Kenkäteknikko Stein ja muita kansallisia erityispiirteitä

Vähän levottoman alkuviikon reissaamisen jälkeen olemme asettuneet taas kotikyläämme Zelliin.  Päästyäni nyt ikäänkuin vauhtiin, olen kyennyt keskittymään kaikkiin mielenkiintoisiin asioihin. Kuten ruokaan, valkoviiniin, aurinkoon, pyöräilyyn, ruokaan ja erityisesti lähinaapureihimme. Ja valkoviiniin, muistinko jo mainita?

Olen aivan tohkeissani meidän asuntoamme vastapäätä olevasta kenkäteknikko Steinin toimistosta ja äijästä itsestään. Kiinnitin huomioni hänen liikkeeseensä jo heti tulopäivänämme kun hän aamulla tuli siihen kadun varteen ja asetteli viinilaseja ja pulloja kauniisti näytille siihen katutason liikkeensä ikkunalaudalle. Luulin ensin että ne ovat hänen yrityksensä panos kylässä alkaneisiin viinijuhliin, mutta kun niitä asetelmia ilmestyy vieläkin joka päivä melkein viikko viinijuhlien jälkeen, oletan että hän tekee niin ihan alituisesti. Äijä itse on vähän räjähtäneen näköinen keski-ikäinen setämies, mahdollisesti  jopa poikamies, jolla on yllättäen ongelmia kierrätyksen kanssa. Saksalaiset ovat äärimmäisen valistuneita näissä kierrätysasioissa mutta Stein ei taida olla. Tässä viikolla hän oli tuonut omat roskansa ja pullonsa meidän puolelle katua ja oli samalla kertonut että ne pitää viedä meidän autotalliin, jossa meidän omat kierrätysastiat ovat. Hänen oman ikkunansa alla on kyllä kaksikin julkista kierrätysastiaa, mutta hän katsoi että me hoidetaan ne paremmin. Kun meidän vuokraisäntämme kuuli tästä, hän oli aivan hämillään ja sanoi että ei kuulu meidän hommiin ottaa vastaan Steinin roskia. Niiden kierrätysastioiden lisäksi hänen liikkeensä edessä on kyllä muutakin roska-astioita. Vanha Audi 80. Lommoilla ja ruosteessa ja sisustettu roskilla. Lattiat ja takapenkki täynnä roskaa. Tänään perjantaina hän oli sitten päättänyt rakentaa Audin takaluukun päälle jonkinlaisen kirpputorin jossa oli myös paljon viinilaseja. Hän asuu toimistonsa yläkerrassa jonne meidän keittiöstä on esteetön näkymä.  Aion ottaa selvää tästä kenkäteknikosta ja jos oikein käy flaksi niin jopa vähän tutustua häneen. Juuri nyt kello on 22:33, lommoinen ja roskainen Audi on parkissa toimiston edessä, viinilasit on korjattu sislle mutta  Stein painaa hommia työtilassaan. Hitto kun tekisi mieli mennä koputtamaan oveen viinipullo kainalossa ja kysymään vaikka että mitäs tykkäsit illan matsista. Aha, tilanne muuttui juuri, ja nyt hän sitten pisti pajan kiinni, valot pois ja tuli kadulle nauttimaan lasillisen valkoviiniä. Guten Nacht.

Steinin toimiston alapuolella sijaitsee hotelli/ravintola Ratskellar. Kävimme siellä yhtenä iltana syömässä, ja ruoka oli lähes taivaallisen hyvää. Olemme siinä kadun varressa ulkoterassilla istuneet viinilasillisilla ja henkilökunta on tullut jotenkin jo vähän tutuksi. Taitavat olla muuten italialaisia kaikki. Tarjoilijatkin vilkuttelevat sieltä kadulta aina kun näkevät meidät keittiön ikkunassa. Olen kuitenkin päättänyt että kun menemme sinne jatkossa syömään, niin ainakaan kurkkusalaattia en enää siellä syö. Pääsin nimittäin perjantai-aamuna todistamaan tilannetta kun ravintolan varastoja täydennettiin. Joku oli käynyt tukussa ja henkilöauton peräluukku oli täynnä ruokatarvikkeita ja tarjoilijat roudasivat niitä siitä sisälle pientä kujaa pitkin jonne meidän keittiön ikkunasta on esteetön näkymä. Satuin olemaan siinä ikkunassa ja katselin sitä touhua siellä alhaalla kadulla. Lyhyttukkainen naistarjoilija oli kumartuneena sinne auton peräluukkuun ja hänen hieman nuorempi kollegansa oli juuri ottanut sieltä autosta laatikollisen isoja ja vihreitä kurkkuja. Hetken mielijohteesta tämä nuorempi tarjoilija otti sieltä laatikosta yhden ison ja komean kurkun ja tuuppasi sen hetkeäkään epäröimättä sen kumartuneen tarjoilijan takapuoleen. Tai siis ainakin jonnekin sinne jalkojen väliin. Hillitön kikatus siellä kujalla kävi vähän aikaa ja sitten siihen tuli Ratskellarin pomomies huutamaan heille. Akat pantiin kuriin ja kurkku takaisin laatikkoon. Ainakin ravintolan henkilöstön yhteishenki on kohdillaan mutta pidättäydyn jatkossa liharuokalistalla. Ihan hymyilemättä emme ole kuitenkaan tätä ”kurkkuperse”-tarjoilijaa kyenneet kohtaamaan tämän tapauksen jälkeen. Ja juuri tätä kirjoittaessani koko henkilökunta poistuu työpäivän päätteeksi takaovesta ja kulkee siitä meidän ikkunamme alta. Mielestäni mitään normaalia pahempaa ontumista ei ollut havaittavissa joten eiköhän se aamuinen episodi mennyt ihan työpaikkahuumorin piikkiin. Aamulla voisin testata vanhoja Saksan kielen taitojani. Muistan kouluajoilta mm. sellaisen lausahduksen kuin ”Morgen, morgen, Frische Gurken”. (suom. huom. ” Huomenta, huomenta, tuoreita kurkkuja”)

Teimme torstaina päiväretken Bernkastel-Kuesiin ja perjantaina Cochemiin. Molempien kylien yläpuolella maisemaa hallitsee vanha linna. Hitto, että ovat upeita paikkoja molemmat. Varsinkin Bernkastelin vanha kaupunki on uskomattoman hieno ja Cochemin yläpuolella oleva Reichsburgin linna oli komea ja hyvässä kunnossa. Bernkastelin linna oli lähinnä rauniolinna mutta se sijainti korkealla vuorella tekee siitä käymisen arvoisen. Bernkastelissa kävimme autolla ja Cochemissa bussi-juna yhdistelmällä. Jälkimmäinen oli mielenkiintoinen mutta himppasen ahdistavakin kokemus. Varsinkin paluumatkalla kun myöhästyimme nipin napin junasta ja hyppäsimme röyhkeästi IC-junaan paikallisjunalipuilla varustettuina. Ei jääty kiinni vaikka konduktöörikin siitä ohi pyyhälsi. Palelemaan siellä IC:n käytävällä ei päässyt, lämpöä oli varmaan tuollaiset 45 astetta. 

Bussilla kulkeminen on helppoa jos jostain saa tietoa oikeista aikatauluista. Ihan halpaa se ei ollut ja hiukan se lipun hinta aiheutti hämmenystä. Seija ja Ralle maksoivat kahdesta henkilöstä meno-paluu Zell-Bullay 9,80€. Ja meidän jengi, 3 henkilöä sama juttu. Molemmissa lipuissa luki 5 persons. Paluumatkalla iloinen italialainen bussikuski mainitsi jotain ”miniclubcardista” ja tajusimme että 2-5 henkeä menee samaan hintaan joten olisimme päässeet yhdellä lipulla koko porukka. Ei ollut muutenkaan vaikea havaita että kuski oli italiaano, sillä kun kerroin että Zellin kylälle tässä ollaan menossa hän huudahti iloisesti ”ZELLOO”.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli myös Bullayn bussin peräkärry. Bussin perässä vedetään aika isoa traileria johon matkustajat voivat laittaa polkupyöränsä. Erittäin kätevää jos vaikka tympiintyy pyöräilyyn ja päättää siirtyä kesken pyöräilyretken  bussimatkustajaksi.

Perjantain hervottomin naurukohtaus iski kun menimme Rallen kanssa hikisen päivämatkan kruunuksi uimaan Zellin omaan uimalaan. Pyörällä mentiin ja matkaa on alle kaksi kilometriä. Ostettiin kahden tunnin liput ja sitten liput kädessä kohti sisäänpääsyporttia, joka on samaa sarjaa kuin esim. metroissa. Laite johon tungetaan lippu ja se kolmisakarainen portti aukeaa yhdelle ihmiselle. Työnsin lippuni siihen masiinaan mutta mitään ei tapahtunut. Työnsin lipun uudelleen ja ihmettelimme siinä yhdessä että pitäisikö jonkun valon syttyä tai jotain. Sitten Ralle otti kiinni siitä sakarasta ja pyöräytti sitä eteenpäin. Hyvin pyörähti. Okei, se toimii siis kuitenkin.  Työnsin lippuni siihen koneeseen uudelleen ja kävelin siihen porttiin, joka ei hievahtanutkaan. Johtui varmaan siitä että olin jo käyttänyt oman sisäänpääsyni kun Ralle meni pyöräyttämään sitä sakaraa. Tehtiin sitten uusi suunnitelma, että mennään molemmat sillä Rallen kortilla yhtä aikaa. Kortti koneeseen ja minä siinä sitten edellä ja se hiton sakara pyörähti heti perässäni. Ralle seisoi hetken siellä toisella puolella ja totesi että siinä nyt sitten on käytetty meidän sisäänpääsyt ja astui sen hiton systeemin ylitse sisään. Yhdellä korkealla askeleella. Tarinan opetus: älkää päästäkö metsäläisjuntteja liian lähelle korkeata teknologiaa,  ei ne sitä osaa käyttää ja menee kuitenkin juuri siitä kohdasta yli mistä se on kiellettyä.

Illalla oltiin vielä Zellin Schlosskellarissa katsomassa Ranska-Saksa matsia. Tai ainakin minä katsoin, muut keskittyivät nauttimaan talon antimista. Koko ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täynnä saksalaisia jotka olivat muuten hiljaa mutta jokainen ”läheltä piti” tilanne karjaistiin ääneen, riippumatta kumpaan päähän se suuntautui. Mehän sitten voitettiin se matsi ja tunnelma vapautui silmin nähden. Kyllähän Ranska näissä jutuissa on paikallisille samaa luokkaa kuin Ruotsi meille, missä lajissa hyvänsä. Jokunen autokin veteli pitkin kylän raittia torvet pohjassa mutta aika hiljaista meilläpäin oli pelin jälkeen. Uskallan veikata että muualla isossa Saksassa ei ollut ihan yhtä rauhallista.