Borneo - Kuala Lumpur - Bangkok

Pasi: Perjantai 30.5. ja Pasin päivä. Ja matkapäivä. Herätys Borneolla 6:30 ja lähtö lentokentälle etukäteen tilatulla taksilla. Hermot piukeana ja taas kerran samasta syystä. Jos näitä malesialaisia jostain täytyy vähän moittia, niin lentokenttien toiminnassa he ovat kyllä maailman pohjasakkaa. Kota Kinabalun 2. terminaali oli taas hyvä osoitus siitä miten huonosti asiat on organisoitu. Nälissämme odottelimme Chekkauksen alkamista ja kun se lopulta alkoi ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta tai edes tietoa missä se alkaa, niin heti sen jälkeen jouduimme odottamaan turvatarkastukseen pääsemistä melkein tunnin. Sen tunnin aikana chekin-halli täyttyi ääriään myöten ja edelleen hämmästelen miksi sieltä ei voisi heti päästää ihmisiä sinne porteille. Siinä ne virkailijat vaan rupattelee ja ihmiset jonottaa kuumassa hallissa. Jos pitäisi arvioida miksi näin toimitaan, niin veikkaan että piruuttaan ne se tekevät. Tällä konstilla kun saadaan sitten aikaiseksi kauhea ryysis siihen turvatarkastukseen ja nämä kun niin rakastavat näitä jonoja. Ilman jonoja kun ei voi etuilla.

Lento Kuala Lumpuriin meni jotenkin ja siellä sitten tarvittiin aika paljon lisää kärsivällisyyttä, sillä aikaisemminkin haukkumani LCC-terminaali ei todellakaan ole paikka, jossa olisin halunnut viettää neljän tunnin väliajan ennen Bangkokin lennon lähtöä. Halli oli ängeten täynnä meluavia ja ryntääviä malesialaisia ja muitakin aasialaisia, eikä koko helvetin rakennuksessa ole yhtä ainutta istuinpenkkiä. Siellä mekin lojuimme yhdessä nurkassa lattialla istuen ja yritin lohdutella itseäni vain sillä että vaikka nälkä olikin ja vitutti niin ei ainakaan palella.
Sillä ilmastoinnista siellä ei ollut tietoakaan.
Nöyrryin nälissäni jonottamaan mäkkäriltä jotain välipalaa ja pääsin todistamaan sellaista sekasortoa jota ei voi näin kirjallisesti kuvata. Voi perse sitä huudon, etuilun ja tuuppimisen määrää mikä siellä vallitsi. No siellä mäkkärissä olisi ollut muutama pöytä ja tuolikin mutta ne olivat pysyvästi varatussa tilassa eikä niissä istujilla ollut edes ostoksia kyseisestä paikasta, vaan he olivat myös odottelemassa lentoa jonnekin.
Eräs nälkäinen kiinalaispoika jäi hyvin mieleeni. Siinä oli viisi vierekkäistä parinkymmenen metrin jonoa ja olin juuri liittynyt sinne hännille. Tämä tukevahko kiinalaispoika tuli siihen viereen ja lähti jotenkin hädissään tunkemaan sinne eteenpäin vuoroin anteeksipyydellen ja kiitellen. ”Excuse me, sir, thank you sir, excuse me sir, jne.”
Ja kun hän lopulta saavutti jonon keulan, alkoi hän kylmästi tekemään omaa tilaustaan.
Palatessaan tarjotin täynnä hampurilaisia ja ranskiksia hän käytti samaa tekniikkaa kuin menomatkallakin. ”Excuse me, sir, thank you sir, excuse me sir, jne.”

Jos en olisi näin kärsivällinen ihmisolento, jopa nälkäisenäkin, saattaisi olla että tämä etuilun mestari olisi saattanut vaikka kompastua siinä paluuruuhkassa. Mutta kun olen, kuittasin vain ”you are welcome” ja keräsin voimia selvitäkseni tästäkin jonosta terveenä takaisin perheeni pariin.

Sain noin puolen tunnin jonotuksen jälkeen sapuskaa mukaani ja kiikutin saaliin sinne nurkkaan jossa me sitten nautimme lattialla istuen tämän kakofonian keskellä nopean ja huonon retkilounaan.

Sama peli jatkui siellä odotushallissa turvatarkastuksen jälkeen, sillä vaikka se tila olikin täynnä penkkejä, ne olivat kaikki varattuja, ja ilmastointi oli yhtä huono kuin muuallakin LCC-terminaalissa. Kolme verovapaata myymälää joissa yhdessäkään ei myyty vettä. Jotain mystisiä soijatiivisteitä ja kookosmehuja sieltä kyllä sai janoonsa. Onneksi löysin yhden kahvilan josta sain viimeisillä ringiteilläni yhden appelsiinilimun. Ja lopulta vain tungimme itsemme yhden kiinalaispariskunnan valloittamalle penkille ja nämä yllättäen ymmärsivätkin että kahdelle ihmiselle kuusi penkkiä on vähän liikaa. Ja luovuttivat meille ne vapaat penkit ottaen niistä pois kassejaan ja mm. yhden tyhjän mehutölkin jolla olivat pitäneet sitä penkkiä varattuna.

Kun nousimme Malesian ilmatilaan ja Air Asia suuntasi keulan kohti Bangkokia kello oli jo melkein puoli viisi iltapäivällä ja ainakin minä olin kokolailla valmis.

Malesia on mielenkiintoinen ja kaunis maa mutta väestöllä koko ajan on kauhea kiire jonnekin. Ja tämä ilmenee niin härskinä etuiluna ja rynnimisenä ja häsäämisenä että normaali eurooppalainen ei meinaa pysyä nahoissaan.
Olin kuitenkin etukäteen hieman pettynyt kun olimme palaamassa Thaimaahan, sillä olisin halunnut jatkaa retkuilua vaikka Borneolla tai Indonesiassa.

Kun lentokone on täynnä aasialaisia on eräs käyttäytymismalli aivan vakio. Sillä hetkellä kun kone tömähtää kenttään ja aloittaa jarrutuksen, alkaa hillitön kilinä. Kaikki aukaisevat turvavyönsä, sillä eihän siinä nyt ole aikaa jäädä odottelemaan pysähtymistä. Joku muuhan voi ehtiä koneesta ulos ensin ja sehän nyt ei käy sitten alkuunkaan. Muutaman kerran joku hätäisempi kanssamatkustaja on alkanut aukomaan niitä ylälokeroitakin ja nostelemaan tavaroitaan jo tässä vaiheessa. Silloin joutuvat lentoemot jo puuttumaan tilanteeseen ja saavat palkakseen halveksivia katseita.

Bangkokissa Suvarnabhumin lentokentällä kaikki tapahtui taas kuin soitellen. Siinä olisi malesialaisille paljon opittavaa. Niin suuri lentoasema että ei meinaa ymmärtää mutta kuitenkin erittäin selkeä.

Olimme varanneet netistä yhdeksi yöksi lentokenttähotellin johon sisältyi ilmaiset noudot ja kuljetukset lentokentälle. Hotelli Grand Inn Comen kaveri olikin kyltin kanssa odottamassa ja työnsi matkalaukkukärrymme odotusalueelle samalla soittaen kuljettajalle. Kuljettajaa odotellessamme juttelimme tämän ”Sik”:in kanssa niitä näitä ja minulle tuli omituinen tunne että olipas kiva tulla takaisin tänne. Kyllä se ainakin minuun tekee vaikutuksen kun kaikki hymyilevät ja ovat iloisia. Sama tunne jatkui läpi koko illan käydessämme hotellilla syömässä ja asioidessamme henkilökunnan kanssa.

Tuleehan siitäkin hyvälle tuulelle kun syödessään kuuntelee hotellin henkilökunnan laulavan karaokea. Pikku drinksuissaan ollut tukeva melkein kuusikymppinen mieshenkilö veti aika estottomasti pääosin länsimaisia takavuosien hittejä. Siinä oli sellainen ”Mattinykäsmäinen” saundi ja vire siinä esityksessä.

Olimme ravintolan ainoat asiakkaat mutta henkilökuntaa laskimme parhaimmillaan olevan siinä hyysäämässä 13 kpl. Ruoka oli todella hyvää mutta sehän nyt on itsestään selvyys Thaimaassa.
Totesimme yhteistuumin että vähän niin kuin olisi kotiin tullut.

Hotelli oli hyvätasoinen eikä lentomelua edes huomannut vaikka kenttä näkyi ikkunasta. Sen sijaan ikkunan alapuolella naapuritontilla olevasta ravintolasta kaikui elävää musiikkia kauhealla volyymilla koko yön. Ihan kuin olisimme olleet siellä baarissa paikan päällä, sen verran lujaa se musiikki tuntui tulevan. Paikallinen bändi veti ihan hienosti mutta häiritseehän se vähän nukkumista kuitenkin. Se loppui luultavasti joskus 3-4 aikaan aamulla. Aika levoton yö raskaan 13 tunnin matkustamisen päälle.