La Joconde ja muitakin outoja teoksia.

Viimeinen täysi päivä tälle reissulle käynnistyi varhain aamulla kun suuntasimme kohti Louvren museota La Joconden kiilto silmissämme. Siis Mona Lisan. Olin henkisesti varautunut muutaman tunnin jonottamiseen mutta turhaan. Kävelimme käytännössä suoraan sisään ja liputkin lunastimme automaatista. Paikka on niin valtava että vaikka vierailijoita oli paljon niin se ei vielä aiheuttanut ruuhkaa. Hintaa yhdelle päivälipulle tuli muistaakseni vähän toista kymppiä joten aika maltillinen sekin. Pariisin päänähtävyydet on hinnoiteltu aika asiallisesti mutta sehän johtuu tietysti siitä että kävijöitä riittää riesaksi asti ja kun kaupungin yleinen hintataso on suhteellisen korkea niin ei tarvitse puristaa ihan pahinta mahdollista hintaa.
Päällimmäinen vaikutelma Louvresta oli iso. Siis koko paikka oli hirvittävän kokoinen. Kuten kaikki tuntuu olevan Pariisissa. Alan vähitellen ymmärtää mistä kumpuaa ranskalaisten hirmuinen itsetunto. Maan historia on värikäs ja museoissa on vanhojen hallitsijoiden kruunajaisia kuvaavia 6x9 metrin kokoisia tauluja. Ranskalainen imee sitä loistoa jo itseensä nuorena esim. luokkaretkellä Louvreen. Siellä nimittäin eteni taulu taululta paljon koululaisryhmiä opettajansa johdolla.
Pitkiä halleja, valtavia kattokoristeita, tauluja, patsaita. Tieto siitä että koko museon läpikäyminen on melkein mahdotonta yhden päivän aikana pisti meidät suuntaamaan kulkumme kohti sitä yhtä taulua. Kerkisimme kertaalleen jo eksyäkin sitä etsiessämme. Arvasin että näin oli käynyt, sillä olimme yhtäkkiä jossain hallissa eikä siellä ollut yhtään aasialaista ryhmää laulattamassa kameroitaan. Muutama sata metriä takaisinpäin ja sieltähän se löytyi.
Mona Lisa oli sijoitettu sellaisen pienehköön huoneeseen seinälle, joka oli ikäänkuin keskellä lattiaa siten että sen ympäri pääsi kävelemään. Itse taulu oli aika vaatimattoman kokoinen mutta onhan siinä jotain salaperäistä tunnelmaa kun sitä katselee. Kävi mielessäni, että miltähän sitä tuntuisi tarkastella ihan rauhassa, ilman näitä satoja japanilaisia, kiinalaisia ja korealaisia ja heidän kameroitaan. Kuvaaminen ilman salamavaloja oli Louvressa sallittua. Siinä taulun vieressä seisoi tarkkaavainen turvamies joka välillä piti jotain härpäkettä kädessään. Se näytti videokameralta mutta ilman linssiä. Olisiko kyseessä ollut joku salamavalotunnistin. Voi sitä kaukaa Aasiasta asti tulluttua turistiparkaa jolta on unohtunut salamavalo päälle kameraansa. Siinä saattaa tarvita henkistä kestävyyttä ja vaippoja, sillä se turvamies oli aika ikävän näköinen, vaikka ei mikään kaappi ollutkaan.
Jotain kertoo mielentilastani sekin, että minua alkoi välittömästi kiinnostaa minkälainen taulu on sijoitettuna Mona Lisan takapuolelle. Kiersin sen seinän taakse ja kuvasin sen taulun, joka oli täsmälleen samassa kohdassa, mutta toisella puolella sitä irtoseinää.Enkä ollut yhtään yllättynyt, että siellä ei ollut ketään sitä katselemassa. Mahtaa sitä maalaria potuttaa jossain, kun juuri hänen talulunsa on koko Louvren aliarvostetuimmalla paikalla. Kuva albumissa. Tukekaa tekin tätä huono-onnista taiteilijaa ja tuijottakaa hetki sitäkin kuvaa.
Tauluissa tässä samassa osassa Louvrea oli paljon alastomia naisia, miehiä ja lapsia. Ja kaikki aina samoissa "puuhissa". Taulut kuvasivat puuhistaan väsyneitä miehiä ja joukkioittain alastomia naisia jotka huilujen avulla "elvyttivät" urhojaan ja lapset pyörivät jaloissa. Luultavasti nälkäisinä sillä kukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut niitä ruokkimaan. Esimerkki albumissa.
Cleopatran kuolemaa myrkkykäärmeen avulla kuvaavan taulun oli maalannut Giovani Pietro Rizzoli (1495-1549). Hänen tulkintansa käärmeen puremasta juuri nänniin oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Kuva albumissa.
Kävimme vielä katsomassa toista pakollista kohdetta, Milon Venusta. Se ei jostain syystä tehnyt minuun kummoistakaan vaikutusta. Eihän sillä ollut edes käsiä. Se oli sikäli outoa, kun ottaa huomioon kuinka tarkasti kaikilla muilla patsailla oli jäsenet tallella. Varsinkin miehiä kuvaavilla patsailla. Kyseessähän oli muinaisen Kreikan, Rooman ja Etruskien taiteiden osasto. Ei taida paljoakaan erota esim. nykykreikasta. Munasillaan sielläkin kait tällä menolla kohta kuljeskellaan.
Paula tilasi minulta meidän pihaan kesäksi yhden kreikkalaisen kivipallon suihkulähteeksi tai oikeastaan se taisi olla jonkinlainen vesiallas. Lupasin heti ja otatin meistä kuvan muistoksi että toteutus on sitten helpompi, ei tarvitse ulkomuistista veistellä. Kuva albumissa.
Erikseen voisi vielä mainita Aurinkokuningas Ludvig XIV:n henkeen koristellun Apollon Gallerian. Oli se niin pramea jalokivineen ja kattokoristeineen että tällaisen taidekyynikonkin niska meinasi venähtää.
Poistuimme noin kolmen tunnin laahustamisen jälkeen Louvresta ja suuntasimme piha-alueen reunalla sijaitsevan pienen Riemukaaren kautta Champs Elyseelle. Tarkistin kartasta että sinne pääsisi kunhan kipaisee suoraan parin puiston halki. Muutamaa kilometriä myöhemmin totesin olleeni oikeassa vain sen suunnan osalta. Matkaa oli ainakin minun kintuilleni hiukkasen liikaa.
Kahviloitiin, shoppailtiin ja hotellille palatessamme keksimme käydä Montparnassen tornissa. Torni sijaitsee aivan hotellimme lähistöllä mutta emme jostain syystä olleet tajunneet, että sinne voisi myös mennä käymään, vaikka kyseinen rakennus pistää silmään pahemmin kuin itse Eiffelin torni. 13 € hissilipulla pääsi suoraan 56. kerrokseen 37 sekunnissa. Huimat näköalat ympäri Pariisia. Muutama kuva albumissa.
Illalla kävimme kiertämässä koko Montparnassen kuuluisan hautausmaan jonne olin Paulaa houkutellut koko ajan. Vieläkään en päässyt sinne sisään mutta kiersimme koko alueen etsiessämme sopivaa illallispaikkaa. Sellainen löytyikin sitten juuri samasta paikasta josta lähdimme sille kierrokselle. Olihan siellä matkan varrella joitain kymmeniä ravintoloita ja bistroja ja vaikka mitä mutta suurin osa aivan täynnä. Näin saatiin maaliin viimeinen täysi lomapäivä ja pitää kyllä sanoa että oli aikakin. Molemmilla jalat niin huonossa kunnossa että itse en ainakaan selviä ilman lääkäriä kunhan kotiin pääsen. Vanha akillesjännevamma äityi aika pahaksi.
Torstaina päätimme jättää junalla seikkailut väliin ja päästelimme taksilla lentokentälle. Vinkiksi kaikille jotka suunnittelevat samaa, kerrottakoon että hyvin se toimii vaikka UM matkustajatiedotteessa erityisesti takseista varoittelee. Ihan halpa se ei ollut. Hintaa melkein tunnin taksimatkalle tuli n. 70€.
Voin vain hämmästellä miten hankalaa Pariisissa on metrolla kulkea jos mukana on matkalaukku. Ne henkilöannostelijat on tarkoitettu yhdelle ihmiselle. Se sakara kääntyy lipun luennan jälkeen työntämällä yhden pykälän eteenpäin. Sen edessä on vielä erillinen "kilpi" jonka lukitus aukeaa myös vain yhtä työntöä varten kerrallaan. Kokeileppas mennä siitä matkalaukun kanssa. Näimme useita ihmisiä jumissa pakaasiensa kanssa, sillä siinä tilanteessa missä olet laukkusi kanssa jumissa et enää ylety syöttämään sitä lippua uudelleen. Liukuportaita ei juurikaan ollut, vaan ihan tavallisia portaita joissa on painavan laukun kanssa ihmeissään jos ei vaikka jaksa sitä kanniskella. Itse siitä vielä selvisin mutta ajatukseni ovat muutaman miljoonan amerikkalaisen eläkeläisturistin myötä kun he siellä ponnistelevat.
Kaikki ennakkoluulot ranskalaisia kohtaan kyllä hälvenivät tällä reissulla. Kyllä ne puhuu englantia ja aika hyvin puhuvatkin. Jos eivät satu puhumaan niin kyllä ne asiat selviävät ilmankin. Eivät ne ole töykeitä vaan harvinaisen ystävällisiä, ainakin meitä kohtaan. Voihan se olla että kaksi ontuvaa suomalaista herätti jotain sääliä ja saimme erityiskohtelua.
Jotain ominaispiirteitä kun ranskalaisista tällä kokemuksella miettii niin eräs on se, että kun maksat jostain palvelusta käteisellä et koskaan saa vaihtorahoja suoraan käteesi. Ne palautetaan aina siihen eteesi pöydälle. Mikähän etiketti se on tämänkin takana?
Koko matka meni hyvin ja ilman isompia kommelluksia. Valokuvat reissulta löytyvät kansiosta Pariisi 2013.
Suurimmat tuskan hetket koettiin vasta Helsinki-Vantaan lentokentän parkkitalossa P3, jossa autoa etsittiin noin puoli tuntia. Ei tule vanhuus yksin, sanotaan.