Vihreät ja törkeät arvot ja kaksi miestä.

PASI: Ensin tiedotus: Avasin uuden kuva-albumin Thaimaa 2011. Löytyy tuolta "KUVIA MATKOILTA" alapuolella olevasta linkistä.
Lauantaina käytiin kauppareissulla ja Paulan ansiosta se tulee olemaan aina yksi hauskimmista mitä minä olen täällä kokenut. Tiedän jo nyt tätä kirjoittaessani että saatan seuraavan tekstin johdosta löytää itseni ulkoruokinnasta mutta kello on tätä kirjoitettaessa puoli kolme yöllä ja lämpötila on tasan 32 astetta. Tuolla kyllä tarkenee vaikka puun juurella ”värjötellä” jos sikseen tulee.
Olimme siis lauantaina Lotus Tescossa ostoksilla ja Emma osoitti jostain vitriinistä vaaleanpunaista vähän Berliinin munkin näköistä leivosta jonka halusi. Paula siinä sitten puuhaamaan sitä munkkia ulos sieltä systeemistä ottimet toisessa kädessä ja leivinpaperin näköisen arkki toisessa. Hän yritti nostaa sitä munkkia siihen paperille ja kuinkas ollakaan, siinä tapahtui sellainen yhteensattuma että Paulalla oli ilmeisesti kädessään imupaperia ja siinä välittömässä läheisyydessä jotain munkkeja jotka oli koristeltu vihreällä imuhillolla. Voitte vain arvata kuinka nämä kaksi imu-juttua vetivät toisiansa puoleensa eikä aikaakaan kun Paula seisoi siinä konditoriaosastolla hädissään käsissänsä leivinpaperi joka oli ”ihan itsestään” ponnahtanut kiinni niihin vihreisiin juttuihin. Arvioisin että siinä meni hetkessä pilalle ainakin viisi kappaletta kondiittorimestarin vihreitä luomuksia. Ja kun asiat lähtee menemään pieleen niin nehän menee sitten vauhdilla. Paula yritti epätoivoisesti päästä eroon siitä imupaperista ja sotki siinä samalla itsensäkin siihen vihreään juttuun. Paniikinomaisesti hän sitten rypisti sen paperin kasaan ja sitä vihreää hilloa tursui joka puolelta kun hän survoi sen nyytin sinne vitriiniin. Olin vähän kahden vaiheilla mennäkö auttamaan vai juostako karkuun ja luonnollisesti kipaisin sitten karkuun. Nauraa käkätin ääneen siellä leipähyllyn takana ja kirosin kuin intiaani ettei ollut kameraa matkassa. En tajunnut ottaa kuvaa edes kännykällä. Rouvalle pisteet siitä että hän pystyi sitten vähän myöhemmin jo itsekin nauramaan tuolle imupaperi-onnettomuudelle. Seuraavalla kauppareissulla ostan sellaisen vihreän jutun ja tuon sen kämpille syötäväksi. Ihan vaan siksi kun nykyään pitää olla niin vihreätä, sen ilmastomuutoksen takia.

--- x --- x --- x --- x --- x ---

Jo on mennyt röyhkeäksi täällä meininki. Istuimme eilen illalla Paulan kanssa terassilla ulkona pilkkopimeässä ja siihen tuli yhtäkkiä jostain yksi paikallinen pariskunta meidän huvilan pihalle. Alkoivat siinä sitten parittelemaan. Ihan oikeasti. Yritin vähän hätistellä heitä että menkää nyt helvetissä jonnekin muualle kutemaan mutta nämä ei olleet moksiskaan huutelustani. Päätin sitten ottaa kovat keinot käyttöön ja hain sisältä kameran ja ryhdyin kuvaamaan sitä ”toimitusta”. Paula yritti saada minut lopettamaan mutta menin vaan kylmästi koko ajan lähemmäksi ja sitten kun olin jo ihan vieressä ja täräytin salamavalolla kuvan, niin siitä siten vasta ymmärsivät, ja lähtivätkin aika haipakkaa tiehensä. Melko törkeetä käytöstä. Kuva näistä rakastavaisista albumissa.(Jotenkin se alla oleva neiti on vähän humanoidin näköinen…)

--- x --- x --- x --- x --- x ---

Tänään maanantaina käytiin sitten ensi kertaa rannalla. Lähtö viivästyi terveydenhuollollisista syistä ja pääsimme rantsuun vasta vähän ennen puolta päivää. Näin ensimmäisen rantapäivän kunniaksi mentiin tietysti Suan Son Beachille eli sinne armeijan alueelle. Sisäänpääsy edelleen 20 bahtia / auto. Hinnat täällä ovat yleensäkin pääosin ihan samoissa lukemissa kun silloin 2008 kun täällä oltiin koko talvi, mutta kiitos kreikkalaisten, irlantilaisten, portugalilaisten ja ties minkälaisten, Euron kurssi on ihan perseestä Bahtia vasten joten hinnat ovat nousseet 15-20 %. Vieläkin on edullista toki, mutta tuokin hinnan nousu on siis niin turhaa että ottaahan se pattiin. Voitte välittää huomioni myös Timolle. Siis Soinille jos jäi epäselväksi.
Rannalla ehdittiin oleskelemaan noin puolitoista tuntia kun piti lähteä sadetta pakoon. Tuli ihan kunnon myräkkä ja päätettiin poistua johonkin sisätiloihin. Kerkisin sen lyhyen ajan kuluessa kuitenkin tutustua kahteen mieheen. Simpukka-mieheen ja Heineken-mieheen.
Simpukkamies oli paikallinen ”kalastaja” joka peruutti pitkin rantavettä joku ihme rauta kädessään jolla hän mylläsi sitä rantahiekkaa. Lähdin uteliaisuuttani kävelemään sinne missä tämä kaveri raudoitti sitä rantaa ja otin kameran mukaan. Menin sitten ihan kysymään että mitäs touhuat ja hän näytti minulle muovikassillista simpukoita. Sillä raudalla hän avasi sen pintahiekan ja liikkui pitkin rantaa ja poimi sieltä täältä aina simpukankin. Hän itse oli sitä mieltä että ei tule oikein kunnolla saalista. Sanoiksi hän puki sen hokemalla ”no have, no have”. Todistin siinä yhden löydöksenkin ja sain sitä hetken pidellä omissa käsissäni. Ei ne ihan pieniä olleet, ihan semmoisia suomalaisen näkinkengän kokoisia. Kuva simpukkamiehestä löytyy albumista.
Heineken-mies ilmestyi viereeni kun istuskelimme lueskelemassa niissä puutuoleissa joita sieltä rannalta saa vuokrattua. Nämä tuolitkin maksavat 20 bahtia / päivä eli n. 50 centtiä. Vähän edullisempaa verrattuna kunnon turistihintoihin.
Tämä Heineken-mies oli englantilainen suunnilleen kuusikymppinen kaveri, jonka Thai-vaimo ja tytär olivat uimassa siinä lähistöllä. Nimeään tämä ei kertonut joten nimensä hän sai kädessään olevasta Heineken-tölkistä. Puheesta ja vapautuneesta käytöksestään päätellen kyseinen tölkki oli suunnilleen numero 12.
Tämä kaveri ei varsinaisesti muutenkaan kysynyt että voinko liittyä seuraanne vaan käveli siihen vaan ja tokaisi että ”you guys have the whole fucking beach for yourself” ( vapaa käännös: ”teillä on tässä ihan oma ranta itsellänne”)
Sehän oli sikäli totta että Suan Son Beach on kait jotain 5-6 kilometriä pitkä eikä siellä sillä hetkellä meidän lisäksemme ollut kymmentäkään ihmistä ja me olimme ainoat joilla oli rantatuolit. Muut olivat paikallisia perheitä ja niitäkin oli siis vain kaksi kappaletta. Tämä on näitä ”off season” – etuja. Viikonloppuna paikka on ollut ängeten täynnä Bangkokilaisia jotka ovat viikonlopun vietossa Hua Hinissä. Sen havaitsi helposti myös lauantaina keskustassa.
Aika nopeasti kaksi varttunutta eurooppalaista löysivät yhteisen sävelen ja haukuimme molempien maiden hallitukset. Niin uudet kuin vanhatkin. Sitten haukuttiin kuninkaallisia jossa olin vähän heikoilla kun meillä on vaan Tarja enkä minä nyt Tarjaa ala parjaamaan. Edes englantilaisille. Heineken-mies kertoi että hänellä on ”vähän maata” siinä lähistöllä ja hän tuli vain varmistamaan että se kaveri jolle hän maksaa alueen vartioinnista, on kyennyt pitämään ”fuckin gypsys away”. Ajattelin että kun miehellä on täällä jo paikallinen vaimo ja maata niin hän varmaan osaa vastata yhteen meikäläistä askarruttavaan kysymykseen. Mitä tapahtuu kun (jos) Thaimaan kuningas joskus kuolee. Heineken-mies päästi röhönaurun ja sanoi, että pojasta tulee kuningas ja sen jälkeen kaikki nämä hienot rannat ovat täynnä kasinoita. Tämä kuninkaan poika on hänen tietojensa mukaan prinssi Charlesin opiskelukavereita ja ovat olleet todella läheisiä silloin. Hän kuvasi tätä läheisyyttä parilla käsimerkillä ja tarinalla jota en nyt taida kuitenkaan tähän sitten laittaa. (Yäk!)
Sade pelasti meidät syväanalyysiltä Thaimaan tulevaisuuden osalta ja toivottelimme hyvät jatkot. Poistuessamme Emma pelästyi kahta isoa mustaa koiraa ja yritimme kiertää ne mahdollisimman kaukaa mennessämme autoa kohti. Koirat varmaan vaistosivat sen ja tulivat ihan siihen viereemme. Emma muisti mitä on opetettu eikä katsonutkaan sinne päin. Puristi vaan aika kovaa kädestäni ja mentiin vauhdilla ohi. Vähän kyllä yllätyin itsekin kun nämä kaksi koiraa asettuivat peräkkäin ja ryhtyivät siinä sitten tekemään sitä kaikkein kauneinta mitä kaksi koiraa voi yhdessä tehdä. Todella törkeää, tämäkin.

HAUSKAA JUHANNUSTA !

PASI: Tunnelma on kuin olisi saunassa ufotutkija Juhan af Grannin ja Timo Soinin kanssa. Hiki lentää, joka puolelta kuuluu mitä ihmeellisempiä ääniä ja televisiosta tulee kaikilta kanavilta vaaliväittelyitä. Tällainen on siis meikäläisen juhannusaatto Thaimaassa.
Seurueeseeni kuuluvat kaksi elämäni naista ovat jo nukkumassa pois matkaväsymystään mutta minulla on vielä niin paljon virtaa jäljellä että ajattelin pläjäyttää heti ensimmäisenä iltana tänne Hengailijoihin pikku päivityksen. Ja lisää virtaa löytyy keittiöstä, varsinkin kun tämän huvilan omistaja oli jättänyt jääkaappiin kylmää Singhaa, ikään kuin sen kutsua nyt kukaan voisi vastustaa. On muuten hienoimmat Singha-tölkit mitä olen koskaan nähnyt, ja sentään eräänkin olen juo.. eiku nähnyt. Näissä on Chelsean fudisjoukkueen etiketit! Ovat nämä Chelseat käsittääkseni jotain Singha Beerin Global Partnereita.
Oli muuten aika erikoinen matkapäivä.
Matka tänne vuokraamallemme huvilalleThaimaan Hua Hiniin kesti kotiovelta laskettuna aika tarkkaan 20 tuntia. Hyvin meni varsinkin se kymmentuntinen lento ja muutenkin. Onhan se toki aika rankkaa jos ei saa yhtään nukuttua mutta kaikki taisivat useaankin otteeseen vähän urvahdella.
Pari pientä maahantulomuodollisuuksiin liittyvää lipsahdusta pääsi tosin käymään. Sitä ollaan tässä olevinaan niin helvetin kokeneita matkaajia mutta niin vaan jäi minulta huomaamatta, että kun tulet ilman varsinaista viisumia Thaimaahan saat oleskella maassa ns. turistiviisumilla vain 30 päivää, eli meidän turistiviisumimme vanhenevat 24.7.
Paluulentomme on 29.7.
Perkele, alokasmainen moka, joka maksaa nyt vähän rahaa ja aika paljon kärsivällisyyttä. Joudumme nimittäin asioimaan Immigrationissa anomassa lisää aikaa viisumeihin. Olemme sen kertaalleen tehneet 2008 keväällä ja siinä meinasi silloinkin mennä kilpailuhermot.
Toinen pikku lipsahdus kävi kun huomasin vasta tullissa pyörivistä tietoiskuista että Thaimaahan saa tuoda alkoholijuomia vain litran per nuppi. Ja minulla oli laukussani 3 litran viinikanisteri. Tämä vain siksi että täällä tuontiviinit ovat kalliita ja paikalliset aika erikoisia. Sanoisin että mehumaisia, puistattavan makeita ja mitä lie viipyileviä. Siis pahoja.
No, onneksi vuosikymmenien kokemus Ruotsin ja Tallinnan laivoilta auttoi enkä menettänyt otettani vaan pyyhkäisin läpi vihreästä linjasta ilmeenkään värähtämättä.
Taksin piti olla meitä odottamassa portilla 5 mutta sitähän ei siellä sitten näkynyt. Yritin soitella sinne mistä se oli varattu mutta kukaan ei vastannut. Meinasi päästä itku mutta sitten ajattelin että Thaimaa on maa jossa vähän niin kuin ennen vanhaan Venäjälläkin mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy. Ja päätin tehdä vähän laajemman ympyrän siellä lentoasemalla ja löysinkin sen kaverin tympääntynenä roikottamassa ”Mr Makinen” lappua siellä portilla 3. Ja sitten vaan menoksi kohti Hua Hiniä.
Matka kestää yleensä noin kolme tuntia ja kun välillä vähän torkahtelee niin se tuntuu tosi lyhyeltä. Pysähdyimme Samut Sonkranissa pisulla ja kaasulla, sillä tämä Toyota kulki maakaasulla. Heti tämän ainoan varikkostopin jälkeen liikenne pysähtyi äkisti. Siellä oli yksi ukko skootterilla kokeillut onneaan autoa vastaan. Ihan siinä meidän nenämme edessä. Ainoastaan yksi kuorma-auto esti meitä näkemästä itse tapahtumaa. Kiitos siitä kuormurille.
Se setä oli kyllä melko tolkuissaan mutta käteen oli käynyt pipi ja skootteri oli vähän muotopuoli. Näitä täällä valitettavasti näkee koko ajan. Tällä kertaa kävi tuuri tai sitten järki voitti kerrankin. Sillä skootteriukolla oli nimittäin kypärä päässään. Ihan jokaisella sitä ei täällä ole.
Lopulta olimme täällä Hua Hin Pavilion projektilla siinä puoli kuuden aikoihin illalla. Itse kämppä on kyllä komea. Sitä voitte tutkia omistajan nettisivuilla osoitteessa http://www.thailoma.fi.
Meidät otti vastaan Mr. Na joka on jonkinlainen talonmiehen, taksikuskin ja vääpelin ristisiitos. Kaveri vastaa lähes kaikesta ja hoitaa mahdolliset muut puuttuvat jutut sitten välimiehen ominaisuudessa.
Projektin alueella on arviolta parikymmentä valmista taloa ja huomattavasti enemmän rakentamattomia tontteja. Paikka sijaitsee hiukan hankalan matkan päässä Hua Hinin keskustasta. Matkaa on vain 4-5 kilometriä mutta se on sitä paikallisliikennettä itseään sitten. Tie on huonossa kunnossa ja kulkee pienien kylien ja ryteikköjen läpi. Kuten esim. jonkinlaisen kaatopaikan jossa vilisee kulkukoiria.
Minun oli määrä soittaa autonvuokraajalle saavuttuani perille ja hänen piti tuoda meille auto vuokralle viideksi viikoksi. Kaverin nimi on Steve ja ainakin sähköpostienglanti viittaa alkuperäiseen brittiin. No, milläs soitat kun Saunalahden liittymä ei löydä mitään verkkoa.
Vedin hikisestä selkänahastani pikasuunnitelman. Ehdotin että Mr. Na vie minut keskustaan Tuk Tukillaan ja menemme sinne autovuokraamolle ihan paikan päälle hakemaan sen auton. Paula oli kyllä vähän huolissaan kun olimme olleet täällä vasta alle viisi minuuttia ja minä jo menossa taksilla kylille, eikä kummallakaan toimi kännykät.
Hieno idea joten toimeen vaan. Hyppäsin Tuk Tukin takaosaan ja tukka hulmuten mentiin kohti kaupunkia. Kuten varmaan arvasittekin se tukka hulmusi siellä ohjaamossa eikä meikäläisellä, kun Mr. Nan tyttöystävä liittyi seuraamme jonkinlaisen paikallisbaarin edustalta. Vähän matkaa ennen keskustaa liikenne pysähtyi. Siinä olivat paikalliset avustamassa keskellä tietä yhtä keskivahvassa kännissä heiluvaa ystäväänsä. Tiellä oli skootteri jonka puikoissa nuori poika. Sitä kännikalaa roudattiin neljän miehen voimin skootterin selkään kun sillä ei oikein omat jalat kantaneet enää. Sitten kun se siihen satulaan saatiin niin stoppariksi perään istui vielä kolmaskin ukko, jonka hommana oli pitää se keskimmäinen kyydissä. Näin se toimii jos on hyvää tahtoa. Kaveria ei jätetä täälläkään.
Ideani huonot puolet alkoivat nostamaan päätään kun kävi ilmi että minulla oli väärät tiedot siitä autovuokraamosta, sillä sitä ei löytynytkään sieltä mistä piti. Kännykkäni oli herännyt henkiin kun tulimme ihmisten ilmoille sieltä vuoristosta ja yritin soittaa sinne vuokraamoon mutta kukaan ei vastannut.
Yleiskone Mr. Na katseli ovelan näköisenä ja sanoi että annapas se numero hänelle. Hän soittaa siihen paikallisella omalla kännykällään jos vaikka ne vuokraamon sällit ei uskalla vastata ulkomailta tulevaan puheluun. Ja katso. Näin saatiin kuin saatiinkin kontakti mieheen nimeltä Steve. Jolla piti olla minulle Toyota Soluna Vios viideksi viikoksi alle. Seisoin katukäytävällä ja huusin puhelimeen rallienglannillani jotenkin että ”AI ÄM STÄNDIN HIER ON THE STRIIT AUTSIDE OF HOTELL SOFITEL. WEER AA JUU”
Steve vastasi jotain mutta koska hän todellakin on syntyperäinen britti ja Mr. Nan upea helmiäiskoristeinen kosketusnäyttöpuhelin oli laadultaan ihan paska, en saanut mitään muuta selvää kuin että Steve kysyi mikä on minun huoneeni numero hotelli Sofitelissa.
NOU. AI ÄM NOT IN THE HOTELL. AI ÄM ON TE STRIIT. WEER IS JOO OFFIS”
Sen verran pidettiin ääntä ja elehdittiin siinä kadulla että yhdestä hierontapaikasta tuli koko henkilökunta kadulle hurraamaan ja heiluttamaan siihen avuksi. Niin kuin nyt ei muuten olisi ollut riittävän tuskallista kun ei kuule eikä ymmärrä mitään.
Lopulta Steve tajusi että minut on opastettava sinne konttorille ja ne ajo-ohjeet minäkin vanhana paikallisen liikenteen konkarina ymmärsin. Rautatieasemalta 30 metriä etelään, 7 Elevenin takana.
Ja puoli tuntia, kaksi epäselvää puhelua ja ainakin kahdeksan litraa hikeä myöhemmin, sinne konttorin pihaan lopulta paukkaa thaimaalainen kaveri Honda Jazzilla. Stevestä ei jälkeäkään. Paperit kuntoon, rahat lapaan ja kovaa ajoa vaan.
Paluumatkalla huvilalle sitten meinasi käydä kylmät. Ihan oikeasti. Juuri siinä tämän huvilaprojektin portin kohdalla meinasin ajaa portista ohitse, kun se tuli jotenkin yllättäen. Vähän jarrua ja tiukka käännös suoraan sinne portille. Ja siinä samalla kun käännyin vastaantulevan kaistan poikki, tajusin että sieltä tulee auto kyljestä sisään. En vieläkään tajua kuinka se kolari vältettiin mutta ilmeisesti vain sen toisen auton kuljettajan ansiosta. Tämä toinen jarrutti niin täysillä että hänen autonsakin sammui siihen jarrutukseen. Toisaalta saa kyllä syyttää itseäänkin tämä kaveri, sillä ilta oli jo pimentynyt ja hän päästeli sitä tietä valottomalla autolla. Onhan se niin että, jos olisin selvinnyt elävänä siitä kolarista, niin syyllinen olisin ollut joka tapauksessa. Mutta että jätkä vetelee pimeällä autolla pimeässä. Hei haloo.
Tehtiin vielä pikainen kauppareissu. Kärry puolilleen lähiruokaa, se kun on nykyään niin muodissa. Siis papaijaa, ananasta, pomeloita jne. Sitten täysillä keskustaan syömään sillä kaikki oltiin jo niin vajareissa että näköä haittasi. Piti mennä Jasmineen kun Emma halusi mutta jalat veivät väkisin vanhaan tuttuun Sawasdeehen jossa on kyllä ihmisen hyvä olla ja syödä. Bee tuli puolijuoksua puolihalailemaan kun ei olla kahteen vuoteen oltu maisemissa. Thaimaalaiset ei sillä lailla ryhdy fyysisiksi vaikka olisi kuinka riemukas fiilis. Kättelyt nyt kuitenkin joka sekin on poikkeuksellista. Hän oli lähdössä parin päivän lomalle joten luvattiin tulla sen jälkeen taas uudestaan.
Tämmönen Juhannus tällä kertaa. Jatkoa seuraa, pysykää kanavalla.

P.S. Oleellinen lisätieto 25.6. klo 12. Varjossa +37 astetta..