Pasi: Olemme nyt hengailleet muutaman päivän täällä monsuunisateiden pieksemässä Phuketissa. Tämä monsuunitieto on peräisin säätiedotuksista. Joten täällä(kään) kukaan ilmatieteen laitoksella ei vaivaudu katsomaan ulos ikkunasta.
Kyllähän me etukäteen paljonkin mietittiin, että kuinkahan pahoja nämä monsuunit ovat. Psyykattiin toisiamme kaiken varalta erilaisilla sadepäivä-jutuilla: sitten on aikaa lueskella, kirjoitella ja ottaa vaan rennosti. Nyt kun viikon reissun jälkeen rasvaillaan palovammoja ja huokaillaan helvetillisen helteen kourissa, alan entistä enemmän epäillä että a) pahin on vasta edessäpäin tai että b) pahin on karkeasti liioittelua. Ollaanhan me toki pari sadekuuroakin nähty, mutta vain yhden kerran olemme jääneet sellaisen alle. Ja silloinkin Emman ansiosta, kun jalkakäytävällä makasi koira, jonka ohi emme päässeetkään ihan heittämällä..
Olemme täällä Best Western Ocean Resortissa Karon Beacin pohjoispäässä lähinnä makailleet altaalla ja chillailleet, sillä rannalla on uimakielto johtuen kovasta aallokosta. Lauantaina kävimme kuitenkin Kata-Noi rannalla, jossa myös liehuivat punaiset liput uimakiellon merkkinä. Olihan ne aallot aika pahoja, mutta kun kaikki muutkin siellä lilluivat niin mentiin sitten mekin. Jossain vaiheessa päivällä sinne aaltoihin lähti yksi nuori kaveri surffilaudalla. Aikansa siellä poukkoiltuaan hän sai aikaiseksi ihan kunnon ratsastuksen. Oli kyllä helppo havaita ettei sälli ollut ensimmäistä kertaa laudalla, sen verran hyvin se meni kuitenkin.
Tämä löhöily oli kyllä alun perin ainoa syykin, miksi kesällä Thaimaahan halusimme. Rentoa oleskelua, hyvää ruokaa ja tietysti Hengailijoiden seurassa. Hotelli on ihan kelvollinen, huone siisti ja päivän tärkein ateria, eli aamiainen, lähes täydellinen. Huoneessa on kyllä yksi pieni kauneusvirhe. Muuten pelkistetysti ja kauniisti kalustetussa huoneessa jököttää iso vihreä jääkaappi. Yäk. Vaikka vihreä ja sen eri sävyt ovat yleisesti ottaen kauniita, niin tämän yksilön väri on peräisin lähinnä venäläisestä syksyn muotivärikataloogista.
Langattoman netin puuttuminen on kivikautiselta tuntuva puutetila ja melkein pelkästään sen johdosta meinasimme vaihtaa sunnuntaina hotellia. Varauksemme kantoi nimittäin vain sunnuntaille. Jatkoimme kuitenkin noin viikolla varaustamme ja vaihdoimme vähän isompaan huoneistoon. Nyt olemme jo melko korkealla ja näköalat ovat komeat Karonille. Ja se oksettava jääkaappi vaihtui samanlaiseen mutta punaiseen.
Hotellin muut asukkaat ovat lähinnä englantilaisia, ausseja ja muutama venäläinen pariskunta. Brittejä on enemmistö joista osa on lomalla olevia sotilaita. Onneksi nämä sotilaat pitävät hauskaa jossain muualla ja käyvät vain lepäilemässä hotellilla.
Phuket on kasvanut sitten viime näkemän aivan valtavasti. Jouduimme torstai-iltana autolla keskelle Phuket Townin iltaruuhkaa etsiessämme kauppakeskuksia, joissa kävimme silloin ensimmäisellä kerralla vuonna 2003. Jopa Bangkokin pahimmat kehäruuhkat tulivat mieleen, kun jonottelimme siellä seassa tietämättä edes mihin pitäisi seuraavassa risteyksessä kääntyä. Ja tämä tietysti vain siksi, että aikaisemminkin haukkumani thaimaalaiset kartat ovat kyllä edelleen todella syvältä.
Pummasin muuten käytössäni olevan kartan jostain matkatoimistosta. Sen mukaan paksu punainen viiva rannan suuntaisesti on päätie. Ajoimme pitkin tätä ”päätietä”, joka oli kapea kaksikaistainen tie, eli yksi kaista kumpaankin suuntaan. Siitä erkani kartalla ohut sininen viiva jonne käännyimme. Tämä oli sitten puolestaan nelikaistainen moottoritie. Ristiriitaiseen karttakuvaukseen saattoi olla tietysti vaikutusta sillä, että tämän kartan yhteydessä on paljon mainoksia. Kahviloita, ravintoloita, hotelleja jne, jotka sattuvat sijaitsemaan sen paksun punaisen viivan varrella.
Sunnuntaina ajoimme Patong Beachin pohjoispuolella sateessa korkean mäen yli nelikaistaista ja vilkkaasti liikennöityä tietä, ja siellä oli yhdessä mutkassa turisti juuri kaatunut skootterilla. Näytti päässeen melko pienillä vammoilla, kun nosteli juuri mopoaan pystyyn. Kuulostan varmasti jankuttavalta vanhalta äijältä, mutta toistan kuitenkin: suurin vaara thaimaassa liikenteessä ovat skootterilla ajelevat turistit. Vaarallisia sekä itselleen että muille lajitovereilleen. Tästä skootteri-tilanteesta tuli vahingossa otettua myös kännykällä liikkuvaa kuvaa, joka pullahtaa albumiin opetukseksi ja varoitukseksi kunhan saan sen konversion aikaiseksi.
Nyt kun pääsin asiaan, niin huomautan yhdestä epäkohdasta josta itse täällä kärsin. Voisiko joku järjestää keräyksen, jolla hommattaisiin thaimaalaisille rakennusmiehille viivaimia tai jotain mittoja edes. Kaikki betonista tehdyt portaat (joita on siis joka paikassa, ja paljon) on valettu silmämääräisesti. Portaiden askelkorkeus, syvyys, kallistus jne. vaihtuvat lähes joka portaan kohdalla. Tämä saattaa jopa sopia sellaiselle esim. nuorelle henkilölle, jonka multi-tasking kyky antaa myöten säätää jokaista askelta erikseen. Ei vaan sovi minulle. Minä kompuroin noissa helvetin portaissa ja hakkaan varpaitani alituisesti. Ei naurata yhtään. Ei.
Tässä meidän Hengailijat-joukkueessa on onneksi yksi tyyppi joka jaksaa naurattaa aina vaan. Emma oli perjantaina uima-altaalla mukanaan muutama Barbie ja yksi Ken. Olimme Paulan kanssa uimassa siellä isommalla altaalla ja Emma lillui siellä lasten altaalla. Yhtäkkiä kuulin kun Paula kysyi Emmalta hiukan kiukkuisesti että: ”etkai sinä niitä Barbeja siellä pussaile”. Emma pyörähti ympäri ja tiuskaisi heti takaisin että: ”mä mitään pussaile, mä elvytän”. Ja jatkoi Kenin elvyttämistä opetetun mukaisesti, muutama painallus, pari puhallusta, jne. Ei muuten mennyt EA1 kurssi hukkaan keväällä, sillä neidillä on mukana matkassa vain yksi Ken, josta on siis pidettävä huolta.
Henkilökohtaisen kliimaksini koin perjantai-iltana, kun kävimme Katalla illallisella. Havaitsin heti ravintolan pöytään istuttuamme että saman ravintolan estradilla oli orkesterin kamat valmiina. Ja taustakankaana roikkui Bob Marley-juliste. Pieni sisäänrakennettu rastani heräsi, ja ajattelin että joskohan kohta kuullaan ja nähdään reggae-musiikkia. Ennen kuin bändi kerkisi lavalle, näin vilauksen sen jäsenistä, kun he hakivat baarista juotavaa keikan varalle. Limua, vettä, tuoremehua jne. Tunnelma romahti siis jo ennen esitystä, sillä vain Frööbelin Palikat nesteyttävät tuohon malliin, ei reggae-bändit.
Ennakkopelkoni osoittautuivat todeksi, kun soitto vihdoin alkoi. Vanhoja 60-70 luvun kansainvälisiä hittejä, sellaisella hissimusa-asenteella ja soundilla. Voisin jopa väittää että lavalla ”riehui” Trio Erectus, tosin kuusimiehisenä. Siis niin latteaa kamaa että. Yksi vakiojuttu toistuu nähtävästi tämänkin maailmankolkan orkestereissa. Basisti oli pistetty seisomaan vähän muiden taakse, sinne sivummalle. Näin aina. Väitän tietäväni tämän, sillä kyseessä on entinen lähes ammattini. Olen muuten tästä ja muistakin ammatillisista kokemuksistani kehittänyt ihan oman filosofian, joka kuuluu seuraavasti:
”Tanssiorkesterin basistin ja puhelinasentajan hommat ovat suoraan verrannollisia. Kun teet työsi hyvin, kukaan ei tule sinua siitä kiittämään. Mutta auta armias, jos soitat yhdenkin nuotin väärin, tai jos se puhelin ei siinä työpöydällä toimi, niin kurkkuharjaa on tiedossa.”
Tutustuimme siinä paskahissimusan taustalla soidessa yhteen uusseelantilaiseen perheeseen, jonka noin 1,5 v tyttö Emba ihastui meidän Emmaan. Mukava perhe ja ajattelimme että josko pitäisi tekeytyä enemmänkin tuttavalliseksi, niin saattaisimme saada kutsun Uuteen Seelantiin, joka kuuluu minun ns. kohdelistalleni, jossa pitää vielä ehtiä käymään, ennen kuin imen velliä pillillä vaipan vaihtoja odotellessani.
Sunnuntai oli sitten vähän pilvisempi päivä ja koskapa satuin polttamaan itseni aika pahasti siellä Kata-Noilla lauantaina, eikä ajatuskaan auringosta kiehtonut, lähdimme tutkimaan Festifal Center kauppakeskusta. Hitonmoinen kauppakeskus ja sekava parkkihalli. Koko ajan siellä etsiessäni vapaata parkkipaikkaa huomasin ajavani maahan maalattuja opastenuolia vastaan.
Jokaisessa vähänkin isommassa kauppakeskuksessa on erillinen Bakery-osasto josta saa tuoretta leipää, sämpylöitä ja sen sellaista. Varsinkin nämä ”sen sellaiset” ovat mielenkiintoisia tuotteita. Miltäpäs tuntuisi päiväkahvin kaveriksi vaikka viineri jonka sisään on leivottu kana-nakki, tai leivos jossa keskellä on paahdettua maissia. Ostin itselleni tuollaisen maissileivoksen, sillä nakkiviineriä olen maistanut jo aikaisemmin. Se leivos maistui yllättäen pullalta ja maissilta. Eli mitään salaista makuyhdistelmää näihin keksintöihin ei sisälly.
Ja lopuksi tunnustan pudonneeni tiedonvälityksen kyydistä. Yleensä näissä reissuissa pysyttelen ajan tasalla netin ja telkun kautta, sillä uutisfriikkinä olen riippuvainen maailman tapahtumista. Nyt minulta meni viikon kohu-uutinen kokonaan ohi ja kuulin siitä vasta kolme päivää myöhemmin. Kyseessä on tietenkin entisen afron, sittemmin lähes arjalaiselta näyttäneen Maikkeli Jaksonin yllättävä poismeno. Diskohirmulta meni ilmeisesti lääkityksen annokset ikään kuin potenssiin ja sydän petti. Fox uutiskanavalta tulvii kaikenlaisia salaliittoteorioita joten voi tietysti olla että viimeisintä ei ole vielä kuultu. Mies teki aikoinaan ihan tuhtia musiikkia josta kaikki krediitit. Muistellaan niitä ja unohdetaan nämä kuuluisuuden muut mukanaan tuomat kiroukset. Itseäni tietysti huolestuttaa perinnönjakomielessä se, että vieläkö hän kuollessaan omisti pääosan Beatles-musiikin julkaisuoikeuksista. Ja jos näin oli, niin kenelle ne nyt sitten kuuluvat.
Emma: Aamupalalla otin 2 kroisanttia, 2 leipää, pekonia, riisiä 2 annosta, kurkkua ja mehua ja sitten mentiin rantaan. Isi meni kävelylle ja sitten mentiin altaalle. Käytiin suihkussa ja nähtiin varaani. Sitten lintu kävi isin päälle ja isi huitoi sen pois kirjalla. Ajoin linnut pois juoksemalla. Eilen harjoittelin ensiapua ja elvytystä altaalla.
Perheemme matkablogi 2008->
sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
torstai 25. kesäkuuta 2009
Road-movie
Keskiviikko 24.6.
Pasi: Matkapäivä. Aamiainen heti seiskalta, sillä käsityksemme mukaan tälle päivälle tulisi ajomatkaa noin 700 km ja ajoaikaa pahimmillaan jopa kymmenen tuntia, joten matkaan pitää päästä aikaisin. Nopean aamupalan jälkeen survottiin tavarat auton peräkonttiin ja valmistauduttiin lähtöön. Nok oli häkissään pirtsakkana, mikä on pieni ihme, sillä tähän asti se on ollut kaikkien aamuäreiden prototyyppi. Ennen puoltapäivää siltä ei ole kyllä juttua irronnut. Yritin vielä opettaa sille ”näkemiin”, mutta aavistaen eron hetken koittaneen Nok pisti päänsä siiven alle ja huuteli helouta sieltä käsin.
Piiiiitkä päivä. Pari pissa- ja bensataukoa ja koko päivä vaan silmitöntä rallia kohtia etelää. Muut tiellä matkaajat täysiä idiootteja mikäli asiaa liikenneturvallisuuden kannalta katsoo.
Epäilen että Enskakaan ei kykenisi keksimään tällaisia ohitustarinoita, kuin mitä jouduimme todistamaan, joitakin todella läheltä. Kun thaimaalaisella on kiire, ja näillä on aina kiire, hän noudattaa tien päällä täsmälleen yhtä toimintamallia. Ohita edelläsi olevat autot, yksi kerrallaan, ja mitä tahansa tilaa käyttämällä. Painotus maininnalla ”yksi kerrallaan”, sillä vaikka sen edellä ajavan ohitus ei hyödyttäisi yhtään mitään, on se kuitenkin tehtävä. Vaikka pientareen kautta. Ihan kumman tahansa pientareen, eli metsän puolelta tai keskikaistalta. Kunhan pääsee ohi siitä edellä ajavasta. Ja pääsee keskittymään seuraavaan.
Meillä ei ollut cd-levyjä kuin yksi hits-kooste thaimaalaisia suosikkeja ja toinen cd-levy jonka löysin auton hanskalokerosta. Eka biisi: linnunlaulua ja matalaäänistä puhetta thaimaaksi. Toinen biisi linnunlaulua ja matalaäänistä jne, …. Joku helvetin rentoutuslevy. Ei oikein sovellu kuunneltavaksi pitkällä automatkalla.
Kuunneltiin sitten radiota. Skannasin aina uuden aseman kun vanha alkoi rapisemaan. Siitä ei sen syvällisempää analyysiä, mutta musiikillisena yhteenvetona on pakko sanoa että jokaisella kansakunnalla on omat Lauransa, Mattinsa, Tepponsa ja Reetunsa. Etenkin Reetunsa.
Muuten, asiasta hieman poiketen, uskon että kaikilla kansoilla on myös omat turkulaisensa, mutta koska en ole vielä tätä rotua thaimaasta tunnistanut, niin palataan tähän joskus myöhemmin. Onhan myös mahdollista että thaimaalaisilla on käynyt niin hyvä tuuri, ettei tämä negatiivinen lottovoitto olekaan osunut tälle maailmankolkalle.
Tästä puuduttavasta matkasta on tekeillä road-movie jonka tallennusvälineenä käytettiin kännykkää. Arvaattekin varmaan minkä tasoista kuvaa on odotettavissa. Toimitan leffan albumiin kunhan saan pienet tietotekniset haasteet voitettua. Meillä ei ole täällä hotellissa langatonta nettiä joten olemme nettikahviloiden varassa. Joudun myös käymään piraattiostoksilla jotta saan tehtyä vähän tiedostokonversioita. Osana ongelmaa ovat myös pikkiriikkisen pienet muurahaiset, joita tulee ulos tämän miniläppärin uumenista yksi kerrallaan. Jossain tämän vaaleanpunaisen koneen sisällä on siis muurahaiskeko.
Hiukan yli 700 kilometriä, noin 9 ja puoli tuntia, ja pysäytimme Toyotan Phuketissa Karon Beachilla sijaitsevan hotellin edustalle. En tiedä muista matkaajista, mutta kuski oli kyllä kokolailla loppu. Suihkun jälkeen pyyhkäisimme lähistölle syömään. Juttelin tarjoilijan kanssa ja kerroin että ajoimme tänään Hua Hinistä ja aikaa meni noin 9-10 tuntia. Kaveri sanoi ajaneensa viime vuonna saman matkan alle seitsemään tuntiin. (katso tuolta ylempää, mitä minä sanoin näistä reikäpäistä!)
Heitimme illallisen päälle TukTukilla pienen kiertoajelun Kata-beachille ja takaisin. Olemme käyneet täällä kerran vuonna 2003 enkä olisi kyllä tunnistanut samaksi paikaksi. Silloin niin rauhallinen Katakin muistutti nyt enemmän Reeberbahnia. Kaiken kaikkiaan Phuket on kasvanut ihan käsittämättömän kokoiseksi systeemiksi. Ettei vaan olisi vähän liian iso meille hengailtavaksi.
Emma: Lähettiin pukettiin. Pysähdyttiin pensa-asemalla. Käytiin äidin kanssa vahingossa miesten vessassa. Ei voi olla totta. Sitten jatkettiin matka. Puketissa mentiin syömään. Pelkäsin koiria. P.S. alkumatkalla. Ajettiin tuktukilla.
Pasi: Matkapäivä. Aamiainen heti seiskalta, sillä käsityksemme mukaan tälle päivälle tulisi ajomatkaa noin 700 km ja ajoaikaa pahimmillaan jopa kymmenen tuntia, joten matkaan pitää päästä aikaisin. Nopean aamupalan jälkeen survottiin tavarat auton peräkonttiin ja valmistauduttiin lähtöön. Nok oli häkissään pirtsakkana, mikä on pieni ihme, sillä tähän asti se on ollut kaikkien aamuäreiden prototyyppi. Ennen puoltapäivää siltä ei ole kyllä juttua irronnut. Yritin vielä opettaa sille ”näkemiin”, mutta aavistaen eron hetken koittaneen Nok pisti päänsä siiven alle ja huuteli helouta sieltä käsin.
Piiiiitkä päivä. Pari pissa- ja bensataukoa ja koko päivä vaan silmitöntä rallia kohtia etelää. Muut tiellä matkaajat täysiä idiootteja mikäli asiaa liikenneturvallisuuden kannalta katsoo.
Epäilen että Enskakaan ei kykenisi keksimään tällaisia ohitustarinoita, kuin mitä jouduimme todistamaan, joitakin todella läheltä. Kun thaimaalaisella on kiire, ja näillä on aina kiire, hän noudattaa tien päällä täsmälleen yhtä toimintamallia. Ohita edelläsi olevat autot, yksi kerrallaan, ja mitä tahansa tilaa käyttämällä. Painotus maininnalla ”yksi kerrallaan”, sillä vaikka sen edellä ajavan ohitus ei hyödyttäisi yhtään mitään, on se kuitenkin tehtävä. Vaikka pientareen kautta. Ihan kumman tahansa pientareen, eli metsän puolelta tai keskikaistalta. Kunhan pääsee ohi siitä edellä ajavasta. Ja pääsee keskittymään seuraavaan.
Meillä ei ollut cd-levyjä kuin yksi hits-kooste thaimaalaisia suosikkeja ja toinen cd-levy jonka löysin auton hanskalokerosta. Eka biisi: linnunlaulua ja matalaäänistä puhetta thaimaaksi. Toinen biisi linnunlaulua ja matalaäänistä jne, …. Joku helvetin rentoutuslevy. Ei oikein sovellu kuunneltavaksi pitkällä automatkalla.
Kuunneltiin sitten radiota. Skannasin aina uuden aseman kun vanha alkoi rapisemaan. Siitä ei sen syvällisempää analyysiä, mutta musiikillisena yhteenvetona on pakko sanoa että jokaisella kansakunnalla on omat Lauransa, Mattinsa, Tepponsa ja Reetunsa. Etenkin Reetunsa.
Muuten, asiasta hieman poiketen, uskon että kaikilla kansoilla on myös omat turkulaisensa, mutta koska en ole vielä tätä rotua thaimaasta tunnistanut, niin palataan tähän joskus myöhemmin. Onhan myös mahdollista että thaimaalaisilla on käynyt niin hyvä tuuri, ettei tämä negatiivinen lottovoitto olekaan osunut tälle maailmankolkalle.
Tästä puuduttavasta matkasta on tekeillä road-movie jonka tallennusvälineenä käytettiin kännykkää. Arvaattekin varmaan minkä tasoista kuvaa on odotettavissa. Toimitan leffan albumiin kunhan saan pienet tietotekniset haasteet voitettua. Meillä ei ole täällä hotellissa langatonta nettiä joten olemme nettikahviloiden varassa. Joudun myös käymään piraattiostoksilla jotta saan tehtyä vähän tiedostokonversioita. Osana ongelmaa ovat myös pikkiriikkisen pienet muurahaiset, joita tulee ulos tämän miniläppärin uumenista yksi kerrallaan. Jossain tämän vaaleanpunaisen koneen sisällä on siis muurahaiskeko.
Hiukan yli 700 kilometriä, noin 9 ja puoli tuntia, ja pysäytimme Toyotan Phuketissa Karon Beachilla sijaitsevan hotellin edustalle. En tiedä muista matkaajista, mutta kuski oli kyllä kokolailla loppu. Suihkun jälkeen pyyhkäisimme lähistölle syömään. Juttelin tarjoilijan kanssa ja kerroin että ajoimme tänään Hua Hinistä ja aikaa meni noin 9-10 tuntia. Kaveri sanoi ajaneensa viime vuonna saman matkan alle seitsemään tuntiin. (katso tuolta ylempää, mitä minä sanoin näistä reikäpäistä!)
Heitimme illallisen päälle TukTukilla pienen kiertoajelun Kata-beachille ja takaisin. Olemme käyneet täällä kerran vuonna 2003 enkä olisi kyllä tunnistanut samaksi paikaksi. Silloin niin rauhallinen Katakin muistutti nyt enemmän Reeberbahnia. Kaiken kaikkiaan Phuket on kasvanut ihan käsittämättömän kokoiseksi systeemiksi. Ettei vaan olisi vähän liian iso meille hengailtavaksi.
Emma: Lähettiin pukettiin. Pysähdyttiin pensa-asemalla. Käytiin äidin kanssa vahingossa miesten vessassa. Ei voi olla totta. Sitten jatkettiin matka. Puketissa mentiin syömään. Pelkäsin koiria. P.S. alkumatkalla. Ajettiin tuktukilla.
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Maruekatayawan palace
Maanantai 22.6.
Pasi: Tänään piti mennä pelaamaan kierros golfia, mutta aamuyöstä alkanut sade jatkui yli puolen päivän, joten jäi sitten tältä päivältä pelaamatta. Huomenna vielä ehtisi, jos ilmat suosii, sillä keskiviikkona suunnistetaan jo sitten etelään päin. Kävin kuitenkin Royal Hua Hin Golf Clubin Rangella lyömässä kehikollisen palloja ihan vaan tuntuman vuoksi.
Kun sade alkoi hiljalleen hiipumaan mutta keli oli jotenkin synkkä, niin päätettiin paikata yksi iso aukko sivistyksessä. Lähdettiin tutustumaan Maruekatayawan palaceen joka sijaitsee muutaman kilometrin pohjoiseen Hua Hinistä. Paikan nimeä näkee kirjoitettavan monella muullakin tavalla, kuten lähes kaikkia muitakin thaimaasta käännettyjä nimiä. Palatsi on vanha Thaimaan kuninkaan Rama VI:n 1923 rakennuttama rantahuvila ja kantaa myös arvonimeä ”maailman pisin teak-puinen palatsi”. En kyllä tiedä kuinka monta teak-puista palatsia tuossa pituus-kategoriassa on kilpailemassa. Komea on pytinki. Melkoinen rakennuskompleksi ja hyvin pidetty tai entisöity. Puutarhoja ja rakennuksia ylläpitää leegio paikallisia, joten ei ihme että paikka kiiltää ja pensaat kukoistavat. Täällä piti kyllä käydä jo viime talvena, mutta jotenkin vaan jäi käymättä.
Käveltiin itsemme aivan tärviölle kuumassa ja kosteassa ilmassa. Kierreltiin niitä kuninkaallisia makuuhuoneita ja paviljonkeja. Tutustuimme siellä myös yhteen Petchaburilaiseen pankkiiriin, joka oli poikansa Bumin 8v. kanssa myös ihailemassa paikkoja. Paljon vanhemmalta ei pankkiiri kyllä itsekään vaikuttanut. Hivenen huolissaan kristinuskostamme hän esitteli meille portilta matkamuistokojusta ostamiaan valkokultaisia sormuksia, jotka buddhalaisuudessa tuovat kuulemma onnea, varsinkin raha-asioissa. Thaimaan rahoitustarkastuksella olisi varmaan syytä tehdä vähän tarkempaa syyniä Petchaburin seudulla, jos nämä olivat tämän pankkiirin parhaat neuvot vaurastumiseksi. Mukava kaveri muuten, mutta puhui melko vaikeaa englantia. Toisaalta, en tunnetusti ole koskaan ymmärtänyt pankkiirien puhetta, joten saattoi se ymmärtämättömyys olla jotain muutakin kuin pankkiirin tai minun kielitaidottomuutta.
Valokuvaaminen oli muuten sallittua, mutta kuninkaan ja hänen puolisonsa makuuhuoneiden ja kylpyhuoneiden kuvaaminen oli kiellettyä. Näinhän on usein museoissakin, sillä salamavalojen väitetään vanhentavan arvokkaita esineitä ja taideteoksia. Thaimaassa syyt ovat tietenkin ihan toiset. Kuninkaan vuodetta pidetään osana kuningasta itseään, siksi sitä kunnioitetaan yhtä paljon kuin Häntä itseään. Kuninkaan kunnioittamisesta on tämä maa täynnä esimerkkejä jotka näkyvät ihan jokapäiväisessä elämässäkin, ja tämä sänky nyt sattui kuulumaan 1925 kuolleelle Rama VI:lle eli nykyisen kuninkaan Rama IX:n isoisoisälle, joten valokuvaaminenkin on kiellettyä. Kuvasin kyllä jonkun toisen sängyn joka oli ihan samanlainen, joten suurta vahinkoa ei tässä päässyt syntymään.
Koko huvila on todella rakennettu alun perin tiikkipuusta ja kaikki rakennukset ja niitä yhdistävät katetut kävelysillat on rakennettu pylväiden päälle. Pylväiden juuressa on ura jossa on pidetty vettä, sillä näin on pystytty pitämään muurahaiset ja termiitit pois arvokkaiden rakenteiden kimpusta. Nerokasta, voisikohan tätä keksintöä jotenkin soveltaa kotisuomessa? Ajattelin että jos näin pääsisi eroon puolalaisista taulukauppiaista ja niistä hiton trulleista, jotka kerjäävät aina palmusunnuntaina rahaa tai karkkia, ja ainoastaan raha kelpaa.
Poistuessamme alueelta emme ostaneet niitä hyvän onnen sormuksia, sillä luotan enemmän perinteisiin rahoitusjärjestelmiin. Bongasin sen myymälän katolta kuitenkin mielenkiintoisen näköisen linnun josta kuva albumissa. Tein palatsista ottamistani valokuvista filmikoosteen ja maustoin sen thaimaalaisen Peacemakerin musiikilla. Pahoitteluni tämän johdosta, en vaan voinut vastustaa kiusausta. Tämä poikkitaiteellinen teos on myös albumissa.
Hotellimme rantabaaria terrorisoi yksi toinen lintu joka on lajiltaan ”Nuudelivaras”. Tämä laji on ristitty sisäpiirin toimesta Phi Phi –saarilla vuonna 2003 ja nimestä voittekin arvata mitkä ovat lajin ominaispiirteet. Tämä mainittu yksilö on luultavasti saanut sotilaskoulutuksen ja marssityylistä päätellen veikkaan että saksassa. Marssinäyte albumissa.
Ehtoolla kävimme syömässä ja samalla lunastimme pyykit ruokala-pesulasta. Tämän monipalveluyrityksen omistaja Bee pyysi meiltä myös laatupalautetta pyykeistä, kun kyseessä kuitenkin on uusi liiketoimi. Ruokapuolesta ei tarvitse palautetta pyydellä, sillä paikka on ainakin meidän kirjoissamme Hua Hinin ykkösravintola. Puhtaita olivat pyykit ja nätisti silitettyjä. Ja pahin pelkoni osoittautui aiheettomaksi. Vaatteet eivät haisseet kalalta
Paula: Juhannus on vietetty samoin nimipäivät. Emma (Pauliina) olisi halunnut oikein kunnon juhlat, johon kutsuttaisiin mukaan kaikki thaimaalaiset ja tanssittaisiin aamuun asti…..
No, olisihan se kiva juhlia noinkin, mutta päädyimme lopulta pienen vääntämisen jälkeen juhlistamaan nimipäiviä jäätelöannoksin kolmistaan. Pasin piti lähteä golffaamaan aamulla, mutta sateen takia kävi vaan lyömässä palloja. Kävimme Emman kanssa sillä aikaa shoppailemassa, mutta emme ehtineet kuin muutaman kaupan käydä läpi kun Pasi tuli jo takaisin. Että se siitä shoppailusta, jostain syystä se ei olekaan enää niin kivaa kun mies seuraa mukana.
Nyt kun iho on vähän laikukkaan punainen ja pienempiä tummempia paukamia (moskiiton puremia) siellä täällä ei oikein tiedä mitenpäin aloittaisi aamulla rasvaukset. Laittaisiko ensin paukamiin Systral voidetta (paikallista kortisonivoidetta), päälle voidemaista Soffelia (Offia) ja sitten aurinkosuojavoidetta vai päinvastoin….
No, onneksi paukamat eivät enää kutise joten ehkä rasvaus on onnistunut. Jostain kumman syystä Pasi on säästynyt puremilta, outo tuoksu moskiittojenkin mielestä?
On ihana huomata kun olemme syömässä ravintolassa, niin Emmakin haluaa maistaa aina uusia makuja. Eilen veteli puolet PadThai nuudeliannoksesta ja tänään söi Pasin kanssa rantabaarissa täyden annoksen paikallista nasigorengia. Nämä annokset eivät olleet maustettu chilillä, vaan kastikkeet tuodaan erikseen ja sitä voi laittaa ruokaan halutessaan oman maun mukaan.
Olen nimittäin 18 vuotta yrittänyt saada Emmaa maistamaan aina matkoilla paikallisia ruokia edes lusikallisen verran ja nyt pikkuhiljaa alkaa sinnikkyyteni näkyä.
Emma: Aamulla mentiin rantaan. Hevonen yskähti minulle ja hyppäsin isin tuoliin. Mentiin äidin kanssa kävelylle. Nähtiin meritähtiä. Illalla käytiin jalkahieronnassa. Minua kutitettiin.
Pasi: Tänään piti mennä pelaamaan kierros golfia, mutta aamuyöstä alkanut sade jatkui yli puolen päivän, joten jäi sitten tältä päivältä pelaamatta. Huomenna vielä ehtisi, jos ilmat suosii, sillä keskiviikkona suunnistetaan jo sitten etelään päin. Kävin kuitenkin Royal Hua Hin Golf Clubin Rangella lyömässä kehikollisen palloja ihan vaan tuntuman vuoksi.
Kun sade alkoi hiljalleen hiipumaan mutta keli oli jotenkin synkkä, niin päätettiin paikata yksi iso aukko sivistyksessä. Lähdettiin tutustumaan Maruekatayawan palaceen joka sijaitsee muutaman kilometrin pohjoiseen Hua Hinistä. Paikan nimeä näkee kirjoitettavan monella muullakin tavalla, kuten lähes kaikkia muitakin thaimaasta käännettyjä nimiä. Palatsi on vanha Thaimaan kuninkaan Rama VI:n 1923 rakennuttama rantahuvila ja kantaa myös arvonimeä ”maailman pisin teak-puinen palatsi”. En kyllä tiedä kuinka monta teak-puista palatsia tuossa pituus-kategoriassa on kilpailemassa. Komea on pytinki. Melkoinen rakennuskompleksi ja hyvin pidetty tai entisöity. Puutarhoja ja rakennuksia ylläpitää leegio paikallisia, joten ei ihme että paikka kiiltää ja pensaat kukoistavat. Täällä piti kyllä käydä jo viime talvena, mutta jotenkin vaan jäi käymättä.
Käveltiin itsemme aivan tärviölle kuumassa ja kosteassa ilmassa. Kierreltiin niitä kuninkaallisia makuuhuoneita ja paviljonkeja. Tutustuimme siellä myös yhteen Petchaburilaiseen pankkiiriin, joka oli poikansa Bumin 8v. kanssa myös ihailemassa paikkoja. Paljon vanhemmalta ei pankkiiri kyllä itsekään vaikuttanut. Hivenen huolissaan kristinuskostamme hän esitteli meille portilta matkamuistokojusta ostamiaan valkokultaisia sormuksia, jotka buddhalaisuudessa tuovat kuulemma onnea, varsinkin raha-asioissa. Thaimaan rahoitustarkastuksella olisi varmaan syytä tehdä vähän tarkempaa syyniä Petchaburin seudulla, jos nämä olivat tämän pankkiirin parhaat neuvot vaurastumiseksi. Mukava kaveri muuten, mutta puhui melko vaikeaa englantia. Toisaalta, en tunnetusti ole koskaan ymmärtänyt pankkiirien puhetta, joten saattoi se ymmärtämättömyys olla jotain muutakin kuin pankkiirin tai minun kielitaidottomuutta.
Valokuvaaminen oli muuten sallittua, mutta kuninkaan ja hänen puolisonsa makuuhuoneiden ja kylpyhuoneiden kuvaaminen oli kiellettyä. Näinhän on usein museoissakin, sillä salamavalojen väitetään vanhentavan arvokkaita esineitä ja taideteoksia. Thaimaassa syyt ovat tietenkin ihan toiset. Kuninkaan vuodetta pidetään osana kuningasta itseään, siksi sitä kunnioitetaan yhtä paljon kuin Häntä itseään. Kuninkaan kunnioittamisesta on tämä maa täynnä esimerkkejä jotka näkyvät ihan jokapäiväisessä elämässäkin, ja tämä sänky nyt sattui kuulumaan 1925 kuolleelle Rama VI:lle eli nykyisen kuninkaan Rama IX:n isoisoisälle, joten valokuvaaminenkin on kiellettyä. Kuvasin kyllä jonkun toisen sängyn joka oli ihan samanlainen, joten suurta vahinkoa ei tässä päässyt syntymään.
Koko huvila on todella rakennettu alun perin tiikkipuusta ja kaikki rakennukset ja niitä yhdistävät katetut kävelysillat on rakennettu pylväiden päälle. Pylväiden juuressa on ura jossa on pidetty vettä, sillä näin on pystytty pitämään muurahaiset ja termiitit pois arvokkaiden rakenteiden kimpusta. Nerokasta, voisikohan tätä keksintöä jotenkin soveltaa kotisuomessa? Ajattelin että jos näin pääsisi eroon puolalaisista taulukauppiaista ja niistä hiton trulleista, jotka kerjäävät aina palmusunnuntaina rahaa tai karkkia, ja ainoastaan raha kelpaa.
Poistuessamme alueelta emme ostaneet niitä hyvän onnen sormuksia, sillä luotan enemmän perinteisiin rahoitusjärjestelmiin. Bongasin sen myymälän katolta kuitenkin mielenkiintoisen näköisen linnun josta kuva albumissa. Tein palatsista ottamistani valokuvista filmikoosteen ja maustoin sen thaimaalaisen Peacemakerin musiikilla. Pahoitteluni tämän johdosta, en vaan voinut vastustaa kiusausta. Tämä poikkitaiteellinen teos on myös albumissa.
Hotellimme rantabaaria terrorisoi yksi toinen lintu joka on lajiltaan ”Nuudelivaras”. Tämä laji on ristitty sisäpiirin toimesta Phi Phi –saarilla vuonna 2003 ja nimestä voittekin arvata mitkä ovat lajin ominaispiirteet. Tämä mainittu yksilö on luultavasti saanut sotilaskoulutuksen ja marssityylistä päätellen veikkaan että saksassa. Marssinäyte albumissa.
Ehtoolla kävimme syömässä ja samalla lunastimme pyykit ruokala-pesulasta. Tämän monipalveluyrityksen omistaja Bee pyysi meiltä myös laatupalautetta pyykeistä, kun kyseessä kuitenkin on uusi liiketoimi. Ruokapuolesta ei tarvitse palautetta pyydellä, sillä paikka on ainakin meidän kirjoissamme Hua Hinin ykkösravintola. Puhtaita olivat pyykit ja nätisti silitettyjä. Ja pahin pelkoni osoittautui aiheettomaksi. Vaatteet eivät haisseet kalalta
Paula: Juhannus on vietetty samoin nimipäivät. Emma (Pauliina) olisi halunnut oikein kunnon juhlat, johon kutsuttaisiin mukaan kaikki thaimaalaiset ja tanssittaisiin aamuun asti…..
No, olisihan se kiva juhlia noinkin, mutta päädyimme lopulta pienen vääntämisen jälkeen juhlistamaan nimipäiviä jäätelöannoksin kolmistaan. Pasin piti lähteä golffaamaan aamulla, mutta sateen takia kävi vaan lyömässä palloja. Kävimme Emman kanssa sillä aikaa shoppailemassa, mutta emme ehtineet kuin muutaman kaupan käydä läpi kun Pasi tuli jo takaisin. Että se siitä shoppailusta, jostain syystä se ei olekaan enää niin kivaa kun mies seuraa mukana.
Nyt kun iho on vähän laikukkaan punainen ja pienempiä tummempia paukamia (moskiiton puremia) siellä täällä ei oikein tiedä mitenpäin aloittaisi aamulla rasvaukset. Laittaisiko ensin paukamiin Systral voidetta (paikallista kortisonivoidetta), päälle voidemaista Soffelia (Offia) ja sitten aurinkosuojavoidetta vai päinvastoin….
No, onneksi paukamat eivät enää kutise joten ehkä rasvaus on onnistunut. Jostain kumman syystä Pasi on säästynyt puremilta, outo tuoksu moskiittojenkin mielestä?
On ihana huomata kun olemme syömässä ravintolassa, niin Emmakin haluaa maistaa aina uusia makuja. Eilen veteli puolet PadThai nuudeliannoksesta ja tänään söi Pasin kanssa rantabaarissa täyden annoksen paikallista nasigorengia. Nämä annokset eivät olleet maustettu chilillä, vaan kastikkeet tuodaan erikseen ja sitä voi laittaa ruokaan halutessaan oman maun mukaan.
Olen nimittäin 18 vuotta yrittänyt saada Emmaa maistamaan aina matkoilla paikallisia ruokia edes lusikallisen verran ja nyt pikkuhiljaa alkaa sinnikkyyteni näkyä.
Emma: Aamulla mentiin rantaan. Hevonen yskähti minulle ja hyppäsin isin tuoliin. Mentiin äidin kanssa kävelylle. Nähtiin meritähtiä. Illalla käytiin jalkahieronnassa. Minua kutitettiin.
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Formulaviikoloppu: Punaiset shikaanissa
Pasi: Taisitte luulla että tuolla otsikolla tarkoitetaan Ferrareita. Vähän meni pieleen mutta hämäystä sen oli tarkoituskin olla.
Avasin uuden albumin tuonne valokuva-arkistoon otsikolla ”Thaimaa 2009”. Pudottelen sinne aina välillä uusia kuvia ja jos oikein innostun niin saatan väsäillä jotain videokuvaakin.
Lauantai 20.6. Shikaanissa
Aamiainen Veranda Grillissä, hotellin rantabaarissa. Ei pöllömpi suoritus näin pieneltä hotellilta. Paljon thaimaalaisia asiakkaita. Olisihan tämä nyt pitänyt muistaa, viikonloppuisin Hua Hin täyttyy bangkokilaisista lomailijoista.
Makailimme päivän rannalla ihan perinteiseen rantalomatyyliin. Aurinko paistoi pilvien takaa ja välillä ihan suoraankin. Vähän rasvailtiin ikään kuin varmuuden vuoksi. Tämäkin olisi pitänyt muistaa. Viime vuonna poltin itseni pahasti juuri pilvisenä päivänä.
Iltapäivällä lähdin kävellen kaupunkiin aikomuksenani vuokrata auto noin kolmeksi viikoksi. Poikkesin hotellikujan päässä olevassa 7Elevenissä ostamassa pullon vettä matkaevääksi. Matkaa ei ollut kuin pari kilometriä mutta koville otti sekin, sillä ilma oli tukahduttavan kuuma, varjossa reilusti yli 30 astetta.
Poikkesin ensin yrittämään sopimusta autosta siihen kojuun, jota pitivät viime vuonna Mr. Boonyung ja Mrs. Ooh. Tämä eroottiselta varieteetähdeltä kuulostava Ooh meinasi ns. vetää meikäläistä pannuun viime keväänä, kun en ollut vuokrannut häneltä autoa, vaan jatkoin sopimusta aikaisemman katuvuokraamon kanssa. Mrs. Ooh ei ollut nyt paikalla ja tyttö joka oli jätetty pitämään kioskia pystyssä kertoi, että autot on juuri nyt loppu, ja että saisin yhden vasta viikon kuluttua. Kiittelin, pahoittelin ja jatkoin kohti sitä vakiokojua jossa aikaisemmin olin asioinut. Siellä sain riemukkaan vastaanoton ja kaikki kolme kaveria, jotka sitä toimintaa pyörittävät, olivat paikalla. Vaihdeltiin kuulumisia ja yritin selittää miksi en ollut täällä tänä talvena. Muistan elävästi viime vuodelta saman kaverin kanssa käymäni keskustelun suomalaisten vuosilomista, kun hän ihmetteli miten voin olla kuukaudesta toiseen vuokrailemassa autoja. Ja kun en kuulemma vaikuta ihan vielä eläkeläiseltäkään. Jouduin tunnustamaan että nyt ei ollut yhtään lomaa koko talvena ja sehän meitä jätkiä nauratti. Porukan pomo lupasi välittömästi minulle huomisesta alkaen saman Honda jazzin jolla viime talvena huitelin tuhansia kilometrejä ympäri Thaimaata. Yhden päivän joutuisin ajamaan jollain korvikeautolla. Hinnasta pääsimme sopuun eli sama hinta vuorokautta kohti kuin viime vuonnakin, joka on kyllä ihan sopuhinta. Eikä siis pahasti inflaation korventama.
No, se korvikeauto ei kyllä sitten ollut mistään kotoisin. Järkyttävä auton raato, loppuun ja vähän ohikin ajeltu Toyota Corolla, kulmat lommoilla ja jonkinlainen musta kokolattiamatto asennettuna etuikkunalle (?). Ajattelin, että eiköhän tällä nyt päivän ajele, ja hyppäsin siinä kadulla suoraan puikkoihin ja iskin vaihteenvalitsimen D:lle ja päästin jarrun irti. Ja niin sitä taas paineltiin Hua Hinin keskustan kapeita katuja ”väärällä” kaistalla mopoja väistellen. Mielenkiintoinen narina ja kolina kuului aina kun sitä lotjaa käänsi johonkin suuntaan, ja välillä niitä ääniä kuului ihan suoraankin ajettaessa. Vilkku ei palauttanut automaattisesti, bensatankki näytti tyhjää ja kuljettajan oven sisäpuolinen kahva retkotti hervottomana irrallaan. Turvavyön sain kiinni mutta niin kireälle että tuntui kuin olisi ollut korsetti päällä. Tai mistäs minä sen tiedän, oletan vaan, kun en muistaakseni ole korsettia koskaan pitänyt. Onneksi ei kuitenkaan satanut sillä toinen tuulilasinpyyhkijäkin oli jäänyt jonnekin matkan varrelle.
Buddhalaisella tyyneydellä sompailin pitkin huomattavan vilkasta pääkatua kohti hotelliamme. Jotenkin en etukäteen ollut edes jännittänyt tätä liikennettä ja tunsin heti olevani aika hyvin juonessa mukana. Päätin etten lähde tätä rotiskoa edes tankkaamaan ja suunnistin suoraan hotellitielle, tälle hotellin kotikujalle, johon todellakaan ei mahdu kuin yksi auto kerrallaan ja sekin huonosti. Helpotuksekseni ketään ei tullut vastaan, sillä siinä korsettiotteessa ei päätä paljon käännellä ja peruutella.
Illalla pakattiin koko Hengailija-jengi Corollaan ja lähdettiin ensin kauppareissuun ja sitten kylille syömään. Ulkona oli jo pimeää, sillä taisin helpottuneena siitä autosopimuksesta (tai sitten auringon uuvuttamana) tempaista kolmen tunnin päiväunet. Emma ei saanut takapenkillä turvavöitä kiinni johtuen siitä että siellä ei ollut sitä vastakappaletta mihin ne kiinnitetään.
Heti hotellin kulmalla oli menossa joku mopo-operaatio ja sinä 90 asteen kulmassa yritin väistää niitä operaation ihmisiä ja kulkuvälineitä. Otin mutkan ihan sisäkaarteen eli puskan kautta. Hirmuinen huuto ja pulina alkoi sieltä puskasta ja Paula hihkaisi jotain jostain naisesta. Vanha nainen oli istunut siellä puskassa, juuri siinä kulmassa, jalat kadulla. Täti taisi saada koipensa alta pois aivan viime hetkellä, kun setä leikkasi Corollalla siitä nurkasta niin kuin shikaanista vain ajetaan. Olin silmäkulmastani näkevinäni kun se heitti jonkinlaisen taitetun Shalkowin takaperin sinne pusikkoon. Kukaan ei lähtenyt perään juoksemaan eikä skootterilla, joten paikalliseen tapaan jätin tapauksen taakseni sitä sen kummemmin murehtimatta.
Toivottavasti se vuokraamo hommaa lupaamansa auton huomiseksi, sillä tällä koslalla emme kyllä Phuketiin asti lähde ajelemaan. Tai vaikka lähtisimmekin, emme takuulla pääsisi perille.
Sunnuntai 21.6. Punaiset
Sunnuntaiaamuna valkeni aamun ohessa myös nenänpäät. Ihan vaan silkasta vitu… eiku ketutuksesta. Kolme punaista Hengailijaa heräili huoneesta 205. Taisi sitten olla ihan kardinaalimoka jättää se rasvaus vähemmälle eilen. Paulan ja Emman selät ja omat jalat jonkinasteisilla palovammoilla.
Kävin heti aamusta vaihtamassa auton ja aika perinteisesti siinäkin kävi. Sain toki uuden auton, mutta en tietenkään sitä josta oli sovittu. Nyt mennään uudenkarhealla Toyota Vioksella. Ei valittamista, hyvältä tuntuu ja on hiukan isokokoisempi kuin se Honda olisi ollut. Tämä Vios on sukua Toyota Yarikselle ja taitaa olla näitä kauko-idän markkinoita varten tehty, sillä en muista näitä euroopassa nähneeni.
Aamupäivä vierähti kuin rasvattuna ( heh ) rannalla jossa oli ajoittain kuumempi kuin koskaan missään on ollut. Ihan samoille lämpötiloille päästiin kerran viime keväänä Samuilla. Iltapäivästä sitten tärähti ukkosmyrsky jota kesti pari kolme tuntia. Nettiyhteyskin oli poikki suunnilleen saman aikaisesti. Saattaa olla yhteensattumakin mutta epäilen että hotellin langaton asiakasverkko tulee operaattoriltakin tänne hotellille langattomana ja signaali ei vaan mahtunut sekaan siinä ilmassa. Sitä vettä tuli nimittäin aika miehekkäästi. Vielä alkuillastakin oli kaupungilla paikkoja jossa vettä oli melkein polveen asti.
Illalla käytiin Sawasdeessä syömässä ja otettiin likapyykit mukaan. Ravintolan omistajat ovat kiinalaistaustaisia ja avasivat kunnon kiinalaisperinteen mukaisesti ravintolan yhteydessä pesulan. Kätevää, vai mitä. ”Tarjoilija, saanko laskun. Tässä ovat likaiset alushousuni, haluaisin ne takaisin huomenna illalla kun tulen taas syömään”.
Yritin löytää hotellin telkkarista Formuloita, kun olin taas päässyt autoilun makuun. 68 kanavaa, joista urheilua pukkasi noin kymmenestä, loput 58 sitä thai-hömppää jota täällä tulee telkusta ympäri vuorokauden. Urheilutarjonta oli vähintäänkin kirjavaa: Fudista, Rugbyä, Sumopainia, Krikettiä, Golfia (3 kanavaa), sitten yksi kanava josta tuli luultavasti Aasian Gladiaattorit (okei, ei urheilua, olen samaa mieltä), Koripalloa, Tennistä ja Show-painia. Ei Formuloita.
Tästä TV-tutkimuksesta tuli siinä kanavia pujotellessa mieleen, että jokaisen pitäisi joskus katsella edes yksi jakso thaimaalaista saippuasarjaa. Ihan sama mitä niistä. Valinnan varaa on kymmeniä. Koska kieli on ymmärryksen ulottumattomissa voit yrittää saada selville mitä siinä tapahtuu. Lupaan että kyseessä on ruumiista irtautumista vastaava kokemus. Ja lopputulemana syntyy käsitys että käsikirjoittajalla on pakko olla ongelmia lääkityksen määrittelyssä. Tällä pakolla tarkoitan sitä, että se on pätevyysvaatimus tehtävään pääsemiseksi.
Avasin uuden albumin tuonne valokuva-arkistoon otsikolla ”Thaimaa 2009”. Pudottelen sinne aina välillä uusia kuvia ja jos oikein innostun niin saatan väsäillä jotain videokuvaakin.
Lauantai 20.6. Shikaanissa
Aamiainen Veranda Grillissä, hotellin rantabaarissa. Ei pöllömpi suoritus näin pieneltä hotellilta. Paljon thaimaalaisia asiakkaita. Olisihan tämä nyt pitänyt muistaa, viikonloppuisin Hua Hin täyttyy bangkokilaisista lomailijoista.
Makailimme päivän rannalla ihan perinteiseen rantalomatyyliin. Aurinko paistoi pilvien takaa ja välillä ihan suoraankin. Vähän rasvailtiin ikään kuin varmuuden vuoksi. Tämäkin olisi pitänyt muistaa. Viime vuonna poltin itseni pahasti juuri pilvisenä päivänä.
Iltapäivällä lähdin kävellen kaupunkiin aikomuksenani vuokrata auto noin kolmeksi viikoksi. Poikkesin hotellikujan päässä olevassa 7Elevenissä ostamassa pullon vettä matkaevääksi. Matkaa ei ollut kuin pari kilometriä mutta koville otti sekin, sillä ilma oli tukahduttavan kuuma, varjossa reilusti yli 30 astetta.
Poikkesin ensin yrittämään sopimusta autosta siihen kojuun, jota pitivät viime vuonna Mr. Boonyung ja Mrs. Ooh. Tämä eroottiselta varieteetähdeltä kuulostava Ooh meinasi ns. vetää meikäläistä pannuun viime keväänä, kun en ollut vuokrannut häneltä autoa, vaan jatkoin sopimusta aikaisemman katuvuokraamon kanssa. Mrs. Ooh ei ollut nyt paikalla ja tyttö joka oli jätetty pitämään kioskia pystyssä kertoi, että autot on juuri nyt loppu, ja että saisin yhden vasta viikon kuluttua. Kiittelin, pahoittelin ja jatkoin kohti sitä vakiokojua jossa aikaisemmin olin asioinut. Siellä sain riemukkaan vastaanoton ja kaikki kolme kaveria, jotka sitä toimintaa pyörittävät, olivat paikalla. Vaihdeltiin kuulumisia ja yritin selittää miksi en ollut täällä tänä talvena. Muistan elävästi viime vuodelta saman kaverin kanssa käymäni keskustelun suomalaisten vuosilomista, kun hän ihmetteli miten voin olla kuukaudesta toiseen vuokrailemassa autoja. Ja kun en kuulemma vaikuta ihan vielä eläkeläiseltäkään. Jouduin tunnustamaan että nyt ei ollut yhtään lomaa koko talvena ja sehän meitä jätkiä nauratti. Porukan pomo lupasi välittömästi minulle huomisesta alkaen saman Honda jazzin jolla viime talvena huitelin tuhansia kilometrejä ympäri Thaimaata. Yhden päivän joutuisin ajamaan jollain korvikeautolla. Hinnasta pääsimme sopuun eli sama hinta vuorokautta kohti kuin viime vuonnakin, joka on kyllä ihan sopuhinta. Eikä siis pahasti inflaation korventama.
No, se korvikeauto ei kyllä sitten ollut mistään kotoisin. Järkyttävä auton raato, loppuun ja vähän ohikin ajeltu Toyota Corolla, kulmat lommoilla ja jonkinlainen musta kokolattiamatto asennettuna etuikkunalle (?). Ajattelin, että eiköhän tällä nyt päivän ajele, ja hyppäsin siinä kadulla suoraan puikkoihin ja iskin vaihteenvalitsimen D:lle ja päästin jarrun irti. Ja niin sitä taas paineltiin Hua Hinin keskustan kapeita katuja ”väärällä” kaistalla mopoja väistellen. Mielenkiintoinen narina ja kolina kuului aina kun sitä lotjaa käänsi johonkin suuntaan, ja välillä niitä ääniä kuului ihan suoraankin ajettaessa. Vilkku ei palauttanut automaattisesti, bensatankki näytti tyhjää ja kuljettajan oven sisäpuolinen kahva retkotti hervottomana irrallaan. Turvavyön sain kiinni mutta niin kireälle että tuntui kuin olisi ollut korsetti päällä. Tai mistäs minä sen tiedän, oletan vaan, kun en muistaakseni ole korsettia koskaan pitänyt. Onneksi ei kuitenkaan satanut sillä toinen tuulilasinpyyhkijäkin oli jäänyt jonnekin matkan varrelle.
Buddhalaisella tyyneydellä sompailin pitkin huomattavan vilkasta pääkatua kohti hotelliamme. Jotenkin en etukäteen ollut edes jännittänyt tätä liikennettä ja tunsin heti olevani aika hyvin juonessa mukana. Päätin etten lähde tätä rotiskoa edes tankkaamaan ja suunnistin suoraan hotellitielle, tälle hotellin kotikujalle, johon todellakaan ei mahdu kuin yksi auto kerrallaan ja sekin huonosti. Helpotuksekseni ketään ei tullut vastaan, sillä siinä korsettiotteessa ei päätä paljon käännellä ja peruutella.
Illalla pakattiin koko Hengailija-jengi Corollaan ja lähdettiin ensin kauppareissuun ja sitten kylille syömään. Ulkona oli jo pimeää, sillä taisin helpottuneena siitä autosopimuksesta (tai sitten auringon uuvuttamana) tempaista kolmen tunnin päiväunet. Emma ei saanut takapenkillä turvavöitä kiinni johtuen siitä että siellä ei ollut sitä vastakappaletta mihin ne kiinnitetään.
Heti hotellin kulmalla oli menossa joku mopo-operaatio ja sinä 90 asteen kulmassa yritin väistää niitä operaation ihmisiä ja kulkuvälineitä. Otin mutkan ihan sisäkaarteen eli puskan kautta. Hirmuinen huuto ja pulina alkoi sieltä puskasta ja Paula hihkaisi jotain jostain naisesta. Vanha nainen oli istunut siellä puskassa, juuri siinä kulmassa, jalat kadulla. Täti taisi saada koipensa alta pois aivan viime hetkellä, kun setä leikkasi Corollalla siitä nurkasta niin kuin shikaanista vain ajetaan. Olin silmäkulmastani näkevinäni kun se heitti jonkinlaisen taitetun Shalkowin takaperin sinne pusikkoon. Kukaan ei lähtenyt perään juoksemaan eikä skootterilla, joten paikalliseen tapaan jätin tapauksen taakseni sitä sen kummemmin murehtimatta.
Toivottavasti se vuokraamo hommaa lupaamansa auton huomiseksi, sillä tällä koslalla emme kyllä Phuketiin asti lähde ajelemaan. Tai vaikka lähtisimmekin, emme takuulla pääsisi perille.
Sunnuntai 21.6. Punaiset
Sunnuntaiaamuna valkeni aamun ohessa myös nenänpäät. Ihan vaan silkasta vitu… eiku ketutuksesta. Kolme punaista Hengailijaa heräili huoneesta 205. Taisi sitten olla ihan kardinaalimoka jättää se rasvaus vähemmälle eilen. Paulan ja Emman selät ja omat jalat jonkinasteisilla palovammoilla.
Kävin heti aamusta vaihtamassa auton ja aika perinteisesti siinäkin kävi. Sain toki uuden auton, mutta en tietenkään sitä josta oli sovittu. Nyt mennään uudenkarhealla Toyota Vioksella. Ei valittamista, hyvältä tuntuu ja on hiukan isokokoisempi kuin se Honda olisi ollut. Tämä Vios on sukua Toyota Yarikselle ja taitaa olla näitä kauko-idän markkinoita varten tehty, sillä en muista näitä euroopassa nähneeni.
Aamupäivä vierähti kuin rasvattuna ( heh ) rannalla jossa oli ajoittain kuumempi kuin koskaan missään on ollut. Ihan samoille lämpötiloille päästiin kerran viime keväänä Samuilla. Iltapäivästä sitten tärähti ukkosmyrsky jota kesti pari kolme tuntia. Nettiyhteyskin oli poikki suunnilleen saman aikaisesti. Saattaa olla yhteensattumakin mutta epäilen että hotellin langaton asiakasverkko tulee operaattoriltakin tänne hotellille langattomana ja signaali ei vaan mahtunut sekaan siinä ilmassa. Sitä vettä tuli nimittäin aika miehekkäästi. Vielä alkuillastakin oli kaupungilla paikkoja jossa vettä oli melkein polveen asti.
Illalla käytiin Sawasdeessä syömässä ja otettiin likapyykit mukaan. Ravintolan omistajat ovat kiinalaistaustaisia ja avasivat kunnon kiinalaisperinteen mukaisesti ravintolan yhteydessä pesulan. Kätevää, vai mitä. ”Tarjoilija, saanko laskun. Tässä ovat likaiset alushousuni, haluaisin ne takaisin huomenna illalla kun tulen taas syömään”.
Yritin löytää hotellin telkkarista Formuloita, kun olin taas päässyt autoilun makuun. 68 kanavaa, joista urheilua pukkasi noin kymmenestä, loput 58 sitä thai-hömppää jota täällä tulee telkusta ympäri vuorokauden. Urheilutarjonta oli vähintäänkin kirjavaa: Fudista, Rugbyä, Sumopainia, Krikettiä, Golfia (3 kanavaa), sitten yksi kanava josta tuli luultavasti Aasian Gladiaattorit (okei, ei urheilua, olen samaa mieltä), Koripalloa, Tennistä ja Show-painia. Ei Formuloita.
Tästä TV-tutkimuksesta tuli siinä kanavia pujotellessa mieleen, että jokaisen pitäisi joskus katsella edes yksi jakso thaimaalaista saippuasarjaa. Ihan sama mitä niistä. Valinnan varaa on kymmeniä. Koska kieli on ymmärryksen ulottumattomissa voit yrittää saada selville mitä siinä tapahtuu. Lupaan että kyseessä on ruumiista irtautumista vastaava kokemus. Ja lopputulemana syntyy käsitys että käsikirjoittajalla on pakko olla ongelmia lääkityksen määrittelyssä. Tällä pakolla tarkoitan sitä, että se on pätevyysvaatimus tehtävään pääsemiseksi.
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Mr. Puk ja höpöttäjä Nok
Pasi: Perjantaiaamu valkeni aurinkoisena ja kuumana. Tässähän alkaa jo epäilyttämään että onko täällä todella menossa sadekausi. Emännät olisivat nukkuneet vaikka koko päivän, mutta sain sitten tarpeekseni odoteltuani ainakin kolme tuntia että nämä vaivautuisivat heräämään. Kerkisin siinä käydä suihkussa, lueskella, valokuvailla, lähetellä sähköposteja ja tsekkailla uutisia ennen kuin järjestin aamuherätyksen. Aamiaisen jälkeen sitten löhöiltiin tunnin verran ja pistettiin kamat kasaan. Soitin respasta jonkun hakemaan meidän ainoan laukun, sillä viisi kerrosta kapeassa portaikossa matkalaukun kanssa ei ole minun juttuni. Mitäs pistivät meidät sinne ylimpään kerrokseen.
Tuskin ehdimme tekemään lähtöselvityksen kun pihaan ilmestyi pikkubussi josta kirmasi iloinen Mr. Puk noutamaan meitä Hua Hiniin. Ilmastoitu ja mukava menopeli riitti vaivuttamaan ainakin minut pikaisesti toiseen todellisuuteen eli matkanirvanaan. Tokenin jossain Petchaburin liepeillä tunti tai puolitoista myöhemmin ja kun pääsimme hotelli Veranda Lodgen pihaan laskeskelin että Mr. Puk pisteli Bangkokista Hua Hiniin reilusti alle kolmen tunnin. Oltiin siis oikean pikapukin (Pickup?) kyydissä. Tästä Pukista lenteli meillä muutenkin nippu puujalkavitsejä aamun mittaan. Santtukin tiedusteli tekstarilla että oletko jo kysynyt mitä Puk meinaa tehdä jouluna. Vitsi vitsi, mutta varma ja rauhallinen kuljettaja on hän, tämä Mr. Puk.
Hotelli on järkyttävän kapean ja suttuisen kujan päässä meren rannassa ja koko pihapiiri on kuin umpeen kasvanut viidakko. Henkilökunta on kuitenkin todella rentoa ja mukavan oloista sakkia ja huone on kyllä siisti, joskin aika pieni. Parvekkeella ei varsinaisesti voi oleskella kuin yksi henkilö kerrallaan. Seisaallaan.
Hotellin oma ranta on siisti ja mukavan oloinen mutta uima-allas on pieni, suunnilleen saman kokoinen kuin meillä oli omassa huvilassamme viime talvena. Emma ja Paula kävi sen jo testaamassa yhden thai-perheen seurassa.
Hotellin pihalla on häkki jossa heittelee omia juttujaan Nok. Lintutuntemukseni(kin) on vajavainen mutta jonkin sortin papukaija se on. Häkissä lukee ”My name is Nok. I´m a mean bird. Don´t feed me”. Emma kun alkujäykistelynsä jälkeen intoutui juttelemaan Nokin kanssa niin jo oli Verandan pihamaalla menossa mielenkiintoinen keskustelu. Siinä ne höpisee molemmat vuorotellen suomea ja thaita ja englantia ja joko sekaisin tai yhtä aikaa. Emma heittää jonkun sloganin ja Nok kuittaa. Ja sitten hihitellään. Nokilta tulee tosi hyvä ”Hello” ja erityisen lahjakas se on muiden lintujen matkimisessa. Kuuntelin kun se vihelteli pikkulintujen kanssa kilpaa. Siitä olisi ollut Erkki Junkkarinenkin kateellinen. Ajattelin tehdä Nokille pienen älykkyystestin jossain vaiheessa mutta voi jäädä kyllä tekemättäkin. Saattaa käydä vielä kylmät sen kanssa ja joudun itse sinne häkkiin viheltelemään.
Juhannusaatto meni perhepiirissä. Käytiin ensin entisessä lähikaupassa Market Villagen Lotus Tescossa hakemassa vähän evästä aattoillaksi ja kierreltiin kauppakeskusta. Tällä kertaa en mennyt enää retkuun tuon thaimaan omaperäisen kieltolain kanssa, vaan odottelin että kello on yli 17 ennen kuin menin kassalle viinipullon kanssa. Niille lukijoille, jotka ette tiedä mitä tämä tarkoittaa niin tässä pikaopastus: Thaimaassa alkoholin vähittäismyynti on sallittua vain klo 11-14 ja klo 17-22, paitsi jos alkoholijuomien yhteistilavuus ylittää 10 litraa, jolloin aikarajaa ei ole. Tässä on varmasti takana korkeampaa logiikkaa joka edelleen jää minulle arvoitukseksi. ( niin kuin niin moni muukin juttu täällä tekee)
Kävimme illallisella viimevuotisessa suosikkiravintolassamme, eli Ketsarin kalaravintolassa. Henkilökunta tuli yksitellen tevehtimään kauan kadoksissa olleita vakioasiakkaitaan. Emma sai ravintolan vanhalta rouvalta kehotuksen ostaa talo Hua Hinistä, niin ei tulisi näihin ruokailuihin näitä tarpeettomia vuoden mittaisia taukoja.
Pidettiin paluumatkalla yhden tutun intialaisen räätälinliikkeen sisäänheittäjän kanssa lyhyt mutta maailmoja syleilevä katupalaveri (maailmantalouden vaikutus turismiin, sikainfluenssa, jne..) ja taidan nyt sitten puolentoista vuoden pohdinnan jälkeen teettää itselleni pikkutakin. Ainakin puolittain menin sen jo lupaamaan. Tämä kaveri puhuu muuten parempaa suomea kuin moni tuntemani alkuperäissuomalainen. Ja yksi piirre jossa hän poikkeaa lajitovereistaan, on myyntitekniikka. Nämä räätäliliikkeiden sisäänheittäjät kun ovat yleensä aika päällekäyviä tuputtajia, niin hän lyöttäytyy tuttavalliseksi pikku hiljaa keskustellen ja erittäin vaatimattomalla tavalla. Niin paljon on tullut kuulemisia vaihdettua että taitaa olla aika jotain jo ostaakin. Eikä noita mittatilauspukuja ainakaan liikaa ole henkareissani roikkumassa.
Suomalainen hakeutuu järven rannalle viettämään yöttömän yön juhlaa. Me korvasimme sen luonnollisesti olosuhteista johtuen merellä. Aurinko tosin laski mantereen puolelle. Hyttysiäkin meillä oli ihan kotitarpeiksi. Emman selkä oli kuin haulipanoksella ammuttu. Nämä hyttysen perkeleet on täällä nimittäin pieniä ja hiljaisia. Niitä ei vaan huomaa kuin jälkikäteen.
Huomenna juhannuspäivänä suomalaiset mm. välttelevät auton rattiin istumista. Tai ainakin olisi syytä vältellä. Minä meinaan huomenna mennä vuokraamaan auton, niin päästään taas asiaan ja liikkeelle.
Hyvää Juhannusta!
Paula: Että oli vaikea herätys tänään. Pasi aamuvirkkuna ja lentomatkalla perheemme ainoa koneessa nukkuja kukkui jo kukonlaulun aikaan ja yritti kolistella kiitettävästi kaikilla mahdollisilla tavoilla meitä hereille. Nyt ei onnistunut. Me emännät emme ihan pienistä vihjailusta tienneet mitään ja suuremmista emme välittäneet. Kello oli nimittäin soimassa yhteisestä sopimuksesta klo 9 ja se piti. Kävimme syömässä kinkku-muna-paahtoleipä-hillo-kahvi/tee aamupalan ja pakkasimme tavarat ja silti meille jäi vielä tunti ”ylimääräistä” aikaa ennen Pukin tuloa, jonka Pasi käytti hyödykseen ja nukkui aamutouhuiluistaan uupuneena…. Miehen logiikkaako? Ei voi ymmärtää..
Mr Puk saapui siis ajallaan ja jossain matkalla ihmettelin kun moottoritiellä Huahinin suunnasta oli poliiseja joka tien liittymässä, huoltoasemilla ja pitkin moottoritietä. Puk kertoi, että Thaimaan Prinsessa on palaamassa Huahinin loma-asunnolta Bangkokiin. No, nähtiin siis prinsessakin matkalla, epäilen vahvasti sitä upeaa kermanvalkoista maasturiautoa….
Huahinin lähistöllä alkoi jo sydän lämmetä kun tutut paikat ilmestyivät näkyviin ja olo oli kuin olisi kotiin palaamassa.
Hotellimme ei tosin muistuttanut kotia ympäristöltäänkään. Oli kuin hotelli olisi putkahtanut keskeltä viidakkoa esiin. Hotellihuoneemme ovella vielä ajattelin, että onneksi maksoimme vain muutaman vuorokauden joten ei ole iso tappio kun poistumme takavasemmalle samantien.
Mutta olikin suuri yllätys kun oven takaa paljastui siisti huone, jossa tosin yksi seinä vaaleanpunainen, sellainen barbin pinkki….Suihkukin toimi niin kuin piti ja parveke löytyi myös, joka oli tosin yhden hengen.
Vietimme päivää altaalla, rannalla ja kävimme korkkaamassa hotellin thai-ruokalistan valitsemalla tom yam kung -keiton. Vahvuus oli medium, mutta olisi voinut olla ehkä tulisempikin. Tuli se hiki tosin nytkin, kun nielee vahingossa kokonaisia pieniä chilipalkoja….
Niin, tuli muuten hiki eilenkin kun lentokoneessa ilmoitettiin että kaikki Suvarnabhumin lentokentälle tulevat turistit joutuvat sikainfluenssan vuoksi lämpökameran läpivalaisemaksi. Jos lämpö nousee ”tietyn rajan” yli niin turisti lähetetään lisätutkimuksiin ja tarvittaessa odottaa karanteeni. Olen kärsinyt pienestä infektiosta ja yskästä kuukausia ja pientä lämpöäkin koko ajan, joten otin Buranan välittömästi, mutta silti kamera vinkaisi minun kohdalla. Onneksi en läpäissyt sitä ”tiettyä rajaa”, vaan pääsin jatkamaan sikaflunssavapaana turistin elämää itsehoidon turvin.
Itsehoidosta tuli mieleen myös eilinen taksikuski kun tultiin Bangkokista hotelliin. Kuski veti liikennevaloissa käsijarrun päälle ja rusautti ensin sormet kohdalleen ja sen jälkeen vuorotellen molemmat lapaluut…aikamoista kirskuntaa.
Niin ja tänään kun tulimme kaupasta hotellille tuk-tukilla. Kuski teki u-käännöksen korttelia liian aikaisin ja kun huomasi erehdyksen rupesi vain peruuttamaan kylmän rauhallisesti väärään suuntaan eli vastavirtaan…
Eli kuumottavia tilanteita näin juhannuksena täältäkin…
Emma: Tultiin Huahiniin. Pukki tuli hakemaan meitä. Vuokrattiin hotelli. Käytiin uimassa altaalla ja rannassa. En pelännyt koiria. Vilkutin vahingossa hevoselle. Mies ratsasti minun luo. Illalla käytiin Marketvillaksessa. Nyt meni hyvin. Isille ei tullu paljon olutta ja viiniä. Sitten syömään kalaravintolaan. Tilasin fisändships ja pelkäsin kissoja.
Tuskin ehdimme tekemään lähtöselvityksen kun pihaan ilmestyi pikkubussi josta kirmasi iloinen Mr. Puk noutamaan meitä Hua Hiniin. Ilmastoitu ja mukava menopeli riitti vaivuttamaan ainakin minut pikaisesti toiseen todellisuuteen eli matkanirvanaan. Tokenin jossain Petchaburin liepeillä tunti tai puolitoista myöhemmin ja kun pääsimme hotelli Veranda Lodgen pihaan laskeskelin että Mr. Puk pisteli Bangkokista Hua Hiniin reilusti alle kolmen tunnin. Oltiin siis oikean pikapukin (Pickup?) kyydissä. Tästä Pukista lenteli meillä muutenkin nippu puujalkavitsejä aamun mittaan. Santtukin tiedusteli tekstarilla että oletko jo kysynyt mitä Puk meinaa tehdä jouluna. Vitsi vitsi, mutta varma ja rauhallinen kuljettaja on hän, tämä Mr. Puk.
Hotelli on järkyttävän kapean ja suttuisen kujan päässä meren rannassa ja koko pihapiiri on kuin umpeen kasvanut viidakko. Henkilökunta on kuitenkin todella rentoa ja mukavan oloista sakkia ja huone on kyllä siisti, joskin aika pieni. Parvekkeella ei varsinaisesti voi oleskella kuin yksi henkilö kerrallaan. Seisaallaan.
Hotellin oma ranta on siisti ja mukavan oloinen mutta uima-allas on pieni, suunnilleen saman kokoinen kuin meillä oli omassa huvilassamme viime talvena. Emma ja Paula kävi sen jo testaamassa yhden thai-perheen seurassa.
Hotellin pihalla on häkki jossa heittelee omia juttujaan Nok. Lintutuntemukseni(kin) on vajavainen mutta jonkin sortin papukaija se on. Häkissä lukee ”My name is Nok. I´m a mean bird. Don´t feed me”. Emma kun alkujäykistelynsä jälkeen intoutui juttelemaan Nokin kanssa niin jo oli Verandan pihamaalla menossa mielenkiintoinen keskustelu. Siinä ne höpisee molemmat vuorotellen suomea ja thaita ja englantia ja joko sekaisin tai yhtä aikaa. Emma heittää jonkun sloganin ja Nok kuittaa. Ja sitten hihitellään. Nokilta tulee tosi hyvä ”Hello” ja erityisen lahjakas se on muiden lintujen matkimisessa. Kuuntelin kun se vihelteli pikkulintujen kanssa kilpaa. Siitä olisi ollut Erkki Junkkarinenkin kateellinen. Ajattelin tehdä Nokille pienen älykkyystestin jossain vaiheessa mutta voi jäädä kyllä tekemättäkin. Saattaa käydä vielä kylmät sen kanssa ja joudun itse sinne häkkiin viheltelemään.
Juhannusaatto meni perhepiirissä. Käytiin ensin entisessä lähikaupassa Market Villagen Lotus Tescossa hakemassa vähän evästä aattoillaksi ja kierreltiin kauppakeskusta. Tällä kertaa en mennyt enää retkuun tuon thaimaan omaperäisen kieltolain kanssa, vaan odottelin että kello on yli 17 ennen kuin menin kassalle viinipullon kanssa. Niille lukijoille, jotka ette tiedä mitä tämä tarkoittaa niin tässä pikaopastus: Thaimaassa alkoholin vähittäismyynti on sallittua vain klo 11-14 ja klo 17-22, paitsi jos alkoholijuomien yhteistilavuus ylittää 10 litraa, jolloin aikarajaa ei ole. Tässä on varmasti takana korkeampaa logiikkaa joka edelleen jää minulle arvoitukseksi. ( niin kuin niin moni muukin juttu täällä tekee)
Kävimme illallisella viimevuotisessa suosikkiravintolassamme, eli Ketsarin kalaravintolassa. Henkilökunta tuli yksitellen tevehtimään kauan kadoksissa olleita vakioasiakkaitaan. Emma sai ravintolan vanhalta rouvalta kehotuksen ostaa talo Hua Hinistä, niin ei tulisi näihin ruokailuihin näitä tarpeettomia vuoden mittaisia taukoja.
Pidettiin paluumatkalla yhden tutun intialaisen räätälinliikkeen sisäänheittäjän kanssa lyhyt mutta maailmoja syleilevä katupalaveri (maailmantalouden vaikutus turismiin, sikainfluenssa, jne..) ja taidan nyt sitten puolentoista vuoden pohdinnan jälkeen teettää itselleni pikkutakin. Ainakin puolittain menin sen jo lupaamaan. Tämä kaveri puhuu muuten parempaa suomea kuin moni tuntemani alkuperäissuomalainen. Ja yksi piirre jossa hän poikkeaa lajitovereistaan, on myyntitekniikka. Nämä räätäliliikkeiden sisäänheittäjät kun ovat yleensä aika päällekäyviä tuputtajia, niin hän lyöttäytyy tuttavalliseksi pikku hiljaa keskustellen ja erittäin vaatimattomalla tavalla. Niin paljon on tullut kuulemisia vaihdettua että taitaa olla aika jotain jo ostaakin. Eikä noita mittatilauspukuja ainakaan liikaa ole henkareissani roikkumassa.
Suomalainen hakeutuu järven rannalle viettämään yöttömän yön juhlaa. Me korvasimme sen luonnollisesti olosuhteista johtuen merellä. Aurinko tosin laski mantereen puolelle. Hyttysiäkin meillä oli ihan kotitarpeiksi. Emman selkä oli kuin haulipanoksella ammuttu. Nämä hyttysen perkeleet on täällä nimittäin pieniä ja hiljaisia. Niitä ei vaan huomaa kuin jälkikäteen.
Huomenna juhannuspäivänä suomalaiset mm. välttelevät auton rattiin istumista. Tai ainakin olisi syytä vältellä. Minä meinaan huomenna mennä vuokraamaan auton, niin päästään taas asiaan ja liikkeelle.
Hyvää Juhannusta!
Paula: Että oli vaikea herätys tänään. Pasi aamuvirkkuna ja lentomatkalla perheemme ainoa koneessa nukkuja kukkui jo kukonlaulun aikaan ja yritti kolistella kiitettävästi kaikilla mahdollisilla tavoilla meitä hereille. Nyt ei onnistunut. Me emännät emme ihan pienistä vihjailusta tienneet mitään ja suuremmista emme välittäneet. Kello oli nimittäin soimassa yhteisestä sopimuksesta klo 9 ja se piti. Kävimme syömässä kinkku-muna-paahtoleipä-hillo-kahvi/tee aamupalan ja pakkasimme tavarat ja silti meille jäi vielä tunti ”ylimääräistä” aikaa ennen Pukin tuloa, jonka Pasi käytti hyödykseen ja nukkui aamutouhuiluistaan uupuneena…. Miehen logiikkaako? Ei voi ymmärtää..
Mr Puk saapui siis ajallaan ja jossain matkalla ihmettelin kun moottoritiellä Huahinin suunnasta oli poliiseja joka tien liittymässä, huoltoasemilla ja pitkin moottoritietä. Puk kertoi, että Thaimaan Prinsessa on palaamassa Huahinin loma-asunnolta Bangkokiin. No, nähtiin siis prinsessakin matkalla, epäilen vahvasti sitä upeaa kermanvalkoista maasturiautoa….
Huahinin lähistöllä alkoi jo sydän lämmetä kun tutut paikat ilmestyivät näkyviin ja olo oli kuin olisi kotiin palaamassa.
Hotellimme ei tosin muistuttanut kotia ympäristöltäänkään. Oli kuin hotelli olisi putkahtanut keskeltä viidakkoa esiin. Hotellihuoneemme ovella vielä ajattelin, että onneksi maksoimme vain muutaman vuorokauden joten ei ole iso tappio kun poistumme takavasemmalle samantien.
Mutta olikin suuri yllätys kun oven takaa paljastui siisti huone, jossa tosin yksi seinä vaaleanpunainen, sellainen barbin pinkki….Suihkukin toimi niin kuin piti ja parveke löytyi myös, joka oli tosin yhden hengen.
Vietimme päivää altaalla, rannalla ja kävimme korkkaamassa hotellin thai-ruokalistan valitsemalla tom yam kung -keiton. Vahvuus oli medium, mutta olisi voinut olla ehkä tulisempikin. Tuli se hiki tosin nytkin, kun nielee vahingossa kokonaisia pieniä chilipalkoja….
Niin, tuli muuten hiki eilenkin kun lentokoneessa ilmoitettiin että kaikki Suvarnabhumin lentokentälle tulevat turistit joutuvat sikainfluenssan vuoksi lämpökameran läpivalaisemaksi. Jos lämpö nousee ”tietyn rajan” yli niin turisti lähetetään lisätutkimuksiin ja tarvittaessa odottaa karanteeni. Olen kärsinyt pienestä infektiosta ja yskästä kuukausia ja pientä lämpöäkin koko ajan, joten otin Buranan välittömästi, mutta silti kamera vinkaisi minun kohdalla. Onneksi en läpäissyt sitä ”tiettyä rajaa”, vaan pääsin jatkamaan sikaflunssavapaana turistin elämää itsehoidon turvin.
Itsehoidosta tuli mieleen myös eilinen taksikuski kun tultiin Bangkokista hotelliin. Kuski veti liikennevaloissa käsijarrun päälle ja rusautti ensin sormet kohdalleen ja sen jälkeen vuorotellen molemmat lapaluut…aikamoista kirskuntaa.
Niin ja tänään kun tulimme kaupasta hotellille tuk-tukilla. Kuski teki u-käännöksen korttelia liian aikaisin ja kun huomasi erehdyksen rupesi vain peruuttamaan kylmän rauhallisesti väärään suuntaan eli vastavirtaan…
Eli kuumottavia tilanteita näin juhannuksena täältäkin…
Emma: Tultiin Huahiniin. Pukki tuli hakemaan meitä. Vuokrattiin hotelli. Käytiin uimassa altaalla ja rannassa. En pelännyt koiria. Vilkutin vahingossa hevoselle. Mies ratsasti minun luo. Illalla käytiin Marketvillaksessa. Nyt meni hyvin. Isille ei tullu paljon olutta ja viiniä. Sitten syömään kalaravintolaan. Tilasin fisändships ja pelkäsin kissoja.
torstai 18. kesäkuuta 2009
Bangkok, Thong Ta Resort & Spa
Pasi: Eli Bangkokissa ollaan. Päivälleen vuosi on siitä kun palasimme puolen vuoden reissusta ja nyt tultiin sitten takaisin Thaimaahan noin kuukaudeksi. Hotellin nimestä huolimatta kyseessä on aika vaatimaton lentokenttähotelli. Spasta ei kyllä ole jälkeäkään. Oikuttelevaa vedenlämmitintä vessan seinässä nyt ei oikein voi kylpyläkalusteeksi luokitella. Hotelli on kyllä siisti. Huoneemme on 5. kerroksessa eikä tietenkään hissiä. 34 astetta on lämmintä eli kuumaa hommaa tämä hotelliin kapuaminen. Hotellin puhelinjärjestelmän kello näyttää vuotta 2003 mutta soitin sillä huonepalveluun ja tilasin Singhan. Toimitus tuli hetkessä, joten se väärä aika ei ainakaan häiritse käytännön toimintoja.
Tulimme suoralla Finnairin lennolla eikä tuosta tulomatkasta juurikaan ole raportoitavaa. Yksi känninen ukko kompastui syliini ja nukahti siihen käytävälle. Tunnen toki syvää myötätuntoa, sillä äijä kompastui juuri minun jalkaani. Mieleenpainuva hetki oli myös heti alkumatkasta kun saavuimme Lohjalta Helsinkiin Pohjolan Liikenteen bussilla. Mannerheimintiellä väkijoukko rynni kohti stadionia ja AC/DC:n konserttia. Ja meidän virolainen bussikuski huudatti Abbaa CD:ltä. Olimme ikään kuin musiikillisessa Ruotsi – Australia maaottelussa. Aika erikoinen tunnelma.
Täällä Bangkokissa pääsimme aika nopeasti kentältä hotelille. Paula jännitti etukäteen ankarasti sinne kentälle pystytettyä lämpökamerakuvausta, jolla jokainen maahantulija skannataan sen possunuhan varalta. Eikä aiheetta jänskättänytkään. Menin vähän edellä siitä tsekkauksesta ja kyttäilin siellä monitorin takana kun emännät tulivat siitä läpi. Paulan kohdalla kone piippasi ja kohdehenkilö oli punertavana siinä kuvaruudulla. Ilmeisesti lämpöraja ei kuitenkaan ylittynyt yli sallitun kun saimme jatkaa matkaa ilman jatkotutkimuksia ja eristystä. Hotellilla otimme pikku päikkärit. Emma ei nukkunut koko tulomatkalla silmällistäkään joten unihiekkaa ei tarvittu eikä paljon tuutulaulujakaan.
Kävimme illalla Bangkokin keskustassa syömässä ja pyörimässä MBK-centerissä. Ostoksia tuli matkaan vain prepaid-liittymät kännyköihin.
Vaikka olemme täällä Thaikamaassa hyörineet jo aika paljon, niin aina vaan tulee tilanteita vastaan joita ei ymmärrä eikä ole kyllä tarviskaan. Näille jutuille olen itse ainakin oppinut jo nauramaan. Joskus voi hihitellä ihan ääneenkin, mutta joskus voi olla hyvä vähän pidätellä. Niin kuin tänäänkin Bangkokissa, kun taksikyytejä järjesteli aseistettu poliisiupseeri. Tämä kun ei nähnyt lukea antamastani hotellin kortista osoitetta. Avuliaana Farangina lainasin sille konstaapelille lukulasejani, sillä itsekin olen juuri samalla tavalla lukinäköhäiriöinen ja näitä tiimarin laseja on joka taskussa valmiina. Koppalakki veti estottomasti farangin lasit päähänsä, tutki hetken sitä korttia, vihelsi taksin paikalle, avasi meille ovet ja palautti lasit syvään kumartaen.
Huomenna Antin kaveri Mr. Puk tulee noutamaan meidät Hua Hiniin jossa näillä näkymin vietämme muutaman päivän. Sieltä sitten pukkaa yöttömän yön raporttia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)