Varhain tiistaina poistuimme Dubrovnikin kämpältä vuokraisäntämme Alenin järjestämällä kuljetuksella. Kuski oli sama kuin tullessamme, nuori poika joka aika huolettomasti rallatteli menemään niitä kiemuraisia vuorenrinteitä. Hän oli meitä jo odottamassa kun kompuroimme laukkujemme kanssa poraita alas kadulle. Pojalla oli siinä puhelu menossa joka kestikin sitten melkein puoli tuntia. Kroatia sinänsä on minulle vähän marginaalikieli mutta oli helppo siinä vieressä istuen oivaltaa että äidin kanssa siinä kiivaasti väiteltiin. Kuten hän sitten tunnustikin kun kysyin asiasta. Velipoikansa oli joutunut johonkin onnettomuuteen mutta oli kuulemma kuitenkin elossa. Kaveri jatkoi sitten puhelun jälkeen ankaraa kännykällä whatsappaamista ja ajeli yhdellä kädellä kohti lentokenttää. Ei kannata kauheasti ihmetellä että niitä onnettomuuksia sattuu täällä liikenteessä.
Vuokra-auton nouto sujui yllättävänkin hyvin ja kivuttomasti. Olin varautunut siihen normaaliin taisteluun siitä että pitäisi ostaa vielä lisää vakuutuksia vaikka kaikki on jo etukäteen ostettu ja maksettu. Ainoa lisälasku tuli Kroatian rajojen ylityksistä. Noin 60€ maksoi lupa ylittää Bosnia & Herzegovinan, Serbian ja Montenegron rajat. Serbiaan emme mene mutta Bosnian raja on pakko ylittää Makarskaan ajellessa, sillä Kroatia on hassusti poikki meren rannasta ja Dubrovnik on irrallaan muusta Kroatiasta. Montenegrossa saatamme vielä ihan loppumatkasta käydäkin.
Tiistai oli sadepäivä joten pienessä sateessa lähdimme kiitämään kohti pohjoista ja Makarskan aluetta. Kiitäminen on ehkä vähän liikaa sanottu, sillä keskivauhti oli jotain 50-70 km välillä. Mutkainen ja kapea tie kiemurtelee rannikkoa pitkin. Näkymät ovat huikeat joskin kuljettaja ei niitä kauheasti voinut ihailla. Tie kävi ajoittain aika korkealla, jopa korvat menivät lukkoon välillä. Bosnian rajalla meni n. puoli tuntia jonotellessa vaikka ne varsinaiset rajamuodollisuudet olivat aika kevyet. Kaksi koppia joista ensimmäinen oli Kroatian ja toinen Bosnian viranomaisten miehittämät. Passit auton ikkunasta skannattaviksi molempiin ja taas mennään. Bosniassa matkustelu jää siihen n. 5 kilometrin kaistaleeseen jonka keskellä oli Neumin kaupunki. Hiukan rähjäisen näköistä jos arvostelu sallitaan vain näin ohiajamisen pohjalta. Bosnialaiset saattavat olla tietenkin eri mieltä, sillä se on heidän ainoa kaistaleensa välimeren rantaa ja siten ikäänkuin Bosnian Riviera. Sitten taas rajalle ja samat operaatiot takaperin, tosin nyt niitä passeja ei edes katsottu, kunhan vilautin niitä nopeasti.
Muutama ihan törkeä ohitus nähtiin matkalla mutta muuten aika rauhallinen kolme ja puoli tuntia ja saavuimme Makarskaan. En henkilökohtaisesti pidä tätä liikennettä kovinkaan pahana jos sitä nyt vertaa mihin tahansa muuhun Etelä-Euroopan maahan. Puhumattakaan Aasian maista. Vuokrahuvilamme sijiaitsee Makarskan kaupungin yläpuolella Veliko Brdon kylässä. Oivallisesti nimetty paikka sillä se tarkoittaa suomeksi korkeaa kukkulaa. Ajeltiin yläviistoon kohti valtavia vuoria noin kaksi kilometriä ja juuri kun tiet loppuvat olemme perillä. Pistin Mazdan parkkiin ja soitin Sylvalle joka toimii yhteyshenkilönä täällä. Ilmoitin että täällä ollaan vähän etuajassa ja hän lupasi tulla 10 minuutin kuluessa. Jos nyt näin lyhyellä aikaa jotain olemme Kroatiasta oppineet niin sen, että aikakäsitys on täällä vanhaa hyvää välimerellistä tasoa. Noin puolen tunnin kuluttua Sylva sitten kahautti pihaan ja alkoi aikamoinen touhotus. Hänellä oli kaikenlaista selitettävää ja laitettavaa ja esiteltävää ja kaikki sitten tietenkin yhtäaikaisesti. Muutama lamppu oli palanut yms. pientä puutetta. Kaiken kaikkiaan tämä huvila on kyllä ihan puhdasta luksusta. Kolmekerroksinen rakennus, kolme makuuhuonetta, iso olohuone, kaksi kylpyhuonetta ja hyvin varusteltu keittiö. Kaikista makuuhuoneista pääsy suurille parvekkeille joista upea näkymä suoraan merelle ja Makarskaan. Lisäksi vielä oma uima-allas ja pihalla katettu ruokailutila.
Josta on sitten vielä käynti alimmassa kerroksessa sijaitsevaan erilliseen asuntoon, yksiöön jossa on oma keittiö, kylpyhuone ja makuuhuone. Syntyi tietenkin keskikokoinen taisto siitä kuka mihinkin majoittuu. Ensimmäinen yö meni aika lailla sovussa mutta kun havaitsimme että meidän vanhempien makkari oli ainoa josta puuttui ilmastointi, vaihdettiin sitten seuraavana päivänä konfiguraatiota siten, että Paula ja minä ja Emma nukutaan siellä 3. kerroksen makkareissa ja Santtu siellä omassa yksiössään.
Vuoret yläpuolellamme.
Nyt ollaan täällä siis jo kolmatta päivää. Aika perinteisesti on aloiteltu. Ensimmäisenä iltana käveltiin lähiravintolaan jonne on alle sata metriä matkaa. Siinä se on ihan kirkon vieressä ja on nimeltään tietenkin Restaurant Veliko Brdo. Kirkon piha ja kadun varret olivat aika täynnä ihmisiä ja ajettelimme että siellä on varmaan kirkonmenot alkamassa. Ravintola oli kyllä auki mutta keittiö ei. Siellä oli nimittäin alkamassa hautajaiset. Kiipesimme takaisin kämpille ja päätimme noudattaa Sylvan antamaa vihjettä. Vuoren päällä on toinenkin paikallisravintola, Panorama restaurant. Nimestäkin voi jo arvata että näköala on hieno. Koska liikkuminen täällä vuorella jalkaisin on aika mahdotonta on Panoramalla kaksisuuntainen ilmainen nouto- ja palautuspalvelu. Soitin sinne ja kerroin että tulisimme mielellämme illastamaan ja että ihan niin pian kuin mahdollista. Osoitettamme en edes tiedä mutta Villa Drago on paikan nimi. Sillä se nouto sitten järjestyi ja hetken kuluttua oli pikku tilataksi pihassa ja lähdimme pujottelemaan kylän halki sinne ravintolalle. Jouduimme vähän kiertelemään kun koko kylä oli niin täynnä niitä hautajaisvieraita.
Ilmeisesti kyseessä oli ihan merkkihenkilön siunaaminen. Tai sitten täällä vaan tykätään hautajaisista. Itse Panorama oli aika hieno paikka. Pelkäsin että hinnat olisivat jotain törkeän ja tavoittamattoman välistä, mutta eivät ne Dubrovnikin pääkadun hintoja pahemmat olleet. Ja näköalasta kyllä jo mielellään vähän maksoikin.
Oleskelu on täällä alkanut ihan niinkuin pitääkin. Uima-altaalla ollaan löhöilty sen mitä ampiaisilta on pystytty. Niitä on nimittäin aika paljon. Kattotiilien alla on lukemattomia pesiä. Eivät ne päälle käy vaikka välillä on seisty ihan kunnon ampiaispilvessäkin. Osa niistä ei osaa oikein uida joten altaassa niitä on ajoittain enemmänkin. Niitä sitten haavilla kalastellaan sieltä pois, sillä me ollaan maksettu tästä altaasta vuokraa, ampparit on siellä kuokkimassa.
Muista naapureista ei ole mitään käsitystä, kuin meidän alapuolella olevista, vaikka nämä huvilat täällä ovat aika lailla kiinni toisissaan. Siinä alapuolella on majoittuneena kaikkien maailman turistien ehdoton suosikkiseurue. 5-6 kappaletta alle kaksikymppistä englantilaisnuorta. Tämän havaittuani oli ensimmäinen ajatukseni että se Brexit ei tule päivääkään liian aikaisin. Vetoa ei olisi kuitenkaan kannattanut lyödä tilanteen kehittymisestä, sillä yllätys yllätys, näistä pojista ei ole ollut mitään häiriötä. Kuuntelevat pop-musiikkia, ajelevat mopoilla ja pelaavat pingistä. Tai ainakin pelasivat kunnes se pallo meni tien yli johonkin rotkoon. Siinä ne kurkkivat sinne perään Liverpoolin ja Manun paidoissaan mutta eivät edes harkinneet menevänsä perässä. Eivät luultavasti ole kovinkaan intohimoisia pinginksen pelaajia jos se oli heidän ainoa pallonsa.
Lähikauppa on noin kilometrin alaspäin täältä ja kerran on siellä käyty ja kerran kylillä vähän isommassa kauppakeskuksessa. Meiltä puuttui rantapyyhkeet ja mistäs muualta ne olisi käyty hakemassa kuin Jyskistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.