Formulaviikoloppu: Punaiset shikaanissa

Pasi: Taisitte luulla että tuolla otsikolla tarkoitetaan Ferrareita. Vähän meni pieleen mutta hämäystä sen oli tarkoituskin olla.
Avasin uuden albumin tuonne valokuva-arkistoon otsikolla ”Thaimaa 2009”. Pudottelen sinne aina välillä uusia kuvia ja jos oikein innostun niin saatan väsäillä jotain videokuvaakin.

Lauantai 20.6. Shikaanissa

Aamiainen Veranda Grillissä, hotellin rantabaarissa. Ei pöllömpi suoritus näin pieneltä hotellilta. Paljon thaimaalaisia asiakkaita. Olisihan tämä nyt pitänyt muistaa, viikonloppuisin Hua Hin täyttyy bangkokilaisista lomailijoista.
Makailimme päivän rannalla ihan perinteiseen rantalomatyyliin. Aurinko paistoi pilvien takaa ja välillä ihan suoraankin. Vähän rasvailtiin ikään kuin varmuuden vuoksi. Tämäkin olisi pitänyt muistaa. Viime vuonna poltin itseni pahasti juuri pilvisenä päivänä.
Iltapäivällä lähdin kävellen kaupunkiin aikomuksenani vuokrata auto noin kolmeksi viikoksi. Poikkesin hotellikujan päässä olevassa 7Elevenissä ostamassa pullon vettä matkaevääksi. Matkaa ei ollut kuin pari kilometriä mutta koville otti sekin, sillä ilma oli tukahduttavan kuuma, varjossa reilusti yli 30 astetta.
Poikkesin ensin yrittämään sopimusta autosta siihen kojuun, jota pitivät viime vuonna Mr. Boonyung ja Mrs. Ooh. Tämä eroottiselta varieteetähdeltä kuulostava Ooh meinasi ns. vetää meikäläistä pannuun viime keväänä, kun en ollut vuokrannut häneltä autoa, vaan jatkoin sopimusta aikaisemman katuvuokraamon kanssa. Mrs. Ooh ei ollut nyt paikalla ja tyttö joka oli jätetty pitämään kioskia pystyssä kertoi, että autot on juuri nyt loppu, ja että saisin yhden vasta viikon kuluttua. Kiittelin, pahoittelin ja jatkoin kohti sitä vakiokojua jossa aikaisemmin olin asioinut. Siellä sain riemukkaan vastaanoton ja kaikki kolme kaveria, jotka sitä toimintaa pyörittävät, olivat paikalla. Vaihdeltiin kuulumisia ja yritin selittää miksi en ollut täällä tänä talvena. Muistan elävästi viime vuodelta saman kaverin kanssa käymäni keskustelun suomalaisten vuosilomista, kun hän ihmetteli miten voin olla kuukaudesta toiseen vuokrailemassa autoja. Ja kun en kuulemma vaikuta ihan vielä eläkeläiseltäkään. Jouduin tunnustamaan että nyt ei ollut yhtään lomaa koko talvena ja sehän meitä jätkiä nauratti. Porukan pomo lupasi välittömästi minulle huomisesta alkaen saman Honda jazzin jolla viime talvena huitelin tuhansia kilometrejä ympäri Thaimaata. Yhden päivän joutuisin ajamaan jollain korvikeautolla. Hinnasta pääsimme sopuun eli sama hinta vuorokautta kohti kuin viime vuonnakin, joka on kyllä ihan sopuhinta. Eikä siis pahasti inflaation korventama.
No, se korvikeauto ei kyllä sitten ollut mistään kotoisin. Järkyttävä auton raato, loppuun ja vähän ohikin ajeltu Toyota Corolla, kulmat lommoilla ja jonkinlainen musta kokolattiamatto asennettuna etuikkunalle (?). Ajattelin, että eiköhän tällä nyt päivän ajele, ja hyppäsin siinä kadulla suoraan puikkoihin ja iskin vaihteenvalitsimen D:lle ja päästin jarrun irti. Ja niin sitä taas paineltiin Hua Hinin keskustan kapeita katuja ”väärällä” kaistalla mopoja väistellen. Mielenkiintoinen narina ja kolina kuului aina kun sitä lotjaa käänsi johonkin suuntaan, ja välillä niitä ääniä kuului ihan suoraankin ajettaessa. Vilkku ei palauttanut automaattisesti, bensatankki näytti tyhjää ja kuljettajan oven sisäpuolinen kahva retkotti hervottomana irrallaan. Turvavyön sain kiinni mutta niin kireälle että tuntui kuin olisi ollut korsetti päällä. Tai mistäs minä sen tiedän, oletan vaan, kun en muistaakseni ole korsettia koskaan pitänyt. Onneksi ei kuitenkaan satanut sillä toinen tuulilasinpyyhkijäkin oli jäänyt jonnekin matkan varrelle.
Buddhalaisella tyyneydellä sompailin pitkin huomattavan vilkasta pääkatua kohti hotelliamme. Jotenkin en etukäteen ollut edes jännittänyt tätä liikennettä ja tunsin heti olevani aika hyvin juonessa mukana. Päätin etten lähde tätä rotiskoa edes tankkaamaan ja suunnistin suoraan hotellitielle, tälle hotellin kotikujalle, johon todellakaan ei mahdu kuin yksi auto kerrallaan ja sekin huonosti. Helpotuksekseni ketään ei tullut vastaan, sillä siinä korsettiotteessa ei päätä paljon käännellä ja peruutella.
Illalla pakattiin koko Hengailija-jengi Corollaan ja lähdettiin ensin kauppareissuun ja sitten kylille syömään. Ulkona oli jo pimeää, sillä taisin helpottuneena siitä autosopimuksesta (tai sitten auringon uuvuttamana) tempaista kolmen tunnin päiväunet. Emma ei saanut takapenkillä turvavöitä kiinni johtuen siitä että siellä ei ollut sitä vastakappaletta mihin ne kiinnitetään.
Heti hotellin kulmalla oli menossa joku mopo-operaatio ja sinä 90 asteen kulmassa yritin väistää niitä operaation ihmisiä ja kulkuvälineitä. Otin mutkan ihan sisäkaarteen eli puskan kautta. Hirmuinen huuto ja pulina alkoi sieltä puskasta ja Paula hihkaisi jotain jostain naisesta. Vanha nainen oli istunut siellä puskassa, juuri siinä kulmassa, jalat kadulla. Täti taisi saada koipensa alta pois aivan viime hetkellä, kun setä leikkasi Corollalla siitä nurkasta niin kuin shikaanista vain ajetaan. Olin silmäkulmastani näkevinäni kun se heitti jonkinlaisen taitetun Shalkowin takaperin sinne pusikkoon. Kukaan ei lähtenyt perään juoksemaan eikä skootterilla, joten paikalliseen tapaan jätin tapauksen taakseni sitä sen kummemmin murehtimatta.
Toivottavasti se vuokraamo hommaa lupaamansa auton huomiseksi, sillä tällä koslalla emme kyllä Phuketiin asti lähde ajelemaan. Tai vaikka lähtisimmekin, emme takuulla pääsisi perille.



Sunnuntai 21.6. Punaiset

Sunnuntaiaamuna valkeni aamun ohessa myös nenänpäät. Ihan vaan silkasta vitu… eiku ketutuksesta. Kolme punaista Hengailijaa heräili huoneesta 205. Taisi sitten olla ihan kardinaalimoka jättää se rasvaus vähemmälle eilen. Paulan ja Emman selät ja omat jalat jonkinasteisilla palovammoilla.
Kävin heti aamusta vaihtamassa auton ja aika perinteisesti siinäkin kävi. Sain toki uuden auton, mutta en tietenkään sitä josta oli sovittu. Nyt mennään uudenkarhealla Toyota Vioksella. Ei valittamista, hyvältä tuntuu ja on hiukan isokokoisempi kuin se Honda olisi ollut. Tämä Vios on sukua Toyota Yarikselle ja taitaa olla näitä kauko-idän markkinoita varten tehty, sillä en muista näitä euroopassa nähneeni.
Aamupäivä vierähti kuin rasvattuna ( heh ) rannalla jossa oli ajoittain kuumempi kuin koskaan missään on ollut. Ihan samoille lämpötiloille päästiin kerran viime keväänä Samuilla. Iltapäivästä sitten tärähti ukkosmyrsky jota kesti pari kolme tuntia. Nettiyhteyskin oli poikki suunnilleen saman aikaisesti. Saattaa olla yhteensattumakin mutta epäilen että hotellin langaton asiakasverkko tulee operaattoriltakin tänne hotellille langattomana ja signaali ei vaan mahtunut sekaan siinä ilmassa. Sitä vettä tuli nimittäin aika miehekkäästi. Vielä alkuillastakin oli kaupungilla paikkoja jossa vettä oli melkein polveen asti.
Illalla käytiin Sawasdeessä syömässä ja otettiin likapyykit mukaan. Ravintolan omistajat ovat kiinalaistaustaisia ja avasivat kunnon kiinalaisperinteen mukaisesti ravintolan yhteydessä pesulan. Kätevää, vai mitä. ”Tarjoilija, saanko laskun. Tässä ovat likaiset alushousuni, haluaisin ne takaisin huomenna illalla kun tulen taas syömään”.
Yritin löytää hotellin telkkarista Formuloita, kun olin taas päässyt autoilun makuun. 68 kanavaa, joista urheilua pukkasi noin kymmenestä, loput 58 sitä thai-hömppää jota täällä tulee telkusta ympäri vuorokauden. Urheilutarjonta oli vähintäänkin kirjavaa: Fudista, Rugbyä, Sumopainia, Krikettiä, Golfia (3 kanavaa), sitten yksi kanava josta tuli luultavasti Aasian Gladiaattorit (okei, ei urheilua, olen samaa mieltä), Koripalloa, Tennistä ja Show-painia. Ei Formuloita.
Tästä TV-tutkimuksesta tuli siinä kanavia pujotellessa mieleen, että jokaisen pitäisi joskus katsella edes yksi jakso thaimaalaista saippuasarjaa. Ihan sama mitä niistä. Valinnan varaa on kymmeniä. Koska kieli on ymmärryksen ulottumattomissa voit yrittää saada selville mitä siinä tapahtuu. Lupaan että kyseessä on ruumiista irtautumista vastaava kokemus. Ja lopputulemana syntyy käsitys että käsikirjoittajalla on pakko olla ongelmia lääkityksen määrittelyssä. Tällä pakolla tarkoitan sitä, että se on pätevyysvaatimus tehtävään pääsemiseksi.