Valokuvakilpailumme voittajat

Albumissa Hong Kong - Langkawi - Bali on esillä meidän oman valokuvakilpailumme voittajat. Jaetun voiton kuittasivat Paula ja Niko.

Paluumatka ja loppuanalyysi

PASI: Paluumatka meni niin rankaksi, että en ehtinyt tehdä yhteenvetoa koko matkasta siellä Hong Kongissa vaikka niin taisin luvatakin. Tänään maanantaina illalla tätä kirjoitellessani olen jo ehtinyt tehdä yhden työpäivänkin. Olin siis koko päivän työpaikalla, mutta vain fyysisesti. Henkisesti sitten varmaan joskus loppuviikosta.
Kokonaisuutena matka meni siis hienosti. Melkein kaikki ovat terveinä kotona ja vieläpä puheväleissä keskenään. Melkein kaikki tarkoittaa sitä, että meiltä jäi neljä ihmistä Balille.
Peku, Kaija, Pauli ja Tarja jäivät vielä viikoksi sinne ja tulevat perässä ensi viikonloppuna. Kateeksi käy, mutta nyt meidän oli pakko tulla kotiin jo etujoukoissa.

Paluumatkamme alkoi siis jo kolmelta lauantaiaamuna kun lähdimme kolmella taksilla kohti Denpasarin lentokenttää. Tämä olikin ainoa kerta kun siellä päätiellä ei ollut ruuhkaa.
Lentokentällä kohtasin uuden ilmiön pikaruokapaikkoihin liittyen, kun olimme Emman ja Santun kanssa ”aamiaisella” siinä ulkopuolella olevassa mäkkärissä. Ensimmäinen rotta juoksi seinän viertä pitkin kohti ”Departures” hallia ja toinen, helvetin iso sellainen, tuli viereisen ravintolan alas lasketun ikkunan ja seinän välistä siihen ikkunalle venyttelemään. Pihassa istunut kissa ei vilkaissutkaan sitä, mikä olikin viisasta, sillä kissa oli pienempikokoinen kuin tämä venyttelijä.

Lensimme ensin Kuala Lumpuriin. Lentomatkalla oli vain yksi mainittava tapahtuma mutta sitäkin järisyttävämpi. Osuimme todella pahaan turbulenssiin tai johonkin vastaavaan, sillä kone teki pari kolme niin rajua pomppua että en muista koskaan niin pahoissa röykyissä lentäneeni. Siellä oli vähän ääntä ilmassa eikä meidän tytöt ainakaan kakkoseksi jääneet. Emma ja Jenni kiljuivat hetkisen ihan tosissaan. Seijalta meni siinä pompussa kahvit nurin ja valkoiset housut saivat laikukkaan koristuksen. Kimi nappasi avonaisen kokistölkin ilmasta kiini läikyttämättä tippaakaan.

Kuala Lumpurissa meillä oli noin seitsemän tuntia aikaa ennen kuin koneemme Hong Kongiin lähtisi. Olimme jo etukäteen päättäneet lähteä lounaalle keskustaan, sillä seitsemän tuntia LCCT:ssä tekee kenet tahansa hulluksi.
Jätimme laukut ”kaniin” lentoasemalle ja otimme MiniVanin kohti Petronas Towersia.
Siellä otettiin pakolliset valokuvat ja sitten ohjasin porukan ennestään tuttuun ravintolaan lounaalle. Paikka oli vielä suljettuna joten nousimme kaksoistornien kauppakeskuksen yläkertaan josta löytyi asiallisen oloinen ruokapaikka. Ruoka maittoi hyvin koko porukalle ja itse pääsin nauttimaan erinomaisesta Laksasta.
Taksi odotteli meitä sen pari kolme tuntia jonka siellä vietimme ja palasimme hyvissä ajoin takaisin lentokentälle. Paluumatkalla kävimme Sepangin F1 radalla ottamassa valokuvia. Porttivahdeille maksettu pieni kynnysraha avasi ovet halukkaille ja Ralle, Niko, Jenni ja Kimi kävivät siellä radalla. Itse en vaivautunut sillä paikallisvaluuttani oli suunnilleen nollassa enkä jaksanut poistua autosta, sillä silmäluomeni olivat liimaantuneet alaluomiin ja hengitin rauhallisesti. Olin siis toisin sanoen puolitajuton väsymyksestä.
Hong Kongin lento lähti vähän myöhässä mutta sillä ei ollut varsinaista merkitystä, sillä olimme varanneet hotellin yöksi. Helsingin lento lähtisi vasta sunnuntaina aamulla.
Perillä Hong Kongissa päätimme jättää laukut lentokentälle ja lähteä sinne hotellille vain reppujen kanssa, jolloin mahtuisimme kahteen taksiin.
Hotelli oli etukäteen arvioituna vähän epämääräinen joten motivoin varsinkin nuorempia matkalaisiamme ottamaan tämän kokemuksena eli seikkailuna.
Hotelli Metro Park Mongkok, keskellä Kowloonia, oli sitten kuitenkin ihan asiallista keskitasoa. Hotellimme ravintolat olivat jo kiinni joten kävimme siinä Kowloonin vilinässä nopealla iltapalalla ja sitten nukkumaan. Luvassa oli jopa viiden tunnin ruhtinaalliset yöunet, joka oli siis pari tuntia enemmän kuin edellisenä yönä.

Helsingin lento oli hieman myöhässä mutta pääsimme liikkeelle noin kymmeneltä paikallista aikaa ja lentoaikaa oli edessä noin 11 tuntia. Siinähän se meni elokuvia katsellessa, torkkuessa tai lueskellessa. Pitkältä se tuntuu mutta niinhän se olikin. Helsingissä olimme sunnuntaina noin kolmelta iltapäivällä. Taksibussi oli sovitusti odottamassa ja siitä sitten sulavasti kohti kotia. Kylmyys oli ensimmäinen tuntemus ja se piti hetkisen jopa virkeänä. Nukkumaan menin jo seitsemän aikoihin illalla ja uskon että niin teki moni muukin, sillä kahden vuorokauden matkanteko ottaa voimille vaikka olisi vähän nuorempikin kuin allekirjoittanut.

Tämänkertaisen matkan yleisilme oli hieman levoton verrattuna parin viime vuoden reissuihimme, sillä nyt olimme liikkeellä vain vähän yli kaksi viikkoa ja siihen sisältyi kolme kohdetta ja kahdeksan lentomatkaa. Sen verran tästä viisastuimme, että vastaavaa rallia ei toiste tehdä, vaan keskitymme jatkossa vähempään lentämiseen ja enempään olemiseen.

Koska meitä oli niin iso porukka, en ole varmaankaan saanut tähän blogiin läheskään kaikkia tapahtumia talteen. Olen keskittynyt kuvailemaan pääosin niitä juttuja joissa itse olen ollut mukana ja kaikkia yhteisiä rientoja.
Tässä seuraavassa muutamia yksittäisiä sattumia ja yhteenvetoa kohteittain tämän juuri päättyneen matkan varrelta:

Hong Kong, Kiina

Hong Kongista on jäänyt mieleen erityisesti kieliongelmat ja komeat pilvenpiirtäjät. Molempia oli kyllä odotettavissakin. Yllättävän paljon tuli tilanteita, joissa kumpikaan keskustelun osapuoli ei tiennyt mistä on kysymys. Myös ennalta tiedetty fakta oli ihmisten paljous. Ainahan sitä sanotaan että kiinalaisia on paljon, mutta ensi kosketus niihin väkijoukkoihin oli kuitenkin mieleenpainuva.

Olimme lounaalla Kowloonissa aika ”kiinalaisessa” lounaspaikassa. Pääsääntöisesti kaikki tilaamamme sapuskat olivat jotain muuta kuin olimme niiden ajatelleet olevan. Onneksi edes Kimi sai tilaamaansa kalaa. Ja komea annos olikin, varsinkin kaksi kalanpäätä rinnakkain pystyssä lautasella olivat todella hienot.

Kielimuuri sinänsä on kierrettävissä, mutta joskus tarvitaan käsiä, eleitä tai vaikka hotellin nimi kirjoitettuna paperille taksikuskia varten. Mikään edellä mainituista ei kuitenkaan toiminut Hong Kongin lentokentällä kun yritimme paluumatkalla saada taksikuskia ymmärtämään minne olimme matkalla. Kaveri ei näet osannut lukea, ei ainakaan näitä meidän käyttämiämme kirjaimia.

Langkawi, Malesia

Aikaisemmin kertomani juoksuvaihto LCC Terminaalissa jäi varmasti kaikkien mieleen. Samalla ne tapahtumat varmaan jotenkin nostivat ryhmähenkeä, sillä jälkeenpäin sille jutulle on osattu jo nauraakin. Siellä kentällä ei paljon naurattanut.
Langkawilla meitä helli alituinen auringonpaiste josta tietysti seurauksena paljon palovammojakin.
Jostain saimme ilmeisesti myös jonkinlaisen kollektiivisen pöpön, sillä aika moni kävi läpi pienen ”pärinätaudin”.

Langkawille osunut joulu oli ikimuistoinen. Eihän se tietenkään suomalaiselta kotijoululta tuntunut, mutta erilainen ja erittäin hauska joulu kuitenkin. Tiernasedät, Joulupukki ja pipari + glögit jäivät varmasti mieleen kaikille. Lahjaksi saamani Mao tse Tung-pelikortit ovat todella hienot.

Jouluillallinen oli myös ihan ok, joskaan ei kuitenkaan pärjää perinteiselle joulupöydälle. Rallella oli myös pientä haastetta kun tilattu ruoka oli väärää ja laskukin hieman pielessä. Ralle tiedusteli ravintolan omistajalta, joka oli myös meidän tarjoilijamme, että ei kai tästä tarvitse tarvitse täyttä hintaa maksaa. Omistaja vastasi että jospa tuon samaan hintaan pari ylimääräistä olutta.
Ralle hyväksyi tarjouksen. Kaveri toi kaksi tuoppia olutta pöytään, toisen Rallelle ja toisen itselleen. Ja kävi aina välillä ottamassa omastaan huikat Rallen kanssa.

Hotellimme Aseanian olen jo haukkunut, joten siitä ei sen enempää muuta kuin että välttäkää siihen joutumista. Yhtenäkin yönä joku tuntematonta kansallisuutta edustava mieshenkilö oli pitänyt kunnon mekkalaa pitkin yötä, ja aivan Santun ja Kimin huoneen naapurissa. Joten nuoriso oli valvonut ja kiroillut. Aamulla kun pojat lähtivät aamiaiselle, he huomasivat että se häirikkö oli ripustanut ”do not disturb” kyltin ovelleen. Pojat ajattelivat että kaverilta menee kaunis lomapäivä hukkaan nukkumalla, joten he hyvää hyvyyttään käänsivät sen kyltin ympäri. Joten siinä luki nyt ”please tidy my room”. Tämä kyllä tuo siivoojan hetkessä paikalle ja kaveri saa samalla kaipaamansa herätyksen. Fiksuja ja huomaavaisia poikia meillä oli mukana reissussa.

Vähän huonoa omatuntoa aiheutti muutamaan otteeseen hotellin allasbaarin selkävaivainen tarjoilija. Aina kun oluttynnyri tyhjentyi hänet piti taluttaa jonnekin varastoon hakemaan uusi. Toinen tarjoilija toimi tälle baarimikolle ikäänkuin kävelykeppinä, sillä pojan selkä oli niin kipeä, että hän ei pystynyt kävelemään suorassa. Olut oli kyllä hyvää mutta pieni omantunnon pistos siitä kyllä syntyi.

Seijan ja Paulan 100-vuotisjuhlat huipentuivat rantaravintola Oasikseen. Pauli ja Peku halusivat vielä juhlistaa tilannetta ja yrittivät tilata tytöille jotain juhlavan näköisiä drinkkejä joissa olisi palavia sädetikkuja ja jotain kukkia tai muita koristeita. Tarjoilija pilasi yllätyksen käydessään pöydässä pariinkin otteeseen varmistamassa mitä oikein halusimme. Ja lopputulos oli kyllä näyttävä. Ei ehkä ihan sitä mitä oli ajateltu. Tavallinen pieni drinkkilasi jossa paloi sininen liekki. Juhlakalut puhalsivat ne sammuksiin ja hetken maisteltuaan epäilivät että kyseessä oli Pernod-paukku. Ei siis sädetikkuja eikä kukkia mutta tulta kylläkin


Bali, Indonesia

Bali oli ainakin itselleni positiivinen kokemus. Voin käytännössä olla jo nyt varma että palaan sinne uudelleen, sillä viikko oli aivan liian vähän että olisi ehtinyt edes tutustua paikkoihin.
Aikaisemmat kokemuksemme aasialaisista ovat peräisin enimmäkseen Thaimaasta, mutta Intia ja Malesiakin ovat tuttuja. Indonesialaiset ihmiset olivat mielenkiintoinen sekoitus näitä kaikkia. Ystävällisiä kuten thaimaalaiset ja rentoja kuten malesialaiset. Ja kauppiaat ”innokkaita” kuten intialaiset.

Kerran kävelimme Sanurin keskustassa lähes pilkkopimeässä, sillä kylällä oli taas meneillään sähkökatkos. Näitä oli aina joskus iltaisin mutta eivät ne koskaan kovin kauaa kestäneet. Santtu ja Niko olivat kadonneet siellä pimeässä jonnekin edelle muuta porukkaa. Huomasin toisella puolella katua kirjakaupan ja ajattelin heti, että onkohan poika huomannut tuon sillä lukeminen oli loppu emmekä olleet löytäneet yhtään kirjakauppaa tähän mennessä. Sitten huomasin että siellä pimeässä kirjakaupassa heiluu joku taskulampun kanssa kirjahyllyjä tutkimassa. Kyseessä olivat tietysti Santtu ja Niko, jotka siellä etsivät luettavaa. Se taskulamppu ei kuitenkaan ollut ihan perinteistä mallia. Pojat olivat pyytäneet siltä kaupan pitäjältä jotain valoa, ja tämä oli kiivennyt tikkailla ottamaan katosta lampun irti ja lyönyt sen Santun käteen. Se oli joku ihmeellinen paristovarmennettu valo, jolla pojat siellä kaupassa valikoimia tutkivat.

Indonesian valuutta, Rupia, aiheutti jatkuvasti sekä huvitusta että tuskaa. Olihan se kiva nostaa pankkiautomaatista kolme miljoonaa kerralla mutta kun yksi iso olut maksaa 23 000 niin tuskan hikihän se siitä nousee. Pienet setelit olivat niin likaisia ja huonokuntoisia että ne ristittiin nopeasti ”lepakonsiiviksi”. Monet sanoivat myös saaneensa kaupassa vaihtorahojen yhteydessä pari karkkia. Siihenkin löytyi selitys. Hardy´s department store:n kassalla luki: kolikkojen vähäisyydestä johtuen olemme korvanneet ne makeisilla. Siellä kassakoneessa oli kolikkokaukalot täynnä namuja, ja niitä annettiin 100 rupian kolikoiden sijasta vaihtorahoina. Valitettavasti sama ei taida toimia toisinpäin.

Balilta jäi itselleni paljon mukavia muistoja. Kuten esimerkiksi Sexy-Judyn jalkahoito, Mango Beachin iiiihanat jälkkärit, isot ja kylmät Bintang-oluet, Tiernasetien hamekaupat siinä kuumassa teltassa, jne ...

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja tämä reissu on nyt dokumentoitu tällaisella tavalla. Seuraavaa matkaa ei yllättäen ole vielä suunniteltu, mutta koskaan ei voi tietää milloin se taas koittaa. Ei siihen nyt kuitenkaan luultavasti vuotta enempää mene. Päätän tänään täältä tähän.

Batur-vuori, Ubud ja Uusi Vuosi

Keskiviikkoaamuna lähdimme hotellilta kahdella pikkubussilla koko porukka kohti Ubudia ja ties mitä. Liikenne oli taas heti Sanurilta ulos päästyämme ihan karmeaa. Tämä ruuhka onkin ehkä silmiinpistävin ongelma täällä Balilla. Kaikki Denpasarin pääväylät ovat ihan tukossa aamusta iltaan.
Olin ilmeisesti vastannut myöntävästi kun Ketut oli kysynyt haluaisimmeko nähdä Barong-tanssia, joten heti 15 minuutin matkan jälkeen meidät roudatiin johonkin tanssilavalle ja jouduimme maksamaan 80 000 rupiaa (n. 6 €) jostain tanssiesityksestä. Tiesin jo ennen esitystä että meidän jengin hermot eivät kestä loppuun asti ja olin kyllä itsekin samaa mieltä. Niin kulttuurinpelkoisia me sitten olimmekin että livahdimme siitä tunnin mittaisesta esityksestä jo ennen puolta väliä karkuun.
Itse esityksestä jäi mieleeni vain yksi sen ”kilikali” musiikkia soittaneen orkesterin rumpali. Tämä kaveri jonka ainoa homma oli takoa jotain isoa rumpua sellaisella pehmustetulla rumupalikalla, oli silminnähden aika tympääntynyt tehtäväänsä. Hän haukotteli, venytteli, kaiveli korviaan, tökki muita soittajia sillä kapulalla ja pössäytteli aina välillä jotain tupakkia siellä takanurkassa. Seurasinkin tätä rumpu-muusikkoa huomattavasti enemmän kuin niitä tiikereitä, apinoita ja muita naamiotanssijoita. Ei vaan ollut nyt meidän juttumme tämä Barong-tanssi, tai mitä se nyt sitten olikaan.
Keskikokoisen parkkialue-hässäkän jälkeen pääsimme liikkeelle ja suuntasimme suoraan kohti Mt. Baturia. Monta tämän tanssipaikan kaltaista vedätystä oli Ketutilla valmiiksi suunniteltuna meitä varten mutta hylkäsimme ne kaikki. Näistähän nämä taksikuskit tilinsä tekevät, eivätkä ajamisesta, joten taisimme olla aika huono poka Ketutille, mutta tällä kertaa päätimme mennä sinne minne oli tarkoituskin.
Puolitoista tuntia Balin pieniä kyläteitä jonkinlaisessa jonossa ajeltuamme saavuimme Kintamanin kylään jossa menimme lounaalle näköalaravintolaan. Huikeat näkymät tulivuorelle ja sen juurella sijaitsevalle Batur-järvelle. Erittäin hyvä ja runsas buffet-lounas hintaan 70 000 rupiaa. Siis vähemmän kuin se tanssisysteemi.
Siinä buffet-paikan ulkopuolella päivysti muutama kauppias joista ei menannut päästä eroon mitenkään. Yksi tunki perässäni autoon postikorttien kanssa eikä suostunut uskomaan että en niitä ostaisi. Ketut oli kateissa joten soitin hänelle ja kerroin että lounas on nyt ohi ja pitäisi päästä matkaan taas. Ketut ilmestyikin jostain todella nopeasti, mutta kun kysyin että missäs se toinen kuski on, hän vastasi että nukkumassa. Sitten Ketut käveli jonkinlaisen vartijan luo ja sai tämän ottamaan radiopuhelimellaan jonnekin yhteyden, ja niin se toinenkin kuski jostain loukosta herätettiin ja päästiin matkaan.

Paluumatkalla alas kohti Ubudia taivas aukeni ja vettä tuli hetkessä niin että meinasi matka katketa siihen paikkaan. Tulimme koko ajan alaspäin Kintamanista pieniä kyläteitä pitkin sellaisessa vesirännissä jota meillä päin kyllä kutsuttaisiin jo tulvaksi. Monenlaisia ”läheltä piti” tilanteita siinä syntyi. Kerran meidän etummainen taksimme sivusi aika läheltä vastaan tullutta kuorma-autoa, jonka lavalla oli valtavat määrät riisisäkkejä. Juuri kun olin saanut otettua siitä valokuvan, sieltä lavalta putosi yksi riisisäkki ja jäi jonkun narun varaan roikkumaan. Oli siis todella lähellä että se ei osunut meidän taksiimme.

Kuvailimme kaatosateessa niitä pengerrettyjä riisipeltoja joista alue on aika kuuluisa. Eihän ne siellä monsuunin keskellä auton ikkunasta kovin hyvin näkyneet mutta jotenkin kuitenkin.
Kun pääsimme Ubudiin, jossa oli tarkoitus shoppailla paikallisia käsitöitä, sade sen kun paheni. Ja lisäksi kylällä oli ihan tolkuton ruuhka. Meiltä olisi kestänyt noin tunnin ajaa Ubudin ympäri jonnekin markkinoille, joten päätimme heittää pyyhkeen kehään ja lähteä suoraan takaisin hotellille.

Kotimatkalla annoimme periksi ja päästimme Ketutin ja sen toisen kuskin pyöräyttämään meidät jossain puukaiverrus-kaupassa. Kyseinen putiikki oli ihan täyttä vedätystä joten lähdimme muutaman minuutin kuluttua pois ostamatta yhtään mitään. Yhdestäkin puunaamiosta pyydettiin 240 $ ja alennusta tuli heti peräti 50% joten 120 jenkkitaalalla sen olisi sieltä mukaan saanut. Ostin sitten täysin samanlaisen Sanurilta jostain basaarista noin viidellä eurolla.

Palasimme hotellille noin neljän jälkeen ja tein samalla yhden päätöksen. Näiden jäljellä olevien päivien aikana en enää suostu lähtemään mihinkään kauemmaksi, sillä jos täällä Balilla joku asia mättää, se on liikenne. Kaikkialle meneminen kestää yllättävän kauan, sillä tiet ovat niin ruuhkaiset.


Uusi vuosi 2010

Jo keväällä vaihdellessani sähköposteja Mr. Mustikan kanssa kun teimme kauppaa näistä Balin hotellihuoneista havaitsin että kaikissa hotelleissa on käytäntönä myydä väkisin liput uuden vuoden juhliin. Lippu on siis pakko ostaa, mutta osallistuminen on vapaaehtoista.
Me menimme kiltisti oman hotellimme juhliin, sillä niitä oli valmisteltu ahkerasti koko viikon ja näytti siltä että komeat tulisivat olemaan puitteet.
Tiernasedät päättivät toimia ”maassa maan tavalla” ja kävimme ostamassa itsellemme paikalliset juhlapuvut. Nehän ovat siis miehillä sellaiset kietaisuhameet, paidat ja korskeat nauhamaiset päähineet. Kuva albumissa.
Juhlat olivat odotusten mukaisesti riehakkaat. Buffet-illallinen ja bändi lavalla heti seitsemästä alkaen. Mukana myös hieno tulitanssi jonka aikana oli melko lähellä pieni tulipalo kun yhden tytön kiputtama tulipallo kävi vain muutaman sentin päässä kattokoristeista. Ja kattohan on siis kaislaa tai jotain muuta heinää.
Rannalla oli tuhansittain ihmisiä ja ns. rakettikuri oli järkyttävä. Paikalliset ja turistit olivat sekaisin siellä pimeässä ja ampuivat raketteja hiekasta, käsistään, kainaloistaan ja ties mistä. Vähän väliä näki kun joku pommi räjähti siellä ihmisjoukossa. Santtu väisti yhden raketin täpärästi mutta sai heti perään jonkun toisen olkapäähänsä. Eräs suomalaistyttö kertoi myöhemmin nähneensä ainakin viiden raketin lentäneen suoraan sisään ravintolaan.
Ilta oli vauhdikas ja hauska. Balilainen juhlamekkomme herätti ansaitttua kiinnostusta. Jopa niin että minua nypittiin pariin otteeseen hihasta kun hotellin tarjoilijoilla oli samanväriset asusteet.
Illan katkerin tappio koettiin Suomi-Ruotsi oluenjuonti-maaottelussa. Lavalle haalittiin umpimähkään 6 miestä joiden piti vetää kilpaa pullollinen maukasta Bintang-olutta. Pillillä.
Niko oli siellä mukana ja kun kilpailijat esittelivät itsensä, kävi ilmi että siellä on kolme ruotsalaista ja kolme suomalaista kilpailijaa. Niko tuli toiseksi ja hävisi sille helvetin svenssonille vain tilkan.

Vuosi vaihtui ja taivas oli valkeana raketeteista. Täällä todella juhlitaan sanan varsinaisessa merkityksessä tätä uutta vuotta. Uudenvuoden päivänä on paikallisilla vapaata töistä ja niinpä ranta oli yhtäkkiä kaikkea muuta kuin rauhallinen. Albumissa kuvat Sanur Beachiltä normaalina arkipäivänä ja sitten vapaapäivänä.
Nyt kun tätä kirjoittelen on perjantai-ilta ja meillä on kotiinlähtö edessä huomenna heti aamusta. Vai pitäisikö sanoa että yöllä, sillä taksit lähtevät hotellilta klo 03:15. Laitan vielä Hong Kongista loppuraporttia ja yhteenvetoa Balilta.