Bangkok

Paula: Kotiuduimme eilen Bangkokista iltapäivällä. Illalla minulla alkoi pikkuhiljaa kova yskä ja tuntui että kurkku pienenee koko ajan. Tosin kuumekin nousi vielä illalla ja yö oli siis levotonta pyörimistä ja yskimistä, tuskin Pasikaan paljon sai nukuttua. Tarkoituksena oli kirjoittaa Bangkokista ”naisnäkökulma” lähinnä näihin shoppailupaikkoihin liittyen. Mutta nyt kuumeen ja flunssan vuoksi en jaksa olla pystyasennossa, joten mainitsen vain että mietin useaan otteeseen niissä vaatekerroksissa pyöriessä, että mitenköhän paljon tänne maksais pikalähtö Finnairilla. Vois tulla tyhjän matkalaukun kanssa pariksi päiväksi vaikka jouluostoksille tai aikaisin keväällä ostamaan uudet kesähepeneet täältä. Varmaan en lähtisi tyhjien laukkujen kanssa kotimatkalle. Tosin löysin kyllä aivan ihania huonekaluja myös ja suunnittelin koko bussimatkan meille kotiin uutta sisustusta, tosin tämä vaatii siis kaikkien huoneiden uudelleen tapetoinnin ja maalaukset ja tietenkin ne ihanat huonekalut. Mitäköhän kokonainen kontti maksaisi vaatteita ja huonekaluja?

Pasi: Startattiin ennen kahdeksaa aamulla kohti Bangkokia. Soitin Mr. Monille kun en halunnut jättää vuokra-autoa kolmeksi päiväksi kaupunkiin johonkin kadunvarteen. Taksiyrittäjä oli umpiunessa ja kun lopulta heräsi ei tuntunut reagoivan puheeseen lainkaan. Lupasi kuitenkin sitten lähettää taksin meitä hakemaan. Auto tuli, joku ihan uusi kaveri, mutta pääasia että tuli. Olimme linja-autoasemalla noin 8:10 ja tarkoituksena oli lähteä 8:40 bussilla Bangkokiin. Pieni viivästys tuli heti lipputiskillä, sillä sielläkin piti herättää ensin lipunmyyjä. Hänet sai näppärästi hereille ryskyttämällä rystysillä sitä pleksiä jonka takana olevalle tiskille tämä rouva oli kallistanut päänsä. Hänellä sen sijaan ei ollut mitään ymmärrysvaikeuksia vaikka herätettiinkin töihin kesken unien, vaan tämä ilmoitti saman tien että seuraavat vapaat paikat ovat klo 10:n bussiin. Ok, otettiin ne sitten. Hintaa päätä huimaavat kolmisen euroa/henkilö ja matkan kesto noin 4 tuntia. Menimme pariksi tunniksi lorvailemaan lähistöllä olevaan saksalaiseen kahvilaan ja sitten vaan odoteltiin.

Matka meni yllättävänkin hyvin vaikka minkäänlaista pisutaukoa ei ohjelmaan kuulunutkaan.
Saavuimme ”Southern Bus Terminaaliin” noin 3 ja puolen tunnin ravistelun jälkeen. Matkalla oli melko paljon tietöitä, joten esim. lukeminen oli käytännössä mahdotonta. Musiikit päälle ja luurit päähän ja taisin nukahtaakin hetkiseksi.
Bussiterminaalista otimme taksin keskustaan. Matkaa oli vielä melkein 30 kilometriä mutta hinta oli taksamittarin mukaan vain 120 baht, eli n. 2,5 €.

Hotell Asia Bangkok, varmuudella tehty aasialaisille. Kylpyhuoneen suihku on suunnilleen olkapääni korkeudella. Paikallisessa luokittelussa neljän tähden hotelli, mutta ainakin huoneen perusteella ne tähdet ovat vähän nuhjuisia. Keskustahotelli kuitenkin ja kaksi ulkona olevaa uima-allasta, kerroksissa 2 ja 12. Aulan ja yleisten tilojen perusteella voisi olla neljä tähteä euroopassakin mutta hiujan kulahtaneen oloinen huone verottaa pisteitä. Illalla ravintolassa sitten tilanne muuttui mutta siitä vähän myöhemmin.

Käveltiin hotellilta läheiselle Siamin alueelle joka on kuuluisa suurista kauppakeskuksistaan. Mentiin ensimmäiseksi siihen kaikkein kuuluisimpaan eli MBK-centeriin. Tämä MBK jos mikä on varsinainen ”Shop ´til you drop”-mesta. 8-kerrosta, 330 metriä pitkä, 2500 erillistä kauppaa.
Kolme alinta kerrosta pääasiassa vaatteita mutta paljon toki muutakin. Neljäs kerros melkein pelkästään matkapuhelinkauppoja, kamerakauppoja ja leffa- ja musiikkikauppoja.
Yläkerroksissa elokuvateattereita ja keilahalleja ja ravintoloita. Minä, joka en pienestä pelästy, olin saada hepulin kun tajusin minkälaiseen paikkaan olin vaimoni tuonut. Paula ei enää tässä vaiheessa ymmärtänyt puhetta ja katseensa oli jotenkin utuinen, joten kaikki yritykset keskeyttää ja lähteä vaikka kiertoajelulle, olivat turhia. Tilannetta toki helpotti ajatus siitä että hinnat olivat edulliset, ja niistä voi vielä tinkiäkin, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Itse en joka asiasta oikein kehdannut, kun vain parilla kolmella eurolla saa tinkimättäkin laadukkaan Versacen t-paidan. ( epäilen kyllä että se saattaa olla kopio..)
Paikka on siis painajainen, joskin vaimo on varmasti eri mieltä.

Rahan mahti, ihmisen raadollisuus, turistin tyhmyys ja ilmaston lämpeneminen ja mitä lie pyörinyt sumuisessa pääkopassani kun vaelsin siellä satojen matkapuhelinmyymälöiden joukossa. Olin vähällä ostaa langattoman vakoilukameran ja vastaanottimen 15 €:lla kunnes tajusin ettei minulla ole sille mitään käyttöä. Oma shoppailuni sai kuitenkin arvoisensa lopun, kun ostin t-paidan jossa edessä keskellä on maastokuvio ja ympärillä lukee että OPERATING. Särmä paita, ajattelin ja pistin kassiini. Hotellilla tarkistin ja havaitsin että siinä lukeekin APEBATHING ja selässä ”Ape Bathing, The Circle is now complete.” Ansaitusti tunsin itseni apinaksi ja menin suihkuun kyyristelemään.

Olimme juuri ruokailemassa hotellin ravintolassa kun havaitsin että lavalle asteli illan orkesteri. Yksi mies urkujen taakse ja taustanauhat soimaan. Ja heti perään lavalle asteli.. kukas muukaan kuin ELVIS.
Eikä mikään kopio vaan kaikista kuulemistani ja näkemistäni Elviksistä se ylivoimaisesti kornein ja överein Elvis. Aivan käsittämättömän karmean ihana, aasialainen ELVIS!!!! Siis niin järkyttävä esitys, että se oli jo viihdyttävä.
Emma ihastui siinä paikassa. Elvis otti yleisönsä. Kävin siinä lähempänä kuvaamassa ja sain Thumbs Up-merkin Elvikseltä ja sellaisen hymyn, että ne pulisongit näyttivät hetken olevan vaakasuorassa. Emma heitteli lentosuukkoja ja heilutteli, mikä olikin kokonaisuuden kannalta hyvä, sillä siihen mennessä Elvis oli jo karkottanut kaikki lavan edessä istuneet ruokailijat. Kuninkaan koreografiaan tuli sellainen hieman alistunut sävy. Poistuimme ruokailtuamme huoneeseemme ja huomasin että olin helpottunut kun pääsin pois. Olin jotenkin ahdistunut siitä huonon maun ja hyvän musiikin yhdistelmästä. Olen kuitenkin pohjimmiltani rankka Elvis-fani.
Oli tämä Aasian-Elvis kuitenkin niin kova kokemus, että siitä hyvästä kiillotan ne Asia Hotellin neljä tähteä. (katso kuva ja video albumista, etkä ole koskaan enää entisesi)

Tämä Bangkokin Sky Train on kulkuväline minun makuuni. Se liikkuu nimensä mukaisesti maanpinnan yläpuolella ja on tunteeton alapuolella alituisesti vallitsevaan kaaoksen suhteen.
Nopea, edullinen ja helppo käyttää. Kaikkea mitä sujuvalta joukkoliikenteeltä vaaditaan.
Harmi vain, kun se ei yllä vielä kuin osaan kaupunkia.
Tämä automaattinen, ilman kuljettajaa toimiva laitos muistuttaa välinettä jolla singahtelin Lontoossa muutama vuosi sitten. Siellä sitä kutsuttiin DLR:ksi. Suomessa ainoa vastaava taitaa olla Linnanmäellä, joka kuvastaa hyvin Helsingin asemaa maailman metropolien joukossa.

Kävimme jokiristeilyllä. Ajoimme Sky Trainilla linjan päähän asti Saphan Taksiniin ja sieltä hyppäsimme jokilaivaan. Siinä mennessämme laiturialueelle Emma kiinnitti katseensa yhteen nukkuvaan koiraan ja unohti katsoa mihin astuu. Ja nyrjäytti nilkkansa portaissa.
Älämölöä ja itkua ja ennen kuin ehdin tekemään yhtään mitään jostain oli ilmestynyt tuoli Emmalle, pieni lasipullo jotain Vapex-nimistä linimenttiä ja putkilo jotain salvaa hierottavaksi nilkan ympärille. Taitavat kuljettaa apteekkia taskuissaan nämä paikalliset..
Nilkan kanssa selvittiin säikähdyksellä tai sitten niissä salvoissa on todella tehot kohdallaan.
Se ystävällinen vanhempi mies joka antoi sen Vapexin jätti sen meille omaksi, joten tarkistin netistä mitä se mahtaa oikeasti olla. Kyseessä on linimentti jota käytetään pääasiassa tukkoisen nenän avaamiseen mutta voidaan käyttää myös lihaskipuihin. Oikea taikalääke, pitäisköhän kokeilla Paulan keuhkoputkentulehdukseen?

Otimme liput seuraavaan laivaan kohti pohjoista ja hämmästelimme suurkaupungin jokimiljöötä.
Ristiriitaisia näkymiä. Palatsien ja temppelien välissä kurjia röttelöitä ja tavallisia hökkeleitä.
Liikennesäännöt joelle oli kopioitu suoraan Bangkokin kaduilta, joten aika sekavaa touhua se oli.
Jäimme siitä purtilosta pois laiturilla 13. Phra Artit. Siellä ulkopuolella ei ollut edes takseja mutta saimme tuurilla otettua lennosta Tuk Tukin. Itse en ollut kovin innoissani tästä käänteestä, sillä mielestäni Tuk Tuk on vähän hepponen kulkuväline täällä Bangkokissa, missä on niin paljon autoja.
Kuski oli jossain määrin ärsyttävä, sillä hänelle ei mennyt millään perille että emme halua kultasepälle, baariin emmekä edes silkkikauppiaalle, vaan hotelliin. Aikansa pommitettuaan hän tunnusti että sovittu kyytimaksu on hänelle lähinnä kosmeettinen ja että hän tienaisi bensakuponkeja jos saisi viedä meidät johonkin kauppaan. Ja ehdotti vielä että jos voisin ostaa hänelle jonkun verran bensaa niin saisin alennusta matkasta. Ilmoitin jo kahdeksannen kerran että tyttäreni nilkka on kipeä ja haluamme nyt sinne hotellille, ASAP, please. Lopulta tämä meni jakeluun ja yhtäkkiä mopoon tuli vauhtia niin että meinasin pyytää visiittiä johonkin baariin jos se vaikka vähän hillitsisi menoa.
No, sitä saa mitä tilaa. Lopulta tulimme niin ruuhkaiseen paikkaan siellä Siamin alueen lähistöllä että kuljettaja päätti käyttää oikotietä. Joka olikin hyvä ja nopea reitti, mitä oikotiet yleensä eivät ole.
Kävin apteekista ostamassa Emmalle siteen nilkkaan ja särkylääkettä. Apteekkari suositteli kipuun jotain ruskeita pieniä pillereitä mutta kun kerroin että tulee lapselle, niin hän kauhistui ja sanoi: ”no clidlen, no no”. Jälkeenpäin ajattelin että niitä olisi tietysti voinut ostaa itselle pussillisen ihan vain kaamosmasennuksen hoitoon.

Kävimme vielä muutaman tunnin kierroksen niissä Siam Squaren kortteleissa ja isoissa kauppkeskusksissa ja päädyimme nälissämme sinne MBK:n 5. kerrokseen jossa oli sellainen ravintolakeksintö nimeltään 5th Food Avenue. Sinne mennään portista sisään ja jokainen henkilö
saa oman ”luottokortin”. Näillä korteilla sitten ostellaan sapuskaa erilaisista keittiöistä. Siellä on Thaimaalaisia, Intialaisia, Kiinalaisia, Vietnamilaisia, Välimeren herkkuja, Pihviosasto, Italialaisia jne. Aina kun tilaat jostain jotain, vilautat sitä luottokorttia ja poistuessasi kassan kautta maksat kortille kertyneen saldon. Nerokas, ja yllättäen myös nopea systeemi. Nyt kun ymmärrämme järjestelmän idean, saatamme mennä toistekin ja nauttia tarjonnasta vähän laajemmin. Nyt vedimme nälissämme thaimaalaisen menun ja oluet päälle. Emmalle tietty limpparia ja kanaa ja riisiä.

Tiistai-iltana kotiuduimme rättiväsyneinä hotellille. Itselläni oli pahoja allergiaoireita sen hotellin kokolattiamaton ansiosta ja päästyämme takaisin huoneeseen makasin neliraajalepotilassa selälläni ja ajattelin että nyt on tunnelma kuin siinä yhdessä laulussa. Siinä, jonka teki alun perin savolainen, sittemmin tamperelaistunut, nyttemmin edesmennyt runoilija, jossa sanottiin että ”Jano vaivas ja jalkoja särki niin, ja nenämme olivat räässä”. Koko orkesterimme oli erittäin hiljainen ja siirryimme nopeasti levolle.

Keskiviikkona aamulla pistettiin leiri kasaan ja suunnattiin taksilla takaisin kohti bussiterminaalia.
Tämä Southern Bus Terminal on melko uusi ja siellä on vaikka minkälaisia kauppojakin. Ja 22 kpl matkapuhelinmyymälöitä. En lakkaa ihmettelemästä miten nämä kaikki voivat tulla toimeen, mutta ehkä niitä kännyköitä sitten vaan menee niin hyvin kaupaksi.
Siellä menin vähän vipuun kun ostin liput seuraavaan bussiin jolla pääsee takaisin Hua Hiniin. Olisi ehkä kannattanut tarkistaa tilanne eikä lähteä sillä julkisella versiolla. Matka kesti nelisen tuntia, bussi oli vähän ehtoopuolen versio siitä yksityisestä jolla tulimme, ja se pysähtyi aina kun joku seisoi riittävän lähellä tien vartta. Petchaburissa kyytiin tuli koulutyttöjä jotka jäivät pois kolmen kilometrin päässä. Myöhemmin mukaan tuli yksi munkki ja muutama sotilaspoikakin.
Yhdellä pysäkillä näin kun munkki istui katoksessa ja puhui kännykkään. Joten ehkä ne myymälät sitten pärjäävätkin, jos valaistunein kansan osakin käyttää matkaviestimiä.

Paluumatkalla nukahdin ja heräsin kuin suoraan satuun. Muutama kilometri ennen kotikyläämme bussi oli pysähtynyt ja kuski soitteli torvea jollekin esteelle. Säpsähdin hereille ja ulkona kohdallamme oli maisema kuin sadusta Iso Paha Susi ja kolme pientä porsasta. Muistattehan, se satu jossa ne kaksi nuorempaa possua rakensivat oljista ja risuista talon mutta vanhin veli teki tiilestä. Siinä ne nyt olivat kasvojeni edessä, ne talot. Ja vaikka bussi lähtikin liikkeelle, ehdin havaitsemaan että Iso Paha Susi oli puhkunut ja puhaltanut ne kaksi heppoisempaa jo tyhjäksi.
Eli todennäköisesti (ja toivottavasti) possut olivat siinä tiilisessä talossa turvassa.
Lupaan käydä heti huomenna kuvaamassa sen, jos kyseessä oli todellinen näkymä,
eikä esim. uni tai harhakuva.

Bangkokista yhteenvetona voisin sanoa sen verran että ei vajaan kolmen päivän vierailusta voi edes tehdä yhteenvetoa. Kolme viikkoa jos jaksaisi siellä pyöriä niin saattaisi jotain saada sanotuksikin.
Menemme sinne vielä uudelleen muutaman kerran ja ehkä ehdimme käydä vähän katselemassa paikkojakin..
Albumissa muutama uusi kuva ja pari videota. Videot on otettu digikamerlla ja alun perinkin huono laatu kärsii rajusti kun niitä pudottaa tuonne albumiin mutta eiköhän niistä kuitenkin tunnelma välity.

Emma: Kävimme Bangkokissa. Illalla käytiin syömässä. Näin Elviksen. Minä ihastuin häneen. Sääli että se ei ollut Antti Tuisku.
Aamupalalla söin kroisantteja ja nakkeja. Junalla oli kiva mennä kun ei tarvitse kävellä kadulla. Katsoin koiraa ja nilkka nyrjähti ja on kipeä. Kävimme jokiajelulla. Otin paljon valokuvia. Tulimme Tuk Tukilla pois. Ostin ihania mekkoja ja paitoja. Äiti laittoi jalkaan siteen hotellissa.

Muista aina, liikenteessä...

Tässä taas tapahtumia viikon varrelta ja muutama uusi kuva albumiin.

Tiistai 22.1.

Pasi: Otettiin aamu rennosti ja lueskeltiin ja uitiin. Tuhosin kolmannen aurinkotuolin.
Sitten lähdettiin retkelle Cha Amiin.
Emma pisti vähän hanttiin ja vaikutti kuumeiselta. Luvattiin että tänään hommataan se DVD-soitin kun siitä huoltoyhtiöstä ei ole kuulunut mitään kahteen viikkoon. Meillä on mukana hirmuinen kasa elokuvia ja katsomattomia TV-sarjoja poltettuna DVD:lle sadepäivien varalle ja koti-ikävän karkoitukseen, joten se soitin tulee kyllä tarpeeseen. Lupaus elokuvaillasta piristi Emmaakin ja sitten me lähdettiin sinne minne Buddhan nenä näyttää eli pohjoiseen johtavaa valtatietä kohti Cha Amia.

Löydettiin aika helposti perille ja ajeltiin koko rantakatu päästä päähän. Keskiosassa oli jonkinlaista rantaruuhkaakin mutta sivummalla rauhallisempaa. Aika samankaltainen kuin Hua Hinin kaupunginranta, ehkä kuitenkin vähän rauhallisempi.

Käytiin limpparilla ja kahvilla ja ajettiin takaisin kotikylään, Hua Hiniin. Paluumatkalla päätietä pitkin meidät ohitettiin toistuvasti sellaisilla nopeuksilla että tuli ihan Saksan moottoritiet mieleen. Ja kun niitä ylläreitä puksahtelee tielle vähän väliä, niin ei ihme että täällä on synkät liikennetilastot. Juhlapyhinä ne on ihan käsittämättömät; viime uuden vuoden saldo oli jotain 400 kuollutta ja melkein 5000 loukkaantunutta. Rattijuopumuksella on kuulemma melkoinen osuus asiaan. Taitavat pistää juhlien tiimellyksessä koko suvun skootterin päälle ja lähtevät Mekong-päissään liikenteeseen.

Paluumatkalla tehtiin tarvehankintoja Market Villagesta, eli DVD-soitin, kuumemittari, vähän ruokaa ja Paulalle caprit.
Tehtiin kotona Tom Yam Kungit ja oltiin aidosti ylpeitä kuinka hyvää siitä tuli.
Illalla katseltiin porukalla ”Nemoa etsimässä” ja oli kivaa.

Paula: Herään johonkin tasaiseen kahisevaan ääneen; Emma lakaisee meidän huoneen lattiaa…”Huomenta” kuului tytön suusta. ”Nouskaa jo ylös, olen tehnyt kaikki aamuhommat”!

Jaahas, tällainen aamu! Nousimme ylös tarkastamaan tilannetta. Emma kertoi että hän on ottanut lääkkeensä, avannut kaikki verhot (yhteensä 22 laskosverhoa), sammuttanut pihavalot, pyyhkinyt kaikki pöydät, lakaissut koko talon lattiat (n. 170 m2), kattanut aamupalatarvikkeet ruokapöydälle. Aamupalaa ei kuulemma ehtinyt vielä tehdä. Mietimme, että miten kauanhan Emma on ollut jo hereillä, kun on ehtinyt lisäksi leikkiä ja tietokonekin on avattuna.

Laitettiin siis yhdessä aamupala jo katetulle pöydälle. Aamupalan jälkeen Emma siirtyi huoneeseensa leikkimään. Minä ja Pasi tiivistimme omia päiväkirjamerkintöjä, jotka laitettiin tänään blogiin ja valitsimme sinne myös uudet kuvat. Tällä välin oli Emma nukahtanut omaan huoneeseensa. Outoa. Annettiin nukkua. Onkohan heilunut puoli yötä siivoten?

Menin herättelemään Emmaa hänen huoneeseensa, mutta oli juuri herännyt itse ja oli itkuinen ja nuhainen ja sitä paitsi otsa tuntui kuumalta. Taitaa olla vähän lämpöäkin. Piristyi kuitenkin, kun kuuli että menemme ostamaan DVD:n ja illalla katsomme yhdessä leffaa. Tänään ajelimme Cha Amiin, jossa poikkesimme rantakuppilaan kahville. Paluumatkalla kävimme kaupassa, jossa eilen jo näin armeijan vihreät caprit. Varmuuden vuoksi kävin kuitenkin sovittamassa niitä ensin ja olivat ok. Siellä pukukopin peilistä huomasin että jalassa olevat vaaleat housuni ovat toisesta kankusta ihan ruskeiden pilkkujen täyttämät. Mistä nämä on tullut? Pakko olla peräisin Cha Amin rantakahvilan tuolista kun muualla en ole istunut ja aamulla housut olivat puhtaat. Pitäisi aina muistaa tarkistaa tuoli, mihin täällä istuu. En meinannut kehdata tulla pukukopista ulos, mutta pakko. Onneksi päälläni oli sellainen pidempää mallia oleva toppi, jonka venytin reilusti alaspäin takamusta peittämään, tosin kaula-aukko oli sitten aika laaja, mutta olkoon. Nyt ”ne” katselee etupuolta, niin ehkä eivät huomaa takamusta (huom; positiivinen ajattelu).
Kotiin kun päästiin mitattiin Emman kuume, ihan pikkasen päälle 37. Eli ei paha, ainakaan vielä.

Illalla katsoimme Nemoa etsimässä –elokuvan ja söimme vähän sipsejä. Oli ihan kuin olisi ollut kotona, kun kuuli tv:stä suomen kieltä.
Soitettiin Santulle kotiin ja kerrottiin auton hankkimisesta ja autoilusta täällä. Hänelle piti luvata se, että maaliskuussa emme hae häntä omalla autolla Bangkokista….

Emma: Ajoimme tänään omalla autolla Cha Amiin. Joimme limut kahvilassa. Rannalla ratsasti mies hevosella. Otin siitä valokuvan. Ostettiin kaupasta kuumemittari, minulla on nuha ja vähän lämpöä. Illalla katsottiin elokuva Nemoa etsimässä ja syötiin sipsejä.

Keskiviikko 23.1.

Paula: Lähdimme käymään taas huonekalukaupoilla, sillä aurinkotuolit näyttää uhkaavasti loppuvan Pasin käytössä. Ajoimme Hua Hininista Bangkokin suuntaan n. 8-10 km, jossa on huonekaluliike Index. Mielettömän kokoinen huonekaluhalli. Kaikki siellä myytävät tuotteet näytti laadukkailta ja muovituoleja ei siis kuulunut valikoimaan. Kiertelimme ympäri halleja, mutta ostimme ainoastaan kahvikuppeja.

Sieltä ajoimme keskustaa kohti, mutta poikkesimme matkalla vielä yhteen tuolikauppaan. Siellä olisi ollut juuri samanlainen tuoli, mitä meillä altaalla, mutta mielestämme liian kallis.

Ajoimme ihan keskustaan, johon saimme auton parkkiin yhdelle pienelle sivukadulle. Kävelimme sieltä Bamboo Groveen. Se on suomalainen ravintola. Käytiin kyselemässä Kwai-joelle suuntautuvia retkiä, joita tekevät aina perjantaisin. Emma söi siellä suomalaiset lihapullat ranskalaisilla. Ja hyvin maistui neidille, veti koko annoksen lähes sanaakaan sanomatta sellaisella hartaudella. Itse katselin listaa ja ainoa mitä olisi vähän tehnyt mieli oli karjalanpiirakka, mutta tilasin kuitenkin pelkän kahvin.

Illalla katsoin Emman kanssa Mikko Leppilammen ja Pamela Tolan tähdittämän ”Saippuaprinssin”, joka oli mielestäni HUONO, mutta Emma tykkäsi, koska siinä esiintyi vanhoja Salkkaritähtiä; Mia ja Kalle.

Elokuvan jälkeen Emma halusi nukkumaan ja me jäimme vielä lueskelemaan kirjoja. Kävin kuitenkin vielä vilkaisemassa Emmaa ennen kuin sammuttaisin valot. Eteisessä tuli vastaan iso pyöreä hämähäkki! IIK! Juuri ja juuri pystyin olemaan huutamatta. Pasi otti lehden pöydältä, jolla tappoi sen kuoliaaksi. Vähän harmitti jälkeenpäin nopea reaktio, olisi pitänyt ottaa siitä valokuva ”kokonaisena”. Oli nimittäin aika hurjan näköinen. Olikohan myrkyllinen? Etsimme vielä joka nurkan ja kurkimme sänkyjenkin alle josko niitä olisi enemmän, mutta emme löytäneet (onneksi). Otimme kirjat uudelleen esiin, sillä piristyimme tästä hämähäkkishowsta niin ettei uni heti maittanut.

Pasi: Uskallan väittää että auton vuokraaminen muutti voimakkaasti
tapaamme elää täällä. Nyt olemme jo kolmessa päivässä singahdelleet sinne
sun tänne ja tänään käytiin useammassakin huonekalukaupassa katselemassa minulle kestävämpiä aurinkotuoleja. Vielä ei oikein löytynyt, tai oikeastaan löytyi mutta
aika kalliita. Taidan odotella jos näkisin sen ramman rottinkikauppiaan niin ostan
siltä sen hienon tuolin.

Liikenne sinänsä ei pelota vaikka onkin ajoittain hurjaa. Tilanteita syntyy koko ajan
ja aika usein meidän turistien ansiosta. Kaikkein hankalimpia ovat joko tielle pysäköidyt
autot, jotka jätetään vasemmanpuoleiselle eli tien reunan puoleiselle kaistalle hätävilkut
päällä, tai sitten turistipariskunta skootterilla pyrkimässä tien yli tai tekemässä u-käännöstä. Hikeä pukkaa välillä mutta rauhallisesti vaan. Pahimmillaan ajaminen täällä muistuttaa jotain tietokonepeliä sillä erotuksella että ensimmäisestä virheestä lentää ulos. Olenhan tosin
pärjännyt Italiassakin, jossa liikenneympyröissä ajetaan sekä myötä- että vastapäivään
ja lisäksi halkaisijan suuntaan.

Tästä liikennekulttuurin oivaltamisesta valaistuneena sain hämmentävän inspiraation
ja sanoitin uusiksi Georg Malmsténin tutun lasten liikennelaulun.

”Valppain mielin muista sä aina, vaaroja liikenteen.
Kaistaa kun vaihdat niin kaasua paina, ja tarraudu ohjaimeen.
Tuk Tukit kyllä, väistävät silloin, autoa suurempaa.
Vilkkua vältä, torvea käytä, ja heittäydy tunteeseen”

kertosäe:
”Muista aina: liikenteessä,
skoottereita ompi eessä.
Siksi valpas, kaasujalka,
se on turva verraton.”

Käytiin Bamboo Growessa morjestamassa Osmoa ja sovittiin että hän soittelee kun on sopiva sakki lähdössä Kwai-joelle. Parin päivän retket ovat yleensä viikottain perjantai-lauantai jos on lähtijöitä.
Ensi viikolla taidamme lähteä jonnekin pariksi päiväksi, esim. Bangkokiin.
Käytiin shoppailemassa ja ostin pari paitaa. Onnistuin löytämään tarpeeksi isoja mikä on pieni yllätys, sillä täällä XXL on kotona suomessa M. Kaikki on suhteellista, ja kyllä koolla on väliä.

Emma: Tänään käytiin Bamboo Grovessa, se on suomalainen ravintola. Söin lihapullat.
Shoppailtiin kaupungilla ja ostin shortsit. Käytiin isin kanssa jäätelöllä.
Illalla katsoin äidin kanssa elokuvan Saippuaprinssi. Se oli hyvä.

Torstai 24.1.

Pasi: Pilvinen päivä joten starttasimme kasineljäseiskan ja lähdimme metsästämään taas huonekaluliikkeitä siinä toivossa että löytäisimme edullisen miesten kokoa olevan aurinkotuolin ja ehkä pienen puutarhapöydän tuoleineen.
Ajelimme ympäriinsä ja löysimmekin useita paikallisia liikkeitä. Huonekalut vaan täällä tuppaavat olemaan viimeisen päälle puusta tehtyjä ja kauniita joten niillä on myös sitten hintaa. Muovisia olemme löytäneet vain yhden ja sekin maksoi melkein 4000 ja se on aika paljon kun sen joutuu lahjoittamaan tänne sitten pois lähdettäessä.

Kävimme myös keskustan ulkopuolella suuressa marketissa jonka voisi kai luokitella paikalliseksi säästöpörssiksi. Mielenkiintoinen kauppa jossa ei muihin valkonaamoihin törmäillyt.
Koska tuolinmetsästys ei tuottanut tulosta ostin sieltä marketista superliimaa pienen putkilon aikomuksenani korjata se viimeisin räjähtänyt tuoli. Liima maksoi 19 bahtia (n. 40 senttiä) joten mikään varsinainen investointi se ei ollut.

Kämpille palattuamme liimailin siitä entisestä rahavyöstä sellaisia paloja murtuneisiin kohtiin ja katsoppas, niin se vaan tuoli heräsi henkiin. Renkutin sitä ihan kunnolla ja nyt uskon, että se ei hajoa, ainakaan samoista kohdista.

Sitä on tämmöisessä omakotitalossa talkkarilla koko ajan jotain pientä laitettavaa ja ajattelin että kokoan näistä tuunauksista ihan oman tarinansa lähiaikoina. Osa niistä on niin primitiivisiä että enempi hävettää mutta toistaiseksi lähes kaikki ovat toimineet. Erään lintuesteen kanssa on nimittäin vähän tilanne päällä mutta palataan siihen sitten joskus.
Illalla käytiin kylillä syömässä ja siinä yhteydessä poikkesin matkatoimistoon ja varasin
meille ensi maanantaista keskiviikkoon hotellin Bangkokista. Täytyy viedä emännät shoppailemaan, ja saattaahan sieltä jotain löytyä minullekin. Siellä on mm. eräs
4-kerroksinen tavaratalo pelkästään tietotekniikkaa täynnä.(!!!) Täytyy varmaan piilottaa nippusiteet, tai Paula saattaa kiinnittää minut peukaloistani johonkin pyörätelineeseen siihen ulkopuolelle..
Illalla vielä muutama kontakti Skypellä suomeen ja sitten tuutilullaa.

Paula: Aamulla kun heräsimme, Emma oli avannut jo verhot. Hän tykkää avata noita laskosverhoja, jotka ovat kyllä ihan käteviä. Pitäisiköhän hankkia tällaiset myös kotiin. Saisinpa myös samanlaiset ikkunasysteemit kotiin kuin täällä. Tosin eivät taida olla kovin lämpöä pitäviä… Mutta ovat siitä ihanat, kun periaatteessa koko ikkunan saa työnnettyä pois ja samalla vedetään toinen ikkuna tilalle, joka on hyttysverkkoa.
Kotona aamuhommia, pyykinpesua, autoin Emmaa läksyjen teossa. Nyt on minulla ja Pasilla myös pientä flunssan poikasta.

Ajelimme illan suussa Hua Hiniin. Pasi meni matkatoimistoon varaamassa meille hotellia Bangkokista, jonne haluaisimme ensi viikolla. Minä jäin Emmaa vahtimaan kadulle, Emma puolestaan vahti kolmea koiraa, joiden ohi ei voinut kävellä. Menimme kuitenkin tien toisella puolella olevalle jalkakäytävälle ja totta kai niistä koirista yksi päätti ylittää tien ja kävellä meidän ohi. Emma hyppäsi jalkakäytävältä tielle eikä suostunut pitkään aikaan siitä tulemaan pois. Aika vaarallista tämä neidin pelko. Ihme, ettei jo totu niihin, kun koirat ei todellakaan tee mitään kenellekään, eivät edes välitä. Eivät edes autoista. Makaavat ihan juuri siinä missä ovat päiväunensa päättäneet ottaa eli vaikka keskellä tietä…Täälläpäin kuulemma niitä sanotaan itsemurhakoiriksi…

Kävimme syömässä ravintolassa, johon emme viimeksi mahtuneet. Ruoka oli hyvää, mutta annokset pieniä. Muuten tunnelma ravintolassa hyvä, ainakin työntekijöillä näytti olevan kivaa.

Kävelimme sieltä autolle ilman suurempia koira-ongelmia. Thai-hierontapaikan tytöt
moikkailivat Emmalle ja minulle ja kyselivät koska tulemme taas. Myöhemmin, lupasimme.

Pelasimme Uno-pelin, jonka Pasi voitti ja Emma hävisi. Emma jaksaa jakaa joka kerta kortit valmiiksi, eli hakee itselle ”mustat +4 ” kortit ja +2:n kortit. Lisäksi jättää +2 aina pakan päällimmäiseksi. Ja aina ne kortit uudelleen sekoitetaan, mutta seuraavalla päivänä Emma on taas tehnyt ”työt” aloitusvalmiiksi. Oikea Huijari!
Illan päätteeksi vielä pari skype-puhelua Suomeen.

Emma: Menin yöllä isin ja äidin viereen nukkumaan. Nukuin hyvin. Katson päivällä uudelleen Saippuaprinssin. Tehtiin äidin kanssa läksyjä. Illalla mentiin kaupunkiin syömään, söin kalaa ja ranskalaisia. Myöhemmin soitettiin Santulle skypellä.

Perjantai 25.1.

Paula: Minulla oli toinen lapa ”jämähtänyt” yön aikana. Ajattelin, että tänään otan kyllä thai massagen siellä rannalla olevassa hierontalaitoksessa. Emma heräsi vasta 9:n maissa. Vielä oli vähän nuhaa, mutta muuten jo pirteän oloinen.
Laitettiin aamupala ja siivottiin tavarat paikoilleen. Odoteltiin hetki siivoojaa, jota ei kuulunut
joten pakattiin rantareput valmiiksi ja ei kun menoksi kohti Son Beachia.
Tänään rannalla oli aivan mahtavat aallot, siis Emman ja Pasin mielestä, minua ne lähinnä pelottavat.

Saatiin tuolit ”omalle paikalle” ja Emma ja Pasi ryntäsivät aaltoihin. Viipyivät siellä
aika kauan, vain silloin tällöin naurua kuului aaltojen kohinan keskeltä. Kävin ottamassa
muutaman valokuvan, mutta aallot ei koskaan näytä niin suurilta kuvissa kuin mitä ne
luonnossa ovat. Rannalla oli tänään yllättävän paljon ihmisiä, paljon kävelijöitä ja levyttäjiä,
vaikka tuuli ja oli pilvistä.

Pasi kävi kävelylenkillään ja minä hänen jälkeensä. Laitoin aurinkolasit silmiin, mutta jätin kameran taas reppuun. Olisi pitänyt tehdä toisinpäin. Kamera mukaan, lasit reppuun…
Nimittäin kävelymatkan varrella oli ”pikkupoikia”, jotka vetivät merestä maalle verkkoa. Verkossa oli metrin tai jopa ylikin, kokoinen iso kala. Siinä se sätki vielä menomatkalla, mutta
paluumatkalla se oli jo ihan paikoillaan ja ”pullahtanutkin” jo. Yksi vene meni edestakaisin siellä merellä, olisiko siellä kalastaja etsinyt kadonnutta verkkoaan?
En käynyt tänään hieronnassa, kun kipu yläselän puolella helpotti, mutta varmaan ihan lähipäivinä sen teen.
Heti kun pääsimme kotiin, tuli siivooja. Oli varmaan odotellut meitä. Vaikea tietää koska tulee, kun ei ole vakipäivää jolloin käy. Yritin tänään kysellä, mutta siivooja ei osaa sanaakaan englantia, joten jäi epäselväksi. Tulee siis tiistai-lauantai klo 9-14 välillä.

Pasi: Aamulla pistettiin rantakamat reppuun ja suunnistettiin kaupunkiin. Heti kotikulmilla ajoin kapealla paikallistiellä hervotonta lehmälaumaa vastaan. Pari sataa ammua ja vasikoita ympäröi meidät ja tunnelma oli vähintäänkin epätodellinen. Ja kamerat takaluukussa repuissa. Pahus. Tästlähin pidetään yhtä kameraa ohjaamossa, sillä koko ajan täällä jotain tapahtuu.

Kaupungissa käväisin kirjakaupassa täydentämässä varastojani. Ostin taas pari uutta Nelson DeMilleä. Sitten Son Beachille, jonka virallinen englanninkielinen nimi on muuten Pine Garden Beach. Siis väkisin käännettynä Mäntytarhan ranta.
Joskaan ainuttakaan mäntyä siellä ei kyllä kasva.
Joskus aina hokaa jonkun tutun englanninkielisen asian käännöksen olevan jotenkin kökkömäinen. Niin kuin nyt ananaskin, Pineapple; Mäntyomena. Ei kasva männyissä eikä muistuta omenaa. (Tulee ihan mieleen se kuuluisa venäläinen keksintö…) Joskus ne sitten taas ovat parempia kuin suomalaiset nimitykset. Hyvä esimerkki on Kuha; Pike-Perch, eli Hauki-Ahven. Loistava ja kuvaava nimitys tuosta kalasta. No, siinä kaikki tällä kertaa täältä Lingvistiikka-Cornerista.

Sonilla oli oikea surffituuli. Jumalaton tuuli ja komeat aallot. Meidän perheestä 50 % on tällaisia Iso-Aalto-faneja, ja toiset 50 % sitten ei. Läsnä olevista 66 % kuuluu näihin diggareihin, eli minä ja Emma. Paula pelkää niitä aaltoja ihan tosissaan.
Tänään oli kyllä parhaat aallot mitä olen Thaimaassa koskaan nähnyt. Intiassa Goalla oli jopa isompia joskus mutta täällä tämä oli ensimmäinen kerta. Sieltä Intiasta saattaa olla peräisin Paulan aaltokammokin, sillä hänellä on muistikuva siitä miltä tuntuu kun aalto heittää rantahiekkaan niin että iho menee rullalle (asfaltti-ihottuma), niin ja siellä katosivat kalliit, vahvuuksilla olevat aurinkolasitkin aaltoihin. Paikallisella Honey-Beellä eli Roju-Brandylläkin taisi kyllä olla osuutta asiaan.

Niin paljon tuli pyörähdeltyä siellä aalloissa että taisin hiekoittaa uimashortsini myös sisäpuolelta niin huolella, että kävelyllä käydessäni hiertyivät ”herkät” kohdat jalkojen ja hanurin liitoskohdasta lähes vereslihalle ja kävelystä tuli sellaista pingviinitanssin näköistä lyllerrystä.

Jotenkin sitä melkein kolmen viikon auringossa ulkoilun jälkeen olisi luullut kestävän jo ilman rasvoja mutta se tuuli oli petollinen ja viilensi mukavasti. Joten en rasvannut ja siitä sitten palkinnoksi helakanpunaiset polvet ja naama.
Käytiin kaupassa ja päätettiin tehdä viikonlopun sapuskat kotona, sillä ensi viikolla pääsemme nauttimaan Bangkokin herkuista. Ostin lisää superliimaa kun entiset on loppu ja sen tuolin kanssa on vielä hommat kesken.
Ostimme myös herkullisen näköisen juustopatongin joka oli paistettu siinä kaupassa. Ajattelin että se sopii hyvin tämän päivän ruokamme, sovelletun NasiGorengin kanssa.
Osoittautui sitten että se ei ollutkaan juustopatonki. Vaan jonkinlainen viineri. Joka ei kyllä ollenkaan sopinut sen chili-curry-kana-riisin kanssa. Ulkonäkö pettää.

Emma: Nukuin hyvin, heräsin viimeisenä. Mentiin rannalle. Siellä oli isot aallot, joita äiti pelkäsi. Minä ja isi ei pelätä niitä.
Illalla katsoimme elokuvan Ötökän elämää. Soitin Santulle skypellä.

Uusi perheenjäsen, auto

Maanantai 21.1.

Paula: Pasi oli noussut jo aikaisin ylös ja Emmakin, mutta oli nukahtanut uudelleen sohvalle. Aamupalan jälkeen Pasi siivosi roskiskaapin, teki palmupuun oksasta roskapussille koukun kaappiin, ettei roskapussi makaa lattialla ja näin estää niitä muurahaisia pääsemästä pussiin käsiksi. Käydään kuitenkin ostamassa tänään jonkin sortin myrkkyä pieneläimille.

Aurinkotuolissa istuessani kuulin uima-altaasta räpiköintiä. Joku ”eläin” ui siellä. Huusin Pasin pihalle ja näytin kohdan mistä ”joku” lähti uimaan ja mihin suuntaan eteni. Kiersimme altaan reunaa ja gekkohan siinä ui, ikään kuin seisaallaan, pää pinnalla. Hassun näköistä. Ihan uusi asia meille, emme tienneet että ne osaavat uidakin, ne osaa varmaan sitten lentääkin…

Sain tänään luettua Kohti - kirjan loppuun. Kirja oli Finlandia ehdokkaana enkä sitä yhtään ihmettele. Kirjailija on taitava sanojen käyttäjä ja ihailen hänen tapaansa käyttää lauseissa kaksois- ja puolipisteitä. Niin, sen takia minulla usein kestää kirjan lukeminen niin kauan, kun tulee jokin kauniisti tai hyvin kirjoitettu lause, jota jään miettimään. Tässä kirjassa mietin mm. sellaista kohtaa, jossa perheen Julia –tytär on Khao Lakissa. Hän on kansainvälisen ”porukan” mukana, jotka auttavat Khao Lakia jälleenparannustöissä tsunamin iskettyä sinne. Julia toimii taideopettajana. Tässä kohtauksessa he ovat kuvaamassa videoilla erään oppilaan perheessä, joka asuu rannalla tsunamin tuhoamassa hotellissa. Perheellä ei ole kattoa pään päällä eikä seiniä ympärillä, pelkkä betonilattia ja kolme seinää. Paikka, jossa ei saisi asua, paikka jossa kenenkään ei pitäisi elää. Koti, jossa tuulee, koti johon sataa sisään. Niin siinä kohdassa tarinaa tämä lause: ”Elämä on ihmeellistä, elämä on sitkeää; elämä asettuu uudelleen tilaan, josta elämä on pyyhitty pois”.
Mietin, miten ja missä kirjailija on tämän lauseen kirjoittanut, paikan päällä? kotona viikkojen/kuukausien miettimisen jälkeen vai tosta noin vaan? No, minusta ei siis olisi lukemaan Dostojevskin tuotantoa kolmessa vuorokaudessa, ei edes yhtä teosta. Toisaalta, kun luen kirjan kerralla niin hyvin ajatuksen kanssa (/ajatukset harhautuen), mutta minun ei tarvitse siihen palata enää uudelleen. En koskaan lue samaa kirjaa kahteen kertaan. Kun taas Pasi lukee mm. vähintään kerran vuodessa Tuntemattoman sotilaan, aina uudelleen. En ymmärrä, lukisi sen kerralla kunnolla, niin muistaisi kaikki tapahtumat ikuisesti. No, erilaisia ollaan ja hyvä niin.

Ehdin pestä koneellisen pyykkiä ennen kuin Pasi soitti ja pyysi että tulisin avaamaan portin kun hän kurvaa vuokra-autollamme pihaan. Hain kameran ja otin pari valokuvaa tilanteesta. Emmakin tuli katsomaan että minkälaisella kaaralla se pappa tulee. Hopeanharmaalla tuli ja ikkunalaudalla istui pieni kultainen Budha-patsas.

Aika nopeasti singahdimme Market Villageen, ensin syömään ravintolaan. Sama, jossa kävimme ihan ensimmäisen päivänä kun tänne tulimme. Emma halusi siis sinne ja söi saman ruoan kuin aikaisemminkin. Annoin vielä mun annoksesta Emmalle ensin pienen maistiaisen (jouduin houkuttelemaan että suostuisi maistamaan), maistettuaan ensin miten hyvää oli, pyysi enemmän. Annoin Emman syödä siis loput mun annoksesta ja Emma yritti vielä katella, josko Pasilta jäisi sinne ananaksen sisään rakennetusta annoksesta jotain; jäihän sinne, yksi riisinjyvä, jonka Emma halusi vielä syödä.
Minä yritän saada Emmaa maistamaan aina uutta ja erilaista ruokaa. Pasi välillä toteaa, että miten sinä jaksat aina yrittää. Jaksan, kun joskus onnistunkin…

Pasi meni kirjakauppaan tiekarttaa ostamaan, minä Emma mentiin kauppaan. Nyt ei tarvinnut ostaa kärryä täyteen ja miettiä etukäteen monen päivän syömisiä, kun meillä on oma auto, jolla voimme käydä vaikka joka päivä jossain kaupassa. Amazing!

Veimme vain tavarat kotiin jääkaappiin ja Pasi vähän tutkaili ostamaansa karttaa. Ajattelimme ajaa Pranburiin. Emma lauloi takapenkillä ja pappa huristeli eteenpäin. Muutaman kerran sydän löi ylimääräistä lähinnä skootterit ja bussit niitä aiheuttivat…Paluumatkalla pientä eksymistä, tulimme väärälle puolelle Hua Hinia ja ajauduimme rautatieasemalle ja nähtiin yksi tämän paikan kuuluisuuksista, kaunis asemarakennus. Oli se kyllä kaunis ja me enemmän helpottuneita siitä, että olimme taas ”kartalla”. Sieltä Pasi osasi ajaa suoraan oikeaa reittiä kotiin. Oli raukka aika lailla uupunut matkasta ja sanoi, että jos nyt olisi kaapissa olut, niin ottaisi. Mutta ei ole, joten kupillinen jätskiä ajoi saman asian…

Pasi: Ulkosuomalainen keskiluokkainen idyllimme oli enää autoa vailla. Joten kävin tänään sen vuokraamassa. Seuraavaksi varmaan aloitamme neuvottelut koiran hankinnasta tai liitymme kylätoimikuntaan tai jotain.
No, takaisin aiheeseen. Homma eteni siten, että soitin Jenniferille ja hän lupasi lähteä viemään minut heidän toimistonsa suosittelemaan vuokraamoon.
Jennifer tuli ennen puolta päivää ja tämähän oli ensimmäinen kerta kun tapasimme, vaikka olimme puhelimessa jutelleet lähes päivittäin. Kävi ilmi että melkein sukua ollaan. Jennifer on kotoisin Manchesterista ja minä Tampesterista.
Pahus, unohdin kysyä että mitäs tykkäät siitä, että työmaastasi karkoitettu
poliitikko osti kotimaastasi fudisjoukkueen. Kysyn ensi kerralla. Ehkä.

Mentiin Jennien maasturilla keskustaan ja se vuokraamon katumyyntipiste oli ihan siinä samassa kohdassa missä Emma eilen sai yhden kuuluisista koira-hepuleistaan.
Omistaja ei ollut paikalla joten kaupankäynnistä ei meinannut tulla mitään kun hinnat eivät lähestyneet sitä tasoa millä Jennifrer oli asiakkailleen aikaisemmin autoja hommannut. Meidän ranskalaisnaapureillekin on auto hommattu juuri tästä samasta kioskista. (Koju oli nimittäin alle yhden neliömetrin kokoinen.)
Ranskikset on muuten Visa-runilla eli viisumin uudistamisreissulla jossain Laosin rajalla Mekong-joella. Sinne tekisi mieli myös keskiluokkaisen Samsonite-travellerin.
Täytyy ottaa kynä ja paperia ja mennä kylään kun ne ilmestyy. Muuten on hiukan hankala kommunikoida kun meillä ei ole yhteistä kieltä. Paitsi kädet.

Vuokraamon omistaja tuli skootterilla tuhatta ja vähän yli kun sille soitettiin että varakas (?) autonvuokraaja odottaa. Ja sitten tehtiin pikavauhtia kuukauden sopimus Mitsubishi Lancerista. Olisin ottanut Honda Jazzin mutta sitä olisi pitänyt odottaa pari päivää joten tyydyin huolellisesti sisään ajettuun Mitsuun. Mittarissa 125 tuhatta ja rapiat. Kolhujakin valmiiksi sen verran että täytyy ottaa valokuvia varmuuden vuoksi. Hinta saatiin mielestäni kohtuulliselle tasolle, n. 520 € / kk. Melkein saman verran menee joka tapauksessa takseihin ja nyt ei olla kenestäkään riippuvaisia.

Rahat ulos ATM-maatista ja omistajan lapaan ja Farangi puikkoihin. Auto oli siinä keskellä katua ja turistibussi soitteli kärsimättömänä torveaan sen takana. Vauhdilla sisään autoon. Ja ulos. Ja uusi yritys oikealta puolelta. Ohjaimet oikealla, muista nyt pahvi!! Valitsin on P:llä, siis voin käynnistää. D silmään, jalka pois jarrulta ja kevyttä kaasua että saadaan se bussin torvi hiljaiseksi. Olisin toivonut jotenkin vähän pehmeämpää starttia tähän ajotouhuun kuin että suoraan vaan menoksi ja heti sinne keskustan kapeisiin kortteleihin jalankulkijoiden ja skoottereiden ja koirien sekaan.
Onneksi mukana on pieni Buddha kojelaudalla auttamassa ja ohjaamassa.
Elävänä kuitenkin ulos kaupungista ja heti kun pääsin päätielle etelää kohti ja kotia päin syttyi polttoaineen varoitusvalo. Tankki melkein tyhjä. Olin pannut jo aiemmin merkille kävelylenkillä yhden ison huoltamon ja suunnistin sinne kun se olisi matkan varrella muutenkin.
Ajoin mittareille kuin olisin tehnyt sen aikaisemminkin. No, olenhan minä, mutta en siten että neljä letkupoikaa taistelee siitä kuka saa tankata laiskan turistin hopeanharmaan vuokravaunun.
Avasin repsikan puolen (siis vasemman) ikkunan ja kerroin että 30 litraa kiitos. Poika pisti mittarit laulamaan ja oli kohta jo ikkunassa ottamassa maksua. Täällä on kiva tankata, kun ei tarvitse nousta autosta lainkaan. Odotat vaan kun poika tankkaa ja maksat ikkunasta.
Jos on rahaa.
Mitä minulla ei sitten sattunut olemaan. Jotenkin olin niin täpinöissäni että unohdin että annoin kaikki sille vuokraamon pomolle.
Joten nyt sitten haettiin paikalle huoltamon pomo joka ei tietenkään puhunut englantia senkään vertaa kuin ne pojat siinä mittarilla. Sain kuitenkin käsityksen että tapana on aina maksaa tankatusta polttoaineesta ja minun pitää lähteä joku niistä pojista mukanani etsimään ATM josta saan tarvittavat valuutat.

Ajoimme sen pojan kanssa yhden 7Eleven kaupan kohdalle jossa oli automaatti. Sitten poika opasti minut jotain radanvarren hiekkatietä takaisin huoltamolle. Jossa maksoin kiltisti bensat. 1000 batia 30 litraa. Se tekee n. 74 senttiä/litra. Pojalle kaksikymppinen tippiä ja keula kotia kohti.
Emännät odottelivat jo portti auki kun kurvailin autokatokseen. Oi tätä riemua.
Meillä on auto!

Pikku uinnit rentoutustarkoitukseen ja sitten kauppareissulle. Autolla tietysti. Epäilen että Mr. Mon saattaa oppia enemmän englantia lähiaikoina kun en ole sille alituisesti soittelemassa.

Käytiin kaupassa ja syömässä. Etukäteen vähän jänniteltiin että mitenkähän se Market Villagen parkkihomma toimii. Turhaan, sillä se on toistaiseksi nerokkain parkkisysteemi johon olen tutustunut. Sisään ajettaessa portilta saa sellaisen lapun johon tyttö siellä kopissa on kirjoittanut rekisterinumeromme. Ja ulos ajettaessa se lappu annetaan samanlaiseen koppiin siellä toisella portilla. Ei maksua, ei mitään. Loistava järjestelmä.
Ajelimme vielä iltapäivän ratoksi Pranburiin joka sijaitsee noin 30 km etelään Hua Hinistä. Eksyimme ekan kerran noin 100 metrin päässä kotoa kun kokeilin oikotietä.
Toisen kerran eksyimme palatessamme sieltä etelän suunnalta. Jotenkin kykenin ajamaan harhaan suoralta rantatieltä jonka piti tuoda meidät ihan kotikulmille. Palasimme Hua Hiniin vuoriston toiselta puolelta jotain kärrypolkua pitkin aivan toiselle puolelle kaupunkia.

Ajamisilleni antaisin ensimmäisestä päivästä arvosanaksi kahdeksikon. Pari numeroa täytyy tinkiä täydestä kympistä eksymisien ansiosta ja tuulilasin pyyhkimillä vilkuttamisesta. Vilkutkin on perkele väärällä puolella sitä väärällä puolella olevaa rattia.

Ai niin, korjaus aiempaan virheelliseen informaatioon koskien Fitness Centeriä. Se kuvaamani rakennus tuleekin olemaan kiinteistöyhtiön toimisto. Kuntosalia ei ole vielä edes aloitettu.

Emma: Opettaja lähetti ensimmäiset läksyt sähköpostilla. Ihanaa. Isi kävi vuokraamassa meille auton. Se on harmaa. Mentiin syömään ja kauppaan. Ostin Barbin. Mentiin myöhemmin autoajelulle. Minä kuuntelin musiikkia takapenkillä.

Aurinkotuolit ja terroristit

Sunnuntai 20.1.

Pasi: Heräilin pitkin yötä omaan aivasteluuni. Rouva epäili että saattaisin olla allerginen Thaimaalaiselle punaviinille. Kumosin pontevasti em. aiheettoman epäilyn. Taisi olla huono idea yrittää selvitä ilman ilmastointia. Olen tullut vähän hysteeriseksi sähkön kulutuksen suhteen kun en ole ihan varma mitä se maksaa. Meidän päiväkulutuksemme on vakiintunut n. 33 KWh suuruiseksi ja jos se hinta jonka sain (3,5 baht/unit) on oikein, on yhden päivän sähkölasku noin 2,6 € eli n. 77 € kuukaudessa. Täälläpäin sähkön kulutus on ikään kuin käänteistä verrattuna kotisuomeen. Siis siten, että kulutus syntyy jäähdyttämisestä, ei lämmittämisestä.

Aamulla taas levyttämään altaalle. Ja jumalauta, taas hajosi aurinkotuoli alta. Nämä on nämä tuolit vähän kulahtaneita ja ehkä ne on suunniteltu kestämään raavaan Thaimaalaismiehen 47 Kg:n elopaino. Satakiloinen Farangi ylittää turvakertoimet reilusti ja muovinkappaleet lentelee hallitsemattomasti. Tuohan se tietysti oman jännän fiiliksen auringon ottamiseen kun ei koskaan tiedä mistä päin seuraavaksi jotain hajoaa.

Käytiin Paulan kanssa kävelyllä ja meinattiin ostaa papalle rottinkinen aurinkotuoli yhdeltä pellolta. Siihen oli parkkeerattu Pick-Up joka oli niin täynnä erilaisia rottinkikalusteita että itse autoa ei alta näkynyt. Lähtöhinta oli 2500 bahtia, joten sen olisi parin tunnin taistelun jälkeen saanut tonnilla eli n. 22 eurolla. Ei ole energiaa näin kuumana päivänä alkaa kisaamaan kielitaidottoman, vanhan, hampaattoman ja huonojalkaisen tuolintekijän kanssa. Palatessamme reissusta kaveri lakkaili niitä tuoleja siinä pellon reunassa. On kyllä pakko tunnustaa että tosi nättejä ja hyvin tehtyjä tuoleja siinä heinikossa kaupattiin ja tuolintekijällä oli valloittava hymy.

Tullessamme omalle alueelle havaitsin että se toissapäivänä tuhoamani aurinkotuoli oli ajautunut meidän keskusroskapaikalle odottamaan kuljetusta aurinkotuolien hautausmaalle. (Siellä niiden on lopultakin hyvä olla.)
Puutuin kuitenkin tämän tuolin kohtaloon ja kävin hakemassa sen tänään hajottamani tuolin alaosan ja vaihdoin sen siihen ensimmäiseen, sillä siinä oli jotakuinkin ehjä juuri se runko, kun siitä hajosi se selkänoja. Puutarhurimme hirnui ja heilutti vesiletkuaan kun raahustin edes takaisin niiden tuolin runkojen kanssa. Nämä letkupuutarhurit on muuten kolkon näköisiä kavereita vaikka ovatkin todellisuudessa leppoisia nuoria miehiä. Niillä on nimittäin päässä semmoinen lippalakin ja kaulahuivin yhdistelmä josta ei jää kuin silmät näkyviin. Yksi päivä se leikkaili jotain ikkunan alla olevia pensaita ja ajattelin että saisin varmaan verensyöksyn, jos joku aamu vaikka vähän väsyneenä nostelisin verhoja ylös ja tämä terroristin näköinen kaveri olisi heti siinä ikkunan takana pitkät puutarhasakset kädessään.

Paula: Tänään oli uima-altaalla pieni gekko, liikkui talon seinää pitkin. Emmakin sen huomasi ja kyseli että onko näitä sisällä. Ei ole, niitä on vaan ulkona ja syövät hyttysiä ja kärpäsiä kelpasi vastaukseksi. Emma antoi sille nimeksi Saila…
Uitiin Pasin kanssa päivän aikana kilometri altaassa, Emma varmaan ainakin tuplasti tai triplasti sen.

Mr Mon tuli tänään meitä hakemaan ihan sovitusti ja kävimme Hua Hinin keskustassa syömässä Cantina Western –ravintolassa. Sen omistaja tuli juttelemaan kanssamme ja kertoi aina arvaavansa mistä päin turistit ovat. Nyt erehtyi, luuli meitä ruotsalaisiksi. Itse hän on asunut 24 vuotta täällä ja on naimisissa thaimaalaisen naisen kanssa. Tom Yam Kung oli thaivaallisen hyvää, sain aikamoisen yskänkohtauksen kun halusin kokeilla kokonaisen chilin tulisuutta. Oli siis aitoa tavaraa…

Sen jälkeen tuk-tukilla kotiin. Tiskasin astiat ja Pasi tappoi keittiöstä pieniä, nopeita muurahaisia, varmaan satoja. Täytyy muistaa ostaa jotain myrkkyä niitä varten.

Mummo ja ukki olivat käymässä sovitusti Santun luona ja soittivat sieltä skypellä. Ukki vähän innostui että pitäisikö kuitenkin hankkia tietokone, skype yms. Oli kiva nähdä ja kuulla mummon ja ukin kuulumiset. Santtu lupasi tulostaa meidän blogitekstit heille iltalukemisiksi.

Pelattiin vielä yksi Uno-peli illalla, jonka Emma taas hävisi, mutta Emma pelasi tänään kuitenkin hyvin.

Emma: Tänään näin uima-altaalla Gekon. Se liikkui seinää pitkin. Annoin sille nimeksi Saila. Äiti ja isi kävivät kävelyllä. Jäin yksin kotiin. En hölmöillyt. Illalla soitin mummolle Skypellä. Pelattiin unoa. Äiti voitti.

We have a government !

Pasi: Otsikko on launtain Bangkok Post lehdestä.
Näin epäpoliittinen ihminen kuin olenkin, en malta olla osaltani
kommentoimatta näitä Thaimaan vaaleja ja niiden jälkipyykkiä. Varsinaista kantaa
en kuitenkaan tähän sotkuun suostu ottamaan.
Täällä järjestettiin joulukuun lopulla vaalit joiden jälkeen muodostettavan
hallituksen on määrä lopettaa puolitoistavuotta kestänyt sotilasvalta. Sotilaat
ottivat vallan syksyllä 2006 ja monista talousrikoksista ja korruptiosta
syytetty edellinen pääministeri Thaksin Sinawatra sai kenkää ja karkotettiin
maasta. Rahatkin takavarikoitiin.
Tämä Sinawatra onkin sitten mielenkiintoinen tapaus. Hän on entinen poliisi
joka ryhtyi yrittäjäksi, perusti menestyksellisesti teleyhtiön ja sitä kautta
hänestä tuli Thaimaan rikkain mies. Sitten Thaksin lähti mukaan politiikkaan
ja lopulta vuonna 2001 valittiin pääministeriksi. Ja kaiken lisäksi hänestä tuli
Thaimaan ensimmäinen pääministeri joka onnistui istumaan virassaan koko
kauden loppuun asti. Tämän katsotaan johtuvan köyhien ja maalla asuvien
olojen kohentamisesta ja kovasta rikollisuuden vastaisesta politiikasta. Siinä
menestyksen aallonharjalla hänet valittiin toistamiseen pääminsteriksi 2005.

Ihmiset käyttäytyvät eri tavoin kun kohtaavat vastoinkäymisiä. Sotilaiden
vallankaappauksen jälkeen Thaksin purki pettymyksensä shoppailemalla.
Osti äkkipäissään mm. Manchester Cityn
jalkapallojoukkueen viime kesänä. Ilmeisesti oli jäänyt kuitenkin juuri sen
verran sukanvarteen.
Kohta teille selviää myös se miksi Thaimaalainen poliitikko osti
työttömyyskorvauksillaan juuri jalkapallojoukkueen.

No, näissä vaaleissa oli yksi suuri ennakkosuosikki, PPP (People Power party),
joka on tietysti maanpaossa elävän Thaksinin uusi tukipuolue. Vanha puolue
kun kivitettiin päreiksi ja kaikki sen johtohahmot saivat viiden vuoden
osallistumiskiellon politiikkaan.
Eräs jalkapalloa ja Thaimaan vaalijärjestelmää yhdistävä tekijä ovat keltaiset ja punaiset
kortit. Vaalien jälkeen, kun äänet on laskettu, alkaa jännitys tiivistyä. Ensin julistetaan tulokset ja sen jälkeen joku korkea vaalielin jakaa kortteja. Pahasti vaalivilpistä tai äänien ostamisesta kärynneet saavat punaisia kortteja eli tulokset hylätään. Jos on sössinyt vain vähän tai keskivahvasti, saa keltaisen kortin joka on vissiin ikään kuin varoitus, sillä sen jälkeen on jonkinlainen mahdollisuus osallistua vielä johonkin jälki-vaaliin (by-election). Fair play, sanon minä. (Tämä systeemi kun jalkautetaan suomeen niin Timo Soini kehittää siihen lisukkeeksi jonkinlaisen draftauksen ja otetaan käyttöön siirtoikkunat ja -korvaukset puolueloikkareille ja
vapaapotkut perseelle täysistunnoissa vilpistä kiinni jääneille.)

PPP sitten otti ja voitti vaalit ja koko kansakunta odotti jalat suussa että maittaako tulos armeijalle. On esitetty vahva epäilys että sotaväki ei kelpuuta Thaksinin uutta puoluetta valtaan, sillä sehän tarkoittaisi käytännössä entisen pääministerin paluuta Thaimaahan ja ennemmin tai myöhemmin takaisin puikkoihin. Toistaiseksi tilanne on stabiili ja näyttää siltä että näinhän
tässä juuri käy, joten seuraavassa arvonnassa odotellaan armeijan vastinetta.

Thaksin on jo ilmoittanut palaavansa kotiin joskus helmikuulla.
Ja eilen sitten tuli otsikon mukainen uutinen julki. PPP muodostaa hallituksen viiden
pienemmän puolueen kanssa. Uutinen julkaistiin pian sen jälkeen kun korkein oikeus hylkäsi PPP:tä vastaan nostetut syytteet siitä, että kyseessä on Thaksinin entinen kielletty Thai Rak Thai-puolue, joka on vain naamioitu olemaan PPP.
Kadehdin suunnattomasti tuota eleetöntä pokeria joka näillä paikallisilla on syntymälahjana. Mitä hillittömämpiä juttuja esitetään naama vakavana ihan oikeudessa asti.
Totta helvetissä kyseessä on Thaksin Sinawatran puolue, oli sen nimi mikä hyvänsä. Yritys mitätöidä vaalitulos oikeudessa oli kuitenkin mielestäni selkään taklaamista ja siitä olisi syytä antaa punainen kortti demokraattiselle puolueelle.

PPP:n johtaja Samak Sundaravej lienee uusi pääministeri. Ihan tavallinen harmaa poliitikko ei ole hänkään. Samak on entinen Bangkokin kuvernööri joka tuli tunnetuksi villeistä joukkoliikennevisiostaan joista yhtään ei käsittääkseni kuitenkaan toteutettu. Hän myös peruutti mm. taidemuseon rakennuttamisen ja pisti tilalle ostoskeskuksen. Poliitikoksi hänellä lienee
vähän liikaa aineenvaihduntaa sillä vaaliväittelyistäkin hän kieltäytyi koska on niin herkkä
suuttumaan että homma olisi mennyt hanurilleen jos vastustaja olisi ärsyttänyt riittävästi.
Tästä voisi päätellä että Thaimaan politiikassa Tiki Tikkasellakin olisi tulevaisuus.
Samak Sundaravej puolestaan on ilmoittanut julkisesti olevansa vain Thaksin Sinawatran työn jatkaja häntä onkin kutsuttu Thaksinin Proxyksi.

Yhteenvetona voisin todeta näistä vaaleista ja koko touhusta yleensäkin että ennakkosuosikilla oli hyvä puolustus ja joukkueen johto oli sitoutunut voittamaan hinnalla millä hyvänsä. Hävinnyt puoli joutui varsinkin toisella puoliajalla altavastaajaksi ja syyllistyi turhautuessaan törkeään peliin.
Aika velikultia, nämä pelimiehet täälläpäin.
Kannattajia ei kabinettipeli juurikaan jaksa kiinnostaa. Kun on niin kuumakin.

Internettiä, apinoita ja autokuumetta

Sunnuntai 13.1.

Pasi: Sunnuntai, lepopäivä. ( hi hi, ihan niin kuin meillä nyt muita päiviä olisikaan. )
Makailtiin altaalla. Ilmat ovat olleet samanlaisia joka ainut päivä tähän asti.
Yli 30 lämmintä eikä pilven hattaraa. Pari viime päivää on tuulikin ollut olematon
joten on ollut tosi kuuma. Minulla kävi joku voiteluonnettomuus viime viikolla ja poltin vasemman jalan pohkeen ja molemmat polvet. Paulan kasvot rusottaa aika iloisesti mutta
niin ne aina tekee aluksi.

Kävin taas päiväkävelyllä. Vaihdoin reittiä ja sain kävellä melkein ilman
koiralaumoja. Jossain nisäkäslaumassa kyllä jonkin matkaa vaelsin. Kaksi
pikkupoikaa paimensi lehmälaumaa siinä matkani varrella ja jouduin ”läpäisemään”
sen lauman ihan keskeltä. Enemmän ne lehmät minua pelotti kuin ne koirat aikaisemmin.

Löysin myös sen kyläprojektimme nettisivuilla kovasti mainostetun Fitness Centerin. Olin ihan vakavissani ajatellut käydä vähän kuntosalillakin. Albumissa kuva ko. laitoksesta. Jotain pikku viimeistelyä se vielä vaatii ennen kuin siellä juoksumatot surisee ja Falle hikoilee. (Farangi eli Falle = Thai-slangia, ulkomaalainen)

nettikahvilassa päivitin blogia ja latasin kuvia nettiin kun huomasin että siinä koneessa on
myös luurit. Tarkistin hieman ja havaitsin että monta erilaista nettipuhelinta siihen oli asennettuna mutta ei Skypeä. No, kauankos siinä meni kun sen sinne sitten vaivihkaa asensin. Ja eikun soittamaan pojalle kotiin. Hyvin pelitti ja kamerakuvakin tuli Lohjalta mallikkaasti. Meillä ei ollut kameraa mutta oli kiva nähdä Santtu ja kaikki vuorollamme kerrottiin vähän kuulumisiamme.

Paula: Viime yö meni ihan travellaamiseksi. Emma meni nukkumaan kymmenen pintaan ja nukkui pari tuntia kunnes heräsi siihen että huoneessa pörisi joku, ilmeisesti hyttynen eikä Emma sen jälkeen halunnut siellä enää nukkua. Emmekä me suostuneet siihen, että hän tulee väliimme, siitä on yksi kokemus täällä ja aika kuuma sellainen. Eli väliin Emma istui aulassa ja välillä omassa huoneessaan, muttei nukkunut. Lopulta annoin periksi ja siirryin Emman huoneeseen hänen viereensä siksi aikaa että Emma nukkui rauhallisesti. Sen jälkeen siirryin meidän huoneeseemme Pasin viereen. Siellä pyörin noin tunnin verran, yritin töniä Pasia hiljaisemmaksi, kun kuorsasi niin että huone kaikui. Ei auttanut, joten siirryin takaisin Emman viereen tyyny kainalossa.

Aamupalan jälkeen menimme altaalle. On tulossa todella kuuma päivä eikä tuule juuri lainkaan. Emmakin saatiin viimein houkuteltua altaalle uimaan ja olisi halunnut lillua siellä vedessä koko päivän. Pasi kävi kävelyllä ja minä otin pienet allasjumpat. Luen kirjaa tai pokkaria ”Miksi ranskattaret eivät liho”. Kirja on ihan mielenkiintoinen ja varmaan ihan kokeilemisen arvoinen ideologia, mutta ei nyt vaan tässä vaiheessa. Nyt en ala täällä syömään taikapurjokeittoa viikonloppuisin kun on tarjolla kaikkea ihanaa mausteista ruokaa. Myöhemmin, ehkä…

Kävimme nettikahvilassa ja soitimme Santulle. Oli ihanaa kuulla pojan ääni ja varsinkin nähdä hänet. Tunsin oikein miten ikävä kaihersi rinnassa. Emmalla olisi ollut koko ajan Santulle asiaa. Emmaa ei häirinnyt yhtään myöskään se, että kahvilan omistajan koira oli tässä vaiheessa herännyt päiväuniltaan ja kierteli uteliaasti tutkien ympäri kahvilaa. Sovimme Santun kanssa seuraavat skype-treffit keskiviikoksi. Soitimme taksin ja hurautimme kotiin. Kotona Emma esitti meille Prinsessajää –kappaleen mikrofooniin laulaen (löydettiin karaokevehkeet tv:n vierestä, mutta DVD-soitin on siis huollossa ja tosin on omat karaoke-levytkin kotona).

Emma: Uitiin koko päivän. Illalla mentiin kaupunkiin syömään. Soitettiin Santulle Skypellä. Näin Santun kuvan tietokoneella. Tuli kova ikävä.

Maanantai 14.1.

Paula: Aamulla heräsin tunteeseen, että olen nukkunut kunnolla. Heräsin vain kerran yöllä kun oli KYLMÄ, ilmastointi oli liian kylmällä. Ei kuitenkaan otettu sitä riskiä että olisi sitä pienennetty, koska se laite pitää aikamoista piipitystä ja siihen on Emma ainakin kerran herännyt, joten hain yhden ylimääräisen peiton päälleni.

Pasi tapasi roskien vientireissullaan yhden meidän naapurimme. Vanhempi pariskunta, jotka ovat ranskalaisia, Lyonista ja olivat vuokranneet huvilan 5 kk:ksi, mutta ovat tulleet tänne jo marraskuussa. Aikovat mennä käymään ainakin Chiang Maissa. Herra vetelee aikamoista kyytiä pienellä valkoisella autollaan (merkkiä en tiedä). Aika paljon Pasi sai selville ottaen huomioon ettei hän puhu ranskaa eikä meidän naapurit englantia. Kädet vaan viuhuivat ympäriinsä…

Päivällä mentiin käymään Khao Takiap vuorelle, joka on jonkinlainen näköalapaikka. Ajeltiin aikamoisten hökkeli- ja kalastajakylien läpi. Niillä oli siellä asuntojen pahviseinillä kuninkaasta isoja julisteita seinät täynnä. Perillä kävelimme korkealla olevan temppelin luo, sinne oli portaita aikamoinen määrä, mutta jaksettiin ihan hyvin ne raahustaa, Emmakin. Emma varmaan siksi, että siellä ylhäällä niitä apinoita ei näkynyt. Alhaalla niitä näkyi joka puolella satoja; maassa, katoilla, autojen konepellillä, pylväissä, puissa, toistensa kimpuissa…Otimme valokuvia, sieltä oli hyvät näkymät kohti Hua Hinin keskustaan ja rantaan, mutta ilma oli kuuma ja kostea, joten valokuvista tuli vähän utuisia. Alas päästyämme menimme Emman kanssa ”turvaan” yhteen baariin, jonka omistaja huiski luudalla apinoita pois ja Pasi lähti kiertämään kameransa kanssa alueelle.

Baarin eteen pysähtyi maastoauto, josta tuli munkkeja oransseissa kaavuissaan aikamoinen liuta kukkakimput kädessään. Hajaantuivat kuka minnekin niiden kimppujensa kanssa ja me odotimme että taksi tulisi hakemaan meidät pois täältä.

Käytiin paluumatkalla ruokakaupassa. Ainoa unohtunut asia oli aurinkovoide. Käytiin myös apteekissa ostamassa hyttysen puremiin voidetta. Nimittäin meillä kaikilla on kymmeniä puremia eri puolilla vartaloa. Apteekissa myytiin lisäksi kaikkea muutakin sipseistä alkaen..

Emma esitti Hanna Pakarisen ”Tulin voittamaan” kappaleen Pasi Sakarille (Sakarin nimipäivä) nimipäivälahjaksi. Minä olin laulanut jo aamulla, mutta en ilman muistutusta minäkään.
Illalla katseltiin tv:stä The Amazing Race 12 kausi, jossa vielä mukana neljä pariskuntaa.

Pasi: Sovittiin jo eilen että Mr Mon tulee hakemaan meidät klo 11 ja lähdemme tutustumaan Khao Takiap-vuoreen. Kello tuli 15 yli eikä kuskia näy. Soitin ja kysyin että oletko jo tulossa ja sain pikaisen lupauksen että n. kymmenessä minuutissa hän tulee. Siitäkin voi jo päätellä että Mr Mon oli unohtanut koko jutun. Hänellä on normaalisti nimittäin vain yksi aikamääre, ”baut fifteen minits”, joka pitää sisällään kaikki ajat 5-30 minuuttiin.

Ajoimme ylös vuorelle kalastajakylän läpi. Heti ylös päästyämme havaitsin että niitä luvattuja apinoita on joka puolella. Ja paljon. Emma sai hepulin, kuten arvata saattaa.
Kiipesimme ylös temppelille. Kovaa hommaa tässä kuumuudessa mutta kannatti, sieltä oli hienot näköalat Hua Hinin edustalle.
Koiriakin siellä oli apinoiden seassa joten Emman kanssa olimme helisemässä. Vaikka eläimien pelko vähä vähältä tuntuu hellittävänkin on näissä tilanteissa oltava tiukasti hereillä ettei Emma karkaa juoksuun ja juokse ties minne asti.
Kävimme kaupassa paluumatkalla ja ostin lopultakin toisenkin prepaid-liittymän ja molempiin puheaikaa. Nyt olemme siis paikallisten operaattoreiden armoilla.
Kuten olemme sen internet-liittymänkin kanssa. Jota ei kuulu eikä näy.

Tänään ruokana kotona keitettyjä perunoita ja jauhelihakastiketta. Kuka vielä valittaa että täällä on liian eksoottista ruokaa. Kaupasta saa melkein mitä vaan, lauantaimakkaraakin (Bolognaa). Vain ruisleipää ja salmiakkia ei löydy.
Koska tänään on välinimipäiväni, (onnea kaikki Sakarit), kuulin pari laulua joista Emman esittämä Idols-viisu ”Tulin voittamaan” oli unohtumaton esitys.

Emma: Aamupalan jälkeen kävin uimassa. Sitten lähdettiin taksilla näköalapaikalle. Siellä oli miljoona apinaa. Olivat pelottavia. Sitten mentiin kauppaan ja tultiin Tuktukilla kotiin. Tehtiin jauhelihakastiketta ja ja perunoita.

Tiistai 15.1.

Pasi: Aamulla taivaan peitti omituinen ilmiö. Pilviä? Sellainen ohut harso jota juuri ja juuri voi
pilveksi sanoa oli ilmestynyt siniselle taivaalle. Hetken ilmiötä tutkailtuani totesin pitäväni siitä. Ilma oli yhtä lämmin kuin yleensäkin mutta aurinko ei polttanut niin tulisesti.

Soitin Jenniferille ja kyselin sen internet-liittymän kohtaloa. Nyt saimme sitten jo sovituksi mitä se maksaa, asennukset ja kuukausimaksut. Nyt jäämme siis odottelemaan tietoa siitä koska se asennus tapahtuu. Pyysin myös virka-apua josko hän pystyisi järjestämään meille puutarhakalusteita. Eli yksi pöytä ja neljä tuolia. Olisi mukava syödä aamupalat ulkona ja joskus illallakin istuskella siellä kuuntelemassa näitä uskomattomia yön ääniä. Jennifer lupasi tarkistaa ja palata asiaan. Tämäkin lupaus lienee jossain työjonossa, ja pitkään, ellei ikuisesti.

Ajelimme aamupäivällä Son beachille ja otimme aurinkotuolit. Nyt rannalla ei ollut käytännössä
juuri ketään meidän lisäksemme. Paitsi ihan siinä rantavedessä yksi jumalattoman iso kuollut meduusa. Lomailevia sotilaitakin oli korkeintaan ryhmän verran.
Käytiin Paulan kanssa vuorotellen rantakävelyillä ja levyteltiin. Vesi oli aika matalalla ja laski koko ajan lisää.
Iltapäivällä poikkesimme rantaravintolaan syömään ja juomaan. Pikku välipalaksi tarkoitettu myöhäinen lounas oli niin tukeva että muuta ruokaa ei tänään enää tarvittaisikaan.

Kännykkäni oli repussa ja jossain vaiheessa tarkistin oliko Jenniferiltä tullut yhteydenottoja ja olihan siellä yksi vastaamaton puhelu, tullut juuri sieltä toimistolta. Soitin takaisin ja Jennifer kertoi että olisimme saaneet sen nettiasennuksen jo tänään jos olisimme olleet paikalla. Sovittiin se sitten tapahtuvaksi huomenna klo 10:00. Mutta paperisotaa siihenkin sisältyy. Tarvitaan minun passistani kopio. Jota minulla ei tietenkään ole tulostettuna. Täytyy lähteä vielä tänään kylille nettikahvilaan hakemaan se sähköpostista ja pyrkiä saamaan siitä myös tuloste.

Palailimme kämpille neljän jälkeen ja otimme pienen päivälevon. Sovittiin jo tulomatkalla että Mr. Mon tulee kuudelta hakemaan.
No, kello tuli kuusi mutta missä on Mon? Pikainen puhelu ja pikku pahoittelujen jälkeen hän lupasi tulla kymmenessä minuutissa. Alkaa vähän lipsumaan, sanoisin.
Eihän se sinänsä ihme ole. Mr. Mon ajaa autoa aamukuudesta yöllä kahteen tai kolmeen asti. Ja luppoajat opiskelee siinä autossa englantia. Kaverilla saattaa vähän olla univajetta joka ei onneksi toistaiseksi ole näkynyt ajamisessa.

Olemme tässä hieman miettineet että pitäisikö minun rikkoa yksi pyhistä lupauksistani, jonka tein ennen kuin tänne lähdettiin. Lupasin nimittäin (ihan oma-aloitteisesti) olla tarttumatta minkäänlaisen moottoriajoneuvon ohjaimiin täällä Thaimaassa. Olemme nyt yhdessä vaimon kanssa pohdiskelleet miten paljon helpompaa eläminen olisi jos tuossa pihassa olisi oma vuokra-auto. Pieniä vilunväreitä olen tästä saanut ajatellessani mm. vasemmanpuoleisen liikenteen sääntöjä, lukemattomia skoottereita surahtelemassa siinä ympärillä ja varsinkin oikealla sijaitsevan ohjauspyörän ja automaattivaihteiston omaksumista. Nähtäväksi jää, onneksi myös hinta vaikuttaa joten välttämättä minun ei tarvitse syödä sanojani.

Käytiin nettikahvilassa Market Villagen yläkerrassa ja otin sen passini kopion ulos sähköpostista ja pienellä virka-avulla henkilökunnan puolelta sain sen tulostettuakin. Nyt on kaikki valmiina huomista internet-asennusta varten klo 10:00. ( Jos kuka uskoo että se tapahtuu, minä en)

Ilta päättyi vakiintuneen tavan mukaisesti Emman yksinlauluesitykseen joka huipentuu aina uuteen tapaan kietaista mikrofonin johto jostain hameen kauluksesta tai jotenkin muuten vaan coolisti.

Paula: Emma oli kuulemma herännyt ensimmäisen kerran jo 5 aikaan, jolloin puolet talosta oli valaistuna, kun neiti oli ottamassa Thyroxin lääkettä keittiössä. Pasi oli palauttanut Emman takaisin nukkumaan ja oli ihan suosiolla tähän taipunutkin.

Ulkona näytti pilviseltä, mutta silti ihan yhtä lämmintä kuin muinakin aamuina. Kävimme uimassa ja mietimme mitä tehdään tänään. Pasi soitti ensin Jenniferille ja kyseli nettiyhteyksistä, DVD-soittimesta. Lisäksi haluaisimme takapihalle pöydän + neljä tuolia. Jennifer lupasi ottaa asioista selvää ja soitella myöhemmin.

Päätimme lähteä rannalle. Siellä oli tänään tosi hiljaista, ei montaakaan ihmistä meidän lisäksi. Tein kävelylenkin rantaviivaa pitkin ja samalla etsin kauniita simpukoita kotiin vietäväksi. Kävimme vielä Emman kanssa uimassa ennen kuin Pasi lähti kävelyreissulleen. Pasi käveli pitemmän matkan ehkä 5-6 km. Emmakin sanoi lähtevänsä etsimään simpukoita ja sanoin tuolista maaten että ok ja älä mene kauas. Ajattelin, ettei Emma uskalla kauas mennä kun pelkää irtokoiria, rapuja yms. Kun hetken päästä kurkkasin sieltä tuolista, niin siellä se neiti taivalsi samaan suuntaan kuin Pasi lähti. Oli kuitenkin liian kaukana, ettei kuullut huutoani kääntyä takaisin. En voinut lähteä peräänkään kolmea reppua raahaten. Soitin Pasille ja kysyin missä asti hän on, onko tulossa jo takaisin. On kuulemma ja itse asiassa näkee Emmankin. Joten kävelköön Emma Pasia vastaan. Sieltä he sitten myöhemmin saapuivat kilpaa juosten hiekalla.

Päätimme käydä syömässä pienet suolaiset välipalat ravintolassa. Kala-annokset olivat kuitenkin niin täyttävät ettei muuta ruokaa tänään enää tarvitakaan, ehkä leipää ja hedelmiä vain. Emma söi samanlaisen annoksen kuin edelliselläkin kerralla. Ravintolassa oli yksi koira, jota Emma pelkäsi. Tarjoilija ajoi koiran sieltä pois ja saatiin Emmakin syömään ihan rauhassa. Kolme ruokaa, yksi Fanta ja pari olutta maksoi 340 bahtia, eli n. 7 euroa.

Kotiin päästyämme Jan kävi skootterillaan ja toi lapun, jossa kerrottiin että meillä on tänään ja huomenna vesiongelmia. Eli vettä ei välttämättä tule tai paineet vähissä, koska lähistöllä tehdään putkitöitä. Otettiin siis vettä talteen parin litran vesipulloihin mm. vessan vetämistä varten.

Illalla kävimme siis internetkahvilassa että Pasi saisi siitä passista kopion. Luimme myös s-postit. Mia oli lähettänyt Emmalle viestin ja kertoi mm. että Antti Tuisku ja Hanna Pakarinen ovat Seiska-lehden mukaan myös täällä Thaimassa. Emma oli niin täpinöissään tästä tiedonjyvästä, että ihan kohta hän näkee idolinsa. Kaupassakin tuijotti koko ajan ympärilleen, josko Anttia ja Hannaa näkyisi. Nyt ei vastattu yhteenkään viestiin, vaan siis vasta huomenna kun saadaan se netti kotiin. Pasi ei oikein tähän usko sitä, mutta minä kyllä.

Kaupan ostoskärry täyttyi taas ihan kivasti. Ostettiin mm. viipaloituja greippejä paketissa ja niissä joku pieni maustepussi. Luulin, että olisi sokeria, mutta oli aika tulista sellaista, ehkä chili-sokeri –yhdistelmää, koska huuliin jäi chilin polttava maku. Uskokaa tai älkää, mutta ihan hyvää. Lisäksi ostettiin sieniä, pari valmista pakastekeittoa ravuilla + tulisella liemellä. Emmalle ostettiin kalapuikkoja. Aurinkovoide unohtui taas…

Emma: Heräsin 5:ltä. Isi tuli ja vei minut takaisin nukkumaan. Aamulla mentiin rannalle. Äiti pelkäsi isoja aaltoja. Minä en. Illalla käytiin nettikahvilassa. Mia oli laittanut sähköpostia että Antti Tuisku ja Hanna Pakarinen ovat Thaimaassa. Ihanaa, pian näen Antin ja Hannan.

Keskiviikko 16.1.

Paula: Meillä oli kello soimassa 9:ltä, mutta Pasi ja Emma heräsivät jo sitä ennen. Minua tultiin herättämään siis klo 9. Syötiin aamupala ja laitettiin paikat kuntoon. Pasi oli tosin jo aamulla ehtinyt siitä suurimman osa jo tehdäkin. Odoteltiin sitä netin asentajaa. Ei kuulunut, joten mentiin uima-altaalle. Aurinkovoide siis lopussa, kun unohdettiin taas eilen sitä ostaa.

Viimein karahti paikallisen puhelinyhtiön logolla varusteltu auto meidän portille ja sieltä hyppäsi vanhempi herra. Pasi siirtyi hänen kanssaan englantia keskustellen sisään. Ihmettelin vähän, kun mies ei viipynyt varmaan varttia enempää. Ajattelin että olipa nopeaa toimintaa. No, totuus oli se, että nyt tehtiin vasta se sopimus ja maksettiin liittymisestä. Asennus tulisi huomenna iltapäivällä. Okay, eli tänään täytyy taas mennä kaupunkiin, kun luvattiin Santulle skypetellä tänään.

Otin pienet päiväunet sillä välin kun altaanpuhdistaja ja puutarhuri kävivät. Päiväunien jälkeen tuntui jaloissa epämiellyttävää kuumotusta ja katselin tarkemmin. Reiden takaosat punoittivat aika lailla ja vähän pohkeetkin. Sillä lailla, nyt on pakko muistaa ostaa sitä aurinkovoidetta tänään.

Iltaruoaksi paistoimme porsaanfilepihvit riisin kera. Emmalle paistoin kalapuikkoja. Eivät ne ihan kalapuikoilta näyttäneet; olivat ainakin 2-3 kertaa leveämpiä ja ohuempia kuin meillä kotona myytävät, mutta hyvin ne Emmalle maistuivat. Emma halusi myös, että hänelle pitää laittaa riisi samalla tavalla kuin täällä ravintolassa eli laitoin riisin lasiin ja taputtelin sen siihen tiukasti ja kaadoin Emman lautaselle riisikakun ja siihen kauniisti sitten ”kalapuikot” ympärille. Näytti ihan hyvältä. Vielä kun olisi saanut silputa jotain yrittiä päälle, niin olisi näyttänyt ihan ravintola-annokselta.

Tiskasin astiat ja Emma odotteli jo kärsimättömänä mikrofonin johto vartalonsa ympärille kiedottuna, että koska oikein lopetan, koska hän haluaa esittää meille yhden laulun. No, tällä kertaa ”Haaveistani totta teet” oli niin hyvä tai esiintyminen oli, että Pasi ikuisti tämän kamerallaan.

Tilattiin taksi ja odoteltiin, ei tullut itse Mon, mutta oli lähettänyt toisen kuskin. Hän vei meidät Hua Hinin keskustan tavaratalon eteen. Kävelimme siitä sitten Internet-kahvilaan ja siellä taas pikkuepisodi Emman kanssa, kun pelkäsi sitä koiraa. Koira on aivan ihana ja todella kiltti, ei häiritse millään tavalla asiakkaita. No viimein Emmakin uskaltautui sisään, kun yksi nuori tyttö vei koiran ulos kävelylle. Soitettiin Santulle, Emma ekana ja kyseli kaikenlaista ja kertoi mm. että voisiko Santtu tarkistaa, että onko Antti Tuisku ja Hanna Pakarinen Hua Hinissa lomaa viettämässä…Santtu oli vähän flunssaisen oloinen. On varmaan ressukka palellut kotona, kun kukaan ei ole lämmittänyt. Kerrottiin Santulle että huomenna meillä pitäisi olla kotona netti ja skypekin toimisi. Santtu on huomenna yliopistolla ja perjantaina menee armeija-kaverinsa luo Leppävaaraan ja tulee ehkä vasta sunnuntaina kotiin. Luvattiin silloin ottaa yhteyttä.

Pasi: Aamulla laitoin vähän sisätiloja siistimpään kuntoon jos se internet-asennus vaikka sittenkin tulisi klo 10:00 kuten oli sovittuna. Mentiin sitten altaalle makailemaan ja odottelemaan.
Kello tuli kymmenen ja sitten se tuli yksitoista. Täsmälleen kello 11:40 ajoi tien varteen
TT&T:n auto ja olin positiivisesti yllättynyt. Vain pari tuntia myöhässä.
Tosin kyseessä olikin sitten vain työnjohtaja jonka kanssa tehtiin sopimus nettiliittymästä
ja jolle maksettiin asennukset ja ADSL-reititin. Varsinainen asennus sovittiin sitten
tapahtuvaksi huomenna iltapäivällä. Just joo…

Purin pettymystäni pitkällä kävelylenkillä ja sen jälkeen uitiin Emman kanssa kilpaa allasta päästä päähän. Illalla on sitten taas ajauduttava kaupunkiin sillä meidän pitää päästä Santun kanssa Skypettelemään kun kotiin on tullut jotain laskuja.

Emma: Päivällä uitiin omalla altaalla. Söin perunaa. Illalla käytiin soittamassa Santulle. Katsoin isin tietokoneelta Idols 2.

Torstai 17.1.

Pasi: Aamupäivä altaalla lueskelemassa. Näin sapattivapaalla tulee keskityttyä aika paljon kirjoittamiseen mutta hyvin tuntuu aikaa jäävän lukemiseenkin. Olemme olleet täällä paikan päällä nyt 8 vuorokautta ja olen ehtinyt lukemaan jo nämä: Andrew Britton: The American, Anja Snellman: Harry H., Henning Mankell: Kennedyn Aivot, Roope Lipasti: Pihalla, James Patterson: The Beach Road, Paul Rusesabagina: Hotellinjohtaja. Nyt aloitin Auli Irjalan matkakertomuksen Meren selkä taittuu. Mielenkiintoinen kuvaus nelivuotisesta purjehdusmatkasta ympäri maailman meriä. Tähän lukutahtiin olisi varmaan se keminmaalainen kepu-ikonikin tyytyväinen. Hän kun käsittääkseni väittää lukeneensa kolmessa päivässä koko Dostojevskin tuotannon.

Kauan ja hartaasti odotettu Internet-liittymän asennus tuli kuin tulikin tänään ja on aiheuttanut jo vähän jonoa tietokoneelle. Ollaan makseltu laskuja, vastailtu sähköposteihin ja soiteltu Skypellä. Itse olen myös päivittänyt itseni kotimaan tapahtumista.
Yksi kauan etukäteen toivomani nettipalvelukin tuli testattua, nimittäin nettiradiot. Vaikka Gramexin piti estää niiden kuunteleminen ulkomailta niin hyvin nuo tuntuvat pelittävän.

Suomestakin löytyy nettiradio melkein kaikilta radioasemilta, joten niistä saa lääkettä jos vaikka koti-ikävä iskee. Ja aikaerokin palvelee meitä, joten voin uima-altaalla kuunnella vaikka Heikelän ja Linnanahteen Korporaatiota Radio Rockilta tai Jaajoa ja Annia Radio Suomipopin aamusta. Nämä molemmat kuuluvat henkilökohtaisiin työmatkaradioihini aamuisin. (Jotain tämäkin sitten kertoo minusta ihmisenä..)

Myivät väkisin siihen liittymään ADSL-routerin (1600 Baht=n.35 €) ja onnesta mykkyrällä omistan nyt ensimmäisen Huawei-reitittimeni. Se on kyllä tosi söpön näköinen.

Paula: Normaalit aamurutiinit eli minä viimeisenä ylös. Laitoin aamupalaa, mutta vedenkeitin ei suostunut käynnistymään. Kokeilimme eri pistorasioissa mutta ei toiminut. Itse asiassa se jo eilen vähän takkuili. Kaivoimme matkalaukusta työkavereiden minulle antaman pienen vedenkeittimen esiin ja saimme aamukahvit ja –teet keitettyä. Kiitos työkaverit!, pelastitte päiväni.

Pilvinen päivä, mutta siinä vaiheessa kun päästiin uima-altaalle aurinko paistoi jo lämpimästi, ei kuitenkaan niin kuumasti kuin edellisinä päivinä. Luin tänään altaalla aika paljon kirjaa ”Kohti”. Pasi sai taas yhden kirjan luettua ja aloitti Santun minulle synttärilahjaksi ostamaa kirjaa ”Merenselkä taittuu”. Kirja kertoo suomalaisen pariskunnan liki 5-vuotisesta purjehdusmatkasta maailman merillä.

Siivooja pöllähti yht’äkkiä tänään ja siivosi varmaan 2-3 tunnin ajan mm. vaihtoi petivaatteet (ne samat jotka viime viikolla otimme sängystä ja joita kukaan ei ole hakenut pesuun), pesi lattiat, tiskasi (Pasin tiskivuoro), pesi ikkunat ulkoa ja sisältä. Samaan aikaan tuli paikallisen puhelinyhtiön asentajat, 2 miestä. Eivät saaneet heti toimimaan ja lähtivät etsimään ”vikaa”. Emmalla alkoi jo nälkä kurnia, joten päätin aloittaa ruoan valmistamisen riippumatta niistä asentajista. Todennäköisesti tulisivat kesken syömisen.

Herkkusienet, jotka ostimme eivät olleet samanlaisia kuin meillä Suomessa, vaan ne olivat pikkurillin-peukalonpäänkokoisia ja kasvoivat yhdessä suuressa laakeassa massassa. Poistin sen alustan ja paloittelin sienet ja paistoin ja maustoin ne ensin ennen kuin lisäsin munakasseoksen niiden päälle.
Siinä vaiheessa kun sain munakkaamme valmiiksi tulivat asentajat, mutta onneksi heillä ei siinä enää kauaa mennyt. Sen jälkeen syömään, sienet maistuivat ihan sieniltä. Loppuilta menikin sitten netin ja skypen parissa. Aina oli joku koneella.

Meillä on roskiskaappiin ilmestynyt pieni gekko. Niin pieni, että kulkee saranoiden reiästä. En ole vielä tavannut tätä gekkoa, mutta en niitä pelkää. Ovat kuulemma kasvissyöjiä…

Emma: Tänään oli kotipäivä. Meille tuli netti. Sirpalta oli tullut sähköpostia. Itse lähetin postia Maritalle (opettaja) ja soitin mummolle.

Perjantai 18.1.

Pasi: Autokuumetta. Alkaa rauhallinenkin mies hermostumaan tähän taksiralliin. Aluksi niin ripeä ja säännöllinen hovikuljettaja lipeää pahasti sovituista hakuajoista ja tänään odotimme tunnin ja soitimme kahdesti ennen kuin joku uusi sälli ihan loppuun ajetulla ruosteisella subarulla tuli meitä hakemaan. Kojetaulussa kaikki mahdolliset hälytykset päällä ja hirveä ropina kuului konehuoneesta.
Joten aloitin tänään intoa täynnä sen autonvuokrauksen toteuttamisen. Vuokraamo oli tosin suljettu mutta henkisesti prosessi on alkanut.

Jos muistatte sen suomessa alkaneen kirouksen kun kaikki vehkeet alkoi hajoamaan ympäriltäni. Hiukan se on hellittänyt, mutta jotain pientä on vieläkin ilmassa. Tulomatkalla räjähti Partioaitasta ostamani arvokas (11€) ja ”laadukas” rahavyö Abu Dhabissa miestenhuoneen puolella. Solki halki poks. Täältä kämpiltä oli hajonnut DVD-soitin jo ennen kuin tänne ennätimme. Management on toimittanut sen huoltoon määräämättömäksi ajaksi. Sitten pari päivää sitten posahti täältä asunnolta vedenkeitin. Onneksi Paula sai töistä sen matkamallin lahjaksi niin siitäkin selvittiin. Tänään halkesi altani aurinkotuolin selkänoja. Ihan itsestään. Ihan tosi, yhtään en asiaan vaikuttanut, paitsi ehkä painovoiman tahdottomana välikappaleena.

Tulin sitten jo lukeneeksi sen Auli Irjalankin matkakirjan. Todella hieno matkakuvaus. Tai oikeastaan paljon enemmän kuin matkakuvaus, enempi elämäntavasta kertova kirja. Mutta ei hätää: ostin kylältä illalla Nelson DeMillen: Wild Fire joten sen kimppuun huomenna sitten.

Paula: Aamurutiinit ihan normaalit. Tarkistin heti aamupalan jälkeen s-postia ja vastasin pariin viestiin. Pesin pari koneellista pyykkiä, jotka kuivuivat ihan hetkessä ulkona.
Tänään lähden Pasin mukaan kävelylenkille ja Emma jää yksin kotiin. Laitettiin mun kännykkään pikavalintanäppäin suoraan Pasin puhelimeen. Eli Emmalle selitettiin, että jos tulee meille asiaa, paina näppäintä 2 pohjaan. Muille ei sitten soitella. Ok. Ja toinen sääntö ettei altaalle saa yksin mennä. Ok. (terassin ovi tosin laitettiin lukkoon varmuuden vuoksi). Ok, nyökkäsi Emma.
Eikä ehditty kuin portista kävellä ulos niin puhelin soi. Emma soitti ja kysyi että miten menee. Meillä menee ihan hyvin eli jatketaan siis matkaa. Käveltiin Pasille tuttua lenkkiä, parin hotellin ohi kohti moottoritietä, siellä sitten ”väärää” puolta tietä kävellen 100 metriä ennen kuin käännyttiin taas hiekkatielle. Siellä olisi ollut tori vielä avoinna, mutta ei siis yhtään rahaa mukana. No huomenna sitten. Lenkkarit jalassa, mutta silti ikävänlaista hankausta kantapäähän. Ihmettelin sitä Pasille joka sanoi että ei ole ihme kun ei ole sukkia jalassa. Onhan, tosin pienet sellaiset, jotka jättävät kantapään paljaaksi. Ei auttanut muu kuin taitella kengät sandaaleiksi, jotta pystyin jatkamaan matkaa.

Pasi päätti puolivälistä soittaa Emmalle. Puhelin varattu. Kokeili toisen kerran, varattu. Nyt lisäsimme vauhtia sillä arvasimme kumpikin mitä täällä kotona tapahtuu. Eli käytännössä juoksimme.
Emma sanoi ensin sitä ettei hän ole mihinkään soittanut. Mutta kun muistutin että minulle ei valehdella, niin kertoi sitten soittaneensa Santulle. Ja Mialle. Ja opettajalleen. Ja Niinalle (mun kummitytölle). Kysyin että kenet hän sai kiinni? Santun ja Niinan. Ei muita. Tarkistimme tiedot puhelimesta ja niiden soittoajoista. Täsmää. Ok, mutta oliko tähän lupa? Oli kaksi asiaa, mitkä piti muistaa: ei altaalle yksin ja eikä soiteta muille kuin meille. Miten tässä näin kävi? Laitettiin Emma omaan huoneeseen miettimään ja kun olisi tarpeeksi miettinyt tulisi pyytämään anteeksi ja lupauksen ettei näin enää tehdä. Aika kauan meni ennen kuin itkusilmäinen tyttö saapui altaalle ja sai hoidettua anteeksipyynnön ja lupauksen ettei enää tee näin.

Päätimme lähteä hyvissä ajoin tänään kaupunkiin. Menisimme Emman kanssa jalkahierontaan ja Pasi kävisi sillä välin kyselemässä auton hintoja. Mutta taksia ei kuulunut. Olin jo niin kiukkua täynnä, että nyt se Mr Mon teki viimeisen tempun. Yhtään ei sille enää soitella. Pasi yritti rauhoitella ja sanoi että relaa nyt vähän, ollaan lomalla, ei ole kiirettä, you know. Kyllä se tulee kun ehtii. No, ehti se Pasikin hiiltymään kun minuutit kuluivat. Eli päätös on aika lailla tehty. Auto vuokrataan ensi viikolla jos mahdollista. Viimein taksi tuli, lähes tunti siihen meni. Eikä edes taksi, vaan joku auto…

No, menimme siis Emman kanssa jalkahierontaan ja viimeistään siellä kiukku unohtui. Emma nauraa kikatteli kun jalkoja ”kutiteltiin”. Yksi vanhempi ruotsalaispariskunta ei siitä oikein pitänyt ja toivoivat henkilökunnan tekevän asialle jotain. No, hierojat näyttivät Emmalle että laitetaan suu suppuun ja pureskellaan vaikka käsivartta ettei naurattaisi. No niin Emma tekikin. Englantilaispariskunta naureskeli Emman tahtiin ruotsalaisten vieressä, mutta heitä nämä svenssonit eivät kieltäneet.
Pasi tuli sitten huikkaamaan ovelta että autovuokraamo on suljettu ja hän menee kirjakauppaan. Ok. Tuli sitten myöhemmin sinne lukemaan lehteä ja otti pari valokuvaa meistä. Hieronta kesti tunnin ja maksoi per/henkilö 300 Bathia. Jalkapohjat tuntuivat ihanilta käsittelyn jäljiltä.

Nyt syömään, olimme jo katsoneet yhden paikan mihin menisimme. Nyt se vaan oli ihan täynnä. No menimme tien toiselle puolella olevaan ravintolaan, jossa näytti tilaa olevan. Sinne sisään ja pöytä katettiin ja ruokalistat tuotiin. Mitä? Kaikki hinnat kolminkertaiset verrattuna muihin. Tarjoilija kävi kysymässä mitä haluaisimme juoda. Sanoimme miettivämme vielä. Ja samalla mietittiin, että miten täältä kehdataan lähteä pois vai jäädäänkö syömään. Ei jäädä. Tartuimme vaan Emmaa kädestä, että nyt mennään. Emma ei olisi halunnut lähteä, hänellä on nälkä. Joten jatkoimme sitkeästi kohti portaita Emma rimpuillen välissämme. Rimpuile vaan, näyttää siltä kuin poistuisimme kiukkuista lasta täältä vieden koska ei haluta ”häiritä” muita syöjiä. Hyvä me!

Menimme muutama kymmenen metriä eteenpäin ja löysimme sopivanhintaluokan omaavan ravintolan. Söin aivan ihanaa punaista currya kalan kera. Pasi söi ankkaa sweet and chili –kastikkeella ja Emma sai ranskalaisia perunoita kanapihvin kera. Olimme kaikki tyytyväisiä ruokapaikanvalintaan ja –hintaan. Koko lysti alle 700 Bathia juomineen.

Sieltä sitten tuk-tukilla kauppaan. Nyt oli yhdessä pikkuputiikissa kenkä-ale. Ostimme sieltä kaikille Crocsit, 99 Bathia/pari. Kaupan kassalle ollessamme huomasin erään miehen vilkuilevan Emmaa kiinnostuneena ja meitä. Oli vaaleaihoinen, meidän ikäisemme ja lopulta hymyili suu korvissa. Kasseja pakatessani mies viittoili minulle Emmaa sormella näyttäen, että hänellä on samanlainen Down-tyttö kuin Emma mutta paljon pienempi, viittoili tytön olevan n. reisiin saakka häntä, ehkä siis 2-3 vuotias. Arvasin että kyseessä on tyttö, koska miehellä oli vaaleanpunaisia pieniä vaatteita kori täynnä. Näytin ok, ja tunsin löytäneeni täältä ikään kuin sukulaisen. Ehkä tapaamme vielä.

Tulimme kotiin Pick-Upilla. Tätä ajoi vanha nainen. Ei puhunut sanaakaan englantia ja Pasi ojensi hänelle Janin kirjoittaman lappusen meidän asuinpaikastaan. Ei osannut lukea. Hän pysäytti yhden skootterilla ajavan tytön ja näytti lappua hänelle. Tyttö luki sen ja kertoi sen sisällön. Pasi sanoi tytölle, että hän voi opastaa perille, jonka käänsi sitten tälle mammalle. Kiipesimme sinne auton ohjaamon takaosaan Emman kanssa ja Pasi siirtyi kuskin viereen etupenkille. Polvet korvissa. Nauroimme kaikki. Otin pari valokuvaa muistoksi. Minäkin tunsin itseni isoksi, kun polvet ottivat kiinni kuskin etupenkkiin, niiin harvinaista..

Emma: Hölmö päivä. Minä soitin Santulle ja Niinalle. Isi ja äiti oli kävelemässä. Minä jäin yksin kotiin. Katsoin isin tietokoneella Heinähattu ja vilttitossu. Päivä meni hyvin. Pyysin isiltä ja äidiltä anteeksi ja lupasin että en enää hölmöile. Taksi tuli hakemaan ja mentiin jalkahoitoon. Illalla lauloin Katri Ylanderin Onko vielä aikaa.

Internet on täällä

Pasi: Yllättäen olemme tänään päässeet internet-palveluiden piiriin. Asennus tapahtui
hieman yllättäen monien erilaisten asiaan kuuluvien ja kuulumattomien vaiheiden jälkeen sovittuna aikana.
Sovittu aika tosin oli jo kolmas tai neljäs mutta kuitenkin.
Laitoin albumiin muutamia kuvia tästä lähiympäristöstä ja Khao Takiap-vuorelta eli apinakukkulalta jossa kävimme tässä eräänä päivänä. Huomenna yritämme päivittää
tänne myös viime aikojen tapahtumia.

The Aita

Pasi: Mielipuuhakseni on muodostumassa istuskelu takapihalla altaan äärellä juuri ennen kuin aurinko laskee. Istua vaan ihan hiljaa ja kuunnella aitaa.
Luit aivan oikein. Myönnän että se vaikuttaa yhtä tyhmältä kuin radion katselu. Kyseinen ilmiö ei kuitenkaan ole alkoholin tai alkavan dementian aiheuttama hallusinaatio vaan todellakin kuuntelen takapihamme aitaa.
Tai oikeastaan sitä mitä sen takaa kuuluu.
Aita kiinnitti huomioni jo ensimmäisinä päivinämme täällä johtuen tutkimusmatkailija-luonteestani. Aita on nimittäin niin korkea että en näe mitä sen takana on. Ketäpä ei kiinnostaisi tietää mitä on oman takapihan takana. Tästä syntyi nopeasti jonkinlainen keskivahva pakkomielle. On saatava selville mitä siellä on.
Täältä ei löydy mitään niin korkeaa apuvälinettä että pääsisin kurkkaamaan sen yli. Nousemalla seisomaan keittiön pesuallastasolle näen keittiön ikkunasta etäälle aidan taakse, ja siellä n. 100-200 metrin päässä häämöttää kovasti samankaltainen huvilakylä kuin tämä meidänkin.
Aidan yli kiipeäminen ei oikein onnistu kun siellä päällä on vielä erillinen verkkoaita ja aidan vierus on muutenkin verhottu palmuilla ja muilla viherkasveilla, joita puutarhuri vaalii ja hoivaa päivittäin, joten en haluaisi myskätä niitä vain nähdäkseni Aidan taakse.
Joten ryhdyin kuuntelemaan Aitaa.
Aidan takana on ainakin eläimiä. Olen kuullut aidan takaa sellaista yksitoikkoista kolinaa jonka oletan tulevan paikallisista puisista lehmänkelloista. Ja lehmien älykästä muuaustakin sieltä ajoittain kuuluu.
Aidan takana on myös paljon koiria päätellen niistä ulinoista ja rähinöistä joita koiratappelusta syntyy. Jostain syystä koiratappeluiden ääniin sekoittuu aina myös ihmisääniä. Huutoja, ehkä komentoja ?
Ihmisääniä sieltä kuuluu lähinnä juuri alkuillasta. Ikään kuin siellä tehtäisiin ruokaa. Kattiloita ja naisääniä, lasten kiljahtelua. Lasten ääniä tosin kuuluu myös naapurista jossa ranskalaisrouva hoitelee laulellen kahta pientä poikaa. Joista toinen ei oikein ole äänestä päätellen oikein innostunut iltapesuista.
Lisäksi olen kuullut paljon täysin selittämättömiä ääniä. Ja erilaisten ajoneuvojen ääniä. Varmuudella olen tunnistanut ainakin kuorma-auton ja skoottereita.
Joten on luonnollista että asiaa pohdittuani annoin kiusaukselle periksi ja suoritin uskaliaan tutkimusretken Aidan taakse.
Sinne ei ihan lyhyttä reittiä ole olemassakaan vaan täältä Orchid Villasta pääsee ulos vain 24h vartioidun pääportin kautta. Joka sijaitsee ”kylän” toisella reunalla. Sitten piti kävellä ympäri koko alueen, ja kävellä muutama sata metriä hiekkaista huonokuntoista kylätietä sinne puolelle jota vasten mysteerinen takapihamme on.
Ensimmäisellä kerralla kävelin ohitse koska en tajunnut että sinne salaperäiselle alueelle johtaa oikein portti. Ja portin pielet on koristeltu komeilla betonisilla norsuilla ja istutuksilla.
Portti antaa ymmärtää että jotain viimeisen päälle hienoa on myös siellä takana.
Vaikutelma muuttui välittömästi astuessani portista suurelle tyhjälle aukiolle. Aukion oikea reuna rajoittuu Aitaan. Juuri siihen Aitaan jota olen kuunnellut.
Vasemmassa reunassa on toinen aita. Jonka sisäpuolella, siis aukiolla, on peltihökkeleitä. Eli paikallista asutusta.
Keskellä ei ole mitään. Vain suuri hoitamaton tyhjä alue. Ja siinä oikeassa reunassa suunnattoman suuri mutta tyhjä uima-allas. Tai oikeastaan uima-altaan aihio. Diagnoosini tästä alueesta on se, että siihen ollaan laajentamassa sitä vasemmanpuoleisen aidan takana olevaa huvilaprojektia, sillä siellä on samanlaiset norsut portilla. Tästä rakentamisesta en sinänsä ole huolissani vaikka niitä kuorma-autojakin olen kuullut, sillä täällä jos missä niin rakentaminen on verkkaista puuhaa. Perustava idea lienee se, että ensin ne uudet huvilat myydään ja sitten niitä vasta aletaan tosissaan suunnittelemaan.
Yhtään eläintä en aukiolla nähnyt mutta koirat nyt ainakin kuuluvat niille peltikasoissa asuville paikallisille. Niiden koiralaumojen olemassaolo täällä kun selittyy muutenkin sillä, että joka talossa ja hökkelissä niitä on vähintään yksi. Ja kun niitä ei pidetä kiinni kytkettyinä, on siellä missä on paljon taloja, paljon koiria.
Jatkan Aidan kuuntelua huolimatta siitä, että pilasin osan mysteeristä käymällä katsomassa mitä siellä takana on. Monta ääntä on vielä kuitenkin selvittämättä. Stay tuned.

P.S.
Rakentamisesta tuli mieleeni: olen nauranut naamani kipeäksi ja naapurit ymmälleen lukiessani joululahjaksi saamaani Roope Lipastin kirjaa: Pihalla-Erään remontin anatomia. Suosittelen kaikille joilla on joko lapsia tai rakennusprojekti meneillään/tulossa. Riemukasta luettavaa !!