Keskiviikkoaamuna lähdimme hotellilta kahdella pikkubussilla koko porukka kohti Ubudia ja ties mitä. Liikenne oli taas heti Sanurilta ulos päästyämme ihan karmeaa. Tämä ruuhka onkin ehkä silmiinpistävin ongelma täällä Balilla. Kaikki Denpasarin pääväylät ovat ihan tukossa aamusta iltaan.
Olin ilmeisesti vastannut myöntävästi kun Ketut oli kysynyt haluaisimmeko nähdä Barong-tanssia, joten heti 15 minuutin matkan jälkeen meidät roudatiin johonkin tanssilavalle ja jouduimme maksamaan 80 000 rupiaa (n. 6 €) jostain tanssiesityksestä. Tiesin jo ennen esitystä että meidän jengin hermot eivät kestä loppuun asti ja olin kyllä itsekin samaa mieltä. Niin kulttuurinpelkoisia me sitten olimmekin että livahdimme siitä tunnin mittaisesta esityksestä jo ennen puolta väliä karkuun.
Itse esityksestä jäi mieleeni vain yksi sen ”kilikali” musiikkia soittaneen orkesterin rumpali. Tämä kaveri jonka ainoa homma oli takoa jotain isoa rumpua sellaisella pehmustetulla rumupalikalla, oli silminnähden aika tympääntynyt tehtäväänsä. Hän haukotteli, venytteli, kaiveli korviaan, tökki muita soittajia sillä kapulalla ja pössäytteli aina välillä jotain tupakkia siellä takanurkassa. Seurasinkin tätä rumpu-muusikkoa huomattavasti enemmän kuin niitä tiikereitä, apinoita ja muita naamiotanssijoita. Ei vaan ollut nyt meidän juttumme tämä Barong-tanssi, tai mitä se nyt sitten olikaan.
Keskikokoisen parkkialue-hässäkän jälkeen pääsimme liikkeelle ja suuntasimme suoraan kohti Mt. Baturia. Monta tämän tanssipaikan kaltaista vedätystä oli Ketutilla valmiiksi suunniteltuna meitä varten mutta hylkäsimme ne kaikki. Näistähän nämä taksikuskit tilinsä tekevät, eivätkä ajamisesta, joten taisimme olla aika huono poka Ketutille, mutta tällä kertaa päätimme mennä sinne minne oli tarkoituskin.
Puolitoista tuntia Balin pieniä kyläteitä jonkinlaisessa jonossa ajeltuamme saavuimme Kintamanin kylään jossa menimme lounaalle näköalaravintolaan. Huikeat näkymät tulivuorelle ja sen juurella sijaitsevalle Batur-järvelle. Erittäin hyvä ja runsas buffet-lounas hintaan 70 000 rupiaa. Siis vähemmän kuin se tanssisysteemi.
Siinä buffet-paikan ulkopuolella päivysti muutama kauppias joista ei menannut päästä eroon mitenkään. Yksi tunki perässäni autoon postikorttien kanssa eikä suostunut uskomaan että en niitä ostaisi. Ketut oli kateissa joten soitin hänelle ja kerroin että lounas on nyt ohi ja pitäisi päästä matkaan taas. Ketut ilmestyikin jostain todella nopeasti, mutta kun kysyin että missäs se toinen kuski on, hän vastasi että nukkumassa. Sitten Ketut käveli jonkinlaisen vartijan luo ja sai tämän ottamaan radiopuhelimellaan jonnekin yhteyden, ja niin se toinenkin kuski jostain loukosta herätettiin ja päästiin matkaan.
Paluumatkalla alas kohti Ubudia taivas aukeni ja vettä tuli hetkessä niin että meinasi matka katketa siihen paikkaan. Tulimme koko ajan alaspäin Kintamanista pieniä kyläteitä pitkin sellaisessa vesirännissä jota meillä päin kyllä kutsuttaisiin jo tulvaksi. Monenlaisia ”läheltä piti” tilanteita siinä syntyi. Kerran meidän etummainen taksimme sivusi aika läheltä vastaan tullutta kuorma-autoa, jonka lavalla oli valtavat määrät riisisäkkejä. Juuri kun olin saanut otettua siitä valokuvan, sieltä lavalta putosi yksi riisisäkki ja jäi jonkun narun varaan roikkumaan. Oli siis todella lähellä että se ei osunut meidän taksiimme.
Kuvailimme kaatosateessa niitä pengerrettyjä riisipeltoja joista alue on aika kuuluisa. Eihän ne siellä monsuunin keskellä auton ikkunasta kovin hyvin näkyneet mutta jotenkin kuitenkin.
Kun pääsimme Ubudiin, jossa oli tarkoitus shoppailla paikallisia käsitöitä, sade sen kun paheni. Ja lisäksi kylällä oli ihan tolkuton ruuhka. Meiltä olisi kestänyt noin tunnin ajaa Ubudin ympäri jonnekin markkinoille, joten päätimme heittää pyyhkeen kehään ja lähteä suoraan takaisin hotellille.
Kotimatkalla annoimme periksi ja päästimme Ketutin ja sen toisen kuskin pyöräyttämään meidät jossain puukaiverrus-kaupassa. Kyseinen putiikki oli ihan täyttä vedätystä joten lähdimme muutaman minuutin kuluttua pois ostamatta yhtään mitään. Yhdestäkin puunaamiosta pyydettiin 240 $ ja alennusta tuli heti peräti 50% joten 120 jenkkitaalalla sen olisi sieltä mukaan saanut. Ostin sitten täysin samanlaisen Sanurilta jostain basaarista noin viidellä eurolla.
Palasimme hotellille noin neljän jälkeen ja tein samalla yhden päätöksen. Näiden jäljellä olevien päivien aikana en enää suostu lähtemään mihinkään kauemmaksi, sillä jos täällä Balilla joku asia mättää, se on liikenne. Kaikkialle meneminen kestää yllättävän kauan, sillä tiet ovat niin ruuhkaiset.
Uusi vuosi 2010
Jo keväällä vaihdellessani sähköposteja Mr. Mustikan kanssa kun teimme kauppaa näistä Balin hotellihuoneista havaitsin että kaikissa hotelleissa on käytäntönä myydä väkisin liput uuden vuoden juhliin. Lippu on siis pakko ostaa, mutta osallistuminen on vapaaehtoista.
Me menimme kiltisti oman hotellimme juhliin, sillä niitä oli valmisteltu ahkerasti koko viikon ja näytti siltä että komeat tulisivat olemaan puitteet.
Tiernasedät päättivät toimia ”maassa maan tavalla” ja kävimme ostamassa itsellemme paikalliset juhlapuvut. Nehän ovat siis miehillä sellaiset kietaisuhameet, paidat ja korskeat nauhamaiset päähineet. Kuva albumissa.
Juhlat olivat odotusten mukaisesti riehakkaat. Buffet-illallinen ja bändi lavalla heti seitsemästä alkaen. Mukana myös hieno tulitanssi jonka aikana oli melko lähellä pieni tulipalo kun yhden tytön kiputtama tulipallo kävi vain muutaman sentin päässä kattokoristeista. Ja kattohan on siis kaislaa tai jotain muuta heinää.
Rannalla oli tuhansittain ihmisiä ja ns. rakettikuri oli järkyttävä. Paikalliset ja turistit olivat sekaisin siellä pimeässä ja ampuivat raketteja hiekasta, käsistään, kainaloistaan ja ties mistä. Vähän väliä näki kun joku pommi räjähti siellä ihmisjoukossa. Santtu väisti yhden raketin täpärästi mutta sai heti perään jonkun toisen olkapäähänsä. Eräs suomalaistyttö kertoi myöhemmin nähneensä ainakin viiden raketin lentäneen suoraan sisään ravintolaan.
Ilta oli vauhdikas ja hauska. Balilainen juhlamekkomme herätti ansaitttua kiinnostusta. Jopa niin että minua nypittiin pariin otteeseen hihasta kun hotellin tarjoilijoilla oli samanväriset asusteet.
Illan katkerin tappio koettiin Suomi-Ruotsi oluenjuonti-maaottelussa. Lavalle haalittiin umpimähkään 6 miestä joiden piti vetää kilpaa pullollinen maukasta Bintang-olutta. Pillillä.
Niko oli siellä mukana ja kun kilpailijat esittelivät itsensä, kävi ilmi että siellä on kolme ruotsalaista ja kolme suomalaista kilpailijaa. Niko tuli toiseksi ja hävisi sille helvetin svenssonille vain tilkan.
Vuosi vaihtui ja taivas oli valkeana raketeteista. Täällä todella juhlitaan sanan varsinaisessa merkityksessä tätä uutta vuotta. Uudenvuoden päivänä on paikallisilla vapaata töistä ja niinpä ranta oli yhtäkkiä kaikkea muuta kuin rauhallinen. Albumissa kuvat Sanur Beachiltä normaalina arkipäivänä ja sitten vapaapäivänä.
Nyt kun tätä kirjoittelen on perjantai-ilta ja meillä on kotiinlähtö edessä huomenna heti aamusta. Vai pitäisikö sanoa että yöllä, sillä taksit lähtevät hotellilta klo 03:15. Laitan vielä Hong Kongista loppuraporttia ja yhteenvetoa Balilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.