Dubrovnik

SUNNUNTAI 1.9. 

ONTUEN MATKAAN

Tai ainakin vähän kompastellen. Tuli heti alkuun sellainen olo että mitäköhän seuraavaksi. Lohjalta lähdettiin tyypilliseen tapaamme erittäin hyvissä ajoin. Auton systeemit alkoivat hälyttelemään jo alkumatkasta. Oranssi valo taulussa, ”Low pressure” vasen takarengas ilmeisesti vuotaa. Poikkesimme Veikkolan Nesteellä laittamassa ilmaa joka ei vaikuttanut mitenkään siihen hälytykseen. Joten nyt on joko se anturi rikki tai sitten se rengas vuotaa ja tyhjenee juuri nyt itsekseen siellä Helsinki-Vantaan P3 parkkihallissa. Chcek-In niillä automaateilla sujui ihan normaalisti. Paitsi että vain Santun boarding passissa on istuinpaikka, meillä muilla siinä luki että ”SBY” eli standby. Mitäköhän hemmettiä se tarkoittaa?

Menimme kuitenkin sujuvasti läpi niistä turvatarkastuksista ja sinne pääseminenhän tapahtuu nykyään juuri sillä boarding passilla. Päätimme että niistä puuttuvista istuinpaikoista pitää ottaa heti selvää, sillä se vähän viittaisi ylibuukattuun koneeseen. Ja sitten tiedotus kaikille lentomatkustajille: Siellä turvatarkastuksen toisella puolella ei ole minkäänlaista info-pistettä. Ei Finnavialla eikä lentoyhtiöillä. Kyselin sitä useammastakin paikasta ja ainoa vihje minkä sain oli mennä portille 31X jossa Finnairilla on yleensä henkilökuntaa. Ei tietenkään nyt ollut, mutta olisi hyvin voinut ollakin.

Soitin sitten Finnairin asiakaspalveluun ja kun kerroin tilanteen sanoi se kaveri siellä lohduttavasti: ”Ei teidän pitäisi mitenkään olla pääsyt sinne asti. Teidän olisi pitänyt ottaa yhteys Finnairin kenttähenkilökuntaan ja saada heiltä oikeat boardin passit.” 

Kaveri sitten sanoi että nyt on kaksi mahdollisuutta. Menette takaisin ulkopuolelle ja tulette

checkin-tiskin kautta uudelleen sisään. Ja samaan hengenvetoon hän ei suositellut tätä vaihtoehtoa. Tai sitten vaan menette sinne lähtöportille ja selitätte siellä henkilökunnalla

tilanteenne. Kyllä se varmaan siellä sitten selviää. Sanoi hän mutta sellaisella äänensävyllä että en uskonut hetkeäkään. Siinä sitten istuttiin toista tuntia ja hikoiltiin. Olimme aivan varmoja että Santtu lentää yksin Dubrovnikiin ja me tullaan sitten joskus perässä kun saadaan jostain paikat jollekin lennolle.

Siellä lähtöportilla sitten Finnair sai vähän luottamusta takaisin, sillä meitä varten oli siellä uudet liput odottamassa. Koskaan en saanut selitystä mikä siinä chekkauksessa meni pieleen mutta jos se automaatti ei osannut meille niitä paikkoja osoittaa ja meidän olisi pitänyt ottaa johonkin henkilökuntaan heti yhteys, niin olisikohan siitä pitänyt tulla siinä vaiheessa meille joku ilmoitus?

DUBROVNIK

Dubrovnikista olin varannut meille pariksi päiväksi huoneiston. Iso olohuone, keittiö ja ruokailutila ja kaksi makuuhuonetta. Ja iso terassi josta upea näköala suoraan Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin. Asunto on aika korkealla siellä vuoren rinteellä josta seuraa ilmeisen selvästi myös pientä haastetta. Sinne kaupunkiin on kyllä kiva kävellä, sillä matkaa ei ole kuin ehkä vajaa kilometri. Mutta sieltä on myös tultava takaisin, ja niitä portaita on paljon. Kävimme heti illalla vanhassa kaupungissa syömässä ja se paluumatka koetteli erään henkilön kestävyyttä ankarasti. Emma nimittäin meinasi sipata ihan totaalisesti niihin nousuihin. Siitä on jo helppo päätellä millainen päivä tulee maanantaista, kun kiertelemme koko päivän siellä vanhan kaupungin alueella.

   

MAANANTAI 2.9. 

PÄIVÄ PORTAISSA

Pyyhkäisimme intoa täynnä aamulla kohti vanhaa kaupunkia. Aamiainen jäi kämpillä kahviin ja croissanttiin joten Emma piti heti ensi töiksi käyttää aamiaisella. Häntä ei kuuntele kukaan jos nälkä vaivaa ja pitää kävellä portaita ylös ja alas. Itse kaupunki on linnoituksen muureineen ja kapeine kujineen ihan kokemisen arvoinen. Sitä mieltä oli muutama muukin turisti, sillä aika paljon oli väkeä liikkeellä. Meikäläinen on tunnetusti jotenkin sekaisin aina kun vanhoja linnoja on tarjolla joten Dubrovnikissä viihdyn erityisen hyvin. Portaita on kyllä paljon ja siellä kun raahustaa niitä ylös ja alas tietää

kyllä kävelleensä. Tukahduttavan kuuma ilma, puolipilvinen keli ja lämpöä kolmisenkymmentä astetta. Ei kuivaa kohtaa vaatteissa ja hikj valuu silmiin. 

Game of Thrones-kuvauspaikat vetävät turisteja ja sitä krääsää onkin kaupat täynnä. Lankesin ostamaan itselleni t-paidanTyrionin sloganilla varustettuna: ” Thats What I Do. I Drink and I Know Things”   

Ei välttämättä huonosti sanottu, mutta en tietenkään tarkoita itseäni.

Merellä käy melkoinen kuhina kun erilaisia risteilyaluksia lähtee ja tulee jatkuvalla syötöllä. 

Koko päivä siellä saatiin menemään. Etsittiin sitkeästi sellaista optikkoliikettä jossa saisimme Emman silmälaseihin uusittua nenätyynyn joka oli hajonnut. Neitokaisen nokka punotti jo pahasti sillä ne lasit painoivat ikävästi nenän pieltä. Lopulta se löytyikin mutta siellä ei ollut paikalla henkilöä joka olisi sen huollon pystynyt tekemään. Liikkeen myyjä pyysi meitä palaamaan n. tunnin kuluttua ja kun sitten tulimme niin vielä pyysi sitten 20 minuuttia lisää aikaa että se korjaaja tulisi paikalle. Lopulta sitä toista henkilöä ei tullut koskaan mutta tämä joka ei osannut korjata niitä laseja korjasi ne kuitenkin. Antoi vielä varatyynyjä mukaan ja parit puhdistusliinat. Eikä suostunut ottamaan edes maksua. Kun se homma oli kestänyt niin pitkään. Sanoin hänelle että ei tällä menolla kyllä bisnes pyöri niin hän oli sitä mieltä että juuri niin se pyöriikin. Saattaa muuten olla oikeassa, sillä hyvä maine on myös hyvä mainos.

Tässä muutama kuva Dubrovnikin vanhasta kaupungista.

                            Tuliasemassa!

   Muitakin turisteja paikalla.

                           Portaita riittää.