Phuket: Hengailua, Nakkiviinereitä ja Maissipullaa.

Pasi: Olemme nyt hengailleet muutaman päivän täällä monsuunisateiden pieksemässä Phuketissa. Tämä monsuunitieto on peräisin säätiedotuksista. Joten täällä(kään) kukaan ilmatieteen laitoksella ei vaivaudu katsomaan ulos ikkunasta.
Kyllähän me etukäteen paljonkin mietittiin, että kuinkahan pahoja nämä monsuunit ovat. Psyykattiin toisiamme kaiken varalta erilaisilla sadepäivä-jutuilla: sitten on aikaa lueskella, kirjoitella ja ottaa vaan rennosti. Nyt kun viikon reissun jälkeen rasvaillaan palovammoja ja huokaillaan helvetillisen helteen kourissa, alan entistä enemmän epäillä että a) pahin on vasta edessäpäin tai että b) pahin on karkeasti liioittelua. Ollaanhan me toki pari sadekuuroakin nähty, mutta vain yhden kerran olemme jääneet sellaisen alle. Ja silloinkin Emman ansiosta, kun jalkakäytävällä makasi koira, jonka ohi emme päässeetkään ihan heittämällä..
Olemme täällä Best Western Ocean Resortissa Karon Beacin pohjoispäässä lähinnä makailleet altaalla ja chillailleet, sillä rannalla on uimakielto johtuen kovasta aallokosta. Lauantaina kävimme kuitenkin Kata-Noi rannalla, jossa myös liehuivat punaiset liput uimakiellon merkkinä. Olihan ne aallot aika pahoja, mutta kun kaikki muutkin siellä lilluivat niin mentiin sitten mekin. Jossain vaiheessa päivällä sinne aaltoihin lähti yksi nuori kaveri surffilaudalla. Aikansa siellä poukkoiltuaan hän sai aikaiseksi ihan kunnon ratsastuksen. Oli kyllä helppo havaita ettei sälli ollut ensimmäistä kertaa laudalla, sen verran hyvin se meni kuitenkin.
Tämä löhöily oli kyllä alun perin ainoa syykin, miksi kesällä Thaimaahan halusimme. Rentoa oleskelua, hyvää ruokaa ja tietysti Hengailijoiden seurassa. Hotelli on ihan kelvollinen, huone siisti ja päivän tärkein ateria, eli aamiainen, lähes täydellinen. Huoneessa on kyllä yksi pieni kauneusvirhe. Muuten pelkistetysti ja kauniisti kalustetussa huoneessa jököttää iso vihreä jääkaappi. Yäk. Vaikka vihreä ja sen eri sävyt ovat yleisesti ottaen kauniita, niin tämän yksilön väri on peräisin lähinnä venäläisestä syksyn muotivärikataloogista.
Langattoman netin puuttuminen on kivikautiselta tuntuva puutetila ja melkein pelkästään sen johdosta meinasimme vaihtaa sunnuntaina hotellia. Varauksemme kantoi nimittäin vain sunnuntaille. Jatkoimme kuitenkin noin viikolla varaustamme ja vaihdoimme vähän isompaan huoneistoon. Nyt olemme jo melko korkealla ja näköalat ovat komeat Karonille. Ja se oksettava jääkaappi vaihtui samanlaiseen mutta punaiseen.
Hotellin muut asukkaat ovat lähinnä englantilaisia, ausseja ja muutama venäläinen pariskunta. Brittejä on enemmistö joista osa on lomalla olevia sotilaita. Onneksi nämä sotilaat pitävät hauskaa jossain muualla ja käyvät vain lepäilemässä hotellilla.
Phuket on kasvanut sitten viime näkemän aivan valtavasti. Jouduimme torstai-iltana autolla keskelle Phuket Townin iltaruuhkaa etsiessämme kauppakeskuksia, joissa kävimme silloin ensimmäisellä kerralla vuonna 2003. Jopa Bangkokin pahimmat kehäruuhkat tulivat mieleen, kun jonottelimme siellä seassa tietämättä edes mihin pitäisi seuraavassa risteyksessä kääntyä. Ja tämä tietysti vain siksi, että aikaisemminkin haukkumani thaimaalaiset kartat ovat kyllä edelleen todella syvältä.
Pummasin muuten käytössäni olevan kartan jostain matkatoimistosta. Sen mukaan paksu punainen viiva rannan suuntaisesti on päätie. Ajoimme pitkin tätä ”päätietä”, joka oli kapea kaksikaistainen tie, eli yksi kaista kumpaankin suuntaan. Siitä erkani kartalla ohut sininen viiva jonne käännyimme. Tämä oli sitten puolestaan nelikaistainen moottoritie. Ristiriitaiseen karttakuvaukseen saattoi olla tietysti vaikutusta sillä, että tämän kartan yhteydessä on paljon mainoksia. Kahviloita, ravintoloita, hotelleja jne, jotka sattuvat sijaitsemaan sen paksun punaisen viivan varrella.
Sunnuntaina ajoimme Patong Beachin pohjoispuolella sateessa korkean mäen yli nelikaistaista ja vilkkaasti liikennöityä tietä, ja siellä oli yhdessä mutkassa turisti juuri kaatunut skootterilla. Näytti päässeen melko pienillä vammoilla, kun nosteli juuri mopoaan pystyyn. Kuulostan varmasti jankuttavalta vanhalta äijältä, mutta toistan kuitenkin: suurin vaara thaimaassa liikenteessä ovat skootterilla ajelevat turistit. Vaarallisia sekä itselleen että muille lajitovereilleen. Tästä skootteri-tilanteesta tuli vahingossa otettua myös kännykällä liikkuvaa kuvaa, joka pullahtaa albumiin opetukseksi ja varoitukseksi kunhan saan sen konversion aikaiseksi.
Nyt kun pääsin asiaan, niin huomautan yhdestä epäkohdasta josta itse täällä kärsin. Voisiko joku järjestää keräyksen, jolla hommattaisiin thaimaalaisille rakennusmiehille viivaimia tai jotain mittoja edes. Kaikki betonista tehdyt portaat (joita on siis joka paikassa, ja paljon) on valettu silmämääräisesti. Portaiden askelkorkeus, syvyys, kallistus jne. vaihtuvat lähes joka portaan kohdalla. Tämä saattaa jopa sopia sellaiselle esim. nuorelle henkilölle, jonka multi-tasking kyky antaa myöten säätää jokaista askelta erikseen. Ei vaan sovi minulle. Minä kompuroin noissa helvetin portaissa ja hakkaan varpaitani alituisesti. Ei naurata yhtään. Ei.
Tässä meidän Hengailijat-joukkueessa on onneksi yksi tyyppi joka jaksaa naurattaa aina vaan. Emma oli perjantaina uima-altaalla mukanaan muutama Barbie ja yksi Ken. Olimme Paulan kanssa uimassa siellä isommalla altaalla ja Emma lillui siellä lasten altaalla. Yhtäkkiä kuulin kun Paula kysyi Emmalta hiukan kiukkuisesti että: ”etkai sinä niitä Barbeja siellä pussaile”. Emma pyörähti ympäri ja tiuskaisi heti takaisin että: ”mä mitään pussaile, mä elvytän”. Ja jatkoi Kenin elvyttämistä opetetun mukaisesti, muutama painallus, pari puhallusta, jne. Ei muuten mennyt EA1 kurssi hukkaan keväällä, sillä neidillä on mukana matkassa vain yksi Ken, josta on siis pidettävä huolta.
Henkilökohtaisen kliimaksini koin perjantai-iltana, kun kävimme Katalla illallisella. Havaitsin heti ravintolan pöytään istuttuamme että saman ravintolan estradilla oli orkesterin kamat valmiina. Ja taustakankaana roikkui Bob Marley-juliste. Pieni sisäänrakennettu rastani heräsi, ja ajattelin että joskohan kohta kuullaan ja nähdään reggae-musiikkia. Ennen kuin bändi kerkisi lavalle, näin vilauksen sen jäsenistä, kun he hakivat baarista juotavaa keikan varalle. Limua, vettä, tuoremehua jne. Tunnelma romahti siis jo ennen esitystä, sillä vain Frööbelin Palikat nesteyttävät tuohon malliin, ei reggae-bändit.
Ennakkopelkoni osoittautuivat todeksi, kun soitto vihdoin alkoi. Vanhoja 60-70 luvun kansainvälisiä hittejä, sellaisella hissimusa-asenteella ja soundilla. Voisin jopa väittää että lavalla ”riehui” Trio Erectus, tosin kuusimiehisenä. Siis niin latteaa kamaa että. Yksi vakiojuttu toistuu nähtävästi tämänkin maailmankolkan orkestereissa. Basisti oli pistetty seisomaan vähän muiden taakse, sinne sivummalle. Näin aina. Väitän tietäväni tämän, sillä kyseessä on entinen lähes ammattini. Olen muuten tästä ja muistakin ammatillisista kokemuksistani kehittänyt ihan oman filosofian, joka kuuluu seuraavasti:
”Tanssiorkesterin basistin ja puhelinasentajan hommat ovat suoraan verrannollisia. Kun teet työsi hyvin, kukaan ei tule sinua siitä kiittämään. Mutta auta armias, jos soitat yhdenkin nuotin väärin, tai jos se puhelin ei siinä työpöydällä toimi, niin kurkkuharjaa on tiedossa.”
Tutustuimme siinä paskahissimusan taustalla soidessa yhteen uusseelantilaiseen perheeseen, jonka noin 1,5 v tyttö Emba ihastui meidän Emmaan. Mukava perhe ja ajattelimme että josko pitäisi tekeytyä enemmänkin tuttavalliseksi, niin saattaisimme saada kutsun Uuteen Seelantiin, joka kuuluu minun ns. kohdelistalleni, jossa pitää vielä ehtiä käymään, ennen kuin imen velliä pillillä vaipan vaihtoja odotellessani.
Sunnuntai oli sitten vähän pilvisempi päivä ja koskapa satuin polttamaan itseni aika pahasti siellä Kata-Noilla lauantaina, eikä ajatuskaan auringosta kiehtonut, lähdimme tutkimaan Festifal Center kauppakeskusta. Hitonmoinen kauppakeskus ja sekava parkkihalli. Koko ajan siellä etsiessäni vapaata parkkipaikkaa huomasin ajavani maahan maalattuja opastenuolia vastaan.
Jokaisessa vähänkin isommassa kauppakeskuksessa on erillinen Bakery-osasto josta saa tuoretta leipää, sämpylöitä ja sen sellaista. Varsinkin nämä ”sen sellaiset” ovat mielenkiintoisia tuotteita. Miltäpäs tuntuisi päiväkahvin kaveriksi vaikka viineri jonka sisään on leivottu kana-nakki, tai leivos jossa keskellä on paahdettua maissia. Ostin itselleni tuollaisen maissileivoksen, sillä nakkiviineriä olen maistanut jo aikaisemmin. Se leivos maistui yllättäen pullalta ja maissilta. Eli mitään salaista makuyhdistelmää näihin keksintöihin ei sisälly.
Ja lopuksi tunnustan pudonneeni tiedonvälityksen kyydistä. Yleensä näissä reissuissa pysyttelen ajan tasalla netin ja telkun kautta, sillä uutisfriikkinä olen riippuvainen maailman tapahtumista. Nyt minulta meni viikon kohu-uutinen kokonaan ohi ja kuulin siitä vasta kolme päivää myöhemmin. Kyseessä on tietenkin entisen afron, sittemmin lähes arjalaiselta näyttäneen Maikkeli Jaksonin yllättävä poismeno. Diskohirmulta meni ilmeisesti lääkityksen annokset ikään kuin potenssiin ja sydän petti. Fox uutiskanavalta tulvii kaikenlaisia salaliittoteorioita joten voi tietysti olla että viimeisintä ei ole vielä kuultu. Mies teki aikoinaan ihan tuhtia musiikkia josta kaikki krediitit. Muistellaan niitä ja unohdetaan nämä kuuluisuuden muut mukanaan tuomat kiroukset. Itseäni tietysti huolestuttaa perinnönjakomielessä se, että vieläkö hän kuollessaan omisti pääosan Beatles-musiikin julkaisuoikeuksista. Ja jos näin oli, niin kenelle ne nyt sitten kuuluvat.

Emma: Aamupalalla otin 2 kroisanttia, 2 leipää, pekonia, riisiä 2 annosta, kurkkua ja mehua ja sitten mentiin rantaan. Isi meni kävelylle ja sitten mentiin altaalle. Käytiin suihkussa ja nähtiin varaani. Sitten lintu kävi isin päälle ja isi huitoi sen pois kirjalla. Ajoin linnut pois juoksemalla. Eilen harjoittelin ensiapua ja elvytystä altaalla.