The Death Railway

Pasi: Yö bungalovissa meni odotettua paremmin. Ympäristöhän oli ilmeisen ötökkä-vaaran sävyttämä. Lähinnä ajattelin että hyttysiä on takuuvarmasti paljon. Väärin, ei ainuttakaan. Eikä muitakaan samaan kategoriaan laskettavia häiriön lähteitä. Valtava sammakoiden kurnutus tosin kaikui joelta koko yön mutta minua se ei häirinnyt.
Emma heräsi yöllä ja valitti jalkakipuja. Joko se jalkahieronta oli liikaa tai sitten siellä kaivoksessa todella nyrjähti jotain, mikä sinänsä ei olisi ihme sekään. Saimme hänet rauhoittumaan lupaamalla että tiikeribalsami auttaa ja hienonsin vielä yhden buranan ja sekoitin kokikseen. Mukin tein kätevästi leathermanilla vesipullosta. Emma kiitti lääkityksestä ja nukahti uudelleen.
Aamulla retkikuntamme kokoontui hotellin baariin tukevalle aamiaiselle klo 8:00. Paahtoleipää, paistettua munaa ja pekonia sekä hedelmiä, teetä, kahvia ja mehua.

Suuntasimme ensimmäiseksi sotamuseolle. Tämä Kwai-jokihan on siis kuuluisa toisen maailmansodan aikainen paikka jossa sotavangit rakensivat japanilaiselle sotakoneelle rautatietä Thaimaan ja Burman halki. Tarkoituksena oli iskeä sieltä kautta Intiaan ja edelleen eurooppaa kohti. Liittoutuneiden sotavankeja oli koottu alueelle n. 60 000 ja he olivat pääosin brittejä, australialaisia ja hollantilaisia. Vangit siirrettiin tänne marssimalla jopa Singaporesta asti. Mukana oli myös amerikkalaisia ja pieniä määriä muita liittoutuneiden joukkoja. Lisäksi rautatien rakentamiseen osallistui n. 215 000 aasialaista siirtotyöläistä jotka olivat käytännössä orjatyövoimaa. Heidät oli joko kaapattu tai huijattu mukaan tähän operaatioon. Nämä työläiset olivat kotoisin mm. Kiinasta, Thaimaasta, Burmasta, Malesiasta ja Intiasta.
60 000 sotavangista lähes 13 000 menehtyi tauteihin, onnettomuuksiin ja japanilaisten sotilaiden julmuuksiin. Muutamia kymmeniä taisi kuolla omiin pommituksiinkin kun liittoutuneet tuhosivat sillat myöhemmin sodan loppuvaiheissa.
215 000 työläisestäkin n. 90 000 menehtyi rautatien rakentamisen yhteydessä. Turhaan ei siis tämän rautatien kutsumanimeksi tullut ”The Death Railway”, kuoleman rautatie. Näistä tapahtumista on olemassa useita versioita eli totuuksia, kuten Antti asian hyvin ilmaisi.
Eurooppalaisille tämän sotanäyttämön kuuluisin osuus lienee juuri tämä Kanchanaburissa sijaitseva Kwai-joen ylittävä rautatiesilta, josta on tehty vuonna 1957 menestyselokuva ”The Bridge on the River Kwai” (Kwai-joen silta). Elokuva perustuu löyhästi todellisiin tapahtumiin ja voitti 7 Oscar-palkintoa. Itse elokuva on kuvattu Sri Lankassa ja sen verran se on totuuteen perustuva, että puinen rautatiesilta todella vankien toimesta rakennettiin, itse asiassa useitakin pitkin rataa. Liittoutuneet tuhosivat sen kuuluisimman puusta tehdyn sodan loppuvaiheessa ja japanilaiset hommasivat tilalle Indonesiasta käytetyn teräksestä tehdyn sillan. Tämänkin liittoutuneet kuitenkin tuhosivat.
Tästä viimeisestä tuhotusta sillasta on edelleen käytössä molemmilla rantapenkoilla olevat osat ja keskiosa on ainakin kahdesti rakennettu uudelleen thaimaalaisten toimesta.
Nykyinen käytössä oleva silta on siis autenttisella paikalla ja koostuu osittain siitä Indonesiasta tuodusta sillasta. Sodan jälkeen Burma ja Thaimaa sopivat yhteistuumin siitä, että rautatiestä purettiin molempien rajojen tuntumasta pitkät pätkät joten tämä toiminnassa oleva osa Thaimaan puolella loppuu Nam Tokin rautatieasemalle lähellä Burman rajaa. Radan pohja on kuitenkin rakennettu sotavankien louhimaan ja kaivamaan uomaan. Rata kulkee paikoittain jyrkänteiden reunoilla ja halkoo kukkuloita ja vuoria, joten on erittäin helppo aistia se uskomaton suoritus jonka nämä vangit joutuivat tekemään pysyäkseen hengissä.

Sotamuseossa on jäljellä pätkä alkuperäistä apusiltaa, joka oli rakennettu varsinaisen siltatyömaan viereen helpottamaan työvoiman ja materiaalin siirtämistä joen yli. Vankileirin pääosa, Main Camp, sijaitsi juuri tämän apusillan kohdalla joen vastarannalla.
Museossa oli myös todella paljon erilaista materiaalia ja valokuvia rautatien rakentamisen ajoilta. Siellä vierähti melkein pari tuntia vaikka kiireellä me kahlasimme läpi koko systeemin. Itse museo oli jonkinlaisessa remontissa mutta aineistoa oli silti runsaasti esillä.
Sitten kävelimme itse rautatiesillalla lyhyen lenkin ja otimme valokuvia kuten muutkin turistit. Sillalla oli samanaikaisesti myös yksi pienehkö seurue japanilaisia, joten kamerat rapisivat ahkerasti. Mikähän on se ”totuus” joka heille on näistä sodanaikaisista tapahtumista syötetty?

Seuraavaksi ajoimme rautatieasemalle ja hyppäsimme kello yhdentoista junaan. Kyseessä on siis ihan tavallinen paikallisjuna joka liikennöi kolmasti päivässä sinne Nam Tokiin asti. Junassa oli melkoisesti turisteja mutta myös jonkin verran paikallisia matkustavaisia.
Juna itse muistutti kuulemma 50-luvun suomalaista vastaavaa, joskin katossa pyöriviä tuulettimia ei meilläpäin Arvon mukaan ollut käytössä.

Matkasimme kohti viidakkoa pitkin sokeriruoko- ja maniokkipeltoja. Välistä olimme syvällä bambuviidakossa ja välillä pysähdyimme pienille rautatieasemille tai muuten vaan. Kerran jätimme muutaman matkustajan radan varteen jossa ei ollut mitään muuta kuin 5 lehmää aitauksessa. Mitähän siinä aikataulussa lukee tällä kohdalla?

Juna pysähtyi kerran myös johtuen kuumentuneesta koneesta. Vettä lisättiin ja taas mentiin. Kwai-joki käväisi muutaman kerran sivullamme ja maisemat olivat komeat. Olimme korkealla joen penkassa ja juna hiljensi vauhtia. Mielessäni kävi heti että onkohan tämä otettu suunnittelussa huomioon, kun kaikki junan matkustajat ryntäävät juuri sinne tyhjän päällä roikkuvalle puolelle junaa. Ilmeisesti oli, sillä n. kahden tunnin junamatkan jälkeen saavuimme Nam Tokin asemalle ja junareitin päätepisteeseen. Antti oli tällä välin ajanut autolla meitä sinne jo odottamaan. Noi oli meidän seuranamme junassa.
Nam Tokissa söimme siinä aseman vieressä olevassa ravintolassa maittavan lounaan.
Sitten siirryimme ihan lähistöllä olevalle elefanttifarmille jossa Arvo ja Raili saivat norsukasteensa. Heille tämäkin Thaimaan matkailun eräs mielenkiintoisista kokemuksista oli ensimmäinen. Sinne ne katosivat vuoren juurelle elefantin selässä keikkuen. Vajaa puoli tuntia myöhemmin heidän kiiturinsa palasi farmille ja pysähtyi betoniselle vesialtaalle virkistäytymään eli roiskimaan vettä itsensä ja matkustajien päälle. Lopuksi tapoihin kuuluu ostaa pieni vadillinen banaaneja joita sitten syötetään elefantille jolla ollaan juuri tehty kierros. Paula ei malttanut odottaa vaan oli jo käynyt ostamassa vadillisen ja syöttänyt sen lepovuorossa oleville norsuille.
Emma ei uskaltautunut autosta ulos koko aikana vaan vietti siellä aikaansa ja höpötti Antille omia juttujaan. Antti kuunteli kärsivällisesti ja piti seuraa.

Ennen kotimatkaa käväisimme Sai Yok Noin vesiputouksilla. Koska sadekaudesta on jo aikaa, ei vettä kovin paljon virrannut, mutta komea paikka siitä huolimatta. Kuoleman rautatien pohja kulkee siitä vierestä ohi, mutta rata on siltä osin jo purettu. Voin kuvitella miten väsyneet vangit ovat ahertaneet hirveässä kuumuudessa juuri siinä kohdalla, mutta vain unelmoineet uimisesta viereisessä putouksessa, sillä japanilainen sotilas on vartioinut tiukasti aseen kanssa selän takana. Voin luonnollisesti olla väärässäkin, kuten niin usein muutenkin.
Ajomatka kotiin alkoi pienen kahvituokion jälkeen ja arvioitu ajoaika Hua Hiniin oli neljän tunnin korvilla. Suljin itseni ulkomaailmalta eli vetäydyin kuoreeni.
Melkein puolet matkasta olin siis nirvanassa mutta loppumatka meni mukavasti Antin jatkaessa hedelmä-, ruoka-, ja yleistietokurssiaan thaimaan olosuhteista. Paula tenttasi häntä juuri ruoanlaittoon liittyvistä asioista. Nyt on mukava mennä vaikka torille ostoksille kun tiedämme paljon enemmän myytävistä tuotteista ja olemme niitä jo maistelleetkin. Matkalla näimme paljon kuorma-autoja suurissa sokeriruoko-lasteissa matkalla sokeritehtaalle, jonka savuavat piiput näimme ohi ajaessamme.
Kotiuduimme juuri pimeän laskeuduttua ja veimme ensin Arvon ja Railin hotellille.
Sitten ajelimme meidän kylällemme ja Antti ja Noi poikkesivat vielä lyhyesti meilläkin katsomassa kuinka me täällä elelimme.

Kaiken kaikkiaan loistava retki ja paljon nähtävää ja koettavaa.
Suuri ja julkinen kiitos Antille ja Noille hienoista järjestelyistä ja asiantuntevasta opastuksesta.
Sinä, joka saavut tänne Hua Hiniin, ota yhteys Anttiin ja järjestä itsellesi unohtumaton retki jonnekin mihin eivät matkatoimistot yllä eivätkä kykene. Antin yhtiöllä on varsin osuva nimi, Jungle Tours, sillä käsittääkseni juuri viidakkorumpu on yleisin mainostusväline hänen palveluilleen.
Antin tavoittaa esim. sähköpostilla osoitteesta: huahinantti@yahoo.com.

Paula: Aamulla pakkasimme tavarat reppuumme ja poistuimme bungalowista aamupalalle. Tämän jälkeen siirryimme autoon ja ajoimme keskustaan sotamuseoon. Oppaamme oli nimeltään Nana, mutta käytännössä Antti kertoi esineistä ja historiasta yhden totuuden niin kuin hän itse sanoi. Itse tykkään museoista paljon enemmän kuin temppeleistä ja kirkoista. Museossa oli esillä maalauksia, vanhoja kirjoituskoneita, erilaisia aseita, pommeja, vanhoja autoja ja moottoripyöriä, valokuvia, lehtileikkeitä. Siellä olisi vierähtänyt paljon enemmänkin aikaa, mutta saimme ihan kattavan selostuksen toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista. Sieltä siirryimme kävelemään sinne kuuluisalle sillalle kiskoja pitkin. Siellä oli ihan muutama muukin turisti sillä samalla sillalla, joita väistelimme ja vuoroin ohitimme kapeaa lankkua pitkin. Korkeanpaikan kammon omaaville tämä olisi ollut rankka paikka. Matkalla oli muutama ”levennys”, joista sai otettua valokuvia. Ruuhkan vuoksi kävimme vain puolivälissä siltaa. Emma kulki sillalla Nanaa kädestä pitäen. Sieltä siirryimme rautatieasemalle junaa odottamaan. Junamatkamme on 60 km ja kestää 2 tuntia. Juna kulkee tätä väliä kolme kertaa päivässä, ensimmäinen lähtee asemalta jo klo 6. Ostin junasta Santulle T-paidan, ja Pasi osti myös kartan (taas). Junassa oli lisäksi hattumyyjiä, munkkimyyjä sekä nainen jolla oli tarjolla korissaan, jota kantoi päänsä päällä; lihapullan näköisiä palleroita sekä kanavartaita. Antti oli kieltänyt meitä syömässä junassa, sillä junamatkan päätteeksi on tarjolla maittava lounas. Päätepysäkiltä siirryimme nauttimaan lounasta läheiseen ravintolaan, jonka ruokaa Antti oli meille kehunut. Saimme oikein, oikein tulista lihakastiketta, joka oli oikeastaan Noita varten, mutta minä ja Pasi söimme siitä osan, yleensä se on suomalaisille liikaa maustettua. Tosin minä yskin vedet silmissä, kun heitin sitä heti koko lusikallisen kerralla suuhun, mutta onneksi riisi rauhoitti poltetta suussa heti. Lisäksi oli tarjolla sweet and chili kastiketta vihanneksilla ja hedelmillä ja possunlihaa kasviksien kera sekä sipulimunakasta, jonka oikeastaan Emma söi yksin. Kaikkia ruokia oli tarjolla kaksi isoa vadillista. Ruoka tarjoiltiin siis riisin kera, jota sai ottaa niin paljon kuin halusi. Emmakin otti riisiä kolme kertaa lisää. Jälkiruuaksi saimme mangoa, ananasta ja pomeloita. Niin hyväää….

Aterian jälkeen lähdimme vielä elefanttifarmille, jossa Arvoja Raili kävivät norsuratsastuksella. Me jätetään se myöhempään ajankohtaan eli siihen kun Santtu tulee mukaamme. Minun oli kyllä ihan pakko käydä syöttämässä niille kupillinen banaaneja, kun olivat niin ihanan näköisiä. Emma seuraili tätä näytelmää autosta istuen Antti seuranaan.

Katselimme kun vaasalaiset tulivat retkeltään ja norsua kasteltiin letkun avulla, lopuksi norsu otti kärsällään myös vettä tynnyristä ja kasteli itseään ja näytti siltä kuin olisi yrittänyt osua vesisuihkullaan myös matkalaisiinsa. Arvo ja Raili syöttivät molemmat vielä retken päätteeksi korilliset banaaneja norsulleen kiitokseksi.

Retkemme päätteeksi kävimme katsomassa mahtavaa vesiputousta. Nyt siinä ei tosin enää ollut vettä kovin paljon, mutta oli kuitenkin. Paikka oli kaunis ja ilma vähän viileämpää ja kosteampaa kuin muualla. Paikallisia nuoria ja lapsia oli siellä uimassa ja tämä on kuulemma suosittu thaimaalaisten piknic-paikka. Otimme siellä paljon valokuvia muistoksi. Läksiäiskahvit nautimme viereisessä kahvilassa keksien kera, kahvi maistui ihanalta ja niin ne keksitkin. Sieltä aloitimme sitten kotimatkan, joka tulisi kestämään n. 4.5 tuntia. Matka tehtiin ilman pysähdyksiä. Pasi nukkui pitkät unet ja Emmakin torkahti pari kertaa. Takapenkkiläiset taisivat olla myös hereillä koko matkan kuten minäkin. Juteltiin Antin kanssa paljon mm. ruoan laitosta. Kyselin häneltä eri tuotteista joita olen nähnyt kaupassa. Antti neuvoi myös yhden hyvän jälkiruokareseptin riisistä, johon tulisi mangoa ja makeaa kermaa. Kerroin myös että me olemme kotona tehneet thaimaalaista makaronilaatikkoa ja hän kertoi että kuulostaa ihan oudolta, thaimaalaista makaronilaatikkoa saa kuulemma vain meiltä kotoa…

Matka meni joutuin tarinoidessa ja Pasikin heräsi jossain vaiheessa ja kyseli Antilta kaikenlaista sähköntuotannosta grillattuihin kananmuniin. Saatiin taas paljon uutta tietoa ja varmasti tehdään Antin kanssa vielä paljon reissuja täällä.

Matka kesti sen 4.5 tuntia ja vietiin ensin Arvo ja Raili hotellille ja sieltä ajelimme vielä meille. Pyysimme Antin ja Noin vielä katsomaan asuntoamme ennen kuin he jatkoivat matkaansa kotiin koiriensa luokse.

Illalla skypeteltiin Santun kanssa sekä Nikon ja Jennin kanssa.

Emma: Tänään kävimme sotamuseossa. Siellä oli paljon vanhoja tavaroita. Oppaan nimi oli Nana, hänellä oli musta tukka. Käveltiin rautatiellä ja ajettiin junan kyydissä. Käytiin katsomassa vesiputousta, se oli hieno paikka. Sitten ajettiin vielä elefanttifarmille jossa sai ratsastaa norsulla. Minä en halunnut. Arvo ja Raili menivät. Äiti syötti norsuille banaaneja. Minä istuin Antin kanssa autossa ja kerroin kaikkia juttuja.
Illalla tultiin kotiin ja Santtu soitti ekana skypellä ja sitten Niko ja Jenni Lohjalta. Kerroin heille tippukiviluolasta ja että se oli kivointa retkellä.

River Kwai

Pasi: Aamulla pikaiset aamutoimet ja sitten kohti Kwai-jokea. Matkaseurueeseen kuuluvat
meidän lisäksemme Arvo ja Raili Vaasasta ja Hua Hinin Antti kumppaninsa Noin kanssa.
Antti on legendaarinen matkanjärjestäjä ja on toiminut täälläpäin jo 17 vuoden ajan.
Lähdimme matkaan Antin pikkubussilla noin klo 9 aamulla.

Suuntasimme kohti Kanchanaburia jonne matka Hua Hinistä kulkee luonnollisesti Phetchaburin ja Ratchaburin kautta. Matkalla saimme Antilta erilaisia havainnollisia tietoiskuja Hua Hinistä. vuoristojen synnystä, hedelmistä, maanviljelystä ja mistä ikinä vaan keksimmekään kysyä.
Pidimme matkalla yhden pienen jaloittelutauon ja saavuimme Kanchanaburiin noin 11:30.

Menimme heti ensimmäiseksi syömään lounasta. Lounaalla oli tarjolla kanaa kookoskastikkeessa, salaatteja, sipulimunakasta ja hedelmiä. Erittäin maukas lounas joka nautittiin Kwai-joen partaalla pienessä ravintolassa. Tämän ravintolan omistajan bungaloweihin majoittuisimme myös yöksi.
Lounaan jälkeen siirryimme juuri mainittuihin majoitustiloihimme jotka ovat joen päälle rakennettuja.

Nämä ovat varmaan olleet joskus oikein luksusmajoitus, mutta siitä taitaa olla jo aikaa.
Kaikki tarpeellinen majoittumista varten sieltä kuitenkin löytyi joten asetuimme taloksi.
Aika pian majoittumisen jälkeen lähdimme Kwai-jokea pitkin pitkähäntäveneellä. Kävimme ensin kuuluisan kuoleman rautatien sillan alla katsomassa sitä joelta käsin. Palataan näihin sotahistoriallisiin tapahtumiin huomisessa blogissa, kunhan olen saanut asiat ja tapahtumat kohdalleen.

Sitten venekuskimme väänsi hanat kaakkoon ja ajoimme Kwai-joen pienempää haaraa pitkin aika pitkälle pois kaupungin alueelta.
Siellä rantauduimme Khao Poon Caven rantaan. Kyseessä on siis temppelialue jossa sijaitsee suurehko tippukiviluolasto. Tämän luolaston läpi oli tarkoituksenamme änkeytyä.
Matkalla sinne luoliin läpäisimme eräänlaiset paikallismarkkinat joiden tarjonta oli perinteisen turistikaman lisäksi hieman laajempi. Ostin mm. tiikeribalsamia purkin ja burmalaisia sikareja.
Ovat kuulemma paskinta tupakkia mitä maailmasta löytyy. Odottakaapas vaan tupakkamiehet kun pääsen näitä teille tarjoilemaan.
Antti sai välittömästi Emmasta ystävän. Antti, jolla on kotona 13 koiraa, kykeni tekemään Emmalle tilaa ja poistamaan koiria kävelyreitiltämme Emman hötkyillessä niiden takia. Koiria oli muuten siinä luolaston ulkopuolella olevalla temppelialueella paljon.

Aloimme laskeutumaan luolastoon. Sinne johtivat betoniset portaat joiden rinnalla oli tukeva metallikaide. Kaide olikin tarpeen, sillä portaat olivat kaikki erikorkuisia ja levyisiä.
Emma vähän jäykisteli mutta aika nopeasti tottui ja ryhtyi kulkemaan mukana ilman isompia rutinoita. Luolastossa oli paikoin Buddhan patsaita ja välillä jopa hindujen Shiva-patsas. Myös kunnioitetun kuningas Rama V Suuren jonkinlainen muistomerkki, taulu ja patsas, löytyivät sieltä yhdestä onkalosta. Tämä hallitsevan dynastian 5. kuningas oli se toinen joka sai kansalta arvonimensä perään maininnan Suuri. Aikamoinen hallitsija hän lienee ollutkin, sillä hänellä oli 92 vaimoa jotka tuottivat hänelle 77 lasta.Toinen Suuri on siis tämä Rama IX Suuri joka hallitsee juuri nyt ja on hallinnut jo yli 60 vuotta.

Välillä mentiin alle metrin korkuisista rei´istä ja kapeista solista läpi. Aika hurjaa pujottelua siellä syvällä maan alla. Alkumatkasta laskeuduimme koko ajan alaspäin mutta sitten kulku tasaantui ja menimme käsittääkseni enimmäkseen sivusuunnassa. Lopulta tulimme isompaan luolaan jossa oli suuri Buddhan patsas. Sieltä lähtivät sitten portaat ylöspäin. Luolassa oli vähintään yhtä kuuma kuin ulkonakin, mutta kosteaa. Joten ainakin minä oli aivan märkä kun lopulta nousimme maan pinnalle takaisin. Kävimme vielä joen törmän yläpuolella suuren Buddhan patsaalla ja sitten laskeuduimme takaisin sinne kauppakujalle. Tehtiin joitain heräteostoksia ja sitten takaisin veneellä hotellille.
Sillä venekuskilla oli reikä juuri siinä kohdassa päätä missä meillä muilla on ymmärrys.
Tulimme aika perkeleellistä kyytiä takaisin hotellille. Jos joku olikin kärsinyt vaikka virtsakivistä ennen tätä venematkaa, ei niistä varmaan enää ole huolta. Nyt ne sijaitsevat poskionteloissa.
Se vene oli sellaista mallia, jossa istutaan todella matalilla tyynyillä eikä selkänojaa ole juuri lainkaan. Ja kun tämä reikäpää kuljettaja latasi kahva pohjassa pitkin jokea, se vene hakkasi sisälmykset uuteen järjestykseen. Ainakin siellä etummaisessa osassa jossa minä istuin oli meno aika röykkyistä.

Pikainen lepotuokio hotellilla ja taas mennään. Nyt ajettiin kaupunkiin ja menimme toisen maailmansodan aikaiselle sotavankien hautausmaalle. Sinne on haudattuna n. 7000 liittoutuneiden sotavankeuden aikana menehtynyttä sotilasta. Vaikuttava näky ja erittäin hienosti hoidettu alue. Jokaiselle vainajalle on oma hautakivi ja istutukset ja nurmikot ovat aivan viimeisen päälle.
Tämä kalmisto lienee kunnostettu joskus sodan jälkeen, sillä se ensimmäinen versio oli valokuvista päätellen sellainen puuristeillä varustettu. Tottunut silmäni etsi luonnollisesti kaatuneiden joukosta juuri viestimiehiä. Löysin kaksi, mutta en tosiaankaan ehtinyt käymään läpi koko aluetta, joten tuskin ne ainoat viestimiehet olivat.

Sitten siirryimme keskustaan ja otimme tunnin shoppailukierroksen kaupungin suurimmassa tavaratalossa. Minä kokeilin yksiä shortseja mutta koska siellä ei ollut sovituskoppeja jouduin tekemään sen sellaisen verhon takana keskellä kauppaa. Siellä verhon takana oli myös silityslauta ikään kuin pöytänä. En mahtunut oikein edes kääntymään siellä ja potkaisin sen hiton silityslaudankin nurin hosuessani. Lisäksi ne shortsit olivat auttamattomasti liian pienet. Kohtuullisesti punoittaen palautin shortsit hihitteleville myyjättärille. On aina hauska asioida iloisten ihmisten kanssa. Ja hauskuuttaa.

Tämän jälkeen Antti ja Noi johdattivat meidät hedelmämarkkinoiden kautta paikalliselle torille. Siellä istuimme kojujen välissä olevaan pöytään ja ryhdyimme illastamaan. Tuoresalaattia, grillattua kanaa ja sticky riceä eli ”tahmariisiä”. Kun meidän siellä ollessamme pimeys laskeutui niin valtava lauma lintuja ilmestyi jostain ja viritti melkoisen konsertin ruokailuamme viihdyttämään.
Sitä riisiä olin jo aikaisemminkin nähnyt kun sitä tarjoillaan pienissä muovipusseissa, mutta nyt kun sain sitä syödä hyvällä kastikkeella niin siitä tuli kertalaakista suosikkini. Poikkeuksellisen hieno kokemus ja vatsa tuli täyteen. Emma tosin sai pari koirahepulia eikä edes mestari Antti meinannut saada tilannetta haltuun. Lopulta Emma söi seisaaltaan siinä Antin ja Noin välissä. Antti opetti meille myös thaimaata eli koiran hätistäminen pois tapahtuu käskemällä sitä ”Pai”. Kokeilin heti kadun kulmassa ja toimii.

Tämän tori-illallisen jälkeen Antti ajeli vielä ympäri kaupunkia ja näytti meille mm. kaupungin keskipisteen, joka toimii myös jonkinlaisena hedelmällisyyden jumalan palvontapaikkana. Siellä alttarilla on kullasta valmistettu Fallos-symboli jonka äärellä nuoret parit käyvät rukoilemassa vauvoja, lähinnä poikavauvoja.

Palasimme hotellille ja maistelimme baarissa sieltä hedelmätorilta ostettuja Dragon Fruitteja, Mangoja ja Lam Yaita. Otimme siinä samalla päivän ensimmäiset ja viimeiset oluet.
Antti lähti johonkin tuttuun paikkaan hoitamaan internettiin bisneksiään ehdotti että siinä samalla olisi mahdollisuus meillä muilla mennä vaikka jalkahierontaan. Ehdotus sai suosiota ja näin myös tehtiin. Menimme koko retkue siihen lähistöllä sijaitsevaan thai-massage-paikkaan.

Kaikille jalkahieronta, joka on täällä vielä puolet halvempaa kuin Hua Hinissä, eli vain 150 bahtia, noin 3 €. Arvolle ja Railille kyseessä oli neitsytajo sillä he eivät ole tähän ihanuuteen aikaisemmin tutustuneet. Mukavasti näytti menevän heilläkin. Paitsi lopuksi kun olimme jo nousemassa ylös, ja Arvon ja hierojatytön synkronointi petti. Tyttö kumartui noukkimaan tavaroitaan ja Arvo potkaisi hierojaansa nenään. Vahingossa tietysti, eikä mitenkään kovasti. Tyttö livahti takahuoneeseen eikä tullut enää takaisin sinä aikana joka me siinä hengailtiin ja kiiteltiin toisiamme puolin ja toisinkin.
Siitä sitten siirryimmekin takaisin joen rantaan bungaloweihimme ja painuimme nukkumaan.

Paula: Antti ja Noi saapuivat hakemaan meitä sovitusti 8.45 Arvon ja Railin kanssa. Pakkauduimme istumaan keskipenkeille ja Antti tarttui mikrofoniinsa ja kertoi nähtävyyksistä matkalta, esitteli kuninkaan kesäpalatsia ja kertoi Raman –suvun historiasta. Nykyinen kuningashan on Rama IX = yhdeksäs. Kertoi matkalla myös maataloudesta. Mieleen jäi muutama seikka eli pohjoisessa Thaimaassa kasvavat maukkaat perunat ja porkkanat sekä kauniit mansikat, joista kuitenkin mansikan maku puuttuu. Hua Hin on lähinnä hedelmien kasvatusseutua, varsinkin ananas on parasta mitä Thaimaasta löytyy. Amerikkalaisella Dolen tehtaalla on täällä purkitustehdas, eli jos suomalaisessa Dole-ananaspurkissa on teksti Made in Thailand, tuote on purkitettu Hua Hinissa ja tietenkin paikallisista ananaksista.

Matkalla Noi kävi ostamassa meille erilaisia hedelmiä. Maistelimme muun muassa ruusuomenaa, joka oli erittäin mehukas ja hedelmää, muistutti mielestäni persimonia, mutta oli paljon pienempi kooltaan. Meidän piti myöskin syödä hyvä ”hiukopala” matkalla eli bamburungon (ontto) sisällä kookosmaidossa keitettyä riisiä, mutta riisi ei ollut vielä kypsää, joten sen maku jäi vielä kokematta.

Majoittauduimme Kanchanaburin kaupunkiin Kwai-joen rannalla olevaan bungalowiin, joita oli varmaan useita kymmeniä siinä kompleksissa. Bungalowit oli rakennettu joen päälle ja niihin oli rakennettu kapeat metalliset kulkusillat, joita pitkin käveltiin omiin pieniin ”taloihin”. Aina kun joku käveli sillalla sen tunsi huoneessa olija pienenä heilumisen tunteena….

Bungalowissa purimme vain reput ja kävelimme kulkusiltoja pitkin laiturille, josta lähdimme pitkähäntäveneellä Kwai-jokea pitkin tippukiviluolaan. Tosin ajelimme aikamoista vauhtia myös Kwai-joen kuuluisan rautatiesillan alitse. Matkalla ohitimme lauttoja, jotka olivat ravintoloita. Tippukiviluoliin kävelimme ”ostoskujaa” pitkin, jossa voisimme paluumatkalla tehdä ostoksia. Bongasin siellä jo matkalla yhden laukun, jonka ostaisin…

Luolaan mentiin ensin portaat alas, askelmat olivat kaikki eri kokoisia ja eri välimatkoin, joten aika vaikeakulkuista. Emman kanssa hetki neuvoteltiin sinne luolaan menosta, mutta koska hän on käynyt Tytyrin kaivoksessakin onnistuneesti kolme kertaa, saatiin hänet sinne houkuteltua ja itse asiassa tämä oli Emman kohokohta tällä reissulla jota hän jälkeenpäin muisteli innokkaana. Oppaastamme Antista oli jo tässä vaiheessa muodostunut Emmalle luottohenkilö, koska Emma huomasi miten hyvin Antti käsitteli koiria ja sai ne hätistettyä Emman lähettyviltä. Pasia kädestä pitäen Emma eteni portaita alas luolan pohjalle asti. Pohjalla oli Budhan patsaita, jotka olivat 24 karaatin lehtikullalla käsiteltyjä. Tippukiviä ”roikkui” joka puolella, uskomattoman upean näköistä. Siellä pohjalla oli kuumaa ja kosteaa, joten mukana olevat vesipullot tyhjenivät kuin huomaamatta ja hiki norui selkää pitkin varmaan kaikilla.

Huilattiin hetki luolasta nousun jälkeen ulkona olevan katoksen alla. Sieltä kävelimme temppeliin ja sieltä sitten portaita alas ostoskujalle. Ostin sen laukun jota jo matkalla katselin ja itse asiassa toisenkin hetkeä (minuuttia) myöhemmin.

Myöhemmin päivällä kävimme liittoutuneiden hautausmaalla ja sieltä ajoimme isoon tavarataloon ostoksille. Aikaa annettiin tunnin verran, jonka arvelimme riittävän hyvin. Pasi tosin epäili että se ei riitä minulle, mutta hän oli väärässä taas kerran. Emma lähti minun mukaani vaate- ja kenkäkerroksiin. Etsin Santulle shortseja, joista olin saanut tarkat ohjeet millaiset niiden piti olla tai oikeastaan millaiset ne ei saa olla. Mutta sellaisia sopivia en nyt löytänyt. Pasi kävi tosin kokeilemassa yksiä shortseja ja ihmettelin kun ne myyjättäret naureskelivat ja katselevat sinne sovituskoppiin mihin Pasi näytti menevän. Siirryin sinne heidän viereensä katselemaan sovituskopin (metri x metri verhoilla varustettua ympyrää, johon mahtui juuri ja juuri silityslautakin) tapahtumia, verhot heiluivat, silityslauta kaatuili ja heilui edestakaisin...Oli ihan pakko poistua siitä vähän kauemmaksi nauramaan, kun pelkäsin että Pasi kaataa koko systeemin…

Kävelimme iltatorille, jossa meille oli järjestetty ruokailu. Maistelimme grillattua kanaa, tahmariisiä, joka oli kuin riisipuuroa sekä possun lihaa vihanneksilla. Emma söi ruokansa seisten Antin ja Noin välissä koirien vuoksi, joita siellä torilla oli aika paljon. Antti kertoi meille, että koira on pyhä eläin Thaimaassa ja siksi täällä on paljon myös huonokuntoisia koiria, koska kukaan eläinlääkäri tms ei suostu lopettamaan (antamaan piikkiä) koiraa missään olosuhteissa, koska uskotaan, että kuolleen lähiomaisen henki siirtyy koiraan eikä kukaan voisi tappaa läheistään. Tämä selittää koirien määrää...

Antilla ja Noillakin on 13 koiraa ja ruokkivat lisäksi päivittäin yhtä sairasta koiraa, jota heidän muut koirat eivät hyväksy asumaan kanssaan.
Saatiin vielä jälkiruoaksi mukaamme pussi, joka sisälsi herkkuja illaksi eli kuivattuja banaanilastuja (kuin sipsejä) sekä banaanitoffeeta (kuin lakritsaa). Hyvää.

Emma: Antti ja Noi tulivat hakemaan meitä aamulla, mennään retkelle Kwai-joelle. Matka kesti sinne 3 tuntia, otin pienet päiväunet. Meidän asunto on bungalowi, se on rakennettu joen päälle. Mentiin pitkähäntäveneellä Kwai-jokea pitkin tippukiviluolaan. Se oli jännittävää ja paras paikka tällä retkellä. Luolassa ei ollut koiria. Myöhemmin käytiin hautausmaalla, jolla oli kauniita kukkia. Käytiin tavaratalossa ja shoppailtiin, nyt ei löydetty mitään. Olisin halunnut leluja, mutta äiti ei ostanut. Illalla käytiin syömässä iltatorilla ja siellä Antti hoiti homman eli käski korien mennä pois. Myöhemmin käytiin vielä jalkahieronnassa.

Vieraita Vaasasta

Paula: Aamu vietettiin altaalla, uin tänään puoli kilometriä aikaan 15 minuuttia. Pasilla tähän menee aikaa 11 minuuttia. Eli vielä on kirittävää…

Ystäväni Kaijan eno saapui eilen tänne Hua Hiniin ihan meidän lähellä olevaan hotelliin. Etukäteen olimme sopineet näiden vaasalaisten kanssa yhdessä tehtävästä Kwai-joen retkestä ja oltiin sovittu että nähdään tänään. Kolmen maissa menimme sovitusti Arvoa ja Railia tapaamaan. Soitimme respasta heille ja tuota pikaa he tulivatkin aulaan. Juteltiin siinä hetki ja muisteltiin milloin olemme viimeksi Arvon kanssa tavanneet, todettiin että siitä taitaa olla 25 vuotta. Pasi ei ole aikaisemmin heitä tavannut enkä minäkään Railia.
Pyydettiin heitä meille kahville ja kertoivat mielellään tulevansa, nimittäin he olivat yrittäneet tilata Tarmo –lähikaupasta (joka on hotellin vieressä oleva hökkelibaari) kahvia ja se heille luvattiin. Puolen tunnin odottelun jälkeen myyjä oli tunnustanut ettei osaa valmistaa kahvia, oli kuitenkin yrittänyt monenlaista viritelmää.
Sain heiltä tuliaiseksi Presidentti –kahvipaketin ja Vaasan hapankorppuja, jotka ovatkin meidän suurinta herkkua. Esiteltiin asunto ja aloin keittelemään kahvia. Minullakin se kesti varmaan puoli tuntia, kun ei ole oikeita kahvinkeittovälineitä tai suodatinpusseja yms. Kahvi oli kuitenkin hyvää, tosin oli niitä kahvinporoja siivilän läpi suodattamisen jälkeen vielä jäänyt, mutta oli se parempaa kuin murukahvi. Tarjottiin lisäksi tuoreita munkkeja. Seuraavan kerran täytyy etsiä kaupasta suodatinpusseja ja suodatin, niin saataisiin vielä parempaa kahvia.

Juteltiin pitkään kaikenlaista ja lähdettiin syömään kalaravintolaan. Mentiin siihen meidän vakipaikkaan ja nyt ravintola oli niin täynnä, että emme saaneet ”ikkunapaikkaa”, mutta ruoka oli taas erinomaista. Otimme Pasin kanssa kalaa sweet and chilikastikkeella, vieraamme ilman chiliä. Emma otti taas hampurilaisen, koska se on kuulemma parasta siellä, ihan samanlaista kuin mäkkärissä.
Sieltä ajelimme hiljalleen kotia ja vieraidemme hotellia kohden esitellen samalla paikkoja. Aamulla lähtisimme siis Kwai-joen retkelle.
Pakattiin reput lähtökuntoon ja kello lähenteli puolta yötä ennen kuin ehdimme nukkumaan.

Hiihtolomaviikon tunnelmia

Pasi: Tässä taas päiväkirjaotteita hiihtolomaviikon varrelta. Olen myös virittänyt valokuva-albumia siten että videot ovat nyt eri osastolla. Tämän pitäisi helpottaa sivuston latautumista. Mikäli valokuva-albumi alkaa tuntumaan liian isolta ja hitaalta pyydän lähestymään minua sähköpostilla niin avaan uuden kuva-albumin siihen rinnalle.
Muutenkin otamme vastaan kommentteja ja ehdotuksia blogista ja sisällöstä. Ja koska olen hygieniasyistä estänyt suoran kommentoinnin voi niitä lähettää minulle sähköpostilla. Osoite löytyy tuolta osallistujat profiilista.

Maanantai 18.2.

Pasi: Lähdimme aamupäivällä vähän asioimaan kun ilmakin oli jotenkin synkkä, ei varsinaisesti pilvinen mutta semmoinen utuinen. Ajeltiin keskustaan ja jätettiin auto siihen samoille paikoille kun yleensäkin, Naresdamri roadille. Lähempänä keskustaa ei ole parkkipaikkoja yleensä kuin hirveällä tuurilla. Paikalliset tietysti jättää autonsa vaikka keskelle katua hätävilkut päällä tukkimaan liikenteen, eivätkä juuri edes näytä häpeävän tekosiaan. Minulta puuttuu vielä juuri tuo ominaisuus ja olen ajatellut etten ihan kaikkia temppuja edes opettele tämän puolen vuoden aikana. Toisaalta, jotenkin tuntuu siltä että Farangin tekemänä tämmöiset ”italialaiset” parkit on tuomittavia, mutta jos originaali niitä harrastaa niin siihen ei kukaan puutu. Olen tainnut jo aiemminkin mainita siitä, että en lakkaa hämmästelemästä sitä massiivista itsekkyyttä joka näillä paikallisilla on päällä liikenteessä. Ja kuinka se tyyli häviää heti kun siirrytään kävelemään tai asioimaan henkilökohtaisesti. Omituinen ilmiö.

Käytiin siellä ns. autovuokraamossa. Se ”kiinteistö” on tosiaan sellainen kadun varteen nostettu 40 cm leveä tiskin pätkä, mutta kyllä siinä vuokraukset sujuu. Eikä varmaan ole kauhean suuret liiketilavuokratkaan. Jatkoin mitsun vuokra-aikaa 2.3. asti jolloin pyyhkäisemme seuraavan kerran johonkin vielä julkistamattomaan suuntaan.
Sovin myös että tulemme sitten seuraavalla viikolla vuokraamaan uuden auton noin kahdeksi kuukaudeksi ja toivoin että saisimme vähän uudemman kuin tämä nykyinen on. Tarkoitus on tehdä sillä seuraavalla vähän pidempiä matkoja ja tässä mitsussa on kaikenlaisia pikkuvikoja. Se ei esimerkiksi aina halua käynnistyä.

Kävimme myös postissa lähettämässä paketin suomeen. Olin varautunut kaiken maailman selvityksiin sisällöstä ja sen arvosta mutta kukaan ei kysynyt mitään joten se lieneekin sitten vanha tuttu Suomen Tulli joka sen kimppuun käy kunhan se joskus sinne asti ilmestyy. Sisällön arvo oli jotain 15 € ja paketin lähettäminen maksoi 24 €. Ei oikein järkevää, mutta tämäkin on selvitettävä sillä keväällä olemme liemessä jos emme saa jotenkin täältä hankittuja kamoja suomeen.

Paula: Päätettiin lähteä viemään ne lamput paikalliseen postikonttoriin. Juuri kun olimme pukemassa, koputti siivooja oveen. Annettiin tulla, mutta lähdettiin silti, näytettiin vain että laita ovi lukkoon lähtiessä. Ok. Ymmärsi, ehkä.
Tiedettiin että postikonttori on keskustassa poliisilaitosta vastapäätä, joten kiivettiin portaat ylös, mutta se olikin joku internet-piste tai jotain. Sieltä neuvoivat että seuraava liike vasemmalla. Niin olikin. Ihanan viileää sisätiloissa. Pasi kirjoitti paketin päälle osoitteet ja meni tiskiltä kysymään neuvoja että mitä nyt. Sai valita meneekö paketti 3 päivässä vai 10 päivässä, hinta muodostui siitä. 10 päivän kuluttua paketin pitäisi siis olla Suomessa. Edullista se lähettäminen ei ollut.

Ajeltiin sieltä Market Villageen kauppaan. Kävin kuitenkin ensin sen marketin etupihalle ilmestyneeseen ”telttaan”, jossa olisi jotain spesial tarjouksia. Pasi ja Emma häipyivät jätskille. Minullakin oli ihan sairaan kova jano, mutta halusin käydä kuitenkin tsekkaamassa teltan, jos se vaikka puretaan pian enkä ehtisi nähdä. Kiersin koko teltan kaikki tangot ja oikeastaan löysin vain pari sellaista puseroa, jotka olisin voinut ostaa, siis Emmalle. Itselle en löytänyt mitään, olisi siinä ollut kyllä pari hyllyllistä kenkiä ja laukkujakin, mutta siinä vaiheessa Pasi ja Emma tulivat jo paikalle eikä minulla ollut enää aikaa niitä hyllyjä käydä läpi. Näytin niitä valitsemaan kahta paitaa Emmalle, joista toinen sitten ostettiin.

Sitten ruokaostoksille. Tänään oltiin ajateltu paistaa kalafileitä riisin kanssa. Menin sinne kalatiskille ja kerrankin siinä sattui olemaan 4 filettä leikattuna valmiiksi, joista yksi oli vähän kuivahtaneen oloinen. Kun kysyin myyjältä että mitä fileitä ne ovat, käveli vähän eteenpäin ja näytti Red Snappereita, joita oli kokonainen laatikollinen siinä lähellä. Samassa yksi poika sanoi suomeksi, että se on oikein hyvänmakuinen kala ja vinkkinä, että nämä myyjät tekevät kokonaisestakin fileet valmiiksi. Varmaan pari merkille sen kun sitä yhtä kuivunutta filettä epäilin. Kiva juttu. Tilasin siis kaksi Red Snapperia fileoituna ja arvatkaa mitä maksoivat? 4 isoa filettä 107 bathia. Eli 2 euroa eli 50 centtiä/file! Uskomatonta. Sekosin siinä kalatiskillä niin, etten edes huomannut kiittää suomalaispoikaa neuvoista. Hän oli tosin niin ruskea ja näytti sieltä että on ollut täällä pitkään, kenties asuu täällä, niin ehkä tapaamme vielä niin voi kiitokseni sanoa. Lisäksi kaupassa oli pomeloita taas pitkästä aikaa, ne on mun herkkua! Pienistä asioista sitä tuleekin niin hyvä mieli.

Ostin myös vihannesosaston salaattibaarista toiseen pussiin erilaisia salaatinlehtiä, paprikaa, kurkkua yms ja toiseen pussiin valmiin salaattiannoksen; salaattia, vihanneksia, omenalohkoja jossain ihanassa kastikkeessa. Siitä kun pussia hölskyttää, niin on salaattiannos valmiina. Voi kun Suomessa olisi tai itse asiassa Lohjalla vaikka Sokkarilla olisi tällainen salaattibaari. Ei vaatisi paljon, pyöreä tiski jossa olisi rasioissa erilaisia salaatinlehtiä, erilaisia vihanneksia viipaloituna valmiiksi omiin rasioihin, salaatinkastikkeita, hedelmälohkoja, siemeniä, maissia, herneitä, sipulia, ihan mitä vain. Minä voisin vaihtaa ammattia ja tulla sinne töihin niitä vihanneksia pesemään ja pilkkomaan.

Iltapäivällä alettiin ruoanlaittoon; Pasi laittoi riisikeittimen päälle ja minä kävin fileiden kimppuun. Kastikkeena käytimme paikallista chilikastiketta. Ruoka oli rehellisesti sanottuna toiseksi parasta kalaruokaa mitä täällä on syöty.
Illalla katsottiin taas pari jaksoa Lostin kakkoskautta, vielä jäi huomiseksi 2 jaksoa jäljelle. Niin koukussa siihen….

Emma: Vietiin paketti postiin. Käytin Marketvillagessa. Isi ja minä käytiin jätskillä.
Äiti osti minulle turkoosin paidan.

Tiistai 19.2.

Paula: Tänään ajeltiin Cha Amin suuntaan ja käytiin Indexissä joka on kuin Ikea Suomessa. Kierreltiin kaupan alakertaa ja katseltiin tauluja, lamppuja, astioita. Lisäksi löydettiin tiskiharja. Pasi ihan hihkui onnesta.
Hua Hinissa Pasi meni käymään yhdessä supermarketissa, jossa oli lähes yhtä hyvä valikoima kirjoja kun paikallisessa kirjakaupassa, mutta olivat paljon edullisempia. Minä ja Emma kävimme kyselemässä kadun varrella olevista kojuista Iltasanomia. Olen parissa kojussa niitä joskus nähnyt. Tänään ei ollut näkyvillä, tulevat kuulemma iltapäivisin. Ei siis tänäänkään lehteä. Olemme aina ihan väärään aikaan liikkeellä, aamulla ei ole ja illalla kaikki on jo myyty. Kävimme myös ostamassa Emmalle myös uudet bikinit. En oikein voinut tinkiä hinnastakaan kun Emma jätti yläosan päälleen, joten sain ne ”only you, madam, 400 bathia”. Pudotti itse siitä 50 bathia ihan minua varten, olin otettu, arvaatte varmaan!

Sitten taas ruokakauppaan. Tarvitsemme tänään vain kanaa (eilen ei kaupassa ollut), joten käydään katsomassa löytyykö tänään. Kanaa löytyi ja pomeloita myös. Ostin niitäkin, koska ei kuitenkaan aina ole saatavilla. Yksi mies näki pomeloita meidän kärryssä ja tuli heti kysymään Pasilta, että mistä löysit noita. Ei siis ihme, että ne on aina loppu…
Parkkipaikalla yksi nainen katseli Emmaa, joka kädet reippaasti heiluen marssi autoa kohti, että aah, she is so lovely. Kuinka vanha hän on? No, hän 12-vuotias, tuli suustani niin vakuuttavasti että melkein uskon siihen itsekin. Kukaan ei uskoisi jos kertoisin Emman olevan 17. Nainen kertoi olevansa Norjasta. He ovat olleet täällä pari kuukautta, maaliskuun alussa lähtevät takaisin kotiin. Kerroin, että me olemme täällä 5 kuukautta, joista vielä 4 kk jäljellä. Nice.
Illalla katseltiin vielä ne pari Lost-jaksoa, nyt on 2-kausi katsottu kokonaan. Tosin kolmas kausikin on meillä mukana ja epäilen että huomenna jo aloitetaan.

Pasi: Tänään teimme taas yhden päätöksen. Päätimme lähteä ostamaan hammasmukit jotta saamme vessasta vapautettua kolme juomalasia hieman vajaaseen keittiökalustoomme.
Suuri päätös jonka toteuttamiseksi ajoimme heti aamusta Indexiin, siihen isoon huonekaluliikkeeseen kaupungin pohjoispuolella. Paula väitti että kyseessä on paikallinen Ikea mutta itse olen sitä mieltä että aika paljon laadukkaampi liike tämä on.

Ostimme hammasmukit ja teimme varsinaisen löydön: DADAA: TISKIHARJA!!
Nyt loppui niillä räteillä jynssääminen. Pienestä sitä on ihminen onnellinen, kun sattuu oikein kohdalle.
Meidän piti myös käydä varovasti tiedustelemassa sitä Internetin kuukausimaksua kun laskua ei ole näkynyt, mutta ajoin ohi siitä konttorista ja tajusin sen liian myöhään. No hyvä että jäi jotain tekemistä huomiseksikin. Joku taisi tässä yhtenä päivänä kysyä minulta skypetellessämme että kuinka meillä aika kuluu täällä. Luultavasti vastasin että ei mitään hätää, pienetkin ohjelmanumerot saavat ajan kulumaan ja oikein kun miettii että jos eläkkeellä olo on tämmöistä, niin kyllä tähän varmaan voisi tottua. Paljon tulee lueskeltua ja kirjoiteltua kaikenlaista. Ja mikä hienointa, nyt on kunnolla aikaa kuunnella musiikkia. Minulla on MP3-soitinta varten pitkälti toistasataa albumia musiikkia ja paristoja tuntuu kuluvan aika reipasta tahtia. Ja onhan meillä melkoinen kokoelma DVD-leffoja ja tv-sarjoja ja uusia saa melkein ilmaiseksi joka paikasta.

Uida huitaisin tänään tuossa 5*10 metrin altaassamme ensin lämmittelyksi 300 metriä ja sitten iltapäivällä tasan kilometrin. Kilometri oli jo sen verran kova räpiköinti että niska alkoi puutumaan kun tekniikka on mitä on. Käännöstekniikka on varmaan kehittynyt eniten, niitä käännöksiä kun tulee aina 10 metrin välein….

Emma: Käytiin kaupunkilla. Ostettiin hammasmukit ja minulle uudet bikinit.

Keskiviikko 20.2.

Pasi: Rantapäivä. Suuntasimme melkein heti herättyämme Son beachille. Eli siinä kymmenen jälkeen, sillä tänään koko orkesteri nukkui pitkään.
Siellä kävi kova tuuli joka tuntuu olevan tämänhetkinen ilmaston yleistilanne muutenkin.
Laitoin videogalleriaan pätkän niistä rantatuulista ja aalloista.
Emma tanssi Rumbitaa rannalla ja aiheutti vipinää paikallisissa teinipojissa. Hush tiehenne, ajattelivat tanssivan lapsen molemmat vanhemmat!

Ja sitten, tervetuloa Kaakkois-Aasian Luontoiltaan. Tänään pääaiheenamme ovat pienet rantaravut. Olen tutkinut niiden toimintoja jo pitkään, itse asiassa vuosia, sillä niitä oli jo Intiassa Goalla vuonna 2000 ja paljon myös Krabilla 2006. Ne ovat siis sellaisia muutaman millimetrin kokoisia rapuja, jotka tekevät rantaveteen pieniä reikiä. Siihen reikien ympärille ne pyörittelevät syljestä ja hiekasta pieniä palloja. Näistä palloista muodostuu jänniä kuvioita rantahiekkaan, sillä näitä rapuja on vähintäänkin tuhansia ihan koko rannan mitalla.
Näitä pallojen muodostamia kuvioita tutkittiin Pekun kanssa jo silloin Krabilla ja löydettiinkin niistä selviä merkkejä järjestelmällisestä hiekkapallokirjoituksesta. Tosin halpa Singha-Beer auttoi siinä tulkinnassa ja sen tutkimuksen tieteellinen osuus on myöhemmin tulkittu melko vaatimattomaksi. Hiekkapalloja ne vaan on, jossain järjestyksessä.
Olen myös havainnut että kuolleet kalat ja simpukat ovat nopeasti näiden käsissä pelkkiä ruotoja ja kuoria. Tehokkaita puhdistajia nämä pikku veijarit.
Näitä on kyllä isompiakin versioita, jopa sellaisia kämmenen kokoisia, mutta en ole varma ovatko ne näitä samoja vai jotain samannäköisiä yksilöitä. Niillä isommilla on ne reiätkin hiekassa sellaisia 2-3 sentin kokoisia halkaisijaltaan.
Nämä pienet ovat ravintoketjun pohjan tuntumassa, mutta kuitenkin niin hyvillä vaistoilla varustettuja, että vaikka sen palloviidakon ylitse juoksisi, ei yhtään rapua jää jalkoihin. Silmänräpäyksessä, tai jopa nopeamminkin ne livahtavat niihin reikiinsä.
Yksi vihollinen niilläkin silti on. Siellä rannalla saalistelee yksi lintulaji, joka metsästää juuri näitä pikku suupaloja. Ja tämä tirppa on niin vikkelä, että edes nämä pikavipeltäjät eivät pääse karkuun. Se nokkii niitä jopa veden alta ja hiekan sisältä.
Laitoin albumiin kuvia niistä hiekkapallovirityksistä ja itse ravusta. Kuvat ravuista ovat voimakkaasti zoomattuja, sillä ne ovat todella pieniä. Laitoin myös videogalleriaan digikameralla otetun videon tästä hiekkapallojen pyörittämisestä. Siinä se rapu tunkee hiekkaa suuhunsa ja sylkäisee sen pallon aina parin sekunnin välein. Ja vielä kaiken kruunuksi ymmärsin tänään ottaa kameran mukaani kun lähdin rannalla kävelylle, jossa olen aikaisemmin nähnyt niitä saalistaja-lintuja. Kuvat tästä tappavasta linnusta myös albumissa.
Tämä tällä kertaa täältä luonto-kornerista. Ensi kerralla tutustumme matkan aikana hankittuun ötökkä-kokoelmaani.

Palattuamme kämpille hieman ihmettelimme kun televisio oli auki. Olin suhteellisen varma että suljin sen lähtiessämme kun katsoin BBC:n aamu-uutiset. Mitään ei kuitenkaan ollut kateissa eikä yhtään ikkunaa tai ovea ollut auki. Jos muistatte, olimme jo alkupäivinä valitelleet DVD-soittimen puuttumista, vaikka kauko-ohjain olikin pöydällä. Ostimme itse DVD-soittimen kun kyllästyimme odottamaan. Lisäksi siellä TV:n alla oli yksi ylimääräinen satelliittimodeemi. Nyt oli sitten joku käynyt vähän huoltokeikalla meidän poissa ollessamme ja vaihtanut sen satelliittimodeemin toiseen vastaavaan. Ja vienyt sen ylimääräisen pois. Sitä ”huollossa” ollutta DVD-soitinta ei ollut palautettu, kun näkivät että meillähän on jo yksi. Veivät vaan sen ylimääräisen kauko-ohjaimen mennessään. Nämä huoltomiehet olivat siinä kadulla parkissa kun lähdimme rannalle, mutta eivät mitenkään tehneet selväksi että ovat tulossa meille. Ilmeisesti he odottivat Jania avaamaan ovea. Tai ainakin toivon niin. Muussa tapauksessahan meidän avaimia on liikkeellä enemmänkin.(mikä ei sinänsä olisi edes yllätys)

Paula:. Tänään menimme Son biitsille, sinne armeijan rannalle. Siellä oli tänään yllättävän rauhallista, vain se yksi dalmatialainen koira oli lenkillä isäntänsä kanssa. Pasikin oli juuri kävelyllä ja kun näki kaukana edessään sen musta-valkokoiran poukkoilevan kohti, niin kääntyi takaisin ja lisäsi kävelyvauhtia. Ehti nipin napin ennen sitä parivaljakkoa turvaksemme. Emma oli silloin meressä, mutta tällä kertaa koira poukkoili enemmänkin siellä tuoleilla istuvien ihmisten välissä. Näin myös yhden naisen taluttavan hihnassaan pientä puudelia, mutta he eivät olleet häiriöksi kenellekään.
Rannalla kävi aikamoinen tuuli, mutta aallot eivät tulleet kohti vaan virta vei niitä oikealle. Minä ja Emmakin päästiin nauttimaan näistä aalloista kun eivät olleet liian kovia. Emma innostui tanssimaan rumbitaa rannalla ja teki siinä piruetteja hiekassa. Kolme ”pikkupoikaa” pyöri siinä meidän ympärillä melkein koko ajan. Pyysivät Pasia ottamaan heistä valokuvankin. Varmaan muistoksi Emmalle. Tämän verran annoimme periksi ihailijoille eli kuva otettiin. Kaikki vähän Antti Tuiskun näköisiä nuoria miehiä…

Tarkoituksena oli mennä syömään sinne rantaravintolaan, mutta Emma pisti hanttiin, kun siellä on niitä koiria. Olkoon, myönnyimme Emman tahtoon. Illalla mennään sitten kaupunkiin syömään. Se sopi myös Emmalle. Demokratia toimii meillä hyvin, pienempään kuunnellaan..

Viiden maissa lähdettiin kaupunkiin. Ajettiin vakipaikalle ja käveltiin sieltä kalaravintolaan, mentiin samaan kuin viimeksikin ja tarjoilija vei meidät samaan pöytäänkin siis vakipaikkaan. Syötiin kuitenkin eri ruoat; Pasi otti rapuja vihreässä currykastikkeessa, olivat hyviä, mutta eivät juurikaan tulisia. Minä päädyin lopulta paistettuun kalaan ja vihanneksiin curry-inkiväärikastikkeessa. Tarjoilija sanoi sen olevan tulista, mutta tilasin sen kuitenkin. Tarjoilija kävi vielä varmistamassa että onko ruoka liian tulista kun maistelin annostani. Ei ollut liian tulista, vaan juuri sopivaa. Aivan ihanaa, maukasta ja kuumaa. Nimittäin se tarjoiltiin sellaisessa kaksikerroksisessa kalanmuotoisessa metallivuoassa, jonka alaosassa paloi tuli. (katso video).
Illalla Santtu soitti ja todettiin että pojalla alkaa olla matkakuumetta, oli katsellut nettilinkkejä, joita Pasi oli lähettänyt paikoista joissa on tarkoitus käydä.
Illalla katseltiin siis päivän valokuvat ja videopätkät sekä pari Lost-jaksoa 3. kaudelta.

Emma: Tänään mentiin uimarantaan. Aallot olivat sopivat. Ei ollut paljon koiria. Minä tanssin rannalla. Isi otti videon ja valokuvia. Illalla mentiin kalaravintolaan.

Torstai 21.2.

Paula: Tänään on siivouspäivä. Pasi poisti harjan avulla seiniltä sellaisia valkoisia ”ötököitä”, Emma sanoo niitä lehden näköisiksi eläimiksi. Minä lakaisin lattiat ja Emma aloitti lattioiden moppaamisen, mutta ei jaksanut tänään muuta kuin makuuhuoneet. Minä moppasin loput ja siirtelin olohuoneesta kaikki huonekalutkin paikaltaan ja samassa hyppäsi yksi torakka sohvasta tai jostain sen takaa. Pasi sai sen vihreällä myrkyllä tapettua ja heitti sen pihalle.
Siirryin siivousurakan jälkeen uimaan ja myöhemmin aurinkotuoliin lukemaan.
Päätettiin syödäkin tänään kevyemmin, vain hedelmiä ja sieni-munakkaat ruoaksi. Emmalle lisäksi riisi-kana-kasvis-ruokaa.

Emma on hauskuuttanut meitä tänään. Aamulla ilmestyi olohuoneeseen näyttämään Pasille uusia bikineitään. Pasi totesi niiden olevan vähän isot, mutta voi kuitenkin mennä omalle altaalle uimaan. Emma etsi vielä puuttuvia bikinihousujaan, mutta kun ei löytänyt kävi hakemassa minut avuksi. Katselin vähän Emmaa ja rupesin nauramaan, että sinullahan on ne housut jo päällä…Etsin bikinien yläosan ja puettiin ne päälle sekä laitettiin narubikinihousut päälle. Ihan sopivat ovat, ei yhtään isot…Myöhemmin Emma puki vielä bikininsä yläosan nurinpäin sekä narubikinit väärinpäin. Meillä oli niin hauskaa, Emmakin yhtyi tähän nauruun, tosin vasta myöhemmin.

Emma: Moppasin tänään makuuhuoneet ja kylppärit. Puin tänään hassusti päälle. Oli hauskaa. Söin riisikanavihaneksia.

Pasi: Emma yritti tänään jonkinlaista ennätystä väärinpukeutumisessa. Ensin sillä oli bikinien alaosa yläosana, johon minä tietysti totesin että onhan ne vähän isot, mutta omalla altaalla menettelee. En todellakaan edes huomannut että ne oli housut. Myöhemmin sillä meni vielä yläosatkin jotenkin ylösalaisin. Emmasta tämä ei ollut hauskaa mutta me vanhukset kyllä hekoteltiin.
Kävin kävelylenkillä ja mietiskelin siinä taivaltaessani niitä näkemiäni käärmeitä, että onkohan ne tosiaan vaarallisia vai ei. Kävelin siinä kylän raitilla ja ohitin sellaisen vihreän ruohon jota tuuli heilutteli keskellä tietä. Joka ei sitten ollutkaan ruoho, vaan ohut, vihreä käärme ylittämässä tietä n. 2 metrin päässä minusta. Se tuli suoraan yhdestä paikallishökkelin pihasta ja meni toiselle puolelle vastaavaan pihaan. Ja oli todella vaarallisen näköinen.
Tarkistin myöhemmin netistä ja se tosiaan oli aika vaarallinen. Tai sitten ei ollut, sillä niitä on useita ihan samannäköisiä, näitä Pit Vipereita, joista vain osa on tappavia. Yksi pikkupoika käveli siinä tien vieressä perässäni mutta ei ollut moksiskaan siitä elukasta, joten voihan se olla ihan vaaratonkin. Tällaisen tilanteen jälkeen tietysti jokainen oksa ja ruoho ja pusikon heilahdus näyttää käärmeeltä ja kävelystä on hupi hukassa.

Ja sitten pieni uutiskatsaus: täällä kun leikkii varhaiseläkeläistä niin sitä kiinnittää uutisiin ihan erilailla huomiota kuin normaalissa arkielämässä. Itselläni on tullut tavaksi lukea nettilehtiä päivittäin ja uutisia joka puolelta maailmaa. Tänään luin todella pysäyttävän uutisen Ruotsista.
Mutta ennen tätä uusinta jymypaukkua pieni muistutus vastaavasta tilanteesta:
Noin vuosi sitten olin pakahtua onnesta kun luin uutisista että ruotsalainen astronautti ammuttiin avaruuteen. Sitten myöhemmin koin valtavan pettymyksen kun kuulin että hänen on määrä myös laskeutua takaisin maan pinnalle. Miksi, voi miksi, kysyin itseltäni? Eihän yksi ruotsalainen avaruuteen ammuttuna ole paljon, mutta olisi se ollut tosi hyvä alku kuitenkin.

Nyt pulssiani kiihdytti uutinen tämän päivän Helsingin Sanomien nettiversiossa:

Umpilisäke poistettiin suun kautta Ruotsissa

30-vuotiaalta ruotsalaisnaiselta leikattiin tulehtunut umpilisäke pois suun kautta, kertoo ruotsalainen lehti Aftonbladet verkkosivuillaan. Kirurgi vei instrumenttinsa potilaan suun kautta sisään suolistoon ja samaa reittiä takaisin.

Tämä jos mikä oli oikea uutispaukku. Tutisin ihmetyksestä ja hämmästykseni määrää on vaikea kuvailla. Siis eihän tuo leikkaustekniikka minua ihmetytä, mutta että ruotsalainen lääkäri sitä käyttää ja tekee juuri tuollaisen reittivalinnan. Olisinpa tosiaan kuvitellut että etenkin Ruotsissa olisi tämä homma tehty eri päästä tai siis ikään kuin toista kautta.

Lätkäraportti

Pasi: Thaimaan uusi kansallisurheilu nostaa ylväästi päänsä pystyyn ja haastaa kaikki perinteiset taistelulajit. Jääkiekon kansallinen liiga The Thai World Hockey League on saamassa päätökseen jo viidennen kautensa. Runkosarjasta on jäljellä vain kaksi kierrosta. Tämän kauden ylivoimainen mestariehdokas on nimeltään BNH Hospital Blades joka johtaa ennen viimeisiä pelejä 14 pisteellä kakkosena olevaa Curve Coyoteseja. Jonkinlaiset Play Offsit pelataan sitten varmaankin runkosarjan jälkeen vaikka joukkueita sarjassa onkin vain neljä kappaletta.
Tässä tämänhetkinen sarjataulukko:

Team Win Loss Tie SOW PTS GA GF BNH Hospital Blades 12 2 1 2 27 38 81 Curve Coyotes 5 8 2 1 13 62 59 Woodstock Bar and Grill Blues 5 8 2 0 12 71 48 D' Pelican Inn Flyers 5 9 1 0 11 72 52

Liigan sivustolla on sanottu tästä sarjasta seuraavasti:

“The player’s skill level ranges from ex semi-pro players all the way to beginning level players. The league’s primary goal is to promote ice hockey in Thailand while creating a fun experience for everyone involved. The individual team structure insures there is an even mix of expatriates and Thai Nationals on each of the teams. The makeup of the teams is intended to advance the skill level of the Thai players and most importantly to build new friendships.

We would like to thank our TWHL Sponsors: CurveContracting Ltd., Woodstock Bar & Grill, D’PelicanInn and BNH Hospital. The Thai World Hockey League is represented by players from, America, Canada, Finland Japan, Germany, Sweden and Thailand.”

Eri kansallisuuksia on ripoteltu thaimaalaisten pelureiden vahvistuksiksi ja yllättäen kaikki viisi suomalaista edustavat juuri kärkipaikkaa pitävää BNH Hospital Blades-joukkuetta.
Joukkueen pelaajavalmentajakin kuulostaa suomalaiselta mutta on merkitty ruotsin kansalaiseksi, joten samoja sukujuuria kuitenkin, luultavasti. Pikainen tarkistus eurohockey.net sivustosta paljastaa että kyseessä on ollut aikoinaan pelimies. Ruotsin pääsarjassa useita vuosia Leksandia edustanut kaveri joka on sittemmin pelannut tai valmentanut myös venäjällä, italiassa ja englannissa ja ruotsin alasarjoissa. Syntymävuosi 1973. Flyingfarangs.com pelaajaprofiilissa kaverin lempinimeksi on annettu The Finnish Flash! ( Ihan kuin siinä olisi jotain tuttua…?)

Ihan juniorisarjoista ei näitä suomalaisiakaan ole tänne draftattu. Kavereiden syntymävuodet senioriteettijärjestyksessä ovat: 1959, 1964, 1966, 1967 ja 1970. (Täällähän saattaisi meikäläisen kuuluisalla hieman lerpulla rannelaukauksellakin nousta vaikka pistepörssiin.)
Nämä pelurit ovat itse asiassa aivan muissa hommissa täälläpäin mutta harrastus jatkuu vaikka luonnonjäitä ei juurikaan ole tarjolla.
Samaa ikäluokkaa ovat muutkin sarjajyrät ja tässä porukassa kokemus taitaa painaa enemmän kuin kunto. Mukana mm. eräs amerikkalainen peluri, syntynyt 1962, pituutta 171 cm ja elopaino 95 kg. (luonnollisesti puolustaja)

Säännöt joilla tätä sarjaa runnotaan läpi muistuttavat jotenkin meidän kotoisia juniorisarjojen sääntöjä. Paikallisille taistelulajeille ei tästä sarjasta ole tarkoituskaan hakea seuraajaa, sillä kaikenlainen kaukaloväkivalta on ankarasti kielletty. Tappelusta seuraa automaattinen pelirangaistus ja kolmen ottelun pelikielto.
Joukkueen muodostavat 15 luistelevaa pelaajaa ja maalivahti. Otteluissa pelataan 3 kpl 17 minuutin eriä ja väliaika on 1 minuutin pituinen (?).
Jäähyt ovat 3 minuuttia ja 6 minuuttia ja kauden aikana jokaisella pelaajalla on maks. 32 minuutin jäähykatto josta seuraa ottelurangaistus, ja 40 jäähyminuutista kolmen ottelun pelikielto, joka on melko paljon jos olen laskenut oikein, että runkosarjassa pelataan 17 ottelua. Jotain outoa on tuossa ottelumäärässä mutta en ole saanut sitä vielä selvitettyä.

Jos tämän urheiluraporttini sävy on mielestänne jotenkin halveksiva tai ivallinen, olette tulkinneet väärin. Olen tunnetusti henkeen ja vereen jääkiekkofani ja olen aidosti onnellinen tästä thaimaalaisesta pääsarjasta. Tämän lajin kun nämä paikalliset urheilijat omaksuvat tosissaan, saadaan kaukaloon liikettä. Onhan tästä jo näyttöä mm. japanilaisilla.
Toistaiseksi näyttää siltä että en pääse katsomaan ainuttakaan ottelua paikan päälle johtuen näistä muista matkustuskiireistäni. Jos näitä pelejä tai turnauksia kuitenkin osuu meidän Bangkokin matkoillemme niin varmuudella aion olla lehtereillä ja riekkua itseni käheäksi innosta.

Tutustu itse tähän hienon lajin itämaiseen helmeen: http://www.leaguelineup.com/welcome.asp?url=twhl

Viikonlopun viihdettä

Perjantai 15.2.

Pasi: Nyt on sitten taas tullut yksi virstanpylväs eteen. On vaan myönnettävä että en osu enää liikkuvaan palloon ja on tullut aika aloittaa golfin pelaaminen. Tai oikeastaan pitää ensin selvitellä miten täällä pääsee pelaamaan ja vaatiiko se jotain kursseja tai green cardeja. Varsinainen pelitapahtuma lienee vuorossa sitten kun Santtu ilmestyy tänne ja sehän on selvä että viulut maksaa hävinnyt osapuoli. Joten en ole lainkaan huolissani kustannuksista.
Näitä Golf-kenttiä on 7 kpl alle vartin ajomatkan sisällä joten päätin että aloitetaan tutkimukset siitä lähimmästä, Royal Hua Hin Golf Clubista. Tämä sijaitsee ihan keskustassa rautatieaseman takana. Jostain syystä sinne ei olekaan niin helppo osua autolla ja ajauduimme ihan itsestään vuoren huipulle näköalapaikalle josta oli komeat näkymät Hua Hinin yläpuolelle. Sieltä näkyi tietysti myös tosi hyvin se etsimämme Golf-kenttä. Riikinkukkoja ja tavallisia kanoja ja kukkoja siellä singahteli ympäriinsä mutta se ei tuntunut häiritsevän puutarhatyöntekijöiden päiväunia.

Palasimme alas kaupunkiin ja yritimme sinne kentälle toista kautta ja samalla lopputuloksella. Ainoa viitoitus johon siellä törmäsimme johti sinne näköalapaikalle.
Kolmas kerta toden sanoo ja siitä löytyikin rautatien ylitys ihan sen kentän kohdalta. Ei tosin minkäänlaista viitoitusta mutta kun se Golf klubi on ollut siinä jo vuodesta 1924 niin jospa ne ajattelee että kaikki jo tietää miten sinne pääsee.
Hetkisen pyörittyäni siellä klubilla sain aikaiseksi kontaktin henkilökohtaiseen golf-valmentajaan jonka kanssa teimme sitten suullisen sopimuksen siitä kuinka aloittelemme tämän harrastuksen kunhan se poika ensin tulee paikkakunnalle rahat mukanaan. En saanut Santulta lupaa harjoitteluun joten olemme sitten samalla viivalla kunhan hetki koittaa.
Kävimme paikallisessa säästöpörssissä etsimässä tiskiharjaa mutta sieltäkään ei niitä löytynyt. Täällä on kaupat kyllä väärällään vessaharjoja mutta ihan tavallista tiskiharjaa ei ole löytynyt. Nämä näyttää tiskaavan jollain räteillä, joten sitten vaan maassa maan tavalla meidänkin huushollissa. No, onhan sekin tietysti hyvä että edes vessat pidetään puhtaina.
Perjantaina sain lopultakin ensimmäisen (osittaisen) vuorotteluvapaakorvauksen ja kun samalla tuli työnantajalta korjattu tammikuun palkka niin päätettiin hieman juhlia näitä tilipäiviä lähtemällä kaupungille syömään. Ja oikein taksilla, että kuljettajakin saa vähän rentoutua. Suunnistimme syömään Hua Hinin kuuluisiin kalaravintoloihin jotka ovat siellä kaupungin rannassa laitureiden päälle rakennettuina.
Näkyyhän se tietysti päältäkin että ruoka on maittanut aikaisemminkin mutta nyt oli kyllä paras kalaruoka mitä olen koskaan syönyt. Ehkä samoille arvosanoille saattaisi päästä Naantalista Kala-Trappi, mutta vain ehkä. (mutta suosittelen kuitenkin Kala-Trappia, ehdottomasti käymisen arvoinen!)
Kävimme vielä drinksuilla keskustassa ja sitten pyyhkäisimme Tuk Tukilla yömarkkinoille jossa emännät pääsivät taas shoppailemaan jotain turhuuksia. Itse sijoitin laatuviihteeseen ja ostin Rambo 4:n ja American Gangsterin DVD:t. Kävin myös tarkistamassa valmiiksi Thai Boxing-paikan joka on siinä saman torin reunalla. Liput 500 Baht ( n. 11 €) ja illan matsit olisivat alkaneet puolen tunnin kuluttua. Mukana kehässä myös Mar-Co from Finland. Emmaa en halunnut viedä sinne ja yksin en myöskään viitsinyt mennä joten odotellaan rauhassa, kunhan saan seuraa kotisuomesta. Matsit ovat joka viikko keskiviikkoisin ja perjantaisin, joten eiköhän sekin kulttuuripläjäys vielä ehditä näkemään. Telkkarista olen jo vähän perehtynyt lajiin ja onhan se viihdyttävämpää kuin tavallinen nyrkkeily. Ei lainkaan samanlaista nurkissa kyttäilyä.
Illalla nautimme vielä tilkan viiniä ja soittelimme kotiin ja ystäville.

Paula: Sain kummityttö Outilta viestin ja kertoi tarkemmin lauttamatkasta ja hinnoista, joita olin kysellyt, koska tarkoituksenamme on lähteä käymään myös Samuilla ja ehkä Phagnalla huhtikuussa.
Lähdetiin etsimään Hua Hinin vanhinta golfkenttää. Pasi käy kyselemässä sieltä golf-kurssien hintoja yms. Tiedetään kyllä missä kenttä on, mutta ei sitä miten sinne pääsee autolla. Eli lähdettiin etsimään. Ajauduttiin ”vahingossa” korkealle vuorelle johtavalle tielle, joten ajettiin sinne koska siellä oli joku näköalapaikka. Jätettiin auto parkkiin, ympärillä röyhisteli riikinkukkoja sekä kana-emo ihan pienine poikasineen. Näköalapaikka oli aidalla ympäröity ja ihan siinä vieressä oli varmaan kymmenkunta miestä nukkumassa kun tulimme sinne alueelle, mutta alkoivat heti puutarhahommiin meidän ilmestyttyä näkyville. Päiväunien aika on ilmeisesti aina silloin kun ketään ei näy…
Paikalta näkyi aika hyvin Hua Hinin ympäristöön. Bongattiin meidänkin asuinalue sieltä kun löydettiin ensin lähellä oleva vaaleanpunainen Hua Hin Hillside Resort hotelli. Ajeltiin sieltä takaisin keskustaan ja pyörimme siinä asemarakennuksen ympärillä ja huomasimme lopulta autotien ihan sen rautatien takana ja siitä pääsi sinne golf-kentälle. Jäimme Emman kanssa katselemaan porukkaa, jotka harjoittelivat lyöntejään rangella. Pasi tuli hetken kuluttua keltapuseroisen opettajansa kanssa, tarkemmin sanottuna yksityisopettajansa kanssa. Pelaamaan pääsee ilman green cardia kun opettaja on mukana. Maksaa se tosin vähän enemmän, mutta kun ei tiedä näitä golf-kentän systeemeistä miten ne täällä toimii, joten parempi niin. Hintoja en muista muuta kuin että kenkävuokraus oli 100 bathia. Pasi haluaisi mennä mennä pelaamaan ensin yksin yhden kierroksen, mutta tämän Santtu kielsi epäoikeudenmukaisena kohteluna. No Pasi yritti sitten että jos kävisi vain lyömässä ämpärillisen palloja, tämäkään ei pojalle sopinut..

Käytiin katsomassa missä päin ne kalaravintolat olivat ja todettiin että niiden olevan ihan kävelymatkan päässä keskustasta. Viimeksi mentiin tuk-tukilla, niin kuski ajelutti meitä niin kauan, että luulimme niiden olevan kilometrien päässä.
Illalla mentiin taksilla kaupunkiin ja valittiin kalaravintoloista ihan ensimmäinen kaupungista päin katsottuna. Siellä ei ollut vielä kovin täyttä kun menimme, mutta kun lähdimme sieltä parin tunnin kuluttua paikka oli aika lailla piukassa. Tilattiin Red Snapperi Sweet and Chili soosilla sekä riisiä. Ruoka oli kerrassaan mahtavaa, parasta mitä tähän asti olen syönyt ja ehkä parasta kalaruokaa, mitä olen koskaan suuhuni laittanut. Jälkiruuaksi juotiin Iris coffeet, jotka olivat myös erinomaiset. Emma söi jälkiruuaksi jäätelön.
Käveltiin sieltä kaupunkiin ja mentiin vielä yhdelle drinkille baariin. Emmalle tilattiin hot chocolate ja minä otin Gin Tonicin ja Pasi rommi-kolan. (albumista voit tarkistaa minkälaisen vaikutuksen nämä drinkit tekivät)Oltiin ensimmäistä kertaa ”viihteellä” täällä Hua Hinissa. Sain jostain käteeni mainoksen Thai boxingista ja matsit ovat aina keskiviikkoisin ja perjantaisin, eli tänään ja alkaisi klo 21. Huomattiin, että nyrkkeilypaikka on ihan siinä yömarkkinoiden vieressä, jonne olimme myös tänään sopineet menevämme. Otettiin siis tuk-tuk ja ajettiin yömarkkinoille. Pasi kävi tsekkaamassa nyrkkeilypaikan. Me Emman kanssa shoppailtiin. Ostin itselle ”aidot” helminauhan kaulaan sekä rannerenkaan, yhteensä 650 bathia. Varmasti ovat aidot, johan sen hinnastakin näkee… Katotaan kestääkö lukot tätä reissuakaan, mutta olivat ne kyllä kauniit.
Kotona soiteltiin skypellä kavereille, jotka olivat ”linjoilla” sekä Santulle. Emma pyysi Santtua tuomaan kotoa yhden miesbarbin mukanaan, sen jolla on suurimmat jalat! Santtu lupasi naureskellen tuoda sen.
Katseltiin vielä illan päätteeksi yksi Lost-jakso.

Emma: Käytiin näköalapaikalla, siellä näin riikinkukkoja ja pikku-kanoja. Illalla mentiin kalaravintolaan syömään, jossa söin ranskalaiset ja hampurilaisen. Jälkiruuaksi söin jäätelön. Käytiin yömarkkinoilla ja tultiin tuk-tukilla kotiin. Soitin Santulle skypellä.

Lauantai 16.2.

Paula: Aamulla innostuin siivoamaan vaatekaappini ja näytti sen jälkeen siltä kuin vaatemäärä olisi vähentynyt puoleen kaapissa. Tästä innostuneena Emmakin siisti oman vaatekorinsa ja oli jopa hetken ajan siisti. Emma vaihtelee vaatteita vähintään 3-5 kertaa päivässä.
Oltiin altaalla aamupäivä ja uitiin. Kaupunkiin lähdettiin n. yhden maissa. Käytiin matkatoimistossa varaamassa matka maaliskuun alkuun, jolloin pitää viisumien vuoksi poistua maasta. Unohdettiin tosin passit kotiin ja lähdettiin hakemaan niitä. Jäimme Emman kanssa kotiin ruokaa tekemään ja Pasi lähti passien ja rahojen kanssa takaisin matkatoimistoon.
Jauhelihakastike ja spaghetti (Emmalle perunoita) olivat ihan sopivasti juuri valmiit kun Pasi tuli kotiin. Matka on varattuna maanantaina 3.3., mutta minne? ? Mennään jo sunnuntaina Bangkokiin yöksi, josta hotellihuone on varattuna ihan lentokentän läheltä.

Katseltiin illan päätteeksi kolme Lost-jaksoa, niihin tuli ihan himo, yksi jakso piti vaan katsoa. Emma oli tietokoneella ja katseli/kuunteli You Tubesta musiikkivideoita ja surffaili idols-tähtien nettisivuilla varmaan tuhannen kerran jo täällä oloaikana.

Emma: Viikkasin tänään omat vaatteet nätisti pinoihin. Tänään käytiin päivällä kaupungissa. Tehtiin kotona ruokaa, autoin äitiä. Katoin tietokoneelta Idolseja ja kuuntelin musiikkia. Käytiin uimassa monta kertaa.

Pasi: Huh, janottaa ja päätä särkee. Ei ole hyvä päivä. Näillä ilmoilla ei perisuomalainen krapula ole kaksinen olotila. Taidan pitää vähintään toiset 7 viikkoa taukoa ennen kuin harkitsenkaan uusintaa. Ei muuta raportoitavaa. Menen nukkumaan.

Sunnuntai 17.2.

Paula: Luen tällä hetkellä Finlandia-palkittua ”Toiset kengät” –kirjaa, kirjoittajana Hannu Väisänen. Alku tuntui jähmeältä, mutta kun pääsin n. 30-40 eka sivua niin jäin koukkuun siihen. Pasi sanoi minulle kun valitin siitä kirjan alusta, että minulla ei ole käsitystä pienen pojan elämästä, millaista se on. No ei ole, ei..
Olin itse asiassa koko päivän ulkona, siirryin sisälle vasta kun Pasi lähti kävelylenkille, tulin hetkeksi kirjoittamaan päiväkirjaa ja samassa soikin skype ja Peku ja Kaija soittivat. Juteltiin tosi pitkään kaikkia kuulumisia ja vähän salaisuuksiakin (Pasin 50 v.)

Lähdimme syömään kaupunkiin siinä viiden maissa. Veimme auton vakipaikalle ja kävelimme siitä kohti kalaravintoloita, mutta emme menneet tänään ihan sinne saakka, vaan jäimme matkan varrelle yhteen kivannäköiseen paikkaan. Jostain syystä ravintoloiden nimet eivät jää täällä mieleen, eikä kuiteista saa selvää. Pasi otti kanavartaan, jossa oli mukana grillattuja tomaatteja ja ananasta, ranskalaisia perunoita sekä oikein tulista kastiketta, niin että hiki vaan lensi. Minä söin ananaksen sisälle tehdyn annoksen, jossa oli riisiä, rapuja, ananasta sekä makkaraa???? Ne oli vähän liikaa. …., no, oli se ihan syötävää ja maukastakin, mutta aika paljon jäi kuitenkin syömättäkin. Laitoin sieltä ravintolasta Santulle viestin, että tuleeko mummo ja ukki tänään. Tulevat kuulemma ja tunnin kuluttua, hakevat vaarinkin meille.
Seitsemältä skype soi ja Santtu isovanhempineen olivat kuulolla. Vaari tuli ensimmäiseksi skypen luureihin. Ei tunnistanut meitä, vaan kysyi että keitä noi on kun ei tunne. Vanhempani kertoivat että Pasihan se siinä Emman ja Paulan kanssa. Sitten vaari tunnisti Emman ja sanoi että Pasi on lihonut. Minusta ei sanonut mitään, mietti varmaan kuka toi musta nainen on. Ei ole vaarikaan ennen tietokoneen kautta keskustellut ja vielä ”kuvapuhelimessa”. Juttelin vielä mummon kanssa pitkään ja niin Emmakin.
Illalla katseltiin taas pari Lost-jaksoa.

Emma: Iltapäivällä mentiin kaupunkiin syömään. En pelännyt yhtään koiria, jotka nukkuivat kadulla. Illalla Santtu soitti skypellä. Mummo, ukki ja vaarikin olivat siellä. Kirjoitin Santulle kirjeen ja piirsin yhden kuvan. Me lähetetään ne huomenna kotiin Suomeen.

Pasi: Perskeles kun on ruvennut meidän uima-altaan koneisto pitämään outoa meteliä. Ja aina tasan klo 7 aamulla kun se alkaa pumppaamaan. Ja tämä kurlutus kuuluu varsin hyvin kylpyhuoneen kautta koko taloon. Meikäläinen on joka kerta hereillä ja sitä kurinaa kestää tasan tunnin. Täytyy varmaan nypätä sitä allaspoikaa hihasta ja viedä se sinne pumppukoppiin ja näyttää sitä keskusyksikköä. Siinä on ollut näytössä joku hälytys tammikuun alusta asti ja siinä lukee ”service required”. Huoltoa tarvitaan ja heti.

Kävin päiväkävelyllä ja uskaltauduin sinne käärmereitille. Nyt ei näkynyt kuin yksi autolla littanaksi ajettu raato. Mutta iso. En käsitä kuinka nämä paikalliset antaa lasten pyöriä siellä ryteikössä, koirien ja lehmien ja paimenten lisäksi. Toivottavasti nämä kärmekset ovat sellaisia vaarattomia versioita sitten.
Kävimme kylillä syömässä ja vähän kaupassa ja tulimme hyvissä ajoin takaisin kämpille, kun sieltä oli tulossa kotipuhelu skypellä. Ja isäukkokin oli raahattu meille tutustumaan tietokone-kuvapuheluihin. Vaari oli vähän aikaa luurit päässä juttelemassa ja sitten kääntyi Santun ja Paulan vanhempien puoleen ja sanoi ettei tunnista näitä ihmisiä tuolla toisessa päässä. Kun sitten esittelin itseni, hän sanoi että olen lihonut niin ettei tunnista. Että Emman hän tunnistaa muttei minua. No niinhän se on, että lasten ja vanhusten suusta totuus tulee.
Illalla pakattiin vielä paketti joka lähetetään huomenna kotiin. Pistettiin sinne muutama pöytälamppu jotka ostettiin Bangkokista. Ja Emma kirjoitti kirjeen Santulle ja piirsi asuntomme pohjakuvan.
Tehdään vähän niin kuin koepaketti, jolla selvitellään mitä se maksaa ja onnistuuko yleensä ollenkaan. Ja kauanko kestää.

Ympäristöoppia ja ystävänpäivä

Maanantai 11.2.

Paula: Kuukauden päästä Santtu lähtee tänne Suomesta. Ihana nähdä poikaa taas pitkästä aikaa. Mielenkiintoista nähdä mitä Santtu tykkää tästä paikasta ja yleensäkin Thaimaasta. Santtu on kyllä enemmäkin ”kaupunkiloma-ihminen”, joten nähtäväksi jää tuleeko tänne enää toista kertaa. Uskon kuitenkin että Santtu tykkää Bangkokista.
Herättiin yöllä taas pari kertaa ja kuunneltiin yrittääkö joku sisään, kun kuultiin ylimääräisiä kolinoita. Varmaan tapahtunut varkaus vaikuttaa aika kauan, ennen kuin pystyy täysin rentona yön täällä nukkumaan.
Aamupäivä meni kun lähetettiin Emman läksyt ja valokuvia koululle netin kautta sekä päivitettiin blogia viikonlopun osalta ja valittiin kuvat sinne tai itse asiassa Pasi oli ne jo valinnut, minä vain hyväksyin ne.
Pasi soitti ”Hua-Hinin Antille” ja varasi matkan Kwai-joelle. Saatiin matka juuri siihen ajankohtaan, mihin haluttiinkin.
Lähdettiin päivällä autolla kaupunkiin. Yritettiin etsiä Market Villagen kohdalta tietä rantaan. Löydettiin yksi tie, joka vei sinne rantaan, mutta tie päättyi portaisiin, joten autolle ei ollut parkkitilaa. Ajettiin siis kaupunkiin ja käveltiin rannalle. Pasi kävi siellä yksin kuvaamassa, kun Emma ei suostunut tulemaan portaita alas. Portaiden alapäässä oli iso lauma hevosta odottamassa pieniä ratsastajia. Käveltiin sieltä hissun kissun takaisin auton lähelle olevaan ranskalaiseen ruokapaikkaan. Paikka vaikutti ihan siistiltä ja jotenkin kalliimman oloiselta. Tosin se ei takaa mitään ruoan suhteen, siitä on kokemusta.
Emma söi ranskalaiset ja hampurilaisen, joka tarjoiltiin tällä kertaa ilman sämpylää. Emma kuitenkin söi lautasensa tyhjäksi. Minä söin kalaa kermakastikkeessa ja riisi-vihannes paistoksen. Lisäksi grillattuja vihanneksia, jotka olivatkin yllättävän maukkaita. Pasi söi jonkin riisi-kana-pähkinä-jutun ja oli kuulema ihan jees. Alkupalaksi saatiin muutama paahdettu patonginpala ja jotain ihme maksa-mössöpasteijaa, johon ei koskettu lainkaan. Tilattiin ruoan kanssa Singa vettä, mutta saatiin kaksi Singhaa ja kaksi pulloa vettä ja Cokis. Juotiin kiltisti kaikki.
Käytiin ostamassa vielä kodinkoneliikkeestä meidän ”tietokonehuoneeseen” uusi pöytävalaisin.
Kotiin kun päästiin, niin Emma meni ensin sisään ja rupesi kiljumaan, näki joko ötökän = torakan tai gekkon. Oli mikä oli, ötökkä pakeni saman tien kaapin alle ja siitä ties minne.
Pasi kokeili heti lamppua, ei toiminut, katkaisija rikki. Eli käydään huomenna vaihtamassa toiseen.
Illalla katseltiin DVD:ltä Jack Nicolssonin uusin leffa, The Bucket List, joka kertoi kahdesta syöpäsairaasta miehestä jotka tutustuivat sairaalassa ja päättivät tehdä viimeisinä elinkuukausinaan asioita joita eivät ole ehtineet tehdä elämänsä aikana. Ihan kiva, mutta tekstitys suomeksi puuttui ja yritin seurata englanninkielisiä tekstejä, jotka menivät liian nopeasti ohitseni ja kun Pasi haukkui koko ajan niitä käännöksiä, eli lopetin lukemisen ja yritin keskittyä kuuntelemaan.

Emma: Uin ja sukelsin altaalla. Opettaja kirjoitti sähköpostia, on tänään koulutuksessa, joten laittaa uudet läksyt vasta huomenna. Kehui kuitenkin miten hyvin olin läksyn viime viikolla tehnyt ja sitä miten paljon näin perjantaina eläimiä, eli miljoona ja 82 kappaletta, joista rapuja siis se miljoona.
Mentiin autolla keskustaan. Käytiin rannalla. Näin siellä paljon erivärisiä hevosia enkä uskaltanut mennä meren rannalle. Sitten mentiin ravintolaan syömään, söin pihvin ja ranskalaisia, söin ihan kaikki. Mentiin kauppaan, äiti osti minulle uudet vaaleanpunaiset kengät. Ne on ihanat, niitä voi pitää kun esiintyy. Illalla pelattiin Uno, jonka isi voitti.

Pasi: Tästä päivästä ei minulla muuta sanottavaa kuin että kukahan se idiootti on ollut joka keksi että viedään 50 hevosta rannalle ja annetaan turistien ratsastaa niillä. V…u mikä idea, juopuneet turistit tai kuka vaan maksukykyinen hevosen selkään ja rannalle auringonottajien sekaan. Aaarghhh… että ottaa pattiin tämä eläintarha jossa nyt asumme.

Tiistai 12.2.

Paula: Onko tänään laskiais-tiistai? No, täällä ainakin aurinko paistaa lämpimästi eikä lumesta tietoakaan. Yöllä tuuli jonkun verran, kävimme taas kerran yön aikana tarkastamassa taloa kun kolinoita kuului ulkoapäin. Aamulla huomattiin, että ”tuuli” oli kuljettanut meidän pyykinkuivaustelineen aivan terassin oven eteen. Ihan itsestään?

Siivooja tuli juuri kun Pasi oli lähdössä palauttamaan kävellen sitä lamppua takaisin sinne kodinkoneliikkeeseen. No annettiin tulla. Kirjoitin päiväkirjaa, lähetin ystäville sähköposteja ja surffailin netissä.
Pasi tuli takaisin kävelyreissultaan tuk-tukilla. Emma katsoi telkkarista Idols-DVD:tä.
Pasi sai lampun vaihdettua liikkeessä ja muisti tuoda jopa aurinkovoidettakin. Kävi myös ostamassa postista pakkauslaatikoita, lähetetään kokeiluluonteisesti postipaketti kotiin, josko tulisi joskus perille ja mitä maksaa…
Tilattiin tänään nettikirjakaupasta kotiin kirjoja; Jouni Hynysen kirjoittama kirja, Maosta kertova kirja sekä minulle kirjat Vadelmavenepakolainen ja Keltaisten sitruunoiden ravintola. Piti tilata vielä Liza Marklundin Elinkautinen, mutta se unohtui, täytyy pyytää Santtua ostamaan se.
Emma esitti meille Idols-loppukilpailun v. 2007, jossa oli enää kaksi parasta jäljellä Emma Mäkinen ja Mia Permanto, kumpi voittaa. ”Popmusiikkia” kaikui niin lujaa, että naapurin koirakin alkoi haukkumaan…Kisan voitti yllätys, yllätys Emma Mäkinen..

Pasi: Kävin tänään kävellen Market Villagella vaihtamassa eilen ostamani pöytälampun sellaiseen versioon johon tulee sähkö kun painaa katkaisijasta. Tästä ensimmäisestä se ominaisuus puuttui. Matkaa tuli n. 6 km ja pistelin puolijuoksua tässä helteessä. Kävi hyvästä lenkistä. Olin aivan märkänä kun menin sinne Home Pron valituspisteeseen vaihtamaan lamppua. Hikeä lensi niin että siihen tiskin eteen muodostui minun ansiostani pieni lammikko. Paluumatkalla sain vähän tuuletusta Tuk Tukin lavalla. Ja kämpille päästyäni pomppasin suoraan uima-altaaseen ja uin muutaman sata metriä.
Tilasin tänään suomesta pari kirjaa jotka Santtu saa raahata tänne sitten maaliskuulla. Taitavat olla jotenkin samansukuisia teoksia. Toinen on Jouni Hynysen: Rakkaudella Hynynen ja toinen 800 sivuinen kirja Mao Tse Tungista. Jos huomaatte mitä yhteistä näillä on, olette saman lääkityksen tarpeessa kuin minäkin. Olen viime kesästä lähtien lueskellut näitä diktaattoriteoksia, mm. Idi Aminista, Stalinista, Nicolai Ceausescusta ja henkilökohtaisesta suosikistani Enver Hoxhasta. Nämä hirmuvaltiaat kiinnostavat ja vaikka niiden jäljiltä on maaperä täynnä syyttömien hautoja, on näissä tyypeissä jotain hypnoottista ja kiinnostavaa. Lähinnä tietenkin se, miten on ollut mahdollista saavuttaa sellainen asema, että kukaan ei asetu poikittain, vaikka keksisit tehdä minkälaisia lakeja, puhdistuksia ja kepposia omalle kansallesi. Setä Enver varsinkin oli takinkäännön maailmanmestari jolla oli myös hieman korostunut Albanialainen itsetunto. Hän totesi mm. kerran Kiinan vierailullaan että: ”Kiina ja Albania ovat erittäin merkittäviä maita. Yhdessä ne muodostavat lähes kolmanneksen koko maailman väestöstä”. Heh, laittamattomasti sanottu.
Hynynen nyt ei taida kuulua tähän sakkiin mutta onhan silläkin itseluottamus kohdallaan ja mielenkiinnolla luen tämänkin opuksen.
Paula tilasi myös pari kirjaa joista toinen on Vadelmavenepakolainen. Se on pakko lukea, sillä se kertoo suomalaisesta joka haluaa olla ruotsalainen millä hinnalla hyvänsä. Tuollainen kirja olisi helppo kirjoittaa itsekin. Ensin vaan kertoisi mikä tällä tyypillä on vikana ja sitten veisi sen lobotomiaan. Sillä siitä ruotsalaisuuden kaipuusta pääsisi eroon. Ohut kirjahan siitä tulisi mutta pelkkää asiaa.

Emma: Kotipäivä. Autoin isiä ruuanlaitossa, syötiin nuudeleita ja grillattua kanaa. Opettaja lähetti läksyt, matematiikan tehtävä laskea montako sinistä autoa näin joka päivä ja kuinka paljon yhteensä. Äidinkielentehtävässä pitää kertoa ympäristöstä, missä asumme, asummeko kaupungissa vai maalla.

Keskiviikko 13.2.

Pasi: Aamu valkeni pilvisenä ja tarkastin netistä säätiedotukset. Kaksi kolmesta käyttämästäni sivustosta lupaili puolipilvistä ja yksi sadetta. Nämä säätiedotukset tuntuvat noudattavan samaa kaavaa kuin suomessakin. Osumatarkkuus n. 30 % ja allekin kun eivät vaivaudu edes vilkaisemaan ikkunasta ulos. Näistä säätiedotuksista kuitenkin se thaimaalainen tuntuu olevan useimmin oikeassa joten sadetta lienee siis tulossa.
Pakkasimme reput ja suuntasimme kohti Dolphin Bayta ja lähdimme etsimään sitä taloa jonka ensimmäiseksi vuokrasimme jo viime keväänä, ja jonka vuokraamisen peruutin kun huomasin sen olevan myytävänä. Paikka sijaitsee n. 40 kilometrin päässä Hua Hinistä etelään, Pranburin ja Khao Sam Roi Yodin luonnonpuiston läheisyydessä. Tämän luonnonpuiston nimi kääntyy jotenkin ”300 huipun puistoksi” johtuen siitä vuoristosta joka kohoaa terävinä huippuina ympäriinsä. Siellä on kyllä merellistäkin ympäristöä ja sinne mennään vielä erikseen tutustumaan myöhemmin.
Ajoimme heti alkumatkasta taas lehmälaumaan ja niiden mullikoiden laahustaessa kohti meitä huomasin siinä edellä maassa käärmeen kiemurtelemassa karkuun niitä lehmiä.
Olen nähnyt muutaman kuolleen tässä samalla alueella mutta tämä oli ensimmäinen elävä. Otin nopeasti valokuvan siitä lierosta ja päätin että taidan vaihtaa lenkkipolkua, sillä olen kävellyt tähän asti juuri tätä kautta lähes päivittäin.

Ajelimme kohti luonnonpuiston vuoristoa ja taivas pimeni aivan mustaksi. Ja pian sen jälkeen saimme luvattua sadetta.
Löysimme noin puolen tunnin haahuilun jälkeen Dolphin Bayn rantatien ja pian sen jälkeen myös sen huvilan. Kävi kyllä mielessä että kuinkahan olisimme jaksaneet olla täällä korvessa koko puoli vuotta jos tämän olisimme vuokranneet. Huvila oli komea ja paikka kaunis mutta todella kaukana kaikesta. Panin kyllä merkille miten siistiä siellä oli, ei roskia teiden varsilla kuten meillä kotona.
Ulkona vihmoi vettä ihan tosissaan joten valokuvailut jäivät vähän roiskimiseksi. Täytynee tulla uudestaan joku kaunis päivä. Rantatien varrella oli useita mukavan näköisiä ravintoloita joita se ensimmäinen vuokraemäntäehdokas oli minulle myös mainostanut. Siellä oli myös pari komeaa hotellia joissa tiedän maailman rocktähtien ja muiden julkkujen viettävän laatuaikaa rakkaidensa kanssa. Hotelleita, joihin ei esim. saa tuoda lainkaan lapsia, etteivät nämä maksavat asiakkaat vaan häiriinny.
Sam Roi Yodin vuoristo kohoaa lahden takana komean näköisenä ja tiet ovat hyvässä kunnossa. Temppeleitä ja patsaita, paikallisia kalassa makean veden altaissa. Kivan näköistä seutua.

Pois ajellessamme ajoin valtavaan kuoppaan tiellä ja auton iskarit löivät häntäluun kitalakeen asti, ja kipeästi.
Tämän jälkeen opin ennakoimaan nämä montut asfaltissa ja niitä olikin paljon. Niin että se niistä hyväkuntoisista teistä. Muistuttavat takavuosien Tallinna – Tarto maantietä josta katosi aina yön aikana satoja neliöitä asfalttia tärkeämpään käyttöön. Nekin ”aukot” pääsivät joskus yllättämään.

Palasimme kotikylille pitkin päätietä ja tällä kertaa osasin tulla takaisin samaa reittiä kuin olimme etelään menneetkin. Paluu päätielle tosin alkoi vähän onnahdellen kun havaitsin ajavani kaksikaistaista moottoritietä väärään suuntaan. Vähän siinä valot vilkkuivat ja taisi joku torvikin soida. En kyllä ymmärrä miksi moinen metakka, kun nämä paikalliset harrastavat väärää kaistaa pitkin ajamista ihan alituiseen. Ja kun Fallelta vähän lipsahtaa niin heti ollaan vilkuttelemassa. Epäoikeudenmukaista, sanon minä.
Jos ihmettelette miten me jatkuvasti eksyillään, niin tunnustan kyllä että meillä on karttoja. Thaimaalaiset kartat tosin poikkeavat suomalaisista mm. siten, että niissä ei ole kaikkia teitä ja nekin jotka kartalta löytyvät ovat eri paikoissa kuin todellisuudessa.
Kaikkien paikkojen nimet kirjoitetaan monella eri tavalla jos ne näillä meidän kirjaimillamme yleensä esitetään. Lisäksi mittakaavat ovat pielessä. eli etäisyydet vaihtelevat melkoisesti oikeista. Joten kokeilemalla ja kysymällä löytää perille, tai sitten ei löydä. Molemmista on jo kokemusta.

Käväisimme kaupoilla ja Paula haki passinsa pois narikasta sieltä sairaalalta. Tässä vaiheessa joudun siis nielemään epäluuloni vakuutusyhtiöitä kohtaan sillä sairaalalaskut on maksettu ja olemme saaneet kaikki passimme takaisin sieltä kassalta.
Ja saman tien joudun tunnustamaan että olin väärässä myös niiden kaivonkansien suhteen. Ne neljä varastettua on nyt korvattu uusilla kansilla. Nämä uudet on pultattu betoniin ja pulttien kannat hitsattu avaamiskelvottomiksi. Eli näitä ei helpolla enää irrotetakaan. Sikäli vähän tyhmää, että kaikki ne muut kannet noin kahden kilometrin matkalla ovat edelleen irrotettavissa, joten ei näiden neljän hitsaamisesta varmaan pitkäaikaista lohtua synny.

Paula: Tänään on Sulon päivä, joten laitettiin tekstari-onnittelut Suomeen isälle/ ukille/ appiukolle.
Kummityttö (kummityttö, joka poikkesi meillä kylässä) Outilta tuli piiitkä viesti. Tytöt olivat päässeet kuukaudenThaimaan-turneelta takaisin kotiin. Oli kuulemma pieni shokki palata. Matka oli sujunut hyvin ilman pahempia kommelluksia ja Outi kertoi ihanasti kaikista paikoista, joissa olivat käyneet ja minkälaista porukkaa niissä oli. Outi kehui kovin Ko Phagnaa ja sen rantoja ja tunnelmaa myös Koh Lanta sai myös kehuja, ei paljon kulkukoiria eikä –kissoja mutta ruotsalaisia oli kuulemma paljon (ei haittaa, minä pidän ruotsalaisista ja niin Outikin…). Uutta reissua tytöt jo suunnittelevat että jaksavat taas opiskella innokkaasti. Ihan tiedoksi, kun näitä kummityttöjä- ja poikia vilisee teksteissämme, niin minulla on yhteensä 9 kummilasta, joista Pasin kanssa yhteisiä 5 ja he kaikki ovat meille tosi läheisiä ja ikäänkuin ylimääräisenä lahjaksi saatuja lapsia…

Pakattiin reput ja lähdettiin katsomaan sitä meidän ”ensimmäistä” vuokrattua asuntoa Pranburissa. Heti alkumatkasta törmättiin taas lehmälaumaan, ovat aina 10 pintaan aamusta liikkeellä kuten mekin. Näimme myös käärmeen, joka mateli tien yli, loppumatkan pää ylhäällä. Pasi aikoi vaihtaa kävelyreittiä käärmeiden vuoksi, aikaisemmin on törmännyt vain pariin kuolleeseen. Ihmettelin että miksi ihmeessä, käärmeethän ovat hyödyllisiä, syövät hiiriäkin…
Matka meni ihan ilman kommelluksia sinne suuntaan, mitä nyt vettä alkoi sataa aika reippaasti kun olimme Pranburin rantakadulla. Wendin kämppä löydettiin ja otettiin siinä sateessa muutama valokuvakin, vaikka joku siellä katselikin telkkaria sisällä. Asunto oli hieno ja ihan ihanalla paikalla, mutta olisi se ollut kyllä syrjässä….toisaalta meri ihan rantatien toisella puolella ja oma allaskin siinä pihalla oli.

Paluumatkalla kävin lunastamassa passini sairaalasta. Odottelin hetken aikaa kun oli puhelinneuvottelu menossa. No, aika pian sain asian kuitenkin hoidettua ja passin mukaani.
Ruoaksi tein tänään jauhelihapihvejä ja lohkoperunoita ja Emmakin veti lautasensa tyhjäksi hiljaisuuden vallitessa. (minulla on vaikea tottua että Emma on nyt terve ja ruokahalu normaali, tarkkailen silti koko ajan Emman syömisiä ja juomisia, ehkä olette huomanneet).
Santtu soitti ja muistutti Pasia kysymään golf-kursseista.
Illalla katseltiin Pasin kanssa elokuva Koirankynnenleikkaaja. Päänäyttelijänä Peter Franzèn. Oli ihan katsottava, mutta erilainen kun luulin sen olevan.

Emma: Lähdettiin autoajelulle Pranburiin. Lauloin koko matkan. Käytiin katsomassa yhtä taloa meren rannalla. Vettä satoi. Sitten ajettiin takaisin Hua Hiniin. Käytiin Market Villagessa kaupassa. Autoin isiä ja äitiä ruoanlaitossa; kuorin perunat, viipaloin kurkun ja katoin pöydän. Syötiin lohkoperunoita ja jauhelihapihvejä. Oli niin hyvää.
Äiti tiskasi ja minä moppasin taas koko talon lattiat, olen siinä hyvä ja se on kivaa.
Näin tänään 18 sinistä autoa.

Torstai 14.2.

Pasi: Tänään Hat Sai Noi Beachillä ystävänpäivän kunniaksi valtavat aallot !! Siellä kun seisoi kainaloitaan myöden ja käänsi selkänsä päälle kaatuvalle aallolle niin munuaiset helähtivät ja vaatimaton sadan kilon vastapainoni oli aivan liian vähän riittääkseen vastustamaan meren raivoa. Täydellistä !! Aikani kun pompin siellä innoissani ja yritin lopulta päästä rannalle niin pitihän se arvata: yksi aalto iski takaapäin ja osuin rantaviivassa isoon kiveen. Oikean jalan isovapaasta kynsi halki ja pari vertavuotavaa ruhjetta jalassa. Hirmuinen on luonnon voima ja kivaa oli mutta ensi kerralla täytyy yrittää rantautumista paremmalla onnella.
Naisväkeä ei saanut tänään uimaan johtuen kovasta kelistä, mutta Emma seisoi rannassa ja otti pari sataa valokuvaa siitä minun pyörimisestäni. Pari asiallisinta olen laittanut albumiin.
Tänään rannalla olimme ihan helisemässä näiden kulkukoirien ja –kissojen kanssa.
Paula tilasi rantaravintolasta kalaa joka osoittautui aivan syömäkelvottomaksi.
Erään vaalean kissan mielestä kyseessä oli kuitenkin herkkuannos ja tämä änkesi väkisin pöytään. Ei juurikaan haitannut vaikka nostelin sitä pois ja heittelin hiekkaa perään, se tuli maukuen takaisin. Paula jätti loput kuivasta kalastaan syömättä ja minäkin kyllästyin vahtimaan sitä kissaa, joten Bon Appetit vaan Karvinen.

Paulan matkapuhelinliittymäkin vaikeni tänään vaikka saldoa oli vielä jäljellä. Näissä liittymissä on myös ”parasta ennen”-päiväys ja jos se päivä tulee ennen kuin saldo on nollilla, loppuu käyttö siihen paikkaan. Kävin ostamassa Paulalle 300 bahtin latauslipukkeen ja kun sen aktivoin, palasivat ne käyttämättä jääneetkin saldot takaisin.

Paula: Äitii, äitii, kuulin jostain kaukaa. Emman ääni. Heräsin ja huomasin Emman seisovan sänkyni vieressä. Nouse jo ylös. Nousin, vilkaisin kelloa puoli kymmenen. Oho, niin paljon. Näin jotain unta töistä, tein Marketan 8-metristä työlistaa, älkää kysykö että mitä listaa. Se oli jotain taiteellista unta, nappeja, naruja ja valokuvia päivän työlistan kuvitteeksi, jotka olivat meidän avustajien hommia….

Luin sähköpostin ja saatiin Mialta valokuvia viestin liitteenä. Matti ja Mikko olivat askarrelleet Emmalle ihanan ystävänpäiväkortin. Kortissa oli kuvia Idolseista (Antti Tuisku, Hanna Pakarinen yms.) Lisäksi Mika oli minua ja Pasia varten skannannut Hesarin kuukausiliitteestä jutun Madventures-kavereista. Luin sen heti ja oli niin kiinnostava juttu kuin olin arvellut sen olevankin. Kiitos Mia ja Mika!

Lisättiin reppuihin vain pyyhkeet ja kamerat, ne olivat eilisen jäljiltä muuten valmiina ja eikun menoksi Lähdettiin matkaan siinä 11 maissa. Ajeltiin Hat Sai Noi –rantaan. Tänään siellä oli aika rauhallista. Rannalla oli isot aallot, niin isot ettei me Emman kanssa niihin uskallettu mennä. Pasi kylläkin nautti niistä moneen otteeseen päivän aikana, kunnes löi isovarpaansa rantavedessä olleeseen kiveen ja sai haavan jalkaansa + iso pala irtosi kynnestä.
Emma kuvaili Pasia ensimmäisen uintisession ajan varmaan ainakin sadan kuvan edestä. Emma ja Pasi kävivät kävelyllä patsaiden lähellä olevassa kallion välissä. Löysivät sieltä upeita simpukoita. Emma halusi myöhemmin että minäkin lähden sinne kävelemään. Käveltiin siis sinne ja etsittiin hienoja simpukoita siihen asti kunnes näin siellä rotan juoksevan n. metri meidän edessä. Emma ei sitä onneksi huomannut ja minä sanoin että nyt mennään ja mentiin nopeasti sieltä kolosta ihmisten ilmoille. Yök, että ne on inhottavan näköisiä….

Käytiin syömässä siinä samassa ravintolassa kuin viimeksikin. Pasi tilasi jotain riisi-hässäkkää kanalla, itselle ison annoksen ja Emmalle pienen. Minä tilasin jotain uppopaistettua kalaa riisin kanssa. Sain kaksi kokonaisena uppopaistettua lituskaa kalaa, ilman minkäänlaisella kastikkeella tosin kuivaa riisiä päälle ja ketsuppia???? Niin mautonta ja kuivaa eikä kalaa edes oltu perattu millään lailla. En siis syönyt kuin riisistä muutaman lusikallisen ja vihannekset sekä räävin kalaa, sieltä täältä joitain paloja. Vieressä kihnäsi kissoja ja koiria, joten Emma seisoi suurimmaksi osaksi pöydän vieressä ja kiersi pöytää ympäri. Lopulta vein Emman istumaan aurinkotuoleille ja kannoin Emman ruoka-annoksen siellä olevalle pöydälle (joilla suurin osa rannalla olijoista ruokaili) ja Emma vetikin siellä annoksensa ihan kokonaan.

Ympärillä pyöri kauppiaita myymässä vaatteita, sängynpeittoja, puisia tuoleja, aurinkolaseja, käsihoidonkin olisi saanut. Myyjät olivat siitä kivoja, että kun sanoi No, thank you, ymmärsivät sen eivätkä jääneet odottamaan että muuttaisit mieltäsi. Pasi sanoi minulle jo menomatkalla, että tänään ei sitten osteta vaatteita….No, ei ollut tänään ylimääräistä rahaakaan mukana, joten ei shoppailua …(tänään).
Yritin laittaa ystävälleni synttärionnittelut ja ystävänpäiväonnittelut kännykällä, mutta minult loppui eilen sim-kortin voimassaolo. Käytiin paluumatkalla ostamassa 300 bathin edestä saldoa ja voimassaoloaikaa parilla kuukaudella eteenpäin. Lähetin onnittelut ”pelikaveri” Hilkalle heti kun tultiin kotiin. Uitiin Emman kanssa hetki altaalla, Pasi ei pystynyt uimaan kun varvasta kirveli.

Emma: Tänään mentiin Hat Sai Noin rantaan. Keräsin simpukoita. Oli niin isot aallot että vain isi uskalsi mennä uimaan. Isi löi varpaan kiveen, siihen tuli haava ja tuli verta. Pelkäsin rannalla vähän koiria ja kissoja kun olin syömässä.
Opettaja soitti koulusta ja puhuin kaikkien oppilaiden kanssa. Sain koulusta myös ystävänpäiväkortin tai valokuvan, jossa oppilaat pitivät sydäntä jossa oli teksti Hyvää Ystävänpäivää! Sai myös Matilta ja Mikolta ystävänpäiväonnittelut. Pojat olivat askarrelleet minulle kortin, josta oli otettu sitten valokuva. Siinä kuvassa oli Antti Tuiskun ja Hanna Pakarisen kuvia. Se oli ihana. Lähetettiin ystävänpäiväterveiset myös kouluun, Mian perheelle, Santulle ja mun parhaalle kaverille Satulle.