Pasi: Ensimmäinen viikonloppu Langkawilla meni enempi sadetta pidellessä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ukkonen ravisteli paikkoja niin että osalla meistä jäivät unet vähiin. Itse taisin nukkua jyrinästä huolimatta ihan normaalisti. Ja niin Emmakin.
Sunnuntaina piipahdimme taksilla saaren ”pääkaupungissa” Kuah Townissa. Olihan se kuitenkin äitienpäivä joten vein lasteni äidin vähän shoppailemaan. Ja muistutin siitä että meillä on jo lähtötilanteeksi
Kaupunki oli ennakko-odotuksiin nähden jopa iso ja ihan kivan oloinen. Odotin enempi jotain kylää mutta siellä oli ihan kunnon kerrostalojakin.
Langkawi vaikuttaa todella rauhalliselta paikalta ja ilmapiiri on jotenkin rento. Thaimaaseen verratessa selvä ero löytyy ihmisistä, jotka eivät täällä ole sellaisia hymyautomaatteja. Aika vakavalla naamalla täällä taksikuski tai kaupan myyjä sinua tervehtii. Ystävällisesti kuitenkin ja lähes poikkeuksetta hyvällä englannilla. Tai sitten olemme jo niin tottuneita huonoon englantiin että tämäkin kuulostaa koulukieleltä.
Emme saaneet nostettua rahaa Kuah Townin ATM-automaateista. Yritimme eri korteilla ja päätimme sitten ajaa taksilla lentokentälle jossa nyt yleensä on toimivat koneet. Siellä kohtasin kuitenkin saman ongelman, ei onnistu. Automaatin vieressä oli Maybankin pieni toimisto jossa virkailija kertoi että edellisen yön ukkosmyrskyn ansiosta yhteydet ovat vähän huonossa kunnossa. Mutta että jos tulen passini kanssa tähän konttoriin, voin nostaa rahaa siitä tiskiltä. Pikapikaa hain passini terminaalin ulkopuolelta odottavasta taksista Paulalta ja palasin konttorille. Visa ja passi tiskin yli. Passi joutui tämän huivipäisen musliminaisen syyniin. Hän tuijotti vuoroin minua ja vuoroin passia. (minulla on siinä passikuvassa vielä hiukset sivistyneesti päässäni). Sitten kortti johonkin koneeseen, ja jouduin lyömään PIN-koodin siihen. Kuitti allekirjoitettavaksi ja kaikki onkin varmaan selvää. Mutta ei. Virkailija vertaili pitkään kuitissa olevaa allekirjoitustani passissa ja luottokortin takana oleviin eikä kelpuuttanut sitä. Hän näytti niitä minulle ja sanoi ”no same, again”. Ja hetken kiukuteltuani annoin periksi ja kirjoitin toisen allekirjoituksen siihen samaan kuittiin, edellisen yläpuolelle. Yritin hieman jäljitellä sitä kortissa olevaa, ja taisin sitten onnistuakin, sillä rahat, passi ja kortti tulivat takaisin. Tämän jälkimmäisen allekirjoituksen viereen hän teki pienen merkin ja sitten kirjoitti kuitin takapuolelle pitkän selostuksen ja samalla tuijotti minua pistävästi. Ensimmäistä kertaa jouduin missään ja koskaan niin epäluuloisen kohtelun kohteeksi että edes allekirjoitus ei kelvannut, vaikka mukana oli passi ja tiesin sentään kortin PIN-koodinkin.
Vaikka täällä ei juuri koiria olekaan niin jotain eläinkunnan edustajia on jatkuvasti kiusaamassa meidän heikointa lenkkiämme.
Todella ISO ampiainen hyökkäsi Emman kimppuun rannalla istuessamme aurinkotuoleissa lueskelemassa. Emma ponkaisi ylös ja kirmasi pitkin rantaa ns. ”Mian päiväkirja” kädessään. Ja huusi mennessään. Ja minä perässä sandaali kädessäni tarkoituksenani nitistää se herhiläinen tai mikä se nyt olikaan.
Ikä tekee tehtävänsä.
En saanut kiinni kumpaakaan, en Emmaa enkä sitä otusta.
Ei ollut muuten Jarruista tietoakaan kun neiti pyyhki pitkin Pantai Tengahia. Ja englesmannit ja hunnutetut Arabit perheineen tuijottivat tuoleissaan. Mutta jotenkin tunsin että sympatiat olivat puolellamme, sillä se pörriäinen oli pienen linnun kokoinen eikä hellittänyt ahdisteluaan.
Ja Emma juoksi ja huusi. Ja minä juoksin ja huusin että pysähdy nyt edes hetkeksi niin saan sen hoideltua. Oli sen verran hektinen tilanne että en edes oikein muista miten se oikein laukesi mutta Emmaa ei ainakaan naurattanut vielä jälkeenpäinkään. Lupasimme että emme kutsu häntä Jarruksi enää. Ainakaan ihan hetkeen.
Maanantaina aurinko paistoi täydellä voimalla ja otimme rennosti hotellin ranta-alueella. Aallot ovat todella komeita ja rantakallioilla on valtavasti isoja rapuja. Ranta on kaunis ja siisti ja vesi täällä on vihreän turkoosia ja kirkasta. Tein pienen kävelylenkin kohti Pantai Cengania ja hämmästelin taas sitä miten vähän täällä on rakennettu. Vastaava ranta Thaimaassa olisi ängeten täynnä hotelleja.
Nyt kun olemme siirtyneet vuokrahuvilasta ja omasta taloudenpidosta hotellielämään illastamme siis ravintoloissa. Kevyt ja halpa ”kotiruoka” (kalaa, kanaa ja riisiä) on vaihtunut kansainvälisiin keittiöihin. Valitettavasti tämä tuntuu myös vaikuttavan negatiivisesti painonhallintaan. Mutta siitä välitän mä piut paut, sillä täällä Langkavillakin on tarjolla erittäin hyviä ruokia. Olemme nyt vajaan viikon tutustuneet malesialaiseen tarjontaan ja olen jo aivan retkussa erilaisiin Nasi Goreng-versioihin. Arabimaailman läsnäolo vaikuttaa myös keittiöihin ja itse olen ennestään valmiiksi ihastunut myös arabialaiseen keittiöön. Myös intialaisia ja thaimaalaisia ravintoloita on paljon. Ja tietysti italialaisia, niitä kun on varmaan etelänapamantereellakin.
Huonoa tuuriakin voi tietysti käydä kun jokainen ravintola on uusi eikä oikein tunne kaikkien tapoja ja tarjontaa. Paulalla oli kunnia saada ylihintainen pussikeitosta väsätty herkkusienikeitto jonka valmistus oli jäänyt puolitiehen. Kiehuvaan veteen oli heitetty pussin sisältö ilman sekoittamista. Karmea tuotos ja jäi tietysti siis koskemattomana pöytään. Samasta paikasta minulle tuotiin herkullinen kana-curry ja Jallu Pauliinalle maukas mutta niin vakiomallinen Fish & chips. Toiste emme kuitenkaan ”Fat Mum”:silla ruokaile. (Sitä paitsi Papa oli yhtä Fat kuin Mum, mutta omistajana oli varmaan saanut hävitettyä itsensä nimikylttiä sorvatessa).
Tiistaina kävimme hakemassa valmiiksi edellisenä iltana varatun vuokra-auton. Mitshubishi-Honda-linja sai nyt jatkoa Toyota Avalanzesta. (nyt kyllä jänskättää että saameko jostain vielä vuokralle myös Nissanin). Isompi auto mutta surkean pienellä koneella.
Seitsemälle rekisteröity kauniin vihreä katettu skootteri allamme kiersimme koko saaren heti ensi töiksemme. Aikaa meni kaikkiaan pari tuntia eli kovin iso ei tämä saari ole. Kävimme myös Kuah Townissa katsomassa jokaiselle täällä käyneelle tuttua kotkan patsasta kaupungin lauttasatamassa. Komeahan se on, ja iso. Olimme siellä patsaalla kuvailemassa sitä ja toisiamme kirkuvien ja kikattavien indonesialaisten koulutyttöjen kanssa ja päädyimme lopulta kuvailemaan toisiamme erilaisissa yhteiskuvissa.
Langkawin saari on kaunis ja vuoristoinen ja näin kun viime aikoina on aika paljon satanut, ovat sumuiset vuoret komean näköisiä. Saaren yleisilme on liikenteessäkin rauhallinen. Teiden varret ja jalkakäytävät ovat hieman hoitamattomia mutta tiet hyvässä kunnossa. Thaimaassa rakennetaan kaikki tien varret ja keskikaistat täyteen kukkaistutuksia ja niistä myös pidetään huolta. Mutta siellä sitten teiden kunto on surkea. Olenkin monesti haaveillut siitä, että jospa Thaimaassa keskityttäisiin edes hiukan vähemmän patsaiden, temppeleiden ja kukkaistutuksien huoltoon ja käytettäisiin edes osa siitä energiasta ja rahasta teiden kunnostukseen. Täällä ensivaikutelma on juuri toivomani kaltainen. Tiet ovat leveämpiä ja autoilijatkin paikoin jopa kohteliaita. Pahoja ohituksia per kilometri tulee huomattavasti vähemmän kuin pohjoisessa naapurimaassa jossa lyhyetkin hiukseni törröttivät pystyssä lähes alituisesti.
Pientä skarppausta ja panostusta siivoukseen Langakawillakin toivoisi. Tai että joku kävisi edes hoitamassa pois sen kuolleen villisian poikasen joka pötköttää hotellimme ulkopuolella jalkakäytävän vieressä. Se alkaa jo haisemaan. Jopa minun nenääni, Paulahan haistaa sen kolmensadan metrin päästä.
Thaimaaseen verrattuna tieltä löytyy sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Molemmissa saattaa ajaa lehmälaumaan tai apinalaumaan. Täällä molemmat pyörivät tiellä villeinä mutta thaimaassa lehmillä on mukana joku niitä kaitsemassa. (Nekin varmaan varastettaisiin muuten)
Ei ole vaikea havaita olevansa muslimimaassa. Nämä huiveihin ja kaapuihin puetut naiset ovat aivan vanhan mummon näköisiä. Tämä uskonnollinen perinnemuoti kun ei oikein pue nuorta naista. Eikä oikein vanhempaakaan. Kaikki näyttävät ihan sellaisilta maatuskoilta, joita oli sisäkkäin niissä puujutuissa silloin kun Venäjä oli vielä Neuvostoliitto ja Kekkonen oli Kekkonen. Ja molemmat olivat voimissaan.
Hintataso vaikuttaa aika halvalta, vaikka kyseessä onkin lomasaari. Yleensä nämä saaret ovat aina jonkin verran kalliimpia. Nyt arviointia saattaa vaikeuttaa Thaimaan kohonneet hinnat. Vaikka siellä on vieläkin eurooppalaisittain edullista ellei peräti halpaa, voi olla että Malesia on aavistuksen perässä, kun täällä turismin kasvu ei ilmeisesti ole ollut aivan yhtä hurjaa. Esim. polttoaineen hinta täällä on 2 Ringittiä/litra joka tekee noin 40 senttiä. Ei paha.
Hotellilla on asiakkaissa aika kova vaihtuvuus. Lähes kaikki niistä jotka täällä olivat tullessamme ovat jo lähteneet ja uusia pukkaa tilalle. Tämä on yleinen ilmiö täälläpäin, sillä lehdetkin mainostavat pakettimatkoja jotka ovat normaalisti vain 2-3 yötä pitkiä. Pidemmät matkat eivät kuulu tapoihin. Osaltaan tähän vaikuttaa varmasti lyhyet lomat. Jokainen jonka kanssa olen keskustellut on hämmästellyt ja ääneen kadehtinut suomalaisia 6-7 viikon vuosilomia. Thaimaassa vuosittain lomaa saattaa olla vaikka vain yksi viikko. Olen yleensä myös joutunut tunnustamaan että emme mekään joka vuosi kuutta kuukautta lomaile.
Keskiviikkona lähdimme suunnitelman mukaisesti tutustumaan paikalliseen laukku- ja kenkätehtaaseen. Ajomatkaa oli vain parikymmentä kilometriä ja löysimme paikan helposti, sillä se oli merkitty karttaankin: Crocodile Farm.
Edulliset liput, n. 3 €/hlö ja aika monipuolinen näkökulma näiden laukkuaihioiden elämään vangittuna aidalla ympäröityihin altaisiin.
Nämä raaka-aineet järjestivät vieläpä ihan kunnon shown, jossa tehtaan henkilökunta käveli ja makaili niiden päällä ja kiusasi niitä jollain kepeillä. Yksi kaveri jopa suuteli isoa krokotiiliä, pesi sen hampaat ja työnsi kätensä sen suuhun.
Lopuksi pääsimme seuraamaan tehtaan tuotannon pitkäkestoisinta vaihetta, eli ruokintaa. Tätä vaihetta kestää eläinten koosta päätellen vuosia ennen kuin sato päästään korjaamaan. Seurasimme tätä tapahtumaa sillalta joka kulki yli ison altaan jossa näitä petoja oli muutamia kymmeniä.
Siellä oli mielestäni tyhmiä krokotiilejä ja viisaita krokotiilejä.
Tyhmät kerääntyivät sen pilliä puhaltelevan kaverin ympärille ja saattoivat saada vähän kaloja palkkioksi. Viisaat kelluivat sen sillan alla jossa mekin seisoimme eivätkä liikahtaneetkaan. Olihan meitä siellä sillalla kuitenkin parikymmentä ihmistä ja yhdenkin lipsahtaminen sinne altaaseen vastaisi varmaan kuukauden kala-annosta. Siis tosi fiksuja eläimiä. Tietävät varmasti että niitä ennemmin tai myöhemmin ruokitaan kuitenkin, ja jos oikein onnistaa voi saada juhla-aterian.
Lopuksi kävimme lipunmyynnin viereisessä myymälässä jossa tehtaan tuotteita oli myytävänä. Hiki valui otsaltani kun seurasin Paulan ilmeitä nähdessään näitä krokotiilinnahkaisia laukkuja ja kenkiä. Huoleni osoittautui nopeasti turhaksi.
Valmiiden tuotteiden hinnat oli porrastettu tuotteiden pinta-alan mukaan.
Avaimenperä 25€, kellonhihna 80 €, kengät 600 € ja laukut alkaen 800 €. Paraatimallin laukku taisi maksaa melkein 3000 €.
Vuorotteluvapaakorvauksilla ei pystynyt ostamaan edes avaimenperää, joten olisiko joku ystävällinen ja vetoaisi valtioneuvostoon tämän epäkohdan korjaamiseksi. Tätä epätoivoista viestiäni saa vapaasti käyttää lähdeaineistona.
Ajoimme vielä krokotiilishown jälkeen saaren korkeimmalle kohdalle josta olisi lupausten mukaan komeat näköalat. Tien nousukohdasta, jossa maksettiin 50 sentin (10 euroopan senttiä) huikea automaksu, oli matkaa huipulle
Nousua oli tasaisesti koko matkan mutta tie oli leveä ja hyvin kaiteilla suojattu ja ihan tyydyttävässä kunnossa. Ilma oli kirkas joten odotettavissa olevat näkymät olisivat hyvät.
Siellä ylhäällä kuitenkin tuli stoppi. Näkötorniin, joka sijaitsee jonkinlaisen televisioaseman yhteydessä, ei päässyt sisään. Ketjut roikkuivat edessä ja ovet olivat kiinni. Olisipas ollut kiva jos se tyttö siellä
Saimme kuitenkin komeita maisemakuvia. Varsinkin länsirannikkoa lähestyvä ukkosmyrsky oli komea näin lintuperspektiivistä.
Ukkosmyrsky?
Olisikohan syytä alkaa hilautumaan vähän matalammalle.
Olihan sekin hieno kokemus. Sain ajaa autolla ylhäältä alaspäin suoraan sadepilveen. Vettä tuli ihan kunnolla mutta tien viemäröinti oli hoidettu hyvin ja tie säilyi ajokuntoisena. Komea paikka melko lähellä turistialuetta joten suosittelen vaikka ottamaan taksin ja käymään jos satutte saarelle. Ja sama koskee niitä krokotiilejä.
Emma:
Sunnuntai:
Oli Äitienpäivä. Keitettiin isin kanssa äidille aamukahvit ja tarjottiin sen kanssa yksi hapankorppu. Muuta meillä ei ollut. Laulettiin myös isin kanssa. Minä olin tehnyt äidille kortin. Piirsin siihen äidin kuvan ja kirjoitin että äiti on kiva ja rakas. Lupasin äidille lahjaksi niskahierontaa josta äiti tykkää.
Päivällä oltiin rannalla. Minä kirjoitin päiväkirjaa kun iso ampiainen hyökkäsi minun kimppuun. Juoksin rannalla ampiaista pakoon ja huusin kovaa, isi juoksi minun perässä ja käski pysähtyä, mutta en uskaltanut. Sitten ampiainen häipyi ja isi sai minut kiinni. Minä halusin mennä hotellihuoneeseen. Siellä ei ole eläimiä. Tai on gekkoja, mutta niitä en pelkää.
Maanantai:
Sukelsin tänään uima-altaassa olevan kävelysillan alta. Meni ihan helposti.
Illalla annoin äidille niskahieronnan. Rasvasin ja hieroin. Äiti sanoi että puoli tuntia mutta ei siihen niin kauaa mennyt. Isi halusi jalkahieronnan. Rasvasin isin jalat ja hieroin ihan samalla lailla kun oikeat jalkahierojat thaimaassa. Vedin isiä varpaistakin ja sain ne naksumaan niin kuin oikeat hierojat. Minusta taitaa tulla aikuisena hieroja.
Tiistai:
Käytiin vuokraamassa auto. Se on vaaleanvihreä, ihan pakettiauton näköinen. Me ajettiin saari ympäri ja minä lauloin takapenkillä koko matkan.
Pysähdyttiin yhteen paikkaan jonka nimi oli cable car. Äiti olisi halunnut mennä ajelulle sinne. Me ei isin kanssa haluttu eikä me menty. Se oli sellainen hissi joka menee ylös korkealle vuorelle. Pelottavan näköistä.
Käytiin katsomassa satamassa isoa lintua. Se oli kotka. Otettiin valokuvia. Kaksi tyttöä tuli kysymään äidiltä saako ne ottaa äidistä valokuvan. Ja sitten ne halusi ottaa minustakin. Myöhemmin toiset kolme tyttöä halusi ottaa minusta, äidistä ja isistä valokuvat. Ne tytöt olivat indonesiasta. Meilläkin on niistä kuva.
Maistoin illalla hummusta ja falafalia. Ne on arapiruokia. Olivat tosi hyviä.
Keskiviikko:
Käytiin krokotiilejä katsomassa. Siellä oli isoja ja pieniä. Yksi setä pisti kätensä krokotiilin suuhun ja pesi sen hampaat. Minä en uskalla. Säikähdin kun iso krokotiili heilutti häntäänsä. Käytiin vuorella. Sieltä näki pitkälle. Tultiin sateella takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.