PASI: Maanantai, Phuket, Kamala Beach.
Perjantaina lunastin lupaukseni mukaisesti poikalapsen pois San Paulo Hospitalista Hua Hinissä. Saattoi olla ihan viimeinen hetki toimia, sillä nuori mies oli jo ihan hulluuden rajoilla ja näki jo salaliittoja kaikkialla. Kuten ennustinkin, kokemus oli kova molemmille osapuolille, niin potilaalle kuin sairaalallekin. Jos päästän pojan myöhemmin julkaisemaan oman versionsa täällä blogissa, tai edes lyhennetyn matkapäiväkirjansa, voitte olla varmoja että en minäkään ole enää ihan voimissani. Tätä kirjoitettaessa Santtu ja Minna ovat jo Suomessa toipumassa matkan rasituksista.
Tässä kun olen venkoillut juniorin vatsavaivoilla, on tainnut unohtua kertoa että itselläni tämä ripuli on nyt kestänyt 12 vuorokautta. En oikein voinut hakeutua itse lääkäriin siinä loppuviikosta kun näiden nuorten paluumatka ja pojan sairaalareissuun liittyvät muut hässäkät veivät kaiken aikani. Ajattelin sitten, että kun olen jo näin kauan pöristellyt, niin huitaisen vielä nämä jäljelle jääneet Hengailijat autolla Phuketiin ja menen sitten täällä lääkäriin. Periaatteessa ihan ylevä ajatusmalli, mutta pitikin käydä vielä niin että tämä tauti äityi todella rajuksi juuri lauantaina, kun aamulla starttasimme klo 6:44 Hondalla kohti Phuketia.
Sitä ajomatkaa ei ole vaikea unohtaa, kun en oikeastaan muista mitään, se meni vähän sumussa jotenkin. Lukemattomia huoltoaseman saastaisia hulju-vessa-kokemuksia. En pystynyt syömään enkä oikein juomaankaan. Karmea kokemus. Ja kaiken lisäksi autokin vittuili. Välillä nousi moottorin lämpötilat ja välillä petti ilmastointi. Ulkona melkein 40 astetta varjossa, ei ilmastointia, pitkiä taukoja auton jäähdytystä varten ja paskatautinen väsynyt ja vähän huonolla motivaatiolla varustettu kuljettaja. Ainoa joka jaksoi olla iloisella mielin oli takapenkin tyttö, joka lauloi lähes keskeytyksettä koko kymmenen tunnin matkan.
Yksi kohtaus on kyllä painunut mieleen aika hyvin. Olimme jo voiton puolella, jossain Phang Nan provinssissa, alle tunnin matkan päässä Phuketista. Minulle iski helvetillinen kipukohtaus joka siis tarkoittaa että vessa olisi oltava juuri tässä ja nyt. Ajoimme juuri pitkän pellon reunaa ja sinänsä paikka oli kuin luotu pikaiselle luontoon pyrähtämiselle. Ainoa este oli se, että noin sadan metrin välein siinä penkalla oli työntekijöitä varustettuna tehokkaan näköisillä polttomoottori-trimmereillä ja menossa oli tien varsien siistiminen. Heti kun ne trimmaajat loppuivat ajoin vain samaiset sata metriä, auto parkkiin ja täysillä pyllistämään sinne lepikkoon. Siitä kun poistuimme, ajattelin että toivottavasti niillä trimmaajilla olisi edes suojalasit, sillä se onneton joka saa ajellakseen sen minun käsittelemäni palstan, saattaa vähän yllättyä.
Kymmenisen tuntia ja elämäni kamalin automatka päättyi sopivasti Kamala-Beachille, hotelli Print Kamalan parkkialueelle.
Sammuin noin klo 17:30 ja nukuin aamuun asti. Ja heti ensimmäiseksi lähdin pongaamaan kyytiä Phuket International Hospitaliin. Pääsin lääkärille, maksoin kiltisti luottokortilla, vaikka onhan minulla matkavakuutuskin. Siinä meikäläistä vedätettiin siis niin törkeästi. Kun esittelin vakuutustani siellä sisään kirjautumisessa niin minulle sanottiin että: ”Kyllä täällä käy matkavakuutus maksuvälineenä, totta kai. Voisitteko odottaa hetken, niin kansainvälinen osastomme tarkistaa Suomesta että vakuutuksenne on kunnossa. Se kestää korkeintaan kaksi vuorokautta. Vai oliko teillä tarkoitus mennä lääkärille nyt välittömästi ? ”
Siinä kun kiemurtelet ripulissa niin ei auta kuin nöyrtyä ja kaivaa muovia taskusta. Kiitos vaan vitusti kaikille vakuutusyhtiöille, jotka näitä sopimuksia rustaatte tänne suunnalle. Hyvää työtä. Odottakaapas vaan jos jään loppupeleissä yhdenkin Bahtin saamapuolelle näistä kahdesta tapauksesta, niin saatan vielä kaivaa naftaliinista yhden suomalaisen vakuutusyhtiön munauksen, josta on vielä kana kynimättä. Todistusaineisto on olemassa ja minulla on jopa EU:n ihmisoikeuskomissaarin tai jonkun vastaavan lausunto jonka avulla vauhdittaa mukavasti julkista keskustelua. Kyseessähän on kehitysvammaisen tyttäreni Emman syrjintä jota vakuutusyhtiöt harjoittavat ihan järjestelmällisesti. Toistaiseksi olen kyennyt hillitsemään itseni tässä asiassa, mutta katsotaan sitten, josko nyt olisi aika. Nyt siis työn alla neljä pussillista lääkkeitä ja toivotaan että olo vähän ”kiinteytyisi” tästä.
Ilmat on olleet täälläkin päässä Thaimaata aivan loistavat, ja tämän Print Kamalan allasalue on hienoimmasta päästä missä koskaan olen uiskennellut. Majoituksemme on puutarhan perällä oleva bungalovi joka on sekin ihan asiallinen ja siisti. Rannalle on hotellin edustalta matkaa vain muutamia kymmeniä metrejä. Nyt sitten vaan chillaillaan. Vietämme täällä tasan viikon eli ensi lauantaina matka jatkuu eteenpäin. Laitan vähän kuvia albumiin vielä tänään illemmalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.