Pasi: Kotona ollaan ja suolisto pulputtaa. Matka meni ihan mukavasti. Ainakin minulla. Otin vähän rennommin paluulennolla. Join punaviiniä, kuuntelin Juicea, join vähän lisää punaviiniä, kuuntelin Led Zeppeliniä, join aika paljon lisää punaviiniä ja kuuntelin David Bowieta. Tuli ihan nostalginen olo eli palasin suoraan 70-luvulle. Minulla oli kyllä kivaa, mutta jotenkin epäilen että matkaseuralaiseni kokivat lähinnä myötähäpeää. Kostoksi tästä kosteasta kotimatkasta sain kehitettyä aika ärhäkän ööh.. tuota sellaisen pilssiosaston tyhjennystaudin.
Viimeinen neljä päivää, joka muuttui Finnairin ansiosta viideksi päiväksi, meni Bangkokin humussa. Bangkokissa on jotain taikaa jota on vaikea selittää. Suosittelen kokeilemaan.
Minulla on joskus aikaisemminkin tullut mieleen, että voisikohan tänne Thaimaahan jäädä asumaan ja mennä vaikka töihin johonkin. Olen kartoittanut mahdollisuuksiani ja tehnyt muutaman perusolettamuksen. Täällä painaa duunarit töitä niin paljon ja niin pitkää päivää ilman lomia, että sen mahdollisen työn pitäisi olla kyllä jonkinlainen esimiestehtävä, eikä orjan homma. Tässä on lueteltuna muutama mielenkiintoisin vaihtoehto:
Ostoskeskuksen rullaportaiden ohjelmointipäällikkö. Tehtävään kuuluu päättää aina aamuisin kumpaan suuntaan rullaportaat tänään kulkevat. Tai jättää päättämättä, ja antaa niiden poikkeuksellisesti joskus kulkea kaksikin päivää samaan suuntaan. Tai sitten vaihtaa niiden kulkusuuntaa kesken päivän. Ihannehomma sellaiselle, joka nauttii nähdessään turistin tuskan, kun tämä etsii tietä alaspäin ja palaa aina uudelleen eksyttyään saman rullaportaan luo, joka vielä eilen pyöri toisinpäin. Turistin pyörittäminen samassa kerroksessa on tämän tehtävän tulosmittari.
Lasten kävelykouluttaja. Tehtävä edellyttää luultavasti hyviä pedagogisia taitoja. Tarkoituksena on opettaa paikallisille lapsille ruuhkassa kävelemisen jalo taito. En ole ihan varma onko tällaista tehtävää olemassa, mutta kun täällä kävelee, niin tulee väkisinkin mieleen, että jonkunhan on täytynyt nämä ihmiset opettaa ja varsin nuorena vielä. Kaksi vallalla olevaa kävelytyyliä ovat tärkeimmät ja niillä näyttää pärjäävän hyvin.
A) Kävele suoraan eteenpäin, älä missään olosuhteissa väistä vastaantulijaa. Vastaantulija väistää kyllä, varsinkin turisti. Kuinka kaksi paikallista välttää yhteentörmäyksen, en pysty selittämään, mutta se varmaankin sisältyy koulutukseen.
B) Kun kävelet ja havaitset takanasi muita kävelijöitä, ryhdy löntystelemään. Tee se niin että viet mahdollisimman paljon tilaa ja hidastat takana tulijoiden kulkemista. Sisällytä tähän kävelymuotoon myös yllättäviä sivuliikkeitä ja käännöksiä, sillä niillä on toivottu vaikutus takana tulijan häirinnässä.
Hotellisiivoojien käyttäytymiskoordinaattori. Tehtävä edellyttää pirullista luonnetta ja kärsivällisyyttä. Tehtävän tarkoituksena on ajaa vääräuskoinen tai muutoin vaan kitsas turisti hulluuden rajoille. Toteutus toimii suunnilleen näin: aluksi komennetaan siivooja määrävälein soittamaan turistin hotellihuoneen ovikelloa. Mielellään noin 15 minuuttia sen jälkeen kun valot on illalla sammutettu tai aamulla sytytetty. Jos turisti tyhmyyksissään erehtyy avaamaan oven, hymyillään ja kysytään jotain täysin asiatonta, kuten esim. ”Sir, may I help you to open your bed” tai ”Good evening sir, is everything ok” tai ” Good morning sir, do you have laundry today”. Kun turisti sitten parin päivän kuluttua alkaa epäillä joutuneensa järjestelmällisen häirinnän kohteeksi, on aika nostaa panoksia. Aina kun turisti erehtyy poistumaan huoneestaan, käydään huoneessa tekemässä jotain turhaa. Vedetään verhot kiinni, asetellaan pyyhkeitä kylpyhuoneen lattialle, tuodaan pesulapussi sängylle ja laitetaan orvokki pesulan tilauskupongin päälle ikään kuin huomauttamaan turistia, että hänen likapyykkinsä tuoksu häiritsee siivoojia. Sitten ryhdytään poistamaan huoneistosta varusteita. Tärkeä on tässä vaiheessa piilottaa huoneesta se ”Ei Saa Häiritä”-kyltti, jotta turistiraukka ei kykene ehkäisemään näitä ilta- ja aamu-attentaatteja. Käyttäytymiskoordinaattorin vastuulla on huolehtia siitä, että nämä siivoojat toimivat organisoidusti ja muistavat hymyillä koko ajan kun tulevat käytävällä vastaan.
Mustapukuisten nyökyttelijöiden esimies. Jokainen suurempi hotelli on miehitetty laumalla mustapukuisia miehiä joiden päätehtävä näyttäisi olevan nyökyttely. Jokainen ohikulkija saa nyökkäyksen ja hymyn. Saattaa tietysti olla että virallisesti nämä ovat jotain turvamiehiä, mutta jos näin on, niin sitten on maailman kirjat aika pahassa asennossa. Näitä nyökyttelijöitä on nimittäin niin paljon per hotelli, että siitä seulasta ei pääse läpi kyllä muurahainenkaan. Ainakaan ilman nyökyttelyä. Näiden herrojen esimiehen tehtäviin sisältyy nyökyttelijöiden fyysinen sijoittelu hotellin auloihin ja kerroksiin Nyökyttelypisteiden paikkoja on hyvä vaihdella päivittäin tai olla vaihtamatta. Tämän tehtävän kykenisi varmaan hoitamaan yhdessä rullaportainen ohjelmointipäällikön homman kanssa. Molemmissa hommissa on samankaltainen työnkuva.
Vielä tällä kertaa en jättänyt hakemusta mihinkään näistä tehtävistä. Ehkä sitten kun hengaillaan seuraavan kerran Thaimaassa. Seuraava retkemme kuitenkin osuu ensi joulun ja uudenvuoden tienoille ja suuntautuu Hong Kongiin, Malesiaan ja Indonesiaan. Siihen asti näkemiin ja kuulemiin. Loppu.
Perheemme matkablogi 2008->
torstai 16. heinäkuuta 2009
tiistai 14. heinäkuuta 2009
15 tuntia myöhässä
Pasi: Siis paluulentomme Bangkokista Helsinkiin. Uutisen saimme tietysti vasta lentokentällä. Nyt juuri kun tätä kirjoittelen Novotel-hotellissa Suvarnabhumin kentän liepeillä, jonne Finnair meidät majoitti, meidän pitäisi olla nousemassa koneeseen. Seuraava arvioitu lähtöaika on huomenna iltapäivällä kello 15:00. Yritin etsiä netistä jotain lisätietoja minkälaisesta viasta on kysymys mutta mitään en ole löytänyt.
Tämä hotelli on erittäin korkealuokkainen ja Finnairin piikkiin saimme tänään illallisen ja huomisen aamiaisen ja lounaan. Toistaiseksi ei mitään valittamista asioiden hoidon suhteen. Toisaalta, olimme kolmen ensimmäisen perheen joukossa kun chekkaus alkoi ja saimme hotellikuljetukset välittömästi. Olen tasan varma että juuri tällä hetkellä, noin pari tuntia myöhemmin, siellä on vielä paljon porukkaa joka odottaa omaa hotelliaan ja kuljetuksiaan. Onneksi meillä ei ollut kiire minnekään. Toisin kävi eräälle ruotsalaiselle kaverille jolla oli jatkolento Helsingistä köpikseen. Vielä tänään hän ei ole saanut mitään tietoa siitä kuinka homma hoidetaan.
Huomenna uusi päivä ja uusi yritys päästä kotimatkalle.
Tämä hotelli on erittäin korkealuokkainen ja Finnairin piikkiin saimme tänään illallisen ja huomisen aamiaisen ja lounaan. Toistaiseksi ei mitään valittamista asioiden hoidon suhteen. Toisaalta, olimme kolmen ensimmäisen perheen joukossa kun chekkaus alkoi ja saimme hotellikuljetukset välittömästi. Olen tasan varma että juuri tällä hetkellä, noin pari tuntia myöhemmin, siellä on vielä paljon porukkaa joka odottaa omaa hotelliaan ja kuljetuksiaan. Onneksi meillä ei ollut kiire minnekään. Toisin kävi eräälle ruotsalaiselle kaverille jolla oli jatkolento Helsingistä köpikseen. Vielä tänään hän ei ole saanut mitään tietoa siitä kuinka homma hoidetaan.
Huomenna uusi päivä ja uusi yritys päästä kotimatkalle.
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Elokuvajulkaisut
Pasi: Albumissa kaksi uutta elokuvaa.Lopultakin sain aikaiseksi lupaamani Matka-Elokuvan nimeltään Hua Hin - Phuket. Viivästys johtui puutteellisista ohjelmistoista joita nyt olen siis täydentänyt melkein laillisilla hankinnoilla täältä Bangkokista.
Tämä elokuva on siis kuvattu kännykällä joten laatu on sen mukaista. Ohjaus on luonnollisesti laadukasta työtä mutta kun tekniikka ei riitä niin ei voi mitään. Tässä Road-Moviessa on kaikki klassiset ainekset mukana. Aikaisemmin jo kertomani Thaimaalainen musiikki ryydittää menoa, jota täydentää vierailevana tähtösenä takapenkin Idols-ehdokas Emma. Mukana on sopivasti vessahuumoria ja kuivaa huumoria. Kuiva osuus muodostuu ohjaajan haastattelusta kesken matkan, jossa hän arvioi jäljellä olevaa matkaa, eikä erehdy kuin kolmella tunnilla.
Toinen video on lyhyt sadekeliotos Phuketista jossa se yksi turisti on juuri kaatunut skootterillaan.
Nauttikaa jos pystytte. Ymmärrän hyvin jos ette nauti.
Tämä elokuva on siis kuvattu kännykällä joten laatu on sen mukaista. Ohjaus on luonnollisesti laadukasta työtä mutta kun tekniikka ei riitä niin ei voi mitään. Tässä Road-Moviessa on kaikki klassiset ainekset mukana. Aikaisemmin jo kertomani Thaimaalainen musiikki ryydittää menoa, jota täydentää vierailevana tähtösenä takapenkin Idols-ehdokas Emma. Mukana on sopivasti vessahuumoria ja kuivaa huumoria. Kuiva osuus muodostuu ohjaajan haastattelusta kesken matkan, jossa hän arvioi jäljellä olevaa matkaa, eikä erehdy kuin kolmella tunnilla.
Toinen video on lyhyt sadekeliotos Phuketista jossa se yksi turisti on juuri kaatunut skootterillaan.
Nauttikaa jos pystytte. Ymmärrän hyvin jos ette nauti.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Krung Thep, Ayuttahaya ja ekumeeninen jenkka näkötornissa
Pasi: Perjantai 10.7. Hieman haikea lähtö Hua Hinistä mutta mukava päästä taas Bangkokiin eli tuttavallisemmin Krung Thepiin. Mr. Puk oli jo pihalla lueskelemassa lehteä pikkubussissaan kun kävin maksamassa meidät ulos Verandasta. Häkissään Nok, ”mean bird”, oli yllättäen jo hereillä, mutta aika vähäpuheinen. Juuri kun saimme laukut autoon ja aloimme tehdä lähtöä, tuli hotellin omistajaksi olettamani vanha rouva vielä hyvästelemään ja toivottamaan hyvää matkaa. Tämän Veranda Lodgen yksi viehätys onkin siinä että se on jotenkin perhehotellin tuntuinen.
Kolmisen tuntia Pukin kyydissä meni aika kivasti, mutta viimeinen puoli tuntia oli aika tuskallista. Jostain syystä auton ilmastointi hyytyi samalla kun vauhti putosi Bangkokin ruuhkien johdosta kävelyvauhtiin. Perillä hotelli Pathumwan Princessin pihalla nousi pikkubussista kolme todella hikistä hengailijaa.
Heti perjantaina tehtiin vähän etukäteen suunniteltuja ostoksia. Niin kuin nyt esimerkiksi matkalaukku. Tällä kertaa pääsimme toteuttamaan viime vuonna keksityn menetelmän. Pienillä matkatavaroilla Thaimaahan ja ennen kotiinpaluuta jäädään muutamaksi päiväksi Bangkokiin. Ostetaan uusi matkalaukku ja täytetään se siinä sitten matkan lopuksi. Paulan idea, luonnollisesti.
Olimme myös jo pitkään halunneet käydä Siamin vanhassa pääkaupungissa Ayuttahayassa, ja tällä kertaa vaihdoimme omatoimimatkailijoista tavallisiksi turisteiksi. Ostin ensimmäisestä vastaan tulleesta matkatoimistosta päivän retken ja luovuimme ajatuksesta että mentäisiin sinne vaan joko junalla tai bussilla omin päin. Lähtö lauantaiaamuna klo 7:00, joten tiedossa aikainen herätys.
Myöhemmin illalla joku kävi soittamassa huoneemme ovikelloa, ja katosi saman tien, sillä avattuani oven en nähnyt ketään edes lähistöllä. Huomasin kuitenkin hetken kuluttua että oven alta oli työnnetty kirje, joka oli osoitettu minulle. Lyhyt tiedonanto kuului seuraavasti:
” Kindly be informed that your pick up time to Ayudthaya tour has been changed from 07:00 hrs. to 06:45 hrs. Please wait at the waiting area on the ground floor ”
Kirjeen oli allekirjoittanut River King Cruises –matkatoimiston puolesta Ms. Porn.
Wau!! Olin juuri saanut ensimmäisen virallisen pornokirjeeni näiltä selkosilta!! Huonompi homma vaan että aamuherätys on siis vieläkin aikaisempi.
Lauantai 11.7.
Herätys 05:40, sähäkkä aamiainen ja muut asiaan kuuluvat aamutoimet. Olimme hotellin aulassa jo 06:37 valmiina lähtöön. Kello tuli varttia vaille ja sovittu (eli aikaistettu) noutoaika tuli ja meni. Siinä sitten seitsemän jälkeen, kun nouto lopultakin tuli, kävi mielessä että toivottavasti neiti Porn ei nähnyt hirveästi vaivaa sen viestin toimittamiseksi, kun sen oli kuitenkin ihan turhaa.
Meidät keräiltiin minivaneilla ympäri Bangkokia ja lähdimme yhdellä isommalla bussilla kohti pohjoista. Väkeä oli Ranskasta, Thaimaasta, Tanskasta, Hollannista ja joitakin Afrikkalaisia. Matkaseurueemme tarkka koko oli 37 + Audi. Audi oli meidän matkaoppaamme, joka ensin esitteli itsensä koko nimellä ja sitten antoi luvan lyhentää nimensä Audiksi.
Se koko nimi olikin kokolailla pitkä ja vaikea, mutta Audi ei. Siis pitkä eikä vaikea. Pikkuinen äijäntumppi sinisessä kauluspaidassa ja lippalakissa ja koko ajan äänessä. Paikalliseksi verrattain hyvää englantia puhuvaa Audia oli kuitenkin vaikea ymmärtää, sillä bussin ilmastointi huusi niin että äänentoisto jäi toiseksi.
Meidät tarroitettiin sinisillä tarroilla joka olisi kuulemma tärkeä pitää koko ajan rintapielessä, että pääsee seurueen mukana sisään sovittuihin paikkoihin ja vieläpä paluumatkallekin. Aikaisesta herätyksestä johtuen, tai sitten vaan tympääntyneenä maaseutunäkymiin, urvahdin menomatkaksi bussin takapenkkiin. Saavuimme siis mielestäni vähän yllättäen Ayutthayaan. Tällä kaupungilla on varmaan maailmanennätys erilaisten kirjoitusasujen suhteen. Itse en osaa ulkoa niistä ainuttakaan joten käytän tätä matkatoimiston esitteestä nappaamaani muotoa.
Ensimmäinen kohde oli jumalattoman kokoinen (väärä ilmaus tähän kohtaan, luulen?) istuva kultainen Buddha jonka ympärillä oli temppeli. Audilla karkasi ääni välillä ihan falsettiin kun hän kiekui tämän kyseisen patsaan historiaa ja sille sattuneita onnettomuuksia, burmalaisten tihutöitä, jne. Täällä sai sisällä ottaa valokuviakin ja kyllä niitä sitten otettiinkin.
Tämän jälkeen siirryimme kävellen keskellä koira- ja matkamuistomyyjälaumaa lähistöllä olevaan Ayutthaya Historical Parkiin. Nämä rauniot ovat jäänteitä kymmenistä palatseista ja temppeleistä. 1300-luvulla alkaneen neljänsadan vuoden loiston aikana täällä hallitsi 33 eri kuningasta. He alistivat valtaansa lähiseudun valtiot ja valloittivat myös khmerien pääkaupungin Angkorin. Silloisen imperiumin pääkaupungin Aytthayan väkiluku oli noin yksi miljoona ja se olikin yksi maailman suurimmista kaupungeista. Erittäin vaikuttavan näköisiä raunioita ne sitten olivatkin. Tällaisessa paikassa tulee väkisinkin mieleen miten pitkä historia näillä Aasian mailla on takanaan. Burmalaiset lopulta tuhosivat tämän kaupungin 1767 ja vielä ilkeilläkseen hakkasivat kaikilta Buddhan patsailta päät pois. Muutama valokuva albumissa ei tee oikeutta paikalle joten suosittelen että käytte itse paikan päällä katsomassa miltä Aytthayan rauniot näyttävät nyt.
Sitten kävimme lyhyen ajomatkan jälkeen katsastamassa yhden merkittävän temppelin, Wat Yai Chaimongkholin. Me emme tästä jaksaneet hirveästi innostua. Varsinkin kun meinasimme hyytyä sinne helteeseen. Vettä lensi päästä ja selästä ja hakeuduimme automaattisesti varjoihin.
Tämän jälkeen ajelimme puoli tuntia ilmastoidussa bussissa kohti jotain palatsia, joten otin varmuuden vuoksi pienet päiväunet. Eihän sitä voinut tietää minkälaisia koettelemuksia Audi oli meitä varten vielä suunnitellut.
Hiestä märkiintyneestä t-paidastani se tärkeä tarra tipahti pois, mutta oli kuin ihmeen kaupalla jäänyt kiinni kameraani, josta Paula sen pongasi. Kiinnitin sen lompakkooni ja varauduin sitä sitten tarvittaessa vilauttelemaan.
Tämä palatsi johon sitten seuraavaksi pääsimme tutustumaan oli nimeltään Bang-Pa-In Palace.
Palatsi on oikeastaan väärä ilmaisu tälle jutulle. Oikeampi olisi alue tai puisto tai jotain. Kyseessä on valtavan kokoinen suljettu alue jossa on toinen toistaan hienompia rakennuksia ja paikkoja.
Paikka on vielä nykyäänkin vallassa olevan kuningas Rama IX:n käytössä jossa hän silloin tällöin järjestää jotain vastaanottoja tai juhlia.
Koska paikka oli iso ja me olimme aivan lopussa, päätimme taas vuokrata auton. Tarkemmin sanottuna Golfauton. Niitä vuokrattiin portilla ja otimme sen hetkeäkään epäröimättä. Olihan se siis hienoa huristella ohi meidän matkaseuralaisista, jotka hiestä märkänä hinkkasivat siellä niitä puistoteitä ja siltoja.
Meidän sekalaisen bussillisemme lisäksi täällä oli muitakin turisteja. Ainoa merkittävä kohtaaminen näiden muiden kanssa sattui kohdalleni Ho Withun Thasanan näkötornissa.
Torniin ylös johtavat portaat olivat erittäin kapeat ja vastaantulijan kanssa ohittaminen teki tiukkaa.. Olin juuri saavuttamassa ylimmän tasanteen ja etenin sinne nuoren korealaispojan perässä, siis aivan tappituntumalla. Meitä vastaan laskeutui vanhempi mieshenkilö, luultavasti thaimaalainen. Ohitustilanteessa tämän edelläni kulkevan pojan reppu tarttui sen alaspäin menossa olevan herran kameralaukun johonkin koukkuun. Pienen hetken kaikki jatkoivat kulkuaan, kunnes kitka pysäytti nämä kaksi henkilöä. Minä jatkoin vielä hetken kunnes olin jo todella lähellä sitä poikaa.
Koska ollaan Aasiassa, ja tähän tartuntaoperaatioon osallistuneet henkilöt olivat aasialaisia, kumpikaan ei tietenkään antanut periksi. Alkoi vaihe jossa molemmat vetävät itsepintaisesti omiin suuntiinsa. Taisin olla tässä vaiheessa ainoa joka tiesi, mitä oli tapahtunut, sillä olimme siinä vaiheessa jo peräkkäin kaikki kolme, minä keskimmäisenä, ja näin sen liitoksen joka aiheutti koko hässäkän. Seuranneen pysähtyneen hetken aikana kaikki puhuivat ilmeisesti omilla äidinkielillään itsekseen. Se vanhempi herra alkoi jotenkin ynisemään ihan kuin laulamaan hiljaa. Korealaispoika hypähteli ikään kuin pyristellen irti. Yritin hosua siellä niiden kavereiden välissä jotain ja osoitella niitä reppuja, mutta kumpikaan ei tietenkään kuunnellut eikä katsellut. Ynisivät ja hypähtelivät vaan. Tuli mieleen että tässä me vedellään niin kuin jenkkaa siellä portaikossa.
Aikansa mesottuaan he sitten tajusivat, että ovat jostain kiinni toisissaan ja alkoivat purkaa kytkentää. Arvatkaapa kuka oli ihan pikkuisen tiellä siinä hommassa. Ja kun se suma sitten jotenkin purkautui ja liike jatkui, niin ketäpäs siellä sitten tuijoteltiin sen näköisenä, että mitäs täällä hankaloitat muiden menoa, valkonaama.
Paluumatkalla portille huomasin Audin töpöttelemässä siellä yhden sillan pielessä. Hihkaisin heti että ”Jump In”, ja näytin golf-automme takapenkkiä, jossa Emma veteli pillillä cokista. Audi kuitenkin kieltäytyi ja kertoi vahtivansa että kaikki muutkin seuralaisemme osaavat pois alueelta.
Paluumatkalle lähdimme samalla bussilla ja noin 40 minuutin ajon jälkeen siirryimme jossain temppelialueella jokilaivaan. Matkatessamme tällä jokiristeilijällä Chaopraya-jokea kohti Bangkokia söimme buffet-lounaan ja rentouduimme. Joella oli aika paljon muutakin liikennettä. Paluu Bangkokin keskustaan kesti noin puolitoista tuntia. Sieltä meidät tuupattiin takaisin samoihin taksi-busseihin joilla meidät oli hotellilta noudettu aamulla. Noin puoli neljän aikaan olimme takaisin hotellilla. Väsyneinä mutta onnellisina. Fyysisesti raskas mutta mukava reissu.
Sunnuntai 12.7.
Tänään Lohjalla pääsi ripille meidän kummipoikamme Teemu. Onnea Teemulle ja vielä kerran pahoittelut siitä että kummisetä ja –täti eivät ole paikalla juhlimassa. Onneksi olemme kuitenkin hoitaneet nyt päättyvän kristillisen kasvatusvastuumme mallikelpoisesti, vai kuinka?
Ostospäivä. Kierreltiin tämän metropolin ostoskeskuksia. Onneksi ei ollut tarpeeksi valuuttaa matkassa. Ihan käsittämättömän kokoisia ostoshelvettejä. Näin ”Low Season” hinnoilla tekee myös löytöjä. Tässä päivän parhaat tarjoukset:
Miesten vaateliike: ” 50% discount !! Buy 4 get one free!”
Camel merkkivaateliike: ” 50 % OFF ! Buy 2, get one free!”
Onkohan minulla käynyt matkan varrella niin, että alun perinkin vaatimaton matemaattinen älyni on kadonnut lopullisesti. Vai saitteko te noista tarjouksista laskettua 50% alennuksen?
Ja sitten Thaimaan ”H1N1 Flu”- tilanne. Koko maailma on ollut jo pitkään tämän possunuhan kynsissä. Jo keväällä kun ensimmäisen kerran kuulin koko taudista, ennustin tänne Thaimaan suuntaan vaikeita aikoja. Tässä taudissa kun sattuu leviäminen olevan helppoa juuri huonon hygienian ja suurien väkijoukkojen keskuudessa. Täällähän tosin ketään ei kätellä, tehdään vain nätti Wai (kädet painetaan yhteen ja kumarretaan), mutta silti ollaan alituisesti porukalla koossa.
Seurailin pitkin kevättä ja alkukesää Thaimaan sikainfluenssatilannetta, joka rupesi vähitellen muistuttamaan myös maan poliittista tilannetta. Eli täysin hallitsematonta touhua.
Virallista lukua sairastuneista ei voi kuin arvailla, mutta arviot ovat vaihdelleet välillä 130 – 27 000.
Tämän hetken tilanne virallinen WHO:n nettisivuilla on Thaimaassa 2076 tartuntaa ja 7 kuollutta.
Turha kuitenkaan murehtia, sillä tämän päivän Bangkok Postin mukaan on mahdollista että tautiin ehtii sairastumaan koko sen elinkaaren aikana yli 30 miljoonaa thaimaalaista. Kovia arvioita, mutta tämähän on äärettömyyksien yhteiskunta, niin hyvässä kuin pahassakin, ja varsinkin arvioiden tekijöiden keskuudessa.
Tauti on kuitenkin Thaimaassa otettu myös käytännössä vakavasti, sillä täällä kulkee ihmisiä kaikkialla hengityssuojissa. Josko niistä nyt mitään apua on, en tiedä, mutta paljon niitä käytetään.
Pakko tunnustaa että hieman huvittavalta näyttää nuori tyttö Bangkokin katujen vilinässä, puhumassa kännykkään, hengityssuoja suun edessä. Yritin käydä ostamassa itsellenikin tuollaista suojusta apteekista, mutta ei niitä siellä sitten myytykään. Mistähän hitosta nämä ne oikein sitten hommaavatkaan. Itselleni olisin sen ostanut lähinnä matkamuistoksi, sillä näiden hengityssuojien suhteen olen vähän kyynikko. Jos kaikki käyttää niin hyvä, mutta jos vain joka viides, niin mitä hyötyä.
Käsihygienia on tärkeää, ja se on täällä myös hyvin huomioitu. Tavarataloissa melkein joka kerroksessa seisoo täti ja puhdistaa rullaportaiden käsinojia. Ruokakauppojen ostoskärryjen kädensijat ovat kaikki märkiä desinfioinnin jäljiltä. Edes hotelliin ei pääse sisään ilman käsidesinfiointia, eikä ilman metallinpaljastinta, joka tuskin liittyy sikainfluenssaan.
Kolmisen tuntia Pukin kyydissä meni aika kivasti, mutta viimeinen puoli tuntia oli aika tuskallista. Jostain syystä auton ilmastointi hyytyi samalla kun vauhti putosi Bangkokin ruuhkien johdosta kävelyvauhtiin. Perillä hotelli Pathumwan Princessin pihalla nousi pikkubussista kolme todella hikistä hengailijaa.
Heti perjantaina tehtiin vähän etukäteen suunniteltuja ostoksia. Niin kuin nyt esimerkiksi matkalaukku. Tällä kertaa pääsimme toteuttamaan viime vuonna keksityn menetelmän. Pienillä matkatavaroilla Thaimaahan ja ennen kotiinpaluuta jäädään muutamaksi päiväksi Bangkokiin. Ostetaan uusi matkalaukku ja täytetään se siinä sitten matkan lopuksi. Paulan idea, luonnollisesti.
Olimme myös jo pitkään halunneet käydä Siamin vanhassa pääkaupungissa Ayuttahayassa, ja tällä kertaa vaihdoimme omatoimimatkailijoista tavallisiksi turisteiksi. Ostin ensimmäisestä vastaan tulleesta matkatoimistosta päivän retken ja luovuimme ajatuksesta että mentäisiin sinne vaan joko junalla tai bussilla omin päin. Lähtö lauantaiaamuna klo 7:00, joten tiedossa aikainen herätys.
Myöhemmin illalla joku kävi soittamassa huoneemme ovikelloa, ja katosi saman tien, sillä avattuani oven en nähnyt ketään edes lähistöllä. Huomasin kuitenkin hetken kuluttua että oven alta oli työnnetty kirje, joka oli osoitettu minulle. Lyhyt tiedonanto kuului seuraavasti:
” Kindly be informed that your pick up time to Ayudthaya tour has been changed from 07:00 hrs. to 06:45 hrs. Please wait at the waiting area on the ground floor ”
Kirjeen oli allekirjoittanut River King Cruises –matkatoimiston puolesta Ms. Porn.
Wau!! Olin juuri saanut ensimmäisen virallisen pornokirjeeni näiltä selkosilta!! Huonompi homma vaan että aamuherätys on siis vieläkin aikaisempi.
Lauantai 11.7.
Herätys 05:40, sähäkkä aamiainen ja muut asiaan kuuluvat aamutoimet. Olimme hotellin aulassa jo 06:37 valmiina lähtöön. Kello tuli varttia vaille ja sovittu (eli aikaistettu) noutoaika tuli ja meni. Siinä sitten seitsemän jälkeen, kun nouto lopultakin tuli, kävi mielessä että toivottavasti neiti Porn ei nähnyt hirveästi vaivaa sen viestin toimittamiseksi, kun sen oli kuitenkin ihan turhaa.
Meidät keräiltiin minivaneilla ympäri Bangkokia ja lähdimme yhdellä isommalla bussilla kohti pohjoista. Väkeä oli Ranskasta, Thaimaasta, Tanskasta, Hollannista ja joitakin Afrikkalaisia. Matkaseurueemme tarkka koko oli 37 + Audi. Audi oli meidän matkaoppaamme, joka ensin esitteli itsensä koko nimellä ja sitten antoi luvan lyhentää nimensä Audiksi.
Se koko nimi olikin kokolailla pitkä ja vaikea, mutta Audi ei. Siis pitkä eikä vaikea. Pikkuinen äijäntumppi sinisessä kauluspaidassa ja lippalakissa ja koko ajan äänessä. Paikalliseksi verrattain hyvää englantia puhuvaa Audia oli kuitenkin vaikea ymmärtää, sillä bussin ilmastointi huusi niin että äänentoisto jäi toiseksi.
Meidät tarroitettiin sinisillä tarroilla joka olisi kuulemma tärkeä pitää koko ajan rintapielessä, että pääsee seurueen mukana sisään sovittuihin paikkoihin ja vieläpä paluumatkallekin. Aikaisesta herätyksestä johtuen, tai sitten vaan tympääntyneenä maaseutunäkymiin, urvahdin menomatkaksi bussin takapenkkiin. Saavuimme siis mielestäni vähän yllättäen Ayutthayaan. Tällä kaupungilla on varmaan maailmanennätys erilaisten kirjoitusasujen suhteen. Itse en osaa ulkoa niistä ainuttakaan joten käytän tätä matkatoimiston esitteestä nappaamaani muotoa.
Ensimmäinen kohde oli jumalattoman kokoinen (väärä ilmaus tähän kohtaan, luulen?) istuva kultainen Buddha jonka ympärillä oli temppeli. Audilla karkasi ääni välillä ihan falsettiin kun hän kiekui tämän kyseisen patsaan historiaa ja sille sattuneita onnettomuuksia, burmalaisten tihutöitä, jne. Täällä sai sisällä ottaa valokuviakin ja kyllä niitä sitten otettiinkin.
Tämän jälkeen siirryimme kävellen keskellä koira- ja matkamuistomyyjälaumaa lähistöllä olevaan Ayutthaya Historical Parkiin. Nämä rauniot ovat jäänteitä kymmenistä palatseista ja temppeleistä. 1300-luvulla alkaneen neljänsadan vuoden loiston aikana täällä hallitsi 33 eri kuningasta. He alistivat valtaansa lähiseudun valtiot ja valloittivat myös khmerien pääkaupungin Angkorin. Silloisen imperiumin pääkaupungin Aytthayan väkiluku oli noin yksi miljoona ja se olikin yksi maailman suurimmista kaupungeista. Erittäin vaikuttavan näköisiä raunioita ne sitten olivatkin. Tällaisessa paikassa tulee väkisinkin mieleen miten pitkä historia näillä Aasian mailla on takanaan. Burmalaiset lopulta tuhosivat tämän kaupungin 1767 ja vielä ilkeilläkseen hakkasivat kaikilta Buddhan patsailta päät pois. Muutama valokuva albumissa ei tee oikeutta paikalle joten suosittelen että käytte itse paikan päällä katsomassa miltä Aytthayan rauniot näyttävät nyt.
Sitten kävimme lyhyen ajomatkan jälkeen katsastamassa yhden merkittävän temppelin, Wat Yai Chaimongkholin. Me emme tästä jaksaneet hirveästi innostua. Varsinkin kun meinasimme hyytyä sinne helteeseen. Vettä lensi päästä ja selästä ja hakeuduimme automaattisesti varjoihin.
Tämän jälkeen ajelimme puoli tuntia ilmastoidussa bussissa kohti jotain palatsia, joten otin varmuuden vuoksi pienet päiväunet. Eihän sitä voinut tietää minkälaisia koettelemuksia Audi oli meitä varten vielä suunnitellut.
Hiestä märkiintyneestä t-paidastani se tärkeä tarra tipahti pois, mutta oli kuin ihmeen kaupalla jäänyt kiinni kameraani, josta Paula sen pongasi. Kiinnitin sen lompakkooni ja varauduin sitä sitten tarvittaessa vilauttelemaan.
Tämä palatsi johon sitten seuraavaksi pääsimme tutustumaan oli nimeltään Bang-Pa-In Palace.
Palatsi on oikeastaan väärä ilmaisu tälle jutulle. Oikeampi olisi alue tai puisto tai jotain. Kyseessä on valtavan kokoinen suljettu alue jossa on toinen toistaan hienompia rakennuksia ja paikkoja.
Paikka on vielä nykyäänkin vallassa olevan kuningas Rama IX:n käytössä jossa hän silloin tällöin järjestää jotain vastaanottoja tai juhlia.
Koska paikka oli iso ja me olimme aivan lopussa, päätimme taas vuokrata auton. Tarkemmin sanottuna Golfauton. Niitä vuokrattiin portilla ja otimme sen hetkeäkään epäröimättä. Olihan se siis hienoa huristella ohi meidän matkaseuralaisista, jotka hiestä märkänä hinkkasivat siellä niitä puistoteitä ja siltoja.
Meidän sekalaisen bussillisemme lisäksi täällä oli muitakin turisteja. Ainoa merkittävä kohtaaminen näiden muiden kanssa sattui kohdalleni Ho Withun Thasanan näkötornissa.
Torniin ylös johtavat portaat olivat erittäin kapeat ja vastaantulijan kanssa ohittaminen teki tiukkaa.. Olin juuri saavuttamassa ylimmän tasanteen ja etenin sinne nuoren korealaispojan perässä, siis aivan tappituntumalla. Meitä vastaan laskeutui vanhempi mieshenkilö, luultavasti thaimaalainen. Ohitustilanteessa tämän edelläni kulkevan pojan reppu tarttui sen alaspäin menossa olevan herran kameralaukun johonkin koukkuun. Pienen hetken kaikki jatkoivat kulkuaan, kunnes kitka pysäytti nämä kaksi henkilöä. Minä jatkoin vielä hetken kunnes olin jo todella lähellä sitä poikaa.
Koska ollaan Aasiassa, ja tähän tartuntaoperaatioon osallistuneet henkilöt olivat aasialaisia, kumpikaan ei tietenkään antanut periksi. Alkoi vaihe jossa molemmat vetävät itsepintaisesti omiin suuntiinsa. Taisin olla tässä vaiheessa ainoa joka tiesi, mitä oli tapahtunut, sillä olimme siinä vaiheessa jo peräkkäin kaikki kolme, minä keskimmäisenä, ja näin sen liitoksen joka aiheutti koko hässäkän. Seuranneen pysähtyneen hetken aikana kaikki puhuivat ilmeisesti omilla äidinkielillään itsekseen. Se vanhempi herra alkoi jotenkin ynisemään ihan kuin laulamaan hiljaa. Korealaispoika hypähteli ikään kuin pyristellen irti. Yritin hosua siellä niiden kavereiden välissä jotain ja osoitella niitä reppuja, mutta kumpikaan ei tietenkään kuunnellut eikä katsellut. Ynisivät ja hypähtelivät vaan. Tuli mieleen että tässä me vedellään niin kuin jenkkaa siellä portaikossa.
Aikansa mesottuaan he sitten tajusivat, että ovat jostain kiinni toisissaan ja alkoivat purkaa kytkentää. Arvatkaapa kuka oli ihan pikkuisen tiellä siinä hommassa. Ja kun se suma sitten jotenkin purkautui ja liike jatkui, niin ketäpäs siellä sitten tuijoteltiin sen näköisenä, että mitäs täällä hankaloitat muiden menoa, valkonaama.
Paluumatkalla portille huomasin Audin töpöttelemässä siellä yhden sillan pielessä. Hihkaisin heti että ”Jump In”, ja näytin golf-automme takapenkkiä, jossa Emma veteli pillillä cokista. Audi kuitenkin kieltäytyi ja kertoi vahtivansa että kaikki muutkin seuralaisemme osaavat pois alueelta.
Paluumatkalle lähdimme samalla bussilla ja noin 40 minuutin ajon jälkeen siirryimme jossain temppelialueella jokilaivaan. Matkatessamme tällä jokiristeilijällä Chaopraya-jokea kohti Bangkokia söimme buffet-lounaan ja rentouduimme. Joella oli aika paljon muutakin liikennettä. Paluu Bangkokin keskustaan kesti noin puolitoista tuntia. Sieltä meidät tuupattiin takaisin samoihin taksi-busseihin joilla meidät oli hotellilta noudettu aamulla. Noin puoli neljän aikaan olimme takaisin hotellilla. Väsyneinä mutta onnellisina. Fyysisesti raskas mutta mukava reissu.
Sunnuntai 12.7.
Tänään Lohjalla pääsi ripille meidän kummipoikamme Teemu. Onnea Teemulle ja vielä kerran pahoittelut siitä että kummisetä ja –täti eivät ole paikalla juhlimassa. Onneksi olemme kuitenkin hoitaneet nyt päättyvän kristillisen kasvatusvastuumme mallikelpoisesti, vai kuinka?
Ostospäivä. Kierreltiin tämän metropolin ostoskeskuksia. Onneksi ei ollut tarpeeksi valuuttaa matkassa. Ihan käsittämättömän kokoisia ostoshelvettejä. Näin ”Low Season” hinnoilla tekee myös löytöjä. Tässä päivän parhaat tarjoukset:
Miesten vaateliike: ” 50% discount !! Buy 4 get one free!”
Camel merkkivaateliike: ” 50 % OFF ! Buy 2, get one free!”
Onkohan minulla käynyt matkan varrella niin, että alun perinkin vaatimaton matemaattinen älyni on kadonnut lopullisesti. Vai saitteko te noista tarjouksista laskettua 50% alennuksen?
Ja sitten Thaimaan ”H1N1 Flu”- tilanne. Koko maailma on ollut jo pitkään tämän possunuhan kynsissä. Jo keväällä kun ensimmäisen kerran kuulin koko taudista, ennustin tänne Thaimaan suuntaan vaikeita aikoja. Tässä taudissa kun sattuu leviäminen olevan helppoa juuri huonon hygienian ja suurien väkijoukkojen keskuudessa. Täällähän tosin ketään ei kätellä, tehdään vain nätti Wai (kädet painetaan yhteen ja kumarretaan), mutta silti ollaan alituisesti porukalla koossa.
Seurailin pitkin kevättä ja alkukesää Thaimaan sikainfluenssatilannetta, joka rupesi vähitellen muistuttamaan myös maan poliittista tilannetta. Eli täysin hallitsematonta touhua.
Virallista lukua sairastuneista ei voi kuin arvailla, mutta arviot ovat vaihdelleet välillä 130 – 27 000.
Tämän hetken tilanne virallinen WHO:n nettisivuilla on Thaimaassa 2076 tartuntaa ja 7 kuollutta.
Turha kuitenkaan murehtia, sillä tämän päivän Bangkok Postin mukaan on mahdollista että tautiin ehtii sairastumaan koko sen elinkaaren aikana yli 30 miljoonaa thaimaalaista. Kovia arvioita, mutta tämähän on äärettömyyksien yhteiskunta, niin hyvässä kuin pahassakin, ja varsinkin arvioiden tekijöiden keskuudessa.
Tauti on kuitenkin Thaimaassa otettu myös käytännössä vakavasti, sillä täällä kulkee ihmisiä kaikkialla hengityssuojissa. Josko niistä nyt mitään apua on, en tiedä, mutta paljon niitä käytetään.
Pakko tunnustaa että hieman huvittavalta näyttää nuori tyttö Bangkokin katujen vilinässä, puhumassa kännykkään, hengityssuoja suun edessä. Yritin käydä ostamassa itsellenikin tuollaista suojusta apteekista, mutta ei niitä siellä sitten myytykään. Mistähän hitosta nämä ne oikein sitten hommaavatkaan. Itselleni olisin sen ostanut lähinnä matkamuistoksi, sillä näiden hengityssuojien suhteen olen vähän kyynikko. Jos kaikki käyttää niin hyvä, mutta jos vain joka viides, niin mitä hyötyä.
Käsihygienia on tärkeää, ja se on täällä myös hyvin huomioitu. Tavarataloissa melkein joka kerroksessa seisoo täti ja puhdistaa rullaportaiden käsinojia. Ruokakauppojen ostoskärryjen kädensijat ovat kaikki märkiä desinfioinnin jäljiltä. Edes hotelliin ei pääse sisään ilman käsidesinfiointia, eikä ilman metallinpaljastinta, joka tuskin liittyy sikainfluenssaan.
torstai 9. heinäkuuta 2009
Matkalla pohjoiseen ja kieltolakitutkimus
Pasi: Tiistai 7.6. Paluupäivä pohjoisempaan eli Hua Hiniin. Melkein koko matkan oli hyvä ajokeli, joka tarkoittaa samalla myös sitä, että muut tiellä kulkijat luukuttivat ihan silmittömästi. Kun matkasimme pari viikkoa sitten tämän matkan toisinpäin, kerroin illalla Phuketissa tarjoilijalle että olin juuri ajanut Hua Hin - Phuket välin noin kymmeneen tuntiin. Hän kertoi että normaalisti siihen menee n. 6-7 tuntia. Uskon ja tiedän, että näin on, sillä olen nähnyt sen omin silmin. Liikenneturvallisuudella ei ole mitään tekemistä ajotapojen kanssa, sillä nämähän ovat täällä karman kyydissä, eli kaikki mitä tapahtuu on ennalta määrättyä. Jokaisen karma on siis edellisessä elämässä ansaittujen hyvien ja pahojen tekojen summa. Nytkin matkan varrella ainakin kaksi meidät ohittanutta huimapäätä oli onnistunut myskäämään autonsa. Toinen oli kovassa sateessa onnistunut lyhentämään isoa pick-upia noin metrillä ja solmimaan sen puun ympärille. Tämä kuski oli siis saattanut olla edellisessä elämässään ikävä ihminen. Toivottavasti tässä nyt päättyneessä vaelluksessaan hän oli ansainnut paremman seuraavan elämän.
Loppumatkasta nimittäin ajelimme sateessa. Ajokeli oli välillä kuin elokuvista. Tarkoitan tällä nimenomaan leffaa Twister, jossa irtonaisia objekteja (lehmiä, rekkoja, jne) lentelee hallitsemattomasti vaakasuoraan ilmassa aivan hirveässä myrskyssä. No nyt oli sama keli, tosin ilman niitä lentäviä objekteja. Koska täällä ei paljon valoja autossa pidetä ellei ole ihan pilkkopimeää, niin ei niitä juuri sitten sateellakaan päälle laiteta. (polttimot kuluu?). Varsinkaan rekat eivät valoja laittaneet päälle. Itse pistin valot päälle kun ulkona oli melkein pimeää, vaikka teoriassa oli ikään kuin vielä valoisa aika. Sitten huomasin että edellä ajavassa autossa oli hätävilkut päällä ja tein saman tempun. Näin me siellä monsuunimyrskyn keskellä vaellettiin letkassa ja pelättiin. Osa pimeillä autoilla, osassa valot, ja osassa hätävilkutkin päällä. Siinä autossa jossa pelättiin, oli sekä valot että hätävilkut, sillä meillä ollaan karman lisäksi myös maallisen kuljettajan kyydissä. Albumissa pieni video olosuhteista.
Matkalla pysähdyimme paikassa jota kutsumme banaanilaaksoksi. Molemmin puolin tietä on satoja metrejä kojuja joissa myydään hedelmiä, pääosin banaaneja. Ostimme tertun makeita sormibanaaneita. Olisimme halunneet vain muutaman mutta pienin mahdollinen myyntiyksikkö oli täysi terttu, painoa n. 2 kg. Ja hintaa 20 bahtia, noin 40 senttiä.
Jossain vaiheessa havaitsimme takaa tulevan ambulanssin valot vilkkuen. Väistin saman tien hitaammalle kaistalle, kuten meidät maallisilla opeilla ajamaan opetetut on koulutettu tekemään. Välittömästi siellä hitaammalla kaistalla joku tampio havaitsi tilaisuutensa koittaneen ja luikahti heti minun antamaani tilaan. Suoraan sen ambulanssin eteen. Eikä sille sairaskuljetukselle kukaan muukaan tilaa antanut. Siinä se jonotti ruuhkassa pari autoa meidän edessämme vielä pitkään jälkeenpäinkin. Joskus 50 kilometriä myöhemmin se hävisi meiltä kun pysähdyimme huoltoasemalle. Ei mitään uutta tässä. Kenellekään ei anneta tilaa tien päällä. Ei kenellekään.
Perillä Hua Hinissä olimme noin 8 tuntia kestäneen matkan jälkeen. Ajoimme sama hotelli Veranda Lodgen pihaan, josta pari viikkoa aikaisemmin olimme lähteneet kohti Phuketia. Nok, aamuäreä papukaija, istui häkissään arvokkaana, eikä ollut tuntevinaan. Koppava otus.
Keskiviikko 8.7. Golf-päivä. Hitto mikä operaatio. Painostavan kuuma ja hiostava ilma. Jo kolmannen reiän jälkeen meinasin mennä puun alle lepäämään. Siellä oli nimittäin valmiiksi puolen kymmentä puutarhatyöntekijää pikku tauolla. Juottopisteet olivat suurelta osin kiinni joten nestehukka oli hirmuinen. Peli meni pääosin ihan perseelleen tai vielä huonommin, mutta kivaa oli ja sehän on pääasia. Kierroksella ei ollut minun lisäkseni kuin yksi kolmen hengen seurue thaimaalaisia ja kaksi nuorta länkkäriä. Ja tietysti luonto oli läsnä. Koiralaumoja, apinoita (13. reikä, the Monkey Hole), oravan näköisiä otuksia, liskoja, varaaneja, yksi käärme, värikkäitä ja äänekkäitä lintuja. Olin kierroksen jälkeen niin vajareissa että meinasin pyörtyä parkkipaikalle kun hyppäsin noin sata-asteiseen autoon. Pienen tankkauksen (Fantaa, vettä ja paistettua riisiä) jälkeen olin valmis päiväunille.
Nämä kaksi arkipyhää joita nyt tiistaina ja keskiviikkona vietettiin ovat nimeltään Asalabucha day ja Buddhist Lent day. Jälkimmäisestä alkaa kolmen kuukauden jakso jonka aikana munkit eivät saa nukkua temppelinsä ulkopuolella. Jos en nyt ihan väärässä ole, niin näitä kutsutaan yhdessä nimellä ”Big Buddha Days”. Näihin julkisiin vapaapäiviin liittyy tietysti paljon sellaistakin, joka turistin on hyvä tietää. Valtavat ruuhkat joka paikassa ja erilaisia myyntirajoituksia kaupoissa ja ravintoloissa. Lain mukaan alkoholia ei saa näiden kahden ”Big Buddha Days”in aikana myydä lainkaan. Kun luin tästä kiellosta, päätin suorittaa empiirisen testin siitä, kuinka tätä kieltolakia noudatetaan. Ryhdyin tähän kokeeseen epäröiden, mutta innoissani. Jouduin päivän mittaan lähes vastentahtoisesti ostamaan/tilaamaan alkoholipitoisia juomia niin kaupoista kuin ravintoloistakin. Tämän tutkimuksen lopputuloksena on vakaa käsitys thaimaalaisesta lainkuuliaisuudesta. Tässä ovat tutkimuksen tulokset anniskelupaikoittain eriteltynä:
- Suuren kauppakeskuksen elintarvikemyymälä: Kaikki alkoholin myynti kielletty. Hyllyt eristetty narulla ja tiedotuskylteillä.
- 7Eleven myymälä Hua Hinin keskustassa: näköhavainnon mukaan ainakin viskiä sai ostaa ihan normaalisti.
- Ruokaravintola Hua Hinin keskustassa: Ainakin olutta sai ihan normaalisti.
- Toinen ravintola Hua Hinin keskustassa: Olutta ei myyty mutta drinkkejä sai ihan normaalisti
- Kolmas ravintola Hua Hinin keskustassa: Viiniä myytiin normaalisti, mutta olutta vain siten, että pullo oli piilossa tiskin takana, josta tarjoilija kävi aina väillä täyttämässä lasia.
- Grand Plaza iltamarkkinoiden ruokakojut: Istuin muovituolibaariin Emman kanssa ja tilasin itselleni yhden ison oluen. Sain kaksi lasia joissa molemmissa jäitä ja pillit. (tiedoksi: join sen oluen ihan yksin ja Emma vaan piti seuraa).
Kaikki hauska loppuu aikanaan ja huomenna perjantaina pyyhkäisemme kohti Bangkokia muutamaksi päiväksi ennen kotiinpaluuta. Tänään palautin auton vuokraamoon. Pari tuhatta kilometriä tuli taas päästeltyä väärällä kaistalla ilman ongelmia.
Karman ansiosta tai sitten ei, kuka tietää.
Loppumatkasta nimittäin ajelimme sateessa. Ajokeli oli välillä kuin elokuvista. Tarkoitan tällä nimenomaan leffaa Twister, jossa irtonaisia objekteja (lehmiä, rekkoja, jne) lentelee hallitsemattomasti vaakasuoraan ilmassa aivan hirveässä myrskyssä. No nyt oli sama keli, tosin ilman niitä lentäviä objekteja. Koska täällä ei paljon valoja autossa pidetä ellei ole ihan pilkkopimeää, niin ei niitä juuri sitten sateellakaan päälle laiteta. (polttimot kuluu?). Varsinkaan rekat eivät valoja laittaneet päälle. Itse pistin valot päälle kun ulkona oli melkein pimeää, vaikka teoriassa oli ikään kuin vielä valoisa aika. Sitten huomasin että edellä ajavassa autossa oli hätävilkut päällä ja tein saman tempun. Näin me siellä monsuunimyrskyn keskellä vaellettiin letkassa ja pelättiin. Osa pimeillä autoilla, osassa valot, ja osassa hätävilkutkin päällä. Siinä autossa jossa pelättiin, oli sekä valot että hätävilkut, sillä meillä ollaan karman lisäksi myös maallisen kuljettajan kyydissä. Albumissa pieni video olosuhteista.
Matkalla pysähdyimme paikassa jota kutsumme banaanilaaksoksi. Molemmin puolin tietä on satoja metrejä kojuja joissa myydään hedelmiä, pääosin banaaneja. Ostimme tertun makeita sormibanaaneita. Olisimme halunneet vain muutaman mutta pienin mahdollinen myyntiyksikkö oli täysi terttu, painoa n. 2 kg. Ja hintaa 20 bahtia, noin 40 senttiä.
Jossain vaiheessa havaitsimme takaa tulevan ambulanssin valot vilkkuen. Väistin saman tien hitaammalle kaistalle, kuten meidät maallisilla opeilla ajamaan opetetut on koulutettu tekemään. Välittömästi siellä hitaammalla kaistalla joku tampio havaitsi tilaisuutensa koittaneen ja luikahti heti minun antamaani tilaan. Suoraan sen ambulanssin eteen. Eikä sille sairaskuljetukselle kukaan muukaan tilaa antanut. Siinä se jonotti ruuhkassa pari autoa meidän edessämme vielä pitkään jälkeenpäinkin. Joskus 50 kilometriä myöhemmin se hävisi meiltä kun pysähdyimme huoltoasemalle. Ei mitään uutta tässä. Kenellekään ei anneta tilaa tien päällä. Ei kenellekään.
Perillä Hua Hinissä olimme noin 8 tuntia kestäneen matkan jälkeen. Ajoimme sama hotelli Veranda Lodgen pihaan, josta pari viikkoa aikaisemmin olimme lähteneet kohti Phuketia. Nok, aamuäreä papukaija, istui häkissään arvokkaana, eikä ollut tuntevinaan. Koppava otus.
Keskiviikko 8.7. Golf-päivä. Hitto mikä operaatio. Painostavan kuuma ja hiostava ilma. Jo kolmannen reiän jälkeen meinasin mennä puun alle lepäämään. Siellä oli nimittäin valmiiksi puolen kymmentä puutarhatyöntekijää pikku tauolla. Juottopisteet olivat suurelta osin kiinni joten nestehukka oli hirmuinen. Peli meni pääosin ihan perseelleen tai vielä huonommin, mutta kivaa oli ja sehän on pääasia. Kierroksella ei ollut minun lisäkseni kuin yksi kolmen hengen seurue thaimaalaisia ja kaksi nuorta länkkäriä. Ja tietysti luonto oli läsnä. Koiralaumoja, apinoita (13. reikä, the Monkey Hole), oravan näköisiä otuksia, liskoja, varaaneja, yksi käärme, värikkäitä ja äänekkäitä lintuja. Olin kierroksen jälkeen niin vajareissa että meinasin pyörtyä parkkipaikalle kun hyppäsin noin sata-asteiseen autoon. Pienen tankkauksen (Fantaa, vettä ja paistettua riisiä) jälkeen olin valmis päiväunille.
Nämä kaksi arkipyhää joita nyt tiistaina ja keskiviikkona vietettiin ovat nimeltään Asalabucha day ja Buddhist Lent day. Jälkimmäisestä alkaa kolmen kuukauden jakso jonka aikana munkit eivät saa nukkua temppelinsä ulkopuolella. Jos en nyt ihan väärässä ole, niin näitä kutsutaan yhdessä nimellä ”Big Buddha Days”. Näihin julkisiin vapaapäiviin liittyy tietysti paljon sellaistakin, joka turistin on hyvä tietää. Valtavat ruuhkat joka paikassa ja erilaisia myyntirajoituksia kaupoissa ja ravintoloissa. Lain mukaan alkoholia ei saa näiden kahden ”Big Buddha Days”in aikana myydä lainkaan. Kun luin tästä kiellosta, päätin suorittaa empiirisen testin siitä, kuinka tätä kieltolakia noudatetaan. Ryhdyin tähän kokeeseen epäröiden, mutta innoissani. Jouduin päivän mittaan lähes vastentahtoisesti ostamaan/tilaamaan alkoholipitoisia juomia niin kaupoista kuin ravintoloistakin. Tämän tutkimuksen lopputuloksena on vakaa käsitys thaimaalaisesta lainkuuliaisuudesta. Tässä ovat tutkimuksen tulokset anniskelupaikoittain eriteltynä:
- Suuren kauppakeskuksen elintarvikemyymälä: Kaikki alkoholin myynti kielletty. Hyllyt eristetty narulla ja tiedotuskylteillä.
- 7Eleven myymälä Hua Hinin keskustassa: näköhavainnon mukaan ainakin viskiä sai ostaa ihan normaalisti.
- Ruokaravintola Hua Hinin keskustassa: Ainakin olutta sai ihan normaalisti.
- Toinen ravintola Hua Hinin keskustassa: Olutta ei myyty mutta drinkkejä sai ihan normaalisti
- Kolmas ravintola Hua Hinin keskustassa: Viiniä myytiin normaalisti, mutta olutta vain siten, että pullo oli piilossa tiskin takana, josta tarjoilija kävi aina väillä täyttämässä lasia.
- Grand Plaza iltamarkkinoiden ruokakojut: Istuin muovituolibaariin Emman kanssa ja tilasin itselleni yhden ison oluen. Sain kaksi lasia joissa molemmissa jäitä ja pillit. (tiedoksi: join sen oluen ihan yksin ja Emma vaan piti seuraa).
Kaikki hauska loppuu aikanaan ja huomenna perjantaina pyyhkäisemme kohti Bangkokia muutamaksi päiväksi ennen kotiinpaluuta. Tänään palautin auton vuokraamoon. Pari tuhatta kilometriä tuli taas päästeltyä väärällä kaistalla ilman ongelmia.
Karman ansiosta tai sitten ei, kuka tietää.
maanantai 6. heinäkuuta 2009
Kolme päivää Krabilla
Pasi: Lauantain siirtymä Phuketista tänne Krabille, eli tarkemmin sanottuna Ao Nangin kylälle, kesti noin neljä tuntia. Tunti siitä meni pariin eksymiseen eli ulkomuistista ajaminen ei tällä kertaa ihan onnistunut. Ja paikallisista kartoista oli taas enemmän haittaa kuin hyötyä. Kävimme siinä tahtomattamme lenkit Krabi Townissa, joten sinne ei tällä kertaa tarvitse sitten erikseen mennä.
Hotellimme on vanha tuttu Ao Nang Villa Resort. Olimme täällä vuonna 2006 ja paikka on entisestäänkin parantunut viime vuotisen remontin myötä. Ja kuinkas sattuikaan, kesän matalasta sesongista huolimatta hotelli on täyteen buukattu. Ja toisin kuin Phuketissa, nämä muut hotellivieraat ovat eurooppalaisia. Aika paljon japanilaisia, paljon ruotsalaisia, saksalaisia ja jokunen Bangkokista tullut paikallinen seurue, sillä täällä on alkuviikosta pari arkipyhää, joten thaimaalaiset viettävät pitkää viikonloppua. Ruottalaiset on tämänkin jutun siis tienneet jo pidempään, että tänne voi ja kannattaa tulla myös kesällä. Pirut ovat tämän(kin) meiltä pimittäneet.
Aamiaisella huomasimme myös yhden suomalaispariskunnan. Jaa että mistäkö heidät tunnistaa? No isännästä tietysti, puolipitkät mustat sukat sandaalien kanssa. Ja Paula väitti kuulleensa heidän keskusteluaan jossa kieli oli selevää savvoo. Keskustelun aihetta en tiedä, mutta veikkaan että jotain ”suattaapi olla jalakahikkee ilimassa” -tyylistä se on ollut.
Ilmat ovat olleet lopultakin vähän enemmän säätiedotusten kaltaisia. Joka päivä on tullut se pakollinen sadekuuro. Lauantaina tämä kuuro yllätti meidät niin täydellisesti uima-altaalla, että emme ehtineet oikeastaan tehdä yhtään mitään. Kahmaisimme kamat tuoleista ja singahdimme puun alle suojaan. Vettä tuli vain hetken mutta ihan kunnolla. Pieni videoklippi albumissa, josta saa ihan hyvän käsityksen siitä, miten Kaakkois-Aasiassa sataa. Kaikki altaalla olijat eivät paenneet, osa ei hievahtanutkaan, sillä kuurot ovat nopeita ja täällä on lämmin sateessakin.
Maanantai-iltana pääsimme näkemään yhden aika harvinaisen merenkulkuonnettomuuden. Nämä pitkähäntäveneitä käsittelevät nuorukaiset ovat nimittäin erittäin taitavia hommissaan. Aina kun olemme olleet niissä kyydeissä, olen ihaillut sitä veneen käsittelyä. Nyt pääsi pojilla käymään pikku lipsahdus, kun onnistuivat upottamaan yhden veneen siinä Ao Nangin rannassa. Ilmeisesti rantaan lyövä aallokko pääsi yllättämään. Katselimme kun he nostivat siinä rantavedessä sitä venettä pystyyn ja alkoivat äyskäröidä sitä tyhjäksi. Pelastusoperaatiosta on pieni videopätkä albumissa.
Paulallekin sattui pieni onnettomuus. Illalliselle mennessämme ravintolan tarjoilija näytti tietä pöytään ja veti tuolin esille, johon rouva istahti. Ja ponnahti saman tien aika vikkelästi ylös. Tuolille oli pudonnut siitä pöydästä sellainen numerokyltti jossa oli pöydän numero. Numero 17, ja se kyltti oli muodoltaan pieni teräväkärkinen pyramidi. Auts. Illallinen meni Paulalta niin sanotusti perseelleen, (oikeastaan, jos tarkkoja ollaan, niin takareidelleen) jo ennen kuin olimme istuneet pöytään. Seppo Palmisen Golf-filosofiasta ammensin suhtautumiseni tähän tilanteeseen. Kirjassa sanottiin että ”Pidetään huolta että naisilla on kivaa. Ellei naisilla ole kivaa, kenelläkään ei ole kivaa”. Pyrin lauhduttelemaan Paulaa ja kerroin että Buddhakin kehottaa suhtautumaan vastoinkäymisiin positiivisesti. Onneksi rouvan Borneolta ostetut lempihousut eivät tuhoutuneet täysin tässä tilanteessa. En usko että Buddhakaan olisi kyennyt auttamaan siinä tapauksessa.
Lueskelin uutisia kotimaasta ja hetken jo epäilin että ETO Tampereelta on tehnyt terroristi-iskun Turkuun. Ajatus syntyi kun luin Ruisrockissa tapahtuneesta maanjäristystä muistuttaneesta ilmiöstä. ETO ( Ei-Turkulainen-Osakunta) jonka olemassaolon päätarkoitus on poistaa Turku suomesta, on tehnyt ennenkin retkiä Turkuun, ja yhtenä ohjelmanumerona on ollut porukalla kauppatorilla rytmikkäästi hyppiminen, jonka toivotaan edistävän tämän ei-toivotun kaupungin mereen vajoamista. En ole vielä saanut vahvistusta, oliko tässä kyseessä ETO tai joku muu etnisesti valistunut järjestö, joka tämän tempun takana oli tällä kertaa.
Toinenkin kädellinen lempiolentoni oli päässyt uutisiin. Ylen nettisivuilla oli otsikko: ”Ruotsalainen poliisi on liikenneriski”. Jutussa kerrotaan tutkimuksesta jossa on tutkittu ruotsalaisten poliisiautojen kolaritilastoja. Tutkimus on vielä kesken, mutta yksi lause tarinassa herätti huomioni. Suora lainaus uutisesta: ”Poliisit päättävät itse, milloin on syytä laittaa sininen valo vilkkumaan.” Tämän hämmästyttävän uutisen selville saamiseen tarvittiin Ruotsissa siis yliopistotason tutkimus. No eipä hätää, tutkimushan on vielä kesken, joten jäämme kädet täristen odottamaan lisää tietoja sinikeltaisten pollareiden kolariherkkyydestä.
Kolme päivää Krabilla meni todella nopeasti ja huomenna tiistaina on taas edessä pitkä ajomatka, kun lähdemme aamulla takaisin kohti Hua Hiniä. Auton palautus on edessä perjantaina ja sitten suuntaammekin loppumatkaksi Bangkokiin.
Hotellimme on vanha tuttu Ao Nang Villa Resort. Olimme täällä vuonna 2006 ja paikka on entisestäänkin parantunut viime vuotisen remontin myötä. Ja kuinkas sattuikaan, kesän matalasta sesongista huolimatta hotelli on täyteen buukattu. Ja toisin kuin Phuketissa, nämä muut hotellivieraat ovat eurooppalaisia. Aika paljon japanilaisia, paljon ruotsalaisia, saksalaisia ja jokunen Bangkokista tullut paikallinen seurue, sillä täällä on alkuviikosta pari arkipyhää, joten thaimaalaiset viettävät pitkää viikonloppua. Ruottalaiset on tämänkin jutun siis tienneet jo pidempään, että tänne voi ja kannattaa tulla myös kesällä. Pirut ovat tämän(kin) meiltä pimittäneet.
Aamiaisella huomasimme myös yhden suomalaispariskunnan. Jaa että mistäkö heidät tunnistaa? No isännästä tietysti, puolipitkät mustat sukat sandaalien kanssa. Ja Paula väitti kuulleensa heidän keskusteluaan jossa kieli oli selevää savvoo. Keskustelun aihetta en tiedä, mutta veikkaan että jotain ”suattaapi olla jalakahikkee ilimassa” -tyylistä se on ollut.
Ilmat ovat olleet lopultakin vähän enemmän säätiedotusten kaltaisia. Joka päivä on tullut se pakollinen sadekuuro. Lauantaina tämä kuuro yllätti meidät niin täydellisesti uima-altaalla, että emme ehtineet oikeastaan tehdä yhtään mitään. Kahmaisimme kamat tuoleista ja singahdimme puun alle suojaan. Vettä tuli vain hetken mutta ihan kunnolla. Pieni videoklippi albumissa, josta saa ihan hyvän käsityksen siitä, miten Kaakkois-Aasiassa sataa. Kaikki altaalla olijat eivät paenneet, osa ei hievahtanutkaan, sillä kuurot ovat nopeita ja täällä on lämmin sateessakin.
Maanantai-iltana pääsimme näkemään yhden aika harvinaisen merenkulkuonnettomuuden. Nämä pitkähäntäveneitä käsittelevät nuorukaiset ovat nimittäin erittäin taitavia hommissaan. Aina kun olemme olleet niissä kyydeissä, olen ihaillut sitä veneen käsittelyä. Nyt pääsi pojilla käymään pikku lipsahdus, kun onnistuivat upottamaan yhden veneen siinä Ao Nangin rannassa. Ilmeisesti rantaan lyövä aallokko pääsi yllättämään. Katselimme kun he nostivat siinä rantavedessä sitä venettä pystyyn ja alkoivat äyskäröidä sitä tyhjäksi. Pelastusoperaatiosta on pieni videopätkä albumissa.
Paulallekin sattui pieni onnettomuus. Illalliselle mennessämme ravintolan tarjoilija näytti tietä pöytään ja veti tuolin esille, johon rouva istahti. Ja ponnahti saman tien aika vikkelästi ylös. Tuolille oli pudonnut siitä pöydästä sellainen numerokyltti jossa oli pöydän numero. Numero 17, ja se kyltti oli muodoltaan pieni teräväkärkinen pyramidi. Auts. Illallinen meni Paulalta niin sanotusti perseelleen, (oikeastaan, jos tarkkoja ollaan, niin takareidelleen) jo ennen kuin olimme istuneet pöytään. Seppo Palmisen Golf-filosofiasta ammensin suhtautumiseni tähän tilanteeseen. Kirjassa sanottiin että ”Pidetään huolta että naisilla on kivaa. Ellei naisilla ole kivaa, kenelläkään ei ole kivaa”. Pyrin lauhduttelemaan Paulaa ja kerroin että Buddhakin kehottaa suhtautumaan vastoinkäymisiin positiivisesti. Onneksi rouvan Borneolta ostetut lempihousut eivät tuhoutuneet täysin tässä tilanteessa. En usko että Buddhakaan olisi kyennyt auttamaan siinä tapauksessa.
Lueskelin uutisia kotimaasta ja hetken jo epäilin että ETO Tampereelta on tehnyt terroristi-iskun Turkuun. Ajatus syntyi kun luin Ruisrockissa tapahtuneesta maanjäristystä muistuttaneesta ilmiöstä. ETO ( Ei-Turkulainen-Osakunta) jonka olemassaolon päätarkoitus on poistaa Turku suomesta, on tehnyt ennenkin retkiä Turkuun, ja yhtenä ohjelmanumerona on ollut porukalla kauppatorilla rytmikkäästi hyppiminen, jonka toivotaan edistävän tämän ei-toivotun kaupungin mereen vajoamista. En ole vielä saanut vahvistusta, oliko tässä kyseessä ETO tai joku muu etnisesti valistunut järjestö, joka tämän tempun takana oli tällä kertaa.
Toinenkin kädellinen lempiolentoni oli päässyt uutisiin. Ylen nettisivuilla oli otsikko: ”Ruotsalainen poliisi on liikenneriski”. Jutussa kerrotaan tutkimuksesta jossa on tutkittu ruotsalaisten poliisiautojen kolaritilastoja. Tutkimus on vielä kesken, mutta yksi lause tarinassa herätti huomioni. Suora lainaus uutisesta: ”Poliisit päättävät itse, milloin on syytä laittaa sininen valo vilkkumaan.” Tämän hämmästyttävän uutisen selville saamiseen tarvittiin Ruotsissa siis yliopistotason tutkimus. No eipä hätää, tutkimushan on vielä kesken, joten jäämme kädet täristen odottamaan lisää tietoja sinikeltaisten pollareiden kolariherkkyydestä.
Kolme päivää Krabilla meni todella nopeasti ja huomenna tiistaina on taas edessä pitkä ajomatka, kun lähdemme aamulla takaisin kohti Hua Hiniä. Auton palautus on edessä perjantaina ja sitten suuntaammekin loppumatkaksi Bangkokiin.
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Khao Lak ja Kamala Ranta
Pasi: Khao Lak on nimi, jonka tunnistaa moni Thaimaassa käymätönkin ihminen. Vuonna 2004 tapaninpäivän aamuna merenalaisen maanjäristyksen aiheuttama tsunami iski hirmuisella voimalla ympäri kaakkois-aasiaa. Melkein 300 000 ihmishenkeä vaatinut katastrofi teki Thaimaassa pahinta tuhoa juuri Khao Lakissa, jossa oli myös paljon suomalaisia lomanviettäjiä. Thaimaassa uhreja tuli yli 5 000 ja melkein 200 heistä oli suomalaisia. Tuota kolkkoa tapaninpäivää ei ole helppo unohtaa, eikä ole tietenkään tarkoituskaan.
Thaimaassa suhtaudutaan elämän kiertokulkuun syntymästä kuolemaan hieman eri tavalla kuin meilläpäin, eli jotenkin luonnollisemmin. Niinpä elämä jatkui katastrofinkin jälkeen ja Khao Lakin jälleenrakentaminen alkoi nopeasti. Nykyään alue on käytännössä rakennettu tyhjästä uudelleen. Koska emme olleet siellä vielä koskaan käyneet, pistimme tiistaina Toyotan keulan kohti pohjoista ja lähdimme päiväretkelle Khao Lakiin.
Ajomatka kesti noin kaksi tuntia ja luulimme jo eksyneemme, kun lopultakin saavuimme vähän yllättäen Khao Lakin kylän keskustaan. Kävimme heti ensimmäiseksi katsomassa laivaa joka on nimeltään Patrol Boat 813. Tämä Thaimaan kuninkaallisten turvana rannikolla kellunut partioalus jäi tuolloin jättimäisen aallon kynsiin ja kulkeutui noin 2 kilometrin päähän meren rannasta. Se jätettiin paikoilleen ja siitä on muodostunut eräänlainen tsunamin muistomerkki.
Törmäsin siinä lähistöllä isoon ja todella komeaan perhoseen, jota kyykistelin kuvailemassa, kun Paula ikuisti meidät kaikki samaan kuvaan. Siis Patrol Boat 813:n, minut ja sen perhosen. Siinä on valokuva, jossa on mielestäni edustettuna monenlaisia tunteita. Lihava turisti perse pystyssä kuvaamassa kaunista perhosta tsunamin muistomerkillä. Tämä kuva ja pari kuvaa laivasta, sekä yksi myös siitä perhosesta albumissa.
Khao Lak on näin korkeimman sesongin ulkopuolella hiljainen. Rannoilla ei näkynyt oikeastaan ketään ja suuri osa ravintoloista ja kaupoista oli kiinni. Ajelimme pitkin rannikkoa ja poikkeilimme eri ranta-alueille. Paljon on rakennettu uusia ja isoja hotelleja ja paikka on todella kaunis.
Katastrofin jälkiä ei keskustan rannoilla enää ole näkyvissä, mutta hieman sivummalla törmäsimme rannan läheisyydessä yhteen tuhoutuneeseen rakennukseen, joka lienee ollut hotellin päärakennus tai vähän hulppeampi huvila.
Kävimme keskustan tuntumassa yhdessä ranta-baarissa lounaalla. Kolmen hengen ruokailu kustansi juomineen 220 bahtia. Noin 4,80€. Ei paha, sillä ruoka oli erinomaisen hyvää.
Koko reissu kesti melkein 7 tuntia mutta oli tekemisen arvoinen. Totesimme yhteenvetona, että voisimme hyvin kuvitella vielä joskus lomailevamme tulevaisuudessa Khao Lakissa.
Kamala Beach on yksi Phuketin rannoista ja se sijaitsee muutaman kilometrin pohjoiseen kaikkein vilkkaimmalta rannalta eli Patong Beachiltä. Ajelimme keskiviikkona ja torstaina sinne levyttelemään. Ranta on kaunis ja siisti, siis ei missään tapauksessa nimensä veroinen. Toistaiseksi paras ranta Phuketilla.
Suuren laguunin muotoisena se on myös oivallinen kävelyranta. Suuria hotelleja ei rannalla ole vaan sen sijaan paljon pieniä ja viehättäviä hotelleja. Suurin rakennus suoraan rannalla on paikallinen koulu, joten ihan tärviölle ei tätä rantsua ole rakennettu. Muutama muukin turisti oli paikalla nauttimassa kuumasta ja aurinkoisesta päivästä.
Yhteenveto: Hengailijat suosittelevat Kamalaa.
Ympäristöään tarkkailemalla, varsinkin vieraassa kulttuurissa, voi joskus löytää huvittavia ja merkillisiä juttuja. Olen aina kiinnittänyt huomioni kaikenlaisiin virheisiin opasteissa, mainoksissa jne. Yksi suosikeistani täällä Phuketissa on ollut hotellin maksullisen internetin ohje ”click here to suff internet”. Olimme viettäneet täällä Phuketissa tässä Ocean Resortissa jo useita päiviä, kun yllättäen huomasin hissin opastekyltissä erikoisen toteutuksen. Kyltissä huomautetaan erikseen tupakointikiellosta, hissin käyttökiellosta tulipalon sattuessa ja yksinäisten lasten hissin käytön kiellosta. Ja jokaisen kiellon ohessa on piirrettynä symboli osoittamassa lukutaidottomille samaa asiaa. Tupakointikielto ja tulipalo on kuvattu ihan normaalisti, mutta lapsen kuvaa tarkastellessani ajattelen, että sen kylttimaalarin täytyy olla joko humoristi tai kotoisin Chicagosta. Kyltissä esiintyvää lasta ei voi muuten ymmärtää, sillä ainoa lapsi jota tuo kyltti voisi kuvata, on Al Capone pienenä.
Tarkemmin ajatellen, toki se voi myös tarkoittaa että hissillä yksin kulkeva lapsi on vaarassa ”pahojen setien” takia, mutta toisaalta, miksi vain hississä? Kuva albumissa.
Viimeistään tuon äskeisen hissiraportin jälkeen saattaa satunnainen blogin lukija alkaa arvioimaan allekirjoittaneen mielen tasapainoa tai sen puutetta. Ainakin olisi syytä. Osasyylliseksi tähän epätasapainoon ja näiden tekstiksi purkautuneiden ajatusten syntymiseen pystyn osoittamaan kulttuurin. Tarkemmin sanottuna kirjallisuuden.
Olen taas intoutunut lukemaan. Ja kuten aina, kun mahdollisuus on, olen lukenut paljon. Useita pokkareita on jo hoidettuna. Hieman epätasapainoon isänä, ihmisenä ja entisenä tamperelaisena minut on tällä kertaa johdattanut paha tripla, kolmen kirjan setti, jonka jokainen teos yksistään voi viedä/tuoda järjen/valon pienen ihmisen kaaliin/kaalista. Saitteko?
Kyseinen kattaus muodostuu seuraavista elämää suuremmista teoksista:
- Juha Vuorinen / Vuorinen Unblogged, piuhat poikki päiväkirjaan
- Seppo Palminen / Buddha pelaa golfia
- Tim Allen / Don´t stand too close to a naked man
Mitään tekosyitä näiden lukemiselle en edes yritä keksiä, mutta tässä on pelkistettynä niistä kaikista olennaisin:
- Juha Vuorinen on epäjumalani, älkää koskaan pyrkikö vaikuttamaan hänen asemaansa. Jos epäilette omaa huumorintajuanne ja sen kantavuutta, lukekaa Juoppohullun päiväkirja, ja olette pelastettuja. Hyvitykseksi lukijan päivän pilaamisesta Vuorisen kirjan tuotoilla hankitaan 10 000 kirjaa sairaaloihin ja lastenkoteihin.
Suora lainaus kirjan takakannen esittelystä: ”Lahjomattomasti Juha Vuorinen hyppää kansakunnan kaapin päältä suoraan asian ytimeen tai korkeintaan vähän ohi. Siis ihan mahtavaa!”
- Seppo Palmista en tunne ennestään, mutta mies on oivaltanut koko elämän tarkoituksen Golf-kentän kautta, ja teos sopii kaikille, niin golfin juuri aloittaneille, lopettaneille ja niillekin jotka eivät koskaan aio koskea golf-mailoihin. Hieno kirja ja täyttä asiaa. Mukana lukemattomia kirjan teemoihin liittyviä lainauksia joista tässä muutama mehevä:
o ” Svingasin kuin katkaraputroolarin vessan ovi” David Feherty
o ” Golf on puhtaaksi viljeltyä itsehäpäisyä” Matti Jääsalo
o ” En uskonut uudelleensyntymiseen edelliselläkään kerralla” Seinäkirjoitus
o ”Jos olisimme kaikki vähän lihavampia, olisimme kaikki vähän lähempänä toisiamme” Seinäkirjoitus
o ” Kun ylivertaisen älykkäät marsilaiset tulevat maahan ja katselevat maailman menoa, he ymmärtävät kaiken, paitsi kahta asiaa: suuseksiä ja golfia” Kurt Vonnegut
- Tim Allen (TV:stä tuttu työkalukoomikko) tietää kaiken pojasta mieheksi kasvamisesta, siihen liittyvistä epäkohdista, mukaan lukien tytöt/naiset/vaimot, kaikkien vaikutukset huomioiden, mitään pois jättämättä ja mitään siihen lisäämättä. Hänen henkilökohtainen kokemuksensa linnatuomion lusimisesta antaa ihan uuden ulottuvuuden suihkussa käymiseen, ja etenkin siihen tapaan, jolla saippua pysyy käsissä, vaikka vähän tönittäisiinkin.
Näistä teoksista selvittyäni ryntään seuraavien kirjojen kimppuun. Vuorossa ovat Sofi Oksanen / Puhdistus ja hotellin aulasta löytämäni Sauli Niinistö / Hiljaisten historia. Ja jos vielä samalla kuuntelen musiikkia, niin soittimessa on ns. vakiokamaa eli Led Zeppeliniä, Kotiteollisuutta, Nirvanaa ja Volbeatia ja lisäksi myös koko Juicen tuotanto ja Santulta kopioitu Drunken Lullabies.
Paula: Olen lukenut matkamessuilta ostamaani Antti Helinin ja Tuomas Harjumaaskolan kirjoittamaa ja upeita valokuvia sisältävää ”Thaimaa parhaimmillaan” kirjaa. Kirjassa kerrotaan hauskalla tavalla Thaimaan historiasta, kulttuurista. Suosittelen kirjan lukemista kaikille tänne tuleville tai täällä jo aikaisemmin käyneille. Kirjassa mainitaan eri kohteista miksi matkustaa juuri tänne tai miksi jättää väliin. Phuketista mainitaan mm. että tämä on niin suuri saari, että täältä löytyvät monet Thaimaan parhaista puolista ja huonona puolena sen, että Phuketin joutuu jakamaan viiden miljoonan muun turistin kanssa. Tarkoittanee vuotuista turistimäärää Phuketissa. Tämä pitää todellakin paikkansa. Phuket on laajentunut ihan mielettömän kokoiseksi lomakohteeksi. Mutta täältä löytyy siis kaikille jotain, mutta ei ehkä sitä ”alkuperäistä aitoa Thaimaata”.
Toista oli Khao Lak, jonne teimme yhtenä päivänä autoretken. Siellä oli niin rauhallista ja kaunista ainakin tähän vuodenaikaan. Suurin osa paikoista oli kylläkin kiinni. Ajeltiin kylää ristiin rastiin ja poikettiin varmaan lähes jokaiselle rannalle. Missään ei näkynyt aurinkovarjoja tai rantatuoleja, ei tosin turistejakaan. Maata oli myytävänä lähes joka puolella ja näinkin yhden tosi upean huvilan, joka oli myytävänä. Piti ihan pysähtyä ottamaan valokuva siitä. Thaimaalaiset sitä tuskin koskaan ostaa, ovat sen verran taikauskoista väkeä, etteivät tsunamin pahiten tuhoamalle alueelle muuttaisi. Minua se jäi kyllä vähän kiinnostamaan. Käytiin syömässä yhdessä rantaravintolassa tosi maittava lounas ja ihan pikkurahalla. Voisin kuvitella että seuraava Thaimaan matkakohteemme suuntautuu juuri sinne ja kävisin samalla tsekkaamassa sen huvilan uudestaan.
Vietimme pari rantapäivää Kamala biitsillä, se oli aivan ihana. Ranta oli siisti ja nähtiinkin yksi siivouspartio rannalla työn touhussa. No, ei ne muualla näillä rannoilla olekaan ihan lähiaikoina käyneet vaikka olisi syytä. Se on vähän outoa, kun missään ei juuri näe roskiksia, ei edes rannoilla. Olisi edes tuhkakupit niille jotka polttavat.
Siellä meidän naapurituolilla oli venäläisperhe, jonka äiti oli varmaan balettitanssija. Opetti pientä tytärtään tekemään rannalla muutamia liikkeitä. Nainen käveli myös jalat 10 vaille 2 –asennossa joka kuulemma viittaa irtonaiseen lantioon. Näin kävelee myös Pasi ja ehdotin, että hän menisi kokeilemaan saisiko yhtä sulavasti tehtyä hiekkaan täyden ympyrän parilla nopealla liikkeellä. No, tosin se nainen aina kävellessä ojensi nilkkansa suoraksi joten ei se kävely ihan samanlaiselta näyttänyt kuin Pasin.
Viimeisen päivän täällä Phuketissa vietimme Katan rannalla. Tänään aallot olivat vieläkin suuremmat kuin aiemmin tällä viikolla. Surffareita oli tosi paljon. Seurasin kahta pientä n. 5-6 vuotiasta tyttöä, jotka opettelivat surffaamaan opettajan avulla. Lopulta varmaan tunnin session jälkeen molemmat onnistuivat seisomaan laudalla hetken aikaa. Emmakin olisi halunnut kokeilla, mutta ehkä odotamme että saamme suomenkielisen opettajan. Aamulla rannalla oli joku vähän isommalla kameralla kuvaamassa vähän vanhempia surffareita. Niitä olisi voinut katsoa vaikka pitempäänkin, oli se niin upean näköistä. Mekin kävimme moneen otteeseen hyppimässä aalloissa. Rannalla liehuivat punaiset liput ja baywatch-miehet viheltelivät välillä pilleihin ja huusivat välillä ihmisiä lähemmäksi rantaa, mutta harva kuitenkaan totteli.
Viimeisenä iltana kävimme myös Katan alueella syömässä (turha sanoa että ruoka oli tosi maittavaa ja edullista). Emmakin maistoi tänään eka kertaa mustekalarenkaita ja pitikin niistä.
Poislähtiessämme rantakadulla oli paljon poliiseja, palomiehiä ja nähtiin kun jotain kannettiin ambulanssiin. Olisiko joku surffannut viimeistä kertaa…
Huomenna lauantaina vaihdamme maisemaa ja siirrymme Krabille ihailemaan karstivuoria.
Thaimaassa suhtaudutaan elämän kiertokulkuun syntymästä kuolemaan hieman eri tavalla kuin meilläpäin, eli jotenkin luonnollisemmin. Niinpä elämä jatkui katastrofinkin jälkeen ja Khao Lakin jälleenrakentaminen alkoi nopeasti. Nykyään alue on käytännössä rakennettu tyhjästä uudelleen. Koska emme olleet siellä vielä koskaan käyneet, pistimme tiistaina Toyotan keulan kohti pohjoista ja lähdimme päiväretkelle Khao Lakiin.
Ajomatka kesti noin kaksi tuntia ja luulimme jo eksyneemme, kun lopultakin saavuimme vähän yllättäen Khao Lakin kylän keskustaan. Kävimme heti ensimmäiseksi katsomassa laivaa joka on nimeltään Patrol Boat 813. Tämä Thaimaan kuninkaallisten turvana rannikolla kellunut partioalus jäi tuolloin jättimäisen aallon kynsiin ja kulkeutui noin 2 kilometrin päähän meren rannasta. Se jätettiin paikoilleen ja siitä on muodostunut eräänlainen tsunamin muistomerkki.
Törmäsin siinä lähistöllä isoon ja todella komeaan perhoseen, jota kyykistelin kuvailemassa, kun Paula ikuisti meidät kaikki samaan kuvaan. Siis Patrol Boat 813:n, minut ja sen perhosen. Siinä on valokuva, jossa on mielestäni edustettuna monenlaisia tunteita. Lihava turisti perse pystyssä kuvaamassa kaunista perhosta tsunamin muistomerkillä. Tämä kuva ja pari kuvaa laivasta, sekä yksi myös siitä perhosesta albumissa.
Khao Lak on näin korkeimman sesongin ulkopuolella hiljainen. Rannoilla ei näkynyt oikeastaan ketään ja suuri osa ravintoloista ja kaupoista oli kiinni. Ajelimme pitkin rannikkoa ja poikkeilimme eri ranta-alueille. Paljon on rakennettu uusia ja isoja hotelleja ja paikka on todella kaunis.
Katastrofin jälkiä ei keskustan rannoilla enää ole näkyvissä, mutta hieman sivummalla törmäsimme rannan läheisyydessä yhteen tuhoutuneeseen rakennukseen, joka lienee ollut hotellin päärakennus tai vähän hulppeampi huvila.
Kävimme keskustan tuntumassa yhdessä ranta-baarissa lounaalla. Kolmen hengen ruokailu kustansi juomineen 220 bahtia. Noin 4,80€. Ei paha, sillä ruoka oli erinomaisen hyvää.
Koko reissu kesti melkein 7 tuntia mutta oli tekemisen arvoinen. Totesimme yhteenvetona, että voisimme hyvin kuvitella vielä joskus lomailevamme tulevaisuudessa Khao Lakissa.
Kamala Beach on yksi Phuketin rannoista ja se sijaitsee muutaman kilometrin pohjoiseen kaikkein vilkkaimmalta rannalta eli Patong Beachiltä. Ajelimme keskiviikkona ja torstaina sinne levyttelemään. Ranta on kaunis ja siisti, siis ei missään tapauksessa nimensä veroinen. Toistaiseksi paras ranta Phuketilla.
Suuren laguunin muotoisena se on myös oivallinen kävelyranta. Suuria hotelleja ei rannalla ole vaan sen sijaan paljon pieniä ja viehättäviä hotelleja. Suurin rakennus suoraan rannalla on paikallinen koulu, joten ihan tärviölle ei tätä rantsua ole rakennettu. Muutama muukin turisti oli paikalla nauttimassa kuumasta ja aurinkoisesta päivästä.
Yhteenveto: Hengailijat suosittelevat Kamalaa.
Ympäristöään tarkkailemalla, varsinkin vieraassa kulttuurissa, voi joskus löytää huvittavia ja merkillisiä juttuja. Olen aina kiinnittänyt huomioni kaikenlaisiin virheisiin opasteissa, mainoksissa jne. Yksi suosikeistani täällä Phuketissa on ollut hotellin maksullisen internetin ohje ”click here to suff internet”. Olimme viettäneet täällä Phuketissa tässä Ocean Resortissa jo useita päiviä, kun yllättäen huomasin hissin opastekyltissä erikoisen toteutuksen. Kyltissä huomautetaan erikseen tupakointikiellosta, hissin käyttökiellosta tulipalon sattuessa ja yksinäisten lasten hissin käytön kiellosta. Ja jokaisen kiellon ohessa on piirrettynä symboli osoittamassa lukutaidottomille samaa asiaa. Tupakointikielto ja tulipalo on kuvattu ihan normaalisti, mutta lapsen kuvaa tarkastellessani ajattelen, että sen kylttimaalarin täytyy olla joko humoristi tai kotoisin Chicagosta. Kyltissä esiintyvää lasta ei voi muuten ymmärtää, sillä ainoa lapsi jota tuo kyltti voisi kuvata, on Al Capone pienenä.
Tarkemmin ajatellen, toki se voi myös tarkoittaa että hissillä yksin kulkeva lapsi on vaarassa ”pahojen setien” takia, mutta toisaalta, miksi vain hississä? Kuva albumissa.
Viimeistään tuon äskeisen hissiraportin jälkeen saattaa satunnainen blogin lukija alkaa arvioimaan allekirjoittaneen mielen tasapainoa tai sen puutetta. Ainakin olisi syytä. Osasyylliseksi tähän epätasapainoon ja näiden tekstiksi purkautuneiden ajatusten syntymiseen pystyn osoittamaan kulttuurin. Tarkemmin sanottuna kirjallisuuden.
Olen taas intoutunut lukemaan. Ja kuten aina, kun mahdollisuus on, olen lukenut paljon. Useita pokkareita on jo hoidettuna. Hieman epätasapainoon isänä, ihmisenä ja entisenä tamperelaisena minut on tällä kertaa johdattanut paha tripla, kolmen kirjan setti, jonka jokainen teos yksistään voi viedä/tuoda järjen/valon pienen ihmisen kaaliin/kaalista. Saitteko?
Kyseinen kattaus muodostuu seuraavista elämää suuremmista teoksista:
- Juha Vuorinen / Vuorinen Unblogged, piuhat poikki päiväkirjaan
- Seppo Palminen / Buddha pelaa golfia
- Tim Allen / Don´t stand too close to a naked man
Mitään tekosyitä näiden lukemiselle en edes yritä keksiä, mutta tässä on pelkistettynä niistä kaikista olennaisin:
- Juha Vuorinen on epäjumalani, älkää koskaan pyrkikö vaikuttamaan hänen asemaansa. Jos epäilette omaa huumorintajuanne ja sen kantavuutta, lukekaa Juoppohullun päiväkirja, ja olette pelastettuja. Hyvitykseksi lukijan päivän pilaamisesta Vuorisen kirjan tuotoilla hankitaan 10 000 kirjaa sairaaloihin ja lastenkoteihin.
Suora lainaus kirjan takakannen esittelystä: ”Lahjomattomasti Juha Vuorinen hyppää kansakunnan kaapin päältä suoraan asian ytimeen tai korkeintaan vähän ohi. Siis ihan mahtavaa!”
- Seppo Palmista en tunne ennestään, mutta mies on oivaltanut koko elämän tarkoituksen Golf-kentän kautta, ja teos sopii kaikille, niin golfin juuri aloittaneille, lopettaneille ja niillekin jotka eivät koskaan aio koskea golf-mailoihin. Hieno kirja ja täyttä asiaa. Mukana lukemattomia kirjan teemoihin liittyviä lainauksia joista tässä muutama mehevä:
o ” Svingasin kuin katkaraputroolarin vessan ovi” David Feherty
o ” Golf on puhtaaksi viljeltyä itsehäpäisyä” Matti Jääsalo
o ” En uskonut uudelleensyntymiseen edelliselläkään kerralla” Seinäkirjoitus
o ”Jos olisimme kaikki vähän lihavampia, olisimme kaikki vähän lähempänä toisiamme” Seinäkirjoitus
o ” Kun ylivertaisen älykkäät marsilaiset tulevat maahan ja katselevat maailman menoa, he ymmärtävät kaiken, paitsi kahta asiaa: suuseksiä ja golfia” Kurt Vonnegut
- Tim Allen (TV:stä tuttu työkalukoomikko) tietää kaiken pojasta mieheksi kasvamisesta, siihen liittyvistä epäkohdista, mukaan lukien tytöt/naiset/vaimot, kaikkien vaikutukset huomioiden, mitään pois jättämättä ja mitään siihen lisäämättä. Hänen henkilökohtainen kokemuksensa linnatuomion lusimisesta antaa ihan uuden ulottuvuuden suihkussa käymiseen, ja etenkin siihen tapaan, jolla saippua pysyy käsissä, vaikka vähän tönittäisiinkin.
Näistä teoksista selvittyäni ryntään seuraavien kirjojen kimppuun. Vuorossa ovat Sofi Oksanen / Puhdistus ja hotellin aulasta löytämäni Sauli Niinistö / Hiljaisten historia. Ja jos vielä samalla kuuntelen musiikkia, niin soittimessa on ns. vakiokamaa eli Led Zeppeliniä, Kotiteollisuutta, Nirvanaa ja Volbeatia ja lisäksi myös koko Juicen tuotanto ja Santulta kopioitu Drunken Lullabies.
Paula: Olen lukenut matkamessuilta ostamaani Antti Helinin ja Tuomas Harjumaaskolan kirjoittamaa ja upeita valokuvia sisältävää ”Thaimaa parhaimmillaan” kirjaa. Kirjassa kerrotaan hauskalla tavalla Thaimaan historiasta, kulttuurista. Suosittelen kirjan lukemista kaikille tänne tuleville tai täällä jo aikaisemmin käyneille. Kirjassa mainitaan eri kohteista miksi matkustaa juuri tänne tai miksi jättää väliin. Phuketista mainitaan mm. että tämä on niin suuri saari, että täältä löytyvät monet Thaimaan parhaista puolista ja huonona puolena sen, että Phuketin joutuu jakamaan viiden miljoonan muun turistin kanssa. Tarkoittanee vuotuista turistimäärää Phuketissa. Tämä pitää todellakin paikkansa. Phuket on laajentunut ihan mielettömän kokoiseksi lomakohteeksi. Mutta täältä löytyy siis kaikille jotain, mutta ei ehkä sitä ”alkuperäistä aitoa Thaimaata”.
Toista oli Khao Lak, jonne teimme yhtenä päivänä autoretken. Siellä oli niin rauhallista ja kaunista ainakin tähän vuodenaikaan. Suurin osa paikoista oli kylläkin kiinni. Ajeltiin kylää ristiin rastiin ja poikettiin varmaan lähes jokaiselle rannalle. Missään ei näkynyt aurinkovarjoja tai rantatuoleja, ei tosin turistejakaan. Maata oli myytävänä lähes joka puolella ja näinkin yhden tosi upean huvilan, joka oli myytävänä. Piti ihan pysähtyä ottamaan valokuva siitä. Thaimaalaiset sitä tuskin koskaan ostaa, ovat sen verran taikauskoista väkeä, etteivät tsunamin pahiten tuhoamalle alueelle muuttaisi. Minua se jäi kyllä vähän kiinnostamaan. Käytiin syömässä yhdessä rantaravintolassa tosi maittava lounas ja ihan pikkurahalla. Voisin kuvitella että seuraava Thaimaan matkakohteemme suuntautuu juuri sinne ja kävisin samalla tsekkaamassa sen huvilan uudestaan.
Vietimme pari rantapäivää Kamala biitsillä, se oli aivan ihana. Ranta oli siisti ja nähtiinkin yksi siivouspartio rannalla työn touhussa. No, ei ne muualla näillä rannoilla olekaan ihan lähiaikoina käyneet vaikka olisi syytä. Se on vähän outoa, kun missään ei juuri näe roskiksia, ei edes rannoilla. Olisi edes tuhkakupit niille jotka polttavat.
Siellä meidän naapurituolilla oli venäläisperhe, jonka äiti oli varmaan balettitanssija. Opetti pientä tytärtään tekemään rannalla muutamia liikkeitä. Nainen käveli myös jalat 10 vaille 2 –asennossa joka kuulemma viittaa irtonaiseen lantioon. Näin kävelee myös Pasi ja ehdotin, että hän menisi kokeilemaan saisiko yhtä sulavasti tehtyä hiekkaan täyden ympyrän parilla nopealla liikkeellä. No, tosin se nainen aina kävellessä ojensi nilkkansa suoraksi joten ei se kävely ihan samanlaiselta näyttänyt kuin Pasin.
Viimeisen päivän täällä Phuketissa vietimme Katan rannalla. Tänään aallot olivat vieläkin suuremmat kuin aiemmin tällä viikolla. Surffareita oli tosi paljon. Seurasin kahta pientä n. 5-6 vuotiasta tyttöä, jotka opettelivat surffaamaan opettajan avulla. Lopulta varmaan tunnin session jälkeen molemmat onnistuivat seisomaan laudalla hetken aikaa. Emmakin olisi halunnut kokeilla, mutta ehkä odotamme että saamme suomenkielisen opettajan. Aamulla rannalla oli joku vähän isommalla kameralla kuvaamassa vähän vanhempia surffareita. Niitä olisi voinut katsoa vaikka pitempäänkin, oli se niin upean näköistä. Mekin kävimme moneen otteeseen hyppimässä aalloissa. Rannalla liehuivat punaiset liput ja baywatch-miehet viheltelivät välillä pilleihin ja huusivat välillä ihmisiä lähemmäksi rantaa, mutta harva kuitenkaan totteli.
Viimeisenä iltana kävimme myös Katan alueella syömässä (turha sanoa että ruoka oli tosi maittavaa ja edullista). Emmakin maistoi tänään eka kertaa mustekalarenkaita ja pitikin niistä.
Poislähtiessämme rantakadulla oli paljon poliiseja, palomiehiä ja nähtiin kun jotain kannettiin ambulanssiin. Olisiko joku surffannut viimeistä kertaa…
Huomenna lauantaina vaihdamme maisemaa ja siirrymme Krabille ihailemaan karstivuoria.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)