KAHDEN KUNAN SUIHKU JA KUHMU PÄÄSSÄ KOTIA KOHTI

Piipahdettiin Santun kanssa lauantaiaamuna meressäkin uimassa. Naisväki jäi kämpille kun epäilivät että kohta sataa kuitenkin. Rantaan pääsee täältä vuorilta helposti kun ajaa vaan suoraan alaspäin ja pysähtyy juuri ennen kuin on meressä. Nämä kiviset rannat eivät välttämättä ole kovin mukavia kävellä paljain jaloin mutta vesi on kyllä todella kirkasta. Ja rantaa on Makarskan keskustasta pohjoisen suuntaan kilometritolkulla. Ihmisiä oli heti aamusta paljon ja heistä merkittävä osa edusti paikallista kansallisuutta. Emme vuokranneet mitään tuoleja kun tarkoituskin oli vain pyörähtää meressä. Kiinnitin sitten huomioni rannalla olleeseen suihkuun. Merivesi on tunnetusti suolaista joten se on hyvä kuumalla ilmalla suihkutella pois ettei ala nahka kiristelemään. Tämän kahden hengen suihkun hanojen yhteydessä oli kolikkoautomaatti ja maininta: only 2 Kn. Eli suihkusta saa vettä kahdella kunalla. En tosin tiedä kuinka paljon kun en kokeillut. Lähdimme siitä sitten keskustaan ja kiristeltiin kiltisti nahkaamme. Kolmekymmentä senttiä on ehdottomasti liikaa suihkusta, jonka pituutta ei ole edes tiedossa. Eikä muuten satanut, enempi päinvastoin. 

                     Kahden Kunan suihku

Näistä säätiedotuksista onkin riittänyt puhetta. Onhan se ihan Suomessakin havaittu että säätiedotukset ovat yleensä väärässä. Tai siis tavallaan oikeassa, mutta niiden aikataulu pettää. Täällä ne on ihan pihalla. Esimerkinomaisesti otettakoon vaikka juuri tämä eilinen sunnuntaipäivä, 8.9. Huipputarkan norjalaisen YR:in mukaan sataa koko päivän. Forecan ja ilmatieteen laitoksen mukaan myös ukkostaa. Accuweatherin mukaan on satanut jo aamusta asti. Ja todellisuus oli puolipilvinen, aurinkoinen ja todella kuuma päivä. No maanantaita vasten yöllä sitten kyllä satoi rankasti rakeita ja ukkosti. Maanantaiaamuna kaikkien noiden mukaan sataa mutta mainittuna aikana olikin kaunis aamu. Joten ajelimme Splitiin pitämään sadetta.

Tehtiin siis vielä yksi Splitin reissu maanantaina ja käytiin City Center One ostoskeskuksessa vähän vaatteita shoppailemassa. Jos yhden t-paidan ostoa edes voi oikein shoppailemiseksi sanoa. Siis puhun tässä nyt tietenkin vain omasta puolestani. Palattuamme Makarskaan piipahdimme nopeasti lähikaupassa. Ja lopulta sattui sitten se meikäläiselle aika tyypiliinen pikku onnettomuus. Ja kyllä, alkoholilla oli osuutta asiaan. Olin jo poistumassa kaupasta ja liukuovet aukesivat edestäni. Kuulin kuinka kassarouva huuteli jotain perääni ja huomasin että olin unohtanut kaksi olutpulloa, merkkiä Amber, siihen kassalle. Siis kaikki ostamamme oluet. Pyörähdin ottamaan ne käsiini ja singahdin nopeasti ulos liukuovista. Jotka olivat siis sen oluenhakumatkan aikana sulkeutuneet. Pukkasin pää edellä niihin oviin. Helvetinmoinen rämähdys mutta vanhana taistelijana en tietenkään helittänyt niistä olutpulloista. Löin otsani ja nenäni siihen lasiin aika kipeästi. Eräs mies tuli heti siihen katsomaan että kuinka kävi ja tuleeko verta. Ei tullut ja vakuuttelin että ei hätää, pikku paukku vaan ja poistuin (varovasti) ulos. 

Jossa Emma seisoi keskellä kaupan pihaa ja huusi että ”MUA SATTUU SYDÄMEEN”. 

Neiti Draama-Queen ei koskaan jätä tilaisuutta käyttämättä eikä myöskään unohda jos jollekin sattuu joku pikku tapaturma. Minua hän muistuttelee vieläkin joskus 90-luvulla Lanzarotella tapahtuneesta liukastumisesta. Joka olikin kyllä komea temppu. Lipesin niin kovalla intensiteetillä siellä jalkakäytävältä jotain liuskaa pitkin että kun löin käteni lyhytypylvääseen niin sieltä hajosi kaikki lasitukset ja lamput sieltä yläpäästä. Tällä kertaa otsaan nousi illan mittaan vain pieni kuhmu joten säikähdyksellä selvittiin. Itse lasken tämän täysin tilastolliseksi tapahtumaksi, olin jo vähän osannut jotain tällaista odotellakin.

Viimeisenä iltana Makarskassa kävimme keskustassa syömässä. Palaillessamme autolle aloin ihmettelemään että mistä ihmeestä tulee musiikkia ja kovaa tuleekin. Koko Makarskan rantabulevardi sai osansa ihan pyytämättä. Mereltä oli tulossa sellainen päiväristeily saarille takaisin satamaan. Niitä kun meille mainostettiin niin lupaus oli että pääsee uimaan ja syömään. Juominen unohtui mainita mutta sekin näytti jotenkin onnistuneen. Nimittäin täysi hulabaloo siellä olikin päällä. Laivan kansi oli täynnä tanssivia ja laulavia hmisiä, osalla Kroatian liput joita siinä sitten Boney M:n siivittämänä heiluttivat. Eivät varmaan arvanneet siellä muinaisessa Babyloniassa , jossain siellä jokivarressa , millaiseen riekkumiseen tulisivat joskus myöhemmin osallistumaan, ainakin välillisesti. Alla pieni näyte, äänet päälle niin pääset tunnelmaan. 

By the rivers of Babylon...

BOSNIAN KAUTTA KROATIAAN JOSTA MONTENEGRON KAUTTA TAKAISIN KROATIAAN.

Paluumatka alkoi keskiviikkona n. klo 09:00 ja ajelimme takaisin kohti Duprovnikia. Matkalla käväisimme taas Bosni&Herzegovinassa Neumin kaupungissa. SItten taas rajan ylitys Kroatiaan. Tavoitteena oli vielä iltapäivän ratoksi käydä Montenegrossakin, jos ei muuten niin ainakin lounaalla. Sieltä palatessamme Kroatiaan tulisimme siis Kroatian maaperälle jo neljättä kertaa tällä reissulla, kahdesti siis kävimme Bosniassa ja kerran Montenegrossa. 

Montenegroon ei ole Dubrovnikin lentoasemalta kuin puolen tunnin matka. Tullimuodollisuudet eivät olleet Bosniaa kummemmat mutta hidasta se oli. Varsinkin vastaantuleva puoli jossa oli arviomme mukaan helposti parin tunnin jonot. Tämä asetti vierailullemme hieman haastetta sillä olimme siellä noin klo 13 ja auto pitäisi palauttaa Dubrovnikin lentokentälle klo 17 mennessä. Siitä sitten vielä pari tuntia niin lentokin lähtee. Eli aikaa tuntikausien tullissa jonottamiseen ei vaan ole.

Muutettiin suunnitelmia siten että pukkasimme ensimmäiseen kylään joka rannikolla tuli vastaan ja se oli nimeltään Igalo. Siellä rantabulevardilla nautittiin pikainen lounas. Ruoka oli hyvää mutta itse Igalo oli aika nuhjuinen ja ihan tuli sellainen olo että terveisiä Neuvostoliitosta. Positiivinen säväys tuli siitä että Montenegrossa valuuttana on Euro.

   Igalon rantaelämää

    

   Igalon elämää ilman rantaa

Päätimme siitä pitkästä tullijonosta huolestuneena kokeilla paluumatkalla Plan B:tä. Valitsimme toisen rajanylityspaikan paljon pienemmän tien varrelta toivoen että siellä ei olisi niin paha ryysis. Ja onnistuimme,sillä siellä oli meitä ennen vain kaksi autoa eli lkyseessä oli lähes läpiajo. Siellä Montenegron puolella oli jonkinlainen esiraja-asema jossa yksi ukko istui siellä väärällä puolen tietä jakkaralla ja hänelle annettiin passit vain kosketeltaviksi. Hän omalla auktoriteetillaan sitten vain hieman sipaisi niitä ja matka jatkui vuoren rinnettä pitkin ja sille varsinaiselle tulliasemalle. Josta siis nopeasti läpi ja kohti lentokenttää. Jossa nyt olemme tätä kirjoiteltaessa melkein kolme tuntia etuajassa. Yleensä koen matka-pahoinvointia kun tulee kyseeseen ajatuskin vuokra-auton noudosta tai palautuksesta. Siitä on tullut yleisesti niin hemmetinmoista kusetusta. Nyt meni kuitenkin molempiin suuntiin aivan ällistyttävän hienosti. AVIS saa tästä suorituksesta täydet pisteet.

   Tullimies jakkaralla Montenegrossa

SPLIT

Upean torstaipäivän jälkeen hemmetinmoinen ukkonen perjantaita vasten yöllä ja sadepäivä luvassa joten pakkauduttiin heti aamusta Mazdaan ja lähdettiin kohti Splitin kaupunkia. Siellä oli tarkoitus käydä mm. Dioclectianuksen palatsilla vanhassa kapupungissa. Matkaa ei Splitiin Makarskasta ole kuin vajaat 100 kilometriä. Otettiin maisemareitti eli ajeltiin rannikkoa pitkin. Näkymät ovat paikoittain uskomattoman hienoja. Jylhä vuoristo reunustaa kaunista rannikkoa.  Viimeiset parikymmentä kilometriä kuitenkin jurruteltiin lähes kävelyvauhtia kauheassa ruuhkassa. Joka saattoi johtua mistä tahansa mutta koko matkan aina Makarskasta lähtien liikennevalot vilkkuivat keltaisilla, ja sillä oli varmasti vaikutusta tähän mateluun. Koko matka sinne Splitin keskustan reunamille kesti yli puolitoista tuntia ja siinä vaiheessa se ruuhka sitten vasta alkoikin. Pyrkimys oli pistää auto parkkiin Splitin vanhan kaupungin liepeillä ja kävellen käydä siellä sitten katselemassa paikkoja. 

Sehän olikin sitten paljon helpompi suunnitella kuin toteuttaa. Emme saaneet autolle parkkipaikkaa kirveelläkään. Ajoin muutaman kunniakierroksen siellä keskustaa ympäri lähes raivostuttavan hitaasti ja sitten meni hermot ja suuntasimme suoraan pois keskustasta. Erään kollegan sanoin: näkeehän sen palatsin netistäkin. Kohteeksi vaihtui iso ostoskeskus, Mall of Split. Sinne mentiin yllättäen kokolailla suoraan ja auto parkkihalliin ja shoppailemaan.

Kävimme siellä sitten syömässä ns. ostoskeskuslounaan, josta ei yleensä juuri ruokakuvia oteta. Yritin sieltä  kaupoista löytää sellaista USB naaras-naaras sukupuolenvaihtajaa että saisin videokamerasta tavarat ulos, mutta sellaista ei ilmeisesti täällä tarvita mihinkään. Itseltä kun se jäi tietenkin kotiin.  Tähän astiset kokemukset kroatialaisten englannin kielen taidosta ovat olleet yltiöpositiivisia, mutta tuolla ostarilla yllättäen törmäsin sitten aivan kielitaidottomiinkin myyjiin. Kuinka muuten itse kuvailisit tuollaisen USB-sukupuolenvaihtajan ihan vaan elekielellä? Suosittelen kokeilemaan. Ihan en joutunut pidätetyksi epäsiveellisestä käytöksestä mutta on siellä nyt ainakin yksi myymälä johon en koskaan enää kehtaa kävellä sisään. 

Takaisin ”kotiin” tulimme sitten sisämaan puolella vuorten takana moottoritietä pitkin todella nopeasti. Tietullit menivät näppärästi vaikka niistä käytännöistä ei meillä ollutkaan mitään tietoa. Juuri ennen Makarskaa palasimme sinne rannikolle suoraan vuoren läpi tunnelista jonka pituus oli jonkin verran yli neljä kilometriä. Siellä oli sisällä siellä tunnelissa säännöllisin välein liikennevalo joka paloi vihreänä. Mietin siinä ajellessani että mitähän pitäisi tehdä jos se palaisikin yllättäen punaisena?  Ja vaikka kohdalla josta on n. 2 kilometriä kumpaankin päähän tunnelia? Tulee mieleen että se on yhtä hyödyllinen liikennevalo kuin se suosikki-inhokki-iikennemerkkini. Se on se jossa varoitetaan putoavista kivistä. Miten niitä sitten oikein varotaan? Eikä sitä sadetta ei sitten tullutkaan, päinvastoin kuumin päivä tähän asti.

Moottoritie E65

    Tunel Sveti Ilija, vuoren läpi 4,2 km

Tämä vuori jonka rinteessä vuokrahuvilamme Veliko Brdo:n kylällä sijaitsee on nimeltään Sveti Jure ja sen huippu on 1762 metriä korkea. Sinne se katse ihan väkisin hakeutuu koko ajan. On se melkoisen jykevä näky. Alla kuva jonka otin nerokkaasti uima-altaasta käsin.

TIISTAI - KESKIVIIKKO 3.-4.9. MAKARSKA

Varhain tiistaina poistuimme Dubrovnikin kämpältä vuokraisäntämme Alenin järjestämällä kuljetuksella. Kuski oli sama kuin tullessamme, nuori poika joka aika huolettomasti rallatteli menemään niitä kiemuraisia vuorenrinteitä. Hän oli meitä jo odottamassa kun kompuroimme laukkujemme kanssa poraita alas kadulle. Pojalla oli siinä puhelu menossa joka kestikin sitten melkein puoli tuntia. Kroatia sinänsä on minulle vähän marginaalikieli mutta oli helppo siinä vieressä istuen oivaltaa että äidin kanssa siinä kiivaasti väiteltiin. Kuten hän sitten tunnustikin  kun kysyin asiasta. Velipoikansa oli joutunut johonkin onnettomuuteen mutta oli kuulemma kuitenkin elossa. Kaveri jatkoi sitten puhelun jälkeen ankaraa kännykällä whatsappaamista ja ajeli yhdellä kädellä kohti lentokenttää. Ei kannata kauheasti ihmetellä että niitä onnettomuuksia sattuu täällä liikenteessä.

Vuokra-auton nouto sujui yllättävänkin hyvin ja kivuttomasti. Olin varautunut siihen normaaliin taisteluun siitä että pitäisi ostaa vielä lisää vakuutuksia vaikka kaikki on jo etukäteen ostettu ja maksettu. Ainoa lisälasku tuli Kroatian rajojen ylityksistä. Noin 60€ maksoi lupa ylittää Bosnia & Herzegovinan, Serbian ja Montenegron rajat. Serbiaan emme mene mutta Bosnian raja on pakko ylittää Makarskaan ajellessa, sillä Kroatia on hassusti poikki meren rannasta ja Dubrovnik on irrallaan muusta Kroatiasta. Montenegrossa saatamme vielä ihan loppumatkasta käydäkin.

Tiistai oli sadepäivä joten pienessä sateessa lähdimme kiitämään kohti pohjoista ja Makarskan aluetta. Kiitäminen on ehkä vähän liikaa sanottu, sillä keskivauhti oli jotain 50-70 km välillä. Mutkainen ja kapea tie kiemurtelee rannikkoa pitkin. Näkymät ovat huikeat joskin kuljettaja ei niitä kauheasti voinut ihailla. Tie kävi ajoittain aika korkealla, jopa korvat menivät lukkoon välillä. Bosnian rajalla meni n. puoli tuntia jonotellessa  vaikka ne varsinaiset rajamuodollisuudet olivat aika kevyet. Kaksi koppia joista ensimmäinen oli Kroatian ja toinen Bosnian viranomaisten miehittämät. Passit auton ikkunasta skannattaviksi molempiin ja taas mennään. Bosniassa matkustelu jää siihen n. 5 kilometrin kaistaleeseen jonka keskellä oli Neumin kaupunki. Hiukan rähjäisen näköistä jos arvostelu sallitaan vain näin ohiajamisen pohjalta. Bosnialaiset saattavat olla tietenkin eri mieltä, sillä se on heidän ainoa kaistaleensa välimeren rantaa ja siten ikäänkuin Bosnian Riviera. Sitten taas rajalle ja samat operaatiot takaperin, tosin nyt niitä passeja ei edes katsottu, kunhan vilautin niitä nopeasti. 

Muutama ihan törkeä ohitus nähtiin matkalla mutta muuten aika rauhallinen kolme ja puoli tuntia ja saavuimme Makarskaan. En henkilökohtaisesti pidä tätä liikennettä kovinkaan pahana jos sitä nyt vertaa mihin tahansa muuhun Etelä-Euroopan maahan. Puhumattakaan Aasian maista. Vuokrahuvilamme sijiaitsee Makarskan kaupungin yläpuolella Veliko Brdon kylässä. Oivallisesti nimetty paikka sillä se tarkoittaa suomeksi korkeaa kukkulaa. Ajeltiin yläviistoon kohti valtavia vuoria noin kaksi kilometriä ja juuri kun tiet loppuvat olemme perillä. Pistin Mazdan parkkiin ja soitin Sylvalle joka toimii yhteyshenkilönä täällä. Ilmoitin että täällä ollaan vähän etuajassa ja hän lupasi tulla 10 minuutin kuluessa. Jos nyt näin lyhyellä aikaa jotain olemme Kroatiasta oppineet niin sen, että aikakäsitys on täällä vanhaa hyvää välimerellistä tasoa. Noin puolen tunnin kuluttua Sylva sitten kahautti pihaan ja alkoi aikamoinen touhotus. Hänellä oli kaikenlaista selitettävää ja laitettavaa ja esiteltävää ja kaikki sitten tietenkin yhtäaikaisesti. Muutama lamppu oli palanut yms. pientä puutetta. Kaiken kaikkiaan tämä huvila on kyllä ihan puhdasta luksusta. Kolmekerroksinen rakennus, kolme makuuhuonetta, iso olohuone, kaksi kylpyhuonetta ja hyvin varusteltu keittiö. Kaikista makuuhuoneista pääsy suurille parvekkeille joista upea näkymä suoraan merelle ja Makarskaan. Lisäksi vielä oma uima-allas ja pihalla katettu ruokailutila. 

Josta on sitten vielä käynti alimmassa kerroksessa  sijaitsevaan erilliseen asuntoon, yksiöön jossa on oma keittiö, kylpyhuone ja makuuhuone. Syntyi tietenkin keskikokoinen taisto siitä kuka mihinkin majoittuu. Ensimmäinen yö meni aika lailla sovussa mutta kun havaitsimme että meidän vanhempien makkari oli ainoa josta puuttui ilmastointi, vaihdettiin sitten seuraavana päivänä konfiguraatiota siten, että Paula ja minä ja Emma nukutaan siellä 3. kerroksen makkareissa ja Santtu siellä omassa yksiössään. 

   Vuoret yläpuolellamme.

Nyt ollaan täällä siis jo kolmatta päivää. Aika perinteisesti on aloiteltu. Ensimmäisenä iltana käveltiin lähiravintolaan jonne on alle sata metriä matkaa. Siinä se on ihan kirkon vieressä ja on nimeltään tietenkin Restaurant Veliko Brdo. Kirkon piha ja kadun varret olivat aika täynnä ihmisiä ja ajettelimme että siellä on varmaan kirkonmenot alkamassa. Ravintola oli kyllä auki mutta keittiö ei. Siellä oli nimittäin alkamassa hautajaiset. Kiipesimme takaisin kämpille ja päätimme noudattaa Sylvan antamaa vihjettä. Vuoren päällä on toinenkin paikallisravintola, Panorama restaurant. Nimestäkin voi jo arvata että näköala on hieno. Koska liikkuminen täällä vuorella jalkaisin on aika mahdotonta on Panoramalla kaksisuuntainen ilmainen nouto- ja palautuspalvelu. Soitin sinne ja kerroin että tulisimme mielellämme illastamaan ja että ihan niin pian kuin mahdollista. Osoitettamme en edes tiedä mutta Villa Drago on paikan nimi. Sillä se nouto sitten järjestyi ja hetken kuluttua oli pikku tilataksi pihassa ja lähdimme pujottelemaan kylän halki sinne ravintolalle. Jouduimme vähän kiertelemään kun koko kylä oli niin täynnä niitä hautajaisvieraita.

Ilmeisesti kyseessä oli ihan merkkihenkilön siunaaminen. Tai sitten täällä vaan tykätään hautajaisista. Itse Panorama oli aika hieno paikka. Pelkäsin että hinnat olisivat jotain törkeän ja tavoittamattoman välistä, mutta eivät ne Dubrovnikin pääkadun hintoja pahemmat olleet. Ja näköalasta kyllä jo mielellään vähän maksoikin. 

Oleskelu on täällä alkanut ihan niinkuin pitääkin. Uima-altaalla ollaan löhöilty sen mitä ampiaisilta on pystytty. Niitä on nimittäin aika paljon. Kattotiilien alla on lukemattomia pesiä. Eivät ne päälle käy vaikka välillä on seisty ihan kunnon ampiaispilvessäkin. Osa niistä ei osaa oikein uida joten altaassa niitä on ajoittain enemmänkin. Niitä sitten haavilla kalastellaan sieltä pois, sillä me ollaan maksettu tästä altaasta vuokraa, ampparit on siellä kuokkimassa.

Muista naapureista ei ole mitään käsitystä, kuin meidän alapuolella olevista, vaikka nämä huvilat täällä ovat aika lailla kiinni toisissaan. Siinä alapuolella on majoittuneena kaikkien maailman turistien ehdoton suosikkiseurue. 5-6 kappaletta alle kaksikymppistä englantilaisnuorta. Tämän havaittuani oli ensimmäinen ajatukseni että se Brexit ei tule päivääkään liian aikaisin. Vetoa ei olisi kuitenkaan kannattanut lyödä tilanteen kehittymisestä, sillä yllätys yllätys, näistä pojista ei ole ollut mitään häiriötä. Kuuntelevat pop-musiikkia, ajelevat mopoilla ja pelaavat pingistä. Tai ainakin pelasivat  kunnes se pallo meni tien yli johonkin rotkoon. Siinä ne kurkkivat sinne perään Liverpoolin ja Manun paidoissaan mutta eivät edes harkinneet menevänsä perässä. Eivät luultavasti ole kovinkaan intohimoisia pinginksen pelaajia jos se oli heidän ainoa pallonsa.

Lähikauppa on noin kilometrin alaspäin täältä ja kerran on siellä käyty ja kerran kylillä vähän isommassa kauppakeskuksessa. Meiltä puuttui rantapyyhkeet ja mistäs muualta ne olisi käyty hakemassa kuin Jyskistä.

Dubrovnik

SUNNUNTAI 1.9. 

ONTUEN MATKAAN

Tai ainakin vähän kompastellen. Tuli heti alkuun sellainen olo että mitäköhän seuraavaksi. Lohjalta lähdettiin tyypilliseen tapaamme erittäin hyvissä ajoin. Auton systeemit alkoivat hälyttelemään jo alkumatkasta. Oranssi valo taulussa, ”Low pressure” vasen takarengas ilmeisesti vuotaa. Poikkesimme Veikkolan Nesteellä laittamassa ilmaa joka ei vaikuttanut mitenkään siihen hälytykseen. Joten nyt on joko se anturi rikki tai sitten se rengas vuotaa ja tyhjenee juuri nyt itsekseen siellä Helsinki-Vantaan P3 parkkihallissa. Chcek-In niillä automaateilla sujui ihan normaalisti. Paitsi että vain Santun boarding passissa on istuinpaikka, meillä muilla siinä luki että ”SBY” eli standby. Mitäköhän hemmettiä se tarkoittaa?

Menimme kuitenkin sujuvasti läpi niistä turvatarkastuksista ja sinne pääseminenhän tapahtuu nykyään juuri sillä boarding passilla. Päätimme että niistä puuttuvista istuinpaikoista pitää ottaa heti selvää, sillä se vähän viittaisi ylibuukattuun koneeseen. Ja sitten tiedotus kaikille lentomatkustajille: Siellä turvatarkastuksen toisella puolella ei ole minkäänlaista info-pistettä. Ei Finnavialla eikä lentoyhtiöillä. Kyselin sitä useammastakin paikasta ja ainoa vihje minkä sain oli mennä portille 31X jossa Finnairilla on yleensä henkilökuntaa. Ei tietenkään nyt ollut, mutta olisi hyvin voinut ollakin.

Soitin sitten Finnairin asiakaspalveluun ja kun kerroin tilanteen sanoi se kaveri siellä lohduttavasti: ”Ei teidän pitäisi mitenkään olla pääsyt sinne asti. Teidän olisi pitänyt ottaa yhteys Finnairin kenttähenkilökuntaan ja saada heiltä oikeat boardin passit.” 

Kaveri sitten sanoi että nyt on kaksi mahdollisuutta. Menette takaisin ulkopuolelle ja tulette

checkin-tiskin kautta uudelleen sisään. Ja samaan hengenvetoon hän ei suositellut tätä vaihtoehtoa. Tai sitten vaan menette sinne lähtöportille ja selitätte siellä henkilökunnalla

tilanteenne. Kyllä se varmaan siellä sitten selviää. Sanoi hän mutta sellaisella äänensävyllä että en uskonut hetkeäkään. Siinä sitten istuttiin toista tuntia ja hikoiltiin. Olimme aivan varmoja että Santtu lentää yksin Dubrovnikiin ja me tullaan sitten joskus perässä kun saadaan jostain paikat jollekin lennolle.

Siellä lähtöportilla sitten Finnair sai vähän luottamusta takaisin, sillä meitä varten oli siellä uudet liput odottamassa. Koskaan en saanut selitystä mikä siinä chekkauksessa meni pieleen mutta jos se automaatti ei osannut meille niitä paikkoja osoittaa ja meidän olisi pitänyt ottaa johonkin henkilökuntaan heti yhteys, niin olisikohan siitä pitänyt tulla siinä vaiheessa meille joku ilmoitus?

DUBROVNIK

Dubrovnikista olin varannut meille pariksi päiväksi huoneiston. Iso olohuone, keittiö ja ruokailutila ja kaksi makuuhuonetta. Ja iso terassi josta upea näköala suoraan Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin. Asunto on aika korkealla siellä vuoren rinteellä josta seuraa ilmeisen selvästi myös pientä haastetta. Sinne kaupunkiin on kyllä kiva kävellä, sillä matkaa ei ole kuin ehkä vajaa kilometri. Mutta sieltä on myös tultava takaisin, ja niitä portaita on paljon. Kävimme heti illalla vanhassa kaupungissa syömässä ja se paluumatka koetteli erään henkilön kestävyyttä ankarasti. Emma nimittäin meinasi sipata ihan totaalisesti niihin nousuihin. Siitä on jo helppo päätellä millainen päivä tulee maanantaista, kun kiertelemme koko päivän siellä vanhan kaupungin alueella.

   

MAANANTAI 2.9. 

PÄIVÄ PORTAISSA

Pyyhkäisimme intoa täynnä aamulla kohti vanhaa kaupunkia. Aamiainen jäi kämpillä kahviin ja croissanttiin joten Emma piti heti ensi töiksi käyttää aamiaisella. Häntä ei kuuntele kukaan jos nälkä vaivaa ja pitää kävellä portaita ylös ja alas. Itse kaupunki on linnoituksen muureineen ja kapeine kujineen ihan kokemisen arvoinen. Sitä mieltä oli muutama muukin turisti, sillä aika paljon oli väkeä liikkeellä. Meikäläinen on tunnetusti jotenkin sekaisin aina kun vanhoja linnoja on tarjolla joten Dubrovnikissä viihdyn erityisen hyvin. Portaita on kyllä paljon ja siellä kun raahustaa niitä ylös ja alas tietää

kyllä kävelleensä. Tukahduttavan kuuma ilma, puolipilvinen keli ja lämpöä kolmisenkymmentä astetta. Ei kuivaa kohtaa vaatteissa ja hikj valuu silmiin. 

Game of Thrones-kuvauspaikat vetävät turisteja ja sitä krääsää onkin kaupat täynnä. Lankesin ostamaan itselleni t-paidanTyrionin sloganilla varustettuna: ” Thats What I Do. I Drink and I Know Things”   

Ei välttämättä huonosti sanottu, mutta en tietenkään tarkoita itseäni.

Merellä käy melkoinen kuhina kun erilaisia risteilyaluksia lähtee ja tulee jatkuvalla syötöllä. 

Koko päivä siellä saatiin menemään. Etsittiin sitkeästi sellaista optikkoliikettä jossa saisimme Emman silmälaseihin uusittua nenätyynyn joka oli hajonnut. Neitokaisen nokka punotti jo pahasti sillä ne lasit painoivat ikävästi nenän pieltä. Lopulta se löytyikin mutta siellä ei ollut paikalla henkilöä joka olisi sen huollon pystynyt tekemään. Liikkeen myyjä pyysi meitä palaamaan n. tunnin kuluttua ja kun sitten tulimme niin vielä pyysi sitten 20 minuuttia lisää aikaa että se korjaaja tulisi paikalle. Lopulta sitä toista henkilöä ei tullut koskaan mutta tämä joka ei osannut korjata niitä laseja korjasi ne kuitenkin. Antoi vielä varatyynyjä mukaan ja parit puhdistusliinat. Eikä suostunut ottamaan edes maksua. Kun se homma oli kestänyt niin pitkään. Sanoin hänelle että ei tällä menolla kyllä bisnes pyöri niin hän oli sitä mieltä että juuri niin se pyöriikin. Saattaa muuten olla oikeassa, sillä hyvä maine on myös hyvä mainos.

Tässä muutama kuva Dubrovnikin vanhasta kaupungista.

                            Tuliasemassa!

   Muitakin turisteja paikalla.

                           Portaita riittää.

Kroatiaan!

Parin vuoden tauon jälkeen pistetään taas tämäkin blogi ajan tasalle. Huomenna 1.9. starttaamme Kroatian matkan ja pyrin tällä kertaa vähän raportoimaan tännekin. Tässä välissä Nizzan reissun jälkeen olemme "salaa" matkailleet ainakin Thaimaassa, Kambozassa, Roomassa ja Portugalissa, joten on taas korkea aika jakaakin kokemuksia. Pysykää kanavalla!