pakata ne alushousut ja talismaanit ja palata takaisin pohjoiseen mistä nämä Bangkokin taksarit pääosin kuulemma ovat kotoisin.
Aiheeseen liittyen, löysin hienon blogin jossa Bangkokissa asuva vanha lehtikuvaaja esittelee kaupunkia taksin takapenkiltä otetuilla valokuvilla. Osoite: www.bangkoktaxi.blogspot.com

Poika sitten lähti takaisin räntäsateeseen. Nopeasti meni kuukausi ja nyt tulee varmasti hiljaista, sillä aina kun meillä on koko perhe koossa, on ilmassa ääntä ja tilanteita syntyy, myös pikku törmäyksiä. Santulla oli alkumatkasta vähän huonoa tuuria mutta sitten kun terveystilanne parani niin tunnelmakin koheni.
Hyvää matkaa, muista tehdä lumityöt tai leikata nurmikko, tai mitä niitä hommia nyt siellä sitten onkin odottamassa.

Paula: Lauantaina lähdettiin saattamaan Santtua kotimatkalle, mutta ensin vietettäisiin muutama päivä vielä yhdessä Bangkokissa. Hotelli johon tällä kertaa majoituimme on yhteydessä suoraan siihen suurimpaan ja edullisimpaan ostoskeskukseen, MBK-Centeriin. Huoneemme olivat 21. kerroksessa ja sieltä oli upeat näköalat Bangkokiin, varsinkin pimeällä näköala oli ihan uskomaton kun huoneen 1,5 seinää olivat ikkunaa. Se puolikas oli kaari-ikkuna. Meiltä oli näkymä 8. kerroksessa olevaan uima-altaaseen sekä tietenkin kaupunkiin. Santun huoneesta oli näkymä Siamin alueen keskustaan ja varsinkin sen liikenteen seuraaminen oli mielenkiintoista.

Päätettiin käyttää sunnuntai ihan shoppaamiseen. Santtu osti itselleen parit farkut n. 10 euroa kappale, joka sisälsi myös housujen lyhennyksen. Lyhennys kesti puoli tuntia ja lopputulos oli kuin tehdassauma. Lisäksi mukaan lähtivät lenkkarit ja useita paitoja. Ostimme Santulle etukäteen synttärilahjaksi silkkikimonon, jota oli toivonut. Kävin varmaan joka kerroksessa, jokaisessa niitä myyvässä butiikissa ja palasin aina 6. kerrokseen saman kauppiaan puheille kysymään päivän uusinta tarjousta. Hänellä oli myynnissä juuri sellainen kimono kuin halusin. Hinta oli aluksi 1900 bahtia ja lopulta sain sen 1600:lla. Olisin halunnut myös itselle mutta en halunnut maksaa siitä niin paljon, ajattelin että hintaa putoaa vielä ennen kuin me täältä kotiin lähdetään.

Emman kanssa löydettiin Hello Kitty –liike ja sieltä pisti silmiimme kaunis laukku, jonka pienen tinkimisen jälkeen ostimme. Mummo lähetti Santun mukana Emmalle nimipäivälahjaksi vähän rahaa, joista nyt osa käytettiin. Emma oli naama näkkärillä koko päivän ja pakkasi omaan laukkuunsa kaikki tarpeelliset tavarat heti hotellihuoneessaan: meikit, pari Mialta saamaa Idols-korttia, paperia + kynä, kamera ja päiväkirja. Se laukku kulki sitten koko loppumatkan Emman kainalossa ja oli niin isoa tyttöä että….

Myöhemmin löysin kauppakeskuksesta ihan hotellimme lähellä olevasta matkamuistomyymälästä samanlaisen silkkikimonon, jonka halusin. Kimono oli punakuviollinen, kaksipuolinen, ihanan painavaa, pehmeää thaisilkkiä ja sain hyvän tarjouksen eli puoleen hintaan, 850 bahtia.

Kävimme syömässä Food Avenuella illallisen. Kävimme syömässä siellä viimeksikin kun olimme Bangkokissa. Silloin emme vaan tienneet miten siellä pitää toimia. Nyt osasimme. Itse valitsin tällä kertaa intialaista ruokaa ja ihanaa Naan leipää, kanaa Masala-kastikkeessa, joka oli juuri sopivan tulista, hmmmm, taas yksi gourmet –elämys ja mieleen elävästi Intian matka joka tehtiin ystävien kanssa 8 vuotta sitten.

Sunnuntaina oli tarkoitus kiertää nähtävyyksiä, mutta olikin sadepäivä. Käytiin katsomassa hotellissa myytäviä sightseeing paketteja, mutta ne olivat joko puolipäivä tai kokopäiväretkiä ja tietenkin ihan sairaan kalliita. Päätettiin mennä käymään tänään IT-tavaratalossa. Taksi väitti sen olevan tänään kiinni koska tänään on thaimaalainen juhlapäivä. Tiesimme, että meitä yritetään vedättää ja Pasi sanoi että mennään vaan sinne kauppaan, käymme tsekkaamassa yhden hotellin siitä läheltä. Seuraavaksi kuski väitti että kauppa aukeaa tänään vasta klo 12 sen juhlapyhän vuoksi. Lopulta vetosi meihin että hän saisi hyvät bonukset jos suostuisimme käymään jossain jalokivikaupassa. Sieltä ei tarvitse ostaa mitään kunhan vaan käymme siellä. Rehellisyys palkitaan ja suostuimme lopulta ja kuski sanoi vielä lopuksi että muistakaa tinkiä hyvin…

Kävimme vaan sen tavaratalon matkamuistomyymälässä, josta ostin jääkaappimagneetin ja yhden pienen ”ruokakellon”. Ne eivät paljon maksaneet ja emmekä tällä kertaa halunneet yläkertaan jalokiviostoksille, vaikka meitä pyydettiin sinne moneen otteeseen. Tämän jälkeen kuski vei meidät sinne tavarataloon ja kuinka ollakaan se oli auki…

Ostin sieltä itselle uuden kameran koska sain sen aika paljon edullisemmin kuin Suomesta. Tosin joudun lainaamaan sen heti Santulle koska hän tarvitsee sitä ensi kuussa Lontoossa. Pasi etsi sieltä vielä jotain johtoa ja kun lopulta sen löysi, ei kuitenkaan ostanut sitä koska ei sitä kuitenkaan tarvitse. En ymmärrä, jotain miesten logiikkaa….

Lähdimme Pasin kanssa käymään vielä illalla yömarkkinoilla Pat Pong –alueella. Pasi ei olisi oikein halunnut, mutta minä suorastaan vaadin päästä. Vetosin siihen että nyt olisi Santtu Emmaa vahtimassa niin mennään nyt, kerrankin päästään kahdestaan jonnekin, pliis….ja niin vastahakoinen mies suostui lopulta. Menimme skytrainilla pari pysäkinväliä ja kun tulimme alas kadulle niin näimme jo viitteitä siitä minkälaiset markkinat olivat. Kapealla jalkakäytävällä oli kojuja molemminpuolin ja joka puolelta tyrkytettiin lappuja esiin että osta seksivideoita, joissakin lapuissa oli esillä millaista ”ohjelmaa” niissä esitettiin. Ei kiinnosta. Kojuihin ei edes uskaltanut juuri katsoa tai edes pysähtyä koska heti joku iilimadon tavalla kiinni iholla. Ihan hirvee paikka. Käännyttiin sivukadullekin että jos siellä olisi edes vähän rauhallisempaa, mutta ei. Pysähdyttiin miettimään että mitä tehdään, jatketaanko eteenpäin, mennäänkö istumaan jonnekin tai palataanko hotelliin takaisin. Yksimielinen päätös oli lähteä heti takaisin. Luulen, että olen nyt markkinoita nähnyt ihan tarpeekseni ja täytyy sanoa että meidän kotinurkissa Hua Hinissa on se paras markkina-alue, vaikkei siellä pelatakaan mitään Pussycat ping pongia.. .Käytiin vielä 7 Eleven kaupassa ostamassa Santulle pyynnöstä pari tupakka-askia, joissa oli ihan järkyttävät kuvat mitä tupakka aiheuttaa hampaille ja huulille. Vähän myyjä ihmetteli kun Pasi pyysi että: ”kaksi punaista LM:ää, ei se, vaan rivi neljä ja toinen oikealta ja toinen aski riviltä kaksi ja ensimmäinen vasemmalta”. Santun pari tupakoivaa kaveria saa mukavat tuliaiset ja kannustaa samalla tupakoinnin lopettamiseen (eikö niin?) Toivoisin samanlaisia kuvia myös Suomessa myytäviin askeihin. En usko että kukaan (ainakaan nuoret naiset) haluaisi muistuttaa ulkonäöltään näitä malleja.

Maanantaina mentiin skytrainilla neljä vyöhykettä eteenpäin ja siitä jatkettiin matkaa pienellä veneellä Chao Phraya joella ja jäätiin pois 13. asemalla, josta käveltiin Khaosan Roadille. Tosin yksi taksikuski sanoi että Khaosan Road on tänään suljettu, koska on ”taas” joku kansallinen juhlapäivä. Päätettiin kävellä kuitenkin katsomaan sitä, taksikuskit valehtelevat ihan sumeena jos haluavat saada kyydin tai haluavat viedä jonnekin muualle mistä saavat hyvät bonukset. Saattoi se katu olla suljettukin tai sitten ei. Ainakin siellä oli kaikki kadun varrella olevat liikkeet auki ja pysähdyttiin nauttimaan limpparit yhteen baariin. Liikkeellä oli paljon länkkäri-turisteja tai pitäisi varmaan sanoa että budjettimatkaajia, joilla oli isot rinkat selässään. Vähän kävi heitä sääliksi, kun lämpötila oli varmaan yli 50 ja reput näyttivät painavilta.

Tulimme taksilla takaisin hotelliin ja tämäkin kuski olisi halunnut viedä meidät jonnekin silkkikauppaan. Mutta nyt etupenkiltä sanottiin tiukasti että ei kiitos, vain hotelliin. On kiire kun lähdemme tänään kotimatkalle. Kyseli vielä että mihin aikaan koneemme lähtee, mutta ajoi kuitenkin meidät perille hotelliin.

Hotellissa pakattiin vähän Santun matkalaukkua ja punnittiin alustavasti hotellista löytämällä vaakalla, mutta ei varmaa tietoa voiko siihen luottaa. Painoa oli kuitenkin n. 20 kg.

Lähdettiin koko porukka vielä jalkahierontaan Relaxation Massageen joka oli 6. kerroksessa. Se näytti rauhalliselta ja levolliselta paikalta ja sitä se olikin. Kaunis klassinen musiikki soi taustalla. Hieronta oli sopivan ”lujaa” ja välillä teki niin kipeää ja välillä taas hyvää, jing jangit olivat ihan tasapainossa.

Mentiin vielä hieronnan päätteeksi syömään Food Avenuelle. Tästähän on muodostumassa meille ihan suosikkipaikka täällä. Otin taas intialaista ja jälkiruuaksi valitsin kahvin ja juustokakkuviipaleen.

Illan päätteeksi pelattiin vielä Uno-peli ja tällä kertaa oli kyseessä Bangkokin mestaruus, jonka voitin ihan odotetusti.

Tiistai-aamuna meillä oli kello soimassa, mutta heräsin jo ennen sitä ja varmistin että Santtukin oli herännyt. Oli herännyt ja oli saanut matkalaukun kiinni, tosin olin joutunut ottamaan eilen pois osan omista tavaroistani jotka olin ajatellut lähettää kotiin Santun mukana. Laukku oli Santun mielestä liian painava. Minun mielestäni ei ollut, mutta annoin periksi. Lähetän ne sitten postissa myöhemmin.

Saatettiin Santtu hotellin eteen taksiin, josta lähti kentälle ja hän lupasi ilmoitella kun on päässyt kentälle. Vilkutettiin hyvästit ja pyydettiin lähettämään terveiset kaikille tutuille ja sukulaisille.

Me kävimme syömässä bisness aamupalan joka sisälsi kahvin/teen, mehun, kroissantin ja kaksi pientä sämpylää hillon/voin kera.

Kävimme pakkaamassa vielä reppumme ja lähdimme taksilla bussiasemalle, jossa jouduimme odottamaan puolisen tuntia ennen seuraavan bussin lähtöä. Bussimatka kesti melkein 4 tuntia eikä yhtään pitempää pysähdystä sisältynyt tällä kertaa matkaan. Hua Hinista tultiin tuk-tukilla kotiin ja Emma viittoi kädellään rouva Sukseelle mihin suuntaan ajetaan. Tämä samainen rouva on meitä ennenkin kuskannut, joten matka oli tuttu.

Kotona oli kaikki kunnossa. Kävimme pikaisesti uimassa ja lähdimme kauppaan. Ostin myös vahingossa munkkeja Santtua varten, jotka olivat yksi hänen herkuistaan täällä. Nyt on siis jo ikävä…

Valvottiin ja odoteltiin Santun ilmoitusta siitä että on perillä Helsingissä, jossa kummisetä on häntä vastassa. Viimein soitto tulikin, oli saanut laukkunsa viimeisenä….Unohdin kertoa Santulle, että se mun ”vanha” kamera hajosi. Sain Emmasta otettua yhden kuvan bussissa ja sen jälkeen pimeni eli taas pitäisi mennä kamerakaupoille.

Santtu: Hyvästelin Hua Hinin ja lähdettiin aamutuimaan Bangkokiin minibussilla. Kuuntelin musiikkia ja nukuin. Syntyi syystä tai toisesta syntyi syvä vitutus jonka onnistuneesti purin Pasiin.

Huoneeni oli 21 kerroksessa. Sieltä oli loistava näkymä slummeihin ja SkyTrain –asemiin. Vanhempien huoneesta oli suora näkymä ydinkeskustaan. Toisaalta, heidän huoneensa seinän takana porattiin päivät yöt, joten en valita huonevalinnasta.

Lähdettiin hotellin yhteydessä olevaan MBK-center –kauppakeskukseen, joka on niin iso että sitä ei pysty käsittämään. Wikipedia heittää että Aasian suurin kauppakeskus jossa on 2500 liikettä. Itse veikkaan että tuo tieto on vanhentunut, ja että liikkeiden määrä heiluu 3000 paikkeilla.

Kauppoja oli siis jokaiselle. Joten shoppailtua tuli. Kolmen päivän aikana tulin hankkineeksi viiden kilon edestä tavaraa. Seitsemän T-paitaa , kahdet farkut, tuliaiset, kimono, Thaiboxingshortsit, kellon (Debor), lenkkarit ja paljon muuta. Rahaa meni n. 5000 bahtia eli sata euroa.

MBK-Centerin ehkä suosituimpiin myyntituotteisiin kuuluivat ”huumoripaidat” joita myytiin euron kappale. Paitoja oli tietysti jokaiseen lähtöön: Perinteisille humoristeille (Johnny Walked ja kuva kaverista pyörätuolissa), Amiksille (Find it, Fuck it, Forget it), Homoille (I love Bangcock), meille lievästi oudon huumorintajun omaaville (Puman paita mutta sillä kierteellä että sen sijaan siinä lukee Coma ja puuma-logo on täynnä laastareita) ja nörteille (Intel Outside). Ikävä kyllä en koskaan löytänyt uudelleen erästä paitaa jonka olisin mielelläni ostanut. Kyseinen paita oli hyvin yksinkertainen. Siinä jänis pani oravaa ja alla luki Wrong!

Ensimmäinen päivä kului shoppailun merkeissä. Illalla käytiin syömässä ravintolassa jossa itse piti hakea ruoka eri maiden tarjoamista keittiöistä.

Suht aikasin nukkumaan. Oli jalat ihan paskana.

Seuraavana aamuna kävimme hotellin aamupalalla, joka oli niin kallis että luulin olevani taas Sveitsissä. Hyvä Jumala!

Sunnuntaina oli päivä sen verran pilvinen että päätettiin shoppailla hieman lisää. Otettiin taksi kadulta. Tästä alkaa sarjamme kusettavista taksikuskeista. Munapää ei suostunut viemään meitä haluamaamme tekniikkakauppaan, vaan vei meidät jonkun saatanan korumyyjän luo. En erityisemmin välittänyt kaverin tempusta. Sanoi meille että se paikka mihin me oikeasti haluttiin oli kiinni. Kiroilin suomeksi ja toivoin että paskiainen tajusi mitä puhuin. Kun se lopulta vei meidät minne haluttiin, oli kauppa ainakin ihan täynnä ihmisiä. Liikkeitä oli ehkä tuhat ja paikalla oli n. 10 000 ihmistä. Kuten isäni sen hyvin sanoi, olisi mielenkiintoista nähdä millainen se kauppakeskus olisi ollut avoimena.

Kyseinen mesta oli elektroniikkamyymälä jossa oli kuusi kerrosta. Muuten se olisi ollut ihan hyvä paikka, mutta ne myyjät repi hihoista ja huus perään. Yks juoksi vierellä ja kiersi minut neljä vitun kertaa. Oli kai jotain perkeleen tärkeetä sanottavaa. Ensalkuun sanoin aina että ”No Thank You”, mutta lopulta menin siihen ”NO! Fuck off!” linjalle. Pahimpia olivat elokuvamyyjät ja ne slouganit joita ne heitteli. ”Buy Two, get Four more for Free”. ”Take home with you, return tomorrow if you want sir”. Omat suosikkini olivat ilman muuta “All Free. Everything. Take all you want sir. No money” ja “Hey sexy man”. Tuo viimeinen olisi ollut paljon mielenkiintoisempi heitto jos se ei olisi tullut miehen suusta.

Lähdettiin takaisin hotellia kohti. Ensimmäinen taksikuski ei suostunut avaamaan silmiään ja myöntämään että olimme siellä. Toinen ei tiennyt missä Aasian suurin ostoskeskus oli, vaikka matkaa oli jopa puolitoistakilometriä. Kolmas tiesi paikan kun rahaa näytettiin.

Lepoa jota seurasi shoppailu. Shoppailua seurasi lepo ja matka hotellin ravintolaan. Ravintola oli sijoitettu uima-altaan äärelle jossa värikästä porukkaa riehui. Esim. eräs kaveri joka seisoi kymmenen minuuttia tuijottaen vain eteensä, laittoi sitten hitaasti nahkahanskat käteensä ja lähti uimaan. Hän oli… mielenkiintoinen. Kyseinen sarjamurhaaja ui siellä vielä tuntia myöhemminkin kun katsoin vanhempieni ikkunasta altaalle päin.

Katteltiin Formuloita ja pelailtiin uunoa. Hamilton oli taas maailman napa. Vitutti niin paljon että ei pysty edes ymmärtämään. Räikkönen nähtiin kerran lähdön aikana, kerran nopeana vilkaisuna varikolla ja kerran palkintopallilla. Loppuaika seurattiin Hamiltonin poikaa sijalla 14 taistelemassa 50-vuotiaan Jarno Trullin kanssa. Mielenkiintoinen näkökulma ainakin. Eikä se tainnu päästä edes ohi siitä.

Maanantaiaamuna kävimme taas Maailman Kalleimmalla Aamupalalla®, josta lähdimme SkyTrainin avulla kohti keskustaa halkovaa jokea. Joella odottelimme hetken että isäni paljon kehuma suuri turistilaiva tulee ja pääsen näkemään nähtävyyksiä, kuten Kuninkaan palatsin.

Paikalle saapui 20 metrinen soutuvene. Ja sen päässä oli pieni moottori.

Ja sinne änkeytyi 300 ihmistä. Penkkejä oli ehkä sadalle. Tykkäsin ihan vitusti.

Ja kyyti oli aika rankka. Näin kyllä sen palatsinkin, mutta aika nopealla vilkaisulla.

Jäätiin pois Khaosan Roadin lähettyvillä. Joku kävi sanomassa että se on tänään kiinni. Kuulosti ihan meidän eiliseltä taksikuskilta. Katu oli tietysti ihan täynnä ihmisiä, ja kaikki kaupat olivat auki, joten jäi mysteeriksi miksi tää kaveri kusetti meitä.

Käppäiltiin siellä ehkä puolituntia. Kävin yhdessä kamalimmista vessoista ikinä, jossa sai ihan oikeasti pelätä ettei mun kusen massapaino vaan tiputtais sitä kusilaaria mun jaloille. Heilu aika uhkaavasti.

Otettiin taksikuski hotellille, vaikka kaveri ei halunnut viedä meitä taaskaan sinne. Valehdeltiin että ollaan lähdössä lentokentälle pian, ja silti se vaan yritti viedä meitä jonnekkin muualle. Suomalaiset voittivat kuitenkin tämän erän, ja kaveri vei meidät oikeaan paikkaan. Liikenneruuhkan kautta, tietysti.

Mentiin shoppailemaan,. Etsin kelloa, josta tuli lopulta Kello numero 4.

Illalla otettiin vielä pari peliä Uunoa, jossa ratkaistiin Bangkokin mestaruus.

Seuraavana aamuna lähdin sitten kotia kohti. Laukku oli ylipainoinen, reppuun ei mahtunut edes purkka-askia ja päälläni oli niin paljon vaatetta kuin vain mahdollista. Ja päivä oli lämmin. Fleece ja Farkut on huonoja ideoita tropiikissa.

Perhe hyvästeli hotellin ulkopuolella ja taksikuski lähti viemään mua kentälle. Hinta oli tietysti sovittu etukäteen, mutta perille päästyäni se nousi satasella. En jaksanut tapella, mulkaisin ikävästi ja heitin sille rahat ohimennen.

Lentokentällä oli täyttä kaaosta, joten sain etsiä Finnairin tiskejä aika kauan. Kun ne lopulta löysin, oli siellä jo kaksi kännistä Suomalaista haastamassa riitaa Ruotsalaisen eläkeläispariskunnan kanssa. ”PIDÄ SINÄ TURPA KIINNI, SAATANAN VITTU!”

Paluu arkeen oli julma.

Kävelin kehää kentällä kunnes löysin oikean terminaalin. Turvatarkastuksessa minua tanssitettiin jollain korokkeella ja lippalakkiani tutkittiin puoli minuuttia metallintunnistuskepillä.

Koneeseen, josta oli myyty lähes kaikki paikat. Itse istuin Ruotsalaisen vieressä joka tykkäsi omia itselleen tilaa niin paljon kuin mahdollista. Luonnollisesti kostin ja varastin kaverin vesipullon ja tyynyn sillä aikaa kun se kävi kusella.

Kapteeni heitti kuulutuksen Helsingin edustalla.

”Suomessa pilvistä, tuulista, sateista ja kylmää. Lämpötila 7 astetta.”

Jipii…

Emma:

Lauantai-aamuna lähdettiin Bangkokiin. Otin mukaan Salatut Elämät kirjan, MP3 soittimen, meikit, kameran, neljä barbia ja vaatteita. Mentiin tavarataloon shoppaamaan. Äiti osti vaatteita ja vihon minulle. Kävin isin kanssa jäätelöllä.

Sunnuntaina söin hotellissa aamupalaksi kroissantin ja paistettuja perunoita ja yhden nakin. Sain mummolta nimipäivälahjaksi rahaa ja ostin tänään uuden laukun. On hieno.

Maanantaina matkustettiin ensin skytrainilla ja sitten veneellä. Meidän piti kävellä, minä olisin halunnut mennä tuktukilla. Kävin päivällä isin kanssa uimassa hotellin uima-altaassa. Uin tosi paljon. Oli kivaa. Illalla käytiin jalkahieronnassa. Kikatin kun kutitti jalkaa.

Tiistaina pakattiin reput ja Santtu pakkasi matkalaukun ja me saatettiin Santtu taksiin. Santtu meni takaisin Suomeen. Me mentiin bussilla Hua Hiniin.