Road-movie

Keskiviikko 24.6.

Pasi: Matkapäivä. Aamiainen heti seiskalta, sillä käsityksemme mukaan tälle päivälle tulisi ajomatkaa noin 700 km ja ajoaikaa pahimmillaan jopa kymmenen tuntia, joten matkaan pitää päästä aikaisin. Nopean aamupalan jälkeen survottiin tavarat auton peräkonttiin ja valmistauduttiin lähtöön. Nok oli häkissään pirtsakkana, mikä on pieni ihme, sillä tähän asti se on ollut kaikkien aamuäreiden prototyyppi. Ennen puoltapäivää siltä ei ole kyllä juttua irronnut. Yritin vielä opettaa sille ”näkemiin”, mutta aavistaen eron hetken koittaneen Nok pisti päänsä siiven alle ja huuteli helouta sieltä käsin.
Piiiiitkä päivä. Pari pissa- ja bensataukoa ja koko päivä vaan silmitöntä rallia kohtia etelää. Muut tiellä matkaajat täysiä idiootteja mikäli asiaa liikenneturvallisuuden kannalta katsoo.
Epäilen että Enskakaan ei kykenisi keksimään tällaisia ohitustarinoita, kuin mitä jouduimme todistamaan, joitakin todella läheltä. Kun thaimaalaisella on kiire, ja näillä on aina kiire, hän noudattaa tien päällä täsmälleen yhtä toimintamallia. Ohita edelläsi olevat autot, yksi kerrallaan, ja mitä tahansa tilaa käyttämällä. Painotus maininnalla ”yksi kerrallaan”, sillä vaikka sen edellä ajavan ohitus ei hyödyttäisi yhtään mitään, on se kuitenkin tehtävä. Vaikka pientareen kautta. Ihan kumman tahansa pientareen, eli metsän puolelta tai keskikaistalta. Kunhan pääsee ohi siitä edellä ajavasta. Ja pääsee keskittymään seuraavaan.
Meillä ei ollut cd-levyjä kuin yksi hits-kooste thaimaalaisia suosikkeja ja toinen cd-levy jonka löysin auton hanskalokerosta. Eka biisi: linnunlaulua ja matalaäänistä puhetta thaimaaksi. Toinen biisi linnunlaulua ja matalaäänistä jne, …. Joku helvetin rentoutuslevy. Ei oikein sovellu kuunneltavaksi pitkällä automatkalla.
Kuunneltiin sitten radiota. Skannasin aina uuden aseman kun vanha alkoi rapisemaan. Siitä ei sen syvällisempää analyysiä, mutta musiikillisena yhteenvetona on pakko sanoa että jokaisella kansakunnalla on omat Lauransa, Mattinsa, Tepponsa ja Reetunsa. Etenkin Reetunsa.
Muuten, asiasta hieman poiketen, uskon että kaikilla kansoilla on myös omat turkulaisensa, mutta koska en ole vielä tätä rotua thaimaasta tunnistanut, niin palataan tähän joskus myöhemmin. Onhan myös mahdollista että thaimaalaisilla on käynyt niin hyvä tuuri, ettei tämä negatiivinen lottovoitto olekaan osunut tälle maailmankolkalle.
Tästä puuduttavasta matkasta on tekeillä road-movie jonka tallennusvälineenä käytettiin kännykkää. Arvaattekin varmaan minkä tasoista kuvaa on odotettavissa. Toimitan leffan albumiin kunhan saan pienet tietotekniset haasteet voitettua. Meillä ei ole täällä hotellissa langatonta nettiä joten olemme nettikahviloiden varassa. Joudun myös käymään piraattiostoksilla jotta saan tehtyä vähän tiedostokonversioita. Osana ongelmaa ovat myös pikkiriikkisen pienet muurahaiset, joita tulee ulos tämän miniläppärin uumenista yksi kerrallaan. Jossain tämän vaaleanpunaisen koneen sisällä on siis muurahaiskeko.
Hiukan yli 700 kilometriä, noin 9 ja puoli tuntia, ja pysäytimme Toyotan Phuketissa Karon Beachilla sijaitsevan hotellin edustalle. En tiedä muista matkaajista, mutta kuski oli kyllä kokolailla loppu. Suihkun jälkeen pyyhkäisimme lähistölle syömään. Juttelin tarjoilijan kanssa ja kerroin että ajoimme tänään Hua Hinistä ja aikaa meni noin 9-10 tuntia. Kaveri sanoi ajaneensa viime vuonna saman matkan alle seitsemään tuntiin. (katso tuolta ylempää, mitä minä sanoin näistä reikäpäistä!)
Heitimme illallisen päälle TukTukilla pienen kiertoajelun Kata-beachille ja takaisin. Olemme käyneet täällä kerran vuonna 2003 enkä olisi kyllä tunnistanut samaksi paikaksi. Silloin niin rauhallinen Katakin muistutti nyt enemmän Reeberbahnia. Kaiken kaikkiaan Phuket on kasvanut ihan käsittämättömän kokoiseksi systeemiksi. Ettei vaan olisi vähän liian iso meille hengailtavaksi.


Emma: Lähettiin pukettiin. Pysähdyttiin pensa-asemalla. Käytiin äidin kanssa vahingossa miesten vessassa. Ei voi olla totta. Sitten jatkettiin matka. Puketissa mentiin syömään. Pelkäsin koiria. P.S. alkumatkalla. Ajettiin tuktukilla.