Vittuilua, Vesisadetta ja Villisika

”Tämä hiirenpaska tässä on Luxemburg, noin Forssan kokoinen alue. Tietäkää, että tälläkin hetkellä siellä vittuillaan meille ankarasti” 

Näillä sanoilla polkaistiin liikkeelle kautta aikojen suurin suomalainen sotaelokuva. Ei, kyseessä EI ollut Tuntematon Sotilas, vaan Kummeli Stories, ja se suuruuskin on tässä tapauksessa vähän makuasia. Tästä johtuen tai siitä huolimatta tiistaina lähdettiin koko porukka kahdella autolla kohti Luxemburgia tarkistamaan onko Kummeli-ryhmä keksinyt koko jutun vai olisiko siinä jopa hiukan perää. Zellissä satoi lähtiessä ihan kohtuullisesti ja samaa herkkua saatiin sitten nauttia koko päivä. Kaatosateessa jäi kaupungin ”haravointi” vähän vaillinaiseksi, mutta saimme kuitenkin aikaiseksi osaporukalla tutustumisen Bockin Kasematteihin . Nämä Kasematit ovat siis luolasto, joka on toiminut satoja vuosia sitten Luxemburgin puolustuslinnoitteena. Kiveen hakattuja käytäviä ampuma-aukkoineen on yhteensä n. 23 kilometriä joten mistään ihan pikkujutusta ei ole kysymys.

Syötiin Luxemburgin keskustassa tukeva kiinalainen noutopöytälounas, jonka erikoisuutena oli kiukkuisesti meitä tuijottava henkilökunta. Varsinkin yksi tarjoilija mulkoili meitä juuri sen näköisenä, kuin olisimme porukalla kusseet hänen kasvisnuudelikeittoonsa. Kaupungilla ei paljon tehnyt mieli pyöriä kun sitä vettä tuli aika paljon, joten otettiin sitten aika hyvissä ajoissa kurssi takaisin kohti Zelliä. Siitä Luxemburgin ”isottelusta” suomalaisille ei tehty havaintoja, mutta huomasimme kyllä, että yksi Bockin luolaston tykeistä oli suunnattu Suomea kohti. Ja se on kyllä sanottava että Luxemburgin rajat vuotavat kuin seula. Ei siis minkäänlaista kontrollia sisään eikä ulospäin. Sanoisin että ei tästä meille mitään todellista varaa saati haastetta ole joten jatketaan entiseen malliin. Joka tarkoittaa että Luxemburg ilmentyy suomalaisille ainoastaan Euroviisuissa.

Paluumatkalla toteutettiin ”Trierin läpiajo” kun piipahdimme katsomassa tätä Mosel-joen eteläpään suurinta kaupunkia. Tämä siis toteutettiin ajamalla kaupunki läpi pysähtymättä ja sitten taas Ford S-Max ja Hyundai kohti kotikylää. Jonne tultiinkin täysin yllättäen ihan eri suunnasta kuin mistä lähdettiin. Laskeuduimme Moselin varteen korkealta kukkulalta Reil nimisen kylän läpi Zellin eteläpuolella. Koko matka tehtiin Nikon vuokra-auton navigaattorilla joten meidän Ammugaattoriamme ei nyt voida pitää syyllisenä. 

Tiistai-ilta pyhitettiin sitten jalkapallolle. Täällä ollaan Saksassa seurattu Saksan maajoukkueen voittokulkua ja illalla oli edessä todellinen koitos, välieräottelu Brasilia – Saksa. Mentiin kokoonpanolla minä, Ralle, Jenni ja Niko seuraamaan ottelua lähistöllä olevaan baariin, jonne emme mahtuneet katsomaan edellistä Saksan matsia. Nyt siellä oli hyvää tilaa vaikka kyseessä olikin iso ottelu. Juuri ennen pelin alkua tämä paikka meni ikään kuin ”kiinni”, sillä virallinen sulkemisaika oli ilmeisesti klo 22:00, mutta tarjoilu jatkui ja peli pyöri screenillä. Kaikilta pöydiltä käytiin kysymässä otatteko tuhkakupin, sillä tupakointikielto loppui. Olihan baari suljettu. Voi hitto sitä tupakin käryä. Tuli niin 70- ja 80-luku mieleen. Itse ottelu meni enempi murhaamisen puolelle. Puolessa tunnissa ME oltiin 0-5 johdossa ja loppu oli pelkkää kosmetiikkaa. Tai juhlaa, ihan vaan kuinka haluatte. Meidän baari oli juhlatunnelmissa, vaikkei jostain syystä ihan täynnä ollutkaan. Siellä oli Vuvuzeela torvi jolla soitettiin aina kun oli aihetta ja meteli oli melkoinen. Ja sitä aihetta oli siinä ottelun alkupuolella ihan jatkuvasti. Oli mielenkiintoinen tilaisuus olla osana ”suljettua” saksalaista kisakatsomoa ja varsinkin aika historiallisessa pieksämistilaisuudessa joka siis tunnetusti päättyi  1-7 Saksan hyväksi. Hauska ja hyödyllinen yksityiskohta oli se, että kun laskun aika koitti, saimme roiman alennuksen, joten siinä samalla kun se kapakka suljettiin, hinnat romahtivat. 

Pystyttiin sitten myös munimaan itsemme siinä voitonjuhlan tiimellyksessä. Tarjoilija jakoi meille ”on the house” snapsit heti ottelun päättymisen jälkeen. Nostettiin siinä sitten keskenämme Saksan voiton maljat ja ykkösellä se snapsi tuulensuojaan. Aika pian sen jälkeen joku ukko nousi seisomaan siellä tiskillä ja pyysi kohottamaan maljan hienolle voitolle. Koko kapakka nosti ne jaellut snapsilasit ilmaan ja laulu alkoi heti kun ne hävisivät tuulensuojaan. Arvatkaa vaan hävettikö siellä seassa olla maljat ylhäällä valmiiksi tyhjä lasi kädessä. 

Keskiviikkona sama sateinen ilmavirtaus jatkui joten suuntasimme Hyundain kohti Burg Elziä. Nuoriso-osasto eli Jenni, Niko ja D jäivät kämpille. Burg Elz on alueen parhaiten säilynyt linna joka sijaitsee hieman Cochemin pohjoispuolella. Tällä alueella on käytännössä yksi linna jokaisen kylän päällä kukkulalla ja ne ovatkin komean näköisiä. Osa on raunioina ja osa on edelleen ”käytössä” eli turistikohteina.  Arvioimme ajomatkan tänne Burg Elziin alle tuntiin, sillä linna on vain muutaman kilometrin päässä Moselilta heti Cochemista pohjoiseen. Tässä se sitten taas nähtiin. Kun pääsimme sinne Elzin linnan parkkialueelle, olimme tehneet matkaa jo ainakin kaksi tuntia. Sinne ei siis todellakaan kannattanut lähteä ajamaan joen varresta, kuten päätimme. Sen verran oudot ovat sinne nämä ajoreitit. Vaikutti siltä että lyhin reitti sinne olisi kulkenut Belgian kautta.

Sade sotki niin tunnelmaa kuin toteutustakin, joten aloitimme Burg Elziin tutustumisen syömällä lämpimissä sisätiloissa. Pisteltiin siinä Curry-Wurstit ja Frikadellit muotoomme ja lähdettiin odottamaan englanninkielisen opastetun kierroksen alkua. Tanskalainen oppaamme luotsasi meidät läpi yhdestä linnan kolmen sukuhaaran osasta. Linna on säilynyt melkein tuhat vuotta samalla suvulla joka johtuu siitä, ettei sitä ole koskaan edes yritetty valloittaa. Virallinen syy on se, että Elzit ovat olleet niin hyvissä väleissä niin valtaa pitävien kuin vihollistenkin kanssa. Todellinen syy on se, ettei kukaan ole varmaan löytänyt koko hökötystä vaikka olisi tehnyt mielikin hyökätä sinne. On se niin syrjäisessä ja oudossa paikassa. 

Sisällä linnassa oli ehdoton valokuvauskielto, joten otin aika vähän kuvia sieltä sisäpuolelta. Sain kuitenkin kuvan yhdestä aidosta karhuntaljasta, jota Emma pelkäsi niin, että pyysi ääneen ettei se söisi häntä. Emmalla oli muutenkin mielikuvituskerroin kohdallaan, sillä linnan sisäpihalle mennessämme hän pelkäsi lohikäärmeitä ja eräissä kierreportaissa jarrutteli kunnes tajusi että kyseessä ovat Fionan tornin portaat (from Shrek)  ja sen jälkeen mentiinkin sitten vauhdilla ylöspäin.

Komeaahan siellä oli ja merkille pantavaa oli tietysti se, että koskapa Burg Elz oli säilynyt samalla suvulla niinkin pitkään, oli siellä tallella paljon 1500-luvun tavaraa. Opittiin muutamia keskiaikaisen linnan perusjuttuja, kuten sen, miksi linnojen tornien portaat kiertävät alaspäin aina samalla puolella. Sehän johtui siitä että ritarit yleensä olivat oikeakätisiä ja linnan puolustajat olivat etulyöntiasemassa jos jouduttiin portaissa taistelemaan.

Linnassa oli myös paljon tykkien pienoismalleja joiden historia on mielenkiintoinen. Ne olivat tykkien valmistajien toimivia mallikappaleita joita annettiin Linnanherroille myynninedistämistarkoituksessa. Kun kaupat uusista tykeistä oli tehty jäivät nämä toimivat mutta pienet tykit linnan lapsien leikkikaluiksi. Tappavia leikkikaluja joita on käytetty myös juhlissa merkkilaukausten ampumiseen. 

Ritareiden huone puolestaan oli paikka jossa kaikki saivat sanoa mitä tahansa mieltä jostain asiasta olivatkin, mutta huoneesta poistuttiin ”the rose of silence” –ruusukuvion alta ja kaikki mitä tapahtui ritarien huoneessa jäi ritareiden huoneeseen. Siellä oli lupa jopa moittia linnan herraa ilman rangaistusta. Tämä muistuttaa mielestäni jossain määrin mm. Suomessa kovin yleisiä neuvotteluita joita isännöi Valtakunnan Sovittelija.

Torstaina aamulla ilma oli kuin eri planeetalta eli kaunista ja kuivaa. Lähdin Rallen kanssa into piukassa heti aikaisin aamulla pyöräilemään. Tehtiinkin ohimennen ihan kunnon aamulenkki Bullayn kautta eli melkein 20 km. Kummaltakin jäi kännykkä kämpille joten oli aika luonnollista että kuvattavaa oli normaalia enemmän. Onhan tällainen aamupyöräily Mosel-joen varressa vähän erilainen kuin kotimaisemissa. Joutsenia, jokilaivoja, sumuisia kukkuloita. Pyörän renkaissa rapisevat pähkinät, kastanjat, ranskanleivät ja villisiat. Juuri näin, luit ihan oikein. Valtavaa ranskanleipää väistin Bullayn rautatiesillalla ja tämä villisika oli ollut kontaktissa auton kanssa Barlin suunnalla yöllä ja oli kietoutunut sen seurauksena tien varren kaiteen pylvääseen kohtalokkain seurauksin. Eikä kyseessä ollut mikään ihan pieni possu vaan ihan kunnon villisika. Aika hurja näky.

Bullayssa pari irrallaan ollutta koiraa olivat voimakkaasti eri mieltä kanssani ajolinjoistani ja niiden isännät joutuivat käyttämään voimakasta komentokieltä saadakseen ne pois kimpustani. Ihan kontaktiin asti ei edetty mutta ei se kaukanakaan ollut. Onhan tämä orastava pyöräilyharrastukseni kivaa, mutta tunnistan kyllä pyörän hallintaan liittyviä puutteita ja haasteita, joiden ansiosta reittivalintani ovat vähän töksähteleviä ja enemmän painovoimaan kuin tahdonvoimaan perustuvia.

P.S.

Tilannepäivitys Kenkäteknikko Steinin toiminnasta. Ei raportoitavaa.  Miehen AD-HD-kohtaus lienee mennyt ohi. Ei kyllä työkään näytä maittavan, sillä työhuoneessa ei ole tapahtunut mitään muutamaan päivään. Mies itse on päivät kateissa mutta iltaisin valot syttyvät asunnon ikkunoihin ja kadun tarkkailu alkaa. En usko että tämä on pitkään vallitseva olotila. Kohta taas jotain tapahtuu.