Joulupäivän Shishat ja Tapanin ajelut

Joulupäivänä porukka hajaantui erilaisille retkille tahoilleen. Peku, Kaija, Niko ja Jenni lähtivät ”Eagle Feeding” kuvausreissulle mangrovesuolle, Paula meni joulupukilta saamaansa jalkahierontaan ja otti Emman mukaansa. Minä lähdin Santun kanssa pelaamaan golfia. Seija, Ralle ja Kimi pysyttelivät varjossa elvyttämässä erilaisia vammojaan, sillä Ralle ei sen jalkavammansa kanssa päässyt edes uima-altaaseen. Pauli ja Tarja suuntasivat rannalle joulupäivän viettoon.

Santun kanssa kiidettiin tulipunaisella Protonilla sinne golf-kentälle. Jota ei löytynyt sitten kirveelläkään. Pujottelimme siinä ympäristössä monet pikkutiet kunnes tajusimme että se kenttä oli suljettu. Maansiirtokoneet siellä jylläsivät ja möyrivät eikä pelaamiseen ollut mitään mahdollisuuksia. Pari muutakin kenttää Langkawilta löytyy mutta ne ovat oikeita golffareita varten eli tasoitusten pitää olla jotain 26 luokkaa. Siis ei koske meikäläistä.
Teimme pikaisen suunnitelman muutoksen ja haimme Seijan ja Rallen mukaamme ja lähdimme käymään Langkawin korkeimmalla vuorella jossa oli jonkinlainen näköalatornikin. Sinne emme Paulan kanssa viimeksi päässeet sen ollessa silloin suljettuna. Nyt se oli auki ja ihailimme Langkawia ylhäältä päin hieman katkeransuloisin tunnelmin. Se helvetin kaapelikärry-vuori jonne emme jaksaneet jonottaa, oli nimittäin huomattavasti matalammalla. Hyvä reissu kaikin puolin ja huikeat näköalat joka puolelle saarta. Protonille teki vähän tiukkaa se nousuosuus mutta alamäkeen se tuli ihan mukavasti.
Paluumatkalla seurasimme yhdellä levähdyspaikalla kun apinat putsasivat tien varressa olevaa roskista. Jouduimme samalla parkkialueella hieman tuunaamaan Protonia, josta oli irronnut etuosasta joku muovinkappale. Sidoimme sen löytämillämme kumilangoilla kiinni kunnes pääsisimme hotellille josta löytyisi muita apuvälineitä.

Kotkanruokinta-mangrove-ryhmä oli tyytyväinen mielenkiintoiseen reissuun jossa oli ollut paljon erilaista nähtävää. Paulalla ja Emmalla oli ollut ihan mukava hierontareissu joskin erilainen mihin Thaimaassa olemme tottuneet.

Illalla Pauli ja Tarja lähtivät joulupukin tuomille hieronnoille ja Peku ja Kaija tekivät seuraa. Me muut menimme illalliselle Taj Mahal nimiseen intialais-arabialaiseen keittiöön erikoistuneeseen ravintolaan. Sapuska oli hyvää mutta jälkiruoka se vasta mielenkiintoinen olikin.
Tilasimme kaksi Shishaa. Toinen mansikkaa ja toinen omenaa. Eli meikäläisittäin vesipiippuja.
Erikoinen härpätin johon ladataan se makupanos sinne yläpäähän ja sen päälle tinapaperia, ja sen päälle hehkuvia hiiliä. Ja sieltä pitkän letkun päästä kun imee, se kama menee vesisäiliön läpi ja sitä sitten pössäytellään. Melkein kuin tupakkia mutta ei kuitenkaan. Se on jotain maustettua vesihöyryä se tavara eikä ota yhtään henkeen. Itse lopetin tupakoinnin suunnilleen 12-vuotiaana joten en pysty arvostelemaan kuinka tupakoinnin oloista se on mutta erikoinen kokemus kuitenkin. Kaikki vetelivät niitä höyryjä vuorollaan ja muut valokuvasivat sitä touhua. Albumissa pari kuvaa tästäkin riemusta. Pitäisiköhän ostaa yksi tällainen Shisha-systeemi kotiin ihan vaan koristeeksi.

Lauantaiksi halusimme Paulan, Santun ja Emman kanssa lähteä snorklailemaan mutta emme saaneet ketään muuta innostumaan. Päätimme sitten toimia tässä jutussa ihan ”livenä” eli lähdimme aamulla kohti Cenagin rannan vilkkaimpia osia ja tarkoituksenamme oli ostaa se saarireissu siitä vaan ilman ennakkovarauksia. Sehän onnistui mukavasti, joskin epäilen vähän että ei sitä ihan normaalista ohjelmistosta ostettu, sillä meidät heitti sinne toiselle puolelle Langkawia tämän retkimyyjärouvan vaitelias poika isolla harmaalla mersulla. Teimme puolipäiväretken merelle jossa pääsimme snorklaamaan ja ottamaan aurinkoa autiolla rannalla. Tapaninpäivän ajelumme teimme siis Nishan veneellä ja aika haipakkaa oli tämä kyyti. Olihan siellä toki muitakin jotka luulivat olevansa ainoita siellä rannalla mutta aika autiota siellä kuitenkin oli.
Pieni virkistävä episodikin sinne mahtui mukaan. Olin juuri ottamassa valokuvia yhdestä luonnottoman näköisestä kivestä kun hiljaisuuden rikkoi Emman viiltävä kiljunta. Olimme Santun kanssa sen rannan toisessa päässä ja huomasimme Emman juoksevan mereen ja Paulan heittelevän jotain ympäriinsä ja huutavan kovaa. Yksi apina oli jostain sieltä saaren kallioilta uskaltautunut kokeilemaan onneaan, josko vierailta irtoaisi lounasta. Juoksin lähemmäksi ja näin kuinka tämä apinan ketale nappasi jonkun punaisen muovikassin Paulalta ja lähti raahaamaan sitä poispäin.
Paula heitteli sitä kokistölkeillä ja ties millä mutta otus ei ollut tietääkseen. Kun lopulta pääsin siihen lähemmäksi paiskasin sitä kourallisella hiekkaa ja se tepsi, kaveri vilahti takaisin Tarzanin luokse sinne viidakon suojaan. Siinä pussissa oli vain Emman keräämiä simpukoita, joten suurta vahinkoa ei olisi tullut vaikka ne olisivat hävinneetkin mutta eivät ne tälle apinalle kelvanneetkaan.

Lauantai meni koko porukalta viimeisestä aurinkopäivästä nauttien. Ilmat ovat todella suosineet, sillä jokainen päivä on ollut pelkkää aurinkoa. Jatkossa Balilla saattaa tilanne muuttua sillä siellä on jo menossa sadekausi.
Illalla kokoonnuimme Thai-ravintola Sawadeehen jossa ohjelmassa oli 100 vuotis-juhlat. Paulan marraskuinen merkkipäivä ja Seijan viime lauantain vastaava laskettiin yhteen ja saimme aikaiseksi kahdet pyöreitä täyttäneiden rouvien synttärijuhlat. Kakkukin kannettiin pöytään ja kun vaihdoimme ”Paljon onnea vaan” englanniksi saimme koko ravintolan mukaan lauluun.

Yhteenvetona Langkawista sanoisin että aikaisemmat käsitykseni pitävät pintansa. Langkawi on rento, rauhallinen, jopa unelias. Hieman kulunut ja nuhjuinen, mutta miellyttävä lomakohde kuitenkin. Langkawilla on kuitenkin jonkin verran näkemistä ja tekemistä ja paikka on oivallinen kohde rentoutumiseen ja auringosta nauttimiseen.
Hotellimme Aseania oli ihan perseestä (anteeksi koruton ilmaisu, mutta se on ainoa todellisuutta kuvaava adjektiivi). Näin huonosti hoidetussa hotellissa en ole luultavasti koskaan lomaillut, ja vaikka se olikin edullinen, on sääli katsoa kuinka hieno miljöö on pilattu välinpitämättömyydellä ja laiskuudella. Osa henkilökunnasta oli ihan mukavaa ja yrittivät pelastaa mitä pelastettavissa oli, mutta varsinkin siivoojat ovat kyllä häpeäksi ammattikunnalleen.
Minulla oli tosin respassa yksi henkilökohtainen ystävä joka iloisesti vilkutti aina kun nähtiin. Tämä oli se virkailija jonka kaverin autoa ”lainasin” parin päivän ajan.
Sunnuntaina lähdemme kohti Indonesiaa ja Balia. Sieltä sitten ensimmäiset tunnelmat alkuviikosta.