Maruekatayawan palace

Maanantai 22.6.

Pasi: Tänään piti mennä pelaamaan kierros golfia, mutta aamuyöstä alkanut sade jatkui yli puolen päivän, joten jäi sitten tältä päivältä pelaamatta. Huomenna vielä ehtisi, jos ilmat suosii, sillä keskiviikkona suunnistetaan jo sitten etelään päin. Kävin kuitenkin Royal Hua Hin Golf Clubin Rangella lyömässä kehikollisen palloja ihan vaan tuntuman vuoksi.
Kun sade alkoi hiljalleen hiipumaan mutta keli oli jotenkin synkkä, niin päätettiin paikata yksi iso aukko sivistyksessä. Lähdettiin tutustumaan Maruekatayawan palaceen joka sijaitsee muutaman kilometrin pohjoiseen Hua Hinistä. Paikan nimeä näkee kirjoitettavan monella muullakin tavalla, kuten lähes kaikkia muitakin thaimaasta käännettyjä nimiä. Palatsi on vanha Thaimaan kuninkaan Rama VI:n 1923 rakennuttama rantahuvila ja kantaa myös arvonimeä ”maailman pisin teak-puinen palatsi”. En kyllä tiedä kuinka monta teak-puista palatsia tuossa pituus-kategoriassa on kilpailemassa. Komea on pytinki. Melkoinen rakennuskompleksi ja hyvin pidetty tai entisöity. Puutarhoja ja rakennuksia ylläpitää leegio paikallisia, joten ei ihme että paikka kiiltää ja pensaat kukoistavat. Täällä piti kyllä käydä jo viime talvena, mutta jotenkin vaan jäi käymättä.
Käveltiin itsemme aivan tärviölle kuumassa ja kosteassa ilmassa. Kierreltiin niitä kuninkaallisia makuuhuoneita ja paviljonkeja. Tutustuimme siellä myös yhteen Petchaburilaiseen pankkiiriin, joka oli poikansa Bumin 8v. kanssa myös ihailemassa paikkoja. Paljon vanhemmalta ei pankkiiri kyllä itsekään vaikuttanut. Hivenen huolissaan kristinuskostamme hän esitteli meille portilta matkamuistokojusta ostamiaan valkokultaisia sormuksia, jotka buddhalaisuudessa tuovat kuulemma onnea, varsinkin raha-asioissa. Thaimaan rahoitustarkastuksella olisi varmaan syytä tehdä vähän tarkempaa syyniä Petchaburin seudulla, jos nämä olivat tämän pankkiirin parhaat neuvot vaurastumiseksi. Mukava kaveri muuten, mutta puhui melko vaikeaa englantia. Toisaalta, en tunnetusti ole koskaan ymmärtänyt pankkiirien puhetta, joten saattoi se ymmärtämättömyys olla jotain muutakin kuin pankkiirin tai minun kielitaidottomuutta.
Valokuvaaminen oli muuten sallittua, mutta kuninkaan ja hänen puolisonsa makuuhuoneiden ja kylpyhuoneiden kuvaaminen oli kiellettyä. Näinhän on usein museoissakin, sillä salamavalojen väitetään vanhentavan arvokkaita esineitä ja taideteoksia. Thaimaassa syyt ovat tietenkin ihan toiset. Kuninkaan vuodetta pidetään osana kuningasta itseään, siksi sitä kunnioitetaan yhtä paljon kuin Häntä itseään. Kuninkaan kunnioittamisesta on tämä maa täynnä esimerkkejä jotka näkyvät ihan jokapäiväisessä elämässäkin, ja tämä sänky nyt sattui kuulumaan 1925 kuolleelle Rama VI:lle eli nykyisen kuninkaan Rama IX:n isoisoisälle, joten valokuvaaminenkin on kiellettyä. Kuvasin kyllä jonkun toisen sängyn joka oli ihan samanlainen, joten suurta vahinkoa ei tässä päässyt syntymään.
Koko huvila on todella rakennettu alun perin tiikkipuusta ja kaikki rakennukset ja niitä yhdistävät katetut kävelysillat on rakennettu pylväiden päälle. Pylväiden juuressa on ura jossa on pidetty vettä, sillä näin on pystytty pitämään muurahaiset ja termiitit pois arvokkaiden rakenteiden kimpusta. Nerokasta, voisikohan tätä keksintöä jotenkin soveltaa kotisuomessa? Ajattelin että jos näin pääsisi eroon puolalaisista taulukauppiaista ja niistä hiton trulleista, jotka kerjäävät aina palmusunnuntaina rahaa tai karkkia, ja ainoastaan raha kelpaa.
Poistuessamme alueelta emme ostaneet niitä hyvän onnen sormuksia, sillä luotan enemmän perinteisiin rahoitusjärjestelmiin. Bongasin sen myymälän katolta kuitenkin mielenkiintoisen näköisen linnun josta kuva albumissa. Tein palatsista ottamistani valokuvista filmikoosteen ja maustoin sen thaimaalaisen Peacemakerin musiikilla. Pahoitteluni tämän johdosta, en vaan voinut vastustaa kiusausta. Tämä poikkitaiteellinen teos on myös albumissa.
Hotellimme rantabaaria terrorisoi yksi toinen lintu joka on lajiltaan ”Nuudelivaras”. Tämä laji on ristitty sisäpiirin toimesta Phi Phi –saarilla vuonna 2003 ja nimestä voittekin arvata mitkä ovat lajin ominaispiirteet. Tämä mainittu yksilö on luultavasti saanut sotilaskoulutuksen ja marssityylistä päätellen veikkaan että saksassa. Marssinäyte albumissa.
Ehtoolla kävimme syömässä ja samalla lunastimme pyykit ruokala-pesulasta. Tämän monipalveluyrityksen omistaja Bee pyysi meiltä myös laatupalautetta pyykeistä, kun kyseessä kuitenkin on uusi liiketoimi. Ruokapuolesta ei tarvitse palautetta pyydellä, sillä paikka on ainakin meidän kirjoissamme Hua Hinin ykkösravintola. Puhtaita olivat pyykit ja nätisti silitettyjä. Ja pahin pelkoni osoittautui aiheettomaksi. Vaatteet eivät haisseet kalalta

Paula: Juhannus on vietetty samoin nimipäivät. Emma (Pauliina) olisi halunnut oikein kunnon juhlat, johon kutsuttaisiin mukaan kaikki thaimaalaiset ja tanssittaisiin aamuun asti…..
No, olisihan se kiva juhlia noinkin, mutta päädyimme lopulta pienen vääntämisen jälkeen juhlistamaan nimipäiviä jäätelöannoksin kolmistaan. Pasin piti lähteä golffaamaan aamulla, mutta sateen takia kävi vaan lyömässä palloja. Kävimme Emman kanssa sillä aikaa shoppailemassa, mutta emme ehtineet kuin muutaman kaupan käydä läpi kun Pasi tuli jo takaisin. Että se siitä shoppailusta, jostain syystä se ei olekaan enää niin kivaa kun mies seuraa mukana.
Nyt kun iho on vähän laikukkaan punainen ja pienempiä tummempia paukamia (moskiiton puremia) siellä täällä ei oikein tiedä mitenpäin aloittaisi aamulla rasvaukset. Laittaisiko ensin paukamiin Systral voidetta (paikallista kortisonivoidetta), päälle voidemaista Soffelia (Offia) ja sitten aurinkosuojavoidetta vai päinvastoin….
No, onneksi paukamat eivät enää kutise joten ehkä rasvaus on onnistunut. Jostain kumman syystä Pasi on säästynyt puremilta, outo tuoksu moskiittojenkin mielestä?
On ihana huomata kun olemme syömässä ravintolassa, niin Emmakin haluaa maistaa aina uusia makuja. Eilen veteli puolet PadThai nuudeliannoksesta ja tänään söi Pasin kanssa rantabaarissa täyden annoksen paikallista nasigorengia. Nämä annokset eivät olleet maustettu chilillä, vaan kastikkeet tuodaan erikseen ja sitä voi laittaa ruokaan halutessaan oman maun mukaan.
Olen nimittäin 18 vuotta yrittänyt saada Emmaa maistamaan aina matkoilla paikallisia ruokia edes lusikallisen verran ja nyt pikkuhiljaa alkaa sinnikkyyteni näkyä.


Emma: Aamulla mentiin rantaan. Hevonen yskähti minulle ja hyppäsin isin tuoliin. Mentiin äidin kanssa kävelylle. Nähtiin meritähtiä. Illalla käytiin jalkahieronnassa. Minua kutitettiin.