Pariisi

Niin sitä vaan tultiin Pariisiin vaikka sekin on ollut "ei koskaan"-listallani. Pariisin kohdalla en kuitenkaan ole ollut kovin ehdoton ja tämän
matkan ostinkin Paulalle joululahjaksi. Jotain vaikutusta matkakohteen ja varsinkin ajoitukseen oli silläkin että meille osuu tähän reissulle 25-vuotis hääpäivä.
Tultiin tänne maanantaina 18. päivä päivälennolla. Lento meni kivasti ja olimme ulkona Charles De Gaullen kentältä todella nopeasti. Pariisissa ei ole vielä kevät ihan parhaimillaan joten turisteja ei ole aivan riesaksi asti eikä siis ruuhkiakaan.
Kaikki matkaoppaat ja jopa ulkoministeriön matkustustiedote varoittavat Pariisiin matkaajia taskuvarkaista ja kaikenlaisista muistakin huijareista. Ulkoministeriön nettisivuilta kun lukee ohjeita niin siellä ei suositella ottamaan eds taksia lentokentältä kun siinä on suuri vaara joutua ryöstetyksi. Junaakaan ei suositella mutta jos kuulemma kuitenkin aikoo tulla keskustaan junalla niin pitää ehdottomasti valita semmoinen juna joka ei pysähdy esikaupunkialueilla, sillä sieltä on kuulemma ryntäillyt ryöstäjiä juniin ja vienyt matkalaukut mukanaan. Mitähän menetelmää ulkoministeriö oikein sitten suosittelee? Teleporttausta?
Päätettiin kuitenkin tulla junalla. Vähän oli niukasti valinnan varaa. Nimittäin sellaista "suoraa" junavuoroa joka ohittaisi ne suburbanit ei ollut edes tarjolla. Voisi kyllä kuvitella että yhdeltä maailman suurimmista lentokentistä pääsisi siihen lähistöllä sijaitsevaan eräseen maailman suurimmista kaupungeista sellaisella junalla jossa olisi kätevä kuljettaa esim. matkalaukkuja. Tämä meidän juna ei ainakaan ollut sellainen. Sullouduime Paulan kanssa laukkuinemme yhteen neljän hengen loosiin johon ei sitten muita mahtunutkaan. Ajateltiin että tämä on aika lyhyt matka eikä tämä juna varmaan tule edes kovin täyteen, kun sieltä lentoasemalta ei mukaan tullut montaakaan ihmistä.
Sehän ei sitten ollut mikään huviajelu. 16 pysäkinväliä Pariisin laitakaupungin läpi. Ja juna tuli ängeten täyteen jo kolmannella pysäkillä. Oli siellä meidän lisäksi muutama valkoihoinenkin mutta ei montaa. Niitä tummia veljiä ja siskoja olikin sitten kokolailla paljon. Siinä parin penkin päässä istui vanhempi, jopa meikäläisen ikäinen tummahipiäinen siististi pukeutunut mies jonka vaimo istui jostain syystä toisessa loosissa. Aika pian tajusin miksi. Rouvakaan ei jaksanut kuunnella sitä setää joka piti jotain omaa showtaan siinä. Kovalla äänellä. Ranskaksi. Joten meillä ei ollut pienintäkään hajua mikä oli sen pulputuksen sisältö. Muutama pysäkki myöhemmin junaan hyppäsi yksi valkoihoinen nuori mies joka ilmeisesti ymmärsi hyvinkin mistä se ukko piti puhettaan. Hän ryhtyi nimittäin huutelemaan siihen sekaan jotain. Ja niin meillä oli pian käynnissä täysi riita. Se ukko hiiltyi aika pahasti ja oli jo seisomassa ja tökki pitkällä mustavalkoisella sormellaan sitä poikaa. Sinä ympärillä alkoi tähän debattiin osallistua muitakin miehiä. Kaikki mustia. Sanoin jo Paulallekin että meillä on nyt kasassa kunnon peijaiset ja tuosta pojasta ei paljoa jää jäljelle jos se ei ymmärrä hypätä junasta. Ymmärsihän se, ja nousi junasta seuraavalla pysäkillä ja heilutti mennessään puolelle vaunulliselle tummempia lajitovereitaan. Mutta nousikin sitten heti samalla pysäkillä ovelasti takaisin edessä olevaan vaunuun ja kyyristyi sinne piiloon.
Juuri pari pysäkkiä ennen Pariisin keskustaa havaitsin että läsnäolijoiden ihonväri valkaistui eli mukana oli enää ihan muutama tummempi. Ja sitten oltiinkin keskustassa. Pari väliä piti sitten vielä heittää metrolla. Pariisin metro on pitkälti kuten muuallakin. Todella nopea ja mukava kulkuväline. Yksi eroavaisuus esim. Lontoon metroon on se, että täällä ei mennä rullaportaita maan alle, vaan ihan tavallisia portaita vaan. Onneksi ei ihan hirveitä määriä mutta ihan riittävästi jos satut kantamaan vaikka matkalaukkua.
Hotellimme Lenox Montparnasse sijaitsee nimensä mukaisesti Montparnassen boheemissa taiteilijakaupunginosassa. Täällä ovat aikoinaan juopotelleet niin Picasso kuin Mika Waltarikin. Eiköhän mekin tänne kotiuduta muutamaksi päiväksi.