Jouluviikko Langkawilla

PASI: Majoituimme maanantai-iltana tuon edellä kerrotun lentokenttäsekoilun jälkeen hotelli Aseaniaan, Langkawille. Todella hyvän näköinen hotelli ainakin ulkoisesti. Kaunis allas-alue vesiputouksineen. No, moni on kakku päältä kaunis.
Ongelmat alkoivat välittömästi. Seijan ja Rallen huone haisi pahalle ja oli jopa siivoamatta edellisten asukkaiden jäljiltä. Kaikki muutkin huoneet olivat todella vaatimattomia. Joko ilman parveketta tai pienellä ja tyhjällä parvekkeella, huonokuntoisia ja nuhjuisia huoneita.
Jossain huoneessa ei ollut yhtään toimivaa valoa, Santulla ja Kimillä putoilivat kaappien ovet, meillä lakkasi tulemasta sähköä osasta pistorasioista, melkein kaikilta puuttuivat pyyhkeet, vessapaperit lopussa, jne. Lista on loputon. Hotellin kolme tähteä lienevät peräisin jostain 80-luvulta tai jopa kauempaa. Lyhyesti yhteen vedettynä: parempi nimi tälle olisi Motelli Aseania.

Illalla kävimme koko porukalla syömässä ja oli mukava havaita, että kysyntä luo toimintaa. Kävelimme yhden ravintolan eteen ja kerroimme että meitä olisi 13 ja haluaisimme ruokailla yhdessä. Välittömästi lähti yksi iso pyöreä pöytä siivoukseen ja jotain jakkaroita alettiin ripottelemaan sen ympärille. Ilmoitimme kohteliaasti että ei käy, tuolit pitää olla kaikilla, eikä mitään muovisia saunajakkaroita. Yksi pariskunta häädettiin saman tien viereisestä pöydästä ja niin meillä oli kaksi isoa pöytää vierekkäin ja kaikilla oma tuoli. Muovinen tosin. Ja aika heikkoa tekoa, minulta se tuoli halkesi kappaleiksi ja tömähdin perseelleni lattialle. Jotain tuttua tässä tilanteessa oli, sillä näitä muovituoleja ja rantatuoleja minulta tuppaa hajoamaan alta jatkuvasti. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja halpaa ja siinä on jo kaksi positiivista asiaa yhdellä kertaa.

Ensimmäinen aamiainen tiistaina vahvisti kaiken edellä mainitun hotellimme suhteen. Bonuksena hotelli on täynnä malesialaisia ja intialaisia ja ties mitä-laisia, jotka pitävät niin helvetillistä meteliä, että sitä luulee olevansa nuudelimarkkinoilla aamupalalla. Aasialaiset lapset kommunikoivat keskenään kiljumalla ja aikuiset huutamalla, joten varsinkin aamiaisella olisi kuulosuojaimet tarpeen.
Rentouduimme rannalla ja perehdyimme paikkoihin ja systeemeihin. Me olimme Paulan ja Emman kanssa täällä 2008 keväällä ja Peku, Kaija, Pauli ja Tarja ovat käyneet täällä Langkawilla noin kymmenen vuotta sitten. Länsimaisia turisteja ei paljon rannoilla näkynyt ja koska aasialainen lajitoverimme tulee ulos kolostaan vasta kun aurinko laskee, siellä oli miellyttävän rauhallista.
Suunnittelimme alustavia juttuja viikon varrelle ja nautimme auringosta täysillä. Palovammoja oli tiedossa mutta ei niitä juuri sillä hetkellä kukaan murehtinut.
Kävelimme Tengahin rantaa pitkin Lanai Resortin rantabaariin lounaalle. Lanai on se sama hotelli jossa silloin 2008 vietimme pari viikkoa rannalla olevassa huvilassa. Nasi Goreng Lanai oli säilynyt ennallaan ja aika moni meistä sen siinä lounaaksi nauttikin.
Paluumatkalla nousuvesi aiheutti ongelmia ja vähän tappioitakin. Yhden kallioisen niemenkärjen kiertäminen ei enää onnistunutkaan ihan helposti ja Emma kompuroi käsipuolessani polvensa verinaarmuille. Ralle horjahti samoilla kohdin niin pahasti että sai jalkapohjaansa usean sentin mittaisen avohaavan.

Keskiviikkona starttasimme pikkubussilla ja taksilla koko porukka kohti Langkawi Oriental Villagea ja siellä meitä odotti huima hiihtohissiä muistuttava ”Cable Car” matka läheisen vuoren huipulle. Esitteiden mukaan tämä vaijerihissi aukeaa klo 10. Jostain syystä kuitenkin aikatauluissa oli kiinteä muutos: keskiviikkoisin systeemi lähtee pyörimään vasta klo 12. Joten kaksi tuntia tallustimme ympäri sitä kylää ja shoppailimme kaikkea tarpeellista. Itse jouduin investoimaan lierihattuun koska kaulani ja niskani olivat palaneet ja lieri suojasi juuri näitä kriittisiä kohtia. Matkatoverini eivät selvästi hyväksyneet valintaani, sillä sitä lakkia haukuttiin ihan yleisesti.

Kun sitten lippuluukut aukesivat meille valkeni karu totuus. Jokunen mustatukkainen lajitoverimmekin oli päättänyt tulla juuri tänään tänne ”cable car” ajelulle. Mielettömät lippujonot ja sen jälkeen vielä mielettömämmät jonot itse härveliin. Jaksoimme kuitenkin jonottaa siinä helvetillisessä helteessä melkein kaksi tuntia kunnes rivimme alkoivat harventua. Ensimmäisenä luovuttivat heikoimmat lenkit eli Ralle, Kimi ja Santtu. (suora lainaus: ”lähdetään vittuun täältä”) Muutama minuuttia myöhemmin lähdimme minä, Paula, Emma, Seija, Pauli ja Tarjakin. Ja vielä kun olimme taksissa lähdössä hotellia kohti näin kuinka viimeiset sinnittelijät Peku, Kaija, Niko ja Jenni tulivat pois kylän alueelta. Perkele, pitäkää tunkkinne, ei meitä oikeasti kiinnostanutkaan sinne ylös mennä.
Apeat tunnelmat olivat pinnassa kun kokoonnuimme uima-altaalle ja varsinkin allasbaarille. Siitä se sitten pikku hiljaa kuitenkin alkoi jo naurattaa koko homma. Päivä siinä meni pilalle kun seisoskeltiin järkyttävän kuumassa jonossa ja vieläpä ihan turhaan, mutta eiköhän se tästä vielä iloksi muutu. Otetaanko vielä toiset Tiger Beerit?
Illalla käytiin Lósteria:ssa pizzalla lähinnä siksi, kun me Paulan kanssa olimme sitä niin hehkuttaneet muistellessamme parin vuoden takaisia herkutteluita.
Torstaiksi oli kaikilla jotain suunnitelmia ja itse olin jo aikaisemmin päättänyt vuokrata auton pariksi päiväksi. Kysyessäni hotellin respasta neuvoa mistä kannattaisi aloittaa auton hommaaminen, se respan kaveri meni jännän näköiseksi ja vinkkasi minut sivummalle. Hänellä olisi tiedossa yksi kaveri jolta saisin auton paljon halvemmalla kuin vuokraamosta. Tehtiin alustava varaus ja sovittiin torstaiaamuksi klo 10 se kaveri sen auton kanssa hotellille. Ei ollut pahemmin puhetta kansainvälisistä ajokorteista tai vakuutuksista, mutta ehdotettu hinta oli todella kohdallaan.

Torstai. 24.12.209 Jouluaatto.

Aamulla tapasin tämän salaperäisen kaverin, jonka käyntikortissa on kaksi delfiiniä ja logo jossa lukee ”Dolbhins Cruise”. Auto oli siistin näköinen, kirkkaan punainen Proton Wira. Yes!. Olen juuri pääsemässä ensi kertaa Malesian autoteollisuuden kruununjalokiven puikkoihin.
Vuokrasopimus tehtiin aika nopeasti. Kerroin sukunimeni ja hotellihuoneen numeroni ja tämä risteilyisäntä kertoi vuokrahinnan. Sen kummempia muodollisuuksia ei siinä tarvittu. Oikeastaan taitaisi olla parempi puhua auton lainaamisesta kuin vuokraamisesta.

Lähdimme Paulan, Emman, Santun ja Jennin kanssa Kuah Towniin. Allamme nieli asvalttia kirkkaan punainen Proton Wira, Special edition 1,5 GLi. Uskomaton tunne. Ihan kuin olisi laittanut ruohonleikkurin moottorin mersuun. No, toimihan se nyt jotenkin mutta aika laiska peli autoksi. Ja kaiken kruunasi punainen mansikantuoksuinen Wunderbaum roikkumassa peilissä.
Paula ja Jenni shoppailivat kuumeisesti ja me Santun kanssa teetettiin paitoja ja lippiksiä.
Paluumatkalla käytin porukan siellä Langkawin kotkalla, jossa oli huomattavan hiljaista sielläkin.
Pakko kait se on uskoa että maailmanlaajuinen taantuma syö turismia.

Aika paljon joulu näkyy kuitenkin katukuvassa vaikka muslimivaltiossa ollaankin. Luultavasti siksi, että olemme turistisaarella. Kaikki ravintolat valmistelivat jo päivällä jouluillallisiaan. Mekin kävimme varaamassa pöydän koko porukalle jo iltapäivällä.

Matkaseurueemme joulujuhla oli suunniteltu alkavaksi kello 18:00. Sitä edelsi noin tunnin mittainen harjoitus, jonka aikana illan ensimmäinen pääesitys saisi lopullisen muotonsa.
Tasan kuudelta kaikki olivat kokoontuneet Nikon ja Jennin hotellihuoneeseen sängyille, sillä se nyt vaan sattuu olemaan puolet isompi huoneisto kuin kellään muulla.
Ohjelmassa piti olla perinteinen Tiernapojat-esitys, mutta Tiernapoikien ollessa estyneinä se korvattiin hieman varttuneemmalla versiolla joka kantoi nimeä TIERNASEDÄT. Itse olen Kuningas Herodeksena jäävi kommentoimaan esitystä mutta jos yleisöllä oli edes puoliksi niin hauskaa kuin Tiernasedillä, se meni sitten varmaan ihan kivasti. Peku toimi aseenkantajanani Knihtinä, Ralle murjaanien kuninkaana ja Pauli Mänkkinä tähtensä kanssa. Varsinkin Rallen tummanpuhuva maskeeraus kirvoitti yleisöltä lievää voimakkaampaa hihitystä. Valokuva-albumiin ilmestyy huomenna pari kuvaa esityksestä. Tätä kirjoitettaessa niitä ei ole käytettävissäni.
Tämän spektaakkelin jälkeen oveen koputti itse Joulupukki. Kovin oli pukki sellaista aasialaista mallia, sillä pituutta ei ollut kuin vajaat 140 cm. Mutta juttua piisasi. Pukki kertoi tulleensa Rovaniemeltä porolla ja olevansa peräti 45 vuotta vanha. Kun tiedustelimme häneltä että muistitko jättää Petterille vettä kun on niin kuumakin, Joulupukki tokaisi että pyörtyköön, nyt mennään asiaan.
Lahjojen jako meni siten, että Emma eiku siis Joulupukki luki paketista aina yhden nimen kerrallaan, istui tämän lahjan saajan syliin ja halasi ja toivotti oikein hyvää joulua.
Lahjat jaettuaan tämä puuhkalakki, harmaanuttu, tempaisi sellaisen tanssiesityksen että oksat pois.
Hieman koreografia meni sekaisin kun liian pitkät joulupuvun puntit jäivät jalkoihin ja partakin vähän kutitti. Mutta paras joulutanssiversio mitä olen koskaan nähnyt tästä ”Por gue te vas” nimisestä 70-luvun hitistä.
Tarja oli leiponut meille jokaiselle nimikoidun piparin ja hommannut jostain glögiäkin.
Tästä ei joulujuhla kyllä parane ja niin hauskaa oli että ei voi oikein kuvaillakaan.
Illalla söimme yhteisen jouluillallisen kylällä joka meni korkeintaan keskihauskasti, sillä ruoka oli vain osittain maukasta ja oikeaa. Kimi ei saanut oikeastaan kerralla mitään tilaamaansa ja laskutuskin vähän ontui. Aina ei voi onnistua.
Kylällä liikkui yllättävän paljon joulupukkeja ja tonttuja, ja kaikki pääsääntöisesti mustatukkaisia aasialaisia turisteja. Hauskan näköistä touhua tämmöisissä lämpötiloissa.
Albumiin ilmestyy myöhemmin tänään muutama kuva joulunalusviikon tapahtumista.

HYVÄÄ JOULUA!!