PASI: Tässä vähän tarinaa viime päiviltä. Olen joutessani koostanut pienen videon tähän astisista tapahtumista ja tunnelmista. Luonnollisesti videon taustamusiikista vastaavat Thai-bändit ไอ...น้ำ ja หวิว . Tämän täsmällisemmin en noita pysty itsekään esittelemään. Video löytyy kuva-albumista jossa on myös muutamia uusia kuvia.
Noniin, nyt sitten ollaan reissun siinä vaiheessa kun rupeaa kamat hajoamaan. Ensimmäisenä meni luotettava ja pitkään palvellut paristokäyttöinen partakone. Strateginen tappio ja valtava henkilökohtainen menetys, sillä se oli hyvä investointi. Ostin sen 12 vuotta sitten jostain halpahallista 9 markalla. Paristotkin kestivät aina ihan käsittämättömän pitkään. Kiitos näistä vuosista ja siististä kuosista. (kato, pukkas runoa vainajan kunniaksi) Lepää rauhassa, vertaistasi ei tule koskaan. Yritän sinnitellä höylillä tämän loppureissun.
Seuraavaksi lasahti hiusten leikkuukone. Se oli huomattavasti tuoreempi, vuodelta 2008, mutta koska se oli ostettu Turusta, ei siihen oikeastaan koskaan voinut täysin luottaa. Tämän parturikoneen hajoaminen oli kyllä ikävä takaisku sekin, sillä se lopetti toimintansa kesken parturoinnin. (kuinkas muutenkaan, ei kai se nyt itsekseen jossain kassissa hajoa). Hiukset jäivät vähän karuun ja kulmikkaaseen kuntoon ja olenkin toistaiseksi verhonnut kaalini mustaan merirosvohuiviin, ihan vaan etten säikäyttelisi paikallisia lajitovereitani. Oma väki ei edes huomaa pientä epätasaisuutta kuontalossani, ne on niin tottuneet, sillä munin aika säännöllisesti näissä hiusasioissa. Nyt oli sitten pakko hakeutua hoitoon eli parturiin. Market Villagesta löysin nuorekkaan siis itselleni sopivan parturiliikkeen, nimeltään Cool Cut. Tyttö ajeli 2 millin terällä tukan siistiksi ja huokaili siinä touhutessaan vähän epätoivoisesti. Ilmeisesti edellisen parturin jälki ei oikein miellyttänyt. En jaksanut alkaa selittelemään että kone hajosi, annoin hänen olla siinä käsityksessä että joku muu on muninut. Lopuksi tämä parturineito leikkasi minulta muutaman paksun ja harmaan kulmakarvan ikään kuin bonuksena. Olin vähän yllättynyt sillä ei minulla aikaisemmin ole tuollaisia ollut. Eihän? Koko hoito hintaan 300 bahtia eli 7,5 € ja föönillä tuuletus kaupan päälle.
Tänään aamulla ei sitten käynnistynyt tietokone. Silloin jouduin jo turvautumaan korkeampiin voimiin sillä tämän läppärin menetys kesken reissun aiheuttaisi monenlaisia ongelmia. Tunnin taisteltuani sain tämän taas toimimaan, mutta nyt vähän kyllä jänskättää, sillä en oikeastaan tiedä mistä se jumi johtui. Eli se voi tulla koska vaan uudestaan. Ja kun vähänkin mietitään tuurin osuutta asiaan, niin tuleehan se.
Maanantaina oltiin koko päivä rannalla, kun tämä sadekausi toimii tälläkin kertaa niin että ei sada. Santtu on nyt vuorostaan kipeänä. Rankka pilssiyskä ja kuumetta, joten hän jäi kämpille nukkumaan kun me muut suuntasimme Hat Sai Noille. Muuten ihan mukava ja rento rantapäivä ilman ihmeellisempiä tapahtumia, mutta siellä rannan toisessa reunassa oli joku ihme rakennelma, joka kysyttäessä meidän ranta-rätti-myyjältämme paljastui musiikkivideon lavasteiksi. Siellä on siis tarkoitus tällä viikolla kuvata jotain musavideota. Tämä myyjä esitti pätkän tästä tulevasta tuotoksesta pistämällä kädet nyrkkiin ja heilumalla vähän aikaa laulaen samalla ”PUM PUM PUM”. Olisi kiva nähdä mitä siitä videosta tulee, täytyy yrittää saada selville sen artistin nimi jos käydään siellä nyt vielä.
Käytin pojan sairaalassa ja saatiin sille antibioottikuuri ja nesteytyshoito. Minun oli pakko mennä mukaan sillä meidän oli määrä tiistaina pelata vuoden ”The Game” golfissa, jossa on perinteisesti palkintona oikeus kantaa vuoden päivät Royal Hua Hin Golf Club – lippistä. Halusin mukaan varmistamaan ettei se vaan yritä luistaa tästä matsista jollain keksityllä ”sairaudella”. On se tällä hetkellä niin heikoilla tässä pelissä.
No, kai se on pakko uskoa että kipeähän tuo on, kun siinä odotellessamme lääkärille pääsyä poika ryntäsi sairaalan vessaan aika tuskaisen näköisenä. Takaisin se vasta tuskissaan tulikin, sillä kyseessä oli ollut hänen niin rakastamansa muslimimallin Huljuvessa, siis ne jalan jäljet vaan lattiassa. Eikä paperia, vain kuppi vettä nurkassa. Nuori taiteilijan alku oli nerokkaasti havainnut että hänen matkavakuutustodistuksessaan on kaksi A4 paperia, joista toisen hän oli sitten uhrannut toimituksen siistimiseen. En itse asiassa halua tietää mihin hän oli sen sitten seuraavaksi tunkenut. Tämäkin opetti minulle sen että on reissussa vähän tingittävä tulostuspaperin paksuudesta, että se olisi hieman monikäyttöisempää.
Maanantai-iltana koin aika mielenkiintoisen Tuk Tuk-kyydin. Tilasimme Mr. Na:n hakemaan meidät keskustasta ja sovin puhelimessa noutopaikan. Siinä odotellessamme siihen pölähti joku toinen kuski joka viittoi että tulkaa tänne, nyt mennään. Kysyin häneltä että oletko Mr. Na:n kuskeja ja ollaanko menossa Hua Hin Pavilionille. Vastaus oli että kyllä ja kyllä. Hypättiin kyytiin ja jo parin sadan metrin päässä tajusin että nyt mennään ihan johonkin muuhun suuntaan kuin oikeaan suuntaan. Annoin kaverille vielä yhden risteyksen verran aikaa löytää oikea reitti ja kun seuraavan käännöksen jälkeen oltiin jo menossa kohti Cha Amia, aloin jyskyttää nyrkillä sitä kopperon ohjaamoa ja näytin siitä pikku ikkunasta että seis, pysäytä.
Samalla tupsahti kännykkään tekstari Mr. Na:lta. ”Mr. Pasi, I saw you take another tuktuk then im back home”. Voi helvetti, väärä tuktuk, vaikka tämä kuski pyhästi väitti olevansa sovitulla asialla. Soitin Mr. Na:lle ja selitin että pieleen meni ja palaan asiaan vielä tänään mutta nyt tullaan tällä ”kaappari”-tuktukilla. Sanoin sille kuskille että siirräpä eväät sivuun siitä repsikan paikalta, tulen sinne ohjaamoon ja näytän minne mennään. Tämä kuski kävi aika kuumana mutta niin vaan lähdettiin kohti kotia ja kovaa mentiinkiin. Ensin ajattelin, että se vaan purkaa turhautumistaan ajamalla kovaa, mutta sitten tajusin että sillä on omakin poka jossain odottamassa kyytiä. Hän varmaan ajatteli että jos oikein nopeasti hoitaa nämä ylimääräiset asiakkaat, niin ehtii vielä sinnekin. Siellä hytissä on melko niukasti tilaa aikuiselle eurooppalaiselle joten istuin polvet suussa siellä ja mentiin pimeässä yössä niin perkeleesti ja tunnelma oli kuin Kaurismäen elokuvista. Mittari näytti parahimmillaan 95 ja se on näillä poluilla aika kova suoritus.
Sitten soi kuskin kännykkä ja alkoi jumalaton huuto ja mekastus. (sanotaankohan buddhismissa että ”jumalaton”?) Kaverin pomo soitti ja haukkui hänet kun asiakkaat eivät olleet saaneet sovittua kuljetusta. Kuski huutaa takaisin ja siinä minä istuin vieressä naama valkoisena ja vaikka tiesinkin etten suoranaisesti ollut syyllinen tähän sotkuun niin siltä se kuitenkin sillä hetkellä tuntui. Joten olikin aika luontevaa että kun tämän kaverin hermot meni lopullisesti siihen pomoonsa, hän ojensi sen puhelimen minulle. Pidin sitä kännykkää etäällä ja kuulin kuinka joku nainen siellä toisessa päässä kirkuu aivan raivon partaalla. Kuski katsoo minua ovelasti ja näyttää että selitä sinä nyt sitten tämä tilanne hänen pomolleen. Siirsin puhelimen lähemmäksi korvaani ja siellä oli todellakin menossa täysmittainen hermoromahdus sillä naisella. Koska jollain etäisellä tasolla koin olevani hiukan osasyyllinen tähän huutokohtaukseen niin pelastin tilanteen nerokkaasti huokaisemalla siihen puhelimeen että ”Sorry” ja annoin sen äkkiä takaisin kuljettajalle. Hän irvisti, sulki puhelun ja heitti kännykän sinne jonnekin kojelaudalle. Sitten oltiinkin kuin salaliittolaiset ja hihiteltiin toisillemme siellä kopissa. Ja mentiin edelleen ihan äärirajoilla eli todella lujaa. Se meidän kylätie on ihan paskassa kunnossa ja siellä on paljon isoja reikiä asfaltissa. Tämä kuski löysi niistä useimmat. Perille päästiin yhtenä kappaleena mutta tuktukin osalta en ole ihan varma, sen verran lujaa kajautettiin muutamaan monttuun. Myöhemmin illalla vielä tekstailin Mr. Na:n kanssa ja lupasin maksaa hänen turhan reissunsa kaupunkiin kun olimme lipsahtaneet väärään tuktukiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.