KUUMIA JA KYLMIÄ KARTANLUKIJOITA

KUUMIA JA KYLMIÄ KARTANLUKIJOITA

Maanantaina 30.6. lähdettiin aikaisin aamulla kohti Meitingeniä, joka on pienehkö taajama Augsburgin kaupungin pohjoispuolella. Vanha ystävämme Anne asuu siellä ja monesti olemme luvanneet tulla käymään ja nyt sitten lupaus lopulta toteutetaan.

Matkaa on yli 400 km eikä liene kenellekään yllätys että navigaattorimme ei jaksanut herätä näin aikaisin. Ilman paperikarttaa sekoilimme ankarasti jossain Kirchbergin lähistöllä mutta osuimme vahingossa jo kolmannella yrittämällä oikealle tielle. Jostain huoltamolta ostin sitten kunnollisen Saksan kartan ja istuimme sitten autossa suunnittelemassa kuinka pääsisimme eteenpäin. Navigaattori ilmeisesti huomasi tulleensa tarpeettomaksi ja heräsi henkiin n. 1 minuutti sen jälkeen kun paperikartta avattiin. Sillä on siis myös narsistisia piirteitä. Joka tapauksessa kyseessä on pahasti luonnehäiriöinen laitteisto. Matka oli pitkä ja puuduttava mutta noin neljän ja puolen tunnin ajon jälkeen osuimme oikean talon pihaan ja pääsimme Annen valmistamalle lounaalle. Tuliaisemme Annelle Suomesta olivat normaalia ulkosuomalaisten kiihkeästi kaipaamia asioita. Kuten Pandan Lakumix-pusseja, Paulan kutomat unisukat, Ville Haapasalon kirja ja Mäntynestesaippuaa.

Jos joku nyt miettii että miksi en siellä eksyillessäni käyttänyt esim. iPhonen ilmaista navigaattoria tai jotain nettikarttaa niin kokeilkaapas itse kuinka nämä härpättimet toimii Saksan maaseudulla. Eivät muuten toimi. Hyvä jos puhelut joskus yhdistyy oikein. Internet yhteyksiä meillä on erittäin rajallisesti, sillä olen jo kolme päivää yrittänyt saada toimimaan ostamaani T-mobilen Prepaid-data-liittymää mokkulassani. Ensin minulle myytiin sellainen liittymä jota ei saisi edes ulkomaalaiselle myydä. Koitin siinä rekisteröitymisvaiheessa väärentää omat tietoni ja jäin ilmeisesti kiinni, koska sieltä tuli ilmoitus että ”ei onnistu, liittymäsi on suljettu”. Kävin Augsburgissa T-mobilen myymälässä valittamassa ja sain uudentyyppisen liittymän. Ei toimi sekään sillä mokkulani ei suostu vaihtamaan sillä uudellakaan SIM-kortilla operaattoria oikeaksi. Kävin vielä toistamiseen siellä myymälässä ja pidin pitkän ja perusteellisen puheen yhdelle kaverille siitä, miten tähän tilanteeseen on tultu. Kyseessä oli nuori, erittäin isokokoinen ja hyväkäytöksinen myymälä-apulainen, sillä vasta kun olin lopettanut vuodatukseni, hän vastasi karmealla englannilla että ”nyt olisi varmaan syytä ottaa tähän joku englanninkielen taitoinen”. Joka sitten löytyikin ja ongelma paikallistettiin juurikin mokkulaani. Osta uusi (n. 60€) tai lataa jostain T-mobilen nettisivuilta uudet ohjelmat ja ajurit. Näin tehdään, sovittiin, ja kun illalla Frankfurtissa tein työtä käskettyä ollaan edelleen samassa tilassa. Nyt on uudet ohjelmat, jotka eivät kuitenkaan tunnista mokkulaani. Vittu, tämä taistelu on nyt nähty. Ollaan ilman ja käytetään kallista suomalaista liittymää tai käydään jossain nettikahvilassa kun tarvetta tulee. Vaikka blogin päivitykseen tai fudisveikkauksen pyörittämiseen.

Vietimme maanantain Annen kanssa siellä Meitingenissä ja illalla Augsburgin keskustassa vähän shoppailemassa. Hotellimme Jakober Hof oli aivan keskustassa jonne ajaminen ei sen humoristi-navigaattorinkaan avulla meinannut onnistua. Tässä vaiheessa sillä oli menossa sellainen AD-HD-vaihe, sillä se pysyi melko hyvin mukana kun liikuttiin, mutta jos pysähdyimme vaikka liikennevaloihin, alkoi siinä näytöllä hirmuinen vilinä ja siinä se huudahteli kaikenlaista  ”käänny vas..   ja sitten…  aja liittymään  …  käänny takaisin jos mahdollista”.

Paljon yksisuuntaisia katuja joten harhaan ajettuamme samaan paikkaan takaisin pääseminen oli hermoja koettelevaa. Matkaa Meitingenistä Augsburgin keskustaan on n. 25 km ja saimme kulutettua siihen vain n. puolitoista tuntia. Illan Saksa-Algeria matsia seurasin hotellin 12-tuumaisesta mini-tv:stä.  Jos olinkin ajoittain epävarma paljonko peli oli, piti nousta sängystä ja mennä läheltä katsomaan, sillä sen verran se resoluutio oli kolmessakymmenessä vuodessa kadonnut siitä telkkarista. Nukahdin ensimmäisen (tylsän) puoliajan jälkeen ja heräsin kun autojen torvet soivat kadulla ihan hulluina. Saksa voitti, jeee, ajattelin ja nukahdin uudelleen.

Tiistaina Paula ja Emma vähän shoppailivat ja Anne kierrätti minua ympäri Augsburgin vanhaa kaupunkia. Komeat on puitteet, niin kuin näissä vanhoissa saksalaisissa kaupungeissa yleensäkin. Aamulla kävin omin päin tutustumassa Fuggereihin, joka on siis maailman vanhin olemassa oleva  ”social housing complex”. Se on rakennettu 1550-luvun alussa vähä-osaisille joilla oli mahdollisuus asua siellä käytännössä ilmaiseksi. Vuosivuokra asunnosta on edelleen sama kuin vuonna 1521 eli 0,88 €. Aika kohtuullista, sanoisin. Ne asukkaat, joihin törmäsin, vaikuttivat vanhuksilta ja vammaisilta. Kyseinen kompleksi on ikään kuin oma suljettu kaupunkinsa, eikä ihan pienikään. Siellä oli myös museorakennus, jonka sisällä oli niitä asuntoja todella vanhassa kuosissa ja yhteen asuntoon, joka on nykyaikaisessa kunnossa, pääsi myös tutustumaan. Kävin myös siellä sodanaikaisessa bunkkerissa joka oli rakennettu liittoutuneiden pommituksien vuoksi. Sekin oli entisöity hienosti. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen paikka ja käsittämätöntä että Fuggerein perheen säätiö on kyennyt sen pitämään toiminnassa. Pongasin sieltä myös todella hienon talon seinään integroidun aurinkokellon. Sisäänpääsymaksu alueelle, jonka maksoin, oli melko tarkalleen neljän ja puolen vuoden vuokra Fuggerein asunnosta. Pistän kuvia kunhan saan sen albumin aikaiseksi. 

Tiistaina iltapäivällä ajettiin sitten Frankfurtiin. Matkaa jonkin verran yli 200 km joten arvioin että kahdessa ja puolessa tunnissa se hoidellaan. No ei mennyt paljoa pieleen. Tulos: 5 tuntia ja 4 minuuttia. Suurin syy tähän oli harhaantuminen väärälle tielle Donauwörthin jälkeen Nördlingenissä. Kartturi Paula pyysi seuraamaan tietä numero 25 vaikka oikea luku olisi ollut 29. Paula, tämä kartturi, valitti myös siinä matkalla että hänellä on kylmä, kun ilmastointilaite puhaltaa jalkoihin. Navigaattorin näytössä puolestaan luki että  ”lataus keskeytettiin, navigaattori on liian lämmin”. Ja näiden kahden ohjeiden mukaan minun nyt sitten pitäisi suunnistaa. Toinen palelee ja toisella on lämpöhalvaus, eikä kumpikaan tiedä missä ollaan ja minne mennään. Ajeltiin traktoreiden ja rehurekkojen perässä melkein kaksi tuntia ennen kuin päästiin moottoritielle. Loppumatka menikin sitten rivakasti mutta olihan se aika raskasta. Ainakin hermoille. Koko ajan sitten vielä mielessä sykki että koskahan tämä vuokra-auto lasahtaa, sillä siinä ujeltaa pyörän laakeri aika pahasti. Se ääni kyllä vaimenee tuossa 145 km vauhdissa mutta sitä ei pysty ihan joka paikassa ajamaan.

Loppumatkasta  Ammugaattorimme, kuten Emma sitä nimittää, päätti taas heittäytyä hauskaksi. Se oli toiminut kohtuullisen hyvin jo tunnin verran joten kun pysähdyimme ”puuteroimaan nenämme” jossain Hösbachin – Aschhaffenburgin liepeillä päätin, etten sammuta autoa, ettei Ammun hyvä fiilis häviä käynnistyksen yhteydessä. Tytöt kävivät ensin asioillaan ja sitten oli minun vuoroni. Kun tulin takaisin autolle, näin jo kaukaa että molemmat rehahtivat nauramaan ihan hervottomasti siellä autossa.  Kävellessäni kohti autoa oli Ammugaattori päättäny keskeyttää yli tunnin hiljaisuuden ilmeisesti heti minut havaittuaan ja huudahtanut  kovaan ääneen ”KÄÄNNY VASEMMALLE”.

Pääsimme Frankfurtiin ja hotelli havaittiin asialliseksi, mutta ympäristö ei. Siinä oli narkkareita ja juoppoja kadun varret väärällään ja 90 % kivijalkamyymälöistä oli maailman vanhimman ammatin harjoittamiseen keskittyneitä. Käytiin nopeasti päärautatieaseman Burger Kingissä. Ei ollut jonoja kuten Helsingissä, joten söin elämäni ensimmäisen Whopperin.  Illalla katselin Belgia-USA matsia hotellilla ja TV oli merkittävästi suurempi kuin edellisenä iltana Augsburgissa. Ainakin tuuman verran, ellei peräti kaksi. Joka ei siis vieläkään ole kuin 14 tuumaa. Aika säälittävää.